Eero Alpi perustaa Tampereen Kansan Teatterin - ja muutaman muunkin kiertueteatterin

Tampereen Työväenteatterin näyttelijät jäivät tuuliajolle sisällissodan jälkeen. Teatterin toiminta oli lakannut ja Tampereen työväentalo jäi voittajien käsiin. Aina aktiivinen Eero Alpi näki tilaisuuden koittaneen omalle teatterille. Hän perusti Tampereen Kansan Teatterin, joka sai 1.9.1918 lähtien vuokralle työväentalon juhlasalin ja yläravintolan. Kusti Salan lisäksi kymmenen työttömiksi jääneistä Työväen Teatteri entisistä näyttelijöistä läksi mukaan hankkeeseen. Lisäksi palkattiin uusia näyttelijöitä.

Avajaisjuhla pidettiin jo elokuun viimeisenä päivänä. Tampereen kaupunginvaltuusto oli kutsuttu paikalle. Larin-Kyösti esitti laatimansa juhlarunon ja näytelmänä esitettiin von Numersin Tuukkalan tappelu. Ylesöä kertyi paikalle kohtalaisesti, nähtävästi tavallinen työkansa piti Kansan Teatteria Työväen Teatterin toiminnan jatkajana. Alpi yritti saada senaatilta 10 000 markan valtionapua, joka oli jäänyt 1917 Työväen Teatterilta saamatta. Lehtitiedon mukaan senaatilta saatiin 5000 markan avustus.

Kutsu Tampereen Kansan Teatterin avajaisjuhlaan. Tampereen Sanomat 30.8.1918.

Alpi perusti teatterihankettaan tukemaan neuvottelukunnan, johon pestasi mm. kyröläisiä tuttujaan, nimittäin kirjailijat F.E. Sillanpään ja U.W. Valakorven. Neuvottelukunta muutettiin pian johtokunnaksi, josta Walakorpi erosi tammikuussa 1919. Sillanpää ei osallistunut mitenkään neuvottelukunnan toimintaan, olipahan antanut nimensä ystävänsä Alpin käyttöön ”reklaamitarkoituksessa”. Marraskuussa johtokunnan kokouksesta uutisoitiin Tampereen Sanomissa. Kansan Teatteri anoi kaupungilta 5000 markan avustusta, koska senaatilta oli saatu vain puolet haetusta rahasummasta. perusteena avustukselle käytettiin sitä, että Alpi oli myöntänyt vapaalippuja Pohjolan Jääkäripataljoonan sotilaille. Käytäntö jatkuisi, jos kaupunki myöntäisi avustuksen. Teatterin henkilökunnalla luvatut palkankorotukset riippuisivat kaupungin avustushalukkuudesta. 

Kansan Teatteri esitti aluksi Työväen Teatterin vanhaa ohjelmistoa. Lokakuun alussa ensi-iltaan tuli Alpin oma draama Väkevämmän tiellä, joka oli esitetty Helsingissä jo 1910. Aamulehdessä näytelmä sai kohtuullisen hyvän vastaanoton, muutamia näyttelijäsuorituksia kehuttiin ensiluokkaisiksi. Samoihin aikoihin Kansan Teatteri polkaisi pystyyn isänmaallisesti värittyneen Kivi-juhlan. Nummisuutareista esitettiin muutama näytös, Kusti Sala esitti tutusti Eskon roolin. Varsinaisessa juhlassa Walakorpi lausui runonsa ”Hymni kauneudelle”. Juhlassa esiintyi myös teatteriin perustettu soittokunta, johon kuului työväensoittajia, jotka eivät jaksaneet odotella työväenyhdistyksensä oman harrastustoiminnan aloittamista. Sittemmin soittokunta esiintyi usein näytäntöjen väliajoilla ravintolatiloissa. Alpi oli saanut ravintolankin avatuksi, hän saattoi siis esittäytyä myös ravintoloitsijana.

Loppusyksyn Kansan Teatteri keskittyi keveisiin hupinäytelmiin. Joulusesonkina oli repertuaarissa peräti kuusi näytelmää. Yleisöä riitti, eikä teatterin talousongelmista valitettu ainakaan ulospäin. Alpi laajensi teatterin toiminta kutsumalla Hilda Pihlajamäen Kansallisteatterista ja Paavo Raition Kansan Näyttämöltä vierailijoiksi. Helsinkiläisnäyttelijöiden vierailut osoittautuivat menestyksiksi.

Tammikuun lopulla 1919 Alpi ohjasi itse A. Antrepin ja C.G. Litmarckin laulunäytelmän Nerkingit – oikeammin Nerikeläiset tai Närkeläiset – kuten Aamulehden kriitikko huomautti. Tanssit näytelmään suunnitteli Elsa Nyström ja ensi-illan lopuksi Pohjolan Jääkäripataljoona muisti Alpia ”suurenmoisella kukkatervehdyksellä”. Aamulehden kriitikon mukaan näytelmä ei vastannut korkeita vaatimuksia, ”mutta mielikseen sitä seuraa ja jotain hyvää siitä jälkeenkin jääpi”. Vielä Runebergin päivänä 5.2. vietettiin ”suuren isänmaallisen runoilijan syntymäjuhlaa asianmukaisilla tavalla”.

Kansan Teatterin aika työväentalossa alkoi olla kuitenkin lopuillaan. Tampereen Työväenyhdistys oli saamassa toimintansa raiteilleen ja talonsa takaisin käyttöönsä. Kaupungin rahatoimikamari irtisanoi teatterin vuokrasopimuksen. Alpi jätti irtisanomisen huomioimatta, koska talo oli valtion eikä kaupungin takavarikossa. Kansan Lehden työn jatkajaksi perustettu sosialidemokraattinen Kansan Sana arvosteli ankarasti Alpia, ja katsoi samalla, että osaa Kansan Teatterin näyttelijöistä ei pitäisi ottaa mukaan tulevan Työväenteatterin toimintaan. Alpi ei halunnut luopua teatteristaan, vaan puolustautui porvarillisessa Aamulehdessä. Hänen mukaansa Kansan Teatteria vastaan oli suunnattu pitkäaikainen ”bolshevistinen painostus”, jolla pyrittiin karkottamaan teatteri pois toimitiloistaan.

Alpin vastaanhangoittelu oli hyödytöntä. Valtioneuvosto oli siirtänyt työväentalojen vapauttamisen maaherrojen toimeenpantavaksi. Maaherran päätös Tampereen työväen vapauttamisesta lykkäytyi maaliskuulle, mutta Alpi luopui vuokrasopimuksestaan jo 1.3.1919. Kansan Teatterin toiminta Työväentalossa oli tullut tiensä päähän. Vielä 15.3. järjestettiin ” suureelliset Teatteri-Naamiohuvit”, joiden mahdollinen tuotto oli tarkoitus käyttää Kansan Teatterin toiminnasta koituneiden tappioiden korvaamiseen. Tampereen Työväenteatteri puolestaan pääsi aloittamaan näyttämökautensa vanhalla näyttämöllään elokuussa 1919. Teatteri oli valmis ottamaan kaikki Kansan Teatterin näyttelijät palvelukseensa.

Kansan Teatteri lähtee liikkeelle

Alpi ei jäänyt toimettomaksi. Hän lähti taas liikkeelle. Aamulehden uutisen mukaan Kansan Teatterin riveissä oli edelleen näyttelijöitä, mm. parhaat naisnäyttelijät. Lisäksi oli palkattu neljä uutta miesnäyttelijää. Teatteri esitti lauantaina 12.4. Lempäälässä ja seuraavana päivänä Viialassa Selma Lagerlöfin Suotorpan tytön. Tämän jälkeen teatteri oli lähdössä laajalle maaseutukiertueelle. 

Toukokuun alussa Kansan Teatteri esitti Suotorpan tytön Mikkelissä. Mikkelin Sanomien arvioi näytelmän melko positiivisesti. Teatterin taiteelliset päämäärät olivat korkealla, ja naisnäyttelijöistä erityisesti Siiri Suuronen, Lyyli Eriksson ja Kaisa Kivekäs saivat kiitosta taidoistaan. Miesnäyttelijöiden katsottiin selvinneen heikommin. Kohtalaiset kehut antoi Riihimäen Sanomatkin. ”Näytelmä ja sen esitys oli taidetta”, päätti lehti arvostelunsa. Riihimäellä esitettiin myös Alpin oma Hallin Janne, jota kriitikko luonnehti ”afäärikappaleeksi”. Se oli kirjoitettu sinänsä taitavasti, mutta tarkoitettu vain suuren yleisön viihdyttämiseen. Näytelmän taiteellinen arvo oli vähäinen, ja näyttelijätyö heikonpuoleista. 

