Kunnallisvaalitaistelua Hämeenkyrössä 1930-luvulla

Kunnalliselämä muuttui itsenäistyneessä Suomessa perusteellisesti, kun 1919 valittiin yleisellä ja yhtäläisellä äänoikeudella ensimmäiset kunnanvaltuustot. Aiemmin kunnalliseen päätöksentekoon pääsivät osallistumaan vain veroa maksavat kuntalaiset. Hämeenkyrön ensimmäinen kunnanvaltuusto valittiin kolmeksi vuodeksi 7.1.1919 pidetyissä vaaleissa. Siinä äänestämisellä ei tosin ollut merkitystä, sillä kauppias T.V. Mattila ja nahkuri Jalmari Helo olivat laatineet ainoan ehdokaslistan, johon oli koottu ehdokkaita eri puolilta pitäjää valtuuston jäsenmäärän verran eli 27 miestä.

Sisällisodan jälkeen vasemmisto pystyi asettamaan ehdokkaita Hämeenkyrössä toisiin kunnallisvaaleihin, jotka pidettiin jo 1920. Tuolloisen lainsäädännön mukaan kolmasosa kunnanvaltuuston jäsenistä oli vuosittain erivuoroisia. Täytevaaleja piti siis järjestää joka vuosi. Tämä aiheutti vaaliväsymystä, joten 1926 lähtien lakia muutettiin niin, että valtuusto valittiin aina kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Hämeenkyrön valtuustossa oli melko selvä oikeistoenemmistö vuoteen 1929 asti: tuolloin sosialidemokraatit onnistivat saamaan 12 valtuutettu oikeiston 11 vastaan. Näissä joulukuussa 1928 järjestetyissä vaaleissa äänestysaktiivisuus pitäjässä jäi alhaiseksi, vain 30,8 % äänesti. Paljoa sen parempia lukemia ei saavutettu aiemmissakaan vaaleissa.

Kommunistien toimintaa laittomin keinoin vastustava lapuanliike aloitti toimintansa 1929 ja alkoi pian vaikuttaa maan poliittiseen tilanteeseen. Valtiopäiväjärjestykseen ja vaalilakeihin tehtiin muutoksia, joiden tarkoituksena oli estää kommunistien osallistuminen vaaleihin. Kunnallislakeihin tehdyillä muutoksilla rajoitettiin vaalikelpoisuutta siten, että ehdokkaiksi ei voitu hyväksyä henkilöä, joka "kuuluu sellaiseen yhdistykseen, järjestöön tai muuhun yhteenliittymään, joka toimii Suomen valtio- ja yhteiskuntajärjestyksen väkivaltaiseksi kumoamiseksi tahi tarkoittaa tällaisen toiminnan edistämistä tai tukemista välillisesti tai välittömästi, taikka joka kolmen lähinnä edellisen vuoden kuluessa on työskennellyt sellaisen yhteenliittymän hyväksi tai muulla tavoin edistänyt mainittuun tarkoitukseen tähtäävää toimintaa". Vuoden 1928 kunnallisvaaleissa valtuustoihin oli tullut valituiksi useita valtuutettuja, joiden lainmuutoksen jälkeen katsottiin olevan vailla vaalikelpoisuutta. Jotta nämä edustajat saataisiin vaalikelvottomiksi ja valtuustoista pois, vaalit järjestettiin ennenaikaisina jo kahden vuoden valtuustokauden jälkeen joulukuussa 1930.

Lapuanliikkeen toiminta ulottui myös Hämeenkyröön. Tehtaan isännöitsijä Rafael Fraser vaati 11.8.1930 valtuuston kokouksen aluksi valtuuston kommunistisia jäseniä poistumaan ”valtuuston säännöllisen toiminnan turvaamiseksi”. Nähtävästi odotettiin lapualaisten aikovan muuten poistaa kokouksesta koko sosialidemokraattisen ryhmän. Matti Hakala, Kustaa Koivula-Kotakorpi, Pertti Rapio ja Vilho Koskinen poistuivat kokouksesta sosialidemokraattisen ryhmän enemmistöpäätöksen velvoittamana. Ennen lähtöään miehet vielä kielsivät olevansa kommunisteja.

