Kenttäoikeuksien toiminta Hämeenkyrössä 1918

Hämeenkyrössä käytiin kiivaita taisteluja sisällissodassa. Taistelut huipentuivat 17.3 – 23.3.1918 Kyröskosken pohjoispuolella. Illalla 23.3. punaisten puolustus romahti. Seuravan yön kuluessa punaiset pakenivat Kirkkojärven jäätä myöten Siuron suuntaan.

Mannerheim oli antanut 25.2.1918 kuulutuksen,  jossa annettiin määräyksiä mm. punakaartilaisten vangitsemisesta. Henkilöt, jotka tavattaisiin aseistettuna tai hävittämässä teitä, siltoja jne., tuli ampua paikalla. Avoimessa taistelussa aseensa laskenut punakaartilainen voitiin päällikön harkinnan mukaan vangita. Mitä niille tehtäisiin, joita ei vangittu, jätettiin sanomatta. Persoonallinen viha tai hetkellinen kiihtymys tai muu ajattelemattomuus eivät kuitenkaan saaneet aiheuttaa väärinkäytöksiä. Sota- ja kenttäoikeuksien perustaminen oli toistaiseksi kielletty. Kuulutuksen sanamuoto oli kuitenkin sellainen, että sillä voitiin perustella näkemystä, jonka mukaan periaatteessa jokainen punakaartiin osallistunut voitiin ampua.

Kyröskosken valtauksen yhteydessä valkoiset saivat vangeiksi koko joukon punaisia, jotka eivät olleet ehtineet paeta. Ilmeisesti kaikki heidät ammuttiin välittömästi puhdistus- ja kostotoimina ilman oikeudenkäyntiä. Ammuttujen nimiä on mahdoton selvittää sitovasti. Sotasurmasampon mukaan Hämeenkyrössä kaatui tai katosi mm. 21 Kiskon kunnan punakaartilaista maaliskuussa 1918. Osa heistä kaatui tietysti taisteluissa, ja joidenkin kohdalla tiedot ovat ristiriitaisia, he saattoivat kaatua myöhemminkin. Kiskon punakaartilaisia oli Kyröskosken suunnalla noin 250 miestä osana turkulaisten osastoa. Toistakymmentä kiskolaista lienee ammuttu heti vangitsemisen jälkeen.

Nämä välittömät puhdistus- ja rankaisutoimet kohdistuivat tietysti myös hämeenkyröläisiin punakaartilaisiin. Aikavälillä 24. – 25.3. Hämeenkyrössä ammuttiin Sotasurmasampon tietojen mukaan ainakin 8 hämeenkyröläistä, 4 kiskolaista ja 3 ikaalislaista. Näinä päivinä ei varmastikaan noudatettu mitään oikeudellisia menettelyjä, vaan miehittäjät ampuivat punaisia puhdistustoimena. Usein ampujina mainitaan ”pohjalaiset”, mutta ainakin yhdessä tapauksessa myös hämeenkyröläinen valkosotilas.

Suojeluskunnan esikunta tuomitsi

Valkoisten vallattua määräsi Satakunnan rintaman sotatoimia johtanut ruotsinmaalainen eversti Ernst Linder Hämeenkyrön komendantiksi pitäjän eläinlääkärinä toimineen Gotthelm Klenbergin, joka ylennettiin sittemmin reservin luutnantiksi. Suojeluskunnan paikallispäälliköksi nimitettiin Jalmari Raipala ja hänen lähimmiksi apulaisikseen Urho Seppälä, J.V. Tuokkola ja Evert Kauppi. Nämä miehet muodostivat käytännössä suojeluskunnan esikunnan. Esikunta alkoi kuulustella vangittuja punaisia ja jakaa heille tuomioita. Käytännössä kenttäoikeuden näyttävät muodostaneen Jalmari Raipala, Jeremias ”Missu” Tuokkola ja Gotthelm Klenberg. Sosialidemokraattinen puolue kokosi sisällissodan jälkeen tietoja sodassa punaisten puolella menehtyneistä (ns. terroritilasto). Tilastossa todetaan useimmiten, että tuossa vaiheessa vankeja on teloitettu ”suojeluskunnan esikunnan toimesta”. Seurakunnan kuolleiden luetteloon on vainajien kohdalle merkitty tässä vaiheessa ”ammuttu punasena”.

