Punaista terroria Hämeenkyrössä 1918

 

Hämeenkyröläiset uhrit

Nimismies Aleksander Väinö Nyström (s. 12.9.1857) ja hänen poikansa metsänhoitaja Lauri Nyström (s. 4.8.1894) murhattiin ja ruumiit heitettiin Siuron koskeen 31.1.1918. Väinö Nyström läksi Viljakkalaan selvittelemään sikäläisen poliisikonstaapelin vangitsemistapausta. Lauri lähti mukaan hänen turvakseen vaaralliseksi arvatulle matkalle. Matkalla Nyströmit kohtasivat punakaartilaisia, jotka käännyttivät heidät Kyröskoskelle. Sieltä heidät ohjattiin Siuroon punaisten esikuntaan. Siuron asemalle oli tullut Pohjanmaalta nimismies Nyströmille osoitettu lähetys tyhjiä viljasäkkejä. Punaisten esikunnassa oletettiin, että Hämeenkyrön kruununmakasiininhoitajana Väinö Nyström oli toimittanut viljaa Pohjanmaalle ja nyt säkkejä oli palautettu uutta lastia varten.

Nimismiestä kuulusteltiin ensin punaisten esikunnassa. Hänet aiottiin lähettää sieltä edelleen Tampereelle, mutta ilmeisesti esikunta ei päässyt yksimielisyyteen asiassa. Nyströmien kohtalo vietiin punakaartin yleisen kokouksen päätettäväksi. Myöhemmin tehdyissä punavankien kuulusteluissa kokouksen kulusta kerrottiin erilaisia versioita, pyrkihän jokainen kuulusteltava tietysti vähättelemään osuuttaan tapauksessa. Yhden kertomuksen mukaan kokous tuomitsi Nyströmit ammuttaviksi ja määräsi teloittajiksi siurolaisen ajurin Nestori Mattilan ja Siurossa asuneen, mutta Hämeenkyrössä kirjoilla olleen työmies Vihtori Peltosen. Vihtori Peltonen myönsi kuulusteluissa, että kokous oli määrännyt hänet, Nestori Mattilan ja erään Lauri Vesan tappamaan Nyströmit. Peltonen väitti kuitenkin eronneensa Mattilasta ja Vesasta ja menneensä metsään veriteon ajaksi. Mattila ja Vesa olivat sitten kaksin ampuneet Nyströmit.

Väinö ja Lauri Nyström

Todistajana kuultu siurolainen työmies August Siren näki Mattilan ja Peltosen kuljettavan Nyströmejä sillalle. Hän väitti kuulleensa, kuinka Mattila sanoi Peltoselle. ”Ammu sinä poika, kyllä minä ammun isän”. Siren kertoi myös kuulleensa ampumisen ja ruumiiden putoamisen veteen. Todistajana kuultiin myös entistä punakaartilaista Kalle Heinosta Siurosta. Hän kertoi olleensa vahtipalveluksessa Siuron työväentalolla kyseisenä iltana. Hän näki Mattilan ja Peltosen vievän Nyströmit ulos. Miehet palasivat noin 15 minuutin kuluttua ilman Nyströmejä. Ketään ei saanut sillä aikaa laskea ovesta ulos.

Väinö Nyström ennätti toimia 35 vuotta Hämeenkyrön nimismiehenä. Hänellä oli työnsä ohella lukuisia kunnallisia ja muita luottamustehtäviä. Väinö Nyströmiä pidettiin yleisesti pätevänä ja tunnollisena nimismiehenä.  Virkatehtäviä hoitaessaan hän kuitenkin joutui moneen otteeseen hankauksiin torpparien ja työväestön kanssa. Hän käräjöi myös torpparinsa Matti Myllyojan kanssa metsänkäyttöoikeuksista.

Vihtori Peltosen osuus Nyströmien murhaan näyttää selvältä. Hänellä oli ilmeisesti myös henkilökohtaista kaunaa Väinö Nyströmiä kohtaan. Peltosten perhe asui Jumesniemen Kärjen talon mäkitupalaisina. Kirjallisuudessa on mainittu Peltoset torppareina, mutta perheen isä Taavetti Peltonen oli mäkitupalainen sekä henkikirjan että kirkonkirjojen mukaan. Muistitiedon mukaan Kärjen talon isäntä, maanviljelijä Johannes Nikolai Futka olisi karkottanut Vihtori Peltosen ja hänen nuoremman veljensä Fransin mäkituvasta. Apuna olisi tarvittu nimismies Nyströmiä.

