Kuntauudistus innoittaa

Eilen pistäytyi kuntaministeri esikuntineen Tampereella kuulemassa pirkanmaalaisten mielipiteitä hallituksen kuntauudistuskaavailuista. Tilaisuutta saattoi seurata netin välityksellä. Kuuntelin toisella korvalla. Hyvin tuntuu Pirkanmaan kunnilla menevän. Kaikki kuulemani kuntien edusmiehet ja – naiset arvelivat kuntansa selviävän mainiosti itsenäisenä. Se kuntatalouden kriisistä. Jaa, Tampere taisi tosin kaipailla taloudellista selkänojaa naapureistaan.

Muistin siinä kuunnellessani joskus ottaneeni kantaa Hämeenkyrönkin tulevaisuuteen. Kaivoin esille Kyröskosken juhlavuonna (150 vuotta) keväällä 2010 Kyröskoski-seminaarissa pitämäni puheenvuoron. Jotakin ideoita siinä oli, mutta pääasiassa juttu on kyllä silkkaa hölynpölyä. Lue itse ellet usko.

Kyröskoski tehtaan jälkeen

Taustaa otsikolle. Pidin aikoinaan Kyröskosken perinneyhdistyksen kesäjuhlan juhlapuheen kahtena perättäisenä vuotena. Ensimmäinen otsikointi oli Kyröskoski ennen tehdasta. Siinä selvittelin Kyröskosken vaiheita vuoteen 1860-luvun alkuun, tehtaan perustamiseen saakka. Looginen jatko teemalle oli seuraavan kesän puhe: Kyröskoski tehtaan aikana. Koetin hahmottaa tehdasyhteisön taivalta 1860-luvun vuosista 2000-luvun alkuun saakka. Ryhdyin jo mielessäni valmistelemaan seuraavan kesän juhlapuhetta: Kyröskoski tehtaan jälkeen. Tämä futurologinen puheenvuoro jäi silloin onneksi käyttämättä, Jouko Hannu riensi apuun ja piti juhlapuheen jostain asiallisesta aiheesta.

Mietin kuitenkin tuolloin viitisen vuotta sitten hetken aikaa Kyröskosken ja koko Hämeenkyrön tulevaisuutta. Hämeenkyrön kunnallista päätöksentekoa seuratessani päädyin silloin sellaiseen ajatukseen, että itsenäisellä Hämeenkyröllä ei ole tulevaisuutta. Ajatuskulun innoittamana kirjoitin vuonna 2006 paikallislehden yleisönosastoon jutun, jossa esitin Hämeenkyrön liittämistä Tampereeseen. Lainaan itseäni:

Hämeenkyrössäkin on viimein havahduttu keskustelemaan kunnan tulevaisuudesta ja kuntaliitosten mahdollisuudesta. Mielestäni Hämeenkyröllä on vain kaksi mahdollisuutta: jatkaa itsenäisenä omillaan tai hakeutua osaksi Tamperetta.

Itsenäisenä voidaan varmasti sinnitellä muutaman vuoden ajan, osittain vanhoja säästöjä käyttömenoihin kuluttaen. Mutta rakenteellisia muutoksia ei näytä syntyvän, joten näyttää mahdottomalta, että Hämeenkyrö pärjäisi omin neuvoin enää 2010 – luvulla. Mihin suuntaan sitten pitäisi lähteä kosioretkelle?

 Ikaalisten ja Parkanon suuntaan on harjoitettu alueyhteistyötä. Rivikuntalaisena minulle on jäänyt epäselväksi siitä koitunut konkreettinen hyöty. Rahaa yhteistyöhön epäilemättä palaa: päättäjät tiennevät, kuinka paljon. Voisivat tietysti kertoa sen meille veronmaksajillekin. Pohjoiseen suuntautuvissa liitoshankkeissa velattomalle Hämeenkyrölle jäisi vain maksajan rooli. Sitä paitsi Ikaalisten taitavat virkamiehet ja poliitikot epäilemättä juonisivat kaupunkinsa pääkallonpaikaksi ja Hämeenkyröön jäisi vain sivukonttori hoitamaan juoksevia asioita. Ja totta puhuen jo muodostettavan kunnan nimestä saataisiin aikaan niin lihava riita, että sen ratkaiseminen veisi 20 – 30 vuotta. Mouhijärven suunnaltakaan ei ole odotettavissa apua Hämeenkyrön talousongelmien ratkaisuun.

Hämeenkyrön yhdistäminen Ylöjärveen loisi asukasmäärältään melkoisen kunnan. Mutta olisiko sekään riittävän kokoinen vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin? Järkevimpään ratkaisuun päästäisiin, jos vauras Hämeenkyrö hakeutuisi suoraan vakavaraisen Tampereen kumppaniksi. Tampere saisi kohtalaisen omakotitonttireservin ja Nobelin arvoiset maisemat kiillottamaan kaupunkikuvaansa. Hämeenkyrö ei kadottaisi kyröläistä identiteettiään; olihan se olemassa jo ennen kunnan perustamista. Päinvastoin suurempaan yksikköön liittyminen voisi innostaa ihmisiä tarttumaan voimallisemmin paikallisyhteisönsä vahvistamiseen: kyröskoskelaisuus tai vesajärveläisyys voisivat saada entistä suuremman merkityksen ihmisten arjessa.

Hattua on nostettava kaukokatseisille viljakkalaisille, jotka rakensivat kuntoon koulunsa ja vanhustenhoitonsa ennen liittymistä Ylöjärveen. Hämeenkyrössäkin tarvitaan samanlaista päättäväisyyttä ja ennakkoluulottomuutta kuntaliitosasiassa.

