MITÄ, MISSÄ, MILLOIN?

  Hämeenkyrön 1918 sisällissodassa kaatuneina ja valkoisen terrorin uhreina menehtyneet punaiset sekä vankileireissä kuolleet.

Tämä asiakirja on blogissani osoitteessa

https://amielonen.blogspot.com/2022/03/mita-missa-milloin-hameenkyron-1918.html

Paikallisjunailua

 Muistaakseni vuodesta 2014 lähtien olen viettänyt kesäisin viikon mökissä Punkaharju Resortissa tahi Harjun Portissa tai mikä ikinä nykyään lieneekin paikan nimi. Mieluummin puhuisin Tuunaansaaren leirintäalueesta, siellähän sitä telttailtiin joskus 1970-luvun alkuvuosina. Varsinkin juhannuksina. Mutta kai uusiin nimiin on totuttava. Jo viime kesänä tupsahti ajatuksiin käyttää junaa Savonlinnassa pistäytymiseen. Nyt vihdoin tuumasta toimeen.

Ennenvanhaista junailua

Elämäni ensimmäinen junamatka tapahtui 1959. Vanhempien mukana pääsin Kerimäeltä Helsinkiin. Muistikuvat reissusta ovat jääneet vähäisiksi. Höyryveturin voimin mentiin, ja matkustajavaunut olivat puurakenteisia. Siihen junailu jäi vähäksi aikaa, muistaakseni 1960-luvulla en junaan astunut kertaakaan,

 Rataosuus Parikkala - Savonlinna kävi sitten tutuksi 1973-74, kun lusin 11 kuukautta armeijassa Korialla. Parikkalassa tapahtui junanvaihto, pikajunasta siirryttiin Savonlinnan suuntaan jatkavaan kiskobussiin eli lättähattuun. Ensimmäinen pysähdys oli jo Särkisalmessa. Ja kiireettömän kotoisaa tunnelmaa loi konnari, joka junan käytävillä kuulutteli jotenkin pehmeän liudentavalla puhetavallaan: "Seuraavana Kuldakivi, llaiduri junan kulkusuundaan nähden oikealla puolella." Kuuluisa Toroppalan d... Sitten seurasivat Putikko (llaiduri junan kulkusuundaan nähden oikealla puolella), Punkasalmi (llaiduri junan kulkusuundaan nähden oikealla puolella), Punkaharju (llaiduri junan kulkusuundaan nähden vasemmalla puolella) ja Kulennoinen (llaiduri junan kulkusuundaan nähden oikealla puolella). Silvolan asemalla hyppäsin sitten  junasta (laituri oikealla), joku ystävällinen sielu kävi sieltä autolla hakemassa matkamiehen. Paluumatka saattoi joskus alkaa Savonlinnan asemalta, silloin pysähdyttiin Kauppatorilla ja Pääskylahdessa ennen Silvolaa.

Inttiaikojen jälkeen Parikkala-Savonlinna -rata jäi unhoon vuosiksi, mutta aktivoitui käyttöön taas 1981-83. Tuolloin pyörin pari vuotta historian lehtorin viransijaisena Punkaharjun lukiossa ja yläasteella. Minulla oli silloin sen verran komea titteli, että päätin opetella sen ulkoa: Punkaharjun kunnan koululaitokseen kuuluvan Punkaharjun lukion ja peruskoulun yläasteen yhteinen valtion oppikoulun historian ja yhteiskuntaopin sekä taloustiedon lehtorin virkaa vastaavan toimen viransijaisuus. Arvelin, etten eläissäni noin pitkää virkanimikettä tule enää saamaan. Oikeassa olin.

