Punapäällikön kuolema

Anshelm Aaltonen. Kuva Tapani Ekstamin kokoelmista.

Anshelm Miinanpoika Aaltonen  syntyi 15.6.1887 Parkanossa aviottomana lapsena. Hänen isäänsä ei merkitty kirkonkirjoihin. Mutta hyvin tunnettua oli, että isä oli Parkanon paroonina tunnettu persoonallinen aatelismies,  metsänhoitaja Gustaf Wrede af Elimä. Työpaikka Hammarenin paperitehtaalla houkutti Ansuksi kutsutun Aaltosen muuttamaan Kyröskoskelle  elokuussa 1910. Hän asettui asumaan Viktor Leppäsen torppaan tehtaan lähettyville. 

Anshelm Aaltonen syntyneiden luettelossa. Ajan tavan mukaa aviottoman lapsen kohdalle merkittiin "äpärä". Tässä etunimi on kirjoitettu Anshelm. Myöhemmin kirkonkirjoissa käytettiin sekaisin muotoja Anshelm/Anselm.

Ansu mieltyi saman tien kymmenlapsisen perheen toiseksi vanhimpaan tyttäreen, Martta Johannaan. Martta muisteli myöhemmin, että Ansu ajoi pois muut saatolle pyrkijät. Kuulutukset otettiin jo lokakuussa, ja avioliitto solmittiin 27.1.1910.

Martta Leppänen oli syntynyt 1888. Perheen toiseksi vanhimpana hänen piti hoitaa paljon nuorempia lapsia. Tehtaan yläpitämää kansakoulua Martta sai kuitenkin käydä neljännelle luokalle. Opettajina olivat neiti Hilma Reina ja Kustaa Paavola. Sitten oli lähdettävä 14-vuotiaana tehtaalle saksikoneelle töihin. Työpäivä oli 12-tuntinen, palkkaa maksettiin markka päivässä ja tilipäivä oli kerran viikossa. Paperiteollisuudessa siirryttiin 1908 kahdeksantuntiseen työpäivään. Kyröskosken tehdas oli yksi niistä neljästä, joilla työjan muutos jäi lyhyaikaiseksi. Marraskuussa1908 tehdas siirtyi takaisin 12-tuntiseen työpäivään. Työntekijöistä suuri osa meni  lakkoon. Tehdas pantiin kuitenkin pyörimään paikallisen ja myös muualta hankitun rikkurityövoiman avulla. Kotona syntyi kireä tilanne, kun Martta oli lakossa, mutta isä jatkoi tehtaalla työssä. Vanhemmat olivat vihaisia tyttärelle, joka vältteli puhumista heidän kanssaan. Lakkolaiset saivat pientä lakkoavustusta, mutta työtaistelu päättyi toukokuussa 1909 työntekijöiden täydelliseen tappioon. Martan muistikuvien mukaan lakossa oli 30 naista, joista yhdeksän pääsi takaisin tehtaalle. Martta oli yksi heistä.

Martta sai lopputilin tehtaalta heti avioiduttuaan, tämä oli tuon ajan normaali käytäntö. Marraskuusta kevääseen nuoripari asui Martan kotona. Tämän jälkeen Ansu osti Korholta talon. Seuraavat vuodet Martta oli kotona hoitamassa neljää lasta. Ansu työskenteli tehtaalla ja kunnosteli asuntoa vähitellen parempaan kuntoon.

Sisällissodan pyörteisiin 

"Kiire oli pomomiehillä, paljon kokouksia ennen kapinaa. Sota aljettiin ja hävittiin." Näin muisteli Martta kapinaa. Ansu oli epäilemättä yksi pomomiehistä, hänet valittiin punaisten Hämeenkyrön rykmentin I komppanian päälliköksi. Kaikkiaan Kyrön punaiset perustivat yhdeksän komppaniaa. Ensimmäisen komppanian miehiä oli taisteluissa Kalliolevon suunnalla 23.2. Sittemmin he osallistuivat Mannanmäen taisteluihin. Punaisten rintaman romahtaessa Kyröskoskella 23.3.1918 pakeni suurin osa punaisista Kirkkojärveä pitkin Siuroon. Moni otti myös perheen mukaansa. Niin menetteli Ansukin. Hän vei mahdollisesti perheensä jo aiemmin Mahnalaan turvaan, sillä Martta muisteli olleensa lasten kanssa viikon siellä jossain talossa. Talosta pakko-otettiin sitten hevonen ja matka jatkui Masonmaahan Karkkuun kolmeksi viikoksi. Ansu saapui taloon ratsulla ja pyysi isäntää viemään Martan ja neljä lasta takaisin Kyröskoskelle. Isäntä lupasikin, mutta Martta ei totellut, vaan jatkoi Mannerin perhekunnan kanssa pakomatkaa.

Pakolaiset suuntasivat kohti Punkalaidunta ja pysähtyivät siellä Illon kylään, missä punaisten esikunta majaili Viikarin (?) talossa. Talossa Martta oleili lapsineen viikon verran. Heitä kohdeltiin hyvin, sillä Ansu oli kieltänyt punaisilta hevosten ja lehmien otttamisen talosta. Ansu oli jo jatkanut matkaa, ja tässä vaiheessa Martta suostui paluumatkalle. Hän sai jonkun vanhan äijän saattomieheksi. Vammalassa Martta pidätettiin ja vietiin esikuntaan. Hevosen hän kertoi  Mahnalasta otettuksi. Sattuipa vielä niin, että hevosen omistaja osui paikalle ja elikkonsa heti takaisin.

Martta lähetettiin Siuron työväentalolle, saattajaksi pantiin asemies. Hän pelkäsi joutuvansa teloitettuksi, kun muita vankeja vietiin. Siuro olikin valkoinen teloituskeskus. Mutta illankoitteessa Martta vietiin lapsineen laivaan ja lähetettiin Hämeenkyröön. Asemies seurasi mukana. Martta jäi kirkonkylään satamaan vuoden ikäisen lapsensa kanssa. Vanhemmat kolme osaisivat kävellä Kyröskosken satamasta kotiin seitsenvuotiaan Toinin johdolla.

Satamasta käveltiin Raipalaan suojeluskunnan esikuntaan. Jalmari Raipala oli saunassa, joten Martta käskettiin istumaan ja odottamaan. "Jaaha, päällikön rouva onkin saapunut jo matkoilta", totesi Raipala saunasta palattuaan. Hän käski valjastaa hevosen ja viemään Martan kotiin. Siihen Miisu (Jeremias) Tuokkola sanoi, että kyllä se yhden lapsen kantaakin. Raipala piti päänsä. Koska heillä oli vapaita hevosia, pantiin "hevonen aseisiin", kuten Martta asian ilmaisi. Hän sai määräyksen tulla seuraavana päivänä kuulusteltavaksi Lintolaan, ilman lapsia. Lintolassa oli vankileiri.

Martta vietti levottoman yön. Hän pelkäsi joutuvansa ammutuksi, kun ei lapsia saanut ottaa mukaan. Kuulustelussa lähinnä tiukattiin Ansun olinpaikkaa. Martta vastasi, ettei tiennyt, lie vaikka kuollut. "Ei se  vielä ole kuollut", kuului vastaus. Martta käskettiin kotiinsa lapsia hoitamaan. Liikkuminen kauempana kiellettiin.

Anshelm Aaltosen teloitus

Anshelm Aaltonen oli jäänyt jossain vaiheessa valkoisten vangiksi ja joutunut Toijalan vankileirille. Se oli suhteellisen pieni leiri, enimmillään arviolta 556 vankia. Hämeenkyrön valkoisia kierteli vankileireillä. Tarkoituksena oli vapauttaa tuttuja, ja toisaalta varmistaa pääsyyllisiksi katsottujen teloitukset tai ainakin estää heidän vapauttamisensa. Joku Hämeenkyrön valkoisista tunnisti Aaltosen: "Ansu, mitä sinä täällä teet?" Aaltonen vapautettiin saman tien torstaina 10.5. Hän lähti kohti Kyröskoskea. Viimeistään laivalla hänet tunnistettiin ja Kyröskosken satamassa olivat vastaanottajat valmiina, mm. Östermannit ja Sireliuksen poika. Aaltonen vietiin tehtaan konttoriin, jossa hän pyysi lupaa käydä kotona tapaamassa Marttaa ja lapsia. Lupaa ei hellinnyt, vaan mies vietiin Lintolaan. 

Joku valkokaartilainen toi Martalle viestin Lintolasta, Ansu pyysi käymään. Martta meni sinne sunnuntaina 13. toukokuuta tapaamaan miestään. Evääksi hän vei pullollisen maitoa ja sillin, muuta ruokaa ei ollut. Ansu joi maidon ja käski viemään sillinroikaleen kotio. Ansu oli jo aiemmin kirjoittanut Martalle ohjeet: Käytä lapset kansakoulussa, anna Pentille (vanhin pojista) sormus äläkä myy venettä, se on köyhälle kuin hevonen. Pääset jonkun puunkalikan hakemaan järvien rannoista.

Martan mukaan Anshelm vietiin maanantaiaamuna (14.5.) tapettavaksi, Hänen kaverinsa oli näkemässä, kuinka Ansu ja muutama muu vietiin proomuun. Ansu oli proomuun vietäessä paljain jaloin. 

Anshelm Aaltosen tuomitsi kuolemaan Satakunnan rintamaoikeuden osasto, jonka toimialueeseen kuuluivat Karkku, Siuro, Mouhijärvi, Hämeenkyrö ja Ikaalinen. Osaston  lainoppineet jäsenet olivat hovioikeuden auskultantti Oskar Mattlar ja lainopin ylioppilas Herman Hautanen. Rintamaoikeuden maallikkojäsenenä toimi Hämeenkyrössä Jeremias V.  Tuokkola. Lisäksi tuomioistuimeen kuului kullallakin paikkakunnalla viisi maallikkojäsentä. Heidän nimensä eivät ole Hämeenkyrön osalta tiedossa. Rintamaoikeus toimi Hämeenkyrössä 1. - 13.5.1918. Se langetti nähtävästi 18 kuolemantuomiota. Luettelo tuomituista täällä (tapaukset 69-86). Rintamaoikeuden toiminnasta tarkemmin täällä. 

Anshelm Aaltonen on merkitty seurakunnan kuolleiden luettelossa ammutuksi punakaartilaispäällikkönä 20.5. SDP:n laatimassa ns. terroritilastossa on merkintä "Murhattu Porissa paikallisen esikunnan toimesta". Seitsemän muun hämeenkyröläisen Satakunnan rintamaoikeuden kuolemaantuomitseman kohdalla terroritilastossa on merkintä "Wiety Hämeenkyrön vankilasta 13.5. – 18 Siuro-Porin radalle. Murhattu Radan varrella tai Porissa". Kaksi hämeenkyröläistä vietiin muistitietojen mukaan ammuttavaksi Kiikkaan. Kahdeksan ikaalislaista tuomittua taas ammuttiin kuolinilmoitusten ja muiden tietojen mukaan matkalla Ikaalisista Poriin. Muistikuviaan kapinasta 1919 kirjoittaneen, Lintolassakin vankina olleen Emil Jokisen mukaan Aaltonen ammuttiin Tyrväällä täältä sinne sitä varten kuljetettuna. Kansanedustajana useampaan otteeseen toiminut Frans Mustasilta osallistui terroritilaston laatimiseen Hämeenkyrössä. Myös hän vahvisti kertomuksessaan, että teloitettavia vietiin pitäjän ulkopuolelle ammuttaviksi. Anshelm Aaltonen ja joukko muita teloitettavia kuljetettiin siis vesiteitse Siuroon. Heidät ammuttiin luultavasti lähellä Siuroa, ei olisi ollut järkevää kuljettaa heitä Poriin.

Martta kyseli miehensä kohtaloa. Suullisen perimätiedon mukaan Jalmari Raipala vastasi: ”Se on Siurossa tervaamassa sillanpalkkeja”. Martta kertoi myös käyneensä toisen punakaartilaisvaimon kanssa kysymässä kunnallislautakunnalta avustusta lasten elatukseen. Samalla he koettivat saada selville miestensä kohtaloita: "Sanokaa misä miehet ovat, että tulisivat töihin." Yksi miehistä oli vastannut: "Jaanii, se Aaltonen, sehän pitää Pahaojan siltaa kii, kun se oli niin hyvä tukipuu." Siltapuuna oleminen tai sillan tervaaminen oli vuoden 1918 valkoista huumoria. Viitattiin kuolemantuomioon. Samantyyppinen tokaisu punavangeille oli: "Lähretääs Oulun linnaan". Siis teloitettavaksi.

Anshelmin kuolemasta Martta sai tiedon kirkossa: saarnatuolista lueteltiin aviomiehen nimi kuolleiden joukossa. Martta meni sitten Lintolaan kyselemään Anshelmin kelloa. Eteen lyötiin laatikollinen kelloja. Martta ei löytänyt sieltä miehensä kelloa. Häntä kehotettiin ottamaan joku kelloista. Martta ei muiden kelloja huolinut. - Kai sen tappaja sai, totesi hän myöhemmin kellosta. 

Olisiko Anshelm Aaltonen voinut välttää teloituksen, jos ei olisi palannut Kyröskoskelle, vaan piiloutunut jonnekin? Muutamaa päivää myöhemmin palatessaan hän olisi välttänyt kuolemantuomion Hämeenkyrössä, sillä rintamaoikeus oli siirtynyt jo muualle. Todennäköisesti hänet olisi lähetetty johonkin vankileiriin sillä saatteella, että toivotaan pikaista "nappituomiota". Jos Aaltonen olisi viety vankileirille kesäkuussa, hän olisi joutunut valtiorikosoikeuden ensin tuomittavaksi ja sitten vielä armonanomuksen kautta valtiorikosylioikeuden käsittelyyn. Seurauksena olisi ollut varmastikin pitkä vankeustuomio, joka olisi lyhentynyt armahduslakien perusteella. Tämä tietysti vain siinä tapauksessa, että terveys olisi kestänyt vankileirin koettelemukset.

