MITÄ, MISSÄ, MILLOIN?

   Hämeenkyrön 1918 sisällissodassa kaatuneina ja valkoisen terrorin uhreina menehtyneet punaiset sekä vankileireissä kuolleet.

Tämä asiakirja on blogissani osoitteessa

https://amielonen.blogspot.com/2022/03/mita-missa-milloin-hameenkyron-1918.htm 

Vanhasuomalaisia, nuorsuomalaisia ja aktivisteja Hämeenkyrössä 1899 - 1917

Suomalainen puolue syntyi niin sanotun kieliriidan seurauksena 1860-luvulla. Sen tavoitteena oli saada suomen kieli ruotsin kielen rinnalle maan viralliseksi kieleksi. Puoluetta nykyaikaisessa mielessä ei vielä syntynyt, kyse oli pikemmin sanomalehti Suomettaren (myöhemmin Uusi Suometar) ympärille kostuneesta väljästä ryhmästä. Puolueen keskeisiä ideologisia johtajia olivat J. V. Snellman, hämeenkyröläislähtöinen Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen sekä J. R. Danielson-Kalmari. Ohjelmaltaan puolue oli suomenmielinen ja konservatiivinen.

Vuodesta 1894 suomalaisessa puolueessa tulivat näkyviin erot, jotka johtivat myöhemmin vanha- ja nuorsuomalaisten puolueiden syntymiseen. Nuorsuomalaisten pitkän aikavälin tavoitteena pidettiin yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta. Liberalismia edusti mm. se, että ennakkosensuuri haluttiin poistaa ja virkavaltaisuutta vähentää.  Nuorsuomalaiset halusivat parantaa maattomien ja työläisten oikeuksia. Kansakoululaitos haluttiin koko maahan ja pakolliseksi. 

Keisari Nikolai II aloitti yhtenäistämispolitiikan - suomalaisten kannalta sortotoimet - helmikuun manifestilla 1899.  Keisarin mielipidettä koetettiin kääntää keräämällä ns. suuri adressi, johon saatiin kerätyksi puolen miljoonan yli 16-vuotiaan suomalaisen nimet. Hämeenkyrössä adressin allekirjoitti lähes kolmannes yli 15-vuotiaista. Talollisista kaksi kolmesta allekirjoitti, mutta tilattomista vai 17,9 %. Kyröskosken tehtaalla lähes kaikki työläiset allekirjoittivat adressin, varaamaankin tehtaan johdon patistelemina. Adressi ei saanut keisaria pyörtämaan päätöstään. 

Aluksi suomalaiset vastustivat yksimielisesti venäläisten toimia. Sorron jatkuessa tuli erimielisyyksiä siitä, miten venäläistämistoimiin tuli suhtautua. Vanhasuomalaiset kannattivat myöntyväisyyslinjaa, nuorsuomalaiset asettuivat ruotsalaisen puoleen kanssa perustuslailliseen rintamaan. Sortotoimiin piti suhtautua passiivisen vastarinnan keinoin. Jyrkimmät perustuslailliset katsoivat sen tehottomaksi keinoksi ja siirtyivät aktivisteiksi. Väkivalta katsottin tarpeelliseksi keinoksi ja myös ajatus Suomen itsenäistämisestä nousi esille. 

Hämeenkyrössä oli vanhasuomalaisuus vallalla

Eräänlainen vedenjakajaksi muodostui suhtautuminen Venäjän 1901 säätämään uuteen asevelvollisuuslakiin. Sen mukaan suomalaisia asevelvollisia voitaisiin määrätä venäläisiin joukko-osastoihin. Käytännössä tämä olisi johtanut vähitellen Suomen oma armeija lakkauttamiseen. Kun asevelvollisuuslaki julkaistiin lukemalla se Hämeenkyrön kirkossa, poitui kirkkokansa ulos viimeistä kuulijaa myöten täyden hiljaisuuden vallitessa. Luultavasti tapahtuman ideoi kirkkoherra J. H. Ilvonen. Samanlaisia protesteja esiintyi nimittäin Kuopion läänissä, jonne juukalaissyntyisellä Ilvosella oli varmasti edelleen yhteyksiä.

Asevelvollisuuslain vastustajat perustivat jo syksyllä 1901 kagaaliksi nimitetyn salAisen järjestön, joka pyrki sabotoimaan rauhallisin keinoin uuden asevelvollisuuslain mukaiset 1902 pidettävät kutsunnat. Kagaalin paikallinen asiamies oli Ikaalisiin tuolloin kuuluneen Osaran kartanon omistaja A. G. Hildén. Salaista propagandatoiminnasta vastasi Hämeenkyrössä tehdasyhtiö Oy Hammarén & C:on johto. Lentolehtisten levittämiseen ja muuhun toimintaa osallistuivat myös Jalmari Raipala sekä Tuokkolan Juho, Jeremias ja Väinö. Lentolehtisten ja kielletyn kirjallisuuden levittämisestä ei pitäjässä kukaan jäänyt tiettävästi kiinni. Isänmaallisena miehenä tunnettu nimismies Väinö Nyström edusti vanhasuomalaisuutta, mutta on selvää, ettei hän järin innokkaasti puuttunut kagaalin toimintaan. Kutsuntalakkoliikkeen keinoja olivat mm. kehotukset asevelvolliselle jäädä pois kutsunnoista. Pappien ei pitäisi kuuluttaa kutsuntoja kirkossa, jolloin ne jäisivät vaille lainvoimaa. Kirkkoherra Ilvonen ja muut papit päättivät noudattaa arkkipiispan kehotusta ja lukivat kuulutukset. Hämeenkyrössä suurin osa asevelvollisista osallistui kutsuntoihin. 

Vanhasuomalaisten eli suomettarien linja oli niskan päällä pitäjässä myös keskusteltaessa vuoden 1903 kutsunnoista. He kannustivat asevelvollisia menemään kutsuntoihin. Vanhasuomalaisen puolueen johtajan Yrjö-Koskisen sana painoi Hämeenkyrössä, jossa kirkkoherra Ilvonen, nimismies Nyström ja suuri osa talollisista noudatti myöntyvyyslinjaa. Yrjö-Koskisen veli Juho Rudolf Forsman asui Hämeenkyrössä ja oli Laitilan sotilasvirkatalon vuokraaja kuolemaansa saakka vuoteen 1903. Hän oli peräti seitsemillä valtiopäivillä talonpoikaissäädyn edustajana. Sukulaisuhteiden ansioista Yrjö-Koskisen politiikalla oli vahva kannatus pitäjässä. Isänsä jälkeen Laitilan vuokraajaksi tullut Eero Koskimies (Forström) oli aluksi kannattanut kutsuntalakkoja, mutta setä Yrjö-Koskinen vakuutti hänet myöntyvyyslinjalle. Nuorsuomalaisten vastarintaa edustivat varsinkin Jalmari Raipala ja Tuokkolan veljekset. Sivustatukea he saivat työväenpuolueelta, joka alkoi lähettää omia agitaattoreitaan maaseutua kiertämään. 

Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen.

Kesäkuussa 1904 pidettiin Kyröskoskella Satakunnan laulujuhlia. Kesken juhlien tuli tieto, että diktaattorin valtuudet  saanutta kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov on ammuttu. Juhlaväki puhkesi eläköönhuutoihin. Vihatun Bobrikovin kuolema otettiin vastaan helpotuksen tuntein lähes koko pitäjässä. Jotkut osasivat varmaan aavistella venäläisten vastatoimia. Niitä ei kuulunut, kun sota Japania vastaan alkoi. Ensimmäisen sortokauden päättyi Venäjän sotatappioon Japania vastaan ja sisäisiin levottomuuksiin. Nuorsuomalaiset katsoivat noudattaneensa oikeaa politiikka venäläistämistä vastaan. He irtosivat virallisesti Suomalaisesta puolueesta ja perustivat 1905 Nuorsuomalaisen puolueen. 

Hämeenkyrössäkin jakauduttiin

Suomalaisen puolueen jakautuminen vanhasuomalaisiin ja nuorsuomalaisiin ei tapahtunut kivuttomasti Hämeenkyrössäkään. Vanhasuomalaiset järjestäytyivät paikallisosastoksi jo 1905 kirkkoherra J. H. Ilvosen toimiessa puheenjohtajana. Nuorsuomalaiset organisoituivat vuotta ennen vaaleja kauppias D. A. Lehtosen ja Vihtori Lehtosen johdolla. Jännitteitä suomettarien ja nuorsuomalaisten välillä oli pitäjässä ensimmäisen sortokauden aikana, mutta eduskuntavaalitaistelun tuiskinassa osapuolet riitautuivat perusteellisesti. 

Syyskuussa 1907 pidetyssä kuntakokouksessa valittiin kunnallislautakunnan esimieheksi talollinen Vilhelm Isokauppila, joka oli hoitanut tehtävää jo vuodesta 1896 lähtien. Päätöksestä valitti lääninhallitukseen nuorsuomalaisten johtomiehiin kuulunut Väinö Tuokkola. Perusteluna oli se, että Isokauppila ei ollut saanut vastuuvapautta vuoden 1906 tileistä. Maaherra kumosikin päätöksen ja määräsi uuden vaalin. Suomettarelainen enemmistö ei suostunut vaaliin, vaan päätti valittaa päätöksestä Senaattiin ja valitutti omat edustajansa valitusta tekemään. Senaatti sitten aikanaan hyväksyi valituksen ja niin Isokauppila sai pitää tehtävänsä. Samalla vaihtui kuntakokouksen puheenjohtajana toiminut esimieskin, herastuomari Wihtori Tättälän tilalle valittiin kappalainen Kaarlo Töyry. Perustuslaillisten mielestä Tättälä syrjäytettiin siksi, ettei häntä pidetty tarpeeksi luotettavasti suomettarena, Töyry taas sitä oli takuuvarmasti. 

Kuntapolitiikassa vanhasuomalaiset säilyttivät valta-asemansa. Vanhasuomalaisten konservatiivinen ja suomenmielinen ohjelma vetosi  kyröläisiin paremmin kuin Helsinki-keskeiseksi miellettyjen nuorsuomalaisten. Tilaton väki ei tuohon aikaan päässyt juuri vaikuttamaan kunnallispolitiikassa, koska kuntakokoukseen pääsivät osallistumaan vain kunnallisveroa maksavat. Kun äänivalta kokouksessa riippui tulojen määrästä, oli talonpojistolla aina reilusti yli puolet äänimäärästä käytössään. Toisin oli valtakunnanpolitiikassa. Ensimmäisissä eduskuntavaaleissa vaalissa Sosiaalidemokraattinen puolue sai Hämeenkyrössä 66,1 % äänistä. Vanhasuomalaisten saalis oli 24,6 % ja nuorsuomalaiset joutuivat tyytymään 6 % osuuteen. 

Hämeenkyröstä ei 1907 valittu valtiopäiville edustajaa, ellei sellaiseksi lasketa kyröläissyntistä, mutta Viljakkalaan asettunutta puuseppä Taavetti Kalliokorpea (SDP). Vuoden 1908 vaaleissa nuorsuomalaiset asettivat ehdokkaakseen kunnanlääkäri J. H. Vuorisen, joka jäi valitsematta. Nimismies Väinö Nyström oli suomettarien ehdokkaana 1909 vaaleissa ja tuli myös valituksi. Hänen taipaleensa eduskunnassa jäi lyhyeksi, sillä keisari hajotti eduskunnan samana vuonna. Pakkasen kartanon torppari Frans Mustasilta tuli 1913 sosialidemokraattien ehdokkaana valituksi. Tämä eduskunta ei enää kokoontunut maailmansodan alettua 1914.

Taistelu nuorisoseurasta

Taisto käynnistyi kunnallispolitiikasta ja johti pian riitaan nuorisoseuran hallinnasta. Hämeenkyrön nuoriseura perustettiin 1895. Ensimmäiset vuotensa se toimi varsin aktiivisesti järjestäen mm. kotikouluja ja aktiivista näytelmätoimintaa. Osapuolet olivat jossain vaiheessa sopineet, että seuran puheenjohtaja oli nuorsuomalainen, sihteeri vanhasuomalainen ja muita johtokunnan jäseniä oli kolme kummaltakin puolelta. Nuorisoseura keräsi  perustamisestaan lähtien rahaa oman toimitalon rakentamiseen. Toimeen ryhdyttiin vuoden 1906 alussa, jolloin rakentamista varten hankittiin piirustukset arkkitehti Lindgreniltä. Samalla otettiin lainaa rakentamista varten. Kyröläksi nimetyn rakennuksen vihkiäisiä vietettiin 29.9.1907, vaikka talo oli vielä hieman keskentekoinen. 

Vuonna 1907 rakennettu Kyrölä peruskorjattiin ja laajennettiin 1930. Nuorisoseuran lisäksi taloa käytti kunta eri tarkoituksiin, mm. kirjastona ja kansalaiskoulun opetustilana. Kyrölä paloi 1969. Kuva Hämeenkyrön Vanhan Keskustan historiakierros.

Lipputankoon oli nostettu punakeltainen lippu sinivalkoisen viirin tilalle, ja siitä riemu alkoi. Raivostuneet suomettarelaiset vaativat "ruotsikkolipun" vaihtamista oitis sinivalkoiseen. Asian johdosta järjestettiin 17.11.1907 kokous, jossa syntyi "kamala mellakka". Nuorsuomalaiset raportoivat kokouksesta Tampereen Sanomiin kertoen, että suomettarelaiset olivat hankkineet pitäjältä joukon uusia jäseniä ja nyt kiikuttivat 150 markkaa jäsenmaksuksi niiden puolesta, joilla ei ollut varaa itse maksaa. Jäsenmaksu oli tuolloin markan jäseneltä. Kokouksessa oli paikalla 300-400 henkeä. Kokousta johti maanviljelijä Kaarlo Patanen. Meno ja huuto yltui niin kovaksi, että Patanen katsoi kokouksen jatkamisen mahdottomaksi ja poistui paikalta. Suomettarelaiset valitsivat sitten puheenjohtajaksi Eero Koskimiehen. Nuorsuomalaiset nostivat puolestaan sellaisen äläkän, että hänkin joutui luopumaan ja toteamaan kokouksen jatkamisen mahdottomaksi. Suomettarelaiset poistuivat ja hakivat kirjurilta seuraavana aamuna 150 markkaansa takaisin.

Eero Koskimies.

Aamulehti kannatti vanhasuomalaisia, joten Hämeenkyrön suomettaret esittivät