lauantai 23. elokuuta 2025

Tuoretta taidetta ITE-meiningillä

 Matti Sakke Rintala, tuo tunnettu kyröläinen ite-taiteilija, huuliveikko, luonnonystävä, jokisimpukoiden suojelija ja sukattoman kesäisen elämäntavan kannattaja, on luonut merkittävän taideteoksen. Teoksen merkityksen nostaa lähes pilviin sille osuvasti valittu nimi: Mieloset. Näin taitelija itse kuvailee teoksen nimeämisprosessia: 

Penaa on nyttemmin hirmusti kiinnostanut meidän ihmisten sukunimet. Tai takanimet, kuten miuku asian ilmaisee. Se oli pohtinut sukunimien antamaa sanomaa ja sitä, ketä hän nimensä perusteella voisi suositella kissanpennun omistajaksi. Mielonen on samaa kuin kiltti ja miellyttävä. Samoin Hyvönen, joka hyväntuulisena ois kans hyvä kissankasvattaja. Kyllönen ois kyllä hyvä myös. Ja siksipä niitä veistoksia piti parittain tehdä kissan mukaan, että saatiin setti. Koska kissa on kaikesta väärästä luulosta huolimatta laumaeläin ja näin tehtiin Mielosetti.

Selosteessa mainittu Pena on luonnollisesti kissa. Se on Hämeenkyrön toiseksi tunnetuin katti. Tunnetumpi on Pitkojen (Matti ja Pirre) mirri, Kauno nimeltään. Pena on Saken töiden inspi- ja konspiraattori, motivaattori ja muusa vailla vertaa.

Mieloset. Pena suorittaa teoksen lopputarkastusta.

Vihjeenä ite-taiteilijoille: Hämeenkyrössä on tuhansittain ihmisiä, joille ei ole nimetty taideteosta. Eikun töihin ja teoksia nimeämään. Ei välttämättä tarvita näköispatsaita, kunhan tavoitetaan jotain nimettyjen sisimmästä olemuksesta.

Matti Sakke Rintala on jo niin ansioitunut veikkonen, että ansaitsisi ehdottomasti oman nimikkotien. Tai polun eli kujan. Kunta on niin nihkeä nimenantaja, että käännyn suoraan yksityisten maanomistajien puoleen. Nyt nimeämään metsätie, polku tai muu kulkuväylä Sakentieksi, Sakenpoluksi tms. Ja kun pitäjässä on muitakin Sakkeja (lähinnä etunimeä Sakari tottelevat), voisihan saman tien nimetä Sakkeustenpolun. Monta kärpästä yhdellä iskulla. Sakkeustenpolun varrella pitäisi olla ainakin yksi puu, kiipeilypuu. (Hauska tapaus muuten, oikolukuohjelma tarjosi nimeksi Sakkaustenpolkua.)

Hämeenkyrön kunnan nimeämistoimintaa voisi kuvata etananhitaaksi, mutta tämä olisi loukkaus etanoita kohtaan. Kirjoittelin naamakijaani viime syksynä seuraavaa:
"Hämeenkyrön kunta lupaili pari vuotta sitten nimetä kadun tai muun kohteen toimittaja-pakinoitsija Matti Pitkon kunniaksi. Taustalla oli arvovaltaisten henkilöiden (mm. Paavo Lipponen) asiasta tekemä aloite Matin 80-vuotispäivän aikohin. Olen pyrkinyt havainnoimaan ympäristöä aktiivisesti, vaan enpä ole Pitkonkatua vielä pitäjästä löytänyt. Hämeenkyrössä ei tunnetusti hötkyillä, mutta olisiko hyvä saada aikaiseksi jotain ennen Matin 90-vuotispäiviä? Sopivan arvokasta kohdetta miettiessään kunta voisi tehdä tilapäisratkaisun: kunnostaa Kanaensaaren luontopolun huonoon kuntoon menneet pitkospuut. Ja nimetä kohteen: Matti Pitkon pitkospuut. Tai lyhyemmin Matin Pitkospuut.
Pitkospuut kaipaisivat lievää kohennusta.

Säästäväinen kunta voisi tietysti nimetä jonkun lyhyen umpikujan Mattienkujaksi. Siinä tulisivat muistetuksi niin Matti Pitko, Matti Yrjölä kuin Matti Sakkekin. Ja samalla muutkin kunnan Matit. Samalla periaatteellahan voisi tekaista Kunnanjohtajientien. Ei tarvitsisi erikseen muistaa jokaista kunnanjohtajaa (kuudesko menossa?), kerralla hoituisivat entiset, nykyinen ja tulevat. Kunnanjohtajien- tie alkaisi jostain keskeisestä paikasta ja johtaisi jonnekin, en osaa sanoa minne (eläkkeelle?).

Mutta takaisin taiteeseen! Mieloset on päässyt mukaan eräiden muiden merkittävien taideteosten joukkoon Siljanpuiston taidenäyttelyyn. Näyttely on osa Landefestia ja avoinna vielä huomenna sunnuntaina 24.8.2025. Sinne joutuin rientäkää taidetta tutkimaan!

Mieloset Siljanpuistossa.

Kolme Mielosta.



Kolme Mielosta tässäkin,

Tämä Rintalan monumentaaliteos ei ole nähtävissä Siljanpuistossa. Tulkoon siis esitellyksi tässä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti