Noita Juho Rinkisen tapaus

Aiemmin hatuntekijänä mainittu Lorentz Bergh nimitettiin Kerimäen ensimmäiseksi nimismieheksi 1666. Sitä ennen Säämingillä ja Kerimäellä oli yhteinen nimismies. Berghiltä varastettiin kesällä 1670 Yläkuonan rannassa veneestä arkku. Kirkkoherra Olaus von Borgen piti samana päivänä maakirkkoa Yläkuonassa ja kuulutti saarnan jälkeen arkun katoamisesta. Arkku löytyikin samana päivänä rannan ja kylän välistä rikottuna ja tyhjennettynä.

Juttua käsiteltiin Kerimäen syyskäräjillä joulukuun alussa 1670. Bergh epäili rikoksesta Lauri Hannunpoika Hirvosta. Lauri oli ollut rannassa hänen kanssaan, ja kysynyt, onko nimismies saanut kalaa. Lauri kertoi, että Taneli Tuomaanpoika Hirvonen tuli häntä vastaan rantatiellä, tuli rantaan, mutta ei nähnyt arkkua veneessä. Nimismies tuli paikalle ja näki arkun hävinneen, jonka jälkeen Taneli lähti kylälle arkkua kyselemään. Laurikin kyseli arkun perään, kunnes törmäsi rannassa hankkimassa virsutuohia hankkimassa olleeseen Juho Paavonpoika Rinkiseen. Rinkinen lupasi auttaa varkaan etsimisessä, jos saisi jonkin merkin. Hän tuli mukaan rantaan ja vuoli tikun laudasta, jonka päällä arkku oli ollut.

Sen jälkeen nimismies vaati Rinkistä kertomaan tarkemmin tikun käyttöön liittyvistä seikoista. Rinkiseltä kysyttiin, pystyykö hän hankkimaan takaisin varastetun tavaran. ”Nijn Minä Olen tullut horiax”, vastasi syytetty. Edelleen Rinkinen selitti heittävänsä tikun kirkkopihan hautaan. Varasta piinattaisiin niin kauan, kunnes tikku lahoaa. Rinkistä vaadittiin kertomaan, mitä sanoja hän käyttää viskatessaan tikun hautaan. Rinkinen vastasi vain panevansa tikun kahden melkein yhteen kasvaneen puun väliin, jolloin varas saa jonkin taudin, josta ei parane, ellei tunnusta rikostaan. Tähän tapauksen liittyvä tikku oli Rinkisen mukaan hänen kotonaan arkussa, eikä hän ollut siihen koskenut.

"Nijn Minä Olen tullut horiax". Niin hurjaksi arveli Rinkinen tulleensa, että kykenisi kadonneen tavaran palauttamaan.

Tämän jälkeen tuomari kääntyi lautamiesten puoleen ja tiedusteli, onko Rinkisestä kuultu vastaava aiemmin. Lautamiehet olivat haluttomia sanomaan mitään Rinkisestä, vaikka ilmeisesti tiesivät asioiden laidan. Vihdoin pitkien maanittelujen jälkeen Yläkuonan lautamies Heikki Venäläinen tunnusti, että monet kävivät Rinkisen luona etsimässä parannusta hammassärkyyn ja useisiin muihin vaivoihin. Tämän jälkeen tuomari kysyi Rinkiseltä, kuinka parantaminen tapahtui. Rinkinen selitti, että ensin oli langettava polvilleen rukoilemaan Isä meidän. Se jälkeen oli lausuttava runo, jonka käräjäkirjuri talletti parhaan taitonsa mukaan pöytäkirjaan suomenkielisenä:

”Emoinen Neidzyt Marija

Puhalla sulalla suulla

Herran hängellä hyvällä

lemböisellä Leikehtelle

Kiellä kirottomalla

Suulla murehttomalla

toivo niijtä voiteita

Emoinen Neidzy Maria:

Yheksiä woitteiita

yhäksän meren ylidze

meren puolen kymmenett

tåua nijtu woiteita

iholle ihmenoilaisen,

Koriwallen Toivontonman

teckö ala teruäexi

peiwällwn imäneteeixi

aldanurumattomaxi

päldä tuntumattomaxi

Koskia kiwuttomaxi

tuonmiä Kiwut jacainen

ihola inehmoraucan

meille mättäettömellen

nurmella tulettoma

wanhan wahteran vesalle Candoin

Kynnäpäisen pilwillen Pirisewillen

Hattaroille Juoxeuille

Kiwille Litisewille

Kiwille kipu itke

pasies Wainaja Walita

echkä paljon pandoon

iholda ihminen raukan

Corvalta Cowan tekemen”

 

"Emoinen Neidzyt marija...". Alkuosa käräjäpöytäkirjaan talletetusta Rinkisen runosta.

Tämä riitti oikeudelle. Juho Rinkinen tuomittiin kuolemaan veneen laidasta veistetyn tikun avulla harjoitetusta noituudesta. Lisäksi hän oli lukenut suolan päälle (läst uppå salt), ja parantanut useita ihmisiä taian avulla monena vuotena. Örebron säännön 1586 perusteella Rinkinen tuomittiin roviolla poltettavaksi. Kuolemantuomio alistettiin aina hovioikeuden käsiteltäväksi. Melko usein hovioikeus armahti syytetyn tai lievensi tuomiota. Rinkinen katosi talostaan oikeudenkäynnin jälkeen, ja autioksi jäänyttä tilaa yritti ottaa viljelyyn 1670-luvun loppupuolella huonolla menestyksellä Tahvo Tuunainen. Juho Rinkinen -niminen mies tavataan Kiteellä muutama vuosi tapauksen jälkeen, tällä perusteella Rinkinen näyttäisi säästyneen roviolta. Itse varkaustapaus jäi tuolloin selvittämättä. Lauri Hirvosta vastaan ei ollut riittäviä todisteita, joten hänet määrättiin seuraaville käräjille puhdistusvalalle, ts. 12 kunnallisen miehen oli vakuutettava heidät syyttömiksi. Hirvonen ei kyennyt hankkimaan takumiehiä, joten kesäkäräjillä 1671 hän sai tuomion varkaudesta.

Taikuutta, noituutta, kansanparannusta?

Rinkisen tapaus oli joissain suhteissa tyypillinen itäsuomalainen noituusoikeudenkäynti. Syytetty oli mieshenkilö, kuului jopa talollisväestöön. Yläkuonalaiset tunsivat hänet parantajana, luultavasti avun hakijoita tuli naapurikylistäkin. Kyläläisillä ei tuntunut olevan mitään Rinkistä vastaan, päinvastoin häntä pyrittiin suojelemaan oikeudenkäynnin yhteydessä. Usein noitaoikeudenkäynnit liittyivät ihmisten välisiin erimielisyyksiin, riitakumppani ilmiannettiin viranomaisille riidan, kateuden, kunnianloukkauksen tai muun henkilökohtaisen syyn takia. Joskus tehtiin selvästi perättömiä ilmiantojakin. Nyt Rinkisen toiminta tuli ilmi tavallaan vahingossa, varkaustapauksen selvittelyjen yhteydessä. Nimismies Bergh ei näytä olleen asiassa kovin aktiivinen, tuomari oli sen sijaan innokkaampi selvittämään asiaa Epäilemättä myös käräjillä läsnä ollut kirkkoherra Olaus von Borgen oli kiinnostunut näin selvästi kirkon oppeja uhmaavasta tapauksesta.

Samoilla käräjillä tuli esiin toinenkin taikomustapaus. Taneli Makkonen valitti oikeudelle, että Juhana Toivanen oli väittänyt hänen vaimonsa lypsäneen juhannusyönä Toivasen lehmiä. Tämän paljasti Niilo Naukkarinen kirkkoherralle kirkonkokouksessa kuultuaan asiasta Toivasen väeltä pajassa. Vielä oli Naukkarinen sanonut, että sellaisen tekijä on taikuri (trålpacke). Makkosen vaimo sanoi olleensa sinä iltana renkinsä vaimon kanssa etsimässä karannutta sonniaan, mutta eri suunnalla Toivasen karjasta. Todistajiksi haastetut piiat Elli Niilontytär ja Maria vahvistivat tämän. Rengin vaimo sai sonnin kiinni vyöllä ja talutti sitä sitten. Lautamiehet eivät tienneet Makkosen emännästä mitään taikuuteen viittaavaa, joten hänet vapautettiin kaikista epäilyistä.

Itä-Suomessa ei tunnettu katolisen kirkon alulle panemaa noitadoktriinia. Noitasapattiin liittyviä oikeustapauksia Kyöpelinvuorelle Pirun kanssa orgioita viettämään lentävine naisnoitineen esiintyi Suomessa vain Ahvenanmaalla ja Pohjanmaalla. Siellä vaikutteet noitasapattijuttuihin tulivat Ruotsista. Noitasapattijuttuja on vain pieni osa arviolta kaikkiaan noin 2000 vuosien 1520 – 1750 välisenä aikana maassamme käydyistä noita- ja taikuusoikeudenkäynnistä.

Juho Rinkinen näyttää olleen yhteisössään arvostettu parantaja, jopa jonkinlainen tietäjä. Rahvas ei hänen toimintaansa paheksunut. Kirkon kannalta Rinkinen oli taikauskon levittäjä, jota vastaan oli puhdasoppisuuden nimissä taisteltava. Ei maallinen valtakaan iloinnut Rinkisen toiminnasta, mutta hovioikeus suhtautui taikuustapauksiin usein kohtalaisen lempeästi. Ja kertoohan Rinkisen loitsu kauniilla tavalla kansanuskon, katolisten vaikutteiden (Neitsyt Maria) ja luterilaisuuden sulautumisesta toisiinsa.

Juho Rinkisen tapaus oli Kerimäellä ainoa kuolemantuomioon johtanut taikuusjuttu. Muutamissa muissa oikeustapauksissa tuli vielä esille taikuuteen liittyviä asioita. Mutta niistä joskus toiste.

Lähteet

Rinkisen oikeusjuttu: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3870621

Marko Nenonen: Noitavainot Euroopassa. Myytin synty.