Decamerone 31 - 40 

Neljäs päivä, ensimmäinen kertomus. Fiammetta. (31)

Salernon lempeämielisellä kuninkaalla, Tancredilla, oli yksi ainoa tytär. Isä ei olisi halunnut luopua Ghismondasta, mutta naitti hänet viimein Capuan herttuan pojalle. Tämä kuoli heti häiden jälkeen, joten Ghismonda palasi kukistavana ja älykkäänä leskenä isänsä hoviin. Tytärtään rakastava Tancred ei pitänyt kiirettä tyttärensä toimittamisella uusiin naimisiin, joten Ghismonda alkoi katsella itselleen arvoistaan rakastajaa. Hän mieltyi erääseen isänsä palvelijaan, Guiscardoon. Ghismonda rakastui yhä kiihkeämmin palvelijaan, joka älykkäänä nuorena miehenä huomasi sen ja rakastui pian tulenpalavasti ruhtinattareen.

Ghismonda löysi huoneestaan käynnin ammoin sitten louhittuun kallioluolaan, johon pääsi ulkoa päin vain katossa olevan orjantappuroiden peittämän aukon kautta. Tuosta aukosta orjantappuroilta suojaavaan nahkapuseroon pukeutunut Giscardo laskeutui köyden varassa luolaan. Luolassa he toteuttivat lemmennautintonsa monina päivinä ja öinä. Kerran Tancred sattui tulemaan Ghismondan huoneeseen tämän ollessa luolassa. Nyt ruhtinas näki, mitä luolassa tapahtui. Paljastamatta itseään Tancred palasi hirvittävän vihan vallassa huoneeseensa.

Seuraavana yönä pari sotilasta pidätti Guiscardon tämän ollessa nousemassa luolasta. Tancred meni tyttärensä huoneeseen ja moitti tämän luvattomasta rakkaussuhteesta, erityisesti koska rakastaja oli alhaissäätyinen. Tancred pohti, pitäisikö hänen antaa anteeksi tyttärelleen vai antaa vihansa murskata tämän. Ghismonda ei puhjennut valittamaan, vaan säilytti rauhallisuutensa. Hän päätti, ettei ano armoa, vaan seuraa Guiscardon kohtaloa; hän oletti tämän jo surmatuksi. Ghismonda selitti valinneensa Guisgardon rakastajakseen huolellisen harkinnan perusteella. Tämä oli hyveitä, tapoja ja käyttäytymistä vertailtaessa aatelismiehiä jalompi. Lopuksi hän vannoi tekevänsä saman mitä Guisgardolle oli tehty tai tehtäisiin.

Tancred ei uskonut tyttärensä tarkoittavan totta sanoillaan. Ruhtinas määräsi huovinsa kuristamaan Guiscardon ja ottamaan sydämen tämän rinnasta. Sydämen hän pani kauniiseen kultamaljaan, jonka lähetti tyttärelleen. Ghismonda oli jo tuottanut palvelijoillaan myrkyllisiä kasveja sekä juuria ja keittänyt niistä juoman. Guisgardon sydäntä suudeltuaan ja hetken katkerasti itkettyään Ghismonda tyhjensi myrkkymaljan. Sen jälkeen hän asettui vuoteeseen kauniiseen asentoon, painoi päänsä Guiscardon sydämelle ja odotti ääneti kuolemaa. 

Palvelijat hälyttivät paikalle isän, joka alkoi nyt liian myöhään lohduttaa ja rohkaista tytärtään. Ghismonda jaksoi enää pyytää, että isä hautaisi hänet Guiscardon viereen. Ruhtinas Tancred katui liian myöhään julmuuttaan, ja koko Salernon ilmaistessa suruaan hän hautautti molemmat rakastavaiset juhlallisin menoin yhteiseen hautaan

Neljäs päivä, toinen kertomus. Pampinea. 

Imolassa eli aikoinaan mies, joka vietti sangen syntistä ja häpeällistä elämää. Tämä Berto della Masso joutui Imolassa niin huonoon maineeseen, että siirtyi Venetsiaan, minne kaikki roskaväki kertyy. Hän teeskenteli katuvansa entistä elämäänsä ja ryhtyi munkiksi. Äkkiä hän muuttui varkaasta, parittajasta, väärentäjästä ja murhaajasta suureksi saarnamieheksi, antoipa vihkiä itsensä papiksikin. Salassa hän onnistui silti harjoittamaan vanhoja paheitaan. Nimensä hän oli vaihtanut muuttuessaan muka saalinhimoisesta sudesta hurskaaksi paimeneksi; nyt hän oli Veli Alberto Imolasta.

Eräänä päivänä Veli Albertolle sattui ripittäytymään muuan nuori ja yksinkertainen nainen, Lisetta da Cà Querino, joka oli naimisissa matkoilla olevan kauppiaan kanssa. Alberto huomasi heti, ettei kauneudestaan loputtomasti laverrellut nainen ollut kovin älykäs. Alberto arveli löytäneensä tästä oikean pellon auralleen, mutta esitti pyhää miestä moittien Lisaa omahyväisyydestä. Lisa moittikin munkkia aasiksi, joka ei pystynyt erottamaan hänen laistaan naista tusinakaunottaresta. Muutamaa päivää myöhemmin Alberto meni tapaamaan Lisaa ja heittäytyi tämän jalkojen juuren anomaan anteeksiantoa. Enkeli Gabriel oli nimittäin ilmestynyt Albertolle ja rusikoinut hänet huonoon kuntoon, koska munkki oli rohjennut puhua halveksivasti Lisettasta. Gabriel nimittäin rakasti tätä enemmän kuin ketään muuta naista. Lisäksi Gabriel lähetti Alberton kautta sanoman Lisettalle: enkeli halusi viettää yön tämän kanssa. Alberton piti nyt viedä sana Lisettalle Gabrielin aikeista, ettei nainen säikähtyisi. Lisäksi Lisettalle piti kertoa, että Gabriel tulisi naisen luo jonkun ihmisen hahmossa, että Lisetta voisi koskettaa enkeliä. 

Lisetta kertoi olevansa kovin hyvillään siitä, että Gabriel rakasti häntä. Enkeli oli tervetullut kenen tahansa hahmossa häntä tapaamaan. Alberto pyysi nyt naista suostumaan siihen, että Gabriel tulisi hänen hahmossaan tapaamiseen. Gabrielin pitäisi nimittäin ottaa Alberton sielu hänen ruumiistaan ja antaa sen olla paratiisissa vierailun ajan. Typerä rouva suostui, ja Alberto muistutti häntä jättämään ulko-oven yöksi auki. Gabriel saattoi nimittäin kulkea suljetun oven läpi vain enkelinä, mutta ei ihmishahmona ollessaan. Kelpo rouva odotti yötä niin kiihkoissaan, ettei paita tahtonut pysyä hänen pyllynsä päällä. 

Veli Alberto arveli, ettei joutuisi seuraavana yönä esittämään niinkään enkeliä kuin ratsumiestä. Niinpä hän ennen iltalomalle lähtöään vahvistautui leivoksilla ja muilla hyvillä. Lainattuaan eräältä ystävättäreltä vaateparsia hän puki itsensä jonkinmoiseen enkelihahmoon. Valkoisen hahmon nähdessään Lisetta heittäytyi maahan, mutta enkeli viittasi hänet käymään vuoteeseen. Veli Alberto oli kookas ja vankka mies, joka ei vähästä väsynyt. Gabriel teki sinä yönä siivetönnäkin monta lentoa ja ilahdutti siten kovin rouvaa, minkä lisäksi hän kertoi tälle paljon taivaan ihanuudesta. Veli Alberto kävi sen jälkeen useasti enkelihahmossaan rouvaa tapaamassa.

Tyhmyyttään Lisetta kertoi juorusiskolleen enkeli Gabrielin rakkaudesta ja öisistä käynneistä. Juorusisko kertoi tämän tietysti muille, ja pian koko kaupunki tiesi asiasta. Lisettan miessukulaisetkin kuulivat asiasta ja päättivät hankkia enkelin käsiinsä katsoakseen, osaako tämä lentää. Alberton seuraavan vierailun aikana sukulaiset aikoivat syöksyä hänen kimppuunsa. Alberto kuitenkin ehti sukeltaa vuoteesta kanavaan ja pelasti nipin napin nahkansa. Sukulaisille jäi käsiinsä vain enkelinhöyheniä ja Lisetta, jonka he haukkuivat pataluhaksi.

Alberto onnistui pelastautumaan alastomana erään miehen asuntoon. Hän lasketteli valheita selittääkseen, miksi oli liikkeellä alastomana aamuyöstä. Säälistä mies salli Alberton jäävän vuoteeseensa ja lähti itse asioilleen.  Kaupungilla kelpo mies kuuli puheet enkeli Gabrielin öisestä lennosta kanavaan. Palattuaan kotiinsa hän pakotti Alberton tunnustamaan ja pani tämän haettamaan viisikymmentä kultadukaattia, muuten hän paljastaisi miehen takaa-ajajille. Sitten hän selitti, että ainoa keino paeta takaa-ajajia olisi osallistuminen suuren kansanjuhlaa. Sinne joku vei mukanaan jonkun karhuksi pukeutuneen, toinen muka villi-ihmisenä ja niin edelleen. Alberton oli pakko suostua tuumaan, muuten hän ei arvellut selviävänsä takaa-ajajistaan. Mies voiteli nyt Alberton paksusti hunajalla, kaatoi hänen päälleen säkillisen höyheniä, pani naamion hänen kasvoilleen, antoi toiseen käteen paksun kepin ja pani hänet toisella kädellä kävelyttämään kahta teurastajalta lainaksi saamaansa vihaista koiraa. Sitten hän lähetti edellään pojan kuuluttamaan, että joka tahtoisi nähdä enkeli Gabrielin, saisi toiveensa toteutetuksi tulemalla Markustorille – hieno esimerkki venetsialaisten rehellisyydestä. Mies talutti nyt hihnasta villi-ihmisensä torille ja sitoi hänet pylvääseen kärpästen ja paarmojen ahdisteltavaksi. Torin kerryttyä täyteen väkeä mies otti naamarin Alberton kasvoilta ja näytti kansalle enkeli Gabrielin, joka laskeutuu öisin taivaasta huvittelemaan Venetsian naisten kanssa.

Naamarin tultua poistetuksi kaikki tunsivat veli Alberton. Hänelle singottiin mitä pahimpia haukkumasanoja, ja yksi ja toinen heitti hänelle lokaa kasvoihin. Tätä jatkui kauan, kunnes kuusi Alberton luostarin munkkia saapui pelastamaan hänet. He veivät Alberton luostariin meluava ihmisjoukko jäljessään. Alberton uskotaan kuolleen kurjuuteen luostarin vankilassa. - Suokoon Jumala, että kaikille hänen laisilleen kävisi samoin!

Neljäs päivä, kolmas kertomus. Filostrato. 

Marseillessa asui aikoinaan alhaissyntyinen, mutta rahakas kauppias. Hänen lapsistaan kolme oli tyttöjä: viisitoistavuotiaat kaksoset Ninetta ja Maddalena sekä vuotta nuorempi Bertella. Muuan köyhä Restagnone-niminen aatelismies rakastui silmittömästi Ninettaan ja tyttö samoin häneen. Nuoret salasivat suhteensa, sillä kauppiaan tyttäret oli jo päätetty naittaa toisaalle. Sitten kaksi keskenään ystävystynyttä rikasta nuorta, Folgho ja Ughetto, rakastuivat Maddalenaan ja Bertellaan. Nyt Restagnone esitti nuorukaisille sopimusta: Folgho ja Ughetto panisivat omaisuutensa yhteen ja jakaisivat sen tasan kolmeen osaan. Yksi osa tulisi Restagnonelle, joka vastineeksi lupasi järjestää niin, että sisarukset pakenisivat miesten kanssa huomattava osa kauppiasisän omaisuutta mukanaan johonkin kaukaiseen paikkaan. Siellä he voisivat elää kuin kolme veljestä maailman onnellisimpina ihmisinä. Folgho ja Ughetto suostuivat tähän.

Restagnone suostutteli nyt sisarukset tuumaansa. Folgho ja Ughetto muuttivat omaisuutensa rahaksi ja hankkivat nopeakulkuisen aluksen paetakseen Kreetalle. Pakoyönä sisarukset ottivat isältään suuren määrä kultaa ja jalokiviä ja hiipivät hiljaa rakastajiensa luo. Seuraavana iltana laiva pysähtyi Genovassa, missä nuoret rakastavaiset saattoivat ensimmäistä kertaa nauttia lemmeniloja. Sitten he jatkuivat Kreetalla, mistä rakennuttivat hienot asunnot itselleen ja elivät onnellisina palvelijoiden ympäröiminä, juhlia ja pitoja pitäen.

Mutta koska ihmiset kyllästyvät mitä miellyttävimpiinkin asioihin, ihastui Restagnone erääseen jalosukuiseen kreetalaistyttöön ja alkoi piirittää tätä. Ninetta tuli mustasukkaiseksi, vihastui ja lopuksi raivostui Restagnoneen. Hän lahjoi tunnetun myrkynsekottajanaisen valmistamaan surmanjuomaa ja juotti sen eräänä iltana Restagnonelle. Ennen aamua mies oli kuollut. Folgho ja Ughetto rakastajattarineen surivat häntä suuresti ja järjestivät komeat hautajaiset. Mutta myrkyn valmistanut nainen jäi kiinni muista rikoksista ja tunnusti tämänkin tuhotyön. Ninettakin tunnusti rikoksen, vaikka kidutustakaan ei käytetty.

Kreetan herttua määräsi Ninettan polttoroviolle. Maddalena oli nuori ja kaunis nainen, jolle herttua oli jo kauan osoittanut huomiota. Maddalena arveli voivansa pelastaa sisarensa suostumalla herttuan toiveisiin. Herttua suostuikin, ja antoi pidättää Folghon ja Ughetton yön ajaksi. Samaan aikaan herttua vietti yönsä Maddalena kanssa ja luovutti tälle Ninettan kiitokseksi ihanasta yöstä. Maddalenan piti nyt jatkaa suhdettaan ja toimittaa Ninetta pois näkyvistä.

Folgholle ja Ughettolle oli kerrottu, että Ninetta oli heitetty säkissä mereen. Sattumalta Folgho näki Maddalenan huolellisesti piilottaman Ninettan. Nyt Folgho pakotti Maddalenan kertomaan totuuden ja raivonpuuskassaan surmasi tytön miekallaan tämän armonpyynnöistä välittämättä.  Herttuan kostoa peläten hän otti Ninettan mukaansa ja lähti saarelta viimeisillä rahoillaan vuokraamallaan pikkualuksella. Sen koommin heistä ei kuultu mitään.

Maddalenan surmasta raivostunut herttua pakotti nyt Ughetton ja Bertellan tunnustamaan, että he olivat yhdessä Folcon ja Ninettan kanssa tappaneet Maddalenan. Suurella vaivalla Ughetto ja Bertella saivat lahjotuksi vartijat antamalla näille suurimman osan rahoistaan, joita olivat säilyttäneet kotonaan pahan päivän varalle. Yötä myöten he pakenivat pienellä aluksella Rhodokselle, missä he pian kuolivat köyhyyteen ja kurjuuteen. Näin surullisen lopun tuotti Restagnonen mieletön rakkaus ja Ninettan hillitön viha heille kaikille.

Neljäs päivä, neljäs kertomus. Elisa.

Sisilian kuninkaalla Gugliemolla oli kaksi lasta, Ruggieri-niminen poika ja Constanza-niminen tytär. Ruggieri kuoli ennen isäänsä, ja häneltä jäi poika, jota nimitettiin Gerbinoksi. Gerbinosta kehittyi isoisän kasvattamana urheudestaan ja jaloudestaan kuulu nuori mies. Hänen maineensa levisi myös Tunisin kuninkaan tyttären korviin. Tämä oli kauneimpia luonnon luomia olentoja. Hän rakastui Gerbinoon kuultuaan tämän uskomattomista urotöistä. Vastaavasti Gerbino kuuli puhuttavan prinsessan kauneudesta ja jaloudesta niin paljon, että rakastui häneen kiihkeästi. Gerbino lähetti Tunisiin matkustavien ystäviensä kautta sanoman rakkaudestaan prinsessalle, joka vastasi yhtä kiihkeästi rakastetulleen. 

Tunisin kuningas lupasi kuitenkin tyttärensä puolisoksi Granadan kuninkaalle. Kuningas oli saanut vihiä tyttärensä ja Gerbinon ihastumisesta. Siksi kuningas ilmoitti Guglielmolle, että lähettäisi tyttärensä Granadaan vain, jos Guglielmo lupaisi, ettei Gerbino tai kukaan muukaan estäisi matkaa. Guglielmo ihmetteli pyyntöä, koska ei tiennyt pojanpoikansa rakkaudesta prinsessaan. Hän antoi lupauksen Tunisin kuninkaalle ja lähetti sen merkiksi Tunisin kuninkaalle käsineensä. 

Prinsessa lähetti nyt sanan matkastaan Gerbinolle nähdäkseen, oliko tämän urheus maineensa veroinen. Gerbino tiesi isoisänsä lupauksesta, mutta rakkaus voitti ja hän antoi varustaa kaksi kevyttä kaleeria. Prinsessaa kuljettanut alus löydettiin Sardinian läheltä. Gerbino yllytti nyt urheat miehensä hyökkäykseen luvaten heille kaiken saaliin laivasta, itse hän tyytyisi prinsessaan. Saatuaan laivan kiinni hän vaati sitä antautumaan. Saraseenit kieltäytyivät antautumasta näyttäen kuninkaan turvakirjettä ja hansikasta. Gerbino näki rakastettunsa laivan kannella; tämä oli vielä ihanampi kuin hän oli kuvitellut. Gerbino vastasi, ettei aikonut käydä metsästämään haukoilla eikä siis tarvinnut hansikastakaan. 

Kumpiin puoli alkoi nyt ampua toisiaan nuolilla ja heitellä kiviä. Gerbino näki, ettei näin syntynyt ratkaisua, joten hän sytytti tuleen mukanaan tuomansa pikku aluksen ja työnsi sen kaleerillaan vihollislaivan kylkeen. Saraseenit näkivät, että heidän oli antauduttava tai kuoltava. He nostivat itkevän ja armoa anovan prinsessa laivan kannelle, surmasivat hänet Gerbinon nähden ja heittivät ruumiin mereen. Gerbino ryntäsi vihollisalukseen ja raateli saraseeneja kuin härkämullikkain keskelle joutunut leijona, joka raatelee eläimen toisensa jälkeen pikemmin raivonsa kuin nälkänsä takia. Gerbino hakkasi miekallaan kuoliaaksi saraseenin toisensa jälkeen ja antoi miestensä ryöstää palavan laivan. Prinsessan ruumis nostettiin merestä, ja katkerasti itkenyt Gerbino hautasi rakastettunsa pienelle saarelle.

Tunisin kuninkaan lähettiläät tulivat kertomaan Guglielmolle, kuinka huonosti tämä oli pitänyt lupauksensa. Kuningas tuomitsi Gerbinon kuolemaan ja teloitutti tämän. Hän sanoi mieluummin teloittavansa pojanpoikansa kuin joutuvansa siihen maineeseen, ettei kuninkaana pitänyt sanaansa. Näin kokivat rakastavaiset muutaman päivän sisällä luonnottoman kuoleman, saamatta tilaisuutta nauttia kertaakaan rakkautensa onnesta.

Neljäs päivä, viides kertomus. Filomena. (35)

Messinassa oli kolme huomattavan rikasta kauppiasveljestä, joilla oli nuori ja kaunis sisar nimeltä Lisabetta. Veljekset eivät olleet vielä toimittaneet häntä naimisiin, vaikka tilaisuuksia riitti. Veljesten palveluksessa oli nuorukainen nimeltä Lorenzo, joka hoiti kaikki heidän asiansa. Pian Lisabetta ja Lorenzo ihastuivat toisiinsa ja tyydyttivät sitten kaikki toiveensa. Eräänä yönä Lisabettan vanhin veli sattui huomaamaan, miten tyttö hiipi Lorenzon makuuhuoneeseen. Päivän valjettua veljekset neuvottelivat asiasta. He päättivät pitää asian salassa, ettei Lisabetalle koituisi häpeää. Samalla he päättivät päästä eroon Lorentzosta. Kerran he ottivat Lorenzon mukaan huvimatkalle ja päästyään autiolle seudulle surmasivat tämän. He kertovat lähettäneensä Lorenzon pitkälle kauppamatkalle.

Lisabetta alkoi jatkuvasti kysellä Lorenzoa. Hänen veljensä vihastuivat siitä, eikä tyttö uskaltanut jatkaa utelujaan. Hän valitti itkien kaipuutaan lohduttomina öinä ja ilottomina päivinä. Yhtenä yönä Lorenzo ilmestyi hänelle unessa ja kertoi joutuneensa veljesten murhaamaksi. Lorenzo kuvaili myös paikan, johon hänet oli haudattu.

Saatuaan aamulla veljiltään luvan Lisabetta lähti luotetun palvelijattarensa kanssa kävelylle. Hän suuntasi unessa ilmoitettuun paikkaan ja löysikin pian Lorenzon haudan. Hän olisi ottanut mielellään mukaansa koko ruumiin, mutta se ei ollut mahdollista. Niinpä hän leikkasi irti pään, peitti lopun ruumista ja palasi sitten kotiin. Siellä hän suuteli Lorenzon päätä, itki ja peitti sen lopuksi puhtaaseen pyyhkeeseen. Lopuksi hän pani pään kauniiseen kukkaruukkuun, peitti sen mullalla ja istutti siihen muutamia basilikayrtin taimia. Hänellä oli tapana istua alituiseen kukkaruukun ääressä katsellen sitä ja kastellen ruukkua ruusuvedellä ja ennen kaikkea kyynelillään. Kasvista tulikin ihmeen kukoistava ja se tuoksui huumaavasti.

Naapurit alkoivat kiinnittää huomiota Lisabettan outoon käytökseen ja veljeksetkin huomasivat hänen kauneutensa lakastuvan. Lopulta he veivät ruukun salaa pois. Lisabetta vaati sitä takaisin, mutta veljekset pysyivät kovina. Lopulta Lisabetta sairastui, mutta vaati vielä sairasvuoteella maatessaankin kukkaruukkua itselleen. Veljekset päättivät tutkia ruukun ja löysivät sieltä pään, jonka tunnistivat kiharasta tukasta Lorentzon pääksi. Peläten tihutyönsä tulevan tunnetuksi he hautasivat pään ja siirtyivät kaikessa hiljaisuudessa Messinasta Napoliin.

Mutta Lisabetta ei lakannut itkemästä eikä vaatimasta kukkaruukkuaan takaisin, kunnes kuolema lopetti hänen itkunsa.  Näin surullisesti päättyi hänen rakkautensa. Mutta tapahtuma tuli ajan oloon yleisesti tunnetuksi ja joku sepitti siitä surullisen laulun, jota lauletaan vieläkin.

Neljäs päivä, kuudes kertomus. Panfilo. (36)

Bresciassa eli aatelismies Negro de Ponte Carrara, jolla oli muiden lasten ohella Andreuola-niminen nuori ja sievä tytär. Andreuola rakastui kiihkeästi naapurinsa nuoreen Gabriottoon, joka oli vaatimatonta sukua, mutta kohtelias ja miellyttävä nuorukainen. Nuorille tapasivat lempiä Andreuolan isän puutarhassa. Salaa he vihityttivät itsensä, että vain kuolema voisi heidät erottaa.

Eräänä yönä Andreuola näki unen, jossa heidän puutarhassa ollessaan jokin musta ja hirvittävä nousi Gabriotton sisästä ja vei tämän maan sisään. Andreuola säikähti niin, että yritti peruuttaa seuraavan yön salaisen tapaamisen puutarhassa. Gabriotto ei siihen suostunut, joten Andreuola kertoi tapaamisen aikana unestaan. Gabriotto puolestaan kertoi nähneensä unen, jossa sysimusta ja nälkäinen pantteri repi sydämen hänen rinnastaan. Andreuola salasi unien aiheuttaman pelkonsa ja syleili Gabriottoa entistä kiihkeämmin. Äkkiä Gabriotto huoahti syvään ja vierähti nurmikolle hiessä ähkien. Hetkistä myöhemmin hän kuoli.

Nuori nainen itki ja huusi rakastettunsa nimeä. Lopulta hän kutsui avuksi palvelijattarensa. Andreuola halusi saattaa rakastettunsa hautaan ja sitten surmata itsensä. Palvelijatar koetti karkottaa itsemurha-ajatukset ja ehdotti ruumiin hautaamista puutarhaan tai jättämistä sen portin ulkopuolelle. Andreuola halusi kuitenkin kuljettaa ruumiin Gabriotton kodin lähelle, että omaisetkin pääsisivät häntä suremaan. He asettivat vainajan päähän kukkaseppeleen, peittivät ruumiin ruusuilla ja käärivät sen silkkipeittoon. 

Heidän ollessaan matkalla Gabriotton kotiin sattui niin, että heihin törmäsi joukko oikeudenpalvelijoita. He näkivät ruumiin, ja Andreuola lähti heidän kanssaan vapaaehtoisesti tuomarin luo. Tuomari kuulusteli Andreuolan ja lääkäri varmisti Gabriotton kuolleen sydämen tienoilla sijainneen paiseen puhkeamiseen. Tuomari ei silti vapauttanut Andreuolaa, vaan halusi tämän olevan suosiollinen vapautumisen ehtona. Andreuolan kieltäytyessä tuomari yritti saada tahtonsa läpi väkisin, mutta nuori nainen sai tuomarin häpeämättömyydestä voimaa suojella kunniaansa. Huhu tuomarin tappiosta levisi kaupungille, ja Andreuolan vanha isä riensi ystävineen vaatimaan tyttärensä vapauttamista. Tuomari myönsi häpeälliset toimensa, mutta väitti vain koetelleensa nuoren naisen hyveellisyyttä. Hän kehui Andreuolan lujaluontoisuutta ja ilmoitti olevansa valmis menemään naimisiin hänen kanssaan, vaikka tämän ensimmäinen mies oli alhaissyntyinen. Andreuola taas heittäytyi isänsä jalkoihin ja pyysi anteeksi sitä, ettei ollut kertonut avioliitostaan ainoan rakkautensa kanssa. Nyt hän halusi vain kuolla isänsä katuvana tyttärenä.

Negro, joka oli jo vanha ja lempeäluontoinen mies, purskahti itkuun ja nosti tyttärensä jaloilleen. Hän ei voinut tehdä muuta hyvää kuolleelle vävypojalleen kuin järjestää tälle siunauksensa mukaiset hautajaiset. Ruumis asetettiin Andreuolan silkkipeitolla verhotuille paareille keskelle pihaa, ja suuri sukulaisten ja tuttavien saattojoukko kokoontui itkien vainajan ympärille. Hautaan ruumiin kantoi joukko kaupungin huomattavampia miehiä.

Muutamaa päivää myöhemmin tuomari uudisti kosintansa, mutta tytär ei halunnut kuulla puhuttavankaan asiasta, eikä isä häntä pakottanut. Uskollisen palvelijattarensa kanssa Andreuola ilmoittautui nunnaksi erääseen hurskaasta hengestään kuuluisaan luostariin, missä he elivät vielä kauan ja nauttivat suurta arvonantoa.

Neljäs päivä, seitsemäs kertomus. Emilia (37)

Jonkin aikaa sitten Firenzessä eli nuori ja kaunis tyttö, jonka nimi oli Simona. Hän oli köyhän miehen tytär ja elätti itseään villankehrääjänä. Köyhä nuorukainen Pasquino toi hänelle usein villoja jääden muka valvomaan, että tyttö teki huolellista työtä. Vähitellen nuoret rakastuivat ja antautuivat nauttimaan yhteisistä lemmeniloista.

Kerran Pasquino ehdotti Simonalle, että he lähtisivät erääseen puutarhaan, jossa saisivat olla kenenkään häiritsemättä. Simona livahtikin eräänä sunnuntaina puutarhaan ystävättärensä Laginan kanssa. Puutarhassa hän tapasi rakastajansa, joka oli saapunut sinne Stramba-nimisen ystävänsä kanssa. Nyt Stramba ja Lagina ihastuivat toisiinsa ja rakastavat parit menivät eri puolille puutarhaa saadakseen rauhassa nauttia lemmen iloista. 

Pasquino asettui rakkaansa kanssa erään suuren salviapensaan juurelle. Kun he olivat kisailleet ja ruokailleet, otti Pasquino salviasta lehden ja selitti puhdistavansa sillä hampaat ruokailun jälkeen. Hampaitaan hangatessaan hän kävi yhtäkkiä kalmankalpeaksi ja kuoli. Simonan huutojen hälyttämät Stramba ja Lagina näkivät turvonneen ruumiin täynnä mustia pilkkuja. He syyttivät Simonaa Pasquinon myrkyttämisestä. Heidän nostamansa meteli takia paikalle kertyi koko joukko ihmisiä, jotka uskoivat Stramban ja Laginan puheisiin. Simona kuljetettiinkin heti tuomarin kuulusteltavaksi. Tuomari päätti tarkistaa ruumin ja väitetyn rikoksen tapahtumapaikan itse. Perillä Simona kertoi tapahtumien kulun. Stramba ja muut Pasquinon ystävät pilkkasivat Simonaa, väittivät hänen myrkyttäneen Pasquinon ja vaativat tyttöä roviolle poltettavaksi. Syytöksistä mykistynyt tyttöparka lyyhistyi salvialla hampaita hieroessaan kuolleena maahan.

Sallimus antoi näiden onnellisten ihmisten nähdä hehkuvan rakkautensa ja kuolevan samana päivänä! Onnellisin oli kuitenkin Simona, koska kohtalo ei sallinut Paquinon ystävien häväistä häntä, vaan osoitti neidon syyttömäksi. Tuomari määräsi nyt hämmennyksestä toivuttuaan salvian revittäväksi maasta. Puutarhan vartija teki niin, ja pensaan juuresta tavattiin valtavan suuri rupisammakko, jonka kaikki arvelivat myrkyttäneen pensaan. Kun kukaan ei uskaltanut lähestyä sammakkoa, kerättiin sen ympärille risuja ja se poltettiin samalla kuin salviakin. 

Pasquinon ja Simonan pöhöttyneet ruumiit vietiin San Paolon kirkkoon haudattaviksi, koska nämä näet kuuluivat tähän seurakuntaan.

Neljäs päivä, kahdeksas kertomus. Neifile.

Firenzessä asui aikoinaan mahtava kauppias Leonardo Sighieri, jolla oli vaimonsa kanssa Girolamo-niminen poika. Kauppias kuoli heti pojan synnyttyä, mutta äiti ja holhoojat pitivät hänestä hyvää huolta. Poika kasvoi leikkitoveriensa parissa ja kiintyi erityisesti naapurissaan asuvan räätälin tyttäreen, Salvestraan. Ystävyys kehittyi vuosien mittaan lämpimäksi rakkaudeksi. Äiti halusi eroon tästä suhteesta, koska pelkäsi poikansa solmivan aikuisena avioliiton alhaissyntyisen tytön kanssa. Hän halusi lähettää 13-vuotiaan poikansa Pariisiin opetteleman liiketoimia ja uskoi räätälin tyttären avioituvan sillä aikaa. Girolamo vastusteli äitinsä ja holhoojiensa tahtoa, mutta viimein äiti sai pojan houkuttelemalla, imartelemalla ja rukoilemalla taipumaan tahtoonsa. Poika lupasi viipyä Pariisissa vuoden, mutta ei päivääkään kauemmin.

Äiti sai erilaisin tekosyin lykättyä Girolamon paluuta niin, että tämä tuli takaisin Firenzeen vasta kahden vuoden kuluttua. Palattuaan Girolamo sai tietää, että Salvestra oli mennyt naimisiin erään teltantekijän kanssa. Girolamo koetti nyt saavuttaa Salvestran toisin keinoin ja kierteli tämän asuntoa kuten rakastuneet nuoret miehet tapaavat tehdä. Salvestra tuntui kuitenkin kokonaan unohtaneen ja hylänneen hänet. Girolamo päätti ainakin puhua suunsa puhtaaksi tytölle. Hän otti selvää Salvestran talosta ja piiloutui avioparin poissa ollessaan heidän makuuhuoneeseensa telttakankaan taakse. Piilossaan hän odotti, kunnes aviopari tuli kotiin ja asettui vuoteeseen.

Huomattuaan miehen nukahtaneen Girolamo pujahti Salvestran puolelle sänkyyn.  Säikähtynyt Salvestra vaati Girolamoa poistumaan. Salvestra oli onnellinen avioliitossaan, ja Girolamo uhkasi nyt tuhota hänen ja aviomiehensä välisen luottamuksen. Girolamo masentui, kun Salvestra ei vastannut hänen vetoomuksiinsa. Lopulta Girolamo pyysi päästä hetkeksi makaamaan rakkaansa viereen, jotta saisi hieman lämpöä vereensä, joka tuntui jäätyneen hänen suonissaan. Hän lupasi, ettei kosketa Salvestraa eikä sano sanaakaan. Salvestran annettua luvan asettui Girolamo hänen viereensä, ajatteli Salvestran häntä kohtaan osoittamaa kovuutta ja päätti kuolla. Sanaakaan sanomatta hän puristi käsiään yhteen ja pidätti henkeään, kunnes tukehtui.

Salvestra halusi Girolamon poistuvan ja ojensi kätensä ravistellakseen tämän hereille. Hän huomasi miehen olevan kylmä kuin jää ja tajusi tämän kuolleen. Hän herätti miehensä, kertoi tapauksen niin kuin se olisi sattunut jollekin toiselle ja kysyi, mitä tämän mielestä moisessa tilanteessa pitäisi tehdä. Mies vastasi, että kuollut pitäisi viedä kotiinsa ja että naisen ei pitäisi kärsiä siitä millään tavalla, koska ei ollut rikkonut ketään vastaan. ”Tehdään sitten niin”, sanoi Salvestra ja ohjasi miehensä käden tunnustelemaan vieressään olevaa ruumista. Mies ällistyi tietenkin suuresti, mutta nousi ylös, puki vainajan ja kantoi tämän kotioven edustalle, minkä jälkeen hään palasi vaimonsa luo. 

Seuraavana aamuna Girolamo löydettiin kuolleena kotiportiltaan. Syntyi suuri häly. Lääkäri tutkivat ruumiin, mutta kun sinä ei näkynyt pahoinpitelyn jälkiä, he selittivät yksimielisesti hänen nähtävästi kuolleen johonkin sydänsuruun. Ruumis vietiin kirkkoon äidin ja naispuolisten sukulaisten itkiessä ja valittaessa äänekkäästi. Valitusvirsien ollessa äänekkäimmillään kehotti Salvestran mies vaimoaan menemään surevien joukkoon ja kuuntelemaan, mitä tapauksesta puhutaan. Mies itse menisi miesten joukkoon kuuntelemaan, olisiko kenelläkään vihiä avioparin osuuteen yön tapahtumissa.

Salvestra meni mielellään, sillä hän oli alkanut tuntea sääliä lapsuudenystävänsä surullisen kohtalon takia. Girolamo rikkaus ja onni ei ollut liikuttanut Salvestran mieltä, mutta niin teki hänen onnettomuutensa. Vanha rakkaus leimahti liekkiinsä ja täytti Salvestran mielen säälillä. Hän tunkeutui surevien naisten ohi ja heittäytyi vihlovasti kirkaisten Girolamon kasvojen puoleen. Suru kouristi häntä niin rajusti, että hän heitti henkensä samoin kuin Girolamokin. 

Nyt alkoi kirkossa entistä suurempi valitus, joka kantautui myös Salvestran miehen korviin. Tämä itki kauan lohduttomasti, mutta kertoi sitten edellisen yön tapahtumat. Kaikki ymmärsivät nyt, miksi nuoret olivat kuolleet. Salvestra koristeltiin kuten kuolleet tavallisesti, ja hänen ruumiinsa pantiin Girolamon viereen paareille. Heidät haudattiin samaan hautaan, ja siten he yhdistyivät kuolemassa, vaikkei rakkaus ollutkaan voinut yhdistää heitä elämässä.

Neljäs päivä, yhdeksäs kertomus.

Provencessa eli muinoin kaksi jaloa ritaria. Toisen nimi oli Guiglielmo Rossiglione ja toisen Guiglielmo Guardastagno. He pitivät arvossa toisiaan ja ottivat yleensä yhdessä osaa turnajaisiin ja muihin aseleikkeihin esiintyen niissä samanvärisissä vaatteissa. Kävi kuitenkin niin, että Guiglielmo Guardastagno rakastui intohimoisesti Guiglielmo Rossiglionen kauniiseen vaimoon miesten välisestä ystävyydestä huolimatta. Vaimokin rakastui moitteettoman ritarilliseen kosiskelijaan. Pian pari alkoi salaisesti tapailla, mutta he eivät osanneet olla tarpeeksi varovaisia. Huhu suhteesta kiiri petetyn aviomiehen korviin. Tämä salasi tietonsa ja päätti toimittaa vihollisensa pois päiviltä niin pian kuin suinkin.

Rossiglionen hautoessa kostoa ilmoitettiin, että Ranskassa järjestetään suuret turnajaiset. Rossiglionen lähetti Guardastagnolle sanan tulla neuvottelemaan osallistumisesta juhlaan. Guardastagno ilmoittikin saapuvansa seuraavana päivänä. Silloin Rossiglione lähti väijymään tätä ja kiiti täydessä varustuksessa aseetonta vihollistaan kohti ja syöksi keihään tämän rintaan. Guardastagnon palvelijat pakenivat ehtimättä tunnistaa surmaajaa.  Rossiglione iski veitsensä Guardastagnon rintaan ja kaivoi sieltä tämän sydämen. Hän vei sen kokilleen ja kehotti tätä valmistamaan villisian sydämestä maistuvimman ja parhaimman ruuan. Ruoka piti sitten tuoda pöytään hopeavadilla. Kokki hakkasi sydämen hienoksi, maustoi sen hyvin ja käytti koko taitonsa valmistaakseen siitä oikein hyvän ruuan. 

Ruoka-ajan tultua Rossiglione istui vaimonsa kanssa pöytään, mutta rikos painoi häntä niin, ettei hän saanut syödyksi juuri mitään. Vihdoin kokki lähetti pöytään lihamuhennoksensa. Guiglielmo ojensi vadin vaimoilleen selittäen, ettei hänellä itsellään ollut nälkä. Vaimolla oli ruokahalua, hän maistoi muhennosta ja söi sen hyvällä halulla kehuen ateriaa kerrassaan maistavaksi. Guiglielmo vastasi, ettei ihmetellyt, että rouva piti kuolleenakin siitä, mistä oli elävänä nauttinut. Rouva ällistyi miehen puhetta ja kysyi, mitä mies oli hänelle syöttänyt. Mies vastasi ”Guiglielmo Guardastagnon sydämen, jota sinä, uskoton vaimo, olet niin suuresti rakastanut. Voit olla varma siitä, että asia on kuten sanoin, sillä revin sen juuri äsken omin käsin hänen rinnastaan.” 

Kauhistunut vaimo sanoi, että hän oli antanut vapaaehtoisesti Guardastagnolle sydämensä, joten miehen olisi pitänyt rangaista häntä eikä Guardastagnoa. Mutta koska vaimo oli nyt nauttinut jalon ja urhean Guiglielmo Guardastagnon sydäntä, ei hän tarvitsisi enää muuta ruokaa. Tämän sanottuaan hän nousi ja syöksyi päistikkaa takanaan olevasta ikkunasta alas saaden surmansa.

Guiglielmo Rossiglione kauhistui ja ymmärsi tehneensä väärin. Pelätessään naapuriensa ja Provencen kreivin kostoa hän pakeni saman tien seudulta hevosellaan. Guiglielmo Guardastagnon ja Rossiglionen rouvan väki nouti ruumiit surren ja valittaen ja vei ne Rossiglionen linnankirkkoon, missä heidät laskettiin samaan hautaan. Hautakiveen piirrettiin pari säettä, jossa mainittiin, ketkä haudassa lepäävät ja miten he ovat kuolleet.

