Eevi Nikolai Karhisto – Manninsaaren yksinäinen

Eevi Nikolai Klingsten (myöhemmin Karhisto) syntyi Eräjärvellä 22.9.1890. Hänen isänsä, maakauppias Nikolai Klingsten, kuoli jo nelisen kuukautta ennen pojan syntymää. Äiti Ida Amanda Malakiaantytär oli kotoisin Viljakkalasta, Karhen kylän Nopalta. Eevi muutti 1902 kasvatiksi mummolaansa Viljakkalaan, josta siirtyi kansakoulun käytyään Helsinkiin Sörnäisiin. Helsingissä hän kävi kelloseppäkoulun ja siirtyi 1911 Hyvinkäälle. Hyvinkäältä hän muutti Amerikkaan ensimmäisen maailmansodan alkupäivinä 31.7.1914. Äiti Ida Klingsten oli muuttanut sinne jo 1908. Näihin aikoihin Eevi vaihtoi sukunimensä Klingstenistä Karhistoksi. Taustalla olivat hyvät muistot lapsuusvuosista Viljakkalasta, uusi sukunimi oli johdettu Karhen kylän nimestä.

Eevi Karhisto osallistui ensimmäiseen maailmansotaan yhdysvaltalaisjoukoissa. Armeijaan hän pestautui 5.6.1917, kuten oheinen kutsuntakortti osoittaa. Karhisto asui tuolloin Prince Bayn kaupungissa New Yorkin osavaltiossa.  

Karhiston kutsuntakortti, haettu My Heritage -sukututkimusohjelman kautta.

Karhisto avioitui New Yorkissa jouluaattona 1920. Vaimo oli Eevin kanssa samoihin aikoihin Yhdysvaltoihin muuttanut Aino Matilda Kallentytär Jokiruoho. Pariskunta palasi Viljakkalaan Hyvinkään kautta 1921. He muuttivat kuitenkin uudelleen Amerikkaan 1926. Matkustajaluettoiden mukaan he läksivät Helsingistä 30.8. ja ylittivät Atlantin Southamptonista lähteneellä s/s Majestic -laivalla. Ellis Islandille he saapuvat 8. syyskuuta. Eevin ammatiksi merkittiin kelloseppä. Hän palasi Yhdysvalloista 1932, ja vaimo vuotta myöhemmin. Aviopari asettui Viljakkalan Sonnun kylän Manninsaareen, josta Klingsten oli ostanut tontin Sonnun kylän Jutilan isännältä. Myös äiti Ida oli palannut Suomeen ja asettunut Viljakkalaan 1924.

Manninsaaressa asuessaan Karhisto ei palkkatöitä tehnyt. Hän sai kuulemma Yhdysvalloista säännöllistä sotaeläkettä tai jotain muita maksuja dollareissa. Sotaeläke edellytti pysyvää vammaa tai työkyvyttömyyttä. Joidenkin tietojen mukaa Karhistosta on olemassa kuva, jossa hän on sotasairaalassa Nizzassa 1919. Tämä viittaisi sotaeläkkeen mahdollisuuteen. Jotkut paikalliset epäilivät dollareiden vuoksi hieman lennokkaasti Karhistoa vakoojaksikin.

Karhistot asuivat Manninsaaressa aluksi vaatimattomassa torpassa. Varsinaiseksi päärakennukseksi saatiin Karhiston äidin kotitalostaan siirtämä kolmen huoneen ja keittiön asumus. Karhiston puoliso hoiti taloutta miehen keskittyessä tutkimuksiinsa ja kirjoitustöihinsä. Kirjoitustyöt katkesivat välillä ryypiskelyyn. Karhiston elämäntapa sai erakkomaisia piirteitä: hän saattoi – ehkä juovuspäissään – jopa uhkailla ja ammuskella haulikollaan liian lähelle Manninsaarta erehtyneitä veneilijöitä. Karhisto näyttää olleen riidoissa monien kanssa, mutta toisaalta hyväksyneen muutamia henkilöitä ystävikseen. Paikkakuntalaiset tunsivat Karhiston Mannin Keisarina tai Mannin Sutena. Myös nimeä Manninsaaren Lönruuti käytettiin, sillä Karhisto käytti suuren osan ajastaan perinnetiedon keräämiseen.

