tiistai 11. huhtikuuta 2023

Oliko kaikki ennen paremmin?

 Uutiset henkirikoksista saavat monet varsinkin somessa kiehumaan: ei ennen ihmisiä näin tapettu. Nykyisen murhaepidemian syinä nähdään vapaa kasvatus, kurin puute perheissä, koulussa ja yhteiskunnassa, pakolaiset, maahanmuutto, nuorisojengit, huumeet jne. Tosiasiassa olemme eläneet 2000-luvulla Suomen historian turvallisinta aikaa. Vertailun vuoksi otan käsittelyyn 1920-luvun Hämeenkyrössä. Hämeenkyrön Sanomat alkoi ilmestyä vuoden 1922 alussa, sen kaksi edeltäjää oli lopetettu kannattamattomina. Mitäpä kertoo paikallislehti Hämeenkyrön henkirikoksista 1920-luvulla?  

Maaliskuussa 1922 tappoi työmies Oskari Järvinen haulikonlaukauksella Arvi Ihantolan. Miehet olivat juoneet pirtua Mäensivun torpassa. Sieltä Järvinen oli lähtenyt lautturi Jokisen asunnolle Laitilansalmeen. Kolmen kilometrin matka oli kuitenkin vienyt 3½ tuntia, jona aikana Järvinen oli todistajien mukaan ampunut haulikolla osumatta erästä naisihmistä ja surmannut Ihantolan. Käräjillä Järvinen sai 10 vuotta kuritushuonetta "tahallisesta, joskaan ei harkitusta murhasta", kuten tuolloinen lakitermi kuului.

Seuraava verityö tapahtui saman vuoden elokuussa. Neljä uittomiestä ottivat vastatuulen takia Kirkkojärvellä rokulipäivän ja lähtivät saunareissulle Siuroon. Sieltä Nokialta kotoisin ollut 21-vuotias poikamies Arvo Mäkinen lähti hakemaan Tampereelta viinaa; sitähän oli kieltolaista huolimatta runsaasti tarjolla. Siurossa miehet alkoivat ryypiskelemään ja jatkoivat juopottelua palatessaan laivalla Hämeenkyröön. Tukkilautalla jatkettiin taas ryyppyhommia ja alettiin riidellä jostain vanhasta asiasta. Kinastelua jatkaen soudettiin maihin Heikkilän talon vainiolle, missä rähinä päättyi siihen, että Mäkinen iski puukolla rintaan Ikaalisista kotoisin ollutta Jussi Mettälää rintaan. Mettälä kaatui muutaman askeleen hoiperreltuaan maahan kuolleena. Mäkinen uhkaili vielä seurueen muita jäseniä puukolla, mutta nämä ehtivät pelastautua. Mäkinen ehti vielä käydä uhoamassa Heikkilän ja Gröforsin taloissa, ennen kuin poliisit ehtivät hänet pidättämään. Samalla pidätettiin uittoporukkaan kuulunut parkanolainen Matti Nieminen. Häntä epäiltiin murhaan yllyttäjäksi. Mäkinen tuomittiin kuritushuoneeseen 10 vuodeksi. Tuomioon lisättiin vielä 35 vuorokautta vanhoja viinasakkoja. Nieminen vapautettiin todisteiden puuttuessa.

Tapaus päätyi myös maailmankirjallisuuteen. F.E. Sillanpää seurasi oikeudenkäyntiä ja tilasi myöhemmin käyttöönsä jäljennöksen pöytäkirjasta. Tappo antoi alkusysäyksen romaanille Ihmiset suviyössä. Arvo Mäkistä kutsuttiin kotipaikkansa mukaan Nokiaksi, tällä nimellä hän sitten esiintyi romaanissakin.   

Parin rauhallisemman vuoden jälkeen heilui puukko taas tappavasti. Kesäkuun lopulla 1925 kaksi ryypiskelevää miesporukkaa kohtasi toisensa Järvenkylässä maantiellä. Työmes Oskari Koivistoa puukotettiin selkään. Mies kuoli muutaman minuutin päästä. Ehkä joukon humalatilan takia vangittiin aluksi väärä mies, mutta pian syylliseksi tunnustautui teurastaja Lauri Lehtinen. Kyseessä oli juopotteluun liittynyt kahakka, joten Lehtinen selvisi neljän vuoden kuritushuonetuomiolla.

