MITÄ, MISSÄ, MILLOIN?

   Hämeenkyrön 1918 sisällissodassa kaatuneina ja valkoisen terrorin uhreina menehtyneet punaiset sekä vankileireissä kuolleet.

Tämä asiakirja on blogissani osoitteessa

https://amielonen.blogspot.com/2022/03/mita-missa-milloin-hameenkyron-1918.htm 

Kun Ketolainen rautapohjaveneellä Kerimäen kirkkoon juhannusaattona ajoi

Nelly Kosonen tallensi Kerimäellä 1960-luvulla tarinan rikkaasta Ketolaisesta, joka kehui juhannuskirkolla:

Mikä vuoren vaivuttaa
ja Ketolaisen köyhyttää,
särkee rautaiset portit
ja kaataa kasatut aumat.

”Kun menivät kirkosta, ei olut kotia, ei portteja eikä aumoja. Hirmuinen ukonilma oli polttanut kaiken. Rahatkin kaikki paloivat niin, ettei Ketolainen kyennyt enää Haavistolla elämistä aloittamaan.” Lähes samoin sanoin kertoi sääminkiläinen Kalle Tiainen Ketolaisesta 1970. Juvalta saatu tarina kertoo, kuinka rikas Ketolainen Kiteeltä ajoi juhannusaamuna hevosella ja rautapohjaisella reellä kirkkoon. Jumalanpalveluksen aikana ukonilma poltti Ketolaisen talon.

Dosentti Matti Hako kertoo, että kyseessä on tyypillinen ns. vaellustarina. Paikasta toiseen siirtyville vaellustarinoille on ominaista se, että vanhat aiheet yhdistetään uusiin kohteisiin. Tarinan tapahtumien väitetään sattuneen yhä uusille nimeltä mainituille henkilöille. Tarina säilyy, kun aihe on tarpeeksi kiinnostava. Monet jo antiikissa tunnetut vaellustarinat ovat levinneet eri puolille Eurooppaa. Myyteissä esiintyvät vaellustarinat ovat yleismaailmallisia.

Mutta kuka oli tämä ylpeydestä varoittavassa myytissä esiintyvä Ketolainen? Matti Hako kirjoitti Vanhan Kerimäen historian osaan I:2 kansanperinteestä (s. 127 – 216). Kirjoittamastani osasta I:1 hän löysi Kesälahden Villalan kylän Matti Ketolaisen, joka harjoitti laajaa maakauppaa. Merkantilismiin vannovan kauppapolitiikan nimissä maalaisten kaupankäynti oli kielletty, mutta käytännössä sitä sallittiin. Asiaan puututtiin vasta, jos liiketoimet haittasivat liikaa virkamiesten tai kaupunkien porvareiden etuja. Hako arvioi, että Kerimäellä ja lähipitäjissä kertoiltujen tarinoiden Ketolainen on nimenomaan Matti Ketolainen.

Matti Ketolainen oli Veijo Saloheimon mukaan Pohjois-Karjalan talonpojista käräjillä ylivoimaisesti suurin velkoja. Muiden talonpoikien velkomiset eivät yhteensäkään yltäneet Ketolaisen lukemiin. Luotottajana Saloheimon tervakuninkaaksi kutsuma Ketolainen oli säätyläisiin verrattava tekijä.

Kerimäen talvikäräjille Ketolainen saapui 1689. Hän kertoi, että lukuisat pitäjäläiset ovat velkaa hänelle, mutta haluttomia maksamaan. Lautamiehet määrättiin auttamaan Ketolaista saatavien perimisessä. Riidanalaiset velka-asiat piti tuoda käräjille käsiteltäviksi. 

Hevossalon Manni Karjalainen oli hänkin lainannut Ketolaiselta. Tämän mielestä takaisinmaksu sujui kai vitkaisesti. Manni tuli nimittäin 1693 talvikäräjille valittamaan kokemistaan vääryyksistä. Hän oli ollut matkalla Sieklahdessa peräämässä tervarahojaan. Paluumatkalla Ketolainen kävi hänen kimppuunsa tuomaanpäivänä Matrissa Juhana Hannunpojan talossa. Ketolainen repi tupaan astuneelta Karjalaiselta heti turkin ja nutun, niin että tämän piti lähteä paluumatkalle puolialasti. Ketolaisen appi Juhana Hannunpoika toimitti turkin takaisin, mutta Ketolainen piti nutun ja hevosen, jolla ratsasti Totkiniemeen. Sieltä hän hankki reen ja ajoi kotiinsa. Ketolainen palautti hevosen Karjalaisen pihaan vasta 5 viikon päästä aivan laihaksi ajettuna. Karjalainen oli tuolloin poissa kotoaan. Kaikki tämä Karjalaisen mukaan sen takia, että hän oli velkaa Ketolaiselle 3½ kuparimarkkaa. Se olikin melko pieni summa. Käräjäväestä löytyi vahvistajia Karjalaisen kertomalle. Oikeus ei asialle mitään voinut, sillä se oli tapahtunut Käkisalmen läänissä toisen tuomiokunnan alueella. Karjalainen sai tuekseen voudin tekemän kirjeen Käkisalmeen.

Sairalanmäen lautamies Olli Tiilikainen tuli 1696 talvikäräjille valittamaan Ketolaisen toimista. Hän oli lainannut tältä neljä vuotta aiemmin 6 kuparitaalaria. Tiilikainen oli maksanut velan takaisin niin, että Ketolainen heinätti hänen niittynsä (= 1 taalari). Lisäksi hän antoi Ketolaiselle leiviskän talia, 4 naulaa humaloita ja kahdesta suolakapasta kolme takaisin. Tämän todistivat nimismies Elias Burman, lautamies Lauri Laurinpoika Nylander ja vieläpä Ketolaisen pojat Matti ja Paavo. Siitä huolimatta Ketolainen vei salaa Tiilikaisen hevosen tämän ollessa ruokailemassa Antti Ketolaisen tuvassa. Oikeus oli myötätuntoinen, mutta totesi asian kuluvan Käkisalmen läänin tuomioistuinten käsiteltäväksi.

Talvella 1697 Ketolainen tuli talvikäräjille peräämään velkojaan 28 kerimäkeläiseltä. Tämä sen vuoksi, että hän oli joutunut taloushankaluuksiin Pohjois-Karjalassa. Hän oli lainannut rahaa lukuisille talonpojille, mutta oli itsekin veloissa. Velkojat olivat käyneet Ketolaisen kimppuun. Syynä lienee ollut kato ja nälkäkatastrofi 1696-97. Jokainen tarvitsi rahaa ja haki sitä velallisiltaan. Nälän uhatessa harva lienee saanut velkojaan pikaisesti maksuun.

Ketolaisen velallisia 1697: Raikuu Risto Himonen 4 taalaria, Pekka Kupiainen 24 äyriä, Lassi Nousiainen 4 taalaria. Kumpuranta Juho Länki 3 taalaria, Eero Hirvonen 2 taalaria, Antti Kupiainen 2:16 taalaria. Kuona (=Ylä-Kuona): Risto Mähönen 2 leiviskää hamppua (= 8 taalaria), Pekka Pirhonen 1:08 taalaria, Risto Muukkonen 24 äyriä. Ala-Kuona: Hannu Jaatinen 2:16 taalaria, Matti Toivanen 4 taalaria, Heikki Herkin 1:24 taalaria, Heikki Maaranen 2:16 taalaria. Kolvonen Olli Muhonen taalaria. Ruokojärvi Mikko Kokko 2:24 taalaria, Niilo Kurki 2 taalaria. Makkola Rusi Redsven 1 taalari, Paavo Kontio 3:24 taalaria. Savonlinnan lossari Frantz 4 taalaria. Kerimäki Pekka Tynkkynen 3 taalaria.

Ketolaisen vaatimukset kertovat, että lainatut summat olivat kohtuullisen pieniä. Kun rahaa maaseudulla oli niukasti, annettiin ja maksettiin velkoja osittain luonnontuotteina. Yhteenlaskettuna Ketolaisen vaatima summa oli hieman yli 98 kuparitaaleria. Summalla olisi saanut ehkä pari hyvää työhevosta tai yhden sotaan kelpaavan ratsuhevosen. 

Oikeustapausten valossa Ketolaisesta piirtyy kuva omavaltaisesta ja häijynoloisesta velkojasta. Siten hän sopii hyvin vaellustarinan pääkonnan rooliin. Röyhkeä kirkkoonajo, rikkauksilla ylpeily ja talon palo ovat tarinan muuallakin tunnettua runkoa. Matti Ketolainen taas on velallisten pelkäämä ja vihaama historiallinen henkilö. He panivat sitten liikkeelle tarinan köyhiä ja huono-onnisia kohtuuttomasti piinaavasta röyhkimyksestä, joka varansa menettäessään koki ansaitsemansa kohtalon.

Alussa mainittu Säämingin Kalle Tiainen osui oikeaan todetessaan, että ”siitä on kai satoja vuosia”, kun Ketolainen rautapohjaveneellä Kerimäen kirkkoon ajoi. Tarinaa Ketolaisesta lienee kerrottu jo 1700-luvun alussa.

Lähteet:

Matti Hako: Voi maailma, sano sepän Iita. Painolinna Oy 2003.

Veijo Saloheimo: Pohjois-Karjalan historia 2. 1617-1721. Joensuu: Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiö 1976.
Vanhan Kerimäen historia I:1 - I:2. 

Viitteet tuomiokirjoihin linkkeinä tekstissä.