Kyröskoski 1870

Tamperelaiset kauppiaat L.J. Hammarén,  ja G.O. Sumelius hankkivat kesällä 1870 omistukseensa pahoihin talousvaikeuksiin joutuneen Kyröskosken puuvillakutomon. He perustivat uuden yhtiön, johon tuli kolmanneksi osakkaaksi Frencellin paperitehtaan konttoripäällikkö August Nyberg. Yrityksen nimeksi tuli HAMMARÉN & COMP. Jo yhtiösopimus edellytti puuhiomon perustamista Kyröskoskelle puuvillatehtaan rinnalle. Yhtiökumppanukset anoivat lupaa puuhiomon perustamiseen läänin maaherralle lähettämällään kirjeellä 29.11.1870. Kun asiasta oli saatu kunnan lausunto, pidettiin Kyröskoskella lakimääräinen katselmus hankkeesta. Tähän katselmukseen liittynee Turun maakunta-arkistossa säilytettävä kartta koskesta 1870.

Kartassa näkyvät Viljakkalan puolella seurakunnan maalla kolme myllyä: Ylinen, Keskinen ja Alinen. Toisella puolella koskea ovat Ylisen, Keskisen, Poltin ja Paskon myllyt. Niiden alapuolella ovat puuvillakutomon rakennukset. Kartassa näkyy myös tehtaan vedenotto. Puuvillakutomon voimantarve oli vielä melko vaatimaton, vedenottoa ei tarvinnut ulottaa kosken keskelle.

Tehdasrakennuksesta alavirtaan oli kaksi myllyä: Häntähieru ja Tullimylly. Tullimyllyn - joka siis peri maksun jauhatuksesta - omisti Halikon kihlakunnan kruunuvouti Carl Forsgård. Viljakkalan puolen Ylinen mylly oli pappilan ja muut talonpoikien yhteisiä lahkomyllyjä. Viljakkalan puolelle on kartoittaja merkinnyt lahonneen tai luultavasti kokonaan puretun myllyn. Se näkyi olleen toiminnassa, kun koskea kartoitettiin 1837.

Kosken alapuoli oli vielä rakentamattomana neitseellisessä tilassa.

Karttaan merkitsi hyväksyntänsä vt. piiri-insinööri H. Nordenswan. Kartan lienee piirtänyt alempana mainittu August Fredrik Hildén. 

Lähteet

Kansallisarkisto. Turun ja Porin lääninhallituksen kartat ja piirustukset. LH1:30 Karta öfver Kyrö-fors Tavastkyrö socken (1870-1870).

L.G. von Bonsdorff: Kyröskosken tehtaat 1870 - 1945. Helsinki 1947.

Prentin meijeri

Nälkävuodet 1860-luvun lopussa vauhdittivat maatalouden murrosta: alettiin siirtyä kohti lypsykarjavaltaista karjataloutta. Voin tuotantoa käytiin vauhdittamaan perustamalla meijereitä. Hämeenkyrön alueella vanhin meijeri lienee ollut 1878 perustettu Osaran kartanon meijeri, joka jalosti kartanon lehmistä saatua maitoa. Haukijärvellä Pakkasen kartanossa meijeritoiminta käynnistyi 1880-luvun puolivälissä, kun lääninkarjakko kävi siellä opettamassa sveitsiläisen ja kuminajuuston tekoa. Myös Pakkasen meijeri käytti kartanon omien lehmien maitoa.

Vilhelm Raipala ja muutamat muut isännät perustivat 1880-luvun alussa Prentin meijerin. Rakennusta varten Raipala anoi Frigårdin viljelijän C.A. Runstenin, Isak Rossan ja maakauppias Taavetti Pohjasen kanssa lupaa saada nostaa Prentinjoen vettä noin neljä jalkaa (noin 120 senttiä) meijerin vesirattaan  käyttämistä varten. Anomuksen vuoksi tehtiin kartta Prentinjoesta ja meijerin sijoittamisesta. Kartassa ei ole valitettavasti päiväystä.