Pari kuolemantuomiota päätettiin paikallisesikunnissa ainakin terroritilaston perusteella. Puuseppä Evert Wihtori Laine ammuttiin Mahnalassa 26.3.1918 siellä sijainneen esikunnan kuulustelun jälkeen. Räätäli Kalle Kustaa Taavetinpoika Wirtanen ammuttiin Herttualan Myllymäkeen samassa kylässä sijainneen rintamaesikunnan toimesta 28.3. Pääasiassa vankeja kuulusteli suojeluskunnan esikunta. Osa kuulustelluista lähetettiin pohjoiseen, aluksi Kankaanpäähän. Siellä heitä kuulusteltiin ja useimmat lähetettiin edelleen Pohjanmaalle vankileireille. Osa kuulusteltavista määrättiin pakkotöihin paikkakunnalle. Kuolemaantuomitut ammuttiin Raipalan talon lähistöllä ”yleisellä teloituspaikalla”. Epäselviä tietoja on myös yksittäisistä teloituksista hautausmaalla.

Huhtikuun kenttäoikeus

Hämeenkyrön kenttäoikeuden toimintaa on hankala selvittää. Pöytäkirjat lienee tuhottu aikoja sitten. Seurakunnalliset lähteet, terroritilasto ja muistitieto antavat ristiriitaisia tietoja tapahtumista. Hämeenkyröstä terroritilastoon liittyvän kertomuksen allekirjoittanut, kansanedustajana kolmasti toiminut Frans Mustasilta selvitti, että kuulusteluja toimitti sittemmin Pohjois-Satakunnan tiedusteluosasto. Sen nimenkirjoittajana toimi Johan Heineman. Mustasillan mukaan hän ei kuitenkaan kuulustellut kaikkia, ”vaan vietiin mäkeen ilman tutkimusta”. Huhtikuun alussa Hämeenkyrössä toimi kuitenkin jonkinlainen kenttäoikeus. Sen puheenjohtaja oli Brynolf Kyrklund ja jäseninä Johannes Heinemann, Jeremias Tuokkola ja Hämeenkyrön komendantiksi määrätty Gotthelm Klenberg. Tämä kokoonpano on kirjattu SDP:n tilastoon 11.4. teloitetun punaisten nimismiehen Kaarlo Leivon kohdalle. Juhani Piilonen on huomauttanut (s. 623, lähdeviite 235), että Heinemann ei ole voinut olla 11.4. läsnä Hämeenkyrössä, sillä hänet oli määrätty samaan aikaan Poriin perustamaan vankileiriä.  Leivo on kuitenkin voitu tuomita useita päiviä aiemmin, sillä hänet ja joukko muita tuomittuja haluttiin ampua Pohjankankaalla nimismies Väinö Nyströmin ja hänen poikansa hautajaispäivänä 11.4. Pohjankankaalla teloitettiin kahdeksan tai yhdeksän Hämeenkyrön ja Ikaalisten punaista. Ruumiit vietiin sitten Ikaalisten joukkohautaan. Yksi teloittajista ja nimenomaan Leivon ampunut oli todistetusti Taavetti Virtanen, eli ”Kraakka-Virtanen”, jolle maksettiin palkkaa vankien ampumisista. Varatuomari Brynolf Kyrklund oli Paimion piirin nimismies, mutta tähän siviilivirkaansa hän ei enää palannut. 

Valkoiset sotilasjohtajat perustivat tällaisia kenttäoikeuksiksi, sotaoikeuksiksi tai rintamaoikeuksiksi nimitettyjä tutkijalautakuntia. Niistä puhuttaessa on käytetty termiä ”oikeus”, vaikka niiden toimintaa ei voi pitää tuomioistumina sanan oikeudellisessa merkityksessä. Kyse oli enemmän kurinpidosta ja rauhoittamistoimista. Hämeenkyrössä huhtikuun alussa toimineesta kenttäoikeudesta oikeastaan ainoa tieto on sen kokoonpano. Ei ole tiedossa, kuka kenttäoikeuden nimitti ja millaiset valtuudet sille annettiin.

Tämä oikeusistuin ei näytä kokoontuneen huhtikuun alun jälkeen. Hämeenkyrössä ei luultavasti teloitettu punaisia 11.4. jälkeen, ennen kuin seuraava tuomioistuin aloitti toimintansa.

Satakunnan rintamaoikeuden toiminta Hämeenkyrössä

Eversti Ernst Linder perusti 26.4.1918 antamallaan päiväkäskyllä Satakunnan rintamaoikeuden. Se toimi kolmena osastona, jotka kiersivät paikkakunnalta toiselle pitämässä istuntoja. Karkku, Siuro, Mouhijärvi, Hämeenkyrö ja Ikaalinen kuuluivat hovioikeuden auskultantti Oskar Mattlarin ja lainopin ylioppilas Herman Hautasen toimialueeseen. Hautanen oli toiminut tutkintotuomarina Siurossa jo kuukauden ajan ja Mattlarkin pari viikkoa. Rintamaoikeuden maallikkojäsenenä toimi Hämeenkyrössä J.V.  Tuokkola ja Ikaalisissa Antero Selänne. Lisäksi tuomioistuimeen kuului kullallakin paikkakunnalla viisi maallikkojäsentä. Heidän nimensä eivät ole Hämeenkyrön osalta tiedossa.

Punavangit tuli jakaa kolmeen luokkaan: vaaralliset ja suuria rikoksia tehneet voitiin tuomita teloitettaviksi, vähemmän vaaralliset ja vähäisempiin rikoksiin syyllistyneet tuli pitää toistaiseksi vangittuina ja jokseenkin tai aivan varmasti syyttömät vapauttaa tai määrätä pakkotyöhön valvonnan alaisina. 

Ainakin Hautanen siirtyi jo vapunpäivänä Hämeenkyröön. Juhani Piilosen eri lähteistä keräämän arvion mukaan tutkijalautakunta tuomitsi kuolemaan seitsemän hämeenkyröläistä (Sastamalan historia 3, s. 516). Piilonen ei nimeä teloitettuja. Samoin muistitietona on puhuttu neljästä tai seitsemästä tämän rintamaoikeuden kuolemaan tuomitsemasta punavangista.

Seurakunnan kuolleiden luetteloon on merkitty ammutuksi kenttäoikeuden päätöksellä 10.5. Wäinö Johannes Koskinen. SDP:n terroritilaston mukaan hänet ammuttiin jo 9.4. Pidän tätä tietoa uskottavampana. Kuolleiden luettelossa ovat 14.5. merkinnällä ”Ammuttu Porissa punaisina” Viljo Paavali Alanko, Emil Konstantin Haapanen ja Kalle Johannes Lindgren sekä Kalle Evert Rajala-Kalliomäki (viimeksi mainittu yhdessä kolmen muun kanssa ilman päivämäärää). SDP:n tilastossa on neljä päivämäärällä 13.5. murhatuksi merkittyä hämeenkyröläistä: Kalle Rajala-Kalliomäki (merkitty myös kuolleiden luetteloon) ja Engelbert Männistö, Evertti Lähteenmäki sekä Urho Wirta. Näiden neljän kohdalla on merkintä ”Wiety Hämeenkyrön vankilasta 13.5. – 18 Siuro-Porin radalle. Murhattu Radan varrella tai Porissa.” Viljo Alangosta SDP:n tilastossa mainitaan: ”Ammuttu Porissa 14.5. – 18 Hämeenkyrön kenttäoikeuden päätöksellä.” Männistö ja Lähteenmäki on mainittu papiston tilastossa ”luultavasti ammuttuina” ilman päivämäärää. Sen sijaan Urho Wirtaa en ole löytänyt muista lähteistä kuin SDP:n tilastosta. 

Näiden lisäksi rintamaoikeus tuomitsi ilmeisesti kuolemaan veljekset Matti ja Vihtori Rikalan. Lavajärven Työväenyhdistys julkaisi oheisen kuolinilmoituksen Suomen Sosialidemokraatissa 13.6.1919. Sen mukaan veljekset vietiin Hämeenkyröstä 13.5.18, ampumapaikka tuntematon. On väitetty, että heidät teloitettiin Kiikassa 8. – 9.5. välisenä yönä. Muistitiedon mukaan teloitusta johti jääkärivääpeli Ville Kakko, jolla olikin laajaa kokemusta kyröläisten teloittamisesta. Sotasurmissa Vihtori Rikalan kotikunnaksi on merkitty Ylöjärvi. 