Pari tuttavaa onnitteli humoristisesta kirjoituksesta: ”Hauska juttu”. Mielipidettä kirjoittaessani en kuitenkaan pitänyt itseäni ensisijaisesti pakinoitsijana tai humoristina. Humoristinen pohjavire artikkelissa tietysti oli: toki ymmärsin ettei liittyminen Tampereeseen ole tosielämässä mahdollista – sillä hetkellä.

Taustaa ennustamiselle

Ensin pari sanaa ennustamisesta. Se on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen. Tämänhän tiesi jo Ahti Karjalainen, tuo armoitettu humoristi. Pitkän aikavälin ennustaminen on erityisen hankalaa. Pitkällä tähtäimellä on varmaa vain se, että kaikki me kuolemme, kuten lordi John Maynard Keynes totesi. Keynesiä ei pidetä merkittävänä humoristina, hän ansioitui muuten. Oikeastihan me emme edes tiedä varmasti, nouseeko aurinko huomenna – vaikka luulemme tietävämme. Siksi pidän ennustustani yhtä hyvänä kuin kenen tahansa arviota tulevasta. Vastaavasti en pidä kenenkään muun ennustusta yhtään huonompana kuin omaa veikkaustani.

Valitettavasti joudun ennustukseni aluksi käsittelemään paljon muuta kuin Kyröskoskea. Kyröskoskea taajamana ei nimittäin – yllättävää kyllä – olisi olemassa ilman ulkopuolista maailmaa. Taajaman synnytti aikanaan globaalistuminen ensimmäinen aalto 1860-luvuilla. Tämä globalisaatio teollisti Suomen, se teollisti myös Kyröskosken. Ensimmäinen tehdas kosken partaalla tuotti puuvillaa. Tehtaan vararikkoon vaikutti osaltaan Yhdysvaltain sisällissota, joka aiheutti raaka-aineen hinnannousun ja suoranaisen raaka-ainepulan. Globalisaatioon kytkeytyi myös tehtaan tuotantosuunnan muutos. Puuhiokkeen ja sittemmin kartongin sekä paperin tuotanto syrjäytti pumpulintuotannon.

Kyröskoskesta tuli suomalainen teollisuusyhdyskunta, jossa elettiin tehtaan valossa ja varjossa. Samanlaisia keskittymiä olivat esimerkiksi Mänttä, Valkeakoski, Nokia ja Jämsänkoski. Kyröskoski jäi näistä pienimmäksi, siksi se ei irtautunut ympäröivästä maalaiskunnasta omaksi kauppalakseen. Mutta muuten Kyröskoski oli tyypillinen patriarkaalisesti johdettu tehdasyhteisö. Käsittääkseni tämä tehdasvetoisuuden aika Kyröskosken taajamassa päättyi 1970-luvun alkupuolella. Muutin Hämeenkyröön 1985. Vielä tuolloin Kyröskoski oli Hämeenkyrön kauppakeskus ja liiketaajama. Tämän aseman se menetti ymmärtääkseni 1990-luvulla.

Globalisaation toinen aalto saapui Kyröskoskelle 1900-luvun lopussa. Siitä on ollut hyötynsä ja haittansa. Kyron tehtaan toiminnot siirtyivät M-Realille, uudessa tilanteessa Kyro oli liian pieni yhtiö metsäteollisuuden toimijaksi. Tuolloin tehtaan ja yhteisön erityissuhde katkesi lopullisesti. Tehdas on ollut vain työpaikka ilman muita siteitä kyröskoskelaisiin. Nokian kasvu kännykkäjättiläiseksi on kulkenut yhtä tahtia globalisaation kanssa. Nokian imu toi Kyröskoskelle Kyrelin, teki Kyrelistä osan Flextronics-yhtymää, joka sitten vei mennessään satoja työpaikkoja sinne, missä kaikki on halvempaa. Globalisaatio lakkautti myös kannattavan Kyröskosken sahan.

Kyröskoski 2020-luvulla

Globalisaation tahti kiihtyi 2010-luvulla. M-realista osan ostanut kiinalaisfirma lakkautti myös Kyröskosken kartonkitehtaan. Tehdas oli voittoa tuottava yksikkö, mutta uudet kiinalaisomistajat päättivät jättää koneet kylmiksi ”Euroopassa sijaitsevan ylikapasiteetin purkamiseksi” – suora lainaus China Paperin lehdistötiedotteesta.

Museoviranomainen on suojellut kohteen. Suojelupäätöksen mukaan ”tehdaskompleksi edustaa yhtenäisessä kirjavuudessaan poikkeuksellista tehdasrakennusperintöä Suomen ja koko maailmankin mittakaavassa”. Siksi tehtaaseen on vaikea suunnitella uusia toimintoja. China Paper on päättänyt jättää koneet paikoilleen ”Euroopassa sijaitsevan ylikapasiteetin purkamiseksi”. Kiinalaiset ovat tarjonneet tehdasta vuokralle Kyröskosken Perinneyhdistykselle 50 vuodeksi yhden euron hinnalla. Perinneyhdistyksen puheenjohtaja Jouko Hannu kertoo yhdistyksen epäröivän vielä.

Kehitys on siis johtanut siihen, ettei ole mielekästä puhua Kyröskoskesta katsomatta, mitä muutoksia lähiympäristössä on tapahtunut. Hämeenkyrön kunta liitettiin Ylöjärven kaupunkiin. Muodostui yli 40 000 asukkaan ”moderni puutarha-, erämaa- ja Nobel-kaupunki” – lainaus kaupungin muinaisilta sivuilta netistä. Sekään ei riittänyt kansanedustajille, jotka säätivät kunnille lisätehtäviä ja leikkasivat valtionapuja. Kunnan- ja kaupunginvaltuustoissa samaiset kansanedustajat paheksuivat valtion toimia. Niinpä eduskunta korvasi Paras-hankkeen Parhain-hankeella – se tulee sanoista Palvelurakenteen hinnoiteltu alueintegraatiohanke.

