MITÄ, MISSÄ, MILLOIN?

  Hämeenkyrön 1918 sisällissodassa kaatuneina ja valkoisen terrorin uhreina menehtyneet punaiset sekä vankileireissä kuolleet.

Tämä asiakirja on blogissani osoitteessa

https://amielonen.blogspot.com/2022/03/mita-missa-milloin-hameenkyron-1918.htm 

Kyröskosken silta valmistui monien vaiheiden jälkeen 1955

 Kyröskosken sillalle lienee ollut tarvetta 1500-luvulta lähtien. Tuolloin valmistuivat ensimmäiset kosken voimaa hyödyntäneet myllyt. Hannu Hannunpoika piirsi kartan Hämeenkyrön pitäjästä noin 1650. Siihen hän merkitsi Kyröskoskelle neljä myllyä ja jonkinlaisen sillan kosken alapuolelle. Silta lienee ollut varsin vaatimaton rakennelma.

Pitäjän keskusseutu Hannu Hannunpojan kartassa.

Kirkkoherra Rubellius sai luvan 1678 rakentaa omalla kustannuksellaan sillan kosken yli, jotta Viljakkalan puolella olevien myllyjen osakkaat voisivat tarvittaessa jauhattaa jyvänsä hänen myllyssään. Viljakkalan puoleiset myllyt olivat näet olleet välillä seisauksissa vedenpuutteen tai liiallisten tulvien takia. Yrjö Koskinen kertoi 1852 ilmestyneessä teoksessaan Kertomus Hämeenkyrön pitäjästä seuraavasti: "Patakalliolla on ahtain paikka, 11 kyynärää, johonka usein rakennetaan hirsiportaat rannasta rantaan." Manninsaaressa asuneen omaperäinen kansanperinteen kerääjän E.N. Karhiston mukaan silta rakennettiin viiden hirren levyiseksi. 

Italialainen aatelisnuorukainen Giuseppe Acerbi suunnisti Italiasta pohjoiseen 1798. Hän sai Tukholmasta seurakseen eversti A.F. Skjöldebradin. Miehet olivat menossa Jäämerelle, mutta päättivät kulkea sisämaan kautta tutustuakseen talviseen Kyröskoskeen. Se tekikin miehiin suuren vaikutuksen. Acerbi kertoi, kuinka pakkanen oli luonut kaksi jääsiltaa kosken yli: 

"Ankarassa, jopa kuohut ja vesihöyrynkin jäätävässä pakkasessa oli vähitellen muodostunut putouksen poikki kaksi niin vahvaa jääsiltaa, että niitä myöten saattoi turvallisesti kulkea yli. Alla vaahtosivat raivopäiset aallot kumeasti jylisten ja olivat niin hurjassa liikkeessä, että ne silloin tällöin pärskyttivät vettä sillan harjalle asti; tästä syystä sen pintajää oli käynyt ylen määrin liukkaaksi, joten talonpoikien täytyi ryömiä käsillään ja polvillaan mennessään siitä ylitse."

A.F. Skjöldebrad puolestaan piirsi ensimmäiset luonnokset Kyröskoskesta. Yhdessä niistä näkyy kaksi talonpoikaa ylittämässä varovasti koskea jääsiltaa pitkin.

Skjöldebrandin matkakertomuksen kuva Kyröskoskesta.

Yksityiskohta edellisestä.

Acerbi ja Skjöldebrand otaksuivat, että sillat olivat muodostuneet kokonaan jäästä. Taisi olla kuitenkin niin, että rakenteeltaan yksinkertainen hirsisilta sai talveksi paksun jääpeitteen. Hirret katosivat lumen ja jään alle, vaikutelma jääsillasta oli valmis.

Tehdas tarvitsi siltaa

Kyröskosken puuvillatehdas aloitti toimintansa 1861. Sen toiminta edellytti tukemvampaa siltaa kosken yli. Taidemaalari Johan Knutson ikuisti Kyröskosken maalauksiinsa sekä 1849 että 1865. Vanhemmassa maalauksessa ei näy siltaa, mutta myöhemmässä on nähtävissä silta ja puuvillatehdas rakennuksineen.

Johan Knutsonin maalaus 1865.

Vielä varhempi näkemys on tuntemattoman tekijän piirustus tehtaasta vuodelta 1862. Sillasta oli tietysti hyötyä myös paikallisille talonpojille. He eivät tiettävästi osallistuneet sillan rakentamiseen tai kunnossapitoon.

Tehdas siltoineen 1862.

Puuvillatehdas ajautui vararikkoon 1860-luvun lopulla. Tamperelaiskauppiaat Sumelius, Hammaren ja Nyberg hankkivat tehtaan omistukseensa. Heidän tarkoituksenaan oli alusta pitäen laajentaa yrityksen toimintaa metsäteollisuuteen. Hiomo alitti toimintansa 1872 ja ensimmäinen paperikone 1878. Uudet omistajat teettivät kartan tehdasalueesta. Sitä tarvittin, kun haettiin lupia laitoksen laajentamiseen. Kartassa näkyy sillan sijainti. Tämäkään silta ei ollut vielä kovin vankkatekoinen: se kärsi vaurioita uittopuiden iskemistä ja jäälauttojen iskuista. 

Tehdasalue 1870.

Myöhemmin silta näkyi useissa maalauksissa ja valokuvissa. Ajan kaiketi tunnetuin valokuvaaja I.K. Inha kuvasi koskea ja tehdasta ilmeisesti 1892.

Inhan kuva koskesta 1892.

Inha kuvasi kosken myös alavirran puolelta.

Kyröskosken myllyille vievät myllytiet olivat iänikuisen vanhoja. Niiden ylläpito oli melko epäselvää, kunnes Hämeenkyrön kunnalliskokous 1883 uuteen asetukseen nojautuen määritteli Ikaalisten valtamaantieltä Kyröskoskelle johtavan  Myllytien yhteisesti ylläpidettäväksi tieksi. Nyt yhteisten teiden ylläpitoon joutuivat osallistumaan myös teollisuuslaitokset ja tullimyllyt. Viljakkalan kuntakokous lienee tehnyt saman päätöksen Myllytien itäisen puolen osalta. Siellä Myllytie päättyi Uskelasta Viljakkalan kirkonkylään johtavaan maantiehen.

Tehdasyhtiön kannalta sen alueen läpi kulkeva vilkasliikenteinen tie siltoineen oli hankala. Tehtaan laajentaessa toimintojaan ja rakennuksiaan tilanne vaikeutui. Toisaalta puunhankinta ja tuotteiden kuljetus kulutti heikkorakenteisia teitä; tämä tietysti ärsytti muitakin tienkäyttäjiä. Tilanne kävi entistä vaikeammaksi, kun tehdas alkoi vähitellen1920-luvun lopulla siirtyä  autokuljetuksiin. Jalankulkijat käyttivät sillan lisäksi ns. lussia, kosken ylivievää patosiltaa. Oikaisu kannatti, vaikka moni tunnusti pelänneensä ylittäessään talvella kosken liukasta ja kaiteetonta siltaa pitkin. Kuulemma lussia käytti sokea mieskin, tosin opaskoiran avustamana. Kyröskoskelaiset käyttivät nimeä Lussi patoon liittyvistä lussialtaasta (aaltoiluallas kai nykykielessä) ja muista oheisrakennelmista.

Talolliset uuden tien ja sillan maksajiksi?

Myllytien huonokuntoisuus Kyröskosken puolella ei muodostanut tehtaalle ongelmaa enää 1890-luvun jälkeen. Tuolloin nimittäin siirrettiin Ikaalisiin johtava maantie kulkemaan Kyröskosken kautta. Vuodesta 1921 lähtien valtio piti yllä kaikkia maanteitä. Sen sijaan Viljakkalan puoleinen Myllytie oli huonokuntoinen. Varsinkin sillalle johtava mäki oli suorastaan vaarallinen. Hämeenkyrö ja Viljakkala huolehtivat aluksi teidenpidosta yhdessä, mutta lainsäädännön muuttuessa 1900 ne erotettiin itsenäisiksi tienpitovelvollisiksi. Kosken itäpuolen tieosakkaat solmivat 1901 lääninhallituksen vahvistaman sopimuksen tien ylläpitämisestä.

