Decamerone 21 - 30

Decamerone

Kolmas päivä, ensimmäinen kertomus. Filostrato

Firenzen seudulla oli nunnaluostari, jossa oli abbedissan lisäksi kahdeksan nuorta nunnaa. Luostarin puutarhurina oli vanha Nuno, joka tyytymättömän palkkaansa ja työoloihinsa palasi kotiseudulleen. Siellä hänet toivotti tervetulleeksi muuan harvinaisen kaunis nuori mies nimeltään Masetto. Kuultuaan luostarin nuorista nunnista Masetto päätti yrittää sinne puutarhuriksi. Hän pelkäsi, ettei häntä nuoruutensa ja komeutensa vuoksi palkattaisi. Siksi hän päätti tekeytyä mykäksi. Mykkänä hän teki töitä luostarin vanhalle työnjohtajalle, joka havaitsi nuorukaisen selviytyvän kaikista töistä erinomaisesti. Abbedissan suostumuksella Masettosta tehtiin luostarin puutarhuri.

Eräänä päivänä Masetto heittäytyi lepäämään nurmikolle tehtyään raskaasti töitä. Ohi sattui kulkemaan kaksi nunnaa. Toinen heistä kertoi rohkeasti, että hänen teki mieli käyttää puutarhuria apunaan saadakseen selville, mitä nainen kokee maatessaan miehensä kanssa. Toinen muistutti siitä, että se olivat lupautuneet Herran morsiamiksi. Ensiksi puhunut arveli, että Hän kyllä löytää jonkun neitsyen, vaikka he kaksi olisivat impeytensä menettäneet. Sitä paitsi mykkä ei voisi kertoa kenellekään asiasta. Niinpä parivaljakko vei Masetton puutarhan vajaan. Siellä Masetto – joka tietysti oli kuullut kaiken – liikoja houkutteluja vaatimatta ja typerää näytellen teki tytön mielen mukaan toisen tytön vartioidessa ulkopuolella. Sitten nunnat vaihtoivat osia ja molemmat kokeilivat vielä useaan kertaan, miten hyvin mykkä osasi ratsastaa. Nunnat totesivat, että nautinto oli suurempi kuin he olivat osanneet kuvitellakaan. Niinpä he usein tilaisuuden tullen huvittelivat mykkänsä kanssa.

Eräänä päivänä muuan luostarisisar näki tapahtumien kulun ja huusi kaksi toveriaan sitä katsomaan. He aikoivat ensin ilmoittaa asiasta abbedissalle, mutta liittyivätkin sitten huvitteleviin nunniin. Eri sattumusten johdosta joutui vielä kolme nunnaa tähän nautintopiiriin. Abbedissalla ei ollut aavistustakaan asiasta, mutta kerran hän sattui huomaamaan ratsastusharjoitusten uuvuttaman Masetton nukkumassa mantelipuun varjossa. Tuuli oli heilauttanut syrjään Masetton paidan, joten abbedissaan syttyi sama himo kuin nunniinkin. Hän vei miehen omaa huoneeseensa useaksi päiväksi, nunnien ikävissään valitellessa, että puutarhuri löi laimin puutarhojensa hoitamisen. Tämän jälkeenkin abbedissa vaati puutarhurilta enemmän kuin osansa. 

Yhtenä yönä tarpeekseen saanut Masetto puhui abbedissalle: ”Hyvä rouva, olen kuullut sanottavan, että yksi kukko riittää kymmenelle kanalle, mutta ettei kymmenen miestä riitä tyydyttämään yhtä naista. Kun minulla on heitä nyt yhdeksän hoidettavana, niin se käy voimilleni, ja minä alan olla siinä kunnossa, ettei minusta ole kota mihinkään”. Edelleen Masetto sanoi, että sisarten pitäisi päästää hänet pois luostarista tai sopia asiasta. Abbedissa ällistyi tietysti Masetton kykyä puhua. Tämä selitti osanneensa puhua, mutta menettäneensä kyvyn sairauden takia. Vasta tänä yönä hän oli saanut sen takaisin.

Abbedissa päätti järkevänä naisena sopia asiat nunniensa kanssa, ettei luostari joutuisi huonoon huutoon. Masettosta tehtiin luostarin työnjohtaja, koska edellinen oli kuollut pari päivää aiemmin. Nunnat uskottelivat lähiseudun asukkaille, että Masetto oli saanut puhekykynsä heidän rukoustensa ja luostarin suojeluspyhimyksen ansiosta. Sitten he jakoivat Masetton tehtävät niin, että tämä jaksoi ne suorittaa. Vaikka tästä seurasi se, että luostarissa tuli vähän väliä pikku munkkeja maailmaan, sisaret hoitivat asian niin, ettei kenelläkään ollut siitä aavistusta.

Vanhennuttuaan Masetto palasi kotiseudulleen rikkaana miehenä ja isänä, jonka ei ollut koskaan tarvinnut huolehtia lastensa toimeentulosta. Ja hän sanoi jokaiselle, joka viitsi häntä kuunnella, että niin palkitsi Kristus jokaista, joka vietteli hänen morsiamensa.

Decamerone

Kolmas päivä, toinen kertomus

Langobardien kuningas Agiluf hallitsi Pavian kaupungissa. Hänen vaimonsa Teudelinga oli kaunis ja älykäs nainen. Nuori ja komea talliranki sattui rakastumaan kuningattareen intohimoisesti. Toivottoman intohimon valtaama tallirenki päätti kuolla niin, että kaikki huomaisivat sen johtuneen rakkaudesta kuningattareen. Renki otti nyt piiloutumalla makuuhuoneiden väliseen saliin selvää siitä, missä asussa ja miten kuninkaalla oli tapana vierailla vaimonsa makuuhuoneessa. Kuningas meni suoraan puolisonsa ovelle, koputti pari kertaa kepillään, minkä jälkeen ovi aukeni ja kynttilä otettiin hänen kädestään.

Tallirenki hankki nyt viitan, kynttilän ja kepin ja lähti seuraavana iltana koettamaan onneaan. Uninen kamarineiti otti häneltä kynttilän ja sammutti sen. Renki veti sanaakaan sanomatta kuningattaren vuoteen verhot syrjään, riisui viittansa ja asettui kuningattaren viereen. Tallirenki teeskenteli pahantuulista, sillä hän tiesi, ettei kuningas huonolla tuulella ollessaan sanonut sanaakaan. Renki tyydytti nyt intohimonsa useaan kertaan puhua pukahtamatta. Hänen oli vaikea erota kuningattaresta, mutta lopulta hän otti viittansa ja poistui sanomatta sanaakaan.

Mutta tuskin hän oli ehtinyt poistua, kun kuningas lähti tapaamaan vaimoaan, joka oli yllättynyt tästä toisesta vierailusta. Kuningatar totesi miehensä jo huvitelleen tavallista enemmän, ja silti saapuneen uudelle vierailulle. Kuningas ymmärsi jonkun esiintyneen hänenä, mutta viisaana miehenä ei paljastanut sitä vaimolleen. Hän kysyi vaimoltaan, eikö tämä uskonut hänen kykenevän uuteen vierailuun. Kuningatar arveli epäröimättä kuninkaan siihen kykenevän, mutta kehotti tätä ajattelemaan terveyttään. Kuningas noudattikin vaimonsa neuvoa ja poistui.

Sydän täynnä vihaa kuningas päätti ottaa selvän teon tekijästä. Hän arvasi, että syyllinen kuului talonväkeen. Niinpä hän otti kynttilän ja lähti henkilökunnan suureen makuusaliin. Kuningas oli vakuuttunut siitä, että sen kuningattaren luona vierailleen sydämentykytys ei ollut vielä tasaantunut. Tutkittuaan monia nukkujia kuningas saapui nukkuvaa teeskentelevän tallirengin luo. Kuningas huomasi löytäneensä oikean miehen. Hän ei halunnut toisten saavan tietää asiasta, joten tyytyi leikkaamaan tupsun tallirengin tukasta tunnistaakseen aamulla hänet.

Ovela tallirenki aravasi, mitä varten hänet oli merkitty. Niinpä hän haki sakset ja leikkasi niillä samalla tavoin tupsun kaikkien nukkumatoveriensa hiuksista. Aamulla kuningas tarkisti koko palvelusväkensä ja havaitsi, että melkein kaikki oli merkitty hiustupsu leikkaamalla. Kuningas tajusi, että hänellä etsimällään miehellä oli alhaisesta syntyperästä huolimatta kosolti järkeä. Hän ei halunnut häpäistä itseään eikä vaimoaan. Havaitessaan, ettei voisi selvittää asiaa ilman suurta julkista melua, sanoi hän kaikkiin kääntyen: ”Joka sen teki, älköön tehkö uudelleen. Saatte mennä.”

Palvelijat ihmettelivät suuresti kuninkaan sanojen tarkoitusta. Yksi ymmärsi, mutta hän oli tarpeeksi viisas pitääkseen asian omana tietonaan kuninkaan elinajan ja ollakseen enää uskaltautumatta mokomaan uhkarohkeaan seikkailuun.

Decamerone

Kolmas päivä, kolmas kertomus. Filomena.

Firenzessä asui kaunis ja jalomielinen aatelisnainen, joka oli avioitunut villankutojan kanssa. Nainen oli tyytymätön mentyään naimisiin porvarissäätyyn kuuluvan kanssa, varsinkin kun mies ei rikkauksistaan huolimatta ymmärtänyt muista kuin loimilangoista ja kehräämisestä. Nainen rakastuikin komeaan aatelismieheen, mutta ei voinut ilmaista tunteitaan tälle suoraan. Aatelisnainen sai kuitenkin tietää miehen olevan hyvä tuttava erään munkin kanssa, jota pidettiin typeryydestään huolimatta moitteettoman elämänsä takia oivallisena hengenmiehenä.

Nainen päätti käyttää hyväkseen munkkia ja meni tämän luo ripittäytymään. Ripin jälkeen hän valitti munkille luottamuksellisesti eräästä komeasta ja hienosti vaatetetusta aatelismiehestä, joka oli alkanut piirittää häntä. Nainen pyysi nyt munkkia huomauttamaan miestä moisesta käytöksestä. Munkki tiesi heti, kenestä oli kysymys. Hän lupasi toimitta asian, ja varakas nainen antoi munkille ison rahasumman hyväntekeväisyyteen.

Munkki piti nyt puhuttelun aatelismiehelle, joka aluksi yritti puolustautua. Munkkia nokkelampana hän kuitenkin pian arvasi, mistä oli kyse. Hän lupasi munkille välttää moista käytöstä ja käveli saman tien aatelisnaisen ikkunan ohi. Tämä muuttui kasvoiltaan säteileväksi heti miehen nähtyään. Nyt mies oli varma naisen tunteista.

Nainen puolestaan ryntäsi munkin luo itkien valittamaan, että mies ahdisteli häntä entistä ankarammin. Tämä oli muka lähettänyt jonkun naisen mukana lahjaksi rahakukkaron ja vyön. Nainen pyysi nyt munkkia toimittamaan kukkaron ja vyön takaisin miehelle. Munkki lupasi tehdä niin ja todistaa naisen viattomuuden sekä hurskauden puolesta. Nainen antoi vielä munkille arvokkaan kultarahan ja pyysi tätä rukoilemaan kuolleiden omaistensa puolesta.