Sen perusteella muodostettiin maahan suurempia hallintoyksikköjä. Keskustan hallitsemilla alueilla niitä nimitetään maakunniksi ja rintamailla kaupungeiksi. Niinpä muinainen Ylöjärven kaupunki on nykyään Tampereen luoteiskoillinen suurahallintoalue. Muinainen Hämeenkyrön kunta on Tampereen luoteiskoillisen suurhallintoalueen alaportaan hallintokokonaisuus eli osakunta. Itsepäisimmät kyröläiset – varsinkin perinneväki – puhuvat yksinkertaisesti Hämeenkyrön pitäjästä. Kyröskoskelaiset nimittävät Kyröskoskea Tampereen kaupunginosaksi, mutta Tampereen kaupunginvaltuusto ei ole myöntänyt sille kaupunginosan statusta. Kaupungin käsityksen mukaan Kyröskoski on Tampereen luoteiskoillisen suurhallintoalueen alaportaan hallintokokonaisuuden keskisuuri taajamatihentymä.

Lähes koko Pirkanmaa kuuluu Tampereen kaupunkiin. Reuna-alueille on jäänyt semiautonomisia yksiköitä – kuten Kihniö – jotka noudattavat Suomen lakia vain soveltuvin osin. EU on kuitenkin alkuperäiskansojen oikeuksiin vedoten kieltänyt Suomen armeijaa miehittämästä tällaisia alueita.

Hämeenkyrön kaupallinen keskus siirtyi ohitustien valmistuttua Tippavaaran seutuville. Ympäri vuorokauden avoin ABC-asema on kauppakeskuksen napa, sen ympärillä on suurten kauppakeskusten markettien lisäksi jokunen halpamyymälä. Kyröskosken liiketilat ovat tyhjentyneet, vanhoista yrittäjistä jatkaa Lepistön Hannun parturiliike. Sekin on auki enää kolmena päivänä viikossa, ilmeisesti parturi on siirtynyt osa-aikaeläkkeelle.

Tyhjentyneiden vanhimpien liiketalojen tilalle on Kynnös rakennuttanut asuintaloja. Kyröskoskelle onkin muuttanut melkoisesti uutta väkeä. On käynyt niin merkillisesti, että 2020-luvulla kaikki suomalaiset eivät enää halua omakotitaloa riesakseen. Nuoret, pätkätyömaailmaan tottuneet eivät halua edes omaa rivitalonpätkää tai kerrostalohuoneistoa omistukseensa. Vuokralla asuminen on luontevinta, voihan seuraava työ- ja asuinpaikka olla hyvinkin Saksassa, Irlannissa, Uudessa Seelannissa tai Thaimaassa.

Kyröläinen kantaväestö nimittää näitä uudisasukkaita hipeiksi. Hipit tekevät töitään pääasiassa kotona ja pistäytyvät ehkä kerran viikossa Tampereella sen hetkisen työnantajansa tai yrittäjäkumppaniensa puheille. Monen hipin palkanmaksaja tai töiden tilaaja on jossain vielä kauempana: Helsingissä, Tukholmassa, Moskovassa tai jossain vielä kauempana. Työt ja neuvottelut hoidetaan verkon välityksellä. Kyröskoski on hipeille sopiva paikka. Vuokrataso on oleellisesti halvempi kuin Tampereella, yhteisö on sopivan pieni eikä alkuasukaista ole haittaa – eivät ota liikaa kontaktia. Valtakadun varrella on elintarvikeliike, R-kioski, kaksi ravintolaa ja etninen pikaruokala. Päiväkoti ja koulu ovat kävelymatkan etäisyydellä. Tampereen keskustaan pääset 38 minuutissa ja Tampereen lentokentältä, josta liikennöi muuten viisi halpalentoyhtiötä, pääsee hetkessä lähes mihin tahansa.

Hallinto ei pääse kyröskoskelaisia haittamaan. Tampereen luoteiskoillisen hallintoalueen apulaiskaupunginjohtaja (entinen N:n kunnan kunnanjohtaja X) on tavattavissa parittomien viikkojen perjantaipäivinä kello 14 – 15.30 entisellä kunnantalolla. Muuta paikallishallintoa ei ole Hämeenkyrön pitäjässä. Pääosan kunnantalosta on ostanut yksityinen yritys, joka varustaa siihen Terho-kotia. Terveyskeskus, kirkko ja hautuumaa ovat paikoillaan. Oppimispisteitä pitäjässä on jäljellä neljä, ymmärtämätön rahvas nimittää niitä edelleen kouluiksi.

Muu Hämeenkyrö kehittyy sekin omien edellytystensä mukaisesti. Mahnalan kansallismaisemiin on juurtunut erityylisiä ja erivärisiä omakotitaloja viljalti, osa kyröläisistä haluaa nimittäin edelleen toteuttaa suomalaista unelmaa. Alkutuotantoakin Kyrössä harjoitetaan, luomuviljely vahvistaa edelleen asemiaan. Hämeenkyröä on brändätty luomutuotantopitäjäksi, lippulaivana Frantsilan yrttitila. Paikalliset maanviljelijät ovat perustaneet tuotanto-osuuskuntia varjellakseen luomubrandiä. Rahvas kutsuu osuuskuntia kolhooseiksi.

Sahti tehdään ja juodaan Kyrössä edelleen. Sahti onkin lähentänyt alkuasukkaiden ja hippien välejä, sillä hippiyteen kuuluu myös luomumyönteisyys. Tosin jotkut väittävät Hollannissa lisäoppia saaneiden kyröskoskisten hippisahdinpanijoiden höystävän perinnejuomaa kielletyin lisäainein…

Kun Hämeenkyrön seurakunta liitettiin Tampereeseen, yritti piispa takavarikoida kirkkoherranvirastosta alkuperäisen Kyrön sarven piispan virka-asuntonsa somistukseksi. Mustiin sonnustautuneet henkilöt kuitenkin takavarikoivat sarven turvaamistoimena. Sarvea säilytetään tiettävästi sillanpääläisissä maisemissa, jossain kellarissa kenties.

Talouskasvu oli 2010-luvulla hitaampaa kuin joskus aiemmin. Mutta silti bruttokansatuote kasvoi niin, että 2020-luvun puolivälissä suomalaiset kuluttavat 33 prosenttia enemmän kuin nyt. Toisaalta köyhiäkin on 33 prosenttia enemmän kuin nyt. Jotkut paikat ovat paremmassa kunnossa kuin nyt, jotkut paikat ovat enemmän rappiolla kuin nyt. Mutta ihmiset elävät keskenään, tulevat toimeen ja lisääntyvät, vaikka vanhat tuotantotavat ja kuntarajat katoavat. Yhteisöllisyys lisääntyy joillakin tavoin. Tapoja emme osaa nyt nähdä, mutta Kyröskoskella on tulevaisuutensa vielä tehtaan jälkeenkin.

Lopuksi

Utopia tarkoittaa sanamukaisesti ”paikkaa, jota ei ole”. Utopia on onnellisuuden tyyssija- paikkaa, jollainen nyky-yhteiskunta ei ole – ainakaan vielä. Dystopia tarkoittaa kauhu-utopiaa, hyvänä esimerkkinä George Orwellin romaani Vuonna 1984. Sekä utopioilla että dystopioilla on pyritty vaikuttamaan tulevaisuutta koskevaan päätöksentekoon. Näkemystäni tulevaisuudesta voi pitää vapaasti utopiana, dystopiana, pakinana tai yksinkertaisesti vaikkapa hölynpölynä.

Isänmaan toivoista maailmanparantajiksi

Tämä juttu Hämeenkyrön Yhteiskoulun teinikunnasta on julkaista myös Kyrön Joulussa, muistaakseni 2003.

ISÄNMAAN TOIVOISTA MAAILMANPARANTAJIKSI

Yhteiskoulun teinikunnan jälkeenjääneiden paperien kertomaa

Hämeenkyrön yläasteen ja lukion apulaisrehtorin toimenkuva oli 1990-luvun puolivaiheissa joustava. Joskus se ulottui rakennuksen viidenteen kerrokseen saakka. Kesällä 1996 päätimme talonmies Jyrki Kokkosen kanssa ryhdistäytyä ja toimeenpanna Yhteiskoulun rojua pullistelevan ullakon siivouksen. Veikko Tomperi järjesti käyttöön rotevanoloisia kesätyöläisiä, jotka toimittivat pois muutaman lavallisen tarpeettomaksi käynyttä tavaraa.

Ullakolle oli hyvässä tarkoituksessa sitkeästi säästetty mitä merkillisintä tavaraa. Näytelmien pahvikulissikokoelmista voi seurata tyyli- ja värimieltymysten muutosta vuosikymmenittäin 1950-luvulta lähtien. Aikanaan suurina uutuuksina esitellyt pedagogiset kojeet ja vempeleet kelpasivat enää museokäyttöön. Erotellessamme kaatopaikkatavaraa säästettävästä kompastuin pinoon pahanhajuisia Mercantil-kansiota. Haisun syykin selvisi: mapit olivat kärsineet jossain vaiheessa vesivaurioita, ja musta homekasvillisuus oli runnellut osaa papereista pahoin. Lähemmässä tarkastelussa kansiot osoittautuivat Hämeenkyrön Yhteiskoulun Teinikunnan jälkeenjääneiksi papereiksi. Osittain homehtuneita papereita ei saattanut sijoittaa koulun ahtaan arkistohuoneen suojiin eikä voinut tietysti tuhotakaan. Siispä ne jäivät odottamaan vintille Jyrkin kanssa sovittuun paikkaan: ovesta sisään viisi metriä ja vasemmalle. Päätin mielessäni joskus hankkia kumikäsineet, tutkia kansiot ja kirjoittaa lyhyen jutun teinikunnasta.

Hyvät päätökset toteutuvat aikanaan. Kalervo Laukkanen muisteli 1.7.2003 Hämeenkyrön Sanomissa 1960-luvun lopun kiihkeitä kiistoja teinikunnan kuulumisesta teiniliittoon. Jutun innoittamana ja viikon hellekauden pehmentämänä läksin Yhteiskoulun ullakkoa perkaamaan. Vintin lämpötila sai ulkoilman kolmekymmentä plusastetta tuntumaan yönviileydeltä. Palasin kotiin t-paita mustana ja naama pölyisenä kantaen neljää rumannäköistä kansiota. – Helvetistäkö tulet, uteli vaimo. Nuorempi väki kannusti olkapäitään kohotellen ja päätään pyörittäen. Kansiot takapihan paviljonkiin ja historiaa tutkimaan pilkkaajista piittaamatta.

Teinikunta perustetaan

Suomen Teiniliitto perustettiin 1939 lisäämään oppikoululaisten omatoimisuutta ja aktivoimaan kulttuuriharrastuksiin. Toiminnan tuli tehostaa kansallista yhteenkuuluvaisuutta, isänmaanrakkautta ja maanpuolustustahtoa. Teiniliitto koostui teinikunnista, joita oli käytännöllisesti katsoen jokaisessa oppikoulussa. Teinikunnat muodostivat myös alueellisia teiniyhdistyksiä pitämään yllä  yhteistoimintaa. Hämeenkyrön Yhteiskoulussa teinikunnan perustaminen tuli ajankohtaiseksi, kun koulun aloittaneet varttuivat neljäsluokkalaisiksi. He olivat oikeutettuja perustamaan teinikunnan. Perustavassa kokouksessa helmikuussa 1952 oli läsnä 36 oppilasta. Teinikunnan puheenjohtajaksi valittiin Erkki Koski ja sihteeriksi Raili Mattila. Maisteri Eeva Nummisesta tuli ensimmäinen kuraattori. Maaliskuussa hyväksyttiin teinikunnan säännöt ja järjestettiin ensimmäinen illanvietto Ohjelma oli ”vaihteleva”, ja ajan tavan mukaan ilta päättyi tanssiin. Toukokuussa teinikunta sitten hyväksyttiin virallisesti Suomen Teiniliiton jäseneksi.

