Punainen vai valkoinen?

Huhtikuun alussa 102 vuotta sitten sisällisodan taistelut olivat ohi Kyröskoskella. Sotatoimet päättyivät punaisten pakoon yöllä 23.3. - 24.3.1918. Väkivalta Hämeenkyrössä ei suinkaan ollut ohi, itse asiassa suurimmat väestötappiot koettiin taistelutoimien laannuttua. Vuonnna 2019 julkaistun Sotasurmasammon mukaan Hämeenkyrössä kirjoillaolleita kuoli sisällisodassa 351. Heistä 14 oli punaisen terrorin surmaamia valkoisia. Punaisia taas menehtyi 336. Heistä 73 kuoli taisteluissa ja valkoinen terrori surmasi 78 punaista eri puolilla Suomea. Vankileireillä menehtyi 156 kyröläistä punaista ja välittömästi venkileireiltä vapauduttaan 12. Punaisia katosi 13, lisäksi joukkoon mahtuu mahtuu muutama sairauksiin menehtynyt ja yksi itsemurhan tehnyt. Yhdestä henkilöstä voi sanoa varmasti, että hän oli viaton sivullinen. Järvenkylän taisteluissa tämä papiston hieman mielenvikaiseksi luonnehtima mies jäi tulilinjojen väliin ja sai surmansa. Valkoisten kärsimät tappiot ovat täsmällisesti tiedossa. Sen sijaan punaisten kohdalla sotasurmatilastossa on varmasti epätarkkuuksia. Voi olla, että punaisia uhreja saattaa löytyä lisää.

Iisakki Kitin tapaus

Kaikkien kohdalla jako punaiseen ja valkoiseen terroriin ei ole yksioikoista. Järvenkylässä asunut sekatyömies ja myös karjakauppiaaksi mainittu Iisakki Kitti (s. 3.2.1891) haettiin kotoaan ja murhattiin Nuutin talon lähistöllä 18.2.1918. Hän ei osallistunut poliittiseen toimintaan, mutta tunnettiin porvarillisten lehtien tilaajana. Muodollisesti häntä epäiltiin yhteydenpidosta rintaman yli valkoisiin. Kysessä näyttää kuitenkin olleen pelkästään yksityistä vihanpidosta Kitin ja punaisten komppanianpäällikkö Viljam Virtasen välillä. Suojeluskunnan esikunnan jäsen J.W. Tuokkola piti Kittiä "jako-sosialistina", hänen mielestään kyse oli kostomurhasta. Virtanen oli todistanut käräjillä Kittiä vastaan jossain mullivarkausjutussa. Siitä oli alkanut miesten vihanpito. Lisäksi Kitti säilytti karjakauppojensa vuoksi kotonaan huomattavia rahasummia, ja oli ilmaisuut pelkonsa Virtasen aikeita kohtaan.

Virtanen tuomittiin valtiorikosoikeudessa kuolemaan ainoana hämeenkyröläisenä. Valtiorikosoikeus teki päätöksensä 5.9.1918.

Osa valtiorikosoikeuden Viljam Virtasta koskevasta päätöksestä.

Virtasen katsottiin mm. murhanneen maanviljelijä Aleksi Joutin, osallistuneen Osaran kartanon isännän Artur Gideon Hildenin murhaan, osallistuneen lakititeen kandidaatti Jaakko Rekolan murhaan ja määränneen komppaniaansa kuuluneet ikaalislaiset punakaartilaiset Frans Lampisen ja Väinö Halmeen murhaamaan Iisakki Kitin. Virtanen kiisti syytteet ja valitti valtiorikosylioikeuteen, jonne koottiin juttua koskevat asiakirjat.

Valtiorikosylioikeus vahvisti alemman tuomioistuimen päätöksen. Tuossa vaiheessa kuolemantuomioita ei enää pantu toimeen, joten Virtasen tuomio muunnettiin elinkautiseksi vankeudeksi. Siitä hän vapautui armahduslakien ansiosta1926. Kitin murhaajiksi arvelluista ikaalislaisista Väinö Halmela kaatui Tampereen taisteluissa ja Frans Lampinen teloitettiin valtiorikosoikeuden päätöksellä 5.10.1918. Sotasurmatilastossa Iisakki Kitti lasketaan punaiseksi, hän oli siis hieman paradoksaalisesti punaisen terrorin punainen uhri.