Vihtori Peltonen teloitettiin Siurossa 7.4. syytettynä Nyströmien murhasta. Veli Frans teloitettiin samalla kertaa. Häntä ei syytetty murhasta, vaan muista rikoksista. Hämeenkyrössä oletettiin Nyströmien olevan Tampereella vangittuina. Ruumiit löydettiin Siuron koskesta vasta kun valkoiset saivat Siuron haltuunsa. Väinö ja Lauri Nyström haudattiin Hämeenkyrössä 11.4.1918.

Untilan Joutin talo isäntä, maanviljelijä Verner Aleksi Jouti ammuttiin 1. 2. 1918 kotitalossaan aamulla kello kuuden aikaan. Suojeluskuntaan kulunut Jouti oli punaisen terrorin ensimmäinen tietoon tullut uhri Hämeenkyrössä. Paikkakuntalaisista koostunut parinkymmenen miehen punaisten joukko tuli etsimään aseita talosta. Karjarakennuksesta löydettyä isäntää ammuttiin selkään asuintalon rappusille haulikolla hirvipanosta käyttäen. Isäntä kuoli hetken kuluttua. Valtiorikosylioikeus katsoi ampujaksi komppanianpäällikkö Viljam Virtasen. Hänet tuomittiin tästä ja osallisuudesta muihin murhiin kuolemanrangaistukseen. Virtanen oli ainoa valtiorikosoikeudessa kuolemaan tuomittu kyröläinen. Valtiorikosoikeus teki päätöksensä 5.9.1918. Virtanen kiisti syytteet. Kuolemantuomioita ei enää pantu toimeen, joten Virtanen vapautui 1926.

Verner Aleksi Jouti

Palon Makkaruksen isäntä, maanviljelijä August Ferdinand Råman-Mattila (s. 23.4.1879) murhattiin 13. 2.1918. Isännältä oli varastettu aseiden etsinnän yhteydessä 8000 markkaa rahaa. Hänet haettiin 13.2. kotoaan Sasin esikuntaan ilmoittaen, että raha-asia selviää siellä. Sasista isäntä vietiin kirkonkylän esikuntaan, jossa joku ampui hänet ja heitti ruumiin Pappilanjokeen. Hevonen löytyi seuraavana päivänä yksin Mahnalanselältä, verinen reki perässään. Råman-Mattilan ruumis löydettiin Pappilanjoesta vasta alkukesästä.

Osaran kartanon isäntä, maanviljelysneuvos Arthur Gideon Hildén (s. 31.7.1857) murhattiin 15. 2. 1918 Kyröskosken itäpuolella ns. Myllyahteessa. Hilden pidätettiin kertaalleen, mutta hänet vapautettiin. Toisen kerran Hildénin vangitsi joukko Ikaalisten punakaartin miehiä 15.2.1918. Osaran isäntä kuljettiin kuulusteluihin ensin Viljakkalan ja sitten Nuutin esikuntaan. Sieltä ikaalislaiset komppanianpäälliköt Väinö Leppänen ja Väinö Lindeman veivät Hildénin Kyröskosken itäpuolelle Myllyahteeseen, ampuivat hänet, ryöstivät ruumiin ja heittivät sen koskeen. Hämeenkyrön, Viljakkalan, Ikaalisten ja Jämijärven punakaartien esikunnat asettivat Leppäsen ja Lindemanin syytteeseen murhista ja ryöstöistä. Syytetyt myönsivät Hildénin murhan. Kuulustelujen jälkeen heidät lähetettiin ylemmän vallankumoustuomioistuimen tutkittaviksi Tampereelle. Siellä heidät nähtävästi armahdettiin. Tapahtumia 1919 muistiinmerkinnyt entinen punakaartilainen Emil Jokinen kertoi tietonaan, että venäläiset matruusit olisivat pakottaneet vapauttamaan miehet.

Väinö Lindeman teloitettiin Tampereella 13.4.1918. Väinö Leppänen ei jäänyt tuoreeltaan kiinni. Hänet vangittiin 1928 Helsingissä, missä hän oli toiminut peltiseppänä. Turun hovioikeus tuomitsi Leppäsen elinkautiseen. Armahduslakien perusteella tuomio muunnettiin 12 vuoden kuritushuonetuomioiksi. Uusi Aura -lehdessä oli melko laaja kuvaus oikeudenkäynnistä.

Tämänkin murhan taustalla tuntuu olleen henkilökohtaisia syitä. Maatalouden kaikinpuolisesta kehittämisestä innostunut Hildén tunnettiin vaativana isäntänä. Jos hänen torpparinsa ei kyennyt täyttämään vuokraehtoja, oli edessä häätö. Työmies-lehdessä viitattiin mm.  Iivari Marjamäen 1904 tapahtuneeseen häätöön. Muistitiedon mukaan asiat kärjistyivät erityisesti Virkajärven Riikin torpassa Siellä asui  mm. liikuntakyvytön  halvaantunut mummo. Torppa oli saanut häätöilmoituksen, koska torppari ei ollut pystynyt hoitamaan velvoitteitaan kartanoon. Häätö toteutettiin siten, että vanhus kannettiin lakanoilla ulos, ja torpan uunit ja ikkunat rikottiin. Leppänen ja Lindeman olivat muistitiedon mukaan sukulaissuhteissa häädettyihin Osaran torppareihin. – Osaran kartano kuului tuolloin Ikaalisten pitäjään, joten sillä perusteella Hildén kuuluu terrorin ikaalislaisiin uhreihin. Hildén toimi kuitenkin aktiivisesti Hämeenkyrössä ja oli mm. perustamassa pitäjään suojeluskuntaa. Siksi on syytä käsitellä hänen murhaansa tässä yhteydessä.                                                                                                                                                                    

Suojeluskuntaan kuulunut talollisenpoika Taavetti Artturi Harvia (s.20.6.1891) ammuttiin samana päivänä (15.2.1918) kuin A.G. Hildén. Harvia vangittiin sisarensa luona Untilan Ihantolassa. Todennäköisesti Harvian murhan takana oli sama Ikaalisten punakaartiin kuulunut joukko kuin Hildénin tapauksessa.

Suojeluskuntaan kuulunut Vesajärven Hirvon tilan isäntä, maanviljelijä Vihtori Iivari Hirvo ammuttiin kotinsa läheisyydessä 17. 2.1918. Aseistautuneet punakaartilaiset hakivat hänet illalla kotoaan Suodenniemen esikuntaan kuulusteltavaksi, mutta ampuivatkin hänet noin 600 metrin päässä kotoaan. Suojeluskuntalaisten käsityksen mukaan murha oli suunniteltu Vesajärven paikallisesikunnassa.

Kaikkien kohdalla jako punaisen ja valkoisen terrorin uhreihin ei ole yksioikoista. Järvenkylässä asunut sekatyömies ja myös karjakauppiaaksi mainittu Iisakki Kitti (s. 3.2.1891) haettiin kotoaan ja murhattiin Nuutin talon lähistöllä 18.2.1918. Hän ei osallistunut poliittiseen toimintaan, mutta tunnettiin porvarillisten lehtien tilaajana. Muodollisesti häntä epäiltiin yhteydenpidosta rintaman yli valkoisiin. Kyseessä näyttää kuitenkin olleen pelkästään yksityisestä vihanpidosta Kitin ja punaisten komppanianpäällikkö Viljam Virtasen välillä. Suojeluskunnan esikunnan jäsen J.W. Tuokkola piti Kittiä "jako-sosialistina", hänen mielestään kyse oli kostomurhasta. Virtanen oli todistanut käräjillä Kittiä vastaan jossain mullivarkausjutussa. Siitä oli alkanut miesten vihanpito. Lisäksi Kitti säilytti karjakauppojensa vuoksi kotonaan huomattavia rahasummia, ja oli ilmaissut pelkonsa Virtasen aikeita kohtaan.

