Pappilanapaja Kyröskosken alapuolella

Eräässä vuodelta 1837 peräisin olevassa kartassa on nähtävissä Papinapajankivi.

Nimen historia periytyy keskiajalle. Katolinen kirkko otti keskeisiä vesiväyliä hallintaansa edistäessään valtaansa. Tämä saattoi tapahtua jo ennen kuin varsinainen Hämeenkyrön pitäjäkirkko rakennettiin. Kirkon rakentaminen sijoittunee 1260-1270 -luvuille. Se rakennettiin pakanallisen muinaispitäjän palvontapaikoille, siihen viittaa osaltaan nimi Kurjenmäki. Kyröskosken lähistöllä on myös esikristillisen aikaan viittava Hiidenlahti. Eipä ihme, että kirkko otti hallintaansa Hiidenlahden eli Viljakkalan puoleiset maat Kyröskoskesta. Kyröskosken ympäristö ja kala-apajat olivat yhteisomistuksessa ennen kirkon tuloa. Tämä selittää osaltaan sen, että seudulla ei ollut asutusta. 

Tuokkolan ja Uskelan kylät hallitsivat Kyrösjoen (sittemmin Pappilanjoen) suuta ennen kuin Pappila ja kirkko perustettiin niiden väliin. Pappilan tiluksista tuli poikkeuksellisen laajat, vielä 1800-luvun puolivälissä virkataloon kuului yli 1700 hehtaaria maata. Pellot olivat keskiajalla ja myöhemminkin pinta-alaltaan vähäisiä ja siten kallisarvoisia. Pappilan ja Tuokkolan välillä käytiinkin vuosisatoja kestäneitä riitoja pelloista ja niityistä. Ehkä taustalla oli myös se, että pappilan perustaminen ja kirkon rakentaminen saattoivat lohkaista jonkin osan Tuokkolan pelloista. Vuonna 1768 käydyn maariidan yhteydessä käräjillä kuultiin todistajia, joilta kyseltiin myös vanhasta rajamerkistä, Kanaensaaren suuresta kuusesta. Se oli ilmeisesti Kyrön karäjäkuusi, josta ole kirjoittanut täällä.

Maariita ei päättynyt 1760-luvulla. Ilmeisesti isonjaon toimittaminen nosti vanhat kiistat esille. Maanjako-oikeudessa selviteltiin edelleen 1807 Pappilan ja Tuokkolan välistä riitaa. Oikeuden käsittelyssä tuli esille laamanninoikeuden päätös vuodelta 1466. Silloin oikeus ratkaisi Pappilan ja Tuokkolan isäntien välisen maariidan antamalla Pappilalle Tuokkolan alapuolella olevan rantaniityn sekä kala-apajan Kyröskoskesta. Tuokkolalle annettiin vastineeksi osia Pappilan- pellosta. Laamanninoikeuden päätöksen jälkeen voitiin siis nimetä Kyröskosken alapuolelle Papinapaja ja Papinapajankivi. Joskus käytettiin nimistä muotoa Pappilanapaja ja Pappilanapajankivi. Jälkimmäinen toimi myös rajamerkkinä, kuten kartasta näkyy. 

Maanjako-oikeuden pöytäkirjaa vuodelta 1807 Tässä siihen sisältyvä laamanninoikeuden päätös vuodelta 1466. Maanjako-oikeuden pöytäkirja on Turun maakunta-arkistossa.

Teollisuuslaitoksen perustaminen Kyröskoskeen johti vähitellen siihen, että koskimaisema muuttui. Pappilanapajankivi on hävitetty, samoin kartassa näkyvä kosken keskivaiheilla sijainnut Paskokivi. Myös Paskokivi oli aikanaan rajamerkki.

Samaisesta kartasta näkyy, että kosken Viljakkalan puolella on neljä myllyä. Yleensä siellä oli kolme jalkamyllyä, joilla oli kekseliäät nimet: Ylinen, Keskinen ja Alinen. Alisen alapuolella olevaa neljättä myllyä ei näy enää vuonna 1848 tehdyssä kartassa. En ole löytänyt sitä liiemmin yhdestäkään koskea esittävästä maalauksesta, joten mylly on ollut lyhytikäinen. Sittemmin kirkkoherra Forsman anoi seurakunnalta luvan rakentaa pappilan maille ratasmyllyn kartassa näkyvän myllyn paikkeille. Hän ei saanut myllyä aikaiseksi, mutta siirsi luvan nimismies Jean Alanderille. Alanderin rakentama mylly aloitti toimintansa 1863.

Kartassa näkyvässä Paskokivestä sai nimensä sen kohdilla sijainnut Paskon mylly. Viljakkalan puolella näkyy neljä myllyä, toisella puolella koskea kuusi myllyä.