Seuraavan vuoden elokuussa kahakoitiin Herttualassa. Laviasta kotoisin  ollut työmies Jalmari Jankkari saapui häiriköimään suutari Kalle Hakalan asunnon pihamaalle. Hakala hankki tuekseen haulikon, mutta  Jankkari ei noudattanut poistumiskehotuksia,  vaan lähti tulemaan kohti. Hakala ampui Jankkaria alavatsaan. Ikaalisten sairaalaan toimitettu uhri kuoli seuraavana yönä. Jankkari lienee ollut viinaksia etsimässä, sillä Hakala oli tuomittu edelliskeväänä 100 päiväsakon rangaistukseen viinanmyynnistä, Hänen vaimonsa oli saanut myös sakot viinamyynistä ja sen lisäksi viinakeitosta. Aviopuoliso oli tapahtuma-aikaan suorittamassa vankilassa tuomiotaan. Hakala katsoi toimeensa itsepuolustukseksi. Oikeus huomioi uhkatilanteen, sillä rangaistukseksi tuli vain vuosi vankeutta.

Keväällä 1927 sattui Pappilan kylässä lapsenmurha. Nykyinen lakitermi on lapsensurma. Muuan 18-vuotias palvelija synnytti ja surmasi lapsen. Hän kätki ruumiin talon vintille, josta se löytyi vasta myöhemmin. Käräjillä rangaistukseksi määrättiin vankeutta vuodeksi ja kuudeksi kuukaudeksi.

Keväällä 1928 puukotti ikaalislainen Artur Gideon Luojus Pappilan kylässä Tuohelan torpassa Eino Ponkiniemen. Torpassa oli nautikeltu sahtia, mutta väki ei ollut erityisen päihdyksissä. Sen sijaan paikalle saapunut Luojus oli huomattavasti humalassa. Hän piti torpan menoa turhan hiljaisena, pyysi ja sai luvan laulaa. Poistuessaan hän puukotti yllättäen Ponkiniemeä. Pahasti haavoittunutta miestä lähdettiin viemään kunnanlääkärille, mutta mitään ei ollut enää tehtävissä. Miesten välillä ei ollut illan kuluessa riitaa, mutta ehkä teon taustalla oli vanhaa kaunaa. Luojus tuomittiin 8 vuodeksi kuritushuoneeseen. Tuomioon lisättiin vielä 8 vuorokautta viinan laittomasta hallussapidosta.

Toukokuun lopussa Kyröspohjassa asustellut mouhijärveläinen Kalle Kustaa Uotila ampui sotilaskiväärillään Tokosten kylän Rossan talossa karjakkona toimineen 20-vuotiaan Alma Raittilan. Sen jälkeen hän yritti itsemurhaakin kahdella luodilla. Pitkäpiippuisella kiväärillä hän ei kuitenkaan onnistunut, vaikka painoi liipasinta varpaallaan. Uotila oli ajanut Frantsilan linja-autoa Hämeenkyrön ja Tampereen välillä. Matkustajat olivat kiinnittäneet huomiota hänen outoon ja hermostuneeseen käyttäytymiseensä. Miehen tiedettiin myös käyttäneen runsaasti alkoholia, vaikka surmatyön tapahtuessa olikin selvin päin. Uotila ei osannut selittää verityönsä syytä, mutta paikkakuntalaiset pitivät sitä mustasukkaisuusmurhana. Uotila kertoi aikoneensa kihloihin uhrin kanssa, mutta tiedettiin, että Raittilalla oli sotaväessä oleva sulhanen. Lisäksi kävi ilmi, että Uotilalla oli menneisyyttä. Hän oli ollut vähällä riistää hengen eräältä naiselta Mouhijärvellä yritettyään ensin tehdä tälle väkivaltaa siinä onnistumatta. Tämän vuoksi hänet oli erotettu ensin Mouhijärven suojeluskunnasta ja sittemmin sekä Hämeenkyrön suojeluskunnasta että koko suojeluskuntajärjestöstä. Liekö Uotila sitten myöhemmin onnistunut itsemurha-aikeissaan, kun asian jatkokäsittelystä ei löydy uutisia lehdistöstä.

Helluntaina 1929 heilui puukko taas. Paikkakunnan nuorisoa oli keräytynyt ensimmäisen ja toisen helluntaipäivän välisenä yönä Riihiojan talon lähellä olevaan tienristeykseen polttamaan helavalkeata. Sen jälkeen mentiin pitämään nurkkatansseja Riihiojalle. Tanssit päättyivät puolenyön tienoilla. Tilaisuudesta lähdettäessä syntyi miesporukassa tappelu, jossa käytettiin puukkoja ja ampuma-aseitakin. Kolme henkilöä sai nujakassa haavoja päähänsä, mutta Riihiojan talon pojalle Tauno Koskiselle kävi huonommin. Hän sai puukosta vasemman kainalon alle ja kuoli melko pian. Puukottajaksi epäiltiin Uuno Laaksosta eli Vastamäkeä, joka kiisti syyllisyytensä. Alkoholia oli nautiskeltu, mutta parikymppiset nuoret miehet eivät olleet sanottavasti humalassa. Lehdistöstä ei löytynyt uutisia tämän tapauksen jatkokäsittelystä.