Virtasen katsottiin valtiorikosylioikeudessa mm. murhanneen edellä mainitun Aleksi Joutin ja määränneen komppaniaansa kuuluneet ikaalislaiset punakaartilaiset Frans Lampisen ja Väinö Halmeen murhaamaan Iisakki Kitin. Väinö Halmela kaatui Tampereen taisteluissa ja Frans Lampinen teloitettiin valtiorikosoikeuden päätöksellä 5.10.1918. Sotasurmatilastossa Iisakki Kitti lasketaan punaiseksi.  

Suojeluskuntaan kuulunut Jumesniemen Kärjen talon isäntä, maanviljelijä Johannes Nikolai Futka (s. 3.12.1869) murhattiin 28.2.1918 Enonselän jäällä. Kaksi aseistettua punaista tuli tuon päivän iltana Kärjen taloon. He ilmoittivat tulleensa käskystä vangitsemaan isännän ja vievänsä hänet kuulusteltavaksi Siuroon. Saattajat ampuivat Futkan noin 1½ kilometrin päässä talosta Enonselällä. Ruumiin he jättivät läheiseen saareen, josta isännän vaimo ja poika sen seuraavana päivänä löysivät. On mahdollista, että aiemmin mainittujen Peltosten veljesten riidat Futkan kanssa ovat vaikuttaneet isännän murhaamiseen.

Talollisen poika Veini Valfrid Linnainmaa (s. 14.8.1899) ammuttiin 3.3.1918. Suojeluskuntaan kuulunut Linnainmaa pakotettiin kyyditsemään punakaartilaisia Ikaalisten taisteluihin. Hän sai luvan palata kotiin, mutta joutui matkalla vahtimiesten pidättämäksi. Kun kävi ilmi, että hänen veljensä Martti oli Kankaanpäässä valkoisten puolella, arveltiin Veinin pyrkineen sinne. Veini Linnainmaa vietiin Viljalassa metsään ja ammuttiin siellä 3.3. Martti Linnainmaa, Oskari Ylä-Vakeri ja Toivo Lahtinen löysivät alusvaatteisilleen ryöstetyn ruumiin metsästä.

Vesajärven Jokiniemen talon isäntä, maanviljelijä Vilhelm Jokiniemi (s. 29.4.1872) ammuttiin 21.3.1918 kotitalonsa läheisyydessä. Jokiniemen taloon saapui illalla kolme tuntematonta punakaartilaista hakemaan isäntää esikuntaan. He sanoivat, etteivät tiedä syytä hakemiselle. Mahdollisesti oli tarkoitus pidättää suojeluskuntaan kuulunut Jokiniemi ja estää häntä antamasta tietoja valkoisille. Esikuntaan isäntää ei viety, vaan hakijat ampuivat hänet jo puolen kilometrin päässä talosta, ryöstivät rahat ja jättivät ruumiin tien varteen.

”Laitilan maisteri”, maanviljelijä Juho Eero Lemmitty Koskimies (s. 20.1.1880) murhattiin kotinsa läheisyydessä 23.3.1918. Koskimies viljeli vuokraamaansa Laitilan sotilasvirkataloa, toimi Hämeenkyrön kunnallislautakunnan puheenjohtajana ja oli Hämeenkyrön suojeluskunnan perustajia syksyllä 1917. Illalla 23.3. punaisten rintaman murtuessa Kyröskoskella tuli Laitilan virkataloon tuntemattomia punakaartilaisia, jotka veivät mennessään Eero Koskimiehen, murhasivat hänet rannassa parinsadan metrin päässä kotitalostaan ja ryöstivät ruumiin. Punakaartilainen Iivari Rapio kertoi kuulusteluissa kuulleensa, että Koskimiehen Forssan tykkiväen päällikkö. Tämän hän oli kuullut pakomatkalla Tuure Linneltä. Tämä voi hyvin pitää paikkaansa, on muutakin muistitietoa kyseisen tykkiväen päällikön väkivaltaisuudesta. Toisaalta joku paikkakuntalainen lienee osoittanut Koskimiehen tapettavaksi, tuskin ulkopaikkakuntalainen muuten olisi tiennyt hänen kimppuunsa käydä.