Hammarén & C:o Aktiebolag anoi valtiolta 1926 yhdystien rakentamista Tampere-Ikaalinen ja Hämeenkyrö-Viljakkala välille Kyröskosken kohdalla. Valtio hylkäsi anomuksen 1927. Samana vuonna voimaan tullut uusi tielaki jakoi yleiset tiet maanteihin, kunnanteihin ja kyläteihin. Maanteiden kunnossapidosta vastasi valtio, kunnanteistä kunta ja kyläteistä niiden käyttäjät. Tämän lain perusteella tehdasyhtiö Hammarén & C:o Aktiebolag ryhtyi uusiin toimiin tie- ja silta-asian ratkaisemiseksi. Perusteluina esitettiin, että useimmat vuoden 1901 solmitun sopimuksen useimmat silloiset tieosakkaat ovat kuolleet ja tienpito on siitä syystä osaksi laiminlyöty. Lisäksi pidettiin välttämättömänä jatkaa tien läntistä päätä paremman liikenneyhteyden saavuttamiseksi Tampereen - Ikaalisten maantielle saakka. Myllytie piti julistaa kylätieksi, jonka rakentamisesta ja ylläpidosta vastaisivat sen käyttäjät. Nimismies kokosi luettelon maanomistajista, liikkeenharjoittajista ja muista, joita asia koski. Asiaa valmisteltaessa tehdas esitti tien ja sillan siirtämistä pois tehdasalueelta. Tämän jälkeen maanmittausinsinöörit kävivät työhönsä, mittasivat ja paaluttivat tiepohjan ja tekivät esityksen tieyksiköiden jakamisesta tienkäyttäjien kesken. Työt tehtiin vuosina 1933-36. Taustana hankkeelle oli myös se, että valtio myönsi avustuksia kunnanteiden ja kyläteiden rakentamiseen, mutta ei niiden kunnossapitoon. 

Myllytien piti lähteä Tampereen ja Ikaalisten väliseltä maantieltä.

Silta olisi tullut reilusti tehtaan alapuolelle,

Myllytie yhtyisi Hämeenkyrön ja Viljakkalan väliseen maantiehen

Hankkeen valmisteluun liittyvät kartat ja toimituskirjat tulivat asianomaisten tutkittaviksi helmikuussa 1937. Siitä kuulutettiin mm. Hämeenkyrön Sanomissa. Nimismiehen kansliassa oli varmasti melkoinen tungos. Samaan aikaan Hämeenkyrössä - kuten kaikkialla Suomessa - oli menossa useita kylätiehankkeita

Hämeenkyrön Sanomat 12.2.1937.

Valitustulva

Kuukauden kuluesssa lääninhallitus sai vastaanottaa 25 valituskirjelmää. Näistä 23 oli yksityishenkilöiden allekirjoittajia, lisäksi Osuusliike Oma ja Viljakkalan seurakunta laativat valituskirjelmän. Valittajia oli huomattavasti enemmän, peräti 117. 

Enin määrä allekirjoittajia yhdessä valituksessa oli 58. Siinä Viljakkalan kunnan Inkulan, Viljakkalan, Harhalan, Hiiroisten. Särkän, Sonnun sekä Hämeenkyrön Turkkilan ja Pappilan kylien maanomistajat Kustaa Muotila ensimmäisenä allekirjoittajana kritisoivat perusteellisesti kylätiehanketta. Vanhan Myllytien kunnostaminen maksaisi vain murto-osan suunitelusta uudesta tiestä. Siitä ei sitäpaitsi koituisi merkittävää hyötyäkään valittajille: he voisivat kulkea harvoin tapahtuville vierailuilleen Kyröskosken taajamassa yhtä hyvin kirkonkylän kautta. Matka olisi vain 4 - 5 kilometriä uutta tietä pitempi. Lisäksi jouduttaisiin kuitenkin pitämään yllä vanhaa Myllytietä niiltä osin, joilta se ei korvautuisi uudella. 

Toimitusmiehet olivat pitäneet tietä tärkeänä valtamaantieden välisenä yhdysliikennetienä (siis Tampere-Ikaalinen ja Hämeenkyrö-Viljakka -teiden yhdystienä). Siinä tapauksessa tietä olisi pitänyt ehdottaa yleiseksi maanitieksi tai ainakin vaatia tiestä hyötyviä ikaalislaisia osallistumaan kustannuksiin. Valittajat myös esittivät, että kirkonkylän maatiesilta siirrettäisiin uudelle paikalle (siis nykyiselle), jolloin tämä silta korvaisi sekä kirkonkylän vanhan sillan että nyt suunnitellun. Vielä huomauttivat valittajat, että jos uusi silta Kyröskoskelle rakennettaisiin, pitäisi se tehdä kosken yläpuolelle, missä missä rannat olivat korkeat ja kovat eikä ollut haittaa laivaliikenteestä. Toinen vaihtoehto olisi rakentaa silta välittömästi kosken  alapuolelle. Edelleen huomautettiin, että tientekorasitus jakautui epätasaisesti, koska tehdaskylästä oli jätetty hankkeesta pois monia suuret määrät maata omistavia ja hallitsevia yksityisiä sekä liikkeitä. Samoin oli Vilpeestä jätetetty 21 tien vaikutuspiiriin kuuluvaa taloa pois tien osakkuudesta. Kun vielä valittajien liikenneyhteydet suuntautuivat pääasiassa Viljakkalan ja Hämeenkyrön kirkonkyliin sekä Tampereelle, vastustivat he tehtyä suunnitelmaa ja vaativat esittämiensä vaihtoehtoisten suunnitelmien tutkimista.

Toisessa runsaasti allekirjoittajia saaneessa valituksesesa oli mukana 18 Viljakkalan kylän ja yksi Inkulan maanomistaja, joista lähes kaikki käyttivät kosken myllyjä. He huomauttivat, että uusi tie kulkisi vain 1300 metriä vanhaa myllytietä, jota he käyttivät vain jauhatusmatkoillaan. Aiemmin he olivat käyneet enintään kerran viikossa Kyröskosken torilla viemässä tuotteitaan, mutta olosuhteiden muututtua vähentäneet kulkemistaan eivätkä vastaisuudessa käyttäisi siltaa lainkaan, vaan ainoastaan myllyille vievää tien osaa. Tiehanke oli aivan liian kallis ja sen toteuttaminen johtaisi osakkaat taloudelliseen perikatoon. Valittajat katsoivat, etteivät tarvitse suunniteltua tietä, vaan se oli tarpeellinen ainoastaan tehdasyhtiölle, jota he pitivät hankkeen todellisena alkuunpanijana. Valittajista Kalle Ollila-Markkolalle oli määrätty tie- ja siltaosuuksia, koska hän oli vuokrannut vuoron kosken länsipuolella olevaa Paskon myllystä. Hän ilmoitti kuitenkin vuokrasopimuksen päättyvän 1.5.1938. Sen jälkeen hän ei käyttäisi Paskon myllyä. Vihtori Koivuniemellä taas oli myllyosuus Kylmäkosken myllyssä, joten hän ei käyttänyt Myllytietä lainkaan. Valittajat vaativat, että heille ehditetut siltaosuudet poistettaisiin kokonaan. Ollila-Markkolalta ja Koivuniemeltä tuli poistaa tieosuudetkin kokonaan, kun he eivät myllymatkoja tehneet. Muiden osalta piti tieosuudet alentaa ainakin neljäsosaan suunnitelluista.

Seitsemän Inkulan kyläläistä puolestaan ilmoittivat asuvansa 9 - 10 kilometrin päässä suunnitellusta tiestä, jota käyttävät enintään satunnaisesti. Viljansa he jauhattavat Huopion sähkömyllyssä ja myyvät viljansa ja karjatuotteensa paikallisille kauppiaille tai tamperelaisille keskusliikkeille. Kyröskosken toripäivilläkään he eivät enää käyneet. Kun takavuosina siellä talvisin kävivät, menivät jäitse Kyrösjärven yli. Siksi heidät pitäisi vapauttaa tieosuudesta.

Jokseenkin samoilla perusteilla kahdeksan Sarkkilan, Harhalan ja Mahnalan maanviljelijää vaati vapautusta tieosuudesta. Kenelläkään ei ollut myllyosuuksia Kyröskoskessa, vaan he käyttivät Komin ja Rokkakosken myllyjä. Talot olivat 9 - 10.5 kilometrin päässä tiestä ja maataloustuotteen vietiin Tampereen suuntaan. 

Muissa yksittäisten tai muutamien henkilöiden valituskirjelmissä tuotiin esille samoja asioita kuin edellä esitellyissä. Lisäperusteluja esitti mm. Väinö Koski, joka totesi tien halkaisevan hänen viljelysmaansa kahtia ja siten heikentävän tilan arvoa. Palon kylässä asuva maanviljelijä Iivari Seppä taas kertoi kotinsa sijaitsevan Lavajärven rannalla, 16 kilometrin päässä Kyröskoskelta. Sieltä liikenneyhteydet johtivat Tampereelle. Seppä toimitti kunnalliset ja seurakunnalliset asiansa kirkonkylässä, Kyröskoskelle ei hänellä ollut tarvetta mennä. Kirkkoherra K.V. Lehtonen ihmetteli hänelle määrätty tieyksikköä. Hän totesi, ettei tietä niin paljon kulje, että sen käyttöä voitaisiin säännöllisenä pitää. Hän katsoi, että tiekustannukset kuuluvat seurakunnalle virkatalon omistajana eikä hänelle virkatalon haltijana. Lisäksi Lehtonen arveli,  että yli 75-vuotiaana hän tuskin on virkatalon haltijana sitten, kun tieyksiköt tulevat laillisesti voimaan. Kirkkoherra yhtyi paikkakuntalaisten yleiseen toiveeseen, että suunnitelma raukeaisi. Lisäksi hänet tuli vapauttaa tierasituksesta.

Viljakkalan seurakunta totesi, ettei sillä ole viljelyksiä suunnitellun kylätien vaikutuspiirissä eikä mitään tarvetta käyttää siltaa Pappilanjoen yli. Seurakunta yhtyi Kustaa Muotian ym. esittämään valitukseen siitä, ettei kylätiesuunnitelmaa vahvistettaisi. Jos se toteutettasiiin, tulisi seurakunnan silta- ja tieyksiköt pudottaa viiteen prosenttiin suunnitellusta.

Osuusliike Oman mielestä tiesuunnitelma oli kallis eikä lyhentäisi matkaa esim. Viljakkalan kirkonkylään kovinkaan paljon. Valittajan mielestä tie tulisi rakentaa Kyröskosken taajamasta ja ylittää joki tehdasyhtiön sataman alapuolelta suoraan vanhalle myllytielle. Silta olisi maaston vuoksi edullisempi rakentaa sataman alapuolelle ja vanhan myllytien kunnostaminen tulisi halvaksi verrattuna uuden rakentamiseen. Lisäksi Oma ihmetteli sitä, että sille oli ehdotettu 12,3 % tieyksiköistä ja 10,2 % siltayksiköistä, kun monet tiestä hyötyvät oli jätetty vapaaksi tierasituksesta. Monille tiestä hyötyville on laskettu liian alhainen jyvitys osuusliikkeeseen verrattuna. Näillä perusteilla Oma pyysi, ettei tietä rakennettaisi suunnitelman mukaisesti tai valittaja ainakin vapautettaisiin sen osakkuudesta.

Valituksia yhdisti se, että hanketta pidettiin aivan liian kalliina tieosakkaaksi määrättyjen taloudelliselle kantokyvylle. Tien ja sillan tarpeettomuutta perusteltiin monin tavoin. Erityisesti sillan osalta valittajat selittivät, etteivät ole käyttäneet siltaa kuin korkeintaan pyörällä ajaen tai kävellen. Käynti torilla oli lopetettu, länsipuolen myllyjen käyttö oli lopetettu tai loppumassa. Sonnun Eino Jutila ilmoitti lopettaneensa maidon viennin Kyröskosken meijeriin toukokuussa 1936. Sillan itäpuolen myllyjen osakkaat katsoivat, että vanhan Myllytien kunnostaminen riittäisi. Siltaa hekään eivät tarvitsisi.

Useat valittajat pitivät tieosuuksien jyvitystä epäoikeudenmukaisena. Katsottiin, että moni tiestä ja sillasta hyötyvä oli vapautettu tieosakkuudesta. Ihmetystä herättääkin Osuusliike Omalle jyvityksessä laskettu ronski osuus. Mainittakoon, ettei tehdasyhtiö valittanut suunnitelmasta. Se oli tehtaan mielen mukainen.

Suunnitelma kaatuu

Lääninhallitus kuuli TVH:n ja rakennushallituksen kannan suunnitelmaan. Asian käsittely vai aikansa, eikä talvisota varmaankaan nopeuttanut aikataulua. Lääninhallitus julkaisi kantansa valituksiin vasta 15.9.1941. Sen mukaan huomattava enemmistö tieosakkaiksi ehdotetuista vastusti tien julistamista kylätieksi. Tien rakentaminen toimitusinsinöörin mukaisen suunnitelman ja kustannusarvion mukaan tulisi liian kalliiksi valittajien varallisuuden ja toisaalta tien heille tuottaman hyödyn suhteen. Niinpä lääninhallitus päätti hylätä kylätiehakemuksen ja jättää tehdyn maanmittaustoimituksen vahvistamatta. Valituksissa esitetyistä muista seikoista ei lääninhallitus antanut lausuntoa. Valittajien esittämät kuluvaatimukset hylättiin.

Koska kylätiehankkeen oli pannut vireille valtion viranomainen, jäivät maanmittaustoimituksista syntyneet kulut valtion maksettaviksi.

Valitusten käsittelyn aikana kunta pyrki saamaan tien valtion rakentamaksi yhdystieksi. Lääninhallitus tätä kannattikin, kuten oli tehnyt jo vuonna 1926. Asian eteneminen oli kiinni Tampere - Ikaalinen - Vaasa -valtatien lopullisen suunnan määrittelystä. Muuten tuolle ajalle tyypillistä  oli se, että kyläteitä yritettiin saada kunnanteiksi ja kunnanteitä vastaavasti maanteiksi.

Uusi siltahanke

Sodan aikana tie- ja siltahanke oli jäissä, kansakunnan voimavarat oli sidottu toisaalle. Tehdasyhtiö unohti kylätiesuunnitelman ja etsi uutta ratkaisua. Vuonna 1948 se antoi TVH:lle 50 000 markan avustuksen Viljakkalaan vievän maantien ja koskenniskaan sijoittuvan sillan suunnittelemiseksi. Kaksi vuotta myöhemmin tehdas päätti luovuttaa tien rakentamiseksi tarpeelliset osat maistaan maksutta käytettäviksi. Vielä samana vuonna sai TVH:n yli-insinööri Backman tehtäväkseen toteuttaa 250 000 markan hintaiseksi arvioidun siltasuunnitelman.

Sillan rakentaminen edellytti sen saamista valtion budjettiin. Asiaa lienee auttanut se, että Hämeenkyröstä oli tuohon aikaan eduskunnassa kolme kansanedustajaa: Arvo Pentti (maalaisliitto), Matti Raipala (kokoomus) ja Pertti Rapio (SKDL). Miehet olivat varmasti monissa asioissa erimielisiä, mutta siltahanketta he tukivat yksimielisesti. Työmaa käynnistyi 1954. Sillan lisäksi siihen kuului maantien rakentaminen Viljakkalan suuntaan.

Siltahankkeeseen liittyen tehdasyhtiö lunasti 1954 Ylisen, Keskisen, Paskon ja Poltin myllyjen myllyosuudet niiden osakkailta. Sopimuksen mukaan yhtiö rakennutti kosken itäpuolelle uuden myllyn. Sittemmin käytöttä jäänyt mylly tuhoutui tulipalossa 2025. Kosken alaosan yli johtanut silta jäi pois yleisestä liikenteestä, joten tehtaan lähiympäristö rauhoittui. 

Keskellä taajamaa tapahtuneet sillan rakennustyöt herättivät suurta kiinnostusta. Aina valppaiden pikkupoikien lisäksi vanhempi äijäväki seurasi ja arvioi työn etenemistä. Erityistä kiinnostusta herätti mm. vedenalaisten rakenteiden pystyttämisessä avustanut sammakkomies. Rakennustyöt herättivät myös urheilumieltä. Ennen siltakannen valamista motoristina tunnettu Matti Järvenpää ylitti moottoripyörällään sillan kaaren. Muistitiedon mukaan Oiva Heikkonen ensimmäisenä ylitti sillan kaidetta pitkin kävellen. Muitakin tasapainoilijoita löytyi sittemmin.

Sillan rakentamisvaiheita myös valokuvattiin.

Sillan kaaren rakennus alkuvaiheissaan. Etualalla lussi (ruotsin sanasta sluss), patosilta, jota jalankulkijat käyttivät kosken ylittämiseen. Kuva Tapani Ekstamin kokoelmista

Sama rakennusvaihe menossa. Kuva Tapani Ekstamin kokoelmista.

Talvi tekee tuloaan, työmaa edistyy. Kuva Tapani Ekstamin kokoelmista.

Talvinen siltatyömaa. Kuva Tapani Ekstamin kokoelmista.

Sillan vihkiäisiä vietettiin 2.11.1955. Rahvaan lisäksi tilaisuutta kunnioitti arvovaltainen vierasjoukko pääkaupungista saakka, mm. kansanedustaja Eino Raunio ja Rakennushallituksen pääjohtaja Jussi Lappi-Seppälä. Vihkiäistilaisuus pidettiin uudella sillalla ja se alkoi klo 12. Vihkiäispuheen piti TVH:n pääjohtaja Aku Kuusisto. Lisäksi puhuivat sekä Hämeenkyrön että Viljakkalan kunnanvaltuustojen puheenjohtajat. Kyröskosken kansakoululaisista koottu kuoro lauloi. Muutama jonkinasteisiin kolttosiin syyllistynyt poika jätettiin kuulemma pois kuorosta. Tämän vastoinkäymisen he muistavat vieläkin. Rouva Benita Åström sai kunnian leikata poikki sillan yli pingoitetun sinivalkoisen nauhan. Ensimmäisten autojen ylitettyä sillan jatkovat kutsuvieraat juhlia tehdasyhtiön juhlahuoneistossa tarjotulla lounaalla. Toimitusjohta Jarl Åström toivotti vieraat tervetulleiksi. Sen jälkeen pidettiin useita puheenvuoroja, joissa korostettiin uuden sillan hyödyllisyytta ja tähdennettiin Tampere - Kyröskoski -junaradan rakentamisen tärkeyttä.

Myös Helsingin Sanomat uutisoi sillan vihkimisestä (Helsingin Sanomat 3.11.1955).

Kyröskosken uuden sillan pituus oli 69 metriä ja sen holvin jänneväli 33 metriä. Sillan ajokaistan leveys oli 6 metriä ja ajoväylän molemmilla puolilla oli 1½ metrin levyiset jalkakäytävät. Uutta maantietä tehtiin 2,9 kilometriä. Silta teineen maksoi 58 miljoonaa markkaa silloista rahaa. Hämeenkyrön kunnan osuus oli 2 miljoonaa, Viljakkalan kunnan 500 000 ja Oy Kyro AB:n 3 miljoonaa markkaa. Hämeenkyrön kunnan kustannukset olivat kaikkiaan 11 miljoonaa euroa, kun otettiin huomioon maanlunastukset ja muut kustannukset. Silta palveli liikennettä vuosikymmenet. Perusteellinen korjaustyö tehtiin vasta 2008. Siinä sillan pintarakenteet, reunapalkit, liikuntasaumalaitteet ja kaiteet uusittiin. Samalla sillan pohjoisreunan kevyen liikenteen väylä levitettiin kaksimetriseksi.

Lähteet

Turun ja Porin lääninhallituksen päätös kylätien perustamisasiassa 15.9.1941. Sonnunkylän Mäkelän talon papereita, jotka nykyisin Taskisen perheen hallussa.

Kansallisarkisto Hämeenlinna. Hämeen läänin maanmittauskonttorin arkisto I. Toimituskartat Hämeenkyrö. 17:9 2-osainen kartta Kyröskosken myllytiestä Myllymäen ja Pappilan kylissä Kyrön kunnassa (1933-1936).

L.G. Bonsdorff: Vuosisata puunjalostusta Kyröskoskella. Pori 1970.

Terhi Nallinmaa-Luoto - Marja Agge: Hämeenkyrön historia III. Keuruu 2003.

Sanomalehdet: Helsingin Sanomat 3.11.1955.

Hämeenkyrön Sanomat 4.11.1955

Muiden lehtien osalta tektissä linkit uutisiin. 

Valokuvat: Finna.fi ja Tapani Ekstamin kokoelmat.

Monia hedelmällisiä suullisia tiedonjyväsiä kirjoittaja on saanut ns. Nappulaliigan kokouksissa.

Mikä ihmeen Nappulaliiga?

Setlementti Kyröskoskela perustettiin jatkosodan aikana 1943. Setlementtiliikkeen alkuperäinen arvopohja on kristillinen, mutta liike on ollut alusta alkaen kirkollisesti ja poliittisesti sitoutumaton. Kyröskoskelan toiminnan vetovastuun otti tehtaan sosiaalipäälliköksi palkattu filosofian maisteri Arvo Autio. Setlementin aloittamasta kurssitoiminnasta kehittyi Kyröskosken Työväenopisto, joka vaihtoi sittemmin nimensä Kyröskosken Kansalaisopistoksi. Vuonna 1945 aloitti toimintansa opiston pitkäikäisin opintopiiri, äitikerho. Jossain vaiheessa perustettiin myös miehille tarkoitettu perinnepiiri. Sen alkuaikojen toiminnasta ei ole säilynyt tietoja. Kyröskosken kansalaisopiston arkistot tuntuvat kadonneen, ja miesten perinnepiirin ensimmäiset osanottajat eivät ole enää keskuudessamme.

Miesten perinnepiirin vetäjäksi kutsuttiin 1990-luvulla Ahti Lindberg. Kerran viikossa kokoontuneen miesten perinnepiirin nimeksi vakiintui Nappulaliiga. Sen jäsenet ovat olleet työelämän taaksensa jättäneitä eläkeläisiä, joilla on ollut halua ja energiaa puuhata monella tapaa omaksi ratoksi ja myös koko tehdaskylän yhteiseksi hyväksi. Viimeksi nappulat ovat talkoilleet Vaivian ilmaradan muistomerkin kunnostamistyössä. Nappulaliiga on julkaissut kaksi painotuotetta, joita on edelleen myynnissä Seurahuoneella. Jäsenistö on tutustunut moniin luontokohteisiin ja osallistunut myös niiden hoitamiseen. Nappulat ovat pitäneet yhteyttä koulunuoriin ja palkitsevat nykyään stipendeillä Kyröskosken koulun parhaat historiantuntijat. Aktiivinen toiminta johti siihen, että Hämeenkyrön Sanomat palkitsi Paikallislehtien liiton Antti-patsaalla. Tunnustus annetaan yhteisölle, joka on toiminnallaan edistänyt paikallislehdille tärkeitä arvoja.                                                           

    
Nappuliigan tuotoksia myydään Seurahuoneella.

Erilaisiin matkailukohteisiin tutustuminen on ollut kiinteä osa Nappulaliigan toimintaa. Viime vuosina on tutustuttu mm. Hämeenlinnaan ja Hämeen linnaan, Lepaan viinitilaan, Tarinmaan taistelun muistomerkkiin Janakkalassa ja Tarastenjärven jätekeskukseen. Teatterivierailut ovat osa toimintaamme: viimeksi katsastimme Tuntemattoman sotilaan Pyynikin kesäteatterissa.