Seuraavana syksynä toiminta jatkui yhdistetyllä puurojuhlalla ja nahkakastajaisilla. Nahkiaiset nostivat jäsenmäärän 69:ään, ja puurojuhlasta taas muodostui pitkä perinne, joka jatkui Hämeenkyrön lukiossa vielä 1980-luvullakin. Ensimmäiset kerhot aloittivat toimintana keväällä: kristillinen kerho kokoontui lauantaisin, mutta suunniteltu urheilukerho jäi vielä tuolloin aikomukseksi. Viidesluokkalaiset teinit valmistivat näytelmän Prinsessa Ruusunen, joka esitettiin ensin koulun oppilaille ja sitten 14.5.1953 helatorstaina lastenjuhlassa. Lastenjuhla olikin menestys ja tuotti voittoa ”suurehkon summan”. Osan voitosta saivat viidesluokkalaiset matkarahastonsa täydennykseksi, loput talletettiin teinikunnan kassaan. Neljäsluokkalaiset järjestivät vielä toukokuussa potkiaiset ensimmäiselle keskikoulusta valmistuneelle ikäluokalle. Syyslukukaudella aloitti toimintansa pöytätenniskerhokin, kun asianmukainen pöytä saatiin hankituksi. Tosin pingiskerhon toiminta pääsi uuvahtamaan jo seuravana keväänä käynnistyäkseen myöhemmin uudelleen. Keväällä 1955 kristillisen kerhon toimintakin lakkasi joksikin aikaa, koska oppilaiden kotiin pääsy lauantaisin koulun jälkeen osoittautui niin hankalaksi.

Toiminta vakiintuu…

Tammikuussa 1955 Yhteiskoulun teinit olivat perustamassa Pohjankankaan teiniyhdistystä. Siinä olivat mukana aktiivisesti Ikaalisten ja Parkanon oppikoulut. Kankaanpääläisten osallistuminen oli passiivisempaa. Tieto oman lukion saamisesta Hämeenkyröön antoi varmasti vauhtia myös yhteistyölle muiden teinikuntien kassa. On selvää, että lukiolaiset pystyivät keskikoululaisia paremmin toteuttamaan yhteistyön vaatimuksia. Lukion tuloon varauduttiin niin, että nahkakaste päätettiin jättää seuraavana syksynä väliin. Päätöksessä vedottiin siihen, että juhlasali tulisi liian ahtaaksi teinikunnan kokouksille ja illanvietoille. Teinikuntaan kuuluisivat siis vastaisuudessa viidesluokkalaiset ja lukiolaiset.

Huhtikuussa kutsuttiin jo vieraita teinikunnan juhliin. Tyrvään Yhteiskoulusta mukaan saatiin vain muutama teini, mutta Ikaalisten Yhteiskoulusta oli runsaampi edustus. Teinikunta alkoi saada avustuksiakin: Kyröskosken kirjakauppa lahjoitti 50 teinilaulukirjaa oppilaiden iloksi. Kristillisen ja pingiskerhon lisäksi alkoi toimia myös kielikerho.

Vuonna 1956 jatkui yhteistyö Pohjankankaan teinyhdistyksen puitteissa. Illanvietossa käytiin Parkanossa asti ja toukokuussa järjestettiin teiniyhdistyksen kulttuurikilpailut Hämeenkyrössä. Isännät korjasivat voiton tässä kulttuuritaistossa. Vuotta myöhemmin palattiin sitten Parkanosta kulttuurikilpailun voittajina. Tampereen teatterissa käytiin 1956 katsomassa ”Elokuun teehuone”. Teatterivierailuista Tampereelle tuli myös vuosittain toistuva perinne. Toimintaan kuuluivat noina vuosina myös naamiaiset ja Koskilinnassa järjestetty yleisöjuhla. Syksyllä 1957 teinikunta osallistui ensimmäistä kertaa Pelastakaa Lapset – keräykseen, jonka tuotoksi muodostui 61.050 markkaa. Jäsenmäärään suhteutettuna teinikunta sijoittui kahdeksanneksi keräykseen osallistuneiden teinikuntien joukossa. Käytännössä teinit panivat töihin alaluokkalaiset. Heistä parhaat kerääjät kelpuutettiin sitten palkinnoksi osallistumaan puurojuhlaan. Tavaksi tuli myös laskea seppele itsenäisyyspäivänä sankarihaudoille ja järjestää keväällä talkoot koulun tontin siistimiseksi.

…ja laajenee

Teinikunnan toiminta alkoi lukuvuonna 1957–58 ulottua myös valtakunnalliselle tasolle. Puheenjohtaja Tapani Perttu ja sihteeri Tuula Osara osallistuvat Porissa pidettyyn Suomen Teiniliiton vuosikokoukseen. He edustivat teinikuntaa myös Satakuntalaisen Osakunnan itsenäisyysjuhlassa Helsingissä. Kumpaankin tilaisuuteen lähetettiin seuraavina vuosina säännöllisesti teinikunnan edustus. Pohjankankaan teiniyhdistyksen kulttuurikilpailut voitettiin kolmannen kerran, mutta menestystä saavutettiin jo valtakunnallisella tasollakin. Hämeenlinnassa pidetyissä koko maan teinien kulttuurikilpailuissa tanhujoukkue sijoittui hopealle, ja näyttelijät viidensiksi. Kerttu Väisänen tuli toiseksi naisnäyttelijöiden henkilökohtaisessa sarjassa ja Kaija Kivimäki sai valokuvistaan neljännen palkinnon. Yhteiskoululaisia alettiin myös kouluttaa teinivirkailijoiksi Teiniliiton kesäkursseilla.

