Eero Alpi perustaa kiertueteatterin

Hämeenkyröön palattuaan Alpi taisi kaivata kultturellia seuraa. Hän kutsui 1916 kesän kynnyksellä ystävänsä U.W. Valakorven viettämään kesää Hämeenkyröön. Vapaan kirjailijan ja poikamiehen elämää viettänyt Walakorpi otti kutsun vastaan. Kirjailijat viettivät kesän Ahtolan talossa lähellä Laitilan salmea. Miehet viettivät aikaa kirjoitustöissä ja keskenään seurustellen. Joskus haettiin kumppaniksi molemmille tuttu, kotiinsa Töllinmäkeen palannut F.E. Sillanpää, joka oli kirjailijantaipaleensa alussa. Alpi ja Walakorpi taas olivat tuottaneet kumpikin jo pinon kirjoja, Walakorpi lähes kottikärryllisen.

Alpi oli saanut julki edellisvuonna viisi seuranäytelmää. Kesällä 1916 hän kai viimeisteli kolminäytöksisen ”vakavahenkisen talonpoikaisnäytelmän” Rantalassa. Tampereen Työväen Teatteria johtanut Tilda Vuori otti sen syksyn ohjelmistoon. Ensi-ilta oli 17.9.1916. Näytelmä kertoi pehtorista, joka kaiken keinoin koettaa keinotella talon omakseen. Aamulehden Hlm piti kappaletta yksinkertaisena maalaisnäytelmänä, joka oli otettu ohjelmistoon kai vain kotimaisen näytelmäkirjallisuuden suosimiseksi. Kriitikon mielestä myös pehtoria esittänyt Kössi Ojala epäonnistui tehtävässään.

Tampereen Sanomien Viki Kärkkäinen totesi Alpin kokeneeksi tekijäksi. Vuoropuhelut olivat lyhyitä ja hyvin toimintaan liittyviä, repliikit kuvasivat henkilöhahmoja oivaltavasti. Tekstin ”tekninen puoli” oli siis kohdillaan, sen sijaan sisällön puolesta oli paljonkin huomautettavaa. Esimerkiksi päähenkilön, pehtori Aaro Anselmin, luonnekuvaa Kärkkäinen piti kehnosti perusteltuna. Näytelmä oli rakennettu pehtorin uskottavuuden varaan, eikä Kössi Ojala roolin sopiva näyttelijä. Tekijää huudettiin näytöksen lopuksi esiin, mutta miestä ei kuulunut. Toivottavasti hän sai kukkasensa myöhemmin.

Hallin Jannen kanssa kiertueelle

Syksyllä Alpi osallistui aktiivisesti perustamassa Hämeenkyröön paikallislehteä, jonka nimeksi tuli Kyrön Sanomat. Sen näytenumero ilmestyi lokakuussa, ja vuoden 1917 alusta lähtien lehti ilmestyi viikoittain. Alpi oli lehden päätoimittaja, ja varmasti hänen lehtimieskokemuksestaan oli paljon hyötyä lehden toiminnan käynnistämisessä. Muistellessaan myöhemmin lehden alkutaivalta totesi Alpi toimittaneensa paikallislehteä vain kolme kuukautta. Päätoimittajaksi hänet mainittiin lehdessä silti kesäkuuhun 1919 saakka. Samoihin aikoihin Alpi kirjoitti uutta näytelmää, Hallin Jannea. Hän sai maaliskuussa useisiin sanoimalehtiin pikku-uutisen, jossa kertoi viimeistelevänsä näytelmää. Maaliskuun alussa Alpi ilmoitti Kyrön Sanomissa haluavansa ostaa vanhan arkkiviisun Hallin Jannesta, jos sellainen joltain pitäjäläiseltä löytyisi.

Alpi etsi arkkiviisua Hallin Jannesta Kyrön Sanomissa.

Miksi Alpi kiinnostui aiheesta? Syy oli Ernst Lampenin  Matkailulehdessä joulukuun alussa 1916 julkaisema kolmas osa Hämeen matkakertomuksestaan. Siinä hän käsitteli Hallin Jannen tarinaa nojautuen myös käräjäpöytäkirjoihin. Kyseessä oli 1867 Jämsässä tapahtunut postiryöstö ja murha, johon syyllistynyt poikkeuksellisen komeaksi naistenmieheksi mainittu 20-vuotias Hallin Janne sepitti myöhemmin vankilassa Hallin Jannen laulun. Se levisi kansan keskuuteen. Janne ja hänen rikostoverinsa tuomittiin kuolemaan. Ajan tavan mukaan tuomio muutettiin karkotukseksi Siperiaan. Lehden seuraavassa numerossa nimimerkki Ph. H. täydensi vielä tarinaa kertoen omakohtaisen muistelon Yhdysvalloista. Hänen mukaansa Hallin Janne oli selvinnyt Siperiasta sinne ja asettunut Duluthin kaupunkiin Minnesotaan. Siellä hän oli syyllistynyt murhaan, ja kiinni jäätyään tehnyt itsemurhan ennen kuolemantuominsa täytäntöönpanoa. Lampenin juttu ilmestyi myös ruotsinkielisessä Turisttidskrift- lehdessä. Monet sekä suomen- että ruotsinkieliset sanomalehdet innostivat referoimaan Matkailulehden artikkeleita.

Alpi julkaisi Matkailijalehden jutut lyhennettyinä Kyrön Sanomissa 20.4.1917. Tuolloin hän kertoi keskustelleensa aiheesta Lampenin kanssa perusteellisesti, mutta väitti aloittaneensa näytelmän suunnittelun jo aiemmin. Alpi muokkasi tarinasta kolminäytöksisen esityksen. Ensimmäisessä näytöksessä Jannen äiti Katariina ja piika Liina odottavat miestä palaavaksi Hämeenlinnan markkinoilta. Liina on rakastunut Janneen, mutta piikaa himoitsee ensin markkinoilta palaava renki Santtu. Santtu on näytelmän konna, joka yrittää erottaa Liinan Jannesta, ja saada tämän Mattilan talon emännöitsijän, mustalaisverisen ja paheellisen Sandran pauloihin. Sandran luona Janne viettääkin seuraavan yön. Toisessa näytöksessä Hallin kestikievaritalossa pidetään Jannen määräämät tanssit. Santtu yllyttää Jannea tämän vihamiehen, postia kuljettavan Matin kimppuun väittäen tämän rahoineen kosiskelevan Sandraa. Mattilan isännän talostaan myrskyisenä talviyönä karkottama Sandrakin saapuu tansseihin. Santun kavalasti yllyttämä Janne käy tanssien aikana murhaamassa Matin ja ryöstää tältä 10 000 markkaa. 

Kolmannessa näytöksessä Jannen teko selitetään perin raamatullisesti. Katariina paljastaa naineensa Hallin isännän vain isänsä pakotuksesta. Hänen todellinen rakkautensa oli Vaaran Kustaa. Petetty Kustaa sitten makasi Jannea odottavan Katariinan kanssa ja kirosi syntymättömän lapsen. Pojan piti häväistä sukunsa maine Katariinan isän tekemän vääryyden takia. Kustaa lupasi manata vaikka haudastaan mustan enkelin huolehtimaan siitä, että Janne täyttää kirouksen. Pian tämän jälkeen Kustaa kuolikin. Nyt Katariina soimasi itseään, kun oli Kustaan sylissä antanut lapsensa kohdussa tuntea väräyksenä tuon kirouksen. Jumala kosti isäin teot aina kolmanteen ja neljänteen polveen. Liina saa selville Santun juonet ja torjuu tämän lähentelyt. Janne palaa vielä tapaamaan äitiään ennen kuin antautuu nimismiehelle. Musta enkeli oli Jannen mukaan hellittänyt otteensa hänestä heti Matin murhan jälkeen. Liina ja Janne vannovat rakkautta, Santtu jää yksin.

Hallin Jannen ensimmäisten esitysten mainos Kyrön Sanomissa.

Hallin Janne esitettiin Kyröskoskella 28.4.1917. Yleisömenestys oli hyvä, lippuja myytiin 237. Päivää myöhemmin kappale näyteltiin kirkonkylässä Nuorisoseuran talolla. Siellä oli tilaa vielä isommalle yleisölle, lippuja meni kaupaksi 339. Kyröskosken esitys oli maailmanensi-ilta. Kun Hallin Janne tuli kovakantisena painosta 1920, väitti Alpi jälkikirjoituksessaan ensi-illan olleen Porin Teatteritalolla 4.5.1918. Tässä miehen muisti oli tarkoituksenmukainen – kuten muuten monesti muulloinkin. Olihan komeampaa saada ensi-ilta kaupunkiteatteriin kuin jollekin seuranäyttämölle. Alpi kertoi, että hänen johtamansa teatterit – kolmas teatteri oli menossa – olivat esittäneet tuohon mennessä Hallin Jannen yli 300 kertaa eri puolilla Suomea.

Kyrön Sanomien aputoimittaja Jalmari Helo arvioi lehtensä päätoimittajan teatteriseurueen esityksen. Hän totesi heti aluksi, ettei ole mikään teatterikriitikko. Helo kertoi nähneensä Tampereella Alpin Rantalassa, jota piti taideteoksena. Hallin Janne ei yltänyt samalle tasalle, mutta toisilla näyttelijävoimilla esitettynä kappale saattaisi olla tehokkaampi. Katsomisen arvoinen näytelmä toki oli. Yleisöä riitti, molemmissa Hämeenkyrön esityksissä katsomo oli täyteen sullottu.

Alpin teatteriseurueessa oli kuusi näyttelijää: Vilho Latva, Jenny Salmi, Anna Elve, Elsa Korhonen, Jukka Kuusisto ja Lennart Vaikonpää. Hallin Jannessa osa heistä esitti useampia rooleja. Tällä joukolla murhenäytelmää esittävä karavaani lähti matkaan, aluksi Satakuntaan päin.

Nimimerkki M.M.S arvioi Satakunnassa Hallin Jannen ”virallisen” ensi-illan melko perusteellisesti. Hänen mielestään kyseessä oli draamallisessa mielessä Alpin paras saavutus. Juonenkehittely oli loogista ja taitavaa, mutta toisaalta ”filmiteatterimaisen” nopeaa. Arvioitsija myönsi, että tämä kyllä sopi tietyllä tapaa kiertueteatterille, mutta henkilöiden sielullisten tilojen kehittely jäi ohueksi. Erityisesti tämä piti paikkansa päähenkilön osalta: Hallin Jannen kääntyminen murhamieheksi jäi vaille järkevää selitystä.

Alpi oli jo kokenut teatteri- ja lehtimies. Näytelmän aiheen valinta kertoi myös miehen kaupallisista vaistoista. Hallin Jannen synkkä tarina oli tuttu kansalle kertomuksina ja arkkiviisun ansiosta, ja Lampenin artikkelia seurannut uutisointi palautti tarinan muistiin. Alpi osasi mainostaa näytelmähankettaan lehdissä. Pieni skandaalinpoikanen syntyi vielä kiertueen alussa, kun monet lehdet uutisoivat Hallin Jannen sukulaisten lähestyneen Alpia asiamiehen välityksellä ja vaatineen käsikirjoitusta nähtäväkseen. Alpi oli siitä kieltäytynyt, mutta ilmoitti, että näytelmällä on taiteelliset tavoitteet. Hän ilmoitti myös noudattaneensa ”humaniteetin vaatimuksia”, joten sukalaisten huoli oli ”tuiki tarpeeton”.

Keski-Suomalaiselle toukokuun puolivälissä sikaria tuprutellut Hallin Jannen ”isä” antoi haastattelun, jossa kehui hyvää yleisömenestystä. Lisäksi hän väitti yhden näytelmän keskushenkilöistä, Mattilan Sandran, seuranneen näytöstä Orivedellä. Samassa numerossa arvioitiin esitys, jonka suurimmaksi puutteeksi katsottiin Hallin Jannen henkilökuvan ohuus. Siiri Suuronen oli jo tuolloin korvannut Jenny Salmen näyttelijäkaartissa. Nuori näyttelijäkunta tuntui olevan vielä lupauksia herättävässä harjoitteluvaiheessa.

Kiertue jatkui kiivasvauhtisena Itä-Suomeen ja lopulta Uudellemaalle. Hämeenkyröön Alpi palasi kesäkuun lopussa. Paikallislehdelle hän kertoi, että kiertueen aikana annettiin 55 esitystä, joita kävi katsomassa noin 14 000 henkeä. Alpi oli kirjoittanut Kyrön Sanomiin pakinoita nimimerkillä Sarvi. Kiertueen ajaksi pakinoitsijaksi palkattiin nimimerkillä v.t. Sarvi toinen kohtuullinen kynämies, F.E. Sillanpää.

Yleislakko katkaisee syyskiertueen

Syyskiertueelle Alpin seurue lähti Tyrväältä 26.8. Tarkoituksena oli kiertää kaupunkeja ja suurempia maalaispitäjiä. Lähes koko näyttelijäkunta vaihtui, vain Siiri Suuronen jatkoi vanhoista. Alpi palkkasi ”ylijohtajaksi” ja ohjaajanäyttelijäksi Kaarlo Aarnin Helsingin Uudesta Teatterista. Aarni eteni myöhemmin urallaan mm. Tampereen teatteri sekä Mikkelin että Rauman kaupunginteattereiden johtajaksi. Yksi näytös esitettiin Tampereen Työväen Teatterissakin. Sillanpää suostui kirjoittamaan siitä puffin Tampereen Sanomiin. ”Hän on muuten mies, joka ei suitsuta muille jumalille kuin taiteen. Sellaisena hän ansaitsee kaikkien kansalaispiirien myötätunnon”, runoili kirjailija Alpista. 

Tampereen Sanomien Eino Palola korosti arviossaan ensin Alpin hyvin tunnettua näyttämösilmää ja sujuvaa juonensommittelua. Miehen taitoihin nähden Hallin Janne oli pettymys. Osaltaan siihen saattoi vaikuttaa se, että näytelmä oli sovitettu kiertueteatterin tarpeisiin. Päähenkilöistä Hallin Jannen ja Mattilan Sandran henkilökuvat jäivät ohuiksi ja perustelemattomiksi. Esitys oli keskinkertaista näyttelijäkunnan epätasaisuuden vuoksi. Parhaiten onnistui Kaarlo Aarni Santun osassa. Lokakuussa kiertue palasi Tampereelle. Tuolloin näyttelijätyö oli lehden mukaan huomattavasti vahvistunut ensiesiintymisestä.

Esityksestä tehdyt arviot noudattelivat Eino Palolan linjaa. Alpi ei ollut kyennyt luomaan päähenkilö Hallin Jannesta ja hänen rikoksestaan uskottavaa kuvaa. Hallin Jannea näytellyt Aku Antila ei saanut juuri kehuja suorituksestaan. Uuden Auran mukaan hän muistutti enemmän ”italialaista Don Juania” kuin suomalaista talonpoikaa niin elkeittensä kuin maskeerauksen puolesta. Toisaalta todettiin säännöllisesti, että esitys veti hyvin yleisöä, joka oli tyytyväistä näkemäänsä. Selkeä myyntimenestys siis.

Kiertueen edetessä Alpi päätti syyskuun loppupuolella nimetä teatterinsa Tekijän teatteriksi. Itä-Suomeen ehdittyään Alpi kertoi marraskuun alussa haastattelussa, että Hallin Janne on esitetty kiertueen aikana jo 70 kertaa. Itä-Suomen kiertue jäi hieman kesken mm. Viipurin ja Lappeenrannan osalta, kun yleislakko 14. – 20.11. lopetti esitykset.

Sisällisota päättää talvikiertueen

Alpin tarkoituksena oli aloittaa uusi kiertue jo joulukuun alussa. Hän etsi sanomalehdessä jo lokakuun puolivälissä kolmea miesnäyttelijää sitä varten. Loppujen lopuksi lähes koko näyttelijäkaarti vaihtui. Nyt Alpi mainosti Tekijän teatteria helsinkiläisteatterina, sieltä useimmat näyttelijät oli palkattukin. Alpi oli kiinnittänyt ”regissööriksi” näyttelijän ja taidemaalarin Yrjö Ramstedtin. Kahdeksan hengen voimin lähdettiin matkaan Tampereen naapurustoon. Näytelmänä oli Rantalan rikollinen, jonka Alpi oli muokannut ainakin nimen puolesta kiertueteatterille sopivammaksi näytelmästään Rantalassa. Harjoitteluaikaa ei juuri jäänyt, Porin puolessa todettiinkin, etteivät näyttelijät osanneet vuorosanojaan. Muutenkin näytelmä oli pitkäveteinen, suosionosoitukset jäivät laimeiksi. Yleisöä oli saatu paikalle runsaasti hyvän ”ennakkoreklaamin” ansiosta. Tampereen Sanomien Eino Palola totesi, ettei näytelmää kannata esittää ”edistyneemmälle yleisölle”. Esitys oli amatöörimaista jutustelua.

Tammikuun alkupuolella Tekijän teatteri suuntasi Itä-Suomeen. Siellä esitettiin Rantalan rikollisen lisäksi Hallin Jannea niillä paikkakunnilla, joilla se oli jäänyt yleislakon vuoksi näkemättä. Parikkalassa teatteri esitti maanantaina 28.1.1918 ensimmäistä kertaa Alpin kaksi seuranäytelmää, Karjapiian kauheat kolttoset ja Valkoinen varis. Seuravana päivänä oli vuorossa Savonlinnan Seurahuoneella Rantalan rikollinen. Humoristiset seuranäytelmät esitettiin kaksi päivää myöhemmin. Karjapiian kauheita kolttosia mainostettiin sillä, että siinä leikitellään savolaisittain. Savolaiseksi mainittu neiti Siiri Suuronen pääosassa puhui savoa!

Tässä vaiheessa seurueelle täytyi olla selvää, että alkanut sisällisota katkaisee kiertueen. Alpi ei jäänyt tuleen makaamaan, vaan sopeutui tilanteeseen luonteensa mukaisesti nopeasti. Jo sunnuntaina 2.2. Tekijän teatteri piti Seurahuoneella ”dramaattisen iltaman”. Alpi lausui kirjoittamansa runon Suomen sydämen vartijat, jonka hän omisti Savon urhoollisille suojeluskunnille. Lisäksi luvattiin lausuntaa, laulua, pianonsoittoa sekä viulusoolo. Pääohjelmanumerona oli Alpin näytelmä Työ ja rakkaus. Lopuksi tanssittiin.

Tekijän teatteri esitti vielä 7.2. Rantalan rikollisen alennetuin lipunhinnoin. Savonlinnan kokoisessa kaupungissa ei yleisöä riittänyt useampiin. Sisällisota vei Alpinkin huomion, joten tämä jäi Tekijän teatterin viimeiseksi esitykseksi. Pian Alpi palasi teatterinjohtajaksi. Mutta se on taas toinen juttu.

Ilmoitus Tekijän teatterin viimeisestä  näytöksestä Keski-Savossa. 

Lähteet

Eero Alpi: Hallin Janne. Helsinki 1920.

Raimo Ijäs: Kuuluisia kyröläisiä Suomen itsenäisyyden vuosikymmeniltä. Hämeenkyrö 1992.

Panu Rajala: Taiteesta ja taistelusta. Tampereen Työväenteatteri 1901 – 1918. Tammi 1991.

Viittaukset sanoma- ja aikakausilehtiin on merkitty tekstiin linkkeinä.