Yrjö Koskisen erehdys

Nuori Georg Zacharias Forsman otti kirjailijanimekseen Yrjö Koskinen, kun hän 1840-luvun lopussa valmisteli teosta Hämeenkyrön historiasta. Hän sai käsikirjoituksen valmiiksi ilmeisesti jo 1849, vain 19-vuotiaan Helsingin Yliopiston opiskelijana. Erinäisten korjausten ja julkaisun viivästysten jälkeen Kertomus Hämeenkyrön Pitäjästä julkaistiin aikakirjassa Suomi 1851. Hämeenkyrön kunta on kustantanut teoksesta kaksikin uusintapainosta, viimeksi 1980. Nykyään Kertomus Hämeenkyrön Pitäjästä löytyy verkostakin, mm. täältä.

Nykymittapuin Yrjö Koskisen teos on monessa suhteessa vaatimaton. Aikanaan sillä oli suuri mekitys, olihan se ensimmäinen suomenkielinen pitäjänhistoria. Pitäjänkertomuksen lukeminen on mukava kokemus tänäänkin: Yrjö Koskinen osasi kirjoittaa kiinnostavasti. Nuoren miehen lujalla itseluottamuksella hän pani asioita paikalleen, arvosteli aikalaisiaan ja jakeli ohjeita mm. maanviljelyksestä. Tosin ei Yrjö Koskisen itseluottamus vanhemmiten vähentynyt, pikemmin päinvastoin. Lisämausteen lukemiselle antaa Yrjö Koskisen kieli. Hän opiskeli suomen kielen Hämeenkyrössä, joten kirjoitukseen tuli paikallisia sanontoja ja ilmauksia. Lisäksi hän pyrki kehittelemään ruotsinvoittoisten sanojen tilalle suomenkielisiä ilmauksia. Vaihtelevalla menestyksellä (ks. esimerkkejä s. 36 -37).

On tietysti huomattava, että Yrjö Koskinen toimi erittäin niukkojen lähdemateriaalien varassa. Hänellä oli käytössään Hämeenkyrön seurakunnan arkisto. Jonkin verran hän sai tietoja kirjoista ja painetuista lähteistä. Lisäksi hän keräsi suullista perimätietoa. 

Lähteiden perusteella nuori Yrjö Koskinen kykeni luomaan monessa suhteessa onnistuneen kuvan Hämeenkyrön menneisyydestä. Parissa asiassa hän kuitenkin erehtyi pahasti.

Ensimmäisen kirkon sijainti

Yrjö Koskinen sijoitti aivan oikein Hämeenkyrön kirkkopitäjän perustamisen 1200-luvulle. Sitten hän jatkoi:

"Tämän todistavat sekä kirjoitukset että kansan puheet, mutta polvesta polveen kulkeva sanoma juttelee vielä missä kirjojen todistus on rau'ennut, — seuraavalla tavalla: Emäkirkko oli silloin Viljakkalassa, jossa nyt kappelikirkko on; Pappila oli Peltosaaressa, joka on Inkulan ja Kirkon välillä[35], ja Pappilan sauna läheisessä Saunasaaressa. Rantaa, jossa papin oli tapa, kirkolle tullessansa, maalle nousta kutsutaan vielä Papinsatamaksi. Kuinka tämä seikka on kirjoista unohtunut, voimme siitä ymmärtää, että kirkkoa jo silloinkin Kyrön nimellä kutsuttiin, vaikka ei ollut tään-ajan Kyrössä kun Viljakkalassa. Vielä nytkin sanotaan kappelia välistä Pikku-kyröksi. Mutta ei aikaakaan, jolloin valtakirkko nykyiselle paikallensa muutettiin, enää kirjoista löydy. Kansan puheen mukaan olisi nykyistä edellinen kirkko ollut ensimmäinen tällä paikalla, ja siitä arvaten olisi muutto tapahtunut 16:nnen sataluvun keskupaikoilla."

Yrjö Koskinen sijoitti siis Kyrön ensimmäisen kirkon Viljakkalaan pelkästään "kansan puheisiin" luottaen, asiakirjoista ei hän ei löytänyt tukea käsitykselleen. Kirkon siirtämisen Viljakkalasta Hämeenkyröön hän arveli tapahtuneen sen jälkeen, kun Ikaalinen itsenäistyi 1641. Tämän jälkeen kirkko olisi siirretty Viljakkalasta keskemmälle pitäjää nykyiselle hautausmaalle. Myös kirkon muuttamisen suhteen Yrjö Koskinen luotti suulliseen perimätietoon: 

"Muuttamisesta on tämmöinen juttu: Vanhasta kirkosta otettiin hirsi, jota laskettiin Koskesta alas; minnes tämä maatuisi, sinne olisi uusi kirkko asetettava. Hirsi kulki Kanaensaarelle Kyrösjoen suulla, josta sen aikaiset miehet ajattelemaan, pitäiskö tuonne kirkko tehtämän. Paikka nähtiin kuitenkin järki veteläksi ja rakennus tehtiin vastapäätä kuivalle maalle, jossa vielä nykyisellä ajalla seurakunnan hautausmaa eli kalmisto on."

Yrjö Koskinen sijoitti kirkon rakentamisen vuoteen 1644. Silloin se alkoikin, ja seuraavana vuonna siinä voitiin ilmeisesti pitää jumalanpalveluksia. Mutta kirkko rakennettiin entisen sijoille: kirkko ja pappila ovat sijainneet 1200-luvulta lähtien kiistatta Hämeenkyrössä Kansakoulunopettaja ja kotiseutumies Matti Lähteenmäki näki paljon vaivaa todistaakseen Yrjö Koskisen käsityksen vääräksi. Samoja ajatuksia esitteli O.A. Louhelainen Hämeenkyrön paimenmuistossa jo 1920-luvulla. En käy tässä esittelemään laajemmin perusteluja sille, miksi kirkko on aina sijainnut Hämeenkyrössä. Viittan vain siihen, että vanhin tunnettu kirjallinen todiste asiasta on vuodelta 1466. Olen esitellyt dokumettia toisaalla.

