E.N. Karhiston runo Kyröskoskesta

Käsittelin E.N. Karhistoa aiemmin blogissani. Esittelen nyt muutamin kommentein lisäiltynä hänen runonsa Kyröskoskesta. Runon lähtökohtana on Karhiston kyröskoskelaiselta Konstu Salolta tallettama tarina Kyröskosken Alisesta myllystä:

Kyröskosken Alanen mylly

Konstu Salon osa

Kun nimeäni mainitaan,

mua Alaseksi usein sanotaan.

Olen satoja vuosia seisonut

ja kyröläisiä palvellut

kolkossa kallion kolossa, -

kosken kuohuissa kovissa.

Olen viljaa paljon jauhanut

josta Kyrö on leipää paistanut.

On vielä muitakin muistoja, -

miespolven aikana saatuja.

Halla usein viljat kadotti, -

petun silloin miehet myllytti.

Monet liedet sammui, kylmeni

ihmiset hautaan katosi.

Tavat oli yksinkertaiset, -

pettuineen, - koivunkuorinen.

Tanokkaat oli silloin jalassa, -

kaikki parhaat oli salassa.

Nyt käydään silkkisukissa, -

ja jauhaa myllyt nisua.

Ei kukaan muista entistä, -

aikaa jäyhää, visua.

Tämän jälkeen Karhisto alkoi runoilla itse. Olen säilyttänyt Karhiston omaperäisen välimerkkien käytön muuttamattomana. En ole myöskään puuttunut hänen nykyisestä poikkeavaan tapaansa käyttää yhdyssanoja. Aivan selvät lyöntivirheet olen korjannut:

Myllärillä kukko lauloi laskullensa aurinkoa helmikuista,

päivänkerän painuessa korpeen, - neljän aikaan.

Kirkas on pakkaspäivän iltarusko.

Kullankeltaiseksi kuvitti se

Kyröskosken jylhät rotkot.

Isopauhu kuohui maata järisyttäin.

Suuret luppokuuset, - rotko syrjäin,

talviusmaisessa puvussansa korottivat

latvojansa kohden korkeutta; -

Kuin varjoa synkkää kammoten, ja kalpea,

jonka heittää helmikuinen iltayö.

Koski Suomen kuulu, - maailman kuulu, -

Satakunnan suurin, -

väsymättä, pelkäämättä uursi

ikivanhaa kiviperustaansa

Vuohikoskin, Isopauhuin sekä Patakuohuin.

Kirkontornin korkeudesta se viersi

Kyrösselän tuulten myllertämät -,-

syvät -, rautapito vesiryöpyt.

Pyöritteli mennessänsä Kyröskosken

neljättoista myllynkivet; -

jauhain viljaa, pelua ja kertaa.

Ehkä usein jauhoi pettuakin silloin

koska kyröläiset sodasta sai palkaksi ja

arvomerkeiksensä autuuden ja arvet, -

virkamerkki- eli ”nappiherrain”

huoltaessa tarkoin siitä, että

heille sekä jälkeläisillensä riitti

olemista sekä valtaa.

Pelusta ja petustakin antoi mylly voimaa silloin, -

koska Kyrönakat kolmin kynti pellot; -

kaksi hevosena, yhden ohjatessa sahraa, -

Isonvihan kaadettua miehet Kyrönmaasta; -

Isonryssän tsaari Pietari, kun käski

tappaa sukupuuttoon kyröläiset, - -

jotka aina Satakunnassa ja Pohjanmaalla

oli harmina ja vastuksena silloin,

koska Höökariikin maata kurittaa ja lannistella

tahtoi Noukorodi, Moskova ja Isoryssä.

---------------------------------------------------

Ehtoin alkaa myllyvuorot, -

huomenehtooseen ne loppuu. –

Sellainen on ollut ikivanha myllylahkoin tapa.

------------------------------------------------

Runon alkuosassa Karhisto mukailee Malakias Kostianderin runoelmaa Jaako Kyröskosken Poltissa kerran. Kostianderin teokseen voi tutustua täällä. Runossa esiintyvä kansan käyttämä Höökariikki (usein myös Hooperiikki) tulee Karhiston mukaan ruotsin sanoista ”Höga Riket”, siis korkea valtiovalta vapaasti suomentaen.

Koskenkara, - Kyröskosken musta talvipääsky.

joukkoansa johti myllyjalkaan yöksi, -

samalla kun saapui myllyttäjä myllyvuorollensa.

Myllyttäjän tavat tiesi talvipääsky, -

- eivät ahdistele, eivät vainoo.

Paitsi kerran, - jolloin vonkanokka roomalainen saapui

Italiasta ja Englannista katsoon

Kyröskosken talviriehumista. Silloin

Acerbille näytti eräs myllyttäjä, -

kuinka talvipääskyn tapaa pieni kuula, -

kyrönmiesten pyssynkäynnistä kun tuleekin, -

Tappaa silloin, niin kuin peto, - eli tekisitkö

niin kuin tekee kotitöitään.

----------------------------------------------

Karhisto marssitti sitten näyttämölle ”vonkanokka roomalaisen”, Giuseppe Acerbin. Lähdeluettelossaan hän mainitsee Jooseph Acerbin teoksen Travels (London 1802). Acerbin teos ilmestyi suomeksi vasta 1953 (Matka halki Suomen v. 1799), tuolloinkin lyhenneltynä. Uusi suomennos julkaistiin 1983. Runoon on kuvattu Acerbin kokemukset kyröläisestä tarkkampujasta, joka järjesti lähes vahingoittumattoman koskikaran Acerbin tutkittavaksi. Näin Acerbi kertoi tilanteesta:

”Kohta näimmekin, miten eräs heistä haki pyssynsä, ampui laukauksen ja ryömi sitten sillan yli tuomaan meille yhtä tällaista lintua. Kiitin häntä, mutta huomattuani, että lintu oli päätön, koetin selittää hänelle, etten välittänyt sellaisesta, vaan halusin eheän linnun. Tarkastelin samalla hänen pyssyään; se oli vanha rihlapiippuinen, hyvin pienikaliiberinen ase, joten hän oli siis ampunut linnun luodilla. Näytin hänelle silloin pieniä hauleja ja tai merkkejä, että hän lataisi aseensa niillä. Kelpo mies hämmästyi aika tavalla nähdessään pienet lyijyhaulini, jommoisiin hän ei ollut ilmeisesti aiemmin tutustunut. Hän kieltäytyi tarjouksestani ja latasi pyssynsä tavalliseen tapaan luodilla, mutta ilmoitti aikovansa nyt tuoda minulle linnun eheänä. Niin ystäväni lähti, ampui laukauksen ja toi minulle toisen samaa lajia olevan linnun; hän oli halunnut saada sen niin eheänä kuin suinkin ja oli ampunut sillä tavoin, että kuula oli vain hiukan raapaissut sen kurkkua. Olin hyvin ihmeissäni hänen tarkasta ampumataidostaan, mutta jälkeenpäin minulle selvisi, että kaikki talonpojat käyttivät sellaisia rihlapyssyjä eivätkä juuri koskaan ampuneet harhaan; tällä tavoin ammuttuja viiriäisiä ja muita lintuja he lähettivät suuret määrät Tukholmaan.” 

Tarkemmin Acerbin ja kumppanien vierailusta Kyröskoskella voit lukea tästä.

Myllykuorman kanssa myllyttäjä laskee

huiman mäen puoliväliin, - helereellä

Koskeen menikin sekä juhta että kuorma, -

mutta hevonen on raju liinaharja, -

isäntänä sillä itse Lempi, --

luinen, pystypäinen, miehenmitta.

------------------------------------------------

Reestä kantaa viljan myllyyn, -  alas

ahteesta joka monen päätä huimaa.

Kantaa myöskin myllyyn lämmitys- ja tarvepuunsa, -

sekä ison eväskontin.

Hevosensa huollettuaan, laskee veden myllynsiipiin; -

alkaa mylly kolkkaan.

Veistellessä tekopuitaan, - kuunteleepi

myllyttäjä myllyn ääntä, -

ettei tyhjää pääse jauhaan, huhtoon

kipeniä, - myllyn polttaan.

-----------------------------------------------

Muistaa veistellessään eväskontin,

kaivaa siitä nauriit, -

peittää kuumaan kiukaan tuhkaan.

Odotellen naurishaudan kypsymistä

muistuu mieleen hiiliin katsellessa

monet tarut sekä muistot. Hymähtelee:

Itse kaivoin Kyröskosken uoman, -

Kun en vanhaan myllyyn Kirmonmaassa

saanut myllyvuoroani.

Kuivui vanha uoma Kyrösvetten. –

menettivät hiidet kulkutiensä

Siuroon ja Pohjanmaalle.

Suistui hiitten paasipurret haaksirikkoon

Virren vaarin laulaessa ristin Kristuksesta,

Nyt on minua vastaan hiidenkansa.

---------------------------------------

Tässä Karhisto ottaa runoon mukaan runoon Taavetti Heleniukselta ja ilmeisesti muiltakin kuulemansa tarinan miehestä nimeltä Lempi (tai Lempo), joka kaivoi Kyröskosken uoman. Kertomuksen mukaan Kyrösselän vedet purkautuivat Kirmonmaan (eli Kaitojärven tai Korpisillan) kautta Lavajärveen, ja sieltä edelleen Kirkkojärveen. Mennessään Kirmonmaahan myllyyn ei Lempi päässyt jauhattamaan, koska ei ollut hänen ”vooronsa”. ”Pyydelköön perkele teidän myllyjänne, saan minä myllyn itsellenikin”, tokaisi Lempi. Meni sitten ja kaivoi Kyröskosken uoman ja rakensi koskeen ensimmäisen myllyn, Viljakkalan Alasen myllyn.

Kyrösjärven pinta putosi rajusti, kun Lempi (toisten mukaan Sankari) oli avannut Kyröskosken. Hiidet eli pirut pelästyivät veden pakenemista ja sysäsivät suuret kallionlohkareet vesille purjehtiakseen niillä. Kesken matkan alkoivat upotettuna olleet Kyrön kirkonkellot soida, pappi saarnata ja Virren vaari laulaa virsiä. Hiisien kivipurret tekivät silloin haaksirikon.

Lempin Karhisto yhdistää Viljakkalan Lemmon taloon. Ja ehkä hieman humoristisesti Kalevalan Lemminkäiseenkin…

Yrjö Koskinen ja muutama muu tutkija oletti 1800-luvulla, että Kyrösjärvi olisi todella purkanut vetensä aikoinaan Lavajärven kautta. Kyröskoski olisi syntynyt myöhemmin. Maantieteilijät osoittivat kuitenkin 1900-luvulla kiistattomasti, että noin 8000 vuotta sitten maanpinnan kohotessa järveksi eriytyneen Kyrösjärven laskureitti on aina kulkenut Kyröskosken kautta.

Viimein rupes naurishauta kypsyyn, -

tuntuu niin kuin vaimenisi kosken pauhu.

Lakkaa mylly jauhamasta viljaa, -

hällättäen niin kuin jauhais männynkuorta.

Aukeneepi myllynovi kirahtaen, -

lentää vaajat myllynsammakosta, -

pidättäen mylly jauhamasta.

Kuulee turski myllyttäjä

äänen mäkisevän kuin vuohen, -

inisevän niin kuin yökön, --

kukan mielipuolisen hekotuksen:

”Myllytulta mä tulin ottaan.

Rokkaa kiehuvaa kun annat, eli

naurishautaa paistunutta, -

jatkaa saat sä jauhatustas”.

-----------------------------------------

Katsoi myllyn ovisuuhun myllyttäjä.

Näki myllyn ovenkamanassa ylähuulen

niin kuin kukon nokan.

Kynnyksellä lepäs alahuuli

niin kuin kontinkieli eli sian alaleuka.

Vastasipa turski myllyttäjä puhujalle:

”Minulle ne maksaa tullin, -

jotka eivät lahkoon kuulu.

Sinulla ei ole vuoroa eikä jauhamista”.

----------------------------------------------

Olet suurisuinen, - ähkyi peikko, -

katso sentään, - onko kukaan, - koskaan,

nähnyt suuta suurempaakaan?

----------------------------------------------

Hairas puisen myllylapionsa Lempi.

Työnsi asun tulisimpaan hiilustaan, -

jota heitti lapionsa täyden peikon kitaan, -

ärjähtäen: Oletkohan suurisuinen koskaan

syönyt kuumempaakaan naurishautaa?

---------------------------------------------

Ryntäs Horna myllynoventiestä, -

ryönähti kuin kulovalkee kuivaan ryteikköön. –

-- Vuoret lellui, - koski kuivui, -

Hataraharjun kangas kaikui.

Sieppas riena Manninharjun kalliosta

suuren paaden, -

myllyn kokohisen kivenkaikaleen.

Heittää sinkahutti kiven, -

myllyä tavoitti takansa, - ei tavannut. Ulvoi:

”Poltti Lemmenvilja suussa, -

tässä hiittenviljaa jauhaa polton myllyn”.

---------------------------------------------

Siitä asti Hiidenkivi, -

Poltinkivi, Pirunkivi, Kuohunkivi,

antoi taruaiheet monet.

Nimitettiin Poltinkiven mukaan

Poltin mylly sekä Poltin ahde.

Myllyssä kun jauhoi kostulaiset, -

kuuli vanhat tarut Costiander, -

yhdisteli niitä Poltin myllyyn,

pani Utera Jaakon mylläriksi, -

vaikka Rokkakoskelta on taru

saanut alkunsa sinämielessä kun

mitä kertoo Costiander, kuten

saamme tietää Yrjö Koskiselta, -

kun hän kertoo ”Kyröskosken syntyasiasta”.

--------------------------------------------------

Karhisto jatkoi runoelmaansa yhdistelemällä Costianderin teosta ja Yrjö Koskisen Kertomusta Hämeenkyrön pitäjässä, joka ilmestyi 1852. Näin Yrjö Koskinen Rokkakoskea koskevassa alaviitteessään:

”Tässä maininnen seuraavan kansan tarinan: Rokkakosken myllyssä kerta mies jauhatti, papupata kiehumassa. Tuli peikko myllyn oveen, pani alihuulensa kynnykselle, ylihuulensa päälykselle; »oletkos semmoista suuta nähnyt?» kysyi. Mies otti padan rokkanensa ja paiskoi peikon kitaan, kysyen: »Oletkos semmoista lientä maistanut?» Peikko uikuen parkuen mä'elle hyppäämään. Tästä saatiin nimeksi Rokkakoski.”

Karhisto pyrki siis kuulemiensa tarinoiden avulla osoittamaan, että Poltin mylly sai nimensä Yrjö Koskisen kertomasta tarinasta. Poltinkivi, Pirunkivi ja Kuohunkivi olivat siis toisintonimiä koskea jakavalle mahtavalle Patakalliolle. Costianderin kertoma tarina olisi alun perin viitannut Rokkakoskeen.

– Karhiston mainitsema ”Utera Jaakko” tarkoittaa uutteraa Jaakkoa.

Mitä kertoa olis voinut tietäjälle mylly, -

jonka ovi sekä seinät oli kriipusteltu täyteen

kuvioita, puumerkkejä eli ”tavaimia”?

Kaikki kokoontuivat sinne myöskin trullit, -

punnitessaan villojansa.

Mitä tunsivatkaan ihmisrukat, -

jotka taikuuteensa saattoi uskoon,

että paholaisen kanssa olivat he aviossa.

Uskoi moni, - ehkä löylynlyömä, - trulli, että

Pitkäperjantaita vasten yöllä, - Pääsiäisenäkin

sekä Pyhäänpäivän-, niinkuin muina juhlaöinä,

ajoivat he luudanvarrenpäällä ratsastaen

Karkun Pirunvuoreen, - taikka Väinänmaahan Inkulassa,

jossa Kööpeliksi nimitettiin vuorta

jonne trullit sekä noidat ennen kulki

seurustellessansa paholaisen kanssa, -

kuten myöskin vanhatpiiat.

Usein parhaat trullit saivat isännältään, -

Lusifeerukseslta, Peltsepuupilta ja Perkeleeltä

luvan mennä Turunmaahan, - luuta ratsunansa.

Siellä korkeen vuoren päällä näkyi Turuun linna, -

sekä arkkipiispan kirkko, - joissa

noituus oli mahtavampaa maassa, -

vaikkei siellä vallinnutkaan musta noituus, - -

Pirin väkitiedot siellä

taistelivat Lusiferin valtaa vastaan.

------------------------------------------

Tuskin Lempi, - pystypäinen myllynrakentaja tiesi

mitä viljaa joutuu jauhaan mylly; -

taikauskoa, tarua ja vanhaa tietoakin.

Muualla kun vaan Kyrönmaassa

täytynyt on käydä myllyttäjän joka myllyn oveen

kriipusteli viat, viat, viatinsa tähden alle.

Kerran tapahtunee, että nousee ”tähti”.

Katoavat silloin eksytykset, pimeys ja uskottelut.

Fiat! Fiat! Fiat! Tapahtukoon! Tapahtukoon! Tapahtukoon!

Runonsa loppusäkeissä Karhisto kertoo myllyjen oviin ja seiniin ”kriipustelluista” kuvista, puumerkeistä, runoista ja myllyttäjien nimistä, joista myös Costiander puhuu teoksessaan. Karhiston väittämän mukaan Alasen myllyn oven yläpulmassa oli ollut noidan ”tavain” ja sen yläpuolella tähden alla ”väkisanat”: ”viat. viat. viat”. Karhisto arveli muilla mailla käyneen myllyttäjän näin kirjoittaneen tarkoittaen latinan sanaa ”fiat”.  Mitä sitten tulisi tapahtumaan, kun eksytykset, pimeys ja uskottelut kerran katoavat ”tähden” noustessa? Ehkä silloin nousisi Karhiston ajattelussaan suosima muinaisusko noituuksineen uudelleen esiin ja valtaan.

Lähteet:

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kirjallisuusarkistossa säilytettävästä Kyrön Kirjasta olen saanut lainaksi kopiot Mikko Rajalalta ja Pentti Lehtiniemeltä.

Malakias Kostiander: Jaako Kyröskosken Poltissa kerran. Helsinki 1845.

Yrjö Koskinen: Kertomus Hämeenkyrön pitäjästä. Näköispainos 1981.