Pohjanmaan maaseutua teatteri kiersi perusteellisesti. Seinäjoella näyteltiin jo 22.5. Kiertue jatkui tiivistahtisena: Kurikka, Perälä, Teuva, Kauhajoki, Koskenkorva, Ilmajoki, Lapua, Ostola ja Pihlajavesi, jonne saavuttiin 4.6. Uusi Pohjanmaan kierros alkoi 14.7 Alavudelta. Vaasan Hietaniemen kesäteatterissa esitettiin vielä Suotorpan tyttö 10.8. Kansan Teatterin tuli niin tutuksi Pohjanmaalla, että kolme siinä tilapäisesti näytellyttä miestä koetti käyttää teatterin nimeä hyödykseen omissa näytelmäpuuhissaan. Johtokunnan nimissä Alpi varoitteli  pohjalaisia moisesta ja lupaili samalla teatterinsa saapuvan syyskiertueelle maakuntaan. Mainitut näyttelijät vastasivat Alpille todeten, ettei kukaan näyttelijä hänen teatterissa juuri kuukautta pitempään viihdy. Miehet kiistivät jyrkästi yrittävänsä hyötyä Alpin teatterista, he esiintyivät nimellä Suomen Maaseutunäyttämö.

Kansan Teatteri palasi Seinäjoelle lokakuun lopussa esittämään George Sandin näytelmää Sirkka eli pikku Fadette. Toisena näytöskappaleena oli ruotsalaista alkuperää oleva Salakäytävä. Seinäjoelta matka jatkui Vaasaan, Ylistaroon, Kokkolaan, Raaheen, Kemiin ja Tornioon. Raahessa näytelmäesitys ei   osunut ihan kohdilleen, arvostelija lyttäsi sen perusteellisesti ja totesi johtaja Alpin viihtyvän hyvin Tampereella. Ilmeisesti kriitikko arveli, että Alpia olisi tarvittu kipeästi johtamaan esitystä Raahessa. Pohjanmaalta seurue suuntasi Savon kautta Haminaan, johon kiertue päättyi joulukuun alussa. Miesnäyttelijöistä Arvo Airamo ja Vilho Malinen solmivat Kuopiossa ollessaan sopimukset sikäläisen teatterin kanssa. Alpi metelöi tästä tapansa mukaan kuopiolaislehdessä, mutta sen suurempaa riitaa asiasta ei syntynyt.

Heti vuoden 1920 alussa oli Kansan Teatteri taas liikkeellä. Satakunnan kautta suunnattiin itään: Savo ja Karjala kierrettiin helmikuun loppuun mennessä. Nyt oltiin liikkeellä kolmen näytelmän kanssa, uutena esityksenä entisten lisäksi oli von Numersin Pastori Jussilainen. Kiertue päätettiin lähelle Tamperetta: Lempäälässä esitettiin Sirkka eli pikku Fadette 7.3.

Maaliskuun lopulla Kansan Teatteri lähti taas kiertueelle. Nyt käytiin kaupunkien sijaan pääasiassa pienemmillä paikkakunnilla, mm. Paimiossa, Keravalla, Kausalassa, Loimaalla. Jokioisissa, Salossa ja Lauritsalassa. Usein näyteltiin työväentaloissa. Alpi muisti mainostaa teatteriaan valtiontuen saajana. Näin olikin, vuonna 1920 tieto 35 000 markan valtionavusta tuli toukokuussa. Kiertueen päätyttyä Siiri Suuronen ja Yrjö Brander pestattiin Kuopion Teatteriin. Heistä Siiri Suuronen oli saanut arvostelijoilta kiertueiden aikana useimmat kehut, hänet myös monesti palkittiin kukkasin näytöksen jälkeen.

Alpi ryhtyy näyttelijäksi

Aluksi Satakuntaan suuntautuneen syyskiertueensa Alpi aloitti Vammalasta. Uudeksi naistähdeksi Alpi oli kiinnittänyt Alli Viinikaisen, joka oli aiemmin esiintynyt ”Pittsburgin työväenteatterissa”. Välilä tosin puhuttiin ”Pittsburgin suuresta suomalaisesta teatterista”. Ennakoissa muistettiin kehua sitä, miten Alpi on muistanut vapaussodan veteraaneja vapaalipuilla. Kiertueella esitettiin von Numersin Tuukkalan tappelua. Tällä kertaa Alpi oli mukana tiiviisti, sillä hän esitti yhtä pääosista. Saitaa ja ahnetta karjalaispäällikkö Hankaa esittänyt Alpi sai roolistaan varsin yksimieliset kehut koko kiertueen ajalta, pitipä muuan arvostelija tämän suoritusta näytelmän "ainoana valopilkkuna".