Munkki piti taas ankaran moitesaarnan aatelismiehelle, joka oli häpeävinään, ja myönsi rahavyön omakseen. Tämän jälkeen mies riensi taas näyttäytymään naiselle. Kun tämän aviomies lähti sitten kauppamatkalle Genovaan, riensi nainen taas munkin tykö valittamaan aatelismiehestä. Tämä oli muka tullut puutarhaan ja kiivennyt rouvan makuuhuoneen ikkunan kohdalla kasvavaan puuhun. Sieltä käsin hän oli jo astumassa makuuhuoneeseen, kun ilkialaston rouva viimeisellä hetkellä ennätti lyömään kiinni ikkunaluukut. Munkki suostutteli naisen pitämään asian omana tietonaan ja lupasi taltuttaa paholaismaisen miehen. 

Munkki piti nyt entistä kiivaamman puhuttelun yökulkijalle, puutarhoissa hiipijälle ja puihin kiipijälle. Näin aatelismies sai tarvitsemansa tiedot. Munkille hän lupasi parantaa tapansa, mutta seuraavana aamuna hän jo messun aikaan kiipesi puuhun. Kaunotar otti hänet ihastuneena vastaan. He laskivat nyt leikkiä munkin typeryydestä, nauroivat poissa olevan aviomiehen pirroille ja karstoille, eikä heidän huvittelullaan ollut mittaa eikä määrää. Sitten he järjestivät asiat niin, että saattoivat vielä monta yhteistä yötä nauttia autuudesta, jonka Jumala laupeudessaan toivottavasti mahdollisimman pian suo niin minulle kuin jokaiselle muullekin sitä kaipaavalle kristitylle.

Decamerone

Kolmas päivä, neljäs kertomus. Panfilo.

Mies nimeltä Puccio di Rinieri joutui vanhetessaan uskonkiihkon valtaan, liittyi fransiskaaneihin, ja tunnettiin siitä lähtien nimellä veli Puccio. Hänestä tuli kuivakas uskonmies, huhuttiinpa hänen liittyneen flagellanttien lahkoon. Hänen vaimonsa Isabettan, joka oli iloluonteinen, sievä ja punottava kuin omena, täytyi paastota hieman useammin ja pitempiä aikoja kuin olisi halunnut. Jos hän tahtoi huvitella miehensä kanssa, kertoi tämä veli Nastalgion saarnoista tai Jeesuksen elämästä ja muusta sellaisesta.

Eräänä päivänä don Felice -niminen nuori ja komea munkki palasi Pariisista. Hän saavutti veli Puccion luottamuksen ja vieraili usein tämän kotona. Don Felice huomasi pian Puccion vaimon kärsivän paastoista. Hän päätti auttaa rouvaa parhaansa mukaan, muuta siihen ei tarjoutunut tilaisuutta, koska Puccio ei koskaan poistunut kaupungista. 

Don Felice päätti keksiä keinon asian hoitamiseksi. Viisaan miehenä hän neuvoi veli Pucciolle suoran tien autuuteen. Puccion tuli ripittäytyä ja sen jälkeen pidättäytyä koskemasta vaimoonsa 40 päivää. Edelleen hänen piti mennä joka ilta talonsa katolle, asettaa seinää vasten leveä lauta, jota vasten voi seistessaan nojata. Kätensä Puccion piti ojentaa sivuille kuin ristiinnaulitun; käsien tukena saivat olla poikkipuut. Tässä asennossa hänen piti seista liikahtamatta katse kohti taivasta suunnattuna illasta aamuun ja lukea samalla 300 isämeitää ja 300 avemariaa. Kun aamumessuun soitetaan, voi Puccio nukkua hetken vaatteet päällä, minkä jälkeen hänen piti mennä kirkkoon kuuntelemaan ainakin kolme messua ja lukea 50 isämeitää ja avemariaa. Illalla Puccion piti mennä taas kirkkoon ja lukea don Felicen paperilla antamat rukoukset.

Veli Puccio oli riittävän typerä valitakseen ehdotetun tien autuuteen. Hänen vaimonsa lupasi osallistua paastoamiseen, mutta ymmärsi hyvin, mikä vuoksi don Felipe järjesti Puccion seisomaan kuvapatsaana katolle koko yöksi. Don Felipe saapui iltaisin rouvan makuuhuoneeseen mukanaan runsaasti syötävää ja juotavaa. Eräänä yönä rouva ja don Felipe pelehtivät niin innokkaasti, että Puccio kysyi sadannen isämeidän luettuaan, mitä rouva oikein puuhasi, kun lattia tuntui keinuvan. Isabetta vastasi naureskelleen ratsastaessaan: ”Itsehän olet sanonut, että joka paastoaa ja käy nälkäisenä nukkumaan, se kääntelehtii vuoteessa koko yön”. Don Felice ja Isabetta siirsivät kuitenkin tämän jälkeen vuoteensa toiselle puolelle taloa.

Veli Puccion jatkaessa näin parannuksentekoaan katolla sanoi vaimo usein don Felicelle: ”Veli Puccion parannuksenteko on johtanut meidät paratiisiin”. He jatkuivat nälkänsä tyydyttämistä vielä muuallakin veli Puccion lopettelua parannuksentekonsa. Näin Puccio uskoessaan parannuksenteollaan pääsevänsä paratiisiin johdattikin sinne kaksi muuta.

Decamerone

Kolmas päivä, viides kertomus. Elisa.

Pistoiassa eli sangen rikas, mutta myös tavattoman ahne aatelismies, nimeltään Francesco Vergellesi. Hänet nimitettiin Milanon podestaksi. Hän oli varustautunut tehtävää varten oivallisesti, mutta häneltä puuttui kaunis ratsuhevonen. Sellainen oli alhaissäätyisellä, mutta rikkaalla herralla, jota kutsuttiin Zimaksi eli keikariksi, oli sellainen. Kaupungissa tiedettiin yleisesti, että hän oli rakastunut Francescon kauniiseen vaimoon, joka hyveellisenä naisena ei vastannut Ziman liehittelyihin. Francesco kutsui nyt Ziman luokseen ostaakseen hevosen, mutta toivoi ahneuttaan tämän lahjottavan sen, koska oli niin ihastunut Francescon vaimoon.

Zima ilmoitti, ettei myy hevosta mistään hinnasta, mutta voi lahjoittaa sen, jos saa puhua vaimolle Francescon ollessa läsnä, mutta niin kaukana, ettei kuule puhetta. Ahneuttaan Francesco suostui, vaikka hänen vaimonsa paheksui sopimusta. Francesco määräsi, että vaimon tuli kuunnella Ziman puheita, mutta hän ei saanut vastata tälle sanallakaan. Zima tunnusti vaimolle kaunopuheisesti suuren rakkautensa ja heltyi lopuksi kyyneliin odottaessaan vastausta. Nainen joutui nyt lemmentunteen valtaan, huokaili kaipaavasti, mutta ei sanonut sanaakaan. Zima ymmärsi pian Francescon juonen. Niinpä Zima vastasi itse rouvan puolesta. Hän vakuutti rakkauttaan ja muistutti miehensä lähtevän pian Milanoon Ziman rouvalle rakkauden tähden lahjoittamalla ratsulla. Ziman piti nyt joka päivä kulkea talon ohi. Kun hän näkisi kaksi pyyheliinaa riippumassa rouvan makuuhuoneen ikkunassa, pitäisi hänen illan tulle saapua kenenkään huomaamatta puutarhan ovesta nauttimaan ja iloitsemaan koko yöksi.

Sitten Zima puhui omasta puolestaan rouvalle vakuuttaen noudattavansa saamaansa ohjetta ja tekevänsä parhaansa osoittaakseen kiitollisuutensa rouvan suuresta suosionosoituksesta. Rouva ei tähänkään vastannut. Zima kertoi Francescolle, että tunsi puhuneensa marmoripatsaalle eikä rouvalle. Edelleen hän myönsi Francescon nyt ostaneen hevosen, vaikkei Zima sitä myynytkään. Francesco lähti nyt tyytyväisenä Milanoon puoleksi vuodeksi lahjahevosellaan ratsastaen.

Rouva mietiskeli Ziman puheita. Hän huomasi olevansa yksin miehensä ollessa Milanossa. Mistään hän ei löytäisi Ziman veroista rakastajaa, joten eräänä päivänä hän ripusti kaksi pyyheliinaa makuuhuoneensa ikkunaan. Zima hiipi illan tullen salaa rouvan luo. Vitkastelematta he nousivat portaita rouvan huoneeseen, kävivät vuoteeseen ja nauttivat lemmen iloista. Eikä tämä kerta jäänyt suinkaan viimeiseksi.

Decamerone

Kolmas päivä, kuudes kertomus. Fiammetta.

Napolissa asui aikoinaan Ricciardo Minutolo-niminen rikas ja komea nuori mies. Vaikka hän oli naimissa, rakastui hän toisen naiseen, jonka nimi oli Catella, ja jota pidettiin Napolin kauneimpana naisena. Catella oli naimisissa Filippello Fighinolfin kanssa, jota hän kunniallisena naisena rakasti koko sielustaan. Ricciardo Minutolo pyrki lähestymään Catellaa menestyksettä. Intohimonsa kahlitsemana Ricciardo laati suunnitelman. 

Hän sai tietää, että Catella on erittäin mustasukkainen miehestään. Nyt Ricciardo teeskenteli unohtaneensa Catellan ja rakastuneensa toiseen naiseen. Jonkin ajan kuluttua kaikki napolilaiset, myös Catella, uskoivat tähän. Nyt he saattoivat keskustella, ja kävellessään erään kerran Catellan ja muutaman muun naisen seurassa, kertoi Ricciardo jostain rakkausjutusta. johon Filippello oli sekaantunut. Catellan mustasukkaisuus leimahti heti ja hän vaati Ricciardolta tarkempaa selitystä. Tämä kertoi nyt Catellalle kahden kesken Filippellon kosiskelleen Ricciardon vaimoa lemmenleikkeihin. Filippellon palkkaama nainen oli ehdottanut Ricciardon vaimolle, että tämä saapuisi seuraavana päivänä siestan aikaan kylpylään lemmenhetkeen. Vaimo ei tietenkään aikonut mennä sinne, mutta Ricciardo ehdotti, että Catella menisi sen sijaan paikalle ja yllättäisi miehensä. Vihainen ja mustasukkainen Catella päättikin tehdä niin.

Seuraavana aamuna Ricciardo järjesti kylpylän omistavan naisen kanssa vuoteen pimeään huoneeseen, jossa ei ollut ikkunoita eikä valoaukkoja. Ricciardo jäi vuoteeseen odottelemaan. Catella marssi nyt vihaisena kylpylään, jossa omistaja ohjasi hänet saamiensa ohjeiden mukaan pimeään huoneeseen. Siellä Catella piti suunsa kiinni, koska ei halunnut paljastua. Ricciardokin toivotti naisen vain tervetulleeksi, jonka jälkeen he viettivät hyvän aikaa sängyssä molemminpuoliseksi tyydytykseksi.

Sitten Catella haukkui puolisonsa monisanaisesti ja raivokkaasti petturiksi ja luopioksi. Catellan sanatulvasta ei tahtonut tulla loppua. Ricciardo päätti, ettei hän voi antaa Catellan palata kotiinsa väärine käsityksineen. Siksi hän antoi ilmi itsensä. Catella yritti huutaa ja kiljua, mutta Ricciardo esti sen. Hän selitti, että rouva vain häpäisi itsensä ja Filippellon, jos asia kävisi ilmi. Catella oli aivan katkeroitunut aluksi, mutta Ricciardo sai hänet lempein puhein rauhoittumaa. Cattella taipui ja teki sovinnon. Sitten he olivat vielä yhdessä hyvän tovin suureksi tyydytyksekseen. Siitä päivästä lähtien he hoitivat asiansa niin varovasti ja hyvin, että heillä oli vielä monta kertaa tilaisuus iloita lemmestään. Suokoon Jumala meille saman ilon!

Decamerone

Kolmas päivä, seitsemäs kertomus. Sen kertoo monisanaisesti Emilia.

Firenzessä asui aatelismies Tedaldo degli Elisei. Hän oli silmittömästi rakastunut Aldobrandino Palermon vaimoon Ermellinaan. Tedaldo pääsikin toiveittensa perille, mutta sitten Ermellina hylkäsi hänet tyystin. Tedaldo lähti katkeroituneena Firenzestä Kyprokseen, missä loi uran menestyvänä kauppiaana. Seitsemän vuoden päästä hän päätti palata pyhiinvaeltajaksi pukeutuneena Firenzeen nähdäkseen taas Ermellinan.

Kotitaloonsa palatessaan hän näki neljän miehen seisovan surupuvuissaan talonsa edustalla. Hän kysyi eräältä suutarilta, mistä oli kyse. Tämä kertoi, että Aldobrandino Palermo oli surmannut Tedaldon, koska tämä oli palannut mielistelemään Ermellinaa. Tedaldo palasi ihmeissään majataloonsa. Yöllä hän nukkui levottomasti ja kuuli ääniä ullakolta. Hiivittyään kuuntelemaan hän sai selville, että kolme miestä ja yksi tyttö keskustelivat tapahtuneesta murhasta. Kävi ilmi, että miehet olivatkin tappaneet Aldobrandinon.

Tedaldo laati suunnitelman pelastaakseen Aldobrandinon. Hän meni tapaamaan itkuista Ermellinaa esittäytyen Konstantinopolista saapuneeksi pyhiinvaeltajaksi, joka on tullut muuttamaan rouvan surun iloksi. Pyhiinvaeltaja tiesi niin paljon Ermellinan elämästä, että tämä uskoi hänet pelastavaksi profeetaksi. Ermellinan tuli nyt ripittäytyä ja tunnustaa syntinsä. Pyhiinväeltaja kysyi, oliko hänellä koskaan ollut rakastajaa. Ermellina myönsi, ja kertoi katkarasti katuvansa tämän hylkäämistä. Sen aiheutti munkki, jolle Ermellina oli ripittäytynyt. Tämä oli nostanut asiasta hirvittävän metelin ja uhannut rouvan palavan helvetin tulessa ikuisesti. Peloissaan Ermellina oli luopunut rakastajastaan, joka oli sitten epätoivoissaan poistunut Firenzessä. Tätä rouva nyt katui kaivaten rakasta Tedaldoa.

Pyhiinvaeltaja sanoi nyt, että tämä rakastajan hylkääminen oli aiheuttanut Ermellinan nykyisen kärsimyksen. Sitten pyhiinvaeltaja halusi avata Ermellinan silmät munkkien suhteen: nämä olivat nykyään luopuneet köyhyyden ja nöyryyden ihanteista. He keräsivät maallista mammonaa, hekumoivat naisten perään, laiskottelivat luostareissaan ja tavoittelivat korkeita virkoja. Ermellina oli menetellyt väärin hylätessään uljaan ja aidosti rakastavan Tedaldon typerän munkin puheiden takia. Nykyisestä hädästä päästäkseen hänen piti luvata, että jos Tedaldo palaa pitkästä maanpaostaan, pitää Ermellinan suoda tälle rakkautensa ja hellyytensä. Ermellina vastasi sen olevan mahdotonta, olihan hän itse pitänyt tikarinpistoon kuollutta Tedaldoa sylissään ja vuodattanut kyyneleitä kuolleen kasvoille. Vihdoin pyhiinvaeltaja paljasti henkilöllisyytensä hämmästyneelle Ermellinnalle.  Hetken suudelmien jälkeen Tedaldo kielsi Ermellinaa paljastamasta henkilöllisyyttään kenellekään. Sitten hän lähti järjestämään Aldobrandinon pelastamista.

Tedaldo meni pyhiinvaeltajaksi pukeutuneena vankilaan tapaamaan Aldobrandinoa. Hän lupasi pelastaa tämän toivoen samalla, että Aldobrandino antaisi anteeksi Tedaldon neljälle veljelle. Nämä olivat saattaneet Aldobrandinon vaaraan luultuaan tämän olevan syyllinen Tedaldon kuolemaan. Sitten pyhiinvaeltaja riensi tapaamaan tuomaria ja kertoi hänelle kolmesta majatalon omistaneesta veljeksestä, jotka olivat syyllisiä murhaan. Pidätettyinä nämä myönsivätkin syyllisyytensä. Murhan syyksi he kertoivat sen, että mies oli lähennellyt yhden veljeksen vaimoa. Sillä väli Tedaldo riensi tapaamaan Ermellinaa. Pian he tekivät sovinnon ja sinetöivät sen käymällä vuoteeseen lemmen nautintoihin. 

Pyhiinvaeltajan ehdotuksesta Aldobrandino järjesti sovintojuhlan, johon Tedaldon veljet kutsuttiin. Kun veljekset esiintyivät siellä vielä surupuvuissa, päätti Tedaldo paljastaa itsensä. Aluksi kukaan ei tuntenut häntä, mutta kun Tedaldo kertoi asioita perhepiiristään ja omista asioistaan, tunsivat kaikki hänet pian. He ryntäsivät syleilemään häntä lukuun ottamatta Ermellinaa. Tämä selitti, ettei tohtinut lähestyä miestä vanhojen juorujen tähden. Aldobrandino kehotti häntä unohtamaan vanhat perättömät juorut ja syleilemään Tedaldoa, joka oli hänet pelastamalla osoittanut huhujen perättömyyden.

Decamerone

Kolmas päivä, kahdeksas kertomus. Lauretta. (28)

Syrjäisellä seudulla Toscanassa oli ja on vieläkin benediktiiniluostari, jonka apotiksi valittiin, joka oli lähes joka suhteessa pyhä mies. Hän harrasti kuitenkin seurustelua naisten kanssa, tosin niin viisaasti, ettei jäänyt siitä kiinni. Apotti sattui tutustumaan upporikkaaseen Ferondo-nimiseen talonpoikaan, joka oli tavattoman typerä. Apotti sieti häntä aluksi ainoastaan siksi, että sai hauskuutella talonpojan moukkamaisuuden kustannuksella. Mutta sitten hän tutustui Ferondon kauniiseen vaimoon ja rakastui tähän kiihkeästi. Apotti sai kuitenkin huomata, että muuten typerä Ferondo ei ollutkaan yksinkertainen vartioidessaan mustasukkaisesti vaimoaan. Apotti järjesti kuitenkin pariskunnan vierailulle luostarin puutarhaan, jossa puhui niin kauniisti autuusasioista, että rouva tunsi tarvetta ripittäytyä apotille.

Ennen ripittäytymistä rouva kysyi apotilta neuvoa miehensä suhteen, sillä tämä oli typeryytensä lisäksi rasittavan mustasukkainen. Apotti kertoi nyt, että ainoa mahdollisuus miehen mustasukkaisuuden parantamiseen oli se, että tämä joutuisi kiirastuleen. Rouvasta tulisi leski, mutta vain tilapäisesti. Palkkioksi Ferondon parantamisesta pitäisi rouvan lahjoittaa rakkautensa ja suoda ruumiinsa apotille. Rouva torjui ajatuksen ensin, mutta vähitellen apotti taitavasti ja lempeästi perustellen sai hänet suostumaan.

Muutaman päivän kulutta Ferondo saapui luostariin. Apotilla oli eräältä itämaiselta ruhtinaalta saatua pulveria, joka vaivutti nauttijansa syvään uneen. Pulverin vaikutus riippui annoksen suuruudesta, ja apotti annosteli Ferondon kolmen vuorokauden uneen. Ferondo nukahti seisaallean ja kaatui sitten tiedottomana maahan. Apotti ja munkit totesivat hänet kuolleeksi ja haetuttivat sukulaiset paikalle suremaan. Yöllä apotti vei sitten apurinsa kanssa Ferondon arkustaan pilkkopimeään holviin, jota käytettiin tarvittaessa munkkien vankilana. 

Seuraavana yönä apotti lähti Ferondon vaatteisiin pukeutuneena rouvan luo ja viipyi siellä lemmeniloista nauttien aamuun asti. Apotin nähneet maalaiset pitivät häntä Ferondon levottomasti harhailevana haamuna. Sillä aikaa Ferondo heräsi. Apotin apuri pieksi nyt Ferondon ja kertoi saamiensa ohjeiden mukaan olevan nyt kiirastulessa. Apuri tarjosi Ferondolle ruokaa ja viiniä, joiden kertoi olevan tämän vaimon kirkkoon lähettämiä. Jumala oli sitten käskenyt apurin toimittaa ruuan Ferondolle. Aterian jälkeen apuri ruoski taas Ferondon kertoen iskujen olevan Jumalan kosto tämän mustasukkaisuudesta. Apuri kertoi olevansa vainaja, joka oli eläessään palvellut mustasukkaista herraa ja yllyttänyt tämän mustankipeyttä. Rangaistukseksi Jumala oli nyt määrännyt vainajan ruokkimaan ja pieksämään Ferondoa niin kauan, kunnes Hän toisin päättää.

Tähän tapaa mustasukkaista Ferondoa ruokittiin ja ruoskittiin kymmenen kuukautta. Onnellinen apotti vieraili sillä aikaa tuhkatiheään rouvan luona ja iloitsi tämän kanssa parhaansa mukaan. Mutta huvista on aina maksettava: rouva tuli raskaaksi. Apotti riensi siis Ferondon luo ja kertoi, että Jumala salli tämän palata maan päälle. Ferondon palattua vaimo synnyttäisi hänelle pojan. Sen jälkeen apotti nukutti Ferondon huumatulla viinillä ja kuljetti puettuna arkkuunsa, johon hänet oli kymmenen kuukautta aiemmin pantu. Aikanaan Ferondo heräsi ja kampesi itsensä pois arkusta säikäyttäen joukon munkkeja pakosalle. Ferondo rauhoitti nämä ja vei heidät katsomaan Jumalan ihmettä: kalmankalpeaa ylösnoussutta Ferondoa, joka ei ollut nähnyt taivasta kymmeneen kuukauteen. Apotin nähdessään Ferondo heittäytyi tämän jalkoihin kiittäen apottia ja vaimoaan, joiden esirukousten voimin hän nyt oli noussut ylös kiirastulesta.

Ferondo kertoi uteliaille ihmisille keksimiään tapauksia kiirastulikokemuksistaan. Hän saattoi vaimonsa raskaaksi, ainakin omasta mielestään. Onneksi hänen vaimonsa synnytti pojan oikeaan aikaan - on näet niinkin typeriä ihmisiä, jotka kuvittelevat, että naisen raskauden aika kestää tasan yhdeksän kuukautta. Ferondo oli parantunut mustasukkaisuudestaan, ja hänen vaimonsa eli tämän kanssa yhtä kunniallisesti kuin ennenkin. Unohtamatta pistäytyä sopivan tilaisuuden tullen tapaamassa hurskasta apottia, joka oli niin auliisti antanut hänelle apua tarvittaessa. 

Decamerone

Kolmas päivä, yhdeksäs kertomus. Neifile.

Ranskassa eli aikoinaan terveydeltään heikko kreivi Isnard de Roussion. Hänen lääkärinsä Gérard de Narbonne valvoi hänen tilaansa jatkuvasti. Lääkärillä oli hyvin nuori tytär Gilette, joka rakastui kreivin komeaan poikaan, Bertrandiin. Tämä joutui isänsä kuoltua lähtemään Pariisiin. Giletten isä kuoli myös. Aikuistuttuaan Gilette kuuli, että Bertrandista on tullut tavattoman kaunis ja komea mies. Nuori nainen oli edelleen kiihkeän rakastunut Bertrandiin ja kaipasi tätä. 

Gilette päätti lähteä Pariisiin kuultuaan Ranskan kuninkaan kärsivän rintapaiseesta, jota lääkärit eivät kyenneet parantamaan. Isänsä oli perehdyttänyt hänet monipuolisesti lääketieteeseen, ja hän valmisti tietyistä kasveista voiteen, joka parantaisi sen sairauden, minkä hän uskoi kuningasta vaivaavan. Kuningas ei ensiksi suhtautunut vakavasti nuoren tytön parannuskeinoihin, mutta ajatteli sitten antaa tälle tilaisuuden. Gilette sanoi, että jos lääke ei toimisi, voisi kuningas poltattaa hänet roviolla. Vastaavasti kuningas lupasi toimittaa tytön naimisiin hyvän ja arvossa pidetyn miehen kanssa, jos lääke toimisi. Gilette suostui tähän, mutta sanoi haluavansa kuitenkin itse valita puolisonsa.

Giletten antama hoito paransi pian kuninkaan, joka ilmoitti nyt lunastavansa lupauksensa. Gilette sanoi haluavansa puolisokseen kreivi Bertrand de Roussilionin. Kuningas ilmoitti nyt tahtonsa Bertrandille, joka oli tyytymätön. Tyttö oli kyllä kaunis, mutta ei ollut sopiva ylhäisaateliseen sukuun. Kuninkaan sana oli kuitenkin laki, ja hallitsija järjesti komeat häät parille. Mutta heti hääjuhlan jälkeen Bertrand lähtikin Firenzeen osallistuakseen italialaiskaupunkien keskinäisiin sotiin. Nuori rouva palasi kreivikuntaan, jonka asiat olivat retuperällä kreivin pitkäaikaisen poissaolon vuoksi. Taitavana ja älykkäänä naisena Gilette sai ne suurella työllä ja vaivalla järjestykseen alamaisten suureksi tyydytykseksi. 

Gilette lähetti kaksi ritaria tiedustelemaan Bertrandilta, josko tämä palaisi kotiinsa. Kreivi ilmoitti, ettei palaisi jatkamaan avioliittoaan, ennen kuin vaimolla olisi Bertrandin sormus sormessaan ja tämän siittämä lapsi käsivarrellaan. Kreivi piti sormusta aina, koska uskoi siihen liittyvän taikavoimia. Niin kreivin kanta kävi selväksi. Kreivitär ilmoitti nyt omistautuvansa laupeudentyölle ja pyhiinvaelluksille. Hän jätti kreivikunnan hoidon vaikutusvaltaisimpien miesten hoidettavaksi, vaikka nämä kyynelsilmin pyysivät häntä jäämään. 

Pyhiinvaeltajaksi pukeutuneen Gilette matkasi Firenzeen ottamaan selvää miehensä toimista. Kävi ilmi, että kreivi oli rakastunut köyhään aatelistyttöön, jota yritti saada rakastajattarekseen. Gilette solmi yhteyden tytön äitiin, jonka kanssa sopi juonesta. Äiti ilmoitti välikäden kautta kreiville, että tytär olisi suostuvainen rakastajattareksi, jos kreivi todistaisi rakkautensa lähettämällä tälle sormuksensa. Kun Bertrand oli suostunut, kuljetti aatelisrouva Giletten kreivin viereen tyttärensä sijasta. Jo ensimmäinen yhtyminen tuotti kaksinkertaisen hedelmän, sillä kreivitär synnytti määräajan kuluttua kaksi poikalasta. Tämän jälkeenkin kreivitär sai nauttia miehensä syleilystä monta kertaa.

Havaittuaan olevansa raskaana Gilette halusi korvata aatelisrouvalle tämän vaivat. Rouva pyysi häpeillen sata liiraa tyttärensä myötäjäisiin, muta Gillette antoi hänelle tuhat liiraa. Aatelisrouva tyttärineen lähti maaseudulle piiloon sukulaistensa luo ja Gilette kätkeytyi majataloonsa. Kreivi palasi nyt kotiseudulleen hoitamaan välttämättömiä asioita. Paluuta helpotti se, että hän tiesi Giletten olevan poissa. Gilette puolestaan synnytti kaksoset, jotka olivat aivan isänsä näköiset. 

Gilette saapui kotiseudulleen ja tunkeutui pyhiinvaeltajaksi pukeutuneena kreivin järjestämiin suuriin juhliin. Kreivin jalkoihin vaipuneena hän esitti kreivin sormuksen ja sylissään olevat kaksoset. Nyt hän vaati kreiviä lunastamaan lupauksensa ja ottamaan Giletten vastaan vaimonaan. Ällistynyt kreivi pyysi selitystä, ja Gilette kertoi, kuinka kaikki oli käynyt. Ajatellessaan Giletten älykkyyttä ja poikien komeutta nieli kreivi ylpeytensä ja tunnusti Giletten puolisokseen ja kaksoset lapsikseen. Siitä päivästä lähtien hän kunnioitti Giletteä aviovaimonaan ja rakasti tätä koko sydämestään.

Decamerone

Kolmas päivä, kymmenes kertomus. Dioneo. (30)

Gafsan kaupungissa Tunisiassa eli ennen vanhaan upporikas mies, jolla oli useita lapsia. Näiden joukossa oli nuori ja hyvänmuotoinen tyttö, Alibek. Hänet oli kasvatettu pakanuuteen, mutta kuultuaan kristinoppia, kysyi hän, mikä olisi paras tapa palvella Jumalaa. Hänelle vastattiin, että parasta olisi paeta syntiä ja kiusausta samoin kuin Egyptin erämaiden erakot tekevät. Yksinkertainen, hädin tuskin neljätoista täyttänyt tyttö, lähti hetken mielijohteesta erämaahan. Saavuttuaan sinne vaivalloisen vaelluksen jälkeen hän tapasi erakon, jota pyysi opettamaan, miten Jumalaa parhaiten palvellaan. Mies pelkäsi kuitenkin sotkeutuvansa paholaisen verkkoihin kauniin tytön takia. Siksi hän lähetti tämän lähellä asuvan toisen, vielä hurskaamman erakon luo. Tämäkään ei tohtinut pitää häntä luonaan, vaan ohjasi tytön kolmannen erakon puheille. Tämä oli nuori mies nimeltään Rustico. Hän nautti suurta arvostusta viisautensa ja hyveellisyytensä takia. Rustico epäröi, mutta päätti ottaa työn luokseen koetellakseen hyveellisyyttään ja tahtonsa lujuutta. Tyttö asettui nukkumaan, mutta Rustico huomasi mahdottomaksi taistella kiusauksia vastaan. Hän otti keskustelemalla selville, että tyttö ei tiennyt mitään miehistä. Niinpä Rustico päätti toteuttaa mielihalunsa jumalanpalveluksen varjolla.

Hän selitti, että pirun ajaminen helvettiin miellyttäisi kaikkein eniten Jumalaa. Tyttö kysyi, miten moinen tapahtuisi. Rustico riisui vaatteensa ja kehotti tyttökin riisuutumaan. Erakko asettui polvilleen kuin rukoillakseen ja kehotti tyttöä asettumaan eteensä samaan asentoon. Kun erakko näki työn sulot, tapahtui lihan ylösnousemus. Alibek huomasi sen ja kysyi: ”Mikä tuo on, Rustico, joka sinulla törröttää ja jota minulla ei ole?” Rustico selitti törröttäjän olevan piru, jota hän vain suurin tuskin saattoi pitää kurissa. Alibek arveli olevansa onnellisemmassa asemassa, kun hänellä ei ollut pirua kiusanaan. Mutta Rustico selitti, että tytöllä on helvetti. Jumalalle otollista olisi, jos Rustico saisi ajaa pirun helvettiin. Alibekin suostumuksella Rustico opetti vuoteessa, miten piru ajetaan helvettiin.

Alibek, joka ensimmäistä kertaa ajoi pirua helvettiin, tunsi hieman kipua. Alibek lohdutti häntä, ja varmuuden vuoksi he ajoivat pirun helvettiin kuuteen kertaan ennen kuin nousivat vuoteesta. Alibekia alkoi tämä puuha miellyttää. Hän totesi Gafsan kristittyjen olleen oikeassa: mikään maailmassa ei ollut ihanampaa kuin Jumalan palveleminen. Pirun ajaminen helvettiin oli hauskin mahdollinen toimi. Alibek alkoikin tulla usein Rusticon luo ja sanoi: ”Isä, minä tulin tänne palvelemaan Jumalaa enkä vetelehtimään. Eiköhän ajeta taas piru helvettiinsä.”

Kutsumalla ja yllyttämällä Rusticoa tyttö ajoi erakon voimat vähiin. Alibek valitti nyt, että vaikka piru oli lannistunut, hänen helvettinsä ei suostunut rauhoittumaan. Erakon pitäisi auttaa sen raivon sammuttamisessa, ihan kuten tyttö oli auttanut kesyttämään pirun ylpeyden. Rustico, joka eli erakkojen tapaan juurilla ja vedellä, ei oikein pystynyt täyttämään tätä vaatimusta. Alibekin helvetin ja Rusticon pirun ollessa näin huonoissa väleissä, syttyi Geftassa suuri tulipalo. Alibekin koko perhe paloi talonsa mukana, joten tytöstä tuli koko omaisuuden perijä. Muuan omaisuutensa tuhlannut nuori mies, nimeltään Neerbale, etsi vastentahtoisen Alibekin käsiinsä, meni tämän kanssa naimisiin ja vei tytön Gaftaan Rusticon suureksi tyydytykseksi.  

Ennen kuin Alibek oli maannut Neerbalen kanssa, kysyivät naiset, kuinka hän oli palvellut Jumalaa erämaassa. Alibek kuvaili tekemisensä, ja piti Neerbalea suurena syntisenä, tämä kun oli lopettanut pirun helvettiin karkottamisen. Naiset nauroivat katketakseen ja lohduttivat Alibekia: Neerbale kyllä tule palvelemaan Jumalaa ahkerasti samalla tapaa kuin Rustico. Kaupungissa tulikin sananparreksi, että hauskin jumalanpalvelustapa on pirun ajaminen helvettiin. Sanontatapa on tunnettu nykyäänkin.