Viimeinen näytös

F.E. Sillanpään novellikokoelma Töllinmäki ilmestyi 1925. Yksi sen kertomuksista, Viimeinen näytös, jatkaa sisällissodan tapahtumien tilitystä. Sen päähenkilö Suojasen Tilta on punaleski, joiden kohtaloita Sillanpää käsitteli useissa novelleissaan. Kertomuksen tapahtumat kirjailija sijoitti joulukuuhun 1921. Tarinan juoni lyhenneltynä: Kolmannen adventin lauantaina Tilta palailee kylästä saunamatkallaan mukanaan kaksi isompaa lastaan. Nuorin lapsi on kotona sairastava vaivainen, joka ei kyennyt edes saunan armolliseen löylyyn. Perhe on todella köyhä, niin köyhä, ettei heitä kadehdi kukaan. Kukaan ei vaivaudu heitä kiusaamaan. Kylän emäntien katsannossa Tilta edustaa ehjätyylistä köyhää: kun kaikki olisivat semmoisia, ei maailmassa tulisi kapinoita ja melskeitä. Siksi emännille tuottaa tyydytystä silloin tällöin pistäytyä Tiltan mökillä ja viedä jotain sinne esiliinansa alla.

Saunamatkalaiset lähestyvät mökkiä niin kuin kolme erikokoista myttyä lumisella tiellä. Mökki ei tietenkään ole Tiltan. Viimeinen asukas on saanut vaivaisapua, ja sitä kautta mökki on joutunut kunnan haltuun. Olihan Tiltalla ollut neljä vuotta sitten mieskin, ja tavallinen köyhänkansan perhetalous. Mies meni lähdettyään valkokaartia pakoon ja sille tielle jäi. Nyt Tilta oli saanut saunatalon emännältä avuksi suuren kappaleen savustettua sianlihaa. Odottamaton onni ei kuitenkaan tiennyt hyvää.

Niemiskä oli jäänyt pikku Tiltun kanssa Suojaskan ollessa poikien kanssa saunassa. Pirttiä lähestyessään Tiltu kuuli kovaäänistä puhetta ja kiiruhti ensimmäisenä porstuaan kuuntelemaan. Mitä ihmettä siellä Eevertti -vainajasta kohistiin? Kyökissä istui vieras nainen, josta uhosi jotain jylhää, näille naisille tuttua, mutta neljän vuoden taustalle painamaa. Sen aikainen kuumuus naisessa hämmensi; lisäksi tämä tuntui tietävän paljon asioita, suuria ja salaisia. Vähitellen alkoi selvitä, että Suojanen eli, mutta surkeissa olissa. Kotiin hän ei pääsisi, ellei täältäpäin autettaisi. Suojaska oli hämmentynyt: miten nyt elämä jyrkän muutoksen jälkeen järjestyisi. Suojaska itki, mutta itkun syy ole epäselvä. Vieras sanalsi vielä, että moni hänen kotiin toimittamansa toveri on löytänyt akkansa valkoisten heilana. Siitä sai Suojaskan hätääntynyt mieli kiinnepisteen. Ei ollut hänessä vikaa, ei sen varjoakaan. Suojaska ei sinä iltana saanut täyttä tolkkua itsestään, vieraastaan eikä asiastaan. Hän ymmärsi, että vieraalle oli tarjottava syötävää. Leipää, silakkaa ja piimää särpiessään vieras totesi monen punalesken tarjonneen lihaa ja voitakin.

Kun Suojaska valitteli yösijan kehnoutta, kyseli vieras akkunasta katsellen tietä Niemiskän asunnolle. Tänne hän kumminkin jäi Suojaskan pyynnöstä, oikaisten synkästi huokaisten kyökin lattialle hellan viereen. Suojaska toi sentään oman tyynynsä hänelle. Ennen uneen vaipumista Suojaska sai ajatuksensa jonkinlaiseen järjestykseen ja päätti aamulla käydä järjestämään asiaa niin, että Eevertti pääsisi kotiin. Vielä hän kuuli vieraan huokailevan kyökin lattialla…Mikähän senkin oikein on?

Siellä vieras tosiaan huokasi ja kirosi äänettömästi hellan vieressä kyökin kylmällä lattialla. Että tulikin poikettua tällaiseen tölliin, josta ei mitään kuitenkaan kostuisi. Viime aikoina iltaisin milloin missäkin nukkuessa olivat kaikki asiat ruvenneet pirullisesti vaivaamaan. Ja akan kamarin puolella lampaanäänellään sopottaessa ja tyynnytellessä kouristuksissa kippuroivaa mukulaansa, tuli mieleen, mitä ehtoolla tuli aloitettua… Hyi helvetti.