Vihdanteon Suomen- ja maailmanmestari Pentti Hakola opastaa nappuloita vihdantekoon.

Kirkkoherra Osmo Ojansivu esitteli Pyhän Olavin kirkkoa Nappulaliigalle kesällä 2023.

Nappulaliiga kokoontuu keskiviikkoisin. Kahvikupin ääressä muistellaan usein huumorin sävyttämiä tapauksia menneisyydestä tai pohditaan nykyajan uusia, eläkeläisiä pohdituttavia muotivirtauksia. Maailmanmenoa pohdittaessa pidättäydymme puoluepolitiikasta. Usein kahvinautintoa ryydittää tietokilpailu. Kahvihetkissä kristallisoituu Nappulaliigaa yhdistävä avoin veljeyden henki.

Viiniasiantuntija Seppo Leskinen opasti nappuloita viininmaistelun saloihin.

Vuonna 2018 nappuloiden pitkäaikainen puheenjohtaja Ahti Lindberg siirtyi rivijäseneksi. Uudeksi puheenjohtajaksi valikoitui Tapani Ekstam. Vuodesta 2025 lähtien puheenjohtajana on toiminut Ilkka Jyväsjärvi. Nappulaliigasta on kehittynyt itseään täydentävä seura. Jäseneksi ei voi hakea, jäseneksi kutsutaan. Jäsenyydestä poistutaan vain kuoleman kautta.

Seurahuone kokoontumistilaksi

Kyröskosken kansalaisopiston opintopiirinä Nappulaliiga kokoontui vuosikymmenet Setlementti Kyröskoskelan tiloissa. Sen jouduttua konkurssiin vuoden 2022 lopussa oli löydettävä uusi ratkaisu. Nappulaliiga päätti hankkia omatoimisesti uuden tilan toiminnalleen ja vuokrasi torin vierestä ns. Saunantalosta (Sepänkatu 3) huoneiston. Kerhotilalle tarvittiin nimi. Keskusteluissa tuli esille ehdotuksena Seurahuone, jolloin nappuloiden vanhat paikallishistoria tuntijat muistivat oitis kylän historiaan oleellisesti kuuluneen vanhan Seurahuoneen. Uusi kokoontumistila sai nimen Kyröskosken Seurahuone saman tien. 

Nappulaliiga jatkoi jo edellisissä toimipaikoissa torikahviperinnettä. Lauantaiset torikahvit tarjotaan Seurahuoneelle lauantaisin klo 9 – 12. Torikahveilla rahoitetaan osaltaan tilan vuokrakustannuksia. Seurahuonetta myös vuokrataan edulliseen hintaan yhdistyksille kokoontumistilaksi. 

Nappulaliiga pyrkii toiminnassaan tukemaan kyröskoskelaista kulttuurielämää. Seurahuoneella on julkistettu Detlev Liebingin teos Hämeenkyrön kunnan puistotiimin projekteista ja Erkki Luumin kuvateos Kyröskoski Ennen ja Nyt. Samoin Antero Kaasalaisen muistelmateos Aikuistunut evakkopoika ja Merja Ahlgrenin runokirja Länsituuli lupaa muistojen tulla julkistettiin Seurahuoneella. Panu Rajala esitteli teostaan Suomussalmen sulttaani ja Tuija Sironen kirjaansa Tuohilintu.

Seurahuoneelle järjestettiin jopa päivätanssit kesäkuussa 2023. Lauluyhtye Helmi esitti joululauluja kolmannen adventin aattona 2024 ja uudelleen vuotta myöhemmin. Äitienpäivien etkot pidettiin 10.5.2025. Tuolloin Sirpa Myllymäki tulkitsi Sanni Törmän runoja kakkukahvien lomassa. Kunnan kesätapahtumaan eli Landefestiin osallistuttiin 2023 kertomalla sahdin historiasta ja esittelemällä sahdintekovälineitä. Vuotta myöhemmin taas järjestettiin Seurahuoneelle näyttely, jossa oli esillä puhelimia 1800-luvun lopulta lähtien. Vuonna 2025 avattiin Landefestin yhteydessä Matti ja Pirre Pitkon taidenäyttely. Se on ollut menestynein Seurahuoneen tilaisuuksista. Avajaisissa vieraili yli 200 henkeä.

Seurahuoneen seinillä on ollut taidetta ennen Pitkojen näyttelyäkin. Erkki Luumin valokuvia on ollut esillä ja kyröläisten harrastetaiteilijoiden näyttely koristi seiniä viime kevään ja kesän ajan. 

Tämän vuoden syksyllä Seurahuoneella ilahduttivat lauantaikahveilla pakinoitsija Matti Pitko ja Aamulehden eläköitynyt pilapiirtäjä Juha Sihto. Sihto kuvitti Pitkon pakinoita Aamulehdessä vuosikymmeniä. Miehet kertoilivat yhteistyöstään ja Juha Sihto esitteli vuosien varrella laatimiaan pilakuvia. 

Pitko ja Sihto Seurahuoneella 27.9.2025

 Aleksis Kiven päivän jatkoilla paikallishistorian tuntijat Anssi Hirvonen ja Ahti Lindberg kertoivat matkasta Osaralta Kyröskoskelle vanhaa tietä pitkin. Pohjana oli Paavo Hakalan runo Palokunnan juhlat, jonka Merja Ahlgren lausui. 

Seurahuoneen taidenäyttelyt saivat jatkoa 10.1.2025. Tuija Sirosen näyttelyssä on esillä hänen grafiikkaansa ja rakukeramiikkaa. Tuija esitteli kiinnostavasti teoksissa käyttämiään tekniikoita. Taidenäyttely on avoinna lauantaisin klo 9 - 12. Ja tuolloin Nappulaliiga tarjoaa kavia ja pulla 3 euron hintaan. Tervetuloa!

--- 

Usein esitettyjä kysymyksiä: Mistä tulee nimi Nappulaliiga? Miesten perinnepiiriin tarjoutui aikoinaan kansalaisopiston lukuvuoden alkaessa mukaan kolme rouvasihmistä. Perinnepiirin miehet eivät oikein tienneet, millä perusteella torjua tulijat. Lopulta Matti Järvenpää totesi: "Tämä kun on paremmin sellanen nappulaliiga". Nimitystä pidettiin osuvana ja se vakiintui miesten perinnepiirin kutsumanimeksi.

Valokuvat kirjoittajan ottamia.

Arvo Poika Tuominen muisteli sukunsa taustaa - epäluotettavasti

 

Arvo Tuominen 1950-luvulla. Kuva Wikipediasta.

Arvo Poika Tuominen kuvaili sukunsa juuria teoksessa Sirpin ja vasaran tie (s. 17-18) seuraavasti:

"Isäni oli puuseppä. Hän työskenteli osaksi taloissa, mutta suurimmalta osalta omassa verstaassaan, joka oloi kotimökkimme yhteydessä. Hänen isänsä isä oli omistanut Hämeenkyrön takamailla keskisuuren Vänni-nimisen talon, joka oli menetetty suurina nälkävuosina mitättömän pienen lainan ulosmittauksen vuoksi. Laina oli saatu leipäviljana, ns. ryssä mattoina, joita oi otettu niin oman väen kuin alustalaistenkin elättämiseksi yli nälkävuosien siinä ukossa, että se oli valtion avustusta tai lainaa, jonka sai maksaa takaisin parempien aikojen palattua. Velkojaksi ilmestyi kuitenkin muuan pitäjän suurtilallisista, joka jätti saatavan uloshakuun, kun tilanne oli kaikkein kireimmillään. Suuretkin talot menivät silloin vasaran alle, tavallisesti velkojalle, muutaman kymmenen tai sadan taalarin saatavista, ja niin joutui sekin talo, jonka pojanpojanpoika minäkin olen, pois oikeilta omistajiltaan. Isoisäni oli talon vanhin poika, ja tavallisen käytännön mukaan talo olisi tullut hänelle. Nyt hän joutui siirtymään perheineen pieneen Sillanpää-nimiseen torppaan. Talon menetys tapahtui 1848, vuotta myöhemmin kuin isäni oli syntynyt." 