Kerhotoiminta laajeni 1950-luvun lopulla tanssikerhon ja piirustuskerhon perustamisen myötä. Teinikilta sai uutta potkua toimintansa pastori Juhani Kalmanlehdon kotiuduttua paikkakunnalle.

Kielikerhot jaettiin englannin ja ruotsin kerhoihin, jotka kokoontuivat useampana ryhmänä. Lisäksi enemmän tai vähemmän säännöllisesti toimivat valokuvauskerho, tanhukerho ja askartelukerho. Valtakunnallisella tasollakin menestynyt näytelmäkerho tuotti esityksiä teinikunnan ja koulun juhliin. Teinikuoro aloitti toimintansa 1959 kanttori Siukolan johdolla. Vuosikymmenen vaihteessa aloitti toimintansa myös soitinyhtye, joka ilahdutti teinejä lähes jokaisessa juhlassa. Yhtye innostui perustamaan myös jazz-klubin, joka kutsui maaliskuussa 1962 amerikkalaisen Fullbright-stipendiaatti Doug McAllisterin esitelmöimään jazzista. Lopuksi McAllister opetti amerikkalaisia kansantansseja. Teatterin ohella lähdettiin elokuviin: Ben-Hur keräsi kaksi linja-autollista kyröläisteinejä Tampereelle ja seuraavaksi käytiin ihastelemassa West Side Storya.

Pohjankankaan teiniyhdistyksen kulttuurikilpailut muuttuivat vuosikymmenen vaihteessa joka toinen vuosi pidettäviksi: yhdistyksen hallitus arvio, että joka vuosi ei saada väkeä liikkeelle. Vuonna 1963 voittamaan tottunut Hämeenkyrön teinikunta jäi tiukassa kilvassa hopealle. Lohtua toi voitto Hämeenkyrön kunnan nuorisojärjestöjen välisessä toimintakilpailussa, johon osallistuttiin joka vuosi. Satakunnan teinien kulttuurikilpailussa saavuttivat menestystä mm. Asta Wahrmann (viulunsoiton ensimmäinen palkinto 1961) ja Heikki Siukola (yksinlaulun toinen palkinto 1962 ja ensimmäinen 1963).

Tuohon aikaan teinikonventit alkoivat muuttua hipoksi; ihan alkuunhan oli puhuttu iltamista. Hippaamispiiri tuntui laajenevan Pohjankankaan teiniyhdistyksen alueen ulkopuolelle, sillä syksyllä 1963 teinikunta vieraili Kangasalan Yhteiskoululla ”joraamassa”. Toukokuussa 1964 Yhteiskoululla vastaavasti vieraili Kangasalan, Mouhijärven ja Ylöjärven teinejä hippaamassa. Matti Frantsilan heiluttaessa puheenjohtajan nuijaa järjestettiin maaliskuussa 1965 konva, johon kutsuttiin kahdeksan oppikoulun teinejä Tamperetta ja Laviaa myöten. Konventin nimenä oli ”Hämeenkyrön kaupallisen television koelähetys”. Seuraavan vuonna käytiin sitten Ikaalisten lisäksi vierailemassa kahdesti konventissa Porissa.

Hämeenkyrössä järjestettiin vielä helmikuussa 1965 Pohjankankaan teiniyhdistyksen kulttuurikilpailut, joissa järjestävä koulu jäi toiseksi Ikaalisten yhteiskoulun teinikunnan periessä voiton. Tämä jäikin Pohjankankaan teiniyhdistyksen viimeiseksi voimainponnistukseksi: yhdistys lakkautettiin 9.4.1965. Teinikunta osallistui edelleen Satakunnan oppikoulujen kulttuurikilpailuihin ja oman kunnan harrastekilpailuihin. Hippohin palkattiin sitten ”pitkätukkaisia” kitarabändejäkin: tamperelaisten 17 – 18 -vuotiaiden poikien muodostama The Five Secrets esiintyi koululla 22.1.1966. Maaliskuussa 1967 viihdytti manageri T. Suojasen välittämä Brian Kottaraisen lepakkomiehet -yhtye hippaajia 250 markan keikkapalkkiota vastaan. The Five Secretsin jäsenet pääsivät myös syvähaastatteluun teinikunnan Alabasteri-lehden ensimmäiseen numeroon.

Alabasterin lyhyt kukoistus

Valtakunnallinen Teinilehti ja monet paikalliset teinien koululehtikokeilut lienevät antaneet pontta Hämeenkyrön teineillekin oman lehtisen julkaisemiseen. Alabasteriksi nimetyn lehden ensimmäinen numero ilmestyi 2.2.1966. Päätoimittajan oli lehtori Ritva Hakala ja vastaavana toimittajana teini Oiva Alanen. Mainitun Five Secretsin haastattelun lisäksi lehden anti koostui runoista, kertomuksista ja piirroksista. Vuosien mittaan monisteesta on kaikonnut niin spriimonisteille ominainen haju kuin tekstikin lähes kokonaan. Kuraattori Heikki Joukio toivoi alkusanoissaan lehdelle pitkää ikää, mutta huomautti viisaasti, että sen edellytyksenä on teinien vapaaehtoinen aktiivisuus. Lehden ensimmäisen numeronkin julkaisu lykkäytyi materiaalipulan ja toimituksen kokoamisvaikeuksien vuoksi. Toinen numero julkaistiin maaliskuussa Oiva Alasen siirryttyä päätoimittajaksi.

Marraskuussa 1966 ilmestyneen kolmannen Alabasterin päätoimittajan oli Kalervo Laukkanen. Lehden viimeinen numero näki päivänvalon 16.2.1967. Siinä näkyy jo teinimaailman muuttuminen. Jutuissa käsiteltiin teiniliiton vuosikokouksen kiihkeitä tunnelmia ja selviteltiin Suomen valtiotalouden ongelmia. Seuraavana syksynä lehti jäi ilmestymättä. Sen päätoimittaja Kalervo Laukkanen erosi päätoimittajan tehtävistä ja myös teinikunnasta. Eroaan hän perusteli mm. yhteiskoulun teinien suunnattomalla laiskuudella ja epäaktiivisuudella. Hänen mielestään koko lehti olisi lakkautettava. Teinikunnasta eroamisen syyksi hän ilmoitti periaatteelliset erimielisyydet Teiniliiton johdon kanssa. Laukkanen ei hyväksynyt Taksvärkkikampanjaa eikä Teiniliiton linjaa kouludemokratia- ja äänioikeuskysymyksissä. Alabasteri ei sittemmin ilmestynyt. Ainakin ikääntyneemmät opettajat taisivat huokaista helpotuksesta: esiintyiväthän lehdykän viimeisen numeron sivuilla jopa sanat ”paska” ja ”perseenpyyhintä”. Se ei olisi tullut kyseeseen 1950-luvulla.

Jokin Yhteiskoulun ilmapiirissäkin muuttui 1960-luvun puolivälissä. Suomalaista kulttuuria ravistelivat Juhannustansseista käyty jumalanpilkkaoikeudenkäynti, Lapualaisooppera ja reporadio. Eduskuntavaaleissa 1966 vasemmisto sai vaalivoiton ja sen jälkeen muodostettiin kansanrintamahallitus. Ihmettelin tapakulttuurin muutoksen konkreettisuutta 1980-luvun alussa opetusharjoittelua suorittaessani. Normaalikoulun opettajainhuoneen seinää koristivat auskultanttien kuvat vuosikymmenien varrelta. Vuoteen 1964 miesopettajat olivat sonnustautuneet mustaan pukuun ja solmioon. Vuonna 1965 pukumiehiä oli kaksi, muut koreilivat villapaidoissa. Suomi villapaitaistui. Muutosrytinässä Teiniliiton tuolloisen jäsenkortin tunnus: Jumala – Isänmaa – Työ – Velvollisuus alkoi vaikuttaa vanhentuneelta.

Taksvärkki – ykskaks maailma paremmaks

Kansainvälisyydestä ja kehitysmaiden auttamisesta saatiin tuntumaa jo 1964, kun Hämeenkyrössä perinteisen invalidien joulukeräyksen lisäksi osallistuttiin Intian ylioppilaiden hyväksi järjestettyyn silmälasikeräykseen. Kansainvälistymisen aalto iski Teiniliittoon vuosina 1965 – 69, jolloin sosiaalidemokraatit nousivat johtoasemaan sen organisaatiossa. Uutta suuntaa edusti näkyvimmin vuoden 1967 Taksvärkkikeräys, johon otettiin mallia Ruotsin koululaisjärjestöiltä. Tempaus oli koululaisten yhteispohjoismainen, ja Teiniliitto valmistautui siihen laajalla kampanjalla. Perun inkojen hyväksi suunnattu Taksvärkki toteutettiin Hämeenkyrössäkin 10.10.1967. Yhdessä samana iltana järjestetyn illanvieton, Nattvärkin, kanssa se tuotti 1050 markka.

Taksvärkki ja Teiniliiton radikalisoituminen kalvoivat järjestön yhtenäisyyttä. Yhteiskoulussakin puuhattiin Teiniliitosta eroamista. Teinikunta oli mukana Kimmo Sasin johtamassa Tammermaan teiniyhdistyksessä, joka edusti Teiniliitossa selvää kokoomuksen johtamaa oppositiolinjaa. Pari vuotta myöhemmin Tammermaan teiniyhdistyksen aktiivien joukkoon ilmestyi Satu Hassikin, joten Lipposen hallituksen pirkanmaalaisministereilläkin oli vankka Teiniliittotausta.

Kaksi vuotta myöhemmin Teiniliiton taksvärkki suunnattiin Mosambikiin Portugalin siirtomaavaltaa vastaan taistelevan Frelimon hyväksi. Yhteiskoulun teinikunta oli tuolloin jo lakkautettu koulun johdon suosiollisella avulla. Lakkautetun teinikunnan jälkeenjääneillä varoilla ostettiin koululle magnetofoneja kielten opetuksen tarpeisiin. Rehtori Väinö Hietikko järjesti sitten tilalle perustetulle Yhteiskoulun oppilaskunnalle vastaavan rahasumman peruspääomaksi. Hämeenkyrössä aatteiden taistossa sosialidemokraattien, kommunistein ja keskustan muodostama Teiniliiton yleisdemokraattinen rintama siis kärsi tappion kokoomusvetoisille vastustajilleen. Oppilaskunnan 2200 markkaa tuottanut taksvärkki suunnattiinkin syksyllä 1969 Hämeenkyrön sotaveteraanien hyväksi. Jo edellisenä vuonna taksvärkki oli kohdistettu oman kunnan apua tarvitseville. Hämeenkyrön teinikunta ei suinkaan ollut ainoa Teiniliitosta eronnut: ensimmäisenä erosivat Joensuun Normaalikoulun teinit.

Teinikunta sai kiitokset Pirkanmaan sotaveteraanipiiriltä taksvärkin suuntaamisesta sotaveteraaniperheille.