SKDL:n kansanedustajana 1951 - 66 toiminut Pertti Rapio pyrki selvittämään Anshelm Aaltosen kuolemaa laihoin tuloksin. Aaltosen hautapaikkaa ei tiedetä.

Perheenpään kuoleman jälkeen

Martta Aaltonen elätti perhettään aluksi kerjäämällä. Kunnasta hän sai kerran 20 markan avustuksen. Kuultuaan, että punaleskiä otettiin jo tehtaalle, meni hänkin työhakuun. Insinööri Fraser oli todennut, että Anselmi oli mukava mies, mutta kun se meni siihen roistosakkiin. Tämä oli Martalle liikaa: "Siihen sakkiin meni paljon viisaita miehiä", sanoi hän. Sulki oven, sanoi näkemiin ja arveli, ettei toiste enää ovea avaa.

Nuutilalla oli kesällä pieni halkosouvi, ja sinne Martta pääsi töihin. Urakka loppui kuitenkin syksyllä. Martta pääsi sitten sahalle lankkuja kantamaan. Siellä liiterin lattia oli rikki, jalka luiskahti pahasti. Verta tuli rajusti. Martta meni tehtaalle, siellä  mestari Pättiniemi tutki jalan. Pättiniemi passitti Martan tehtaan konttoriin. Siellä hänelle annettiin kengät,  kun oli paljain jaloin ollut töissä. Martan mukaan kenkiä sanottiin "polseviikkikengiksi". Martta lähettettiin kotiinsa parantelemaan jalkaa, sen jälkeen tehtaalle töihin. Töitä riitti muutaman vuoden ajan, mutta sitten kysynnän vähetessä osa punaleskistä irtisanottiin. Se tapahtui uudenvuodenaatona. Lopputili oli 36 markkaa, ja sillä perhe eli kaksi viikkoa. Sitten muuan tehtaan punaleskistä, värikkäänä persoonana tunnettu Rontto-Milja, meni naimisiin. Hän sai tietysti lopputilin ja Martta pääsi hänen tilalleen. Työ oli raskasta puiden pinoamista vaunuihin, muut samassa työssä olivatkin miehiä. Tätä työtä kesti kahdeksan vuotta, kunnes se loppui uusiin järjestelyihin. Insinööri Fraser ilmoitti sitten, että Martasta tehdään hiomon siivooja.

Martan elämä oli taloudellisesti hankalaa. Hän joutui myymään ompelukoneensa ja sormuksensa. Veneen hän myi isälleen. Mökistä oli velkaa Ansun nimissä. Martta sai kuitenkin velan omiin nimiinsä, entiset takuumiehet suostuivat uuteen takaukseen. Tontista oli velkaa myös Poussalle, mutta siitäkin selvittiin. Poussan isäntää Aleksia ja hänen vaimoaan Martta muisteli lämmöllä.

Lastenhoidon järjestäminen oli vaikeaa. Eero, nuorin lapsista, oli vain vuoden ikäinen Martan aloittaessa työn. Seitsenvuotias Aino osasi jonkin verran katsoa nuorempien perään. Sittemmin Eero tahtoi karkailla ja käveli äitiään etsien tehtaalle. Eeron ollessa nelivuotis Martta vei hänet lastenkotiin Lintolaan. Poika ei sinne kotiutunut, Martta haki hänet kotiin muutaman päivän päästä. 

Martta Aaltonen kuvassa vasemmalla. Muut Hilja Poussa, Esteri Leppänen, Sanni Jokinen ja Anni Jokinen. Kuva lienee 1930-luvulta. Valokuva Tapani Ekstamin kokoelmista.

Martta Aaltonen jatkoi hiomon siivoojana lopun työuraansa. Hän irtisanoutui 72-vuotiaana oltuaan tehtaalla töissä yhtäjaksoisesti 45 vuotta. Lisäksi hän oli ennen avioitumistaan ennättynyt olla tehtaalla töissä noin 7 vuotta. Työuraa kertyi yli 50 vuotta.

Martta Aaltonen kuoli yli satavuotiaana vuonna 1989.

Lähteet

Työväen arkisto, ns. Terroritilasto. Verkossa täällä.

Sotasurmasampo 

Aune Mäkynen-Schouwvlieger: Parkanon Parooni. Ihminen roolin ja tarinoiden takana. Parkanon kirjapaino 1994.

Martta Aaltosen haastattelu 24.11.1975. Haastattelijana Vesa Suikka.