Tapantipukit retkillään

Manninsaaressa 1930-luvulla asustellut E.N. Karhisto keräsi runsaasti kansanperinnettä vanhan Kyrön alueelta, lähinnä Hämeenkyröstä, Ikaalisista ja Viljakkalasta. Tapaninpäivä on ollut Suomessa perinteisesti hevosten ja hevosmiesten päivä. Päivään kuului olennaisena osana Tapanin ajelu; hiljaisesti kirkossa ja kotona vietetyn joulupäivän jälkeen lähdettiin Tapanina iloisesti rekiretkelle. Tapanin ehtoopäivänä talojen ovia saattoivat kolkutella tapaninpukit, joita siis vanhan Kyrön alueella kutsuttiin tapantipukeiksi. Tapaninpukkiperinne lienee saanut alkunsa kekristä, mutta se sekoittui osaksi nuuttipukkiperinnettä. Terminä tapantipukki on melko harvinainen. Karhiston mukaa Kyrössäkin - varsinkin Viljakkalassa - puhuttiin yleisemmin nuuttipukista.

Karhiston mukaan tapanti- eli nuuttipukit kulkivat täällä minä tahansa päivänä Tapanin- ja Nuutinpäivän välillä keräämässä "joulunjättöjä". Pukiksi valittiin kylän reippain poika. Pukille tehtiin oljista punotut sarvet päähän, aivinasta pellavainen parta ja vihdasta häntä. Hevosen luokki sidottiin kainaloiden alitse hartioille ja sen yli heitettiin nurin käännetyt turkit tai vällyt. Taloon tultua kysyi pukki: "Saako tapantipukit taloon tulla?" Jos lupa saatiin, laulettiin "Hyvälaulu". Jos mukana oli hyviä laulajia, lauloivat kaikki. Muuten valittiin vain paras laulaja:

"Minä laulan tapantin taloon,

tammen keskelle pihaa, 

oksat sahtia juomaan,

vitsaat viinasta tiukkimaan.

Isännän mä ensin kiitän, 

jok on suosta suojan tehnyt,

pannut penkit pensahille,

alentanut ansahille.

Ovisenät orhin luista,

peräseinät peuranluista, 

sivuseinät sirkanluista,

halkoparret halapajuista.

Isännän mä ensin kiitän, 

jok on ohrat aitast tuonut, 

Emännän mä sitten kiitän,

jok on ohrat olveks tehnyt,

Makujuomat maltahista.

Lehmäsi sun lypsäkööt,

vasikkas maitoo maistakoot,

Hevoses sun hirnukoot, 

karittas sun määkikööt,

häntänsä katolle heittäkööt,

korkealle hyppikööt."

Jos talonväki ei antanut tapantipukeille lupaa tulla taloon, niin laulettiin "pahalaulu":

"Lehmäs sun verta lypsäkööt, 

vasikkas sun kuolkoot.

Toisen talon hevoset potkikoon

sun valakkasi ottikoon,

Kanas sun hautokoon,

lampaanvillas huopukoon,

nuottasperäs haljetkoon, 

ohrahalmees poutikoon,

pyylyksesi lauetkoon.

Isännän ennen muita,

emännän sitäkin enempi."

Palkaksi tapantipukeille annettiin tavallisesti juhlaruokia sekä sahtia. Evääksikin voitiin sahtia antaa. Lekkeristä kylän nuoret miehet sitten joivat sahdin talojen saunoissa - ellei niissä sitten ollut vanhempia miehiä sahtia juomassa.

Vuonna 1847 syntynyt K.O. Sarkola Ikaalisten Luhalahdesta oli Karhiston mukaan viimeinen, joka osasi laulaa Tapantirunon. Laulussa oli yksitoikkoinen ikivanha sävel. Sarkolan laulun mukaan Karhisto kirjasi runon. Muutamat muutkin osasivat osia runosta, mutta Sarkolan versio oli täydellisin.

Eivät ole tapantipukit viime aikoina ulko-oveamme kolkutellet. Eikä taida löytyä perinteen elvyttäjiäkään.

Toivo Kaukorannan 1928 kuvaama nuuttipukki Tammelan pitäjässä. Kuva löytyy Finnasta, ks.https://www.finna.fi/Record/musketti.M012:KK2102:255?lng=sv