Asustelin aluksi Putikon koululla. Kohtuullisen lähellä oli Putikon asema, joten pari kertaa kuljin työmatkan Punkasalmeen junalla. Hitaammin se kävi kuin bussilla kävelymatkojen vuoksi, mutta arvelin, että tuskinpa toiste teen työmatkani junalla. Oikeassa olin. Joskus tuli junailtua Parikkalaan kaupoille, Savonlinnaan kuitenkin yleensä bussilla. Helsinkiin matkasin joskus suoraan Putikosta, silloin jo komeasti ns. Porkkanalla. Jokohan lättähatut olivat eläköityneet Savonlinnan ja Parikkalan väliltä? No, lättähattukyytiä sai nauttia Joensuun ja Lieksan välillä vielä pitkään, muistaakseni vuoteen 1988. Aika leppoisaa oli meno sillä välillä. Vaimoni vanhempien koti oli Sokojoen seisakkeen lähellä. Osa paikallisjunista pysähtyi aikataulun mukaan Sokojoella, osa ei. Konduktööriltä kannatti kysellä, vaikka junalle ei olisi merkitty seisahdusta Sokojoella. Useimmiten konnari sitten palatessaan loihe lausumaan; "Myö kuskin kanssa tuumattiin, jotta voijaanhan myö pyssäyttee Sokojoillakii, ku aikataulussa ollaan eikä ou kiireitä." Siinäpä säästyi parin kilometrin kävelyltä. Kerran ihmettelimme, kun lättähattu pysähtyi jonkin jo ilmeisesti aikoja sitten käytöstä poistetun asema kohdalla. Kuski häipyi pöpelikköön, mutta palasi pian valtavan horsmakimpun kanssa, "Niin komiasti kukkivat horsmat, jotta piätin muutaman käyvä poimimassa". Oikeassa oli, kyllä komiasti kukkivat.

Junamatkoilla yhtenäiskulttuuri oli voimissaan vielä 1980-luvun alkupuolella. Olimme 1982 palailemassa hiihtolomalta Joensuun suunnalta Putikkoon päin. Oslon MM-kisoista ei kultamitalia ollut vielä irronnut. Oli sunnuntai, viimeinen kisapäivä ja suurmäen kilpa. Junan keskusradio tuuppasi kisaselostusta, matkustavaiset jännittivät. Muutama matkalainen oli valmistautunut reissuun oikein transistoriradion kanssa, jollei junassa palvelu pelaisi. Matti sukelsi sumuun, ja kultaahan sieltä tuli. Lieviä hymyjä ja vaimeita tuuletuksia.

Nykyjunailua

Mutta nyt asiaan, aikatauluja tutkimaan. Parikkalasta lähtevä juna ei totisesti pysähdy Särkisalmassa, ei Kultakivivainaassa eikä edes Putikossa (kyläläisten toiveista huolimatta). Ensimmänen pysähdys on Punkaharjun seisakkeella. Siis tietysti Punkasalmessa. Aseman nimen muuttamisen aikoihin keräilin aineistoa Vanhan Kerimäen historian ykkösosaan. Sen verran asia jurppi, että vähältä piti, etten meinannut ruveta harkitsemaan Puruvesi-lehteen kirjoittamista protestimielessä, Vaan ymmärsinhän, ettei mielipiteelläni mitään merkitystä olisi, joten jätin kirjoittamatta. 

Seuraava pysähdyspaikka näkyy olevan Lusto. Siis tietysti muinainen Punkaharjun asema. Asemarakennus oli tosin jo 80-luvun alussa muussa käytössä, taiteilija Niilo Lehikoisen ateljeena. Onneksi komea asemarakennus ympäristöineen on hyvässa hoidossa ja käytössä, Aseman Taidelaituri avaa taas virallisesti ovensa 1.6. Olisihan se komeaa, jos pysähdyspaikka nimettäisiin taas Punkaharjuksi. Lienee mahdotonta, mutta voisihan sitä tehdä suomalaisen kompromissin. Meillähän on jo Helsinki-Vantaan lentoasema ja oli kunta nimeltä Nummi-Pusula. Kai meillä voisi olla seisakkeet Punkaharju-Lusto ja Punkaharju-Punkasalmi. Kaikki olisivat tyytyväisiä, kielenhuoltajat eritoten.

Vaan sittenpä tärppää. Seuraavana Retretti, laituri junan kulkusuuntaan nähden vasemmalla puolella. Ei tällaista seisaketta ollut kultaisella 80-luvulla, maailma on edistynyt! Veikkaanpa, ettei junassa ole konduktööriä, joten ilmeisesti pitäisi jotenkin etukäteen lippu hankkia. Onnistun älypuhelimella liput hankkimaan, eikä hinta kauhistuta: kaksi eläkeläistä matkaa Retretistä kaupungin keskustaan 6 euron hintaan. Varaudumme hyvissä ajan radan varteen päivystämään klo 10.55 saapuvaa kiskobussia. Yhtäkkiä johonkin puskaan piilotetusta ämyristä kajahtaa ääni, joka kertoo junan saapuvan vasta 11.07. Arvelen hetken viivästyksen syyksi rengasrikkoa, mutta Helsingin junaahan siellä oli odotettu. Kiskobussi saapuu sitten 11.07. Kyytiin kapuaminen onnistuu vielä ikäisiltämme, mutta kyllä kynnys on sen verran korkealla, että 10 vuoden päästä en takuulla kiskobussiin omin voimin kiipeäisi. 

