MITÄ, MISSÄ, MILLOIN?

      Hämeenkyrön 1918 sisällissodassa kaatuneina ja valkoisen terrorin uhreina menehtyneet punaiset sekä vankileireissä kuolleet.

Tämä asiakirja on blogissani osoitteessa

https://amielonen.blogspot.com/2022/03/mita-missa-milloin-hameenkyron-1918.htm 

Tuoretta taidetta ITE-meiningillä

 Matti Sakke Rintala, tuo tunnettu kyröläinen ite-taiteilija, huuliveikko, luonnonystävä, jokisimpukoiden suojelija ja sukattoman kesäisen elämäntavan kannattaja, on luonut merkittävän taideteoksen. Teoksen merkityksen nostaa lähes pilviin sille osuvasti valittu nimi: Mieloset. Näin taitelija itse kuvailee teoksen nimeämisprosessia: 

Penaa on nyttemmin hirmusti kiinnostanut meidän ihmisten sukunimet. Tai takanimet, kuten miuku asian ilmaisee. Se oli pohtinut sukunimien antamaa sanomaa ja sitä, ketä hän nimensä perusteella voisi suositella kissanpennun omistajaksi. Mielonen on samaa kuin kiltti ja miellyttävä. Samoin Hyvönen, joka hyväntuulisena ois kans hyvä kissankasvattaja. Kyllönen ois kyllä hyvä myös. Ja siksipä niitä veistoksia piti parittain tehdä kissan mukaan, että saatiin setti. Koska kissa on kaikesta väärästä luulosta huolimatta laumaeläin ja näin tehtiin Mielosetti.

Selosteessa mainittu Pena on luonnollisesti kissa. Se on Hämeenkyrön toiseksi tunnetuin katti. Tunnetumpi on Pitkojen (Matti ja Pirre) mirri, Kauno nimeltään. Pena on Saken töiden inspi- ja konspiraattori, motivaattori ja muusa vailla vertaa.

Mieloset. Pena suorittaa teoksen lopputarkastusta.

Vihjeenä ite-taiteilijoille: Hämeenkyrössä on tuhansittain ihmisiä, joille ei ole nimetty taideteosta. Eikun töihin ja teoksia nimeämään. Ei välttämättä tarvita näköispatsaita, kunhan tavoitetaan jotain nimettyjen sisimmästä olemuksesta.

Matti Sakke Rintala on jo niin ansioitunut veikkonen, että ansaitsisi ehdottomasti oman nimikkotien. Tai polun eli kujan. Kunta on niin nihkeä nimenantaja, että käännyn suoraan yksityisten maanomistajien puoleen. Nyt nimeämään metsätie, polku tai muu kulkuväylä Sakentieksi, Sakenpoluksi tms. Ja kun pitäjässä on muitakin Sakkeja (lähinnä etunimeä Sakari tottelevat), voisihan saman tien nimetä Sakkeustenpolun. Monta kärpästä yhdellä iskulla. Sakkeustenpolun varrella pitäisi olla ainakin yksi puu, kiipeilypuu. (Hauska tapaus muuten, oikolukuohjelma tarjosi nimeksi Sakkaustenpolkua.)

Hämeenkyrön kunnan nimeämistoimintaa voisi kuvata etananhitaaksi, mutta tämä olisi loukkaus etanoita kohtaan. Kirjoittelin naamakijaani viime syksynä seuraavaa:

"Hämeenkyrön kunta lupaili pari vuotta sitten nimetä kadun tai muun kohteen toimittaja-pakinoitsija Matti Pitkon kunniaksi. Taustalla oli arvovaltaisten henkilöiden (mm. Paavo Lipponen) asiasta tekemä aloite Matin 80-vuotispäivän aikohin. Olen pyrkinyt havainnoimaan ympäristöä aktiivisesti, vaan enpä ole Pitkonkatua vielä pitäjästä löytänyt. Hämeenkyrössä ei tunnetusti hötkyillä, mutta olisiko hyvä saada aikaiseksi jotain ennen Matin 90-vuotispäiviä? Sopivan arvokasta kohdetta miettiessään kunta voisi tehdä tilapäisratkaisun: kunnostaa Kanaensaaren luontopolun huonoon kuntoon menneet pitkospuut. Ja nimetä kohteen: Matti Pitkon pitkospuut. Tai lyhyemmin Matin Pitkospuut.

Pitkospuut kaipaisivat lievää kohennusta.

Säästäväinen kunta voisi tietysti nimetä jonkun lyhyen umpikujan Mattienkujaksi. Siinä tulisivat muistetuksi niin Matti Pitko, Matti Yrjölä kuin Matti Sakkekin. Ja samalla muutkin kunnan Matit. Samalla periaatteellahan voisi tekaista Kunnanjohtajientien. Ei tarvitsisi erikseen muistaa jokaista kunnanjohtajaa (kuudesko menossa?), kerralla hoituisivat entiset, nykyinen ja tulevat. Kunnanjohtajien- tie alkaisi jostain keskeisestä paikasta ja johtaisi jonnekin, en osaa sanoa minne (eläkkeelle?).

Mutta takaisin taiteeseen! Mieloset on päässyt mukaan eräiden muiden merkittävien taideteosten joukkoon Siljanpuiston taidenäyttelyyn. Näyttely on osa Landefestia ja avoinna vielä huomenna sunnuntaina 24.8.2025. Sinne joutuin rientäkää taidetta tutkimaan!

Mieloset Siljanpuistossa.

Kolme Mielosta.

Kolme Mielosta tässäkin,

Tämä Rintalan monumentaaliteos ei ole nähtävissä Siljanpuistossa. Tulkoon siis esitellyksi tässä.

Tokoset - Matti ja Pirre Pitkon maalauksia Seurahuoneella

 Kyröskosken Seurahuoneella avattiin 23.8.2025 Matti ja Pirre Pitkon maalausten näyttely. Tässä muutama tuokiokuva tilaisuudesta.

Taiteilijat saapuvat Seurahuoneelle klo 9.44.

Emerituskirkkoherra Sakari Virtanen henkivartijana.

Väkeä kävi tilaisuudessa arviolta 200 - 250 henkeä. Kunnanjohtaja Johanna Rannanjärvikin ehti paikalle.

He valmistautuvat puhumaan. Vasemmalla näyttelyn kuratoinut kuvataideopettaja (emerita) Annukka Raipala, keskellä Pirre ja oikealla Matti. Äärioikealla Tokmannin kassi.

   

Matti kertoo taiteilijauransa vaiheista.

Kuvataiteilija Ari Lemetti (tunnettu myös Röllinä) muisti Pitkoja kukkasella.

Weijo Koskiranta ilahdutti taiteilijoita runonlausunnalla.

Juha Sihto kuvitti Matin pakinoita 37 vuotta. 

Sihto piirsi Matin ja tämän keskeiset pakinahahmot.

Pirren maalaus Matista. Näköinen, vaikka joku yleisöstä kommentoi: Kumman näköinen.

Vepakin piti Pirren maalausta Matista näköisteoksena eli taiteena.

Pirre valaisee maalaustensa taustoja.

Väkeä riitti tungokseen asti.

Sään suosiessa osa vieraista nautti kahvinsa ulkoilmassa, kuten kirjailija Jussi K. Niinenmaa tässä.

Oopperalaulaja Anssi Hirvonen tiivisti taulujen hengen: Pitkot tekevät näköistään taidetta, tuovat esille persoonansa ja henkensä maalauksissa.

Näyttely on avoinna Kyröskosken Seurahuoneella (Sepänkatu 3) lauantaisin klo 9 - 12 aina 25.10.2025 saakka. Suurin osa teoksista on myös myytävänä, joten riennä joutuin varaamaan omasi jo lauantaina 30.8.2025! Samalla voit nauttia Nappulaliigan tarjoamista kahveista.

Ei tullut pontikkamuseota

Sotkuisia arkistojani harvakseltaan siivotessani törmäsin yleisönosastotoimintaani koskevaan läjään. Sieltäpä löytyi asiaa pontikkamuseosta.   

Toimin vuosina 1983-85 opettajana Kiteen yläasteella. Muuttaessani Kiteelle tiesin paikkakunnan maineesta pontikan lisäksi pesäpallon. Molempiin tutustuin lisää pinnallisesti parin vuoden oleskelun aikana. Pesäpallo-otteleluita kävin katsomassa satunnaisesti. Kiteen Urheilijat tavoitteli tuohon aikaan ensimmäistä mitaliaan SM-sarjassa, mutta jäi vielä neloseksi. Pesäpalloilulla oli kuitenkin väkevä ote nuorisosta, se näkyi yläasteellakin. Pontikkaa taisin kerran maistaa, mutta sekin oli kuulemma kerrostalotuotantoa. Pontikkamuseota paikkakunnalla oli jonkin verran ideoitu, mutta rahoitus pyyhittiin pois kunnan budjetista. S.A. Tiainen kirjoitti asiasta paikallislehti Koti-Karjalan yleisönosastoon tammikuussa 1984.

Päivämäärän olen merkinnyt joskus väärin leikkeeseen. Oikea päiväys on 3.1.1984.

S.A. Tiainen sai pian vastauksen antipontikkamuseolaiselta, joka arveli edustavansa kiteeläisväestön enemmistöä.

Päivä siis 10.1.1984.

Asiaan palattiin pian Koti-Karjalan yleisön osastossa. Hetkisen ihmettelin, että kuka kiteeläinen mahtoi lukeutua Puruvesi-lehden lukijakuntaan. Sitten valkeni: "Vierestä ihmetellyt" olinkin minä itte. Siihen aikaanhan yleisönosastoon kirjoiteltiin pääasiassa nimimerkeillä.

Päivä oli 17.1984. 

Ajatus pontikkamuseosta innosti sen verran, että laittelin asiasta viestiä myös Hesarin yleisönosastoon nimimerkillä Kansanperinteen puolesta.  Yllätyksekseni lehti julkaisi jutun. Olipa toimittaja kaivanut vielä lehden arkistoista kuvan tekstiä ryydittämään. Koti-Karjala riensi sitten valistamaan kiteeläisiä valtakunnallisessa lehdessä olleesta jutusta.

Samaan aikaan Kiteellä käytiin toistakin pontikka-aiheista taistoa. Kunta pystytti sikäläisen valtatien varteen pullonmuotoiset mainostaulut, joissa kehotettiin kääntymään Kiteelle, ”Keski-Karjalan kaupuntiin” – kaupunkihan Kitee ei vielä ollut. Kristillisen liiton kunnanvaltuutetut riensivät ankaraan taistoon mainostaulujen poistamiseksi. Pii eli toimittaja Pirkko Kolbe otti tähän kantaa Hesarin suositussa viikkopakinassaan. Kitee mainittu!

Keskustelu asiasta tyrehtyi, mutta palasin teemaan vielä kerran Karjalainen-lehdessä saman vuoden elokuussa. Suosittelin toiminnallista museota, jossa kirkasta tiputeltaisiin pulloihin turisteille poisvietäväksi. Tuon ajan suomalaisen alkoholipolitiikan tuntien tämä oli tietysti kuolleena syntynyt ajatus. Myöhemmin tosin Kiteen Kirkasta tuottava tehdas perustettiin. Punkaharjulle. Aate Laukkanen keitteli siellä Kiteen Kirkasta Alkon myyntiin vuodesta 1997 lähtien. Laukkanen siirtyi aikanaan eläkkeelle ja Kiteen Kirkas poistui Alkon kokoelmista 2017.

Karjalaisen yleisönosasto elokuu 1984.

Ei syntynyt Kiteelle pontikkamuseota 1980-luvulla. Myöhemmin kyllä jonkinlaista yritystä pontikan ympärille rakennettiin, mutta sen valmiimpaa ei syntynyt. Pari vuotta sitten Kiteellä näkyy olleen Pontikkapitäjä-näyttely. Pontikantekovehkeitä lienee kymmenissä ellei sadoissa suomalaisissa pitäjänmuseoissa, mutta yhtenäinen kokonaisuus suomalaisesta talonpoikaisesta viinanvalmistuksesta puuttuu edelleen.