Vaalit 1930 ja 1933

Joulukuussa 1930 pidetyissä vaaleissa oikeisto sai selvän enemmistön valtuustoon. Varsinaiselta porvariston yhteislistalta valittiin 13 valtuutettua, kun SDP:n paikkamääräksi tuli 8. Lisäksi vähäosaisten talonpoikien edunajajaksi perustettu Suomen pienviljelijäin puolue sai 2 edustajaa valtuustoon. Pienvuljelijäin puolue oli talousohjelmaltaan melko vasemmistolainen, populistinen ja "herravihainen". Useimmat sen kannattajat olivat kuitenkin arvoiltaan varsin konservatiivisia. Populistipuoletta on hankala sijoittaa oikeisto-vasemmisto -akselille. Puolueen voi katsoa kuuluneen oikeistoon, joten voimasuhteet valtuustossa olivat sen hyväksi 15 - 8. Tosin esim. Aamulehti laski puolueen kuuluvan vasemmistoon. Äänestysprosentti nousi selvästi edellisistä vaaleista, se oli 38,8%. Oikeiston äänimäärä kasvoi, mutta ahtaalle joutunut vasemmisto menetti lähes 200 ääntä. Sosialidemokraateilla oli silti määrävähemmistö valtuustossa.

Seuraavat vaalit pidettiin normaalin aikataulun mukaan joulukuussa 1933. SDP sai yhden lisäpaikan (9) ja vastaavasti porvarien yhteislista menetti yhden (14). Pienviljelijäpuolue säilytti 2 paikkaansa. Äänestysprosentista ei ollut mainintoja sanomalehdissä eikä virallisisa tilastoissakaan.

Oikeiston yhteislistan nimenä 1933 oli "Säästäväisyyttä kunnan menoissa". Myös pienviljelipuolueella oli vaalimainos paikallislehdessä ennen vaaleja. SDP:n mainosta ei olut lehdessä.

Kunnanvaltuutetut 1934-36.

Vaalitaistelua 1936

Juliste Työväen Arkiston kokoelmissa. Verkossa täällä.

Näin repäisevällä julisteellä läksi SDP Hämeenkyrön kuntavaalitaisteluun 1936. Yksi vaalijulisteen ideoijista oli varmasti Pertti Rapio, joka oli yksi 1930 valtuustosta poistetuista. Sosialistiset ajatukset tulivat 1902 syntyneelle  Rapiolle isänperintönä. Iivari Juho Rapio oli Hämeenkyrön punakaartin johtomiehiä. Hänet tuomittiin Valtiorikosylioikeudessa elinkautiseen vankeuteen, josta hän vapautui armahduslakien ansiosta 1922. Samana vuonna torpparivapautus ulotettiin koskemaan myös pappiloiden torppia. Näin Rapiosta tuli itsenäinen maatila.

Pertti Rapio oli sisällissodan aikoihin 16-vuotias. Koska torppa oli lähellä rintamalinjaa, joutui perhe pakenemaan nahkuri Tuomiselle Prenttiin. Pertti Rapio joutui kuitenkin käymään päivittäin kotona ruokimassa ja hoitamassa karjaa. Valkoisten edetessä Mannanmäellä pakeni perhe Maarianpäivän aattona 22.3. äidin veljen luokse Mustaankylään Rajalan torppaan. Kauemmaksi ei voitu lähteä, kun karja piti käydä päivittäin hoitamassa. Parisen viikkoa perhe piilotteli Rajalassa, sitten rohjettiin palata takaisin. Isä Iivari oli lähtenyt pakomatkalle muiden Hämeenkyrön punaisten lailla kohti Etelä-Suomea. 

Pertti Rapio tuli valituksi Hämeenkyrön kunnanvaltuustoon 23-vuotiaana jo 1925. Vuosina 1926-27 hän opiskeli Työväen Aktemiassa. Rapio edusti sosialidemokraattisessa Kyröskosken Työväenyhdistyksessä vasemmistososialistista tai  kommunistista ajattelutapaa. Pienessä yhdistyksessä ei varsinaisia suuntataisteluja käyty; pikemmin ristiriitoja ja valtataistelua koetettiin välttää. SDP:n puoluetoimikunnan määräyksestä Rapio kuitenkin erotettiin yhdistyksestä 1929. Syynä oli varmaankin se, että Rapio oli 1929 eduskuntavaaleissa ehdokkaana Sosialistisen työväen ja pienviljelijöiden vaaliliiton listoilla. Vuotta myöhemmin hänet erotettiin puoluekokouksen päätöksellä SDP:stä. Rapio oli jo tuolloin Etsivän keskuspoliisin (nykyisin Suojelupoliisi) listoilla; Työväenjärjestöjen Tiedonantajan mukaan Rapio joutui "ohranakuulustelujen" kohteeksi maaliskuussa 1930.

Pertti Rapion paluu valtuustoon mahdollistui 1936, kun SDP otti hänet puolueen jäseneksi puoluekokouksessaan. Rapio osallistuikin aktiivisesti kunnallisvaalikampanjaan. Aiemmin ei sanomalehtiä käytetty Hämeenkyrön sosialidemokraattien vaalikampanjaoisa, mutta nyt Rapio kirjoitti Kansan Lehteen 7.11.1936 nimimerkillä P.R. vetoomuksen Hämeenkyrön palkkatyöläisiin ja pienviljelijöihin. Alaotsikkona oli "Hämeenkyrö uudestaan punaiseksi!" Siinä hän korosti palkkatyöläisten ja pienviljelijöisen etujen yhtäläisyyttä. Kunnanvaltuustoon tuli saada vasemmistoenemmistö, että johtoelimiin ja mm. verolautakuntaan saataisiin työväestön edustus takaamaan, että verotus tapahtuisi tasasuhtaisesti veronmaksajain tuloihin nähden. 

Vasemmiston ongelmana oli saada kannattajansa äänestämään kuntavaaleissa. Pertti Rapion mukaan SDP oli saanut Hämeenkyrössä saman vuoden eduskuntavaaleissa 1474 ääntä ja yhtyneet porvarit 918 ääntä. Tällä perusteella sosialistien pitäisi kyetä voittamaan kuntavaalitkin. Tässä Rapio kyllä oikoi tuloksia, kuten vaalipropagandassa tavallista onkin. Hän näkyy käyttäneen porvareiden äänimääränä maalaisliiton, kokoomuksen ja edistyspuolueen yhteenlaskettuja lukemia. Pois jäivät IKL:n ja Suomen pienviljelijäin puolueen äänet. Kumpikin ryhmä sai sattumalta yhtä paljon ääniä, 177. Yhteensä puolueiden äänimäärä oli 354. Joka tapauksessa SDP sai vaalissa enemmän ääniä (53,5%) kuin koko oikeisto. Rapio näyttää käyttäneen sanomalehdissä heti vaalin jälkeen esitettyjä äänimääriä. Lopulliset viralliset tulokset ovat nähtävissä täällä.

Kirjoituksessaan Rapio muistutti, kuinka silloinen ja nykyinen valtuutettu Fraser oli lapuanliikkeen nimissä "puhdistanut" valtuustoa viisi vuotta aiemmin. Nyt olisi aika murtaa lapualaisten yliote ja saada valtuustoon sosialistien enemmistö. Koska porvarien listoilla oli myös pienviljelijöitä, piti heidän äänestämistään varoa. Lopuksi Rapio vaati kaikkia lehden lukijoita levittämään tietoa vaaleista työväenlehtiä lukemattomien keskuuteen. Nukkuvien puolue oli herätettävä. Kyröskosken tehtaan työläisille Rapiolla oli erikseen asiaa: moni heistä ei potkujen pelossa uskaltanut kirjoittaa nimeään valtsijayhdistyksen papereihin. "Uskaltanette kai käydä äänestämässä, kun se toimitus on salainen?" "Työhön vaalivoittomme hyväksi tunnuksella: Hämeenkyrö uudestaan punaiseksi!", päätti Rapio kirjoituksensa.

Pertti Rapio. Kuvan lähde Vasen Kaista

Nähtävästi Rapio oli uudestaan asialla Kansan Lehdessä 28.11. julkaistussa jutussa. Siinä toistettiin samoja teemoja kuin aiemmassa vetoomuksessa palkkatyöläisille ja pienviljelijöille. Kirjoittaja valitti myös vastapuolen ryhtyneen käyttämään "kakaramaisia keinoja" vaalitaistelussa: SDP:n vaalijulisteita oli revitty jopa päiväsaikaan, kun muiden julisteet olivat saaneet olla rauhassa. Kyseinen lehden  numero oli tavallista laajempi, se oli omistettu kunnallisvaalelle. Lehden levikkialueen jokaisesta kunnasta oli ilmeisesti juttu vaalivalmisteluista. 

Hämeenkyröstä oli toinenkin, oletettavasti Rapion kirjoittama juttu. Nimimerkki "Mukana ollut" käytti otsikkoa "Hämeenkyrön vaalivalmistelurintaman tiedot myönteisiä". Arvostelun kohteena oli erityisesti IKL, jonka edustaja oli vaalitilaisuudessa väittänyt, että köyhyys on ihmisen oma asia; "joka ei osaa menojaan järjestää tulojensa mukaan, on köyhä ja laiskuuden takia ihmisiä työttömänä on". Köyhyyden ja työttömyyden poistamista varten lienee liikkeen hengenmiehen Simojoen suunnitelmissa varattu Heinäsaari, huomautti kirjoittaja. - Tällä hän viittasi IKL:n kansanedustajan ja nuorisojärjestö Sinimustien johtajan Elias Simojoen aiheuttamaan skandaaliin. Simojoen kirjeitä oli rikostutkinnan kautta päässyt julkisuuteen. Niin sanotussa Heinäsaari-kirjeessään hän uhosi, että hänen poliittiset vastustajansa päätyisivät Petsamon edustalle Jäämeren Heinäsaarille perustettavaan keskitysleiriin. Nämä Simojokeen kyseenalaistajat saisivat ”viettää loppuikänsä linnunsontaa keräten ja vapisten kuunnella Sinimustien tahdikkaita askeleita vartiotulien ääreltä”. Simojoen yhteydet Viron epäonnistuneeseen vallankaappausyritykseen tulivat ilmi ja Sinimustat-järjestö lakkautettiin. Puheenvuoroissaan korkeaa moraaliaan julistanut pastori puheli poliisikuulusteluissa puolitotuuksia ja suoranaisia valheita. Simojoki joutuikin poliittisten vastustajien ankaraan ryöpytykseen. Hänestä tehtiin valtakunnan suurin kaksinaismoralisti ja valehtelijoiden ennätysmies.

Kansakouluja on liikaa ja kunnalliskotimme on liian hyvä, näin väitti kirjoittaja porvaripuolueisiin kuuluneen Suomen pienviljelijäpuolueen edustajien sanoneen vaalitilaisuudessa. Kirjoittaja totesi, että juuri vähävaraisten lapsille kansakoulu ovat tärkeitä, sillä "rikkaat voivat kustantaa lapsensa vaikka Hitlerin koulutettavaksi". Hämeenkyrön porvarillisen vaaliliiton tunnuksena oli "Säästäväisyyttä kunnan menoissa". Sosialistien mielestä köyhäin- ja lastenhoitoon kohdistettu säästäväisyys ei ollut oikeaa säästäväisyyttä. Säästäväisyydeksi sanottiin kuulemma porvarien keskuudessa sitäkin, että he "saavat käyttää kunnan varoja ampumaurheilua harrastavan järjestönsä hyväksi". - Tällä viitettiin tietysti kunnan suojeluskunnalle maksamaan määrärahaan. Sehän oli oikeastaan "ainoa puoluekysymys koko kunnallisessa elämässä", kuten SDP:n valtuustoryhmä 1927 totesi. Määräraha hyväksyttiin valtuustossa vuosittain SDP vastustuksesta huolimatta. Vuosina 1929-30 se korvattiin vasemmistoenemmistöisen valtuuston aikana työttömyyden lieventämiseen käytettävällä määrärahalla. 

SDP:n vaalijulisteiden repimisen "Mukana ollut" käänsi puolueensa eduksi: niiden repimisestä seurannut puhe levisi nopeammin kuin julisteiden rauhaan jättäminen. Vielä kirjoittaja kehotti jättämään vastustajien julisteet rauhaan, vaikka ne olisivat "iikollin kuolinkellojen tai muiden kauhua herättävien kuvien täyttämiä". "Taistelu kutsukoon jokaista käyttämään asettaan, vaalilippua!", päätti "Mukana ollut" juttunsa. Kirjoituksesta ilmeni, että SDP:llä oli toinenkin vaalijuliste. Samoin porvarillisella puolella oli omat vaalimainoksensa. Niistä en ole kuvia löytänyt. Mahtaisiko jollain lukijalla olla?