Talollisen poika Oskari Sorvaniemi (s. 3.7.1873) ammuttiin 6.4.1918. Murhaajat kuuluivat Tampereen piirityksestä murtautuneeseen ns. Orjatsalon joukkoon. Aarne Orjatsalo ei ollut mukana tässä hänen mukaansa nimetyssä joukossa, vaan oleskeli tuolloin Viipurissa. Jotkut miehistä poikkesivat Sorvaniemen taloon ja ampuivat tervehtimään tulleen Oskari Sorvaniemen, jonka joku heistä nähtävästi tunsi.

Joukkion  matka jatkui Lavajärvelle, jossa ammuttiin suojeluskuntaan kuulunut Alakomin talon isäntä maanviljelijä Frans Juho Alakomi (s. 22.8.1865), Hänellä oli kotonaan kivääri ja valkoinen käsivarsinauha.  Frans Alakomi oli rientänyt kysymään miehiltä, mitä he täällä tekivät, kun Tamperetta piiritettiin. Joukkiolla oli valkoiset käsivarsinauhat, sekä Sorvaniemi että Alakomi luulivat aluksi olevansa tekemisissä valkoisen joukko-osaston kanssa. Punaiset ottivat isännän rekeensä, veivät Lepistön torpan kohdalle Viljakkalaan päin mennessä maantien oikealle puolelle noin 50 metriä maantiestä talvitielle, jossa ampuivat hänet ja lävistivät ruumiin vielä kiväärinpistimellä selkäpuolelta läpi. Surmatulta vietiin kello, rahat ja saappaat.

Muualta tulleita Hämeenkyrössä  uhriksi joutuneita

Asianajaja, lakitieteen kandidaatti Jaakko Alvari Rekola (25.7.1881) teloitettiin ilmeisesti 2.2.1918. Hän oli Mannerheimin käskystä matkalla Tampereelle suorittamaan jotain tehtävää. Viljakkalan punakaartilaiset saivat Rekolan kiinni ja veivät hänet Kyröskosken esikuntaan kuulusteltavaksi. Rekola sai siellä lupalapun matkustaa Siuroon. Sinne häntä lähti saattamaan 5 – 6 miestä, jotka ampuivat hänet noin kilometrin päässä kirkonkylästä, ryöstivät ruumiin ja upottivat sen Pappilanjokeen.

Luutnantti Valfrid Ernhard Nykänen (s. 8.1.1894) teloitettiin helmikuun alkupuolella. Nykänen oli toiminut Venäjän armeijassa lentäjänä. Hän yritti päästä Satakunnan rintamalta valkoisten puolelle Helsinkiin tarkoituksenaan hakea joku punaisten lentokoneista valkoisten puolelle. Kyytimies vei kuitenkin Nykäsen majatalon sijasta Viljakkalan työväentaloon, josta hänet lähetettiin Kyröskoskelle punaisten esikuntaan kuulusteltavaksi. Siellä hänet ammuttiin. Ruumis löytyi Kyröskosken alta vasta myöhään keväällä.

Valfrid Nykänen

Tampereen teknillisen opiston oppilas Kaarlo Mauno Friberg (s. 25.4.1896) murhattiin 12.2.1918. Friberg yritti päästä hiihtäen valkoisten puolelle, mutta joutui Hämeenkyrössä punaisten vangiksi suksimäystimen jouduttua epäkuntoon. Punaiset surmasivat Fribergin ja heittivät ruumiin Kyröskoskeen, josta se löydettiin jäitten lähdettyä. 

Ikaalislainen kansakoulunopettaja Anton Kallioniemi (s. 7.1.1885) teloitettiin 28.2.1918. Hänet ja talollisen Oskari Leppihalmeen vangitsi luultavasti punaisten ratsupartio Kurjen koulun lähettyvillä. Miehet vietiin Kyröskoskelle punaisten esikuntaan. Leppihalmi jätettiin henkiin, mutta Kallioniemi ammuttiin. Ikaalisten taistelujen jälkeen valkoiset löysivät hänen ruumiinsa Sarkkilan metsästä Sarkin talon läheltä.

Anton Kallioniemi

Hämeenkyrössä teloitetuksi joutuivat lähinnä isännät, jotka olivat olleet syksyllä 1917 perustamassa pitäjään suojeluskuntaa. Monessa tapauksessa (esim. Hildén, Nyström ja Futka) tappamisiin näyttää sisältyneen henkilökohtaisia kostomotiiveja. Samoin kostosta näyttää olleen kyse Iisakki Kitin tapauksessa, hän oli punaterrorin punainen uhri. Komppanianpäällikkö Viljam Virtanen herätti toimillaan kauhua valkoisten puolella, mutta niin myös punaisten keskuudessa. Valtioylirikosoikeus piti häntä syyllisenä Verner Joutin murhaan ja katsoi hänen olleen rikoksentekijä tai yllyttäjä Hildénin ja Harvian tapauksissa. Lisäksi hänen katsottiin määränneen Kitin murhan ja syyllistyneen yksin tai yhdessä toisten kanssa Jaakko Rekolan murhaan. Hämeenkyröläinen erikoisuus ovat ns. Orjatsalon joukon tekemät kaksi murhaa. Nehän tapahtuivat pari viikkoa sen jälkeen, kun varsinaiset taistelut pitäjässä olivat päättyneet. 

Hildénin murhaajien lähettäminen Tampereelle tuomittaviksi osoittaa, että punaisten puolella yritettiin rajoittaa väkivallantekoja. Joukossa lienee ollut kuitenkin niin paljon Virtasen tavoin asennoituneita  miehiä, että murhia tehtiin. Epäselvää on, miten päätöksiä teloituksista tehtiin esim. Valfrid Nykäsen tapauksessa, jossa valkoisen armeijan luutnantti oli siviilipuvussa ylittämässä rintamalinjaa. Oletettavasti punaisten esikunta teki tällaisessa tapauksessa päätöksen miehen teloittamisesta. Samoin luulisi tapahtuneen Kaarlo Fribergin kohdalla. Vihtori Hirvon murha näyttäisi paikallisesikunnan suunnittelemalta.

Muualla punaisen terrorin uhriksi joutuneet hämeenkyröläislähtöisiä

Uudenkaupungin metsänvartijana toiminut Väinö Eevert Jaakkola (s. 6.9.1886) murhattiin 11. 2.1918 Uudenkaupungin. Punakaartilaiset vangitsivat Jaakkolan illalla Lounais-Suomen piirimielisairaalassa, jossa hän oli tapaamassa morsiantaan, sairaalan ylihoitajatarta. Jaakkolaa lähdettiin viemään Uuteenkaupunkiin, mutta puolimatkassa vartijat ampuivat hänet ja ryöstivät ruumiin.

Filosofian kandidaatti Åke Viktor Törnwall (s. 13.3.1892) murhattiin 9.2.1918 Pyhtäällä. Törnwall lähti 6.2. kahden muun miehen kanssa Karhulasta pyrkiäkseen valkoisten puolelle. Hän jäi kolme päivää myöhemmin punaisten vangiksi lähellä Pyhtään kirkkoa ja ammuttiin. Åke Törnwallin isä oli Hämeenkyrön pitkäaikainen apteekkari Viktor Törnwall.

Valkoisen terrorin uhreista täällä.

Lähteet

Kansallisarkisto, Digitaaliarkisto: Valtiorikosylioikeuden aktit  http://digi.narc.fi/digi/slistaus.ka?ay=24326 (Viljam Virtanen) ja http://digi.narc.fi/digi/slistaus.ka?ay=9247 (Frans Lampinen)

Toivo Lahtinen: Kertomus nuoruusvuosiltani. Toimittanut tytär Maire Raunio1998. Toivo Lahtinen toimi pakotettuna kyytimiehenä punaisille Hämeenkyrössä.

Kuvauksia vuodelta 1917 ja 1918.  Emil Jokisen (s.1892) muistelmat ja päiväkirjat, editoinut Pekka Laine.

Lauri Lepola: Verinen Siuro. Tampere 2011,

Ahti Lindbergin kokoamia muistitietoja A.G. Hildenin murhasta ja Riikin torpan tapahtumista.

Matti Lähteenmäki: Hämeenkyrön suojeluskunta 15.9.1917 – 31.12.1930. Tampereen Kivipaino 1938.

Terhi Nallinmaa-Luoto – Marja Agge: Hämeenkyrön historia III. Keuruu 2003.

Terhi Nallinmaa-Luoto: Ikaalisten emäpitäjän historia IV. Ikaalinen 1853 – 2000- Nälkämaasta kylpyläkaupungiksi. Jyväskylä 2007.