Kouluneuvostot ja oppilaskunnat teinikunnan tilalle

Muuten oppilaskunta jatkoi toimintaansa hoitaen jokseenkin samoja tehtäviä kuin teinikunta aiemmin. Puheenjohtajanakin jatkoi teinikunnan viimeinen puheenjohtaja Ulla Norokorpi. Vuonna 1973 osallistuttiin Teiniliiton tukemaan ja Rauhanpuolustajien organisoimaan taksvärkkiinkin, jolla kerättiin rahaa lastensairaalan rakentamiseksi Pohjois-Vietnamin pääkaupunkiin Hanoihin. Takaisin Teiniliittoon halajavia oppilaitakin koulussa toki oli. Aikalaismuistikuvien mukaan kouluun yritettiin perustaa parikin kertaa uudelleen teinikunta. Yrityksiä ohjasivat tuolloin jo koulun ulkopuoliset politrukit. Perustamiskokouksissa vähemmistöön jäivät vuoroin oikeisto ja vasemmisto. Tappiolle jääneen puolen järjestöammattilainen johdatti joukkonsa pois kokouksesta. Näin teinikunta jäi syntymättä ja Teiniliitto suistui vuosina 1971 – 75 taistolaisnuorten johtaman järjestögangsterismin opinahjoksi. Liitto etääntyi rivijäsenistään, kun sen toiminnalle jäi vain välinearvo tavoiteltaessa suurta päämäärää: sosialistista vallankumousta. Keskustalainen opetusministeri Marjatta Väänänen määräsi 1975 tutkimuksen Teiniliiton talousasioista. Ilmeni, että jäsenmääriä oli paisuteltu ja muitakin tiliepäselvyyksiä löydettiin. Teiniliiton valtionavustus romahti, mutta liitto jäi kituvana henkiin, kunnes se lopulta 1983 lakkautettiin.

Oppilaskunta menetti merkityksensä oppilaiden etujen ajajana 1973, kun Hämeenkyröönkin perustettiin lain vaatimat kouluneuvostot sekä lukioon että yläasteelle. Lukion oppilaskunta lakkautui aluksi, mutta 1976 se herätettiin henkiin oppilaiden vapaan harrastustoiminnan koordinoijaksi. Oppilaskunta järjesti mm. nahkiaiset sekä perinteisen puurojuhlan ja alkoi sittemmin rahoittaa toimintaansa pitämällä välituntikioskia lukiolaisille.

Kouluneuvostovaaleja seurattiin aluksi kiinnostuneina valtamediassakin, mutta pian innostus laantui. Kouluneuvostot lakkautettiin 1985 ja tilalle tulivat koulujen johtokunnat, joihin valittiin yläasteella ja lukiossa myös kaksi oppilaiden edustajaa. Samalla oppilaskunnat tulivat lakisääteisiksi lukioihin ja yläasteelle. Kouluneuvostojen toimintaa ei ole vielä ehditty juuri tutkia. Valikoituiko niihin Teiniliiton ja teinikuntien tapaan myöhemmin näkyviin yhteiskunnallisiin ja poliittisiin tehtäviin sijoittuneita ihmisiä? Kiinnostuneille tiedoksi, että kouluneuvoston paperit ovat hyväkuntoisina turvassa koulun arkistohuoneessa. Itse odottelen ihottuman laantumista.  Kun en muistanut niitä kumihanskoja ostaa.

Hämeenkyrön teinikunnan puheenjohtajat

Erkki Koski 1952

Jouko Kivelä 1953

Martti Viitaniemi 1954

Tuula Tuomisto 1955

Aulis Holmala 1956

Tapani Perttu 1957 – 1958 kl

Teuvo Ijäs 1958–1959

Raimo Rönnholm 1959 – 1960

Elina Ylivakeri 1961 – 1962

Yrjö Norokorpi 1962 – 1963

Yrjö Norokorpi 1963 – 1964

Matti Frantsila 1964 – 1965

Antti Kirmo 1965 – 1966

Kalle Lehtimäki 1966 – 1967

Jukka Koskinen 1967 – 1968

Ulla Norokorpi 1968 – 1969

Sihteerit

Raili Mattila 1952

Irma Niemelä 1953

Irja Lammintausta 1954

Aila Lahdelma 1955

Kaisa Varila 1956 kl

Anja-Kerttu Väisänen 1956 sl – 1957 kl

Tuula Osara 1957 sl – 1958 kl

Ulla-Maija Mäkinen 1958 – 1959

Eeva Järvenpää 1959 – 1960

Tuula Ojala 1960 – 1962

Elina Järvenpää 1962 – 1963

Mari-Anne Packalén 1964 - 1965

Pekka Laine 1964 – 1965

Tellervo Packalén 1965 – 1967

Liisa Markkola 1967 – 1968

Harri Vuorilehto 1968 - 1969

Lähteistä

Yhteiskoulun teinikunnan huonokuntoinen ja suurelta osin homehtunut arkisto tuhottiin pääosin Yhteiskoulun saneerauksen yhteydessä. Tärkeimpiä asiakirjoja siirrettiin kunnan keskusarkistoon. Teiniliitosta ei vieläkään ole tehty historiaa. Nyt se olisi lähteiden suhteen helppoa, sillä Teiniliiton paperit ovat Kansallisarkiston suojissa. Pitkän aikaa osa sen arkistosta nimittäin majaili erään helsinkiläisen kerrostalon kellarissa paossa vuoden 1975 tilintarkastuksia. Risto Ahosen pro gradu Teinien taksvärkki löytyy netistä osoitteesta http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/val/yhtei/pg/ahonen/index.html ja painettuna löytyy Teiniliittoa sivuava Paavo Kärenlammin väitöskirja Taistelu kouludemokratiasta. Kouludemokratian aalto Suomessa. Bibliotheca Historica n:o 37.

Haastatellut: Jouko Hannu ja Tarja Raipala.

Marraskuu

Marraskuu on kuukausista julmin. Maanantai on päivistä julmin. Siihen katsoen tilanne ei ole toivoton.