Laiskottelusta Kansan Teatteria ei voi syyttää, sillä Pohjanmaankiertueellaan se esitti kahdessa viikossa 14 näytöstä eri paikossa. Yhtään lepopäivää ei ollut ohjelmaan merkitty! Tahti oli kai liiankin tiivis, sillä SDP:n vasenta laitaa edustanut Vapaa Sana kertoi, että seurue ei esittänyt Äystön työväentalolla näytelmää. Yleisöä oli kertynyt jopa kymmenien kilometrien päästä. Kieltäytymisen syyksi Alpi kertoi sen, että katsojat tulivat paikalle liian myöhään.

Kuumeinen oli Kansan Teatterin esiintymistahti Pohjanmaalla syyskuussa 1920.

Tahti jatkui yhtä kiivaana Keski-Suomessa: 17.9. -22.9 annettiin kuusi näytöstä (Keuruu, Suolahti, Äänekoski, Laukaa, Muurame ja Lievestuore). Matka jatkui Savoon ja Karjalaan, joka kierrettiin Lieksaa ja Nurmesta myöten. Kymeen ja Uudellemaalle edennyt kiertue päättyi Hämeenlinnaan 7.11.1920.

Hengähdysaikaa jäi viikko, kun marraskuun puolivälissä oltiin taas liikkeellä. Tampereen lähipitäjistä suunnattiin Satakuntaan. Nyt näyteltiin K.A. Tawaststjernan Uramon torpan murhaa. Jos paikkakunnalla annettiin kaksi näytöstä, jatkoi Tuukkalan tappelu ohjelmistossa. Satakunnan kierroksen jälkeen seurue jatkoi Keski-Suomeen, josta päädyttiin Mikkelin kautta Karkkilaan. Siellä 13.12. annetun näytöksen jälkeen alkoi kolmiviikkoinen joululoma. Alpi mainosti jo tuolloin seuraavaa kiertuettaan, jolla esitettäisiin Santeri Ivalon Juho Vesaista. Puvustuksen näytelmään oli suunnitellut Santeri Ivalon puoliso Ellinor Ivalo. Teatteriseurueeseen kuului tuolloin kuusi vakituista näyttelijää. Vuodeksi 1921 oli suunniteltu peräti 160 näytöstä. 

Vuoden alussa Alpi joukkoineen lähtikin taas liikkeelle. Tampereen lähikunnista suunnattiin Satakuntaan. Alpi itse näytteli pääosaa Juho Vesaisessa, Alli Viinikaisella oli näytelmässä kolme roolia. Tällä kertaa Alpi ei saanut näyttelijätyöstään kiitoksia, jokunen arvostelija piti hänen voimatonta suoritustaan seurueen kehnoimpana. Ohjelmistossa olivat edelleen myös Tuukkalan tappelu ja Uramon torpan murha. Satakunnasta suunnattiin Pohjanmaalle aina Tornioon saakka. Sieltä laskeuduttiin perinteiseen tapaan Keski-Suomen kautta Savoon ja Karjalaan. Lahden seuduilla oltii maaliskuun loppupuolella. Jossain vaiheessa ennätettiin kai pitää aivan lyhyt tauko, mutta jo huhtikuun loppupuolella oli ohjelmistoon otettu uusi näytelmä, Topeliuksen 50 vuotta myöhemmin. Myyntimenestystä siitä ei tainnut tulla, ainakin Kouvolassa näytös peruttiin yleisön vähäisen kiinostuksen vuoksi. Karjalan ja Savon kierroksella oli näytäntöjä hieman tavallista harvempaan tahtiin. Hauholla kaipailtiin 14.6. Alpin seuruetta turhaan. Jokseenkin runsaslukuinen yleisö pettyi, kun näyttelijät eivät ilmestyneet ollenkaan paikalle. 


Talousvaikeudet kasautuvat

Muutamaa päivää ennen vuodenvaihetta Kansan Teatteri oli jälleen liikeellä. Tällä kertaa uutena näytelmänä oli ruotsalaisen John Jolinin huvinäytelmä Kuusinaamainen mies. Näytelmää esitettiin nyt Alpin mukaan ensimmäistä kertaa suomen kielellä. Kappale esitettiin muutaman kerran Tam-pereen lähistöllä, viimeiseksi Vammalassa 7.1.1922. Varsinainen kiertue alkoi helmikuun alussa Varsinais-Suomesta. Perinteiseen tapaan kierrettiin Itä-Suomi. Viimeinen näytös oli Porissa huhti-kuun alkupuolella. Rahapula näyttää vaivanneen Alpia tuolloin. Porin lähistöllä Pihlavan tyoväenta-lolla piti näytäntö peruuttaa, kun katsojia tuli kovin vähän. Alpi lupasi maksaa puoleen alennetun vuokran, mutta hänellä ei sattunut olemaan mukana "sopivaa rahaa". Alpi lupasi maksun Porissa, mutta sieltä ei miestä enää tavoitettu. Lasku oli jo lähetetty Tampereelle, mutta rahoja ei paikallinen työväenyhdistys ollut saanut.

Alpin "Karjalan turneeksi" nimeamä seuraava kiertue alkoi Kouvolasta 18.5.1922. Mainoksissa Alpi lupasi 10 prosenttia puhtaasta tuotosta Karjalan pakolaisten avustamiseen. Itä-Karjalasta oli tullut vuosina 1919 - 22 yli 11 000 pakolaista. Uutena näytelmänä esitettiin Erckmann-Chatrianin mur-henäytelmää Puolan juutalainen, jonka Alpi oli muokannut teatterilleen sopivaksi. MikkelinSanomien mukaan näyttelijöistä vain Alpi ja Maiju Kivinen saattoivat pitää mielenkiintoa yllä, muuten oli esitys heikonlainen. Viimeinen näytös oli Terijoella 6.6. Tarkoitus näyttää olleen jatkaa kiertuetta vielä Etelä-Karjalassa, mutta suunnitelma jäi toteuttamatta.

Alpi sai vaikeuksista huolimatta kootuksi Kansan Teatterin syyskiertueelle. Se aloitettiin kotipitäjästä Hämeenkyröstä 24.7. Hämeenkyrön Nuorisoseuran talolla esitettiin Tuukkalan tappelu, joka paikallislehden mukaan keräsi täyden tuvan katsojia. Kierrettyään Tampereen ympäristöä suuntasi teatteri Varsinais-Suomeen. Pohjanmaa oli vuorossa syyskuussa. Kiertue päättyi vasta marraskuun puolivälissä Hämeenlinnaan.  Suomen Työmies tyrmäsi viiden hengen voimin näytellyn Tuukkalan tappelun täysin, Vakka-Suomi piti esitystä varsin kelvollisena, vaikka Kansan Teatteri sen mukaan kuului yleensä heikoimpiin kiertäviin teattereihin. Marraskuussa oli vielä muutama esitys Uudellamaalla. Viimeinen Tampereen Kansan Teatterin näytös oli Ruotsinkylän Seuratalolla 23.11.1922. Teatterin toiminta lopahti talousvaikeuksiin ilman sen suurempaa meteliä. Vain Länsi-Uusimaassa oli lyhyt uutinen Kansan Teatterin lakkauttamisesta. Aina aktiivinen Alpi oli jo saman tien perustanut Valistusteatterin, jonka työskentelyn järjestäjäksi mainittiin Taiteellinen Valistustoimisto.

Teatteri Eero Alpi jää lyhytikäiseksi

Valistusteatterista ei kuulunut sen koommin, mutta jo toukokuussa 1923 Mäntsälässä esiintyi Teatteri Eero Alpi. Näytelminä olivat Runar Schildtin Hirsipuumies ja August Blanchen Lemmen leikittelyä. Sen jälkeen teatteri kiersi pitkin Suomea. Jos näytännössä esitettiin vain Hirsipuumies, täydennettiin ohjelmaa Alpin lausuntaesityksellä. Sattumuksilta ei vältytty: 17.10. piti näytellä Värtsilän työväentalolla. Työväenyhdistys hankki hevoset, huoneet, välineet, näytäntöluvan ja muuta tarpeellista. Teatteriseurue ei kuitenkaan saapunut paikalle. Viimeinen Teatteri Eero Alpin näytös esitettiin Sääksmäellä Tarttilan Seuratalolla 28.10.1923.

Teatteri Eero Alpin viimeisen näytöksen mainos Hämeen Sanomissa.

Näkymättömät tulet ja viimeinen kiertue

Kiertueen loputtua Alpi saattoi keskittyä kirjoittamiseen. Hän julkaisi vuoden 1924 kuluessa yhdeksän seuranäytelmää. Melkoinen osa niistä oli kirjoitettu ilmeisesti jo aiempina vuosina. Tällä kertaa Alpi käytti myös salanimiä: S. Salamaa ja Sakari Liekki. Kymmenes julkaistu teksti oli kolminäytöksinen Näkymättömät tulet. Se oli vakava yritys tehdä taiteellisesti merkittävä näytelmä. Se esitettiinkin tuoreeltaan Helsingin Kaupunginteatterissa, Tampereen Teatterissa ja Turun Kaupunginteatterissa. 

Helsingin Sanomat näki Alpin tekstissä muutamia heikkouksia, mutta katsoi näytelmän kokonaisuuutena merkitsevän ratkaisevaa edistysaskelta Alpin draamatuotannossa ja näytelmäkirjallisuudessamme yleensä. Uuden Suomen J.L. tunnusti perusteellisessa arviossaan Alpin taidon dialogin ja juonen kuljettajana, mutta henkilökuvien kehityksessä ja syvällisyydessä oli puutteita. Arvostelija kiitti näytelmän eheää ja draamallisesti voimakasta tunnelmaa. Näytelmä kohosi parhaitten kotimaisten näyttämökelpoisten saavutusten joukkoon. Kansallisteatterin tulkinta oli läpeensä eheä ja elämäntuntuinen.

Kansallisteatterin ensi-ilta oli syyskuussa, Tampereen Teatterissa lokakuun puolivaiheilla. Aamulehden Eino Salmelainen antoi Alpille tunnustusta taitavana teatterimiehenä. Näytelmä oli "teknisellä taituruudella rakennettu"; se jännitti ja piti lumoissaan. Sisällössä oli puutteita: henkilökuvat jäivät perustelemattomiksi ja repliikeistä puuttui älyllinen ulottuvuus. Uskonto oli keskeisessä osassa näytelmässä. Salmelaisen mukaan Alpi oli kokenut äkillisen uskonnollisen heräämisen, ja siksi hän oli näytelmässä pyrkinyt korvaamaan runouden uskonnolla. Salmelaista uskonnollinen aines ei vakuuttanut, joskaan hän ei halunnut kyseenalaistaa Alpin elämänkatsomuksen muutoksen vakavuutta. Salmelainen oli käynyt katsomassa Näkymättömät tulet Helsingissä. Tampereen Teatteri oli tehnyt vakavaa työtä, mutta Kansallisteatterin esitys oli syvemmälle tunkeutuva, kirkastuneempi, tunnelmallisempi ja yksinkertaisuudessaan tehoavampi.

Kansan Lehden lyhyt arvio oli melko kielteinen. Nimimerkki T.L. totesi, että näytelmä oli "teknillisesti hyvin kokoonpantu" ja juonen käsittely oli taitavan käden työtä. Sisäisesti näytelmä oli heikko ja henkilökuvat pinnallisia. Teatteri oli ponnistellut ilmeisen ankarasti esityksen onnistumiseksi. Täysin se ei voinut onnistua kappaleen heikkouden vuoksi.

Ensi-illoissa yleisö oli näytelmään tyytyväistä. Helsingissä Alpi laakeroitiin ja kukitettiin, myös Tampereella kukitukset ja suosionositukset kestivät pitkään.

Näytelmän menestys sai Alpin taas liikkeelle. Hän perusti jälleen oman kuusihenkisen teatteriryhmän viemään itse ohjaamansa Näkymättömät tulet maaseutukierrokselle. Seurueen nimeksi tuli Näyttämö Eero Alpi. Kiertue aloitettiin heti joulun jälkeen Hattulan, Loimaan ja Toijalan esityksillä. Arviot esityksestä olivat vaihtelevia. Salossa arvioitiin, etteivät seurueen voimavarat oikein riittäneen näytelmä esittämiseen. Haminassa taas oltiin kohtalaisen tyytyväisiä esitykseen.  Alpia kiiteltiin mm. Mikkelissä ja Kemissä siitä, että hän lähtenyt kiertämään maata vakavahenkisen näytelmän kanssa. Oulun suunnalla Kaiku antoi näytelmästä positiivisen palautteen, Pohjolan Työmies piti myös näytelmää kelvollisena, mutta näyttelijätyötä Alpia lukuunottamatta heikkona. Erikseen lehdessä mainittiin näytelmän konnaa esittäneen Rafael Lindtqvistin roolityö. Se oli yksinkertaisesti "mahdoton". Monet muutkin näytelmästä kirjoittaneet pitivät Lindtqvistin ylinäyttelemistä kehnona suorituksena. Yleensä todettiin yleisön olleen tyytyväistä näytelmään. Viimeinen näytös oli Kemin Työväentalolla 20.2.1925.

Alpi antoi helmikuussa haastattelun Keskisuomalaiseen näytelmäesitystään mainostaakseen. Siinä Alpi kertoi, ettei kuulu modernin draaman luojiin eikä tunnusta "ekspressionistista wärikylläisyyttä". Alpi ilmoittautui "modernin, sairaanloisesti eroottisen näytelmän wiholliseksi". Draamallinen taide oli hukkumassa niin Euroopassa kuin Suomessakin "likaiseen, wetelään suohon". Alpi kertoi eläneensä voimakkaan, omalaatuisen uskonnollisen heräämisen. Uskonnossa hän näki taiteen pelastuksen, ja Näkymättömät tulet oli hänen ensimmäinen voimainkoetuksensa tässä suhteessa.

Taloudellisessa mielessä kiertue koitui Alpin turmioksi. Heti kiertueen jälkeen hän oli Kauppalehden protestilistalla varattomaksi todettuna. Seuraavan vuoden tammikuussa varattoman Alpin velkojen määrä ylitti jo 3000 markkaa

Eero Alpi oli mukana monessa elämänsä aikana, mutta teatteri oli epäilemättä hänen suurin rakkautensa. Vuodet 1917 - 23 hän johti lähes tauotta omaa teatteriaan. Ensin oli Tekijän Teatteri, sitten sisällissodan aikana hetken Suomen Valkoinen Teatteri, sisällisodan jälkeen rohkea ja röyhkeä yritys korvata Tampereen Työväen Teatteri Kansan Teatterilla. Kansan Teatterista tuli sittemmin kiertueteatteri, jonka toiminta päättyi nimella Eero Alpin Teatteri. Viimeisenä voimanponnistuksena oli vielä talvella 1924 - 25 Näyttämö Eero Alpin kiertue. Alpi halusi esitellä teatterinsa vakinaisena, tavallisia kiertuenäytäntöjä ammattitaitoisempana ja pätevämpänä. Vuosien kuluessa tie vei kaupungeista pienemmille ja syrjäisemmille maaseutukylille. Näyttelijät vaihtuivat kyvyiltään vaatimattomampiin, ohjaajan tehtävät jäivät Alpille ja hänen oli ryhdyttävä näyttelemäänkin. Vähitellen teatteri valui seuranäytämötasoiseksi. Alpi lisäsi kiertueisiin valistus- ja lausuntaohjelmaa saadakseen yleisöä liikkeelle. Loppuaikoina hän näyttää pitäneen kiertueteatteriaan toiminnassa lähes pakkomielteisesti. Viimeinen kiertue oli uljas yritys viedä taidetta maakuntiin omalla näytelmällä Näkymättömät tulet. Lopulta hänen annettava periksi taloudellisten tosiasioiden edessä.

Alpi osoitti kykynsä suunnitellessaan ohjelmistoa ja hoitaessaan kiertueiden käytännön järjestelyt. Hän pystyi luonteensa mukaisesti muuttamaan suunnitelmia ja improvisoimaan. Toisaalta hänen luonteeseensa kuului tietty äkkipikaisuus, joka tahtoi aiheuttaa ongelmia.  Esitystahti kiertueilla oli usein tappava, ja rasitukset lienevät vaikuttaneet hänen terveysongelmiinsa. Omasta teatterista luopuminen taisi myös katkeroittaa häntä. Kiertueiden loppuminen mahdollisti kuitenkin keskittymisen näytelmien kirjoittamiseen. Siitä lisää toisella kertaa.

Lähteet:

Raimo Ijäs: Kuuluisia kyröläisiä Suomen itsenäisyyden vuosikymmeniltä. Hämeenkyrö 1992.

Panu Rajala: Taiteesta ja taistelusta. Tampereen Työväen Teatteri 1901-1918. Tammi 1991.

Viittaukset sanoma- ja aikakausilehtiin on merkitty tekstiin linkkeinä.