Karhistot asuvat Hämeenkyrössä vuoden 1939 alkuun saakka. Silloin he muuttivat Helsingin pitäjään (nykyiselle Vantaalle). Karhisto jätti jälkeensä Manninsaaren osan laajasta kirjastostaan. Pääasiassa englanninkieliset kirjat poltettiin sittemmin. Eevi Nikolai Karhisto kuoli pian muuton jälkeen vuonna 1940. Hän oli kuollessaan vain 49-vuotias.

Karhisto kansanperinteen kerääjänä

Karhisto oli todella aktiivinen kansanperinteen tallentaja. Laatimaansa Kyrön Kirjan lähdeluetteloon hän merkitsi yli 50 haastattelemaansa henkilöä. Muutamaa keskeistä informanttia Karhisto luonnehti lyhyesti. Kyröskoskelainen Konstu Salo oli yksi parhaista perinteen hallitsijoista. Hänellä oli luonnollisesti eniten Kyröskoskeen liittyviä muistitietoja. Ikaalisten Luhalahdesta tuli kaksikin merkittävää perinteen taitajaa: T. Särkikoskella oli muiden unohtamia tietoja ja 1847 syntynyt K.O. Sarkola oli vanhin Karhiston haastattelemista. Edelleen hän mainitsi Inkulan M. Hakalan ja Viljakkalan kylän N. Ristilän tärkeinä tiedonantajina. Vanhuuden päivinään paikkakunnalla kulkurina ja kerjäläisenä liikuskellut Taavetti Helenius oli ollut Karhiston mukaan varsinainen kertojamestari, oikea Kyrön Homeros. Hän oli mm. laatinut runon kaikista Kyrön taloista; sitä ei enää kukaan kuitenkaan osannut. Karhisto pahoitteli sitä, että suurin osa Heleniuksen runoista ja tarinoista oli jo kadonnut kansan muistista.

Karhisto vastasi ensimmäisen kerran Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanperinnekyselyyn vuonna 1936. Lähetekirjeessään hän totesi keräämistään tiedoista seuraavasti: ”Tietoni lienevät päteviä, - sillä jo pikkupoikana aijoin vastoin kaikkia hyviä tapoja, - n o i d a k s i, ollen se aikeeni elämäni ensimmäinen  -- epäonnistuminen.” Karhistolla oli varmasti humoristinen puolensa, se käy ilmi hänen teksteistäänkin. Mutta noituus ja kristinuskoa edeltäneet pakanalliset menot kiinnostivat häntä aidosti. Kun Jutilan isäntä kaatoi Manninsaaresta metsää, pyysi Karhisto säästämään isoja kuusia uhripuiksi. Lähellä Manninsaarta asunut Helmi Siren (os. Lind) muisteli leikkineensä usein lapsena Karhistolla. Yöksi hän ei tohtinut jäädä, koska isännällä oli tapana ”höpöttää” läpi yön. Helmi muisti myös isännän omistaman Mustan Raamatun. Karhisto lähetti myöhemminkin lähinnä Viljakkalasta kokoamaansa kansanperinnettä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle.

Kyrön Kirja

Karhisto jätti kuollessaan noin 3400 sivun laajuisen kirjallisen perinnön. Ilmeisesti hänen vaimonsa toimitti sen Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kirjallisuusarkistoon 1950-luvulla. Kyrön kirja on 13 päälukuun jaettu noin 300 konekirjoitusliuskan mittainen käsikirjoitus Kyrön historiasta. Se on viimeistelemätön ja sisältää melkoisen määrän toistoja. Karhisto tarjosi tätä ja muitakin kirjoituksiaan tuloksetta kustantajille. Näiden kielteinen suhtautuminen on ymmärrettävää. Esimerkiksi Kyrön Kirja oli Karhiston jättämässä muodossa julkaisukelvoton.

