Giuseppe Acerbi Kyröskoskea katsomassa

  

Matkamies Mantovasta

Mitä teki italialainen 26-vuotias Mantovan maakunnasta Castel Goffredon kaupungista kotoisin ollut Giuseppe Acerbi Kyröskoskella talvella 1799? Giuseppe oli varakkaan maanomistajan lahjakas poika, joka sai kotoaan eväiksi elämäntaipalelleen laajan sivistys- ja tietopohjan. Jo 1600 -luvulla oli Englannissa ja germaanisissa maissa vakiintunut tapa lähettää nuorukaiset vanhemman opettajan johdolla Euroopan suuriin keskuksiin täydentämään kasvatustaan ja tutustumaan vieraisiin maihin ja niiden elämään. Tärkeätä oli myös solmia suhteita ja opettaa nuori mies liikkumaan korkeissa piireissä. Uskottiin, että tällainen kulttuuripitoinen kiertomatka, le Grand Tour, oli hyödyllinen nuorukaisen myöhemmän uran kannalta.

Giuseppe Acerbi

Acerbi aloitti oman vaelluksensa Euroopassa 1796. Hän tunsi ilmeisesti kutsumusta matkustamiseen, ja perheen taloudellinen asema tarjosi siihen mahdollisuudet. Kyseessä ei ollut kuitenkaan opettajan johdolla tapahtunut le Grand Tour, vaan Acerbi oli liikkeellä omin neuvoin. Matka suuntautui Itävallan ja Saksan kautta Brittein saarille. Paluu kotimaahan kävi Hollannin, Belgian, Saksan, Ranskan ja Sveitsin kautta. Tällä retkellä Acerbi omaksui tavan pitää tarkkaa päiväkirjaa matkansa sattumuksista. Acerbin aikakausi oli päiväkirjojen, kirjeiden ja muistelmien kulta-aikaa ja hänen jälkeenjääneet paperinsa ovat oivallinen lähde historiantutkimukselle.

Maantieteestä oli tullut 1700-luvulla eräänlainen muotitiede. Maantieteen asemaa pönkitti matkakirjallisuus: se sai sangen keskeisen aseman vuosisadan kulttuurielämässä. Matkakirjallisuuden välittämät käsitykset levisivät laajalle. Pian kotiseudun ja kaukaisempienkin maiden tuntemus alkoi kuulua hyvään yleissivistykseen. Ja siihenhän tähtäsi myös matkailu, le Grand Tour. Samaan aikaan Rousseaun synnyttämä luonnonihailu samoin kuin myytti, että villi-ihminen on parempi olento, tempasi mukaansa. Toisin kuin aiemmin, ryhdyttiin nyt suuntaamaan matkoja seuduille, jotka olivat syrjässä valtaväyliltä. Hakeuduttiin villiin luontoon: jylhä ja järisyttävä tulivat luonnonkauneuden uusiksi laatuluokiksi. Kun 1790-luvun vallankumoussodat vaikeuttivat matkustamista ja tukkivat Keski-Euroopan valtaväyliä, kääntyi huomio maanosan pohjoisiin ääriin.

Acerbin mielessä saattoi olla päällimmäisenä matkakirjan kirjoittaminen jo toiselle matkalle lähdettäessä. Hän tutustui ennakolta huolellisesti pohjoisten seutujen oloihin ja laati suurisuuntaisen suunnitelman tutustumiskohteista. Kyse ei ollut nähtävästi kuitenkaan pelkästään kirjallisen kunnianhimon tyydyttämisestä. Acerbin isä omisti silkkikutomon, ja poika käytti osan ajastaa Tukholmassa tutustuakseen silkkikaupan mahdollisuuksiin Ruotsissa. Siten kyseessä näyttää olleen osittain myös liikematka. Yksin ei Acerbin tarvinnut matkustaa. Hänen seuralaisenaan oli Bernardo Bellotti, Bresciassa toimivan rikkaan pankkiirin poika.