Porvarilliselta puolelta vastinetta kirjoituksiin tuli Aamulehdessä 1.12.1936. Hämeenkyrön ja sen veronmaksajien "punastuttamiseeen" tähtäävät julisteet saivat kyytiä. Hämeenkyrön kuntatalous todistettiin hyvin hoidetuksi, varsinkin jos sitä verrataan monen sosialistien hallitseman kunnan talouteen. Taloutta oli hoidettu edellisen kuuden vuoden aikana asiantuntevasti, vastuullisesti ja tasapuolisesti. Kunnan uudelleen punaiseksi maalaamisesta oli kirjoittajan helppo viitata vuosien 1917-18 tapahtumiin. Hän uskoi, että äänestäjät muistivat vielä hyvin, kuinka punaisten johtajat valtaansa käyttivät silloin: kauheata kaikkia kohtaan, mutta eniten omiensa vahingoksi.  Veromaksajien varoja kykenevät vastuullisesti käyttämään vain kunnallisasioita tuntevat ja niihin epäitsekkäästi suhtautuvat miehet. Tällaiset miehet löytyvät yksinomaan listalta, jonka tunnuksena on "Säästäväisyyttä kunnan menoissa". Sosialistien vaaliliitosta taas löytyisi miehiä, jotka hoitaisivat asioita omien ja puolue-etujensa mukaisesti. Eikä heillä ole koeteltua kuntoa eikä edes kykyä perehtyä kunnallisiin tehtäviin, saati sitten niitä hoitaa. Kirjoittaja käytti nimimerkki "Veronmaksaja". Se olikin suosittu nimerkki oikeiston keskuudessa. Nimimerkkiä käyttivät samassa lehdessä myös Virtain ja Kuhmoisten oikeiston listoja suositelleet kirjoittajat. 

Tuohon aikaan paikallislehti ei ottanut kantaa kunnallisvaaleihin. Tietysti Hämeenkyrön Sanomat oli perin juurin porvarillinen lehti, mutta päivänpoliittista keskustelua siinä ei käyty. Marraskuussa lehdessä julkaistiin keskusvaalilautakunnan kustantama vaalilippu, josta selvisivät ehdokkaat, Tuolloin äänestäminen vaalissa tapahtui nimenomaan tämän vaalilipun avulla, siihen vedettiin kuuluisa punainen viiva valitun ehdokaslistan kohdalle. Hämeenkyrössä oli viisi äänestysaluetta, joiden vaalilautakunnat ilmoittelivat lehdessä äänestyspaikkansa  ja -aikansa. Tältä näytti vaalilippu:

Viikkoa ennen vaali oli paikallislehdessä SDP:n ja porvarilistan vaalimainos. Pienviljelijöiden vaaliliiton rahat eivät ilmeisesti riittäneet lehtimainokseen.

Vaalitulos julkaistiin Hämeenkyrön Sanomissa 11.12.1936. Valtuustoon valittiin 12 oikeiston edustajaa (1451 ääntä), 10 SDP:n edustajaa (1239 ääntä) ja 1 Pienviljelijöiden listan edustaja (168) ääntä. Äänestysaktiivisuus oli 59,44%. Vaalien ääniharava oli Pertti Rapio.

Vaalien jälkeen

Tyylistä päätellen Rapio oli asialla, kun Kansan Lehdessä ilmestyi 15.12.1936 Kirje Hämeenkyröstä, alaotsikkona Vaalitaistelun jälkeen. Siinä kirjoittaja todisteli sosialidemokraattien käyneen vaalitaistelua rehellisiä menettelytapoja käyttäen. Porvarien vaaliagitaatio taas oli ollut yhtä räävitöntä kuin surkuteltavaakin: he jakoivat sosialidemokrattien ehdokkaita solvaavia lentolehtisiä pitkin pitäjää. Eräässä "tekeleessä" oli mm. tällainen teksti: "Oletteko kuulleet julistuksen, että Hämeenkyrö uudestaan punaiseksi. Milloinka Hämeenkyrö on ollut ennen punainen? Vuosina 17 - 18." Sitten seurasi kauhukuvauksia punaisten vallasta, leimattiin ehdokkaat ryssän kätyreiksi ja pidettiin heitä kykenemättöminä hoitamaan kunnan asioita. Kirjoittaja huomautti, että Hämeenkyrö oli punainen viimeksi 1930, kun työväestöllä oli enemmistö valtuustossa. Se enemmistö päättyi, kun porvaristo tuona muilutusvuonna teki valtuustosta tyngän karkottamalla osan SDP:n valtuutetuista. Vaalijulisteessa siis vain kehotettiin äänestämään sosialidemokraatteja, että valtuustoon tulisi vasemmistoenemmistö. Lisäksi porvarit lausuivat "vaalitöherryksessään", että olisivat antaneet vanhojen haavojen parantua umpeen, ellei työläisten vaalijulistuksessa olisi revitty niitä auki. Kumpi on haavojen aukirepimistä: kehotus äänestää sosialidemokraatteja lain suojaamalla tavalla vai se, että "Mäntsälän malliin uhataan hävittää marxilaisuus kansasta ja julistetaan vieraan vallan apureiksi niitä, jotka on asetettu työtätekevän kansanluokan ehdokkaiksi valtuustoon?"

