Eero Alpi sisällissodan pännäsoturina

(Alpin aiemmista vaiheista http://amielonen.blogspot.com/2019/03/eero-alpin-nuoruusvuodet.html.)

Eero Alpi ja hänen johtamansa Tekijän teatteri jäivät sisällissodan alkaessa Savonlinnaan. Mahdollisuuksia palata Tampereelle tai Helsinkiin ei ollut. Eipä Alpilla tietysti ollut halujakaan palata: hänelle valkoisten puolelle asettuminen oli itsestäänselvyys. Alpille sota oli vapaussotaa. Tekijän teatteri päätti toimintansa 7.2.1918 annettuun näytökseen. Alpi pestautui Savonlinnan suojeluskunnan esikuntaan. Hän kirjoitteli muutamia juttuja valkoiseen lehdistöön. Niitä julkaistiin Savon, Karjalan ja Keski-Suomen sanomalehdissä.

Savonlinnassa 11.2. päiväämässään kirjoituksessa Alpi tuomitsi kovin sanoin punaisten kapinan. Suurimman syyn kapinasta hän vieritti Työmies-lehden Päätoimittaja Edvard Valpas-Hännisen niskoille. Alpin mukaan Valpas-Hänninen vastasi työväestön pää-äänenkannattajan linjoista, ja määritteli sitä kautta myös muiden työväenlehtien äänensävyn. Valpas-Hännisen kaltaiset yllyttäjät ja villitsijät ”ovat lopullisesti oikeat ja suurimmat syylliset”.

Kymmenen päivää myöhemmin Alpi kirjoitti Rantasalmella jääkäreiden paluun tunnelmissa artikkelin ”Suomen kansan omatunto”. Siinäkin hän käytti punaisista kohtuullisen ronskia kieltä:

”Venäjänmaa on tuomittu hajoamaan kappalaiksi, mutta kuinka moniksi ja minkälaisiksi, se ei meitä enää liikuta. Sen sijaan me elämme oman maamme jalon vapautustaistelun kautta saavutettavan onnen merkeissä, jotka toteutuvat sitä mukaa kuin murhaaja-rosvojen ja heidän likaisten ryssälaumojensa hullu raivo tehdään tehottomaksi sekä molempien hyökkääjien valta tyyten tuhotaan rehellisen suomalaisen kansan väellä ja voimalla.”

Lehti kulkeutui rintamalinjan yli, ja Alpin juttua moitittiin parissa punaisten lehdessä. Kansan Lehdessä taisi olla asialla toinen kyröläinen, Arvo Poika Tuominen. ”Enää” muuttui nimittäin perikyröläisittäin muotoon ”enään” Kansan Lehden lainatessa Alpin juttua. Siinä moitittiin ”kirjailijaa” (lainausmerkit lehdessä) moraalittomuudesta. Kirjoittajan mielestä Alpin ei sovi olla samassa läänissä, kun rehellisyydestä puhutaan. ”Mutta kukin antaa kynttilänsä loistaa omalla tavallaan”, päättyi uutinen.

Suomen Valkoinen Teatteri

Alpi ei muilta kiireiltään unohtanut teatteriasiaa. Savonlinnan Seurahuoneella esitettiin 17.3. Topeliuksen Rantakylän vanha paroni. Alpi organisoi nähtävästi näytännön yhteistyössä suojeluskunnan kanssa. Hän antoi 40 vapaalippua 9. jääkäripataljoonan sotilaille jaettavaksi ja lupasi jatkaa samaa käytäntöä tulevaisuudessakin. Näyttelijät olivat nähtävästi pääasiassa Tekijän teatterin henkilöstöä täydennettynä savonlinnalaisvoimin.

Näytännöt jatkuivat huhtikuun puolivälissä. Alpi otti tässä vaiheessa seurueelleen nimen Valkoinen Teatteri, myöhemmin myös Suomen Valkoinen Teatteri. Nyt esitettiin Eino Leinon Lalli. Alpi oli toimissan totisesti nopea. Kolme päivää Helsingin valloituksen jälkeen 16.4. hän järjesti kaupungin vapautuksen johdosta juhlanäytännön. Wecksellin Daniel Hjortin lisäksi iltaan kuului juhlapuhe, juhlaruno (Alpin käsialaa) ja lausuntaesityksiä. Muutamaa päivää myöhemmin oli vuorossa Juhani Ahon sortovuosista kertova näytelmä Tuomio. Se uusittiin viikkoa myöhemmin; samalla esitettiin myös komedia Kuusinaamainen mies. Sen oli suomentanut Kuopion Työväenteatterin johtajana toiminut Kyösti Aarnio, joka vastasi myös kappaleen ohjauksesta. Kuopion Työväen Teatteri oli lakkautustilassa, joten Aarniolle kelpasi kai mikä tahansa teatterityö.

Kuusinaamainen mies esitettiin myös Rantasalmella 4.5. Valkoinen Teatteri järjesti Rantasalmella vielä 18.5. helluntailauantaina ohjelmallisen, yleisiin tansseihin päättyneen iltaman. Siihen päättyi Valkoisen Teatterin tarina. Kyösti Aarnio suunnisti ensin Joensuuhun teatteriin ja sitten Turun Työväen Teatterin johtajaksi.