Tukholmasta Turkuun

Acerbi matkakumppaneineen saapui Tukholmaan syyskuussa 1798 ja viipyi kaupungissa puolisen vuotta. Eräässä soitannollisessa illassa toverukset tapasivat ruotsalaisen eversti A.F. Skjöldebrandin, joka kiinnostui Acerbin suunnittelemasta matkasta Nordkappiin. On epäselvää, oliko Acerbi suunnitellut matkaa sinne asti jo retkensä alussa. Viimeistään Tukholmassa hän teki kuitenkin päätöksen matkansa ulottamisesta tuohon pohjoiseen maanääreen. Skjöldebrand oli puolestaan ammatiltaan ratsuväen upseeri, mutta sielultaan myös runoilija, kuvataiteilija ja muusikko. Hän oli tuolloin vailla virallisia tehtäviä ja siten vapaa lähtemään. Skjöldebrandilla oli omat suunnitelmansa matkan suhteen. Tuolloin oli matkakuvauksen uudeksi pohjaksi tullut niin sanottu voyage pittoresque, jonka kestäessä kiinnitettiin huomiota nimenomaan maisemiin. Skjöldebrandtin matkakirjan suomenkielisen laitoksen laitoksen toimittajalla voyage pittoresque onkin sattuvasti piirustusmatka. Skjöldebrand aikoikin tehdä retkestään jo alun perin tuollaisen piirustusmatkan.

Anders Fredrik Skjöldebrand

Kolme retkeläisen ja kahden palvelijan seurue lähti 18. maaliskuuta 1799 Tukholmasta ja saapui Turkuun viisi päivää myöhemmin. Turussa merkkivieraat tapasivat mm. Akatemian terävimmät tiedemiehet, kaunopuheisuuden professori Henrik Gabriel Porthanin ja kirjastonhoitaja Frans Mikael Franzénin. Heiltä Acerbi sai herätteitä kansanrunouden ja –musiikin harrastukselleen. Keskustelu Porthanin ja Frantzénin kanssa ei rajoittunut pelkästään suomalaiseen runouteen. He olivat nimittäin muutamaa vuotta aikaisemmin tehneet yhdessä matkan pohjoiseen. Sen kestäessä he olivat pistäytyneet myös Kyröskoskella, josta noihin aikoihin alkoi tulla suoranainen matkailunähtävyys. Suorin tie Vaasaan olisi kulkenut pitkin Pohjanlahden rantaa, mutta Porthanin ja Frantzénin innoittamina matkalaiset suuntasivatkin kulkunsa Hämeenkyröön. Seurueen käynti Kyröskoskella lieneekin ollut ensimmäisiä maisemallisten arvojen vuoksi Sisä-Suomeen suunnattu retki.

Kyröskoskea katsomassa

Matkaa Turusta Kyröskoskelle Acerbi ei pitänyt mielenkiintoisen, merkinnät matkapäiväkirjaan jäivät niukoiksi. Matkamiehet majoittuivat Järvenkylään, jota Acerbi piti metsätaipaleen takaisena susien uhkaamana kyläpahasena. Majapaikkaansa hän oli kuitenkin varsin tyytyväinen ja erityisen ihastunut isäntäväkeensä. Matkustavaiset majoittuivat Hollon taloon, jota vuosina 1788–1810 vuokrasi ruotsalainen inspehtori Jonas Spånberg. Tämä sekä suomea että ruotsia puhunut isäntä oli Acerbin mielestä "hyvä ja onnellinen mies". 

Tässä isojakokartassa Järvenkylän talot ovat vielä yhtenä ryppäänä. Hollon talon tontti on merkitty kartaa punaisella ja kirjaimella a) ylimpänä kylän taloista. Kylän taloista kolme siirrettiin muualla vuoden 1864 palon jälkeen. Koko kartta täällä.

Hollon talon paikalla nykyään valitettavasti vain vähäisiä kivijalan jäänteitä: vuonna 1864 raivonnut tulipalo hävitti koko vanhan kyläyhteisön. Muistitiedon mukaan palo sai alkunsa Alasen talon puusepänverstaana käytetystä sivurakennuksesta. Acerbi ikuisti kuitenkin piirustuksiinsa kuvan Hollon talosta.

 Järvenkylässä Acerbi antautui valistusajan matkailijoille ominaiseen filosofointiin maailman menosta. Hänen isäntänsä näytti tulevan toimeen hyvin ja olevan onnellinen. Acerbin mielestä isäntä oli onnellinen sen vuoksi, että hän saattoi mukavasti tyydyttää kaikki ne vaatimattomat tarpeet, joita hänellä oli. Vastakohdaksi tasapainoiselle maanviljelyskantaiselle elämälle Acerbi nosti nautintoja etsivän aikakauden, joka sai monet varakkaat maanomistajat pakenemaan maaseudun rauhasta kaupungin humuun. Se tarkoitti sitä, että maanomistajat vaihtoivat riippumattomuutensa ja arvokkuuteensa joutavanpäiväiseen juhlahumuun ja rihkamaan.

Paitsi lepäämään pysähtyivät matkalaiset Järvenkylään voidakseen käydä ihailemassa läheistä Kyröskoskea. Acerbilla oli suuret odotukset koskesta. Hän halusi nähdä millainen on suuri putous talvella, kun vesimassat syöksyvät suunnattomien jääröykkiöiden keskellä. Tavoitteena oli tietysti nähdä jotain sellaista, mitä ei voinut koskaan kokea Italiassa. Kyröskoski ei pettänyt Acerbin odotuksia. Näin hän kuvasi koskea matkakertomuksessaan:

"Vedet syöksyvät suunnattomien jäämassojen keskelle, jotka siellä täällä kaartuvat kuin synkiksi, ihmeellisten kristallikoristeiden reunustamiksi holveiksi. Ankarassa, jopa kuohut ja vesihöyrynkin jäätävässä pakkasessa oli vähitellen muodostunut putouksen poikki kaksi niin vahvaa jääsiltaa, että niitä myöten saattoi turvallisesti kulkea yli. Alla vaahtosivat raivopäiset aallot kumeasti jylisten ja olivat niin hurjassa liikkeessä, että ne silloin tällöin pärskyttivät vettä sillan harjalle asti; tästä syystä sen pintajää oli käynyt ylen määrin liukkaaksi, joten talonpoikien täytyi ryömiä käsillään ja polvillaan mennessään siitä ylitse."

  

Matkustavaiset kävivät katsomassa vesiputousta useamman kerran, ja tekivät siitä piirroksia eri näkökulmista. Retkillään he pitivät ampuma-aseita mukanaan jänisten, kettujen ja susien varalta. Suden jälkiä näkyi metsissä runsaasti, joten kumppanukset käyttivät päivän sudenmetsästykseen. Menestystä ei tullut, ja Acerbi syytti metsästyskoiran puutetta saaliitta jäämisestä.  Koko Järvenkylän tienoilla ei ollut yhtään koiraa. Acerbin majoittajan Jonas Spånbergin mukaan tämä johtui siitä, että sudet kävivät koirien kimppuun ihan talojen nurkissa, vieläpä asumuksissakin. Matkustavaisten olikin tyydyttävä ammuskelemaan koskikaroja, jotka viihtyivät Kyröskosken ympärillä talvisaikaan. Acerbi halusi nimitäin tutustua tarkemmin tähän häneen putouksen vaaroja uhmaavalla lentotavallaan vaikutuksen tehneeseen lajiin ja luokitella sen. Tosin lintuun osuminen osoittautui liian työlääksi tehtäväksi. Kosken toisella puolen olleet talonpojat tekivät pilkkaa vieraiden typeryydestä, kun nämä tuhlasivat ruutia ja lyijyä lintuihin, joilla ei heidän mielestään ollut juuri mitään arvoa. Kun miehet kuitenkin huomasivat retkeläisten ottavan asian vakavasti ja pettyvän, kun eivät saaneet koskikaroja ammutuksi, tulivat he avuksi.  Näin Acerbi kuvasi tapausta:

”Kohta näimmekin, miten eräs heistä haki pyssynsä, ampui laukauksen ja ryömi sitten sillan yli tuomaan meille yhtä tällaista lintua. Kiitin häntä, mutta huomattuani, että lintu oli päätön, koetin selittää hänelle, etten välittänyt sellaisesta, vaan halusin eheän linnun. Tarkastelin samalla hänen pyssyään; se oli vanha rihlapiippuinen, hyvin pienikaliiberinen ase, joten hän oli siis ampunut linnun luodilla. Näytin hänelle silloin pieniä hauleja ja tai merkkejä, että hän lataisi aseensa niillä. Kelpo mies hämmästyi aika tavalla nähdessään pienet lyijyhaulini, jommoisiin hän ei ollut ilmeisesti aiemmin tutustunut. Hän kieltäytyi tarjouksestani ja latasi pyssynsä tavalliseen tapaan luodilla, mutta ilmoitti aikovansa nyt tuoda minulle linnun eheänä. Niin ystäväni lähti, ampui laukauksen ja toi minulle toisen samaa lajia olevan linnun; hän oli halunnut saada sen niin eheänä kuin suinkin ja oli ampunut sillä tavoin, että kuula oli vain hiukan raapaissut sen kurkkua. Olin hyvin ihmeissäni hänen tarkasta ampumataidostaan, mutta jälkeenpäin minulle selvisi, että kaikki talonpojat käyttivät sellaisia rihlapyssyjä eivätkä juuri koskaan ampuneet harhaan; tällä tavoin ammuttuja viiriäisiä ja muita lintuja he lähettivät suuret määrät Tukholmaan.” 

M.F. Helandin akvatintaetsaus Kyröskoskesta Skjöldebrand luonnoksen perusteella. Acerbin teoksessa ilmestynyt kuva Kyröskoskesta. Acerbi jäljensi Oulussa Skjöldebrandin tekemän luonnoksen koskesta.

Väärinkäsityksiä runonlaulannasta

Matkalaiset käyttivät siis aikaa runsaasti myös piirtämiseen. Hämeenkyröstä kertoviin teksteihinsä he lisäsivät myös piirroksen suomalaisesta talonpoikaistuvasta. Piirroksia vertailtaessa havaitaan, ettei niitä ole tehty samasta kohteesta eikä samasta tilaisuudesta. Molempien kuvassa on myös miespari, jonka sanotaan esittävän suomalaista muinaisrunoa, ”suomalaisen talonpoikaisväestön keskuudessa varsin yleistä ajanvietettä”.

Acerbin teoksen piirros suomalaisesta tuvasta.

Ajatus kalevalaisesta runonlaulannasta Kyrössä vain kaksisataa vuotta sitten sai ainakin minut kohottamaan kulmakarvojani. Harhailiko Lönnrot suotta Vienan Karjalassa, eikö retki Kyrön laulumaille olisi riittänyt Kalevalan kokoamiseen? Elsa Enäjärvi-Haavio osoitti jo 50 vuotta sitten sitovasti, etteivät Acerbin ja Skjöldebrandtin piirrokset voineet olla aidon tilanteen mukaisia, niin runsaasti niissä oli kansatieteellisesti harhaanjohtavia yksityiskohtia. Acerbi itsekin tunnusti kirjoittaessaan myöhemmin suomalaisesta kansanelämästä, että vaikka piirroksen eräät yksityiskohdat saattoivat heijastaa todellisuutta, on kuva kokonaisuutena kuitenkin vain sepite, eräänlainen synteesi. Runonlaulantaa Acerbi kumppaneineen ei nähnyt Hämeenkyrössä, he eivät tavanneet runolaulajia itse asiassa koko retkensä aikana.

Mistä Acerbi ja Skjöldebrand saivat sitten käsityksensä siitä että runonlaulajat istuivat vastakkain kädet lukittuina toistensa käsiin ja myötäilivät kanteletta laulullaan ja ruumiinsa liikkeillä toinen toistaan istuimilta kohottaen? Virhe perustuu Porthanin Turussa matkalaisille luovuttaman tutkimuksen De Poësi Fennican käännösvirheeseen ja huolimattomaan tulkintaan. Porthan kertoi, että ”laulajat istuvat joko vierekkäin tai vastakkain niin lähellä, että voivat liittää oikeat kätensä ja polvensa yhteen, toinen luonnollisesti oikean ja toinen vasemman polvensa, joihin he nojaavat kätensä”. Porthanin sanat ”liittää oikeat kädet yhteen”, ovat Acerbin ja Skjöldebrandin matkakirjoissa saaneet tulkinnan ”liittää kädet yhteen”.

Skjöldebrandin ja Acerbin piirroksia tutkiessaan Enäjärvi-Haavio päätyi sellaiseen otaksumaan, että Skjöldebrandin esikuvana oli voinut olla ruotsalaisen talonpoikaismaalarin Pehr Hörbergin maalaus Jouluaatto smoolantilaisessa talonpoikaistuvassa. Se oli vuodelta 1785 ja oli varmasti tuttu taidetta harrastavalle Skjöldebrandille. Hörbergin maalauksessakin on kaksi miestä, jotka pitävät toisiaan molemmin käsin. Kyseessä ei tosin ole runonlaulanta, vaan väkikartun veto. Myös Acerbin muistiinpanot osoittavat, että hän tunsi Hörbergin maineen: erehtyipä hän jostain syystä pitämään tätä suomalaisena. Kun Skjöldebrand tunsi Hörbergin hyvin, on Enäjärvi-Haavio otaksuma suomalaista tupaa esittävän piirroksen taustasta vahvasti perusteltu.

Joka tapauksessa Skjöldebrandin ja Acerbin luoma väärä kuva suomalaisesta runonlaulanta-asennosta osoittautui todella sitkeähenkiseksi. Muistelen, että vielä 1960-luvulla alakansakoulussa opetettiin minullekin tätä "vääräoppista" runonlaulantatapaa. Tuskin sentään enää peruskoulussa… Porthanin kuvauksen oikeellisuuden puolesta puhuvat ensimmäiset muoto- ja valokuvat runonlaulajista. G. Budkowski maalasi 1845 Helsingissä kahden kansanrunoilijan, heinäveteläisen Olli Kymäläisen ja kerimäkeläisen Pietari Makkosen, laulamassa runojaan.

Heilläkin on vain oikeat kädet yhdessä. Kuvassa on niin ikään eräs laulantaan liittyvä yksityiskohta. Kun runoa esitettiin pitkään, tarvitsi kurkku kostuketta: "Ei kumaja kuiva kurkku." Niinpä maalauksessa on pöydällä oluthaarikka. Vapaalla vasemmalla kädellä saattoivat miehet laulun kestäessä kutsua tilaisuuteen mukaan Bacchuksen, Porthanin sanoin "ilon antajan". Vasemmalla kädellä voi toinen laulaja myös sormeilla polvilla lepäävää kanteletta tahdittaakseen laulua, kuten Makkonen tekee Budkowskin maalauksessa. Myös ensimmäinen valokuva runonlaulajista, A. Bernerin 1872 kuvaama otos runoa laulavista Jyrki ja Ontrei Malisesta, vahvistaa Porthanin alkuperäisen kuvauksen totuudellisuuden.

  

Olli Kymäläinen (oikealla) ja Pietari Makkonen G. Budkowskin maalaamina.

Jyrki ja Ontrei Malinen A. Bernerin kuvaamana.

Matka jatkui pohjoiseen

Acerbi seurueineen jatkoi matkaa huhtikuun 1. päivänä 1799. Matkalaiset suuntasivat Järvenkylästä Vaasaan ajaen pitkin Hämeenkangasta. Vaasasta matka jatkui Ouluun, joka tarjosi vieraalleen monenlaista huvia ja ajanvietettä. Siellä Acerbilla oli avautui tilaisuus myös musisointiin. Matkatoveri Bellottin ja kahden oululaisen virkamiehen avulla muodostettiin kvartetti, joka esitti mm. Acerbin Oulussa säveltämiä musiikkikappaleita.