Karhisto rakensi Kyrön kirjan pääasiassa suullisen perimätiedon varaan. Lisäksi hän käytti lähteinä jonkin verran suomalaista historiankirjoitusta, eritoten Yrjö Koskisen 1852 ilmestynyttä Kertomusta Hämeenkyrön pitäjästä. Omanlaisensa lähdeaineksen muodosti englanninkielinen kirjallisuus. Karhisto käytti mm. irlantilaisia annaaleja –  Annals of The Four Masters – joita voi nykyään tutkistella netissä. Teoksista esim. Isaac Taylorin  The Origins of Aryans on nykyajan kannalta katsottuna kelvoton lähde. Vanhoja karttoja Karhisto tutkiskeli S. Butlerin teoksesta Ancient Geography sekä Karl Brunerin ja Theodor Mencken Hand-Atlaksesta. Karkeasti yksinkertaistaen Karhiston tutkimusmetodi näiden kirjojen suhteen oli sellainen, että tavatessaan teoksista Finn (tai Fen) -alkuisen sanan, hän yhdisti sen välittömästi Suomeen ja suomalaisiin. Vastaavasti Kyr (tai Kir tai Cyr) -alkuiset sanat yhdistyivät Kyröön. Ja olivatpa Kyrö-nimet jopa levinneet täältä niin Norjaan, Irlantiin kuin Baltiaankin.

Pohjanmaan Kyröjoen nimi kertoo osaltaan hämeenkyröläisten osuudesta Pohjanmaan asuttamiseen. Hyvin tiedetään sekin, että hämeenkyröläiset talonpojat olivat mukana kauppa- ja verotusretkillä Lapin porteilla saakka. Karhistolle tämä ei riittänyt, hänen mukaansa Kyrönmaa käsitti aikanaan koko Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin. Eräässä 1400-luvun kartassa löytyi Norjan Ruijasta nimi Kiyromeland, joka luonnollisesti tarkoitti Kyrönmaata. Karhiston mielestä lappalaiset tunsivat Kyrö-nimen muodossa ”Gjorro”. Nordkappin lappalaisnimi on aiemmin ollut ”Gjorrosnjaerk” eli Kyröläisniemi.

Eipä siinä kyllin: Suomesta käytettiin joissain vanhoissa kartoissa nimeä ”Ingia”. Sehän johtui Kyrössä Inkulassa sijainneesta Ingunlinnasta, joka tunnettiin myös nimellä Hornanlinna. Edelleen Karhisto arveli, että nimi ”Kyrö” on aikanaan tarkoittanut sarvea. Hänen mukaansa Tanskassa ja Norjassa on muinoin tunnettu Gorin eli Kyrön suku. Suku oli alkuaan nähtävästi ”Kyrön Pakkasten kuninkaita”, jonka suvuin miehet lähtivät viikinkiretkille ja valloittivat koko Skandinavian. Toisenkin kerran Pakkasen kuninkaat (Frost) kunnostautuivat, sillä eräs Pakkasen kuninkaan tytär surmasi ruotsalaisen kuninkaan ja sotajoukon nykyisen Tukholman kaupungin alueella, josta tapauksesta kaupunki sittemmin sai nimensä Stockholm eli Hirttosaari…

Karhiston mielikuvituksekkaita tekstejä lukiessa tulee väistämättä mieleen Sigurd Wettenhovi-Aspa, joka kehitteli näennäistieteellisiä teorioitaan, joiden mukaan kaikki sivistys oli lähtöisin Suomesta. Hänen mukaansa muinaisen Egyptin kulttuurin olivat kehittäneet Jaavalta Intian kautta Egyptiin vaeltaneet suomalaiset. Kaikki indoeurooppalaiset kielet periytyisivät suomalais-egyptiläisestä alkukielestä. Wattenhovi-Aspa väitti, että sana pyramidi tulee sanasta ”pyhät raamit” ja Espanja eli Hispanja sanasta ”Hiisipainijaisenmaa”.

Kyrön Kirjaan Karhisto tallensi paljon kansanperinnettä kommentoimatta sitä. Nämä osuudet ovat käsikirjoituksen arvokkainta osaa. Paljon perinnettä olisi jäänyt pimentoon ilman hänen työtään. Osittain Karhisto piti perinnettä ”raaka-aineenaan”. Hän laati sen pohjalta lennokkaita teorioita Suomen ja eritoten Kyrön komeasta menneisyydestä Lisäksi hän laati kuulemansa pohjalta historiallisia runoelmia ja novelleja. Yksi teoksen pääluvuista on nimeltään ”Taitava mies talon tekee, tietävä mies talon asuu”. Se on peräti 65-sivuinen runomuotoinen tarina, jossa hän kuvaa sitä, miten uusi asuinpaikka valitaan, rakennukset tehdään, emäntä hankitaan ja miten kantatalon ympärille kasvaa kylä, pitäjä ja maakunta. Opettavaiseen sävyyn kuvataan isännän (äijän) ja muun talonväen tehtävät sekä juhlapäivien vietto. Kertomus ”Erän kävijät” on puolestaan 14-sivuinen hajanainen historiallinen novelli, jonka pohjana olivat Karhiston mukaan tarurippeet Pohjanmaan asuttamisesta. Kustu Salolta Karhisto sai muutaman säkeen Kyröskosken Alasen myllyä koskevaan runoon. Sen jatkoksi hän viritti kymmenkertaisen määrän omia säkeitä käyttäen apunaan Malakias Kostianderin teosta Jaako Kyröskosken Poltissa kerran.

Karhisto korosti voimakkaasti sitä, että kyröläisyys on kristinuskoa vanhempi asia. Hänen negatiivinen suhtautumisensa niin katoliseen kuin luterilaiseen kirkkoon pilkahtaa esiin useamman kerran. Myös Ruotsin valtakauteen Suomessa Karhisto suhtautui kielteisesti. Hänen mukaansa se taannutti kukoistavan suomalaisen kulttuurin ”tuohikulttuuriksi”. Talonpojat halusivat nimittäin jättää ruotsalaisille isännille mahdollisimman vähän verotettavaa eli ryöstettävää, siksi aineellinen kulttuuri taantui. Henkinen kulttuuri ei sekään kukoistanut, vaan kapeni kodin ahtaiden seinien sisällä ilmeneväksi runonlauluksi, sananlaskuksi ja arvoituksiksi. Vastakohtana ahtaalle elolle oli Karhiston kuvittelema pakana-aikainen, kalevalainen sankarien, noitien ja suurmiesten yhteiskunta. Jonkinlaisen käsityksen Karhiston kirjoitustyylistä saa Kotiseutu-lehdessä 1923 ilmestyneestä tarinasta Kyrösselän jättiläinen. Se kannattaa lukea viimeistä virkettä myöten.

Eevi Nikolai Karhisto oli hämmästyttävän lahjakas mies. Kansakoulussa hänen kerrottiin oppineen ja muistaneen kaiken kertakuulemalla. Hänellä ei ollut laajempaa muodollista koulutusta, joten häntä voi luonnehtia itseoppineeksi. Englannin kielen hän näyttää omaksuneen niin, että pystyi kirjoittamaan sillä vaivattomasti. Manninsaaressa hän näyttää erakoituneen. Ympäröivän yhteisön oli vaikea suhtautua muualta tulleeseen, omalaatuiseen ja ilmeisesti pahenevista juomisongelmista kärsineeseen mieheen. Karhisto tuntuu polttaneen kynttilää molemmista päistä. Hän kuolikin jo 49-vuotiaana.

Lisää Karhistosta blogissani.

Lähteet:

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kirjallisuusarkistossa säilytettävästä Kyrön Kirjasta olen saanut lainaksi kopiot Mikko Rajalalta ja Pentti Lehtiniemeltä. Samoilta henkilöiltä ole saanut lainaksi Kyröskosken sukututkimuspiirin Karhistosta hankkimia tietoja.

Hämeenkyrön Sanomat n:o 40 1965 ja 1.7.1999.