Alpi ennätti 6.5. kirjoittaa viestin Hämeenkyröön. Aikaa hänellä oli kirjekortin kyhäämiseen Rantasalmen asemalla 15 minuuttia junaa odotellessa. Kyrön Sanomat oli jo ilmestynyt ensimmäistä kertaa sodan jälkeen ilman päätoimittajaansa, joten hänen viestinsä ennätti vasta seuraavaan numeroon. Alpi päätti viestinsä näin: ”Punainen kurjuus alas! Mutta kosto – se on meitä kaikkia ylemmän Herran.”

Alpi perustaa Suojeluskuntalaisen Lehden

F.E. Sillanpään mukaan pännäpataljoonan ensimmäisessä kynäkomppaniassa Savonlinnan rintamalla palvellut Alpi ennätti toukokuun lopulla Hämeenkyröön. Toimeliaalla miehellä oli jo uusi hanke vireillä. Pakinoitsija v.t. Sarvi eli Sillanpää myi kehnoimpana pitämänsä pakinan – se olikin heikko – Alpille tämän uuteen aikakausilehteen, Suojeluskuntalaisen Lehteen. Hinnaksi tuli tinkaamisen jälkeen kymmenen markkaa ja aski Armiro-tupakkaa. Alpin mielestä tosin halvempaa laatua edustava ” looda Majakkaa”. Tästä tilanteesta Sillanpää sitten värkkäsi Kyrön Sanomiin pakinan, joka toimi samalla Suojeluskuntalaisen lehden puffina.

Suojeluskuntalaisen Lehden näytenumero ilmestyi 1.6.1918. Nopealiikkeinen Alpi oli kehitellyt hyvän liikeidean ja jatkoi kynämiehen vapaussotaansa. Lehden omistussuhteista ei kerrottu mitään näytenumerossa eikä myöhemminkään. Alpilla oli joka tapauksessa ratkaiseva osa hankkeessa, sillä lehden toimitus sijaitsi Tampereella. Muita toimittajia ei ollut, joten kyseessä oli kai Alpin yksityisyritys. Lehden oli helppo saada maksutonta mainosta toimintansa alulle, valkoisen Suomen sanomalehdet suhtautuivat sisällissodan jälkeisessä tilanteessa hankkeeseen ymmärtävästi. Mainoksia lehteensä Alpi pystyi hankkimaan eri puolilta maata. "Tässä tienaa pirun hyvin", väitettiin hänen todenneen lehtihankkeestaan.

Lehden juttupulaa Alpi helpotti kirjoittamalla siihen itse. Tilaa hän tarjosi myös kyröläisille kirjailijatovereille, Sillanpäälle ja U.W. Walakorvelle. Sillanpää kirjoitti lehteen jo elokuussa kirpeään sävyyn valkoisten terroriteoista. Hän tuomitsi valkoisen puolen törkeät omavaltaisuudet. Oikeutta piti toteuttaa eurooppalaisen valtion tavoin, eikä ottaa mallia jostain huligaanikoplasta:

”Kun tutkimatta ja tuomitsematta ammutaan aseeton ja vastarintaa tekemätön punakaartilainen, ehkä jonkun hysteerisen ilmiannon perusteella, niin on se murha, jonka tärkeyttä ei lievennä se, että murhattu ehkä oli isänmaanpetturi ja villitsijä.”

Alpi ilmoitti toimituksen nimissä yhtyvänsä tunnetun kaunokirjailijan ajatuksiin. Walakorven runoja ja muita juttuja Alpi julkaisi lähes joka numerossa. Lokakuussa vapaasotakirjailijaksi heittäytynyt Walakorpi sai romaanistaan Kapina pätkän lehteen. Samassa numerossa Alpi vielä kehui kritiikittä Walakorven runoteoksen Pohjalaiset nousevat. Hyvin toimi kyröläisverkosto.

Suojeluskuntalaisen lehti ilmestyi luvatusti kahden viikon välein kesään 1919 saakka. Elokuusta lokakuuhun ilmestyi vain yksi kaksoisnumero kuukaudessa. Toimituksellisen tekstin osuus niissä oli vähäinen mainosten määrään verrattuna. Alpin aika ei nähtävästi riittänyt lehden asialliseen toimittamisen. Hän nimittäin kiersi tuolloin ympäri maata perustamansa Kansan Teatterin kanssa. 

Kun seuraava numero ilmestyi kolme viikkoa myöhemmin, oli toimitus siirretty Helsinkiin ja päätoimittajaksi nimetty tunnettu aktivisti Elmo E. Kaila. Aktivistit olivat perustaneet Kustannusosakeyhtiö Suunnan, joka otti lehden toimittaakseen. Taiteilijoiden ja kirjailijoiden merkitys lehdessä väheni, Suojeluskuntalaisen Lehdestä tuli enemmänkin ”ammattilehti”. Se alkoi ilmestyä viikoittain vuoden 1920 alusta. Vuonna 1925 nimi vaihtui Hakkapeliitaksi. Laajalevikkinen Hakkapeliitta toimi suojeluskuntien lehtenä järjestön lakkauttamiseen saakka.