Vaikka Rapio otettiin uudestaan SDP:n jäseneksi, säilytti hän varmasti yhteytensä komunistipiireihin. Kommunistien toiminta oli virallisesti kiellettyä, mutta jatkui "maan alla". Yksi kommunistisolu toimi Kyröskoskellakin, jossa sen jäsenet levittivät salaa poliittista kirjallisuutta. Vielä 1920-luvun lopussa Neuvostoliitto ohjasi kommunistisia puolueita kompromissittomaan vallankumoukseen. Hitlerin noustua valtaan 1933 muuttui ohjeistus. Saksan muuttuessa uhaksi Neuvostoliitolle ja kommunismille oli kommunistipuolueiden toimintaa ohjaavan Kominternin muutettava politiikkansa läntisille demokratioille myönteiseksi. Kommunistipuolueet alkoivat liittoutua sosialidemokraattien ja keskustan puolueiden kanssa vastustamaan voimistuvia fasistisia ja kansallissosialistisia virtauksia. Kansanrintamapolitiikaksi nimetty yhteistyömuoto sai ensimmäisen merkittävän voiton Ranskassa 1936 vasemmiston ja keskustan muodostaman liittouman voittaessa parlamenttivaalit.

Suomessa kansanrintamapolitiikka johti siihen, että kommunistien kannattajia kehotettiin äänestämään vaaleissa SDP:n vasemman laidan ehdokkaita. SDP:n Hämeenkyrön kunnallisvaalikampanjaan liittyvät jutut Kansan Lehdessä olivat kansanrintamapolitiikan mukaista. Artikkeleiden terävin kärki oli suunnattu lapuanliikkeen ja IKL:n suuntaan. Lukijoita muistutettiin kunnanvaltuuston "puhdistamisesta" 1930, lapuanliikkeen toimeenpanemista kyydityksistä, Mäntsälän kapinasta ja Simojoen toilailuista. Hitlerkin muistettiin mainita. "Vaalijulisteen "Hämeenkyrö uudestaan punaiseksi" selitettiin viittaavan vuosien 1929-30 sosialistienemmistöiseen valtuustoon. Toki julisteen laatijat tiesivät, että lukijat yhdistäisivät sen vuoteen 1918. Mutta luultavasti arvioitiin, että tällä tavalla vedottaisiin työväestön tunteisiin ja aktivoitaisiin heitä vaaliuurnille. Samalla kyllä aktivoitiin varmasti myös porvariäänestäjiä liikkeelle. Äänestäjät olivatkin liikkeellä aiempaa aktiivisemmin, 59.44 % heistä kävi uurnilla. Koko maan äänestysaktiivisuus oli selvästi alempi, vain 48 %.

SDP:n kannalta Pienviljelijöiden puolue vei potentiaalisia äänestäjiä. Siksi vaalipropagandassa varoiteltiin äänestämästä puoluetta: ääni sille olisi ääni porvareille. Pienviljelijäpuolue sai kannatusta Hämeenkyrössäkin, vaikka pitäjässä oli vahva sosiaalidemokraattinen pienviljelijöiden edusmies: Frans Mustasilta toimi kansanedustajana  kolmeen otteeseen vuosina 1914–1917, 1924–1927 ja 1933–1945. 