Olavi Lanun veistos koristaa Retretin seisaketta.

Klonkoti-klonkoti, matka taittuu. Kulennoisten asemarakennus näyttää olevan vielä pystyssä, mutta siinähän kiskobussi ei jarruttele. Sitten saavumme Kerimäen seisakkeelle, siis muinaiselle Silvolan asemalla. No, eihän nimi paikkaa pahenna. Kylätalo Nousula taitaa olla edelleen Silvolan Nousula, eikä Kerimäen Nousula. Aikanaan Nousulassa lauantai-iltoja vietettiin talvisin. Kunnes ikä riitti ravintoloihin. Yksi ikävä muisto Nousulaan liitty: huonokuntoinen Laila Kinnunen esiintyi siellä 70-luvun alussa. Sen ymmärsi suureksi vääryydeksi.

Vielä pysähdys Pääskylahdessa ja sitten ollaankin tunnelissa. Joskus yli 50 vuotta sitten Alakuonan pojat lähtivät reissulle Mallatsaareen. Linja-autolla tultiin ja Mallatsaareen oikaistiin tietysti rautatietunnelia pitkin. Joukossamme oli nimittäin tietäjä, jonka mukaan junaliikennettä ei esiinny juuri tuohon aikaan tunnelissa. Tokihan siellä juna puski vastaan. Tukka siinä hieman hulmusi, ei sen kummempaa.

Omenalörtsy ja kahvi, Savonlinnan tori.

Päädymme Savonlinnan seisakkeella (muinoin Kauppatori). Askel vie luonnollisesti ensin torille lörtsykahveille. Sen jälkeen seurueemme jakautuu: parempi puolisko suuntaa Taito Shopiin, minä Joel Lehtosta morjestettuani ravintola Wirtaan. Varsinaisesti tavoitteena oli Olutravintola Sillansuu, mutta se näkyy aukenevan vasta klo 15. Wirrasta neljänneslitra Morettia ja ihan vähän pastista. Sen jälkeen puolison kanssa perusreittiä: Dressman, Suomalainen Kirjakauppa, Sokos. En mennyt Muotikuuhun, joku meni sinnekin. Wirrassa pohjustetaan pastiksella ryntäystä Kalastajan Kojulle, josta saa mielestäni kaupungin parhaat muikut. Sitten Olutravintola Sillansuuhun. Siellä pari viidenneslitran olutta. Ja ihan vähän pastista. Helle on pehmentänyt kulkijat, muut nähtävyydet jäävät seuraavaan kertaan. Kiskobussi lähtee klo 18.30 kolkuttelemaan etelään. Myöhempikin vuoro olisi ollut tarjolla.

Morjestin Putkinotkon herraa.

Kiskobussimatka osoittautui melkoiseksi nostalgiaretkeksi. Mieleen palasi monta juttua, mutta muistinko ne oikein? Hällä väliä, kaipa muisteleminen on tärkeintä. Ja tiedä, vaika jonain kesänä innostuisi paikallisjunailemaan Parikkalaan. No, se voisi olla jo liian rajua...

---

Poikkeuksellisen aikaisilla kesähelteillä olimme liikkeellä. Huomasimme. että ravintolat avaavat ovensa vähitellen. Näin tosiaan Savonlinnan seudulla. Moni kesäpaikka jäi käymättä, koska ovet avautuvat vasta 1.6., jolloin suuntasimme länteen nykyisille kotoseudulle. Käymättä jäi mm. Café Rantakivi. Kenties sinnekin ja moneen muuhun kesäpaikkaan ehtii vielä tänä kesänä.

Näkymä Savonlinnan seisakkeelta.

Lehikoisen ateljeessa tuli vierailtua 80-luvun alkupuolella. Todisteeksi löytyi postikortti sekavista arkistoistani.