Neljäs päivä, kymmenes kertomus. Dioneo (40)

Salernossa eli jokin aika sitten taitava haavalääkäri Mazzeo della Montagna, joka meni vielä vanhoilla päivillään naimisiin nuoren ja kauniin naisen kanssa. Hän osti vaimolleen lukuisia lahjoja, mutta tämä otti ne vastaan nyrpeästi, koska mestari hoiti häntä huonosti vuoteessa. Mutta rouva oli nuori ja neuvokas, ja hän päätti säästää kotivaroja syömällä muiden lautaselta. Hän ihastui nuoreen Ruggieri de Jaroliin, joka oli rappiolle joutunut aatelismies. Mies oli huonossa maineessa Salernossa, mutta rouva ei Ruggierosta hyveitä etsinytkään. Lemmiskeltyään aikansa rouva pyysi kuitenkin jättämään rikolliset elkeet.

Rakastavaisten jatkaessa varovaisesti peliään tuotiin lääkärin luo jalkansa pahoin loukannut potilas. Lääkäri huomasi, että jalka oli pakko leikata. Hän valmisti unijuoman, mutta ei ehtinyt leikata potilasta, koska joutui toisaalle hoitamaan joukkotappelussa haavoittuneita. Rouva arveli miehensä viipyvän yli yön, joten hän kutsui Ruggierin luokseen. Rouvaa odotellessaan Ruggieri sattui janoissaan kumoamaan unijuoman. Paikalle saapunut rouva ei saanut Ruggieria heräämään, vaikka poltti tämän ihoa kynttilällä. Niinpä hän arveli tämän kuolleen. Aikansa vainajaa itkettyään hän kutsui palvelijattarensa paikalle. Välttääkseen suuren häpeän oli rouvan päästävä ruumiista eroon. Palvelijatar keksi, että vastapäisen puusepänliikkeen edustalla oli suuri arkku, johon ruumis voitaisiin piilotta. Pari tikariniskua Ruggieriin, ja kaikki luulisivat tuon kelvottoman ketkun joutuneen jonkun vihamiehensä surmaavaksi.

Tikarinpistoja lukuun ottamatta rouva hyväksyi suunnitelman. He panivat ruumiin arkkuun, sulkivat kannen ja palasivat kotiin. Ohi sattui kulkemaan pari koronkiskojaa, jotka epärehellisinä miehinä varastivat arkun ja raahasivat sen kotiinsa, vaikka pitivätkin arkkua oudon painavana. Aamuyöllä Ruggieri heräsi horroksestaan ihmetellen kovasti, missä mahtoi olla. Kun hän käänsi kylkeään, sattui arkku putoamaan penkiltä lattialle niin, että sen kansi avautui. Ruggieri ryömi kiireesti ulos ja koetti pimeässä hapuilla tietä ulos. Kolinan herättämät naiset viereisessä huoneessa huusivat miehiään apuun, mutta nämä nukkuivat sitkeästi. Niinpä naiset nostivat ison metelin huutaen ikkunan ääressä: ”Ottakaa varas kiinni!” Koko joukko naapureita riensi apuun, ja Ruggieri joutui antautumaan. Hänet vietiin oikeuteen ja huonomaineisena miehenä hänet laitettiin oitis piinapenkkiin, missä hän tunnusti hiipineensä koronkiskurien taloon varkaisiin. Ruggieri tuomittiin saman tien hirtettäväksi.

Tieto tapahtumista tuli myös rouvan ja palvelijattaren korviin. He olivat tyystin hämmästyneitä tapahtumasta. Lääkärikin palasi matkaltaan ja kyseli unijuomaansa. Nyt rouva ymmärsi, mitä Ruggierille oli tapahtunut. Vihaista miestään hän kehotti valmistamaan uuden unijuoman. Palvelijatar palasi kaupungilta, minne rouva oli lähettänyt hänet kuulostelemaan uutisia Ruggierosta. Palvelijatar oli saanut puusepän ja arkun tilanneen miehen sekä koronkiskojien kiistoista selville sen, kuinka Ruggieri oli joutunut koronkiskojien taloon. Rouva, joka jo tunsi puukon kurkullaan, kehitti suunnitelman Ruggierin hengen ja oman kunniansa pelastamiseksi. Palvelijatar suostui auttamaan häntä ja meni ensiksi lääkärin luo kertomaan, että Ruggieri on hänen rakastajansa ja epähuomiossa palvelijatar on antanut janoiselle rakastajalleen unijuomapullon. Lääkäri ei närkästyksestään huolimatta voinut olla vetämättä suutaan hymyyn. Hän antoi palvelijattarelleen luvan yrittää estää Ruggierin hirttämisen, mutta kielsi neitoa jyrkästi enää päästämästä Ruggieria taloon.

Tyttö riensi nyt vankilaan ja pääsi Ruggierin puheille. Hän selitti tälle, miten vastata tulevissa kuulusteluissa. Sitten palvelijatar riensi tuomarin luo pelastamaan Ruggieria. Koska tyttö oli verevä ja hemaiseva, tahtoi tuomari tutkia tarkemmin tätä sääliväistä puolestapuhujaa, ja asiaansa auttaakseen salli tyttö sen mielellään tapahtua. Kun tyttö oli kertonut tapahtumat, oli tuomarin helppo tarkistaa niiden todenperäisyys. Hän kuulusteli lääkärin, puusepän, arkunomistajan ja koronkiskurit. Ristikuulustelujen avulla hän huomasi koronkiskojat arkkuvarkaiksi. Lopuksi hän kuulusteli Ruggierin, joka todisti palvelijattaren ohjeiden mukaisesti. Tuomarista juttu oli niin hauska, että hän pani todistajat ja Ruggierin uudistamaan selityksensä useaan kertaan. Vihdoin päästyään varmuuteen Ruggierin syyttömyydestä hän vapautti tämän ja tuomitsi arkkuvarkaat roimiin sakkoihin. 

Ruggieri oli kovin iloissaan vapautumisestaan, ja hänen rakastajattarensa yhtä paljon, ellei enemmänkin. He nauroivat monesti jälkikäteen asialle palvelustytön kanssa, joka oli tahtonut Ruggieria pistettävän tikarilla. Rouva ja Ruggieri nauttivat edelleen kielletystä hedelmästä sydämensä halusta