Kuopion rytyjoulu ja muita onnettomia joulukirkkotapauksia

Sanomia Turusta kertoi monen muun sanomalehden tavoin Kokemäen kirkossa jouluna 1882 tapahtuneesta katastrofista. Kolme juopunutta miestä saapui täpötäyteen kirkkoon ja huusi huvikseen kirkon palavan. Syntyneessä paniikissa kuoli kolme ihmistä. Kokemäen jouluinen pakokauhu oli viimeinen joulukirkkokatastrofeista. Ajallisesti ensimmäinen oli Kuopion rytyjoulu.

Katso koko uutinen täältä

Kuopion rytyjoulu 1760

Kuopion joulukirkossa 1760 kuultiin huuto, että kirkko palaa. Saarnatuolissa ollut apulainen Clemens Sirelius huusi kaksi kertaa hiljaisuutta, koska mitään vaaraa ei ollut. Myös kirkkoherra H. Porthan vaati penkistään kansaa rauhoittumaan.  Silti syntyi paniikki, kirkkorahvas alkoi tunkeutua ulos ovista ja ikkunoista. Paniikki ja mellakka kesti puoli tuntia päättyen yhdeksän aikaan. Kuolonuhreja joulutapahtumassa kertyi 14. Yksi heistä oli 55-vuotias torpparin leski, muut olivat enintään 20-vuotiaita lapsia tai nuoria. Erityisen vaarallinen paikka oli lehteri, jolle pojat ja nuoret miehet tapasivat kokoontua Kuopion kirkossa, kuten monissa muissakin kirkoissa. Moni tallautui kuoliaaksi lehterin portailla tai putosi lehteriltä.

Tapausta tutkittiin ylimääräisillä käräjillä. Kappalainen Sirelius kertoi, että paniikin alkusyynä oli ollut naisen huuto eteläiseltä ovelta: "Joko tapetan" tai "Joko tapellan". Osoittautui, että nainen oli Paavo Kasurisen vaimo Riita Hyväritär. Hän istui tungoksessa jakkaralla ja alkoi imettää poikaansa Henrikiä. Kolmivuotias vanhempi poika Paavali oli anopin helmoissa. Tungoksessa lähimmät miehet ja naiset kaatuivat hänen päälleen ja murskasivat siten hänen lapsensa kuoliaiksi. Silloin Riitta oli huutanut mm.: "Elkät tappako, Jo tapetan" ja lopuksi "Ai, murhamiehet jo tappavat". Riitan havaittiin huutaneen hätävarjelutilanteessa vasta, kun hänen lapsensa olivat tallautuneet kuoliaaksi, joten hänet vapautettiin vastuusta. Henkilöä, joka oli huutanut kirkon olevan tulessa, ei tutkinnassa kyetty nimeämään. Hovioikeuskin käsitteli asian, eikä ketään tuomittu rangaistukseen.

Yksi onnettomuuden syistä oli se, että joulukirkkoon oli kertynyt tavattomasti väkeä. Sitä kertyi myös muista pitäjistä. Rahvaan mukaan Kuopion kirkossa oli ollut tapana uhrata tiettyinä juhlapäivina, kuten jouluna ja juhannuksena. Vuoden 1738 piispantarkastuksessa oli kielletty ottamasta vastaan uhreja tai sijoittamasta niitä alttarille. Kansa saattoi kuitenkin edelleen heittää salaa rahoja kirkossa ja hautuumalla. Olipa kirkon alttarin takaa löydetty kolme oravannahkaa muistutuksena katolisesta ajasta, jolloin karhuntaljoja oli lahjoitettu kirkolle. Varhaisimpana Pohjois-Savon kirkoista Kuopion temppelillä oli erityismaine pyhänä paikkana, koska joulukirkkoon sinne kertyi pitkämatkalaisia seuduilta, joilla oli ollut oma kirkko jo lähes parisataa vuotta. Kirkossa oli tavallisina sunnuntaipäivinäkin sellainen tungos, että 1764 seurakuntalaiset kieltäytyivät penkkijärjestyksen laatimisesta perusteena pitäjäläisten paljous. Jos Maaninka ja Karttula saisivat oman kappelin, voitaisiin asiaan palata.

Käräjillä ilmeni, että rytyjoulun tapahtumien aikana oli kirkon ulkopuolellakin ollut runsaasti väkeä. Kersantti J.H. von Fiandt todisti, että rahvas pysäytti jouluna hevosensa kellotapulin luo. Siellä he antoivat rahaa kokoontuneille köyhille niin, että köyhä lankesi polvilleen hevosenkaulan luo ja talonpoika ojensi hänelle rahaa kaulan toiselta puolen. Väkeä oli siis temppelin ulkopuolella muustakin syystä kuin kirkon ahtauden takia. Lisäksi von Fiandt arvioi, että kirkossa väestä neljäsosa oli humalassa. Kirkon ulkopuolella olleiden humalatilasta kersantti ei maininnut, mutta olettaisi siellä olleen vielä enemmän päihtyneitä. Kirkkolaki nimttäin kriminalisoi kirkossa humalaisena esiintymisen jo 1686, joten pahiten humaltuneet pysyivät ehkä mieluummin ulkona. Kersantti ei kuitenkaan kyennyt tai halunnut nimetä yhtään humalaista. Kustaa H.J. Vilkunan "kirkkokänniksi" kutsuma tapa juopotella kirkonmenojen yhteydessä varsinkin juhlapyhinä tunnettiin kaikkialla Suomessa. Tuomiokapitulin valtuutettuna karäjillä ollut rovasti A. Poppius oli varsin vakuuttunut siitä, että kirkkorahvaan humalatila oli tärkein syy pakokauhun silmittömyyteen.

Jos uskomme neljäsosan kirkkokansasta olleen juovuksissa, osoittaa se vuosina 1756-60 voimassa olleen kieltolain tehottomuuden. Kyseinen laki kielsi viinanpolton, myynnin ja kuljetuksen, mutta ei nauttimista. Viinapannut piti takavarikoida julkisiin tiloihin säilytettäviksi. Rahvas kuitenkin hyväksyi tuona aikana yleisesti viinapannujen kätkemisen ja salapolton. Kansa katsoi viinan kuuluvan ainakin joulun viettoon.

Joulukirkon pakokauhun syynä voidaan pitää tavatonta ahtautta sisätiloissa. Tilannetta pahensi ilmeisesti se, että väkeä kulki edestakaisin sisään ja ulos. Kirkkoa valaistiin kynttilöin, mikä lisäsi ihmisten mielessä tulipalon todennäköisyyttä. Aamu oli kylmä, joten ehkä ihmisten hengityksestä noussut huuru loi mielikuvan savusta lämmittämättömässä kirkossa. Jokin osa kirkkoväestä oli varmasti humalassa tai kohmelossa, tämä pahensi osaltaan paniikkia. 

Muita rytyjouluja

Kuopion tapaus ei valitettavasti jäänyt ainoaksi. Vuonna 1813 Lammin keskiaikaisessa kivikirkossa aamujumalanpalveluksessa läntiseltä lehteriltä huudettiin tulen olevan irti. Tapahtuma sai alkunsa siitä, että kirkkokansalla oli mukana omia kynttilöitä, lisäksi kirkkoon oli levitelty jouluolkia. Eräällä 18-vuotiaalla piialla oli kynttilä kiinnitettynä edelliseen penkkiin. Palava kynttilä sattui putoamaan lehterin lattian raosta. Se jäi kuitenkin pystyyn tukkia vasten eikä aiheuttanut vaaraa. Asiasta syntyi silti supinaa lehterillä. Pian kuuluivat huudot tulipalosta, ja kansa alkoi rynnätä alas lehteriltä. Alttarikaide ja penkkejä murskautui tungoksessa. Lopulta kirkkoherra onnistui rauhoittamaan metelin. Paniikin aikana sai surmansa 10 henkeä, heistä seitsemän oli alle 20-vuotiaita. Kansa tunsi tapauksen myöhemmin "Lammin häsyjoulun" nimellä. Käräjillä asia tutkittiin. Vieraspaikkakuntalaisia oli kirkossa vain muutama eikä humalaisia havaittu. Ketään ei tuomittu onnettomuuden johdosta.