Meijerin sijoittuminen Prentinjoen partaalle.

Varsin kelvollista työtä teki kartoittaja.

Kartan laati Aug. Fr. (ilmeisesti August Fredrik) Hildén. 

Poikkileikkaus padosta ja meijerin vedenotosta. 

Meijerin toiminta näyttää loppuneen 1880-luvun lopulla, mutta seuraavalla vuosikymmenellä sitä jatkoi kauppias Ossian Alve, joka mainosti meijereitään lyhytaikaiseksi jääneessä Hämeenkyrön Lehdessä. Meijeri näyttää kärsineen maitopulasta, sillä Alve ilmoitti useampaan kertaan maidon hinnan noususta.

Hämeenkyrön Lehti 6.9.1895.

Toiminta ei nähtävästi ollut kannattavaa, sillä Alve  myi meijerin Tampereen meijerin isännöitsijä Nikolaus Ahlersille vuonna 1895. Alve siirtyi kauppiaaksi. Hän osti liiketoimintansa lopettaneen Janne Elialan kauppavaraston ja ryhtyi kauppiaaksi Raipalan taloon:

Hämeenkyrön Lehti 15.11.1895.

Viimeistään Ahlersin aikana Prentin meijeri muutettiin höyrymeijeriksi, joka tuotti 11 440 kiloa voita vuonna 1900. Ostomaidon varassa toimineiden yksityismeijerien aika alkoi olla ohi, kun Hämeenkyrön Osuusmeijeri päätetiin perustaa 1905. Liikenteellisesti keskeiselle paikalla Laitilan salmen rannalle rakennettu höyrymeijeri vei muutamassa vuodessa toimintamahdollisuudet yksityismeijereiltä.

Lähteet: 

Kansallisarkisto. Turun ja Porin lääninhallitus.  Turun ja Porin lääninhallituksen kartat ja piirustukset LH1:603 Asemapiirros ja profiili Präntin joesta Hämeenkyrön pitäjää. Meijerin sijoitus (myös Kirkkojärvi mainitaan) (1625-1964). Hilden Aug. Fr.

Nallinmaa-Luoto. Agge: Hämeenkyrön historia III. Keuruu 2003.

Kirkonkylän toinen kansakoulurakennus

Hämeenkyrön kuntakokous päätti kirkonkylän ensimmäinen kansakoulun rakentamisesta 1869. Nopeuttaakseen hankjkeen toteutumista kirkkoherra Georg Forsmanin lupasi vuokrata tontin kansakoulun rakentamiseen. Forsman lupasi, ettei peri vuokraa tontista virassa toimiessaan. Vuonna 1873 perustettiin erillinen rakennustomikunta toteuttamaan rakennushanketta. Koulutalon sai urakkahuutokaupassa tehdäkseen Viktor Raipala. Koulun rakentaminen ja sisustaminen vei niin paljon rahaa, että Raipala sai odottaa palkiiotaan sovittua kauemmin. Siksi tehtiin vain poikakoulu valmiiksi 1875 syyslukukauden alkuun mennessä. Tyttökoulu valmistui kaksi vuotta myöhemmin.

Säästäväisinä tunnetut kyröläiset päättivät aluksi jättää koulurakennukset vaille palovakuutusta, mutta marraskuussa 1876 katsottiin aiheelliseksi vakuuttaa ne 5000 markasta. Päätöstä voi pitää kohtuullisen onnistuneena, sillä koulu paloi 28.11.1877. Kunta päätti rakennuttaa uuden koulun entisen kivijalalle ja valitsi rakennustoimikuntaan pastori Josua Johanssonin, Osaran pehtori Kaarlo Juho Hellstenin, talolliset Ahrolan, Iso-Kauppilan ja Kirmon sekä nikkari Oskari Tuomisen. Toimikunnan laatimien piirustusten mukainen koulutalo valmistui syksyllä 1878. Se oli kooltaan 26,75 m x 10,75 m ja käsitti 12 lämmintä huonetta, 2 eteistä (tampuuria), 4 komeroa (konttuuria) ja 3 kuistia.

Toimikunnan jäsenistä pehtori Hellsten oli piirustustaitoisin. Hän allekirjoitti Osaralla piirroksen tulevasta kansakoulusta 

Kansakoulu joen puolelta (etelästä) katsottuna. Lähde: Kansallisarkisto. Rakennushallitus. Rakennushallituksen piirustukset II (kokoelma). OPETUSALAN RAKENNUKSET. Kansakoulut, kansanopistot sekä kansalais-, työväen ja urheiluopistot. RakH II Idd. 10:/- - 1. [Hämeenkyrö, kansakoulu]. (1811-1929). Hellsten, Kaarlo J.

Rakennuksen länsipääty.

Rakennuksen itäpääty.

Ikkuna

Pohjapiirros.

Pehtori Hellsten sai piiroksensa valmiiksi Osaralla maaliskuussa 1878.

Uuteen koulurakennukseen otettiin palovakuutus. Se oli varmasti viisasti tehty, vaikka rakennus on osoittautunut edeltäjäänsä sitkeähenkisemmäksi. Kun ensimmäinen koulurakennus ehti niukin naukin kaksi vuotiaaksi ennen tuhoutumistaan, on tällä rakennuksella ikää 142 vuotta. Koulutyö rakennuksessa päättyi 1960-luvulla. Nykyään rakennuksessa toimii Frantsilan Kehäkukka.

Lähteet: Kansallisarkisto. Rakennushallitus. Rakennushallituksen piirustukset II (kokoelma). OPETUSALAN RAKENNUKSET.    Kansakoulut, kansanopistot sekä kansalais-, työväen ja urheiluopistot. RakH II Idd. 10:/- - 1. [Hämeenkyrö, kansakoulu]. (1811-1929). Hellsten, Kaarlo J.

Nallinmaa-Luoto - Agge: Hämeenkyrön historia III. Keuruu 2003.

Silta Punkasalmeen

Muissa asioissa Kansallisarkistossa pistäytyessäni tilasin vilkaistavaksi asiakirjan Punkasalmen siltahankkeesta. Selitteen mukaan se ajoittui 1800-luvulle. Moisesta hankkeesta en ollut aiemmin kuullutkaan, joten yllätyin saadessani käsiini kauniin piirroksen salmeen suunnitellusta sillasta.

Suunnitellun sillan pituus näyttää olevan noin 450 jalkaa eli 135 metriä. Lähde: Kansallisarkisto, Talousosaston registraattorinkonttori.   Senaatin talousosaston Ad -aktikartat ja -piirustukset sto ad 391/102 1893 1. Projekt till landsvägsbro öfver Punkasalmi i Kerimäki socken. 

Silta-arkku.

Sivukuvaa.

Poikkileikkaus.

Kuvan on laatinut Helsingissä joulukuussa 1884 Rudolf (?) Appelberg. Kopion oikeaksi todistajista H. Heinonen oli Kerimäen kuntakokousten puheenjohtajana 1884-1887 toiminut jouhenniemeläinen kauppias Heikki Heinonen. 

Tätä puusiltaa ei koskaan rakennettu Punkasalmeen. Salmen lossin ylläpito kuului Kerimäen kunnalle ja kunnan olisi pitänyt siltakin kustantaa ja ylläpitää. Kerimäen kuntakokous käsitteli asiaa 12.9.1885 ja päätti hakea senaatilta lainaa hankkeen toteuttamiseen. Kustannusarvio oli 30 300 markkaa ja lainaa anottaisiin 20 vuodeksi. Hakemus tehtiin, ja huhtikuussa 1887 lehdissä uutisoitiin sen ottamisesta senaatin käsittelyyn. Senaatin kielteisestä päätöksestä tiedettiin jo heinäkuussa. Kerimäkeläiset olivat uudestaan liikkeellä vajaan vuosikymmenen kuluttua. He anoivat, että Punkasalmen silta rakennettaisiin valtion varoin. Senaatti hylkäsi tämänkin hakemuksen. Valtiollisen tasolla keskittyi vuosikymmenen lopusta lähtien Punkaharjua hyödyntävän rautatielinjauksen ja sen vaatimien siltojen suunnitteluun.

Punkasalmi sai sillan 1908, mutta se pyhitettiin pelkästään rautateiden käyttöön. Valtio kitsasteli eikä halunnut ottaa niskoilleen liikennettä salmen yli. Viimein 1939 silta kunnostettiin myös autoille sopivaksi ja lossiliikenne päättyi.

Lähteet:

Kansallisarkisto: Talousosaston registraattorinkonttori. Senaatin talousosaston Ad -aktikartat ja -piirustukset sto ad 391/102 1893 1. Projekt till landsvägsbro öfver Punkasalmi i Kerimäki socken. 

Lauri Pohjannoro: Vanhan Kerimäen historia. Osa II. Jyväskylä 1990.

Junalla Kyröskoskelle?

Ei pääse junalla Kyröskoskelle vieläkään, tuskinpa tulevaisuudessakaan. Menneisyydessä mahdollisuudet rataan olivat paremmat. Tampereelta Pohjanmaalle menevä rata oli jo suunniteltu kulkemaan Näsijärven länsipuolitse, mutta Mäntän paperipatruuna G.A. Serlachius sai muutetuksi sen suunnan saadakseen tehtaansa tuotteille paremmat kuljetusmahdollisuudet. Rata tuli kulkemaan Vilppulan kautta, ja Serlachius rakennutti myöhemmin yksityisen kapearairaiteisen radan Mäntästä Vilppulaan tehtaansa rahteja varten. Tampere-Haapamäki-Seinäjoki-Vaasa -rata valmistui käyttöön 1883. Kyröskosken paperitehtaan ja hiomon omistajat ja johto eivät tässä vaiheessa olleet ilmeisesti tarpeeksi kiinnostuneita ja aktiivisia taistelemaan radan Näsijärven länsipuolisen vaihtoehdon puolesta.

Tampereen ja Porin välinen ratayhteys valmistui 1895. Lähimmäksi Kyröskoskea sijoittui Siuron asema. Tehtaalla suunniteltiin jo radan rakentamisen aikoihin tuotteiden kuljettamista vesitse Siuroon ja siitä edelleen rautateitse vientisatamiin. Samalla mietittiin myös sivuradan vetämistä Kuloveden pysäkiltä Kyröskoskelle tehtaan kustannuksella. Yhtiö palkkasi Tampereen teollisuuskoulun lehtorin, insinööri August Huikarisen, tutkimaan kesällä 1896 radan vetämisestä tehtaalle.

Turun Sanomat 2.6.1896

Tutkimus ei nähtävästi tuottanut yhtiötä tyydyttänyttä tulosta. Sanomalehtiuutisen mukaan hankkeen hintarvio oli yli puoli miljoonaa markkaa. Laivaväylän ruoppaamisen Kyröskoskelta Siuroon kustansi pääasiassa valtio, tehdasyhtiö osallistui siihen lahjoittamalla 10 000 markkaa Pappilanjoen perkaukseen. Sivuradan rakentaminen lienee osoittautunut liian kalliiksi hankkeeksi.

Seuraavan kerran ratayhteydestä keskusteltiin 1920-luvulla. Silloin Hämeenkyrö oli yhdessä tamperelaisten, ikaalislaisten ja parkanolaisten kanssa lobbaamassa suoraa junarataa Tampereelta Pohjanmaan suuntaan. Tässäkin kiistassa jäätiin näppejä nuolemaan. Päättäjät katsoivat viisaammaksi rakentaa Haapamäki-Pori -radan. Tämä hanke oli selkeästi suunnattu lähinnä Jyväskylän ja muun Keski-Suomen vientiteollisuuden tarpeisiin. Matkustajaliikenteen kannalta radan merkitys jäi vähäiseksi, se lopetettiin kannattamattomana 1981. Rata otettiin käyttöön 1938.

Sotien jälkeen alettiin suunnitella suoraa rataa Tampereen ja Pohjanmaan välille. Tähän suunnitelmaan liittyvät 1952 valmistuneet kartat, joihin on luonnosteltu rata Tampereelta Kyröskoskelle. Kyröskoskelta rata olisi sitten jatkunut Kyrösjärven länsirantaa ja leikannut Haapamäen-Porin radan Parkanossa.

Ratasuunnitelma Tampere - Kyröskoski. Kaikki kuvat Kansallisarkiston kokoelmista, katso tarkka osoite lähdeluettelosta.

Tarkempi kartta suunnitelmasta. 

Viljakkalan ja Hämeenkyrön rajamailla.

Tuostapa olisi juna höyrynnyt yli Kyrösjoen.

Kyröskosken rautatiesillan piirros.

Mielenkiintoista on kuvitella, miltä Kyröskoski näyttäisi nyt, jos suunnitelma olisi toteutunut. Miten asutus olisi sijoittunut nykyiseen verrattuna? Olisiko Kyro laajentanut tuotantoaan perustamalla esim. sellutehtaan?

Suunnitelma ei paljoa painanut, kun ratkaisu radasta tehtiin, Vuonna 1961 kävi selväksi, että radalle oli piirretty uusi reitti Kyrösjärven itäpuolitse. Sen lähin kohta oli 14 kilometrin päässä Kyröskoskesta, eikä suunnitelmassa ollut mainintaa sivuradasta. Tehtaan historiikin mukaan tämä ei aiheuttanut suurempaa ongelmaa kuljetuksille: autokuljetukset olivat osoittautuneet huomattavasti rautatierahteja edullisemmiksi. Tilannetta helpotti tieolojen samanaikainen huomattava kohentuminen. Uusi kolmostie Tampereelle valmistui 1963 ja työttömyystöinä rakennettu Kyröskosken-Häijään välinen tie tehtiin 1958-60. Samoihin aikoihin valmistui Tampere-Pori pikatie, joten tehdasyhtiön tuotteiden kuljetus Mäntyluodon satamaan nopeutui näiden uusien pikiteiden myötä.

Lähteet:

Kansallisarkisto. Rautatiehallitus. Rautatiehallituksen radanrakennuskartat ja -piirustukset (kokoelma). Hyväksytyt rautatierakennusten suunnitelmat. Hyväksytyt rautatiesuunnitelmakartat. Iba:65 Tampereen - Kyröskosken rautatie (1952-1952).

Kirjallisuus ja netti

L.G. von Bonsdorff: Vuosisata puunjalostusta Kyröskoskella. Pori 1970.

Mäntän rata https://fi.wikipedia.org/wiki/M%C3%A4nt%C3%A4n_rata

Suomen rataverkko https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_rataverkon_historia

Viimeinen näytös

F.E. Sillanpään novellikokoelma Töllinmäki ilmestyi 1925. Yksi sen kertomuksista, Viimeinen näytös, jatkaa sisällissodan tapahtumien tilitystä. Sen päähenkilö Suojasen Tilta on punaleski, joiden kohtaloita Sillanpää käsitteli useissa novelleissaan. Kertomuksen tapahtumat kirjailija sijoitti joulukuuhun 1921. Tarinan juoni lyhenneltynä: Kolmannen adventin lauantaina Tilta palailee kylästä saunamatkallaan mukanaan kaksi isompaa lastaan. Nuorin lapsi on kotona sairastava vaivainen, joka ei kyennyt edes saunan armolliseen löylyyn. Perhe on todella köyhä, niin köyhä, ettei heitä kadehdi kukaan. Kukaan ei vaivaudu heitä kiusaamaan. Kylän emäntien katsannossa Tilta edustaa ehjätyylistä köyhää: kun kaikki olisivat semmoisia, ei maailmassa tulisi kapinoita ja melskeitä. Siksi emännille tuottaa tyydytystä silloin tällöin pistäytyä Tiltan mökillä ja viedä jotain sinne esiliinansa alla.

Saunamatkalaiset lähestyvät mökkiä niin kuin kolme erikokoista myttyä lumisella tiellä. Mökki ei tietenkään ole Tiltan. Viimeinen asukas on saanut vaivaisapua, ja sitä kautta mökki on joutunut kunnan haltuun. Olihan Tiltalla ollut neljä vuotta sitten mieskin, ja tavallinen köyhänkansan perhetalous. Mies meni lähdettyään valkokaartia pakoon ja sille tielle jäi. Nyt Tilta oli saanut saunatalon emännältä avuksi suuren kappaleen savustettua sianlihaa. Odottamaton onni ei kuitenkaan tiennyt hyvää.

Niemiskä oli jäänyt pikku Tiltun kanssa Suojaskan ollessa poikien kanssa saunassa. Pirttiä lähestyessään Tiltu kuuli kovaäänistä puhetta ja kiiruhti ensimmäisenä porstuaan kuuntelemaan. Mitä ihmettä siellä Eevertti -vainajasta kohistiin? Kyökissä istui vieras nainen, josta uhosi jotain jylhää, näille naisille tuttua, mutta neljän vuoden taustalle painamaa. Sen aikainen kuumuus naisessa hämmensi; lisäksi tämä tuntui tietävän paljon asioita, suuria ja salaisia. Vähitellen alkoi selvitä, että Suojanen eli, mutta surkeissa olissa. Kotiin hän ei pääsisi, ellei täältäpäin autettaisi. Suojaska oli hämmentynyt: miten nyt elämä jyrkän muutoksen jälkeen järjestyisi. Suojaska itki, mutta itkun syy ole epäselvä. Vieras sanalsi vielä, että moni hänen kotiin toimittamansa toveri on löytänyt akkansa valkoisten heilana. Siitä sai Suojaskan hätääntynyt mieli kiinnepisteen. Ei ollut hänessä vikaa, ei sen varjoakaan. Suojaska ei sinä iltana saanut täyttä tolkkua itsestään, vieraastaan eikä asiastaan. Hän ymmärsi, että vieraalle oli tarjottava syötävää. Leipää, silakkaa ja piimää särpiessään vieras totesi monen punalesken tarjonneen lihaa ja voitakin.

Kun Suojaska valitteli yösijan kehnoutta, kyseli vieras akkunasta katsellen tietä Niemiskän asunnolle. Tänne hän kumminkin jäi Suojaskan pyynnöstä, oikaisten synkästi huokaisten kyökin lattialle hellan viereen. Suojaska toi sentään oman tyynynsä hänelle. Ennen uneen vaipumista Suojaska sai ajatuksensa jonkinlaiseen järjestykseen ja päätti aamulla käydä järjestämään asiaa niin, että Eevertti pääsisi kotiin. Vielä hän kuuli vieraan huokailevan kyökin lattialla…Mikähän senkin oikein on?

Siellä vieras tosiaan huokasi ja kirosi äänettömästi hellan vieressä kyökin kylmällä lattialla. Että tulikin poikettua tällaiseen tölliin, josta ei mitään kuitenkaan kostuisi. Viime aikoina iltaisin milloin missäkin nukkuessa olivat kaikki asiat ruvenneet pirullisesti vaivaamaan. Ja akan kamarin puolella lampaanäänellään sopottaessa ja tyynnytellessä kouristuksissa kippuroivaa mukulaansa, tuli mieleen, mitä ehtoolla tuli aloitettua… Hyi helvetti.

Aamulla oltiin vähän kuin kohmelossa iltaisten puhelujen jäljiltä, mutta muuten Suojaska oli peillä tehtävistään. Heti noustuaan hän lähti asioilleen pariksi tunniksi. Sillä aikaa mökkiin kokoontui lukuisia akkoja. Pikkuinen hermoherkkä Tiltu oli kauhistunut vieraiden määrästä ja löpinästä niin, että oli äidin poissa ollessa jo menehtymäisillään. Lapsi rauhoittui kuitenkin äidin syliin päästyään. Kilvan kävivät akat kutomaan Suojaselle käsineitä niistä langoista, jotka emännät olivat Suojaskalle lahjoittaneet lasten sukkia varten.

Vieras oli vähä-ääninen, katseli usein ikkunasta maantielle, niin kuin olisi jo kernaasti lähtenyt. Käsineiden valmistuttua hän huomautti happamesti, ettei sieltä kyllä pelkillä tumpuilla tulla, raha olisi parasta. Siinä sai Suojaska tilaisuuden ilmaista, että oli rahaakin: kolmekymmentä markkaa hän antoi vieraalle. Yhteisen hurman vallassa antoi Siroska vielä viisi markkaa, Heinoska kaksi markkaa ja kuka mitäkin. Lopulta vieraalla oli yli 40 markkaa ja tumput. Viimeiseksi toi Suojaska eilisen lihapalasen. Leikattuaan siitä Tiltulle ”pienen kirpilän”, antoi hän sen Eevertille vietäväksi tuloeväiksi parin leivän kanssa. Jouluksi piti Suojasen olla kotona, lupasi tielle kiiruhtava vieras.

Olihan Suojaskalla jälkikäteen selvittämistä, kun se kolmekymppiäkin oli lainattua rahaa. Lapset eivät saaneet sukkia, niiden jalat palelivat tahmeissa räteissään, kun he paarustelivat hienokseen pyytämässä jouluapua. Emännät tilavissa kyökeissään tullen ja mennen soimasivat lasten äitiä sattuneesta kommelluksesta. 

Ja juuri jouluaattoehtoona, kun Suojaska poikineen taas tuli taloon vihtomaan, alkoi renkipoika jonottavalla äänellä lukea lehdestä uutista: ”Ovela petkuttaja on joulun alla liikuskellut näillä paikoin. On narrannut punaisten leskiltä rahaa ja tavaraa luvaten toimittaa heidän muka Venäjälle paenneet miehensä jouluksi kotiin. Hyvinkin koomillisia tapauksia kerrotaan veijarin matkoilta. Sietää olla varuillaan tuommoisten kulkijoiden suhteen ja toimittaa heidät viranomaisten haltuun.”

Suojaskan mökissä pikkuinen Tiltu oli yhä huonona. Äiti puhkesi rajuun itkuun puristaessaan sitä syliinsä myöhemmin illalla, kun joulurauha taas oli astunut hänenkin matalaan majaansa.

------ 

Novelli perustuu tositapauksesta kertovaan sanomalehtiuutiseen, joka ilmestyi jokseenkin samansisältöisenä sekä Aamulehdessä että Kansan Lehdessä 29.1.1921. Jutun mukaan ”hyväsuinen” petkuttaja oli saanut Turkkilan kylässä asuvan Santalan torpan emännän heltymään niin, että tämä sai naapureiltaan lainaamalla koottua 300 markkaa muijalle. Lisäksi hän antoi tälle parhaan villatakkinsa ja vieläpä naapureiden kanssa talkoilla kudottiin lapaset, ettei miehen tarvitsisi kärsiä kylmästä. Petkuttajan mukaan mies odotti huonoissa oloissa Kouvolassa, jonne hän itsekin oli vasta äskettäin onnistunut palaamaan Venäjältä. Aamulehti oli jo kaksi päivää aiemmin kertonut samasta naisesta, joka oli aiemmin esiintynyt ”sairaanhoitajana” Punkalaitumella ja viimeksi Ylöjärvellä harjoittamassa petkutustoimiaan. Nainen näkyy muokkailleen tarinaansa hieman paikkakuntia vaihtaessaan, mutta perussanoma on sama: rahaton ja vaatteetonkin mies tarvitsee apua kotiin selvitäkseen.

Aamulehti 29.1.1921

Kansan Lehti 29.1.1921

Aamulehti 27.1.1921