Kyröskosken ikä

Kyröskosken ikään Yrjö Koskinen ei suoranaisesti ottanut kantaa. Tosin hän alaviitteessä mainitsee Rokkakosken nimeen syntyyn liittyvän kansantarinan. Samanlaista tarinaa kerrottiin myös myös Kyröskosken Poltin myllystä. Tämän kertomuksen Malakias Costiander julkaisi runomuotoisena kirjassaan Jaako Kyröskosken Poltissa, jota olen esitellyt aiemmin. Tämä tarina ja muut kertomukset saivat Yrjö Koskisen ilmeisesti pohtimaan uudelleen Kyröskosken ikää. Hän julkaisi 1872 artikkelin Kyröskosken syntymä-aiasta. Siinä Yrjö Koskinen "muutamaan himmeään muinaistaruun" vedoten esitti, että Kyrösjärvi on aikoinaan purkanut vetensä Lavajärven kautta Kirkkojärveen. Samanlaisia kansantarinoita talletti myös E.N. Karhisto.

Koskinen pyrki voimakkaasti perustelemaan käsityksensä. Hän oli tutustunut Suomen  valtionarkiston (nykyinen Kansallisarkisto) vanhoihin asiakirjoihin, joiden nojalla tarkensi käsitystään siitä, että Kyrön asutus oli alkanut nimenomaan Viljakkalasta, ja se oli pitäjän alkuperäinen keskus. Hän käytti myös esimerkkinä 1600-luvun alussa tapahtunutta Iharinkosken syntyä. Kyröskosken synty on voinut olla samanmoinen luonnonmullistus. Yrjö Koskinen kertoi, ettei ole tavannut Kyröskosken nimeä historiallisissa lähteissä ennen vuotta 1645. Hän myönsi, että Kyröskosken synnyn kaltaisesta mullistuksesta olisi pitänyt säilyä selvempää tietoa. Siksi hän arveli, että se ei tapahtunut 1600-luvun alussa, vaan sata tai yli sata vuotta aiemmin. Joka tapauksessa oli selvää, ettei kirkko voinut sijaita Hämeenkyrössä ennen mullistusta, sehän olisi hukkunut vesimassojen alle. Koskinen mainitsi myös Rokkakosken "piru-tarinan". Hänen mukaansa se todisti Rokkakosken Kyröskoskeen verrattuna vanhemmasta iästä. Kyröskoskeen ei Yrjö Koskisen mielestä liittynyt yhtä vanhoja tarinoita, eikä Costianderin runoelma hänen mielestään perustunut mihinkään kansantarinaan.

Koskinen mainitsi myös Kirkkojärven pitkiin ja kapeisiin hiekkakareihin joensuun oikealla puolella. Ne hän katsoi Kyröskosken syntymisen seurauksiksi. Hän myönsi kuitenkin, ettei ole geologi, ja tahtoi jättää geologiset seikat luonnontutkijain haltuun. 

Yrjö Koskisen arvovaltaa osoittaa se, että aluksi geologit yhtyivät hänen näkemyksiinsä. 1900-luvulla tultaessa Yrjö Koskisen näkemykset kiistettiin. Nyt ollaan yksimielisiä siitä, että Kyrösjärven vedet ovat aina purkautuneet Kyröskosken kautta. Koski on syntynyt noin 8000 vuotta sitten.

Hämeenkyrön ensimmäisen kirkon sijainti Viljakkalassa ja Kyröskosken myöhäinen synty liittyivät välttämättä toisiinsa. Yrjö Koskinen totesi aivan oikein, että asutus eteni aikanaan juuri vesireittejä pitkin. Jos Kyröskoski ja Kyrösjoki (nykyisin Pappilanjoki) olisivat olleet olemassa, asutus olisi edennyt niiden kautta. Siksi oli välttämätöntä, että Kyrösjärven purkautumisväylä kulkisi Viljakkalan kautta. Näin Viljakkala voi olla Kyrön ensimmäinen keskus. 

Mutta miksi oli niin tärkeää tehdä Viljakkalasta keskus ja sitä myötä Kyröskoski historiallisella ajalla syntyneeksi? Haen selitystä Yrjö Koskisen kiivaasta fennomaniasta. Kirjoitetut historialliset lähteet olivat kaikki ruotsinkielisiä. Kansan parissa liikkunut ja vaikutteita imenyt Yrjö Koskinen halusi antaa kansantarinoille merkitystä, koska ne edustivat suomenkielisen kansan näkemystä historiaan. Siksi hän oli halukas nojaamaan "himmeisiin muinaistaruihin" ja pani tässä tapauksessa kirjalliset lähteet tukemaan kansantarinoita.

Kirjallisuutta

Yrjö Koskinen: Kertomus Hämeenkyrön Pitäjästä. Näköispainos 1980. Verkossa https://fi.wikisource.org/wiki/Kertomus_H%C3%A4meenkyr%C3%B6n_pit%C3%A4j%C3%A4st%C3%A4
Yrjö Koskinen: Kyröskosken syntymäaiasta. http://runeberg.org/fivetsoc/15/0086.html
Matti Lähteenmäki: Missä oli Hämeenkyrön ensimmäinen kirkko? Ei painopaikkaa, 1956.