Iisakki Kitin nimi on Mannanmäen tornin seinätaulussa punaisen terrorin uhrina.

Puhdistustoimia ja kuolemantuomiota

Viljam Virtanen oli siis ainoa valtiorikosoikeuksissa kuolemaantuomittu hämeenkyröläinen, mutta hän onnistui säilyttämään henkensä. Ilman mitään oikeudenkäyntiä tai jonkinlaisen kenttäoikeuden päätöksellä ammuttiin ilmeisesti 78 hämeenkyröläistä punaiseksi laskettua. Heti taistelujen päätyttyä ammuttiin  "puhdistustoimena" ainakin 13 hämeenkyröläistä punakaartilaista. Raipalan taloon perustettiin jonkinlainen ”kenttäoikeus”, joka jakoi kuolemantuomioita ilmeisesti 29.3. alkaen ja lopetti toimintansa Satakunnan rintamaoikeuden saavuttua paikkakunnalle, viimeiståån 30.4. Tämän tuomioistuimen jäseniksi on perimätiedossa väitetty usein Jalmari Raipala, Jeremias Tuokkola ja Hämeenkyrön komendanttina toiminut eläinlääkäri Gotthelm Klenberg. Juhani Piilosen mukaan (s. 623, lähdeviite 235) huhtikuun alussa Hämeenkyrössä kenttäoikeuden tuomarina mainitaan Brynolf Kyrklund ja jäseninä Johannes Heinemann, Jeremias Tuokkola ja Klenberg. Tässä kokoonpanossa oikeus olisi toiminut ainakin 11.4.1918. Toisaalta tiedetään, että Heinemann ei ole voinut olla tuolloin läsnä Hämeenkyrössä, sillä hänet oli määrätty samaan aikaan Poriin perustamaan vankileiriä. Varatuomari Brynolf Kyrklund oli Paimion piirin nimismies, mutta tähän siviilivirkaansa hän ei enää palannut. Hämeenkyrön eläinlääkärinä ja komendanttina toiminut Klenberg antautui sotilasuralle sisällisodan jälkeen. Hänet ylennettiin eläinlääkintäkenraalimajuriksi 1952, jolloin hänestä tuli maamme ensimmäinen eläinlääkintäkenraalimajuri. Klenbergin pojat Bo ja Jan seurasivat menestyksekkäästi isänsä jälkiä sotilasuralle: Bo Klenberg oli merivoimien komentajana 1977-1978 ja amiraali Jan Klenberg puolustusvoimain komentajana 1990 - 1994.

Punavankeja säilytettiin tuolloin tyhjänä olleen Lintolan punaisessa ulkorakennuksessa. Sieltä heitä kuljetettiin Raipalaan kuulusteltaviksi. Kuolemantuomio uhkasi myös niitä punaisia, jotka eivät olleet osallistuneet sotimiseen. Esimerkkinä mainittakoon puhelinkeskuksen hoitajana toimineen Wilhelmiina Järven teloitus huhtikuun kahdeksatta päivää edeltäneen yönä. Järven ja hänen perheensä kohtaloa olen selvitellyt tarkemmin täällä. Raipalan kenttäoikeus tuomitsi hämeenkyröläisten lisäksi koko joukon ikaalislaisia. Joukossa oli 60-vuotias seppä Taavetti Leppänen, joka ei kuulunut punakaartiin eikä osallistunut sotatoimiin. Hänet teloitettiin nähtävästi siksi, että hänen poikansa Väinö Leppänen oli osallistunut Osaran isännän A. G. Hildenin murhaan. Muistitiedon mukaan myös edellä mainitun Viljam Virtasen vaimo Hilda oli jossain vaiheessa viety teloitettavaksi. Juuri ennen teloitusta huomattiin, että hän on  viimeisillään raskaana. Silloin hänet poistettiin telotettavien rivistä. Tarinan todenperäisyyttä vahvistaa se, että asiakirjatietojen mukaan Hilda Virtanen synnytti pojan joskus huhti-toukokuussa 1918.

Satakunnan rintamaoikeus jakaa kuolemantuomioita

Eversti Ernst Linder perusti 26.4.1918 antamallaan päiväkäskyllä Satakunnan rintamaoikeuden. Se toimi kolmena osastona, jotka kiersivät paikkakunnalta toiselle pitämässä istuntoja. Karkku, Siuro, Mouhijärvi, Hämeenkyrö ja Ikaalinen kuuluivat hovioikeuden auskultantti Oskar Mattlarin ja lainopin ylioppilas Herman Hautasen toimialueeseen. Rintamaoikeuden maallikkojäsenenä toimi Hämeenkyrössä J.V.  Tuokkola. Lisäksi tuomioistuimeen kuului kullallakin paikkakunnalla viisi maallikkojäsentä. Hämeenkyrön maallikkojäsenet eivät ole tiedossani.

Satakunnan rintamaoikeus toimi Hämeenkyrössä nähtävästi noin 1.5. - 12.5. ja tuomitsi kuolemaan ilmeisesti seitsemän hämeenkyröläistä ja kaksi ikaalislaista. Ikaalislaisen Konstantin Salosen aviopuoliso Sandra julkaisi 6.6.1919 miehensä kuolinilmoituksen Suomen Sosialidemokraatissa.

Muistitietojen mukaan osaa tuomituista lähdettiin viemään Porin suuntaan ja ammuttiin matkan varrella. Eräiden tietojen mukaan ammutut haudattiin Lintolan taakse metsään, koska hautausmaan joukkohaudat oli jo luotu umpeen.

Hämeenkyrössä kokoontuneiden kenttäoikeuksien pöytäkirjat lienee hävitetty jo ajat sitten. Siksi niiden toiminnasta on hankala luoda tarkempaa kuvaa. Suurena ihmeenä pitäisin sitä, että pöytäkirjat vielä ilmestyisivät näkyville.

Vuoden 1918 tapahtumissa ja ihmiskohtaloissa näkyy sattumanvaraisuus. Punaisen terrorin uhrit olivat Hämeenkyrössä pääasiassa pitäjän suurtilallisia tai virka-asemansa perusteella pulaan joutuneita, kuten nimismies Väinö Nyström. Osassa punaista terroria näkyy myös henkilökohtaisia motiiveja. Valkoinen terrori taas oli aluksi niin massiivista, että yksi sen tarkoituksista oli selvästi murskata kaikki vastarinta-ajatukset ja aiheuttaa pitkäaikainen pelko- ja kauhutila työväestön keskuuteen. Valkoisen terrorissa näkyy myös henkilökohtaisia motiiveja ja puhdasta kostonhalua. Nahkansa säilyttivät ne punaiset, jotka onnistuivat välttämään huhti-toukokuun valkoisen terrorin ja selvisivät hengissä vankileireistä. Laittomuuksiin syyllistyneiden valkoisten ei tarvinnut pelätä tuomioita. Valtionhoitaja Svinhufvud armahti heidät asetuksellaan 7.12.1918.

Lähteitä:
Kuolleiden luettelo Hämeenkyrö 1918 (SSS:n kokoelmat)
Sotasurmasampo https://sotasurmat.narc.fi/

Kyröskosken kanslaisopiston perinnepiiri:...meiltä kivenheitto Kolleroon. Hämeenkyrö 2002.
Terhi Nallinmaa-Luoto: Ikaalisten entisen emäpitäjän historia IV. Ikaalinen 1853 – 2000 – Nälkämaasta kylpyläkaupungiksi. Gummerus 2007.
Terhi Nallinmaa-Luoto – Marja Agge: Hämeenkyrön historia III. Vuodesta 1866 vuoteen 2000. Otava 2003.
Juhani Piilonen: Sastamalan historia 3. Vammala 1997.