Aamulla oltiin vähän kuin kohmelossa iltaisten puhelujen jäljiltä, mutta muuten Suojaska oli peillä tehtävistään. Heti noustuaan hän lähti asioilleen pariksi tunniksi. Sillä aikaa mökkiin kokoontui lukuisia akkoja. Pikkuinen hermoherkkä Tiltu oli kauhistunut vieraiden määrästä ja löpinästä niin, että oli äidin poissa ollessa jo menehtymäisillään. Lapsi rauhoittui kuitenkin äidin syliin päästyään. Kilvan kävivät akat kutomaan Suojaselle käsineitä niistä langoista, jotka emännät olivat Suojaskalle lahjoittaneet lasten sukkia varten.

Vieras oli vähä-ääninen, katseli usein ikkunasta maantielle, niin kuin olisi jo kernaasti lähtenyt. Käsineiden valmistuttua hän huomautti happamesti, ettei sieltä kyllä pelkillä tumpuilla tulla, raha olisi parasta. Siinä sai Suojaska tilaisuuden ilmaista, että oli rahaakin: kolmekymmentä markkaa hän antoi vieraalle. Yhteisen hurman vallassa antoi Siroska vielä viisi markkaa, Heinoska kaksi markkaa ja kuka mitäkin. Lopulta vieraalla oli yli 40 markkaa ja tumput. Viimeiseksi toi Suojaska eilisen lihapalasen. Leikattuaan siitä Tiltulle ”pienen kirpilän”, antoi hän sen Eevertille vietäväksi tuloeväiksi parin leivän kanssa. Jouluksi piti Suojasen olla kotona, lupasi tielle kiiruhtava vieras.

Olihan Suojaskalla jälkikäteen selvittämistä, kun se kolmekymppiäkin oli lainattua rahaa. Lapset eivät saaneet sukkia, niiden jalat palelivat tahmeissa räteissään, kun he paarustelivat hienokseen pyytämässä jouluapua. Emännät tilavissa kyökeissään tullen ja mennen soimasivat lasten äitiä sattuneesta kommelluksesta. 

Ja juuri jouluaattoehtoona, kun Suojaska poikineen taas tuli taloon vihtomaan, alkoi renkipoika jonottavalla äänellä lukea lehdestä uutista: ”Ovela petkuttaja on joulun alla liikuskellut näillä paikoin. On narrannut punaisten leskiltä rahaa ja tavaraa luvaten toimittaa heidän muka Venäjälle paenneet miehensä jouluksi kotiin. Hyvinkin koomillisia tapauksia kerrotaan veijarin matkoilta. Sietää olla varuillaan tuommoisten kulkijoiden suhteen ja toimittaa heidät viranomaisten haltuun.”

Suojaskan mökissä pikkuinen Tiltu oli yhä huonona. Äiti puhkesi rajuun itkuun puristaessaan sitä syliinsä myöhemmin illalla, kun joulurauha taas oli astunut hänenkin matalaan majaansa.

------ 

Novelli perustuu tositapauksesta kertovaan sanomalehtiuutiseen, joka ilmestyi jokseenkin samansisältöisenä sekä Aamulehdessä että Kansan Lehdessä 29.1.1921. Jutun mukaan ”hyväsuinen” petkuttaja oli saanut Turkkilan kylässä asuvan Santalan torpan emännän heltymään niin, että tämä sai naapureiltaan lainaamalla koottua 300 markkaa muijalle. Lisäksi hän antoi tälle parhaan villatakkinsa ja vieläpä naapureiden kanssa talkoilla kudottiin lapaset, ettei miehen tarvitsisi kärsiä kylmästä. Petkuttajan mukaan mies odotti huonoissa oloissa Kouvolassa, jonne hän itsekin oli vasta äskettäin onnistunut palaamaan Venäjältä. Aamulehti oli jo kaksi päivää aiemmin kertonut samasta naisesta, joka oli aiemmin esiintynyt ”sairaanhoitajana” Punkalaitumella ja viimeksi Ylöjärvellä harjoittamassa petkutustoimiaan. Nainen näkyy muokkailleen tarinaansa hieman paikkakuntia vaihtaessaan, mutta perussanoma on sama: rahaton ja vaatteetonkin mies tarvitsee apua kotiin selvitäkseen.

Aamulehti 29.1.1921

Kansan Lehti 29.1.1921

Aamulehti 27.1.1921