Saaman vuoden syyskuussa tapahtui henkirikos, joka herätti laajaa huomiota julmuutensa takia. Turkimusojan pientareilta heinää niittänyt työmies teki karmaisevan löydön ojaa ylittävän siltarummun alta. Siellä oli alaston naisen ruumis, jolta puuttui pää. Ruumis tunnistettiin elokuun lopussa kadonneeksi suutarin leski Maria Mäkiseksi. Mäkiseltä oli kadonnut pään lisäksi muutama sata markkaa käteistä rahaa, lisäksi oli kateissa Hämeenkyrön Säästöpankin säästökirja. Sillä oli talletuksia yli 3000 markan edestä. Rikoksesta epäiltynä oli pidätetty 37-vuotias kyröskoskelainen Kosti A. Aalto. Aalto kiisti syyllisyytensä, mutta hänet tuomittiin murhasta elinkaudeksi kuritushuoneeseen.

Siis kahdeksassa vuodessa (1922-29) yhdeksän ruumista henkirikosten uhreina. Ainakin kuudessa tapauksessa tekijä oli enemmän tai vähemmän pirtuhumalassa. Näissä tapauksissa sekä tekijä että uhri olivat miehiä. F.E. Sillanpää piti sahtia rauhanomaisena juomana: ”Ihana juoma on sahti, täyttää mahan ja riuduttaa hermot suloiseen ”itu klanuun”, että joukon möhläys ani harvoin paisuu parkinaksi, vaan pikemmin lauhtuu haparoivaksi plääsäykseksi, kunnes äijä äijän perään nummertuu syvään kuorsaukseen, mikä sängylle, mikä keinustuoliin – mikä ehkä voovaa kujaa pitkin kotimökilleen, missä akan teennäinen toruminen on oleva hänen univirtensä." Ja piti kai kuvaus paikkansa ikääntyneiden äijien osalta, mutta paniko sahtikin pirtun tavoin nuoret miehet terhentelemään ja metakoimaan puukon kanssa? Asiaa kannattaisi tutkia, mutta ainakin Hämeenkyrössä 1920-luvun henkirikostapauksissa juotiin nimenomaan pirtua. Tilanne ei ole noista ajoista muuttunut sikäli, että tyypillinen suomalainen henkirikos on ryyppyriitatappo, joka tehdään viikonloppuna teräaseella yksityisasunnossa. Aikuisten miesten välisistä henkirikoksista 80 prosentissa sekä tekijä että uhri ovat rikoshetkellä päissään.

Kuinka paljon on kahdeksan henkirikosta yhdeksässä vuodessa nykyaikoihin verrattuna? Tilastojen mukaan Hämeenkyrössä tapahtui yksi henkirikos sekä 1980-luvulla että 1990-luvulla. Vuosina 2000 - 2009 ei tapahtunut yhtään henkirikosta ja vuosina 2010-2019 kolme henkirikosta. Siis 5 henkirikosta 40 vuodessa. Väkiluvussa ei ole tapahtunut isoja muutoksia: pitäjän väkiluku oli 8671 henkeä vuonna 1920. Väkiluku nousi 1980 lukemasta (9302) vuoteen 2020 mennessä 10401 henkilöön.

Hämeenkyrön kaltaisella kohtalaisen pienellä paikkakunnalla sattuma vaikuttaa henkirikosten määrään. Suurilla paikkakunnilla kehityssuunta näkyy selvemmin. Tampereella tapahtui 1980-luvulla 45 henkirikosta, mutta 2010-luvulla asukasluvun kasvusta huolimatta enää 26. Helsingissä henkirikosten määrä aleni samana ajanjaksona 141:stä 68:aan.

Yhtenä henkirikoskuolleisuutta alentavana tekijänä on mainittava ensihoidon saatavuus ja lääketieteen kehittyminen. Ehkä Hämeenkyrön 1920-luvun henkirikosten uhreista pari olisi selvinnyt 100 vuotta myöhemmin elossa haavoistaan. 

Päätelmäni on joka tapauksessa selvä: Ei ollut kaikki ennen paremmin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti