maanantai 23. marraskuuta 2015

Hämeenkyrön Annankivi


Hämeenkyrön Kyröskoskella sijaitsevaan Annankiveen liittyy mielenkiintoinen tarina. Perimätiedon mukaan juuri Annankivellä mestattiin 1818 lapsenmurhasta syytetty ja tuomittu lavajärveläinen Kaisa Juhanintytär. Vuonna 1787 syntynyt Kaisa Juhanintytär alkoi 1814 äitinsä kuoleman aikoihin odottaa lasta. Kaisa salasi raskautensa, ja surmasi veitsellä synnyttämänsä lapsen. Teko tuli kuitenkin ilmi, ja kolme vuotta kestäneiden oikeudenkäyntien jälkeen Kaisan kuolemantuomio pantiin täytäntöön 1818. Kaisa oli yksi viimeisistä Suomessa rauhan aikana mestatuista, sillä 1826 kuolemantuomiot Suomessa muutettiin karkotuksiksi Siperiaan. Mahdollisesti hän oli viimeinen Suomessa mestattu nainen.

Kaisa tunnusti rikoksensa, johon varmasti oli syyllinen. Hänet voidaan kuitenkin nähdä myös hyväksikäytön uhrina. Suomessa syntyi 1700-luvun lopulla monia herätysliikkeitä, jotka halusivat ohjata ihmisiä syvempään kristillisyyteen. Usein tällaiset liikkeet joutuivat ristiriitaan kirkon virallisen toiminnan ja opetuksen kanssa. Ruovedeltä lähtöisin olleen Heikki Heikinpojan johtama herännäisyysliike näyttää kääntyneen äärilahkolaisuudeksi. Heikki piti itseään profeettana ja kannattajat kutsuivat itseään viimeisten aikojen valituiksi. Liikkeen opetus perustui lähellä olevan maailmanlopun odotukseen. Heikki Heikinpoika piti hartaustilaisuuksiaan myös Kaisan kotona Lavajärvellä Hanhijärven torpassa.

Teiskon kappalainen Henrik Hellen raportoi Heikki Heikinpojan tilaisuuksissa harjoitettavan haureutta. Tämä näyttää pitäneen paikkansa, sillä hovioikeus totesi Heikki Heikinpojan Kaisa Juhanintyttären surmaaman lapsen isäksi. Oikeusjuttu eteni aina Pietariin saakka, josta tuli 1816 määräys, jonka mukaan hovioikeuden oli vielä kuultava Kaisaa. Tarkoituksena oli selvittää Juhanintyttären kanta väitteisiin, joiden mukaan Heikki Heikinpoika olisi taivuttanut hänet tekemään rikoksen. Kaisa ilmoitti kuitenkin, ettei tahdo eikä voi hankkia mitään todisteita Heikinpoikaa vastaan.

Niinpä kuolemantuomio pantiin täytäntöön ”tavallisella oikeuspaikalla”. Kaisa mestattiin ja ruumis poltettiin puulavalle rakennetussa roviossa. Kerrotaan, että rovion savu näkyi Ikaalisten Röyhiöön ja Luhalahteen saakka.

Yrjö Koskinen kertoo 1851 ilmestyneessä teoksessaan Kertomus Hämeenkyrön pitäjästä, että Kaisan mestauspaikkana oli ”Kapakan-niminen mäki Järvenkylän etelä-päässä”. Annankivi näyttäisi siis mestauspaikalta. Mutta miksi kivi on sitten Annankivi eikä Kaisankivi?

Kyrösjärven Manninsaaressa asusteli 1932 - 39 omalaatuinen kansanperinteen kerääjä, Eevi Nikolai Karhisto (alkuaan Klingsten). Paikallisten "Manninsaaren Lönruutiksi" nimeämän Karhiston keräämä aineisto on nykyään Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran runousarkistossa. Karhiston käsikirjoitusten joukossa on tietoja myös Annankivestä. Hänen mukaansa Annankivi oli huomattavin Hämeenkyrön nimetyistä kivistä, sillä siitä on tehty kansanruno. Sitä ei kukaan enää kokonaisuudessaan muistanut, mutta Karhisto sai Hilja Leppäseltä, Fanni Katajalta ja A. Ritamäeltä muutamia säkeitä, jotka hän yhdisteli seuraavaksi runoksi (kirjoitusasu Karhiston):

Oli Jaakko Tanilainen pojista uljahin, -
Niinkuin Anna Syvälahti
neidoista ihanin.
---------
---------
Pappilan palkkapiika, -
ja halpa arvoltaan.
---------
Oli Jaakko Tanilainen talon ainoa
Perintönsä vanhemmilta oli suuri saatava.
Niin isä Tanilainen pojalleen puheli:
Jos palkkapiian hyljäät
ja vertaistas rakastat, -
niin talon tavaroinensa
sä yksin omistat
---------
---------
---------
Tuo palkkapaimen paha, -
susi lampaan vaatteissa, -
juonia juurta jaksain
ties jauhaa Annasta
---------
---------
---------
Armotta Anna surmattiin
Kalman kankaalla, -
ja kivelle nimi annettiin
Annaa muistamalla.
---------
Viel´ Annan haamu herttainen
kivellä leijailee, -
ja matkamieskin, - kuka ties,
sen laulua kuuntelee.

Karhiston mukaan Annankivi on joskus väärin yhdistetty Hanhijärven Kaisan (Karhistolla nimi on Kaija) mestauskiveen, sillä Annankivi sijaitsi hänen mukaansa toisella puolella tietä kuin Kaisan mestauspaikka. Kumpikin kivistä sijaitsi Järvenkylän Kapakanmäellä, entisellä "kaakinpuu- ja mestauspaikalla". Annankiven tarinan muistivat vielä monet vanhukset. Karhiston mukaan Annankivi käytettiin Kyröskosken tehtaan rakennustarkoituksiin.

Onko sitten niin, että säilynyt kivi pitäisi nimetä Kaisankiveksi? Annankiviä löytyy muualtakin Suomesta, ja voi arvioida, että siihen liittyvä runo on tullut Hämeenkyröön muualta. Hämeenkyrön pitäjänhistorian mukaan täältä ei löydy teloitettua Anna-nimistä naista. Varmuudella voimme sanoa vain sen, että Annankiven läheisyydessä mestattiin Kaisa Juhanintytär vuonna 1818.


Annankivi marraskuisessa asussaan 2015. Kivessä on karsikkoristi, jolla kunnioitettiin vainajan muistoa. Risti ei liittyne mestauspaikkaan. Alueella käytiin 1918 sisällissodan aikana taisteluja, joten risti voi liittyä jonkun tuolloin kaatuneen vainajan muistamiseen.

Annankivi "takaa päin" kuvattuna.

Lisää mestauspaikan sijainnista täällä.

Lähteet:
Tuukka Olli: Caisa Johanintyttären kohtalo. Hämeenkyrö Sanomat 14.7.2015.
Yrjö Koskinen: Kertomus Hämeenkyrön pitäjästä. Näköispainos 1980.
Eevi Karhiston aineisto Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran runousarkistossa. Olen käyttänyt Pentti Lehtiniemen valokopiota aineistosta.