Myös plutoonanpäällikkönä toiminut Anshelm Aaltonen tuotiin Lintolaan kenttäoikeuden tuomittavaksi. Aaltosen puoliso pääsi tapaamaan miestään Lintolaan. Kuolleiden luettelossa Aaltosen kuolinpäiväksi on merkitty 20.5. lisämerkinnällä ”Ammuttu punaisten päällikkönä”.  SDP:n tilastossa Aaltosesta ei ole kuolinpäivää, ainoastaan merkintä ”Murhattu Porissa Paikallisen Esikunnan toimesta”. Muistikuviaan kapinasta 1919 kirjoittaneen Emil Jokisen mukaan (s. 35) Aaltonen ammuttiin kesäkuussa Tyrväällä täältä sinne sitä varten kuljetettuna. Aaltosen puolison mukaan Anshelm kuljetettiin proomussa teloitettavaksi, mutta ampuminen on tapahtunut toukokuussa.

Näin olisi siis kenttäoikeuden päätöksellä ammuttu todennäköisesti seuraavat kymmenen hämeenkyröläistä: Aaltonen, Alanko, Haapanen, Lindgren, Lähteenmäki, Männistö, Rajala-Kalliomäki, Rikala Matti, Rikala Vihtori ja Virta. Heistä Aaltonen ja Rikalan veljekset olisi viety muualle ammuttavaksi. Tämä on mahdollista, Frans Mustapääkin totesi kertomuksessaan, että teloitettavia vietiin pitäjän ulkopuolelle ammuttavaksi. Hämeenkyrön hautausmaan suuri joukkohauta oli jo luotu umpeen, joten ruumiiden hautaaminenkin muodosti ongelman. Muistitiedon mukaan Hämeenkyrössä toukokuussa teloitetut ammuttiin ja haudattiin Lintolan talon takana sijainneeseen mutakuoppaan. Heitä on saattanut olla muistitiedon mainitsemat seitsemän.

Lisäksi tutkijalautakunnan päätöksellä ammuttiin myös ikaalislaisia (Piilonen ei mainitse ikaalislaisia uhreja). Heikki Ristilän kuolinpäivämääräksi on SDP:n tilaston mukaan arveltu 17.5. Papiston tilastossa todetaan ”Ollut vankina Hämeenkyrössä mutta sitte sieltä hävinnyt”. Onni Lautasalon tietojen mukaan Ristilä vangittiin Hämeenkyrössä huhtikuussa ja ammuttiin Hämeenkyrössä 12.5. Lautasalo toteaa Konsta(ntin) Salosesta: ”Vankina Hämeenkyrössä. Ammuttiin sotaoikeuden tuomiolla”. Salosen aviopuoliso julkaisi 6.6.1919 miehensä kuolinilmoituksen Suomen Sosialidemokraatissa. 

Onni Lautasalon mukaan kolme Haapasen veljestä (Kaarle, Taavetti ja Väinö) ja Otto Vilho Salonen tuotiin vankeina Tampereelta Hämeenkyrön vankilaan ja edelleen Ikaalisten kautta Kankaanpäähän. Matkalla Poriin heidät ammuttiin itse kaivamiinsa hautoihin 13.5. ”Olleet vankina Hämeenkyrön Lintolassa jossa luullaan mestatuiksi toukok. 1918”, ilmoitetaan papiston tilastossa Haapasen veljeksistä. Salosen kohdalla papiston tilastossa merkintä: ”Tuotu punavankina Tampereelta Hämeenkyröön, josta Lintulasta viety tietämättömiin. Mestattu?” Myös kuolinilmoituksessa mainitaan teloituspäiväksi 13.5. ja paikaksi matkalla Poriin.

Hämeenkyrössä tuomittiin myös nähtävästi kaksi Ikaalisten punakaartissa toiminutta jämijärveläistä. Työmies Frans Arvid Mäkelä toimi Ikaalisten ja Luhalahden punaisten esikuntapäällikkönä, hänet ammuttiin Hämeenkyrössä toukokuussa 1918 Onni Lautasalon tietojen mukaan. Papiston tilastossa hänet arvellaan mestatuksi.  Onni Lautasalon tiedoissa on lisäksi Jämijärvellä kirjoilla ollut Taavetti Palmroos. Lautasalon mukaan Palmroos ”Vangittiin 6.4. Teloitettiin Ikaalisten suojeluskunnan esikunnan toimesta, toukokuussa, matkalla Poriin”. Taavetti Palmroos ammuttiin Onni Lautasalon mukaan matkalla Ikaalisista Poriin 14.5.1918

Ikaalislaiset ammutut olisivat siis kolme Haapasen veljestä, Heikki Ristilä, Konstantin Salo, Otto Salonen ja jämijärveläiset teloitetut Frans Mäkelä ja Taavetti Palmroos. Teloitukset olisivat jääneet Ikaalisten suojeluskunnan tehtäväksi, ja ne olisi toteutettu kuljetettaessa vankeja Ikaalisten kautta Poriin. Tämä vaikuttaa uskottavalta, Hämeenkyrön suojeluskunta tuskin halusi niskoilleen kannaltaan ylimääräisiä teloituksia. Näin Satakunnan rintamaoikeuden Hämeenkyrössä pidetyissä istunnoissa olisi jaettu kuolemantuomio 18 punavangille. Laskelmaa ei voi lähdeaineiston hajanaisuuden vuoksi pitää varmana.  

Omaisille ammuttujen kohtalo jäi usein epäselväksi Pertti Männistön (Engelbert Männistön) sisar kyseli 14.5.1919 tamperelaisessa Kansan Sanassa veljensä kohtaloa. Pertti oli viety sisaren mukaan vuotta aiemmin Hämeenkyrön vankileiriltä (siis Lintolasta), eikä hänestä ole kuultu sen koomin. 

Kuolemanrangaistus saattoi uhata melko harmittomiakin henkilöitä, kuten Laitilan lautturi Alfred Jokista, joka oli kuulunut Mahnalan työväenyhdistyksen perustajiin. F.E. Sillanpää riensi Jokisen ampumisaikeista kuultuaan puolustamaan lautturi henkeä: ”Jos te nyt tapaatte Jokisen, teissä ei ole vähääkään ihmisyyttä!” Jokisen kuulustelupöytäkirja on säilynyt Kansallisarkistossa Turussa. Kuvassa pöytäkirjan ensimmäinen sivu. Sen mukaan 65-vuotias Jokinen oli vangittuna Lintolassa yli viikon ajan (27.4. – 7.5.). Arkistossa on säilynyt melkoinen nippu pöytäkirjoja.  Kuolemaantuomittujen kuulusteluja siellä ei ole.

 Oikeuteen joutuivat myös perimätiedon mukaan punaisten pääesikuntaan kuulunut Iivari Rapio ja VII komppanian päällikkö Ville Antila, molemmat pappilan torppareita. Kertomuksen mukaan miehet pelasti vanha kirkkoherra Ilvonen, joka saapui juosten pappilasta Raipalaan ilmoittamaan, ettei hänen alaisiaan saanut tappaa. Tämä ei voi pitää paikkaansa, sillä miehet olivat toukokuussa Lahdessa vankileirillä. Suojeluskunnan esikunta lähetti Rapiosta 4.6.1918 lausunnon Lahteen. Siinä Rapiolle esitettiin ”liiankin lievänä kuolemanrangaistusta”. Samana päivänä esikunta lausui myös Ville Antilasta, joka oli vangittu 1.5.1918 Hollolassa Vesalan kylässä ja viety sieltä Lahden vankileirille. Myös Antilalle esitettiin ”kuolemanrangaistusta, mikä sittenkin on liian lievä pikemmin kuin ankara”. Rapio ja Antila saivat aikanaan elinkautisen tuomion, ja vapautuivat sittemmin armahduslakien myötä.

Kenttäoikeus siirtyi Ikaalisiin

Kenttäoikeus siirtyi Hämeenkyröstä Ikaalisiin. Siellä se istui 14. – 15.5.1918 ja tutki kaikkiaan 40 punavankia. Oikeus tuomitsi kaksi jämijärveläistä ja ikaalislaiset Toivo Mansolahden, Tuomas Lamminperän, Kalle Auvisen, Feliks Lehdon, Heikki Salmen ja Sven Harjun ammuttaviksi. Kuolemantuomiot olisi pitänyt vahvistuttaa Satakunnan alueen korkeimmalla sotilasviranomaisella, mutta niin ei menetelty. Valkoisten päämaja oli jo 11.5. kieltänyt teloitukset, mutta kun Porin piiriesikunta ilmoitti asiasta Ikaalisten komendantille 16.5., se muutti kiellon muotoon, ettei sotavankeja saanut ampua ilman sotaoikeuden päätöstä. Vastaavia menettelyjä tapahtui eri puolilla maata: alemmissa portaissa oli halua toimittaa puhdistuksia ja jakaa kuolemantuomioita päämajan kielloista piittaamatta.  Niinpä tuomitut marssitettiin Jämijärven Lauttakankaalle, jossa heidät ammuttiin ja sitten haudattiin aamuyöstä 17.5. 

Rintamaoikeus siirtyi jakamaan tuomioita Ikaalista Mouhijärvelle, jossa se toimi 16. – 18.5. Sitten työskenneltiin Siurossa (20.5.), Karkussa (21. – 24.5.) ja lopulta uudelleen Mouhijärvellä (26.5. – 13.6.). Päämaja oli kieltänyt teloitukset jo 11.5. lähetetyllä sähkeellä. Mattlar ja Hautanen jakoivat kuitenkin kuolemantuomioita Karkussa vielä 24.5. Laki valtiorikosoikeuksista vahvistettiin 29.5. Mattlar ja Hautanen jatkoivat tuomitsemista Mouhijärvellä vielä pari viikkoa, mutta eivät jakaneet enää kuolemantuomioita.

Satakunnan rintamaoikeuden pöytäkirjat on pääosin hävitetty. Ajankohdasta ei ole tietoa, mutta se lienee tapahtunut viimeistään syksyllä 1944 suojeluskuntien lakkauttamisen yhteydessä. Karkun osalta useimpien juttujen pöytäkirjat ovat säilyneet. Niiden perusteella on voitu luoda jonkinlainen kuva tutkijalautakunnan työskentelystä. Sitä aiemmin Hämeenkyrössä toimineiden ”kenttäoikeuksien” toiminta jää vielä enemmän hämärän peittoon.

Kenttäoikeuksien tuomitsemista henkilöistä tarkemmin täällä.

Lähteet

Kansallisarkisto, Turku: Hämeenkyrön nimismiespiirin arkisto Hb:1.2. Punakaartilaisia koskevat kuulustelupöytäkirjat.

Kuolleiden luettelo Hämeenkyrö 1918. Luetteloon pääsy vaatii Suomen Sukuhistoriallisen Yhdistyksen jäsenyyttä.

Sotasurmasampo 1914 – 22 https://sotasurmat.narc.fi/

SDP:n tilasto, ks. https://yksa.disec.fi/Yksa4/download/140298987414200/file/4a9248aa-4c6b-476f-ba59-4d85899dc36a/

Kuvauksia vuodelta 1917 ja 1918.  Emil Jokisen (s.1892) muistelmat ja päiväkirjat, editoinut Pekka Laine.

Antero Jyränki: Kansa kahtia, henki halpaa. Oikeus sisällissodan Suomessa. Art House 2014.

Esko Lammi: Isänmaan parhaaksi II. Suojeluskunta- ja lottatyötä Kyrösjärven seudulla. Tampere 2007.

Terhi Nallinmaa-Luoto: Ikaalisten entisen emäpitäjän historia IV. Ikaalinen 1853 – 2000 – Nälkämaasta kylpyläkaupungiksi. Gummerus 2007.

Terhi Nallinmaa-Luoto – Marja Agge: Hämeenkyrön historia III. Vuodesta 1866 vuoteen 2000. Otava 2003.

Juhani Piilonen: Sastamalan historia 3. Vammala 1997.