Simasta

Vappuna tavataan maistella simaa, joka on lapsillekin sopiva juoma. Toisin oli ennen. Vahvaksi käytetty sima on vanha pohjoismainen juovutusjuoma. Ensimmäinen kirjallinen maininta siitä on massilialaisen Pytheaksen matkakertomuksessa 300-luvulta ennen ajanlaskun alkua. Pytheas matkusti Thulen saareen, jossa kesäyöt olivat valkoisia, mutta meri jäätyi talvella. Maa oli mahdollisesti Norja. Pytheas kertoi Pohjolan asukkaiden valmistavan juomaa hunajasta ja viljasta. Tällaisesta siman ja oluen sekoituksesta on löydetty myös arkeologisia jäänteitä.

Vahvaa simaa valmistettiin niin, että hunaja keitettiin painoaan 7-8 kertaa suuremmassa vesimäärässä. Kuoha poistettiin ja keitokseen lisättiin yrttejä, useimmiten suopursua. Nesteen jäähdyttyä se saatettiin käymään hiivalla ja varastoitiin useaksi kuukaudeksi. Tällainen sima sisälsi peräti 17 prosenttia alkoholia. Päihdyttävällä simalla katsottiin olevan jumalallista voimaa. Viikinkien Valhallassa kaatuneet soturit taistelivat keskenään ja surmasivat toisiaan, mutta keräytyivät taas illalla pitämään ylenmääräisen kosteita simapitoja.

Suomalaisten osalta simankäytön historia on hieman hämärän peitossa. Suomalais-ugrilaiset kansat tunsivat kyllä hyvin mehiläishoidon, mutta historiallisella ajalla pohjoisrajana oli Suomenlahti. Kylmän ilmaston takia mehiläisenhoito ei täällä onnistunut. Varsinainen mehiläishoito alkoi Suomessa vasta 1750-luvulla Fagervikin kartanossa ja yleistyi 1800-luvulla. Simalla eli metulla oli silti vankka asema suomalaisessa kansanperinteessä ja -runoudessa. Sima valmistettiin täällä tuontihunajasta: miltei jokaisella tänne saapuneella laivalla oli 1500-luvulla lastinaan myös hunajaa. Simaa ja olutta tuotiin myös valmiina. Vuoden 1606 vähittäismyyntijärjestyksessä mainittiin 10 erilajista simaa, yhtä monta viinilaatua ja 16 ulkomaista olutta. Erityisen herkullisena pidettiin Liettuassa valmistettua simaa. Sitä suosi Kustaa Vaasakin, joka oli hyvin mieltynyt simaan.

Siman tuonti oli siis merkittävää 1600-luvun alkupuolella. Vähitellen vahva sima alkoi kadota käytöstä. Suomessa vain Helsingissä ja Porvoossa on tietoja väkevän siman kaupasta 1700-luvun puolivälissä. Samaisen vuosisadan lopussa ulkomainen sima katoaa lähdetiedoista kokonaan. Mikä johti siman muuttumisen vähäprosenttiseksi vappujuomaksi? Väkevä sima hävisi samaan aikaan, kun viinanpolttotaito levisi suorastaan räjähdysmaisesti ja kun kaupunkien porvaristo ja maaseudun säätyläiset siirtyivät viiniin ja kahviin. On myös viitattu mehiläishoidon taantumiseen Itämeren piirissä, kun mehiläisvahaa ei uskonpuhdistuksen jälkeen tarvittu kirkkojen kynttilöihin.

Siman asema muuttui Suomessa 1700-luvulla: sitä alettiin Suomessa valmistaa virkistäväksi kesäjuomaksi, jota joivat varsinkin varakkaat ja aateliset, sillä vain heillä oli varaa sen raaka-aineisiin hunajaan, sitruunaan ja hiivaan. Tavallisella kansalla alkoi Suomessa olla varaa simantekoon 1800-luvulla, kun hunaja voitiin alkaa korvata sokerilla ja raaka-aineiden saatavuus parani. Simasta tulikin koko kansan kesäjuoma 1900-luvulla. Siihen vaikutti osaltaan pahmaineinen kieltolaki, jonka aikana raittiusväki kannusti juomaan simaa samppanjan sijasta. Viime vuosisadalla sima vakiintui myös nimenomaan vappujuomaksi.

Simasta kirjoitellessa kävi mieli tekemään simaa. Paikallisessa alkoholikaupassa sattui olemaan yllättäen jäljellä vielä kolme pulloa simaa. Sitä täytyi maistaa, Melko täyteläinen maku tässä simassa, alkoholia 14,5 prosenttia.

Lähteitä:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sima
Ilkka Mäntylä: Viinissä totuus. Viinin historia Suomessa. Otava 1998.