Seuraavan kerran synkät tapahtumat joulukirkossa toistuivat Juvan puukirkossa 1829. Kun jumalanpalveluksessa oli aloitettu virsi, kuului miesten lehteriltä kolinaa ja natinaa. Lehterin alapuolella istunut väki huolestui tästä. Pian joku nainen huusi kirkon olevan tulessa. Syntyi paniikki, jonka aikana kaikki ikkunatkin lyötiin rikki, ja väki pyrki ulos niiden kautta. Paniikki oli hillittömin naisten puolen ulko-ovella. Välittömästi kuoili 15 henkeä, yksi myöhemmin. Kuolleet olivat 12 - 23 -vuotiaita nuoria tyttöjä. Perimätieto tunsi tapahtuman "Juvan jyryjouluna" tai "Juvan myryjouluna".

Onnettomuuden johdosta kenraalikuvernööri A. Zakrevski ohjeisti tuomiokapitulit toimimaan niin, että kaikkien kirkkojen ovet muutetaan ulospäin avautuviksi. Tuomiokapitulit määrättiin myös pohtimaan, kuinka kirkkojen valaistus saataisiin vähemmän vaaralliseksi. 

Näistä keinoista ei ollut mitään apua, sillä tuhoisin joulukirkon paniikki tapahtui 1843. Sortavalan kirkossa syntyi pakokauhu, jossa kaikkiaan 54 ihmistä tallautui kuoliaaksi. Huonokuntoista puukirkkoa korjattiin paraikaa, ja sydäntalven aiheuttaman rakennuskeskeytyksen ajaksi rakennustelineet ja -tarvikkeet oli jätetty paikalleen. Kirkossa ei ollut edes penkkejä. Kirkko oli jouluksi valaistu vain ikkunoihin sijoitettuihin kolmiomaisin telineisiin pistetyillä kynttilöillä. Seurakunta lauloi virren 109 kolmatta säettä, kun muua nuori tyttö otti kynttilän telineestä nähdäkseen paremmin  laulaa virsikirjasta. Jostain syystä hä pudotti kynttilän, joka vieri seinän viereen kasatun lankkupinon ja seinän väliin. Lattialla oli höylänlastuja ja kauempana olevat ihmiset alkoivat hutaa kirkon olevan tulessa. Väki ryntäsi silmittömästi oville kauhein seurauksin. Saarnastuolissa ollut kuuluisa herännäisjohtaja, vt. pastori Henrik Renqvist, ei voinut valtavassa metelissä mitään tilanteelle. Surmansa sai 50 Sortavalan seurakunnan jäsentä, joista yli puolet oli 10 - 20 -vuotiaita. Ketään ei voitu osoittaa syylliseksi tähänkään tapahtumaan. Kirkossa ei olut tulipaloa, kuten ei muissakaan joulukatastrofeissa. Ja jälleen suuri osa uhreista oli aikuisten jalkoihin jääneitä lapsia.

Finlans Allmänna Tidning 9.1.1845

Sortavalan kuolleiden luetteloa 25.12.1843

Viimeinen "rytyjoulu" oli aluksi mainittu Kokemäen tapaus. Joulukatastrofeja yhdistää kirkkojen ahtaus, hämäryys, kynttilävalaistus (Lammilla ja Kokemäellä myös kirkkoväellä oli omat kynttilät) ja Kuopion sekä ilmeisesti myös Lammin tapauksessa kirkkoväen humalaisuus. Ilkka Mäntylä on huomauttanut myös jouluaamun jumalanpalvelukseen liittyneistä kansanuskomuksista. Laajalle levinnyt perimätieto kertoo, että vainajat pitävät edellisenä yönä jumalanpalvelusta kirkossa. Uskomus on kansainvälinen ja hyvin vanha. Joulupakokauhujen taustalla saattaa myös olla kirkkokansan jännittynyt tunnelma: alitajuisesti odotettiin jotain pahaa tapahtuvaksi. Paniikiksi purkautuva hysteria syntyy helposti tuollaisessa mielentilassa.

Lähteet:

Suomen Sukuhistoriallinen Yhdistys Kuvatietokanta

Ilkka Mäntylä: Kuopion rytyjoulu vuonna 1760. Snellman-instituutin julkaisuja 1.Kustannuskiila OY 1983.

Kustaa H.J. Vilkuna: Juomareiden valtakunta: suomalaisten känni ja kulttuuri 1500-1850. Teos 2015.