Frans Mustasilta. Kuvan lähde Wikipedia

Vielä kunnanvaltuuston puheenjohtajaa valittaessa pyrki SDP hajottamaan porvarileiriä, joka oli keskenään jo sopinut puhenjohtajaksi kokoomuksen Matti Lähteenmäen. Pienviljelijöiden valtuutettu esitti puheenjohtajaksi Kalle A. Alasta, jota SDP myös kannatti "pienempänä pahana". Lähteenmäki valittiin puheenjohtajaksi äänin 12-11. Kunnallisvaalit käytiin Hämeenkyrössä - kuten monessa muussakin kunnassa - oikeiston yhteislistan ja vasemmiston yhteislistan välisenä kilpana. Vasta 1950-luvulla puolueet asettuivat vaaleihin omin tunnuksin. Ensin SDP erkani vaaleissa omaksi ryhmäkseen 1950 ja kolme vuotta myöhemmin Maalaisliitto ja kokoomus ryhmittyivät omien tunnustensa alle. Maalaisliiton menestys Hämeenkyrössä oli vaatimatonta kokoomukseen verrattuna sotia edeltävänä aikana. Maalaisliitto sai kuitenkin puoluekoneistonsa viritetyksi 1950-luvulla ja ohitti kokoomuksen kunnanvaltuutettujen määrässä. Vasta tuolloin mahdollistui sosialistien ja porvarien välisen rajan ylittäminen puolueiden sopimuksilla.

Talvisodan ajan Pertti Rapio oli Ryttylässä rakentamassa tähystystorneja. Välirauhan aikana hän toimi aktiivisesti SN-seuran paikallisosastossa. Valtiollinen poliisi lienee seurannut Rapion toimia jo aiemmin, ja hänet otettiin kuulusteltavaksi Tampereelle. Jatkosodan alettua Rapio otettiin ilman oikeudenkäyntiä turvasäilöön ensin Hämeenlinnaan, sitten Köyliöön ja lopulta Karvian varavankilaan.

Sotien jälkeen

Sotien vuoksi kunnallisvaalit jäivät pitämättä 1939 ja 1942, joten 1936 valittu valtuusto toimi peräti vuoteen 1945 saakka. "Hämeenkyrö uudestaan punaiseksi" toteutui kunnallisvaaleissa 1945. Tuolloin sosialistit saivat 14 ja porvarit 9 paikkaa valtuustoon. Vasemmistoenemmistö jatkui vuoteen 1960. Sen jälkeen enemmisto oli neljän vuoden ajan oikeistolla. Viimeisen kerran valtuustossa oli vasemmistoenemmistö 1965-68, sen jälkeen on ollut oikeistoenemmistö. 

Pertti Rapio oli kunnanvaltuuston puheenjohtajana1945-51 ja 1965-1968. Kunnanvaltuuston jäsen hän oli vuoteen 1984 saakka. Hämeenkyrön kunnanvaltuustossa hän vaikutti siis seitsemällä vuosikymmenellä, 1925 -1984. Yhtäjaksoinen rupeama ei ollut, koska 1931 - 1936 hän ei voinut asettua ehdokkaaksi vaaleihin. Rapio vaikutti myös valtakunnallisella tasolla: hän oli SKDL:n kansanedustaja 1951- 1966 ja presidentin valitsijamiehenä 1950, 1956, 1962 sekä 1968.

Sotien jälkeisestä kunnallispolitiikasta yhteenvetoa blogissani otsikolla Kunnalliselämää ennen konsensusta.

 

Lähteet:

Raimo Ijäs: 70 vuotta työväenliikettä Hämeenkyrön pitäjässä. Kyröskosken Työväenyhdistyksen vaiheita vuosilta 1904 - 1974. Ei painopaikkaa, 1974.

Raimo Ijäs: Kuuluisia kyröläisiä Suomen itsenäisyyden vuosikymmeniltä. Moniste.

Ville Nordlund: Pohjoisen viinitarhan poliittinen profeetta. Elias Simojoen poliittisluontoinen raamatunkäyttö vuosina 1922–1940.  Suomen ja Skandinavian kirkkohistorian pro gradu -tutkielma. Verkossa https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/305056/Nordlund_Ville_Pro_gradu_2019.pdf?sequence=2&isAllowed=y Luettu 10.1.2023.

Miika Siironen: Mustan lipun alla. Elias Simojoen elämä ja utopia. Atena 2017.