Tornion kautta seurue eteni sitten aina Nordkapiin, Euroopan pohjoiskärkeen Pohjoisen Jäämeren rannalle. Matkan loppuosuus oli ehkä enemmän urheilusuoritusta kuin tutkimusmatkaa. Kunnianhimoinen Acerbi halusi olla ensimmäinen italialainen Nordkapissa. Hän ei nähtävästi tiennyt, että ravennalainen pappi Francesco Negri oli käynyt siellä jo 1663. Tosin hän oli tehnyt loppumatkan meritse pitkin Norjan rannikkoa. Acerbille kuuluu kunnia siitä, että hän ensimmäisenä italialaisena tunkeutui Jäämerelle maitse, läpi vaikeakulkuisten suo- ja erämaa-alueitten. Acerbi ei hyväksynyt retken loppuosalle mukaansa Belottia, vaan taivutteli tämän palaamaan Ouluun väittäen, ettei matkakumppanin terveys kestäisi matka rasituksia. Osaltaan asiaan saattoi vaikuttaa se, ettei Acerbi halunnut jakaa kunnia Nordkapin valloituksesta toisen italialaisen kanssa.

Acerbin kunnianhimo ja joskus hieman luikurimainen käytös johtivat matkan lopulla hänen ja Skjöldebrandin välien osittaiseen rikkoutumiseen. Asiaa ei parantanut myöhemmin se, että Acerbi käytti myöhemmin julkaisuissaan Skjöldebrandilta saamiaan luonnoksia mainitsematta tämän nimeä. Skjöldebrand julkaisi myös oman teoksen piirustusmatkastaan Tukholmassa neljänä vihkosen vuosina 1801–1802. Acerbin matkakirja ilmestyi 1802 nimenään Travels throgh Sweden, Finlad and Lapland , to the North Cape, in the Years 1798 and 1799. Teos käännettiin heti seuraavana vuonna saksaksi, ranskaksi ja hollanniksi. Se herätti Ruotsin hallituksen ärtymyksen, kun Acerbi rohkeni piikitellä joitakin ruotsalaisten heikkouksia. Teos lisäsi oleellisesti eurooppalaisten mahdollisuuksia saada kohtuullisen luotettavaa tietoa Suomesta. Acerbi siirtyi teoksensa julkaisemisen jälkeen hetkeksi Englannista Ranskan virkamieheksi, mutta palasi sitten kotiseudulleen. Siellä hän toimi lehtimiehenä ja viininviljelijänä, mutta joutui kiistoihin paikallisten mahtimiesten kanssa. Vuosina 1824–1838 Acerbi toimi Itävallan konsulina Egyptissä, Aleksandriassa. Pyramidien maassa hän luonnollisesti kiinnostui arkeologiasta ja keräsi suuren määrään muinaisesineitä, jotka sitten häikäilemättä ryösti Eurooppaan. Palattuaan kotiseudulleen hän paneutui tilustensa hoitoon ja muistiinpanojensa järjestelyyn. Hän kuoli kotonaan Castel Coffredossa vuonna 1846. 

Skjöldebrand julkaisi myös kirjan matkastaan. Teos Voyage pittoresque au Cap du Nord, avec gravetures (1801-1802) sisälsi nimensä mukaisesti koko joukon piiroksia Suomenmatkalta. Teoksen tuomat tulot auttoivat niukan eläkkeen varassa sinnitellyttä miestä pääsemään eroon veloistaan. Vuonna 1808 Suomen sodan alkaessa Skjöldebrand palasi aktiivipalveluun. Hän palasi Suomeen 1809. Silloin hän oli yksi Ruotsin valtuuskunnan johtajista, kun Ruotsi ja Venäjä neuvottelivat Suomen sodan päättäneen rauhan Haminassa. Sen jälkeen hän kunnostautui sotatoimissa mannermaalla. Skjöldebrand aateloitiin kreiviksi, ja hän toimi valtaneuvoston jäsenenä 1815 - 1838. Skjöldebrand kuoli 1834.            

Kiinnostus Acerbin jatkuu

Kyröskoski oli vain sivupoikkeama Acerbin matkalla. Hänen matkakirjansa pääpaino oli Pohjois-Suomen ja Lapin olojen kuvaamisessa. Eipä ihme, että siellä on lähdetty myös tuotteistamaan Aceria. Turun ja Oulu yliopistot yhdessä Oulun kaupungin kanssa olivat avaamassa yhteyksiä Acerbin kotiseudulle. Vuona 1994 perustettiin Italiassa Acerbi-kirjallisuuspalkinto, jonka sai ensimmäisenä Arto Paasilinna.  Europan Unionin tukema Acerbi-kiertomatkan tuotteistamisprojekti toimi vuosina 1997–1999. Mukana oli 29 pohjoisen kuntaa, niistä 3 norjalaisia. Ideana oli rakentaa yrittäjäverkko, joka yhdessä kulttuurin asiantuntija- ja harrastajatahojen kanssa tuotaisi Acerbin matkareitin historiaan pohjautuvia kiertomatkoja. Matkaa on tarkoitus kaupata erityisesti pohjoisitalialaisille. Sieltä saapuikin kesällä 1999 Acerbin matka juhlavuotena 20 henkilön ryhmä Acerbi-kirjallisuuspalkinto-lautakunnan jäseniä testimatkalle Oulusta Nordkappiin. Onpa Acerbi-suvun nykyinen päämieskin käväissyt Suomessa esi-isänsä jälkiä seuraamassa.

Entä Hämeenkyrö ja Kyröskoski? Täällä tuntuu Acerbin vierailu unohtuneen lähes tyystin. Muistomerkkiä tai –laattaa ei ole palauttamassa mieleen kahden vuosisadan takaista italialaisvierailua. Sopiva paikka muistolaatalle olisi varmasti Koskipuisto, mutta Acerbin kaltaista kulttuurihenkilöä voisi ehkä muistaa muutenkin. Kun kansainvälistyminen ja kansainvälisyyskasvatus on välttämätöntä nykymaailmassa, voitaisiin vuosittain muistaa Acerbi-palkinnolla sitä henkilöä tai järjestöä, joka on voimallisimmin toiminut kansainvälisyyden ja kansojen veljeyttämisen puolesta Hämeenkyrössä.  Pieni rahasumma ja suuri määrä kunniaa motivoisivat näitä uranuurtajia, joiden työ ei aina ole ollut kovin kiitollista tässä pitäjässä. Palkinnon jakamisen voisi omia tehtäväkseen joku muukin taho kuin ikuisessa rahapulassa painiva Hämeenkyrön kunta.

Toki Hämeenkyrön maisemamatkailuprojektissakin olisi hyvä jotenkin huomioida ja hyödyntää Acerbin piipahdus Hämeenkyrössä. Eikä italian kielen ja kulttuurin harrastus ole suinkaan lamassa pitäjässämme. Lehtori Jaakko Laaksonen on jo vuosikausia vetänyt italian kursseja niin F.E. Sillanpään lukiossa kuin kansalaisopistossa. Kyröskoskelainen Iiro Mäkinen lähti puolestaan elokuussa 2000 suorittamaan kansainvälistä ylioppilastutkintoa eli IB-tutkintoa Pohjois-Italiaan Adriatic Collageen. Joten lopuksi terveisiä Suomesta Italiaan: "Saluti dai boschi filnlandesi!"

Lähteitä

Acerbi, Giuseppe: Matka halki Suomen v. 1799. WSOY, 1983.

Saarenheimo, Eero: Retki Euroopan ääreen. Giuseppe Acerbi ja hänen Lapin-matkansa 1799. Otava 1989.
Skjöldebrand, Anders Fredrik: Piirustusmatka Suomen halki Nordkapille 1799. WSOY 1986.

Tämä juttu on julkaistu alun perin Kyrön Joulussa 2000. Olen sittemmin täydentänyt tarinaa, viimeksi 29.3.2020.