Tuominen onnistui vakuuttamaan tekstillään ja puheillaan. Näin Raimo Seppälä teoksessaan "Poika" Mies ja myytti (s. 17): "Tuominen on talollissukua. Arvon isän isä omisti Hämeenkyrön Vaiviassa Vännin tilan, jolla oli laajat metsämaat. Mutta metsällä ei ollut suurtakaan arvoa ankarina Hallavuosina 1847-1848. ..."

En tiedä, kuinka paljon Tuominen lisäili kirjassaan esittämäänsä tarinaan jutellessaan Seppälälle ja muille asiasta kiinnostuneille. Ilmeisesti melko runsaasti, sillä Panu Rajala kertoo, että Oskari Mikonpoika Tuominen "menetti Vännin tilan Vaivian suomaalla hallavuoden 1848 synnyttämästä velasta Raipalan mahtavalle pontsarille. Venäjän keisarin nimissä nälkätiloille jaettiin pitäjän makasiinista viljamattoa, josta Raipala meni takuisiin luovuttajille. Lyhyt velanmaksuaika pani Vännin Mikon polvilleen ja karkotti perheen talosta." Rajalan mukaan Tuominen vältti muistelmissaan mainitsemasta isoisänsä talon riistäneen suurtilallisen - siis Raipalan - nimeä. (Rajala - Rautkallio, s. 29)

Asiakirjat kertovat Pojan sukujuurista

Miltä näyttää Arvo Tuomisen isoisän tilanne kohtalokkaaksi luonnehdittuna vuonna 1848 asiakirjojen valossa? Lähdetään liikkeelle hieman kauempaa, noin vuodesta 1784. Silloin Untilan kylän Huikun talon yhteyteen perustettiin Vaiviovännin torppa. Ensimmäinen torppari oli 1754 syntynyt Heikki Heikinpoika, jonka hallussa torppa oli vuoteen 1814. Hänen vävynsä Juho Matinpoika oli seuraava torppari kuolemaansa saakka vuoteen 1831. Juhoa seurasi 1816 syntynyt  Efraim Juhonpoika, joka piti torppaa kuolemaansa saakka vuoteen 1854. 

Arvo Tuomisen isoisä Mikko Nikodemus Juhonpoika oli torppari Efraim Juhonpojan veli. Mikko Nikodemus oli syntynyt 2.10.1818. Syntymähetki on tosin merkitty pariin rippikirjaan väärin vuodeksi1828. Arvon isä Mikko Oskari Mikonpoika syntyi 20.9.1847. Tuolloin hänen isänsä oli renkinä Pappilan Köhkörön torpassa. Vuonna 1848 Mikko Nikodemus oli renkinä Uskelan kylän Koiviston torpassa yhdessä vaimonsa Eeva Tiina Juhontyttären kanssa. Lapsia oli Mikon lisäksi Eevalle aviottomana1842 syntynyt Wilhelmina.  Kaksi vuotta myöhemmin Mikko siirtyi vuodeksi rengiksi veljensä Efraim Juhonpojan torppaan. Siellä hän ei viihtynyt pitkään, vaan siirtyi 1852 Kaipion Ylijoelle itselliseksi (inhysning). Siellä perhe oleili vain vuoden verran ja siirtyi sitten Tuokkolan kylän Saarelundin taloon, jossa Mikko Nikodemus oli renkinä. Vuonna 1859 Mikosta tuli Saarelundin alaisen Sillanpään torppari. Sillanpää oli perustettu 1858, mutta ensimmäinen torppari Matti Matinpoika ei viihtynyt torpassa vuotta enempää.

Arvon isä Mikko Oskari siirtyi 1864 rengiksi Pappilan alaiseen Riutan torppaan. Sieltä hän nälkävuonna 1868 siirtyi kirkkoherran rengiksi. Arvo Tuomisen kertoman mukaan tämä pelasti hänen lavantaudin heikentämän isänsä hengen. Oskari vaihtoi kahden vuoden kuluttua pappilaa: hänestä tuli renki Knuutilaan kappalaiselle. Sieltä hän siirtyi 1871 pitäjännikkari David Gustav Astrenin oppipojaksi. Oskari meni sen jälkeen naimisiin 1873 kappalaispappilan Rantalan torpan tyttären Iita Taavetintyttären kanssa. Aviopari asettui asumaan kauppias Rantaselta vuokrattuun huoneistoon joen rannalle. Rippikirjoissa heidät merkittiin Tokosten kylän Putulaan 1875. Tuollon pappi lisäsi myös rippikirjaan Oskarille sukunimen "Tuominen".

Putulan talosta Oskari Tuominen osti kasan vanhoja hirsiä rakentaakseen oman pirtin. Kuukan talon isäntä - joka sattui olemaan Oskarin serkku - antoi vuokratontin, jolle Oskari sitten rakensi talonsa. Rippikirjan mukaan perhe asettui uuteen asuntoonsa Kyröspohjan kylään 1879. Pian seitsemännen lapsen syntymän jälkeen Iita kuoli 1887. Oskari avioitui vielä samana vuonna Eliina Esterintyttärn kanssa.

Uuden avioliiton viidentenä lapsena syntyi 5.9.1894 Arvo (kirkonkirjassa Arvid) Tuominen. Hän sai saman nimen kuin avioliiton ensimmäisenä lapsena syntynyt ja 1893 kuollut Arvid Johannes. 

Poika Tuomisen muistiin ei parane luottaa

Asiakirjojen valossa Arvo Tuomisen sukujuuret poikkeavat melkoisesti hänen  muistelmissaan esittämistä. Tuomisen mukaan hänen isänsä isän isä oli Vännin talon isäntä. Ei ollut. Kyseinen Juho Matinpoika Sirkka oli torppari Vaiviovännin torpassa. Edelleen Tuominen kertoi, että hänen isoisänsä Mikko Nikodemus oli talon vanhin poika, jolle talo olisi siirtynyt ilman vuoden 1848 kohtalokkaita tapahtumia. Tosiasiassa Mikko oli torpparin neljänneksi vanhin poika. Eikä Vännin talon omistus vaihtunut 1848, koska Vänni oli torppa. Eikä torpan isännyykään vaihtunut, vaan Mikon veli Efraim jatkoi torpparin kuolemaansa saakka vuoteen 1854. Sen jälkeen torppariksi tuli hänen vaimonsa uusi aviomies, Juho Kustaa Matinpoika. Rippikirjoissa hänellä ei ole sukunimeä, mutta henkikirjoissa sukunimi on Vänni. Juhon aikana Vaiviovänni erotettiin omaksi perintötalokseen Huikusta vuonna 1861. Juho jatkoi talonisäntänä vuoteen 1865, sen jälkeen isännäksi tuli hänen poikapuolensa Mikko Malakias Efraiminpoika Vänni. Sekä Mikko Malakias että hänen vaimonsa kuolivat 1867. Talo siirtyi sitten pois suvulta ja sitä viljeli lampuoti 1870-luvulla

Miksi Tuominen sepitti muistelmissa esittämänsä kuvan suvustaan entisinä talollisina? Siirryttyään vankilavuosiensa jälkeen Moskovaan hän joutui puoluetoiminnassa edetäkseen laatimaan elämänkertoja, joissa osoitti kommunistisen taustansa. Tuominen joutui muokkaamaan persoonallisuuttaan, menneisyyttään ja muistojaan odotuksia vastaaviksi. Katkeruus ja viha kapitalistista yhteiskuntaa vastaan ja kovan kommunistin maine todistettava. Muistelmissaan Tuominen ylistää Kuukan taloa, johon lähti 12-vuotiaana renkipojaksi. Moskovassa hän kuitenkin kuvasi asemaansa näin: "12-vuotiaana jouduin rengiksi kotini lähellä olevaan taloon. Työpäivä oli 12-14 -tuntinen. Minun oli tehtävä aikuisen miehen töitä. Rinnastin omaa asemaani talon isäntäven lasten elämään, joiden ei tarvinnut tehdä työtä, ja se katkeroitti minua.Tällöin heräsi minussa viha rikkaita ja heidän lapsiaan kohtaan. Halusin tapella niitä vastaan ja vaistomaisesti hain tukea muista renkipojista, joiden kanssa liityin kotipitäjäni työväenyhdistykseen ja sitä tietä sos.dem puolueeseen..." (Rajala - Rautkallio, s. 90-91).

Tiedossani ei ole, mitä Tuominen kertoi Moskovan elämänkerroissaan sukunsa vaiheista. Kaipa viekkaudella ja vääryydellä talon rehelliseltä mieheltä rosvoava suurtilallinen olisi ollut sopiva tarina vastaamaan Moskovan isäntien odotuksia? Jos Poika nimesi suurtilallisen Raipalaksi, käytti hän luovaa mielikuvitustaan. Asiakirjojen valossa Raipalan isännillä ei ollut yhtään mitään tekemistä Vaiviovännin torpan eikä sittemmin talon kanssa. Valtiopäivämieheksikin edennyt V.V. Raipala ei 1800-luvun lopulla toimiessaan toki keinoja kaihtanut taloa vaurastuttaessaan. Myös hänen isänsä Abraham osasi kartuttaa omaisuuttaan. 

Kuten Panu Rajala kertoo, mätki Tuominen F.E. Sillanpäätä perusteellisesti Kirjallisuuslehdessä 1933 (Rajala - Rautkallio, s. 82-88). Tuominen käytti salanimea Lauri Lastu. Jälkikäteen hän ei myöntänyt olleensa salanimen takana, mutta teksti tietoineen Hämeenkyrön sisällisotatapahtumista ja muista taustoista paljastavat tekijän. Lauri Lastu keskittyi hyökkäämään ensisijaisesti Hurskasta kurjuutta ja muutamia sisällissotanovelleja vastaa, Myös Nuorena nukkunut sai lyhyet, mutta ankaran nuhteet. Myöhemmin Tuominen kyllä tunnusti jo heti ihastuneensa Hurskaaseen kurjuuteen ja arvosti Sillanpään tuotannon kovinkin korkealle

Nuorena nukkuneesta voi kuitenkin löytyä syy siihen, miksi Tuominen valitsi Raipalan sukutarinansa konnaksi. Nuorena nukkuneessa päähenkilö Siljan isä Kustaa Salmelus menettää talonsa Roimalalle, jonka esikuva ilmiselvästi oli V.V. Raipala. Roimalan äijä oli toistasataa kiloa painava, pulisonkejaan sipaiseva keskipitäjän mahtimies. Heikkona hetkenään Kustaa ottaa ensimmäisen velkansa ja pian toisenkin. Toinen velka liittyi Roimalan valtiopäivillä junailemaan järvenkuivatushankkeeseen, johon Salmeluksenkin piti osallistua. Rahan puuttessa hän lainasi Roimalalta osuutensa. Tilaisuus päättyi juominkeihin. Aamulla herättyään Kustaa ei tiennyt, miten hän oli kotiin tullut. Pian oli otettava Roimalalta lisää velkaa korkojen maksuun. Lopuksi oli talo kaupattava Kustaasta kuristusotteen saaneelle Roimalalle.

Tuominen puhui muistelmissaan ns. ryssä mattoina saadusta lainasta. Jauhomatoiksi tai mattojauhoiksi kutsuttiin suuria, litteitä niinisäkkejä, joissa jauhoja kuljetettiin Venäjältä Suomeen erityisesti 1867-68 nälänhädän aikana. Niitä myytiin monissa kaupungeissa tai maksettiin palkkana hätäaputyömailla. Saattaa olla, että jauhomattoja tuli Hämeenkyröönkin. Yhteisestä takuusta niiden saamiseksi ei ole tietoja.

Arvo Poika Tuominen kertojanlahjoja ei sovi epäillä. Hän kertoi elämänsä ja sukunsa tarinan sellaiseksi, mitä kunkin ajan olosuhteet vaativat.

Poika Tuomisen muistomerkki Hämeenkyrön Kyröspohjassa sijaitsee hänen kotitalonsa sijoilla. Valokuva kirjoittajan.

Lähteet

Kirkonkirjoihin vievät linkit vaativat Suomen Sukuhistoriallisen Yhdistyksen jäsenyyttä toimiakseen.

Kirsi Nevala: Kerjäläisiä ja jauhomattoja – 1860-luvun nälkävuodet muistitietoaineistoissa.

Panu Rajala - Hannu Rautkallio: Petturin testamentti : Arvo Poika Tuomisen todellinen elämä. WSOY 1994.

Raimo Seppälä: "Poika". Mies ja myytti. Tammi 1979.

F.E. Sillanpää: Nuorena nukkunut. Otava 1988.

Arvo Tuominen: Sirpin ja vasaran tie. Tammi 1956.

 

Pitkoton Hollitie

 

Vapaa toimittaja Matti Pitko.

Arvovaltainen joukko Suomen kansalaisia ehdotti 2021, että Hämeenkyrön kunta muistaisi kotiseutuaan myönteisesti monin tavoin esille tuonutta Matti Pitkoa. Kunnalle osoittamassaan viestissä allekirjoittajat perustelivat ehdotuksensa varsin osuvasti:

”Me allekirjoittaneet ehdotamme, että Hämeenkyrön kunta huomioisi sopivaksi katsomallaan tavalla yli 30 vuotta kunnassa vaikuttanutta toimittaja Matti Pitkoa.

Matti Pitko (s. 18.9.1942) on valtakunnallisesti tunnettu toimittaja, kolumnisti ja maajoukkuejalkapalloilija, joka on kymmenien vuosien ajan pääasiassa Aamulehdessä julkaistuissa uutisissaan ja pakinoissaan tuonut myönteisellä tavalla esiin kotikuntaansa Hämeenkyröä.

Pitkon pakinoista ovat laajalle lukijakunnalle tulleet tutuiksi niin Vepan baari, Sekunda-Sillanpää, laivuri Järvensivu, Kauhtuan avantosauna, kirkkoisä Sakari kuin isäntäpariskuntansa kotitalon Unholan ympäristössä tassutelleet kollikissat Pekko ja Kaunokin.

Ehdotuksemme on, että Matti Pitkon nimi jäisi elämään Hämeenkyröön esimerkiksi kadun, tien, aukion tai puiston nimessä. Jätämme lopullisen harkintavallan asiassa Hämeenkyrön kunnanhallitukselle sekä muille kunnan toimielimille, mutta rohkenemme ehdottaa Matti Pitkon huomioimista esimerkiksi kaavamerkinnällä valmisteilla olevan Hollitien ja kunnanviraston alueen asemakaavojen valmistelussa.

Tampereella 20.5.2021

Matti Apunen, työelämäprofessori, Tampere

Seppo Heiskari, Aamulehden emeritustoimittaja, Pori

Harri Holli, entinen maajoukkuejalkapalloilija, seurakaveri, Ylöjärvi

Jorma Huovinen, Aamulehden toimittaja, Tampere

Olli Kemmo, Aamulehden/Moron emeritustoimittaja, Tampere

Paavo Lipponen, entinen eduskunnan puhemies ja pääministeri emeritus

Matti Mörttinen, tietokirjailija, journalisti, Pirkkala

Päivi Vasara, Aamulehden/Moron toimittaja, Tampere

Lähes pikaisesti kunnanhallitus päättikin 22.3.2022 nimetä jonkin kohteen Hollitien – kunnanviraston alueelta Matti Pitkon mukaan:

Hallitus kiittää aloitteesta ja katsoo sen perustelut hyvin oikeuttavan siihen, että Hollitien – kunnanviraston alueen suunnittelussa kunta valitsee kohteen, joka nimetään Matti Pitkon mukaan. Kohteen nimeäminen toteutetaan 2022 järjestettävässä tapahtumassa. 

Arvelin tuolloin, että nimeäminen tapahtuisi ehkä Pitkon 80-vuotispäivän kunniaksi syksyllä 2022. Niin ei tapahtunut. Sittemmin Hollitien alueen suunnitelma on edennyt akanvirtaan. Rakennusyhtiö NCC vetäytyi suunnittelusta, ja kunnan heikentyneen taloustilanteen vuoksi valtuusto päätti 6.10.2025 lopettaa kunnantalohankkeen valmistelun.

Hollitien ja kunnanviraston alueelle siis synny asemakaavaa. Katsooko kunta saman tien vapautuneensa 22.3.2022 tekemästään päätöksestä nimetä jokin kohde Matti Pitkon mukaan?  Vai unohdetaanko päätös vain normaalibyrokraattisesti? 

Matti Pitkolle nimettävästä  kohteesta päättäminen ei kuulene kunnan ykkösprioriteettehin. Siksi tilaa olisi vapaalle kansalaistoiminnalle, kuten erään toisen blogikirjoituksen yhteydessä olen esittänyt.

Tuoretta taidetta ITE-meiningillä

 Matti Sakke Rintala, tuo tunnettu kyröläinen ite-taiteilija, huuliveikko, luonnonystävä, jokisimpukoiden suojelija ja sukattoman kesäisen elämäntavan kannattaja, on luonut merkittävän taideteoksen. Teoksen merkityksen nostaa lähes pilviin sille osuvasti valittu nimi: Mieloset. Näin taitelija itse kuvailee teoksen nimeämisprosessia: 

Penaa on nyttemmin hirmusti kiinnostanut meidän ihmisten sukunimet. Tai takanimet, kuten miuku asian ilmaisee. Se oli pohtinut sukunimien antamaa sanomaa ja sitä, ketä hän nimensä perusteella voisi suositella kissanpennun omistajaksi. Mielonen on samaa kuin kiltti ja miellyttävä. Samoin Hyvönen, joka hyväntuulisena ois kans hyvä kissankasvattaja. Kyllönen ois kyllä hyvä myös. Ja siksipä niitä veistoksia piti parittain tehdä kissan mukaan, että saatiin setti. Koska kissa on kaikesta väärästä luulosta huolimatta laumaeläin ja näin tehtiin Mielosetti.

Selosteessa mainittu Pena on luonnollisesti kissa. Se on Hämeenkyrön toiseksi tunnetuin katti. Tunnetumpi on Pitkojen (Matti ja Pirre) mirri, Kauno nimeltään. Pena on Saken töiden inspi- ja konspiraattori, motivaattori ja muusa vailla vertaa.

Mieloset. Pena suorittaa teoksen lopputarkastusta.

Vihjeenä ite-taiteilijoille: Hämeenkyrössä on tuhansittain ihmisiä, joille ei ole nimetty taideteosta. Eikun töihin ja teoksia nimeämään. Ei välttämättä tarvita näköispatsaita, kunhan tavoitetaan jotain nimettyjen sisimmästä olemuksesta.

Matti Sakke Rintala on jo niin ansioitunut veikkonen, että ansaitsisi ehdottomasti oman nimikkotien. Tai polun eli kujan. Kunta on niin nihkeä nimenantaja, että käännyn suoraan yksityisten maanomistajien puoleen. Nyt nimeämään metsätie, polku tai muu kulkuväylä Sakentieksi, Sakenpoluksi tms. Ja kun pitäjässä on muitakin Sakkeja (lähinnä etunimeä Sakari tottelevat), voisihan saman tien nimetä Sakkeustenpolun. Monta kärpästä yhdellä iskulla. Sakkeustenpolun varrella pitäisi olla ainakin yksi puu, kiipeilypuu. (Hauska tapaus muuten, oikolukuohjelma tarjosi nimeksi Sakkaustenpolkua.)

Hämeenkyrön kunnan nimeämistoimintaa voisi kuvata etananhitaaksi, mutta tämä olisi loukkaus etanoita kohtaan. Kirjoittelin naamakijaani viime syksynä seuraavaa:

"Hämeenkyrön kunta lupaili pari vuotta sitten nimetä kadun tai muun kohteen toimittaja-pakinoitsija Matti Pitkon kunniaksi. Taustalla oli arvovaltaisten henkilöiden (mm. Paavo Lipponen) asiasta tekemä aloite Matin 80-vuotispäivän aikohin. Olen pyrkinyt havainnoimaan ympäristöä aktiivisesti, vaan enpä ole Pitkonkatua vielä pitäjästä löytänyt. Hämeenkyrössä ei tunnetusti hötkyillä, mutta olisiko hyvä saada aikaiseksi jotain ennen Matin 90-vuotispäiviä? Sopivan arvokasta kohdetta miettiessään kunta voisi tehdä tilapäisratkaisun: kunnostaa Kanaensaaren luontopolun huonoon kuntoon menneet pitkospuut. Ja nimetä kohteen: Matti Pitkon pitkospuut. Tai lyhyemmin Matin Pitkospuut.

Pitkospuut kaipaisivat lievää kohennusta.

Säästäväinen kunta voisi tietysti nimetä jonkun lyhyen umpikujan Mattienkujaksi. Siinä tulisivat muistetuksi niin Matti Pitko, Matti Yrjölä kuin Matti Sakkekin. Ja samalla muutkin kunnan Matit. Samalla periaatteellahan voisi tekaista Kunnanjohtajientien. Ei tarvitsisi erikseen muistaa jokaista kunnanjohtajaa (kuudesko menossa?), kerralla hoituisivat entiset, nykyinen ja tulevat. Kunnanjohtajien- tie alkaisi jostain keskeisestä paikasta ja johtaisi jonnekin, en osaa sanoa minne (eläkkeelle?).

Mutta takaisin taiteeseen! Mieloset on päässyt mukaan eräiden muiden merkittävien taideteosten joukkoon Siljanpuiston taidenäyttelyyn. Näyttely on osa Landefestia ja avoinna vielä huomenna sunnuntaina 24.8.2025. Sinne joutuin rientäkää taidetta tutkimaan!

Mieloset Siljanpuistossa.

Kolme Mielosta.

Kolme Mielosta tässäkin,

Tämä Rintalan monumentaaliteos ei ole nähtävissä Siljanpuistossa. Tulkoon siis esitellyksi tässä.

Tokoset - Matti ja Pirre Pitkon maalauksia Seurahuoneella

 Kyröskosken Seurahuoneella avattiin 23.8.2025 Matti ja Pirre Pitkon maalausten näyttely. Tässä muutama tuokiokuva tilaisuudesta.

Taiteilijat saapuvat Seurahuoneelle klo 9.44.

Emerituskirkkoherra Sakari Virtanen henkivartijana.

Väkeä kävi tilaisuudessa arviolta 200 - 250 henkeä. Kunnanjohtaja Johanna Rannanjärvikin ehti paikalle.

He valmistautuvat puhumaan. Vasemmalla näyttelyn kuratoinut kuvataideopettaja (emerita) Annukka Raipala, keskellä Pirre ja oikealla Matti. Äärioikealla Tokmannin kassi.

   

Matti kertoo taiteilijauransa vaiheista.

Kuvataiteilija Ari Lemetti (tunnettu myös Röllinä) muisti Pitkoja kukkasella.

Weijo Koskiranta ilahdutti taiteilijoita runonlausunnalla.

Juha Sihto kuvitti Matin pakinoita 37 vuotta. 

Sihto piirsi Matin ja tämän keskeiset pakinahahmot.

Pirren maalaus Matista. Näköinen, vaikka joku yleisöstä kommentoi: Kumman näköinen.

Vepakin piti Pirren maalausta Matista näköisteoksena eli taiteena.

Pirre valaisee maalaustensa taustoja.

Väkeä riitti tungokseen asti.

Sään suosiessa osa vieraista nautti kahvinsa ulkoilmassa, kuten kirjailija Jussi K. Niinenmaa tässä.

Oopperalaulaja Anssi Hirvonen tiivisti taulujen hengen: Pitkot tekevät näköistään taidetta, tuovat esille persoonansa ja henkensä maalauksissa.

Näyttely on avoinna Kyröskosken Seurahuoneella (Sepänkatu 3) lauantaisin klo 9 - 12 aina 25.10.2025 saakka. Suurin osa teoksista on myös myytävänä, joten riennä joutuin varaamaan omasi jo lauantaina 30.8.2025! Samalla voit nauttia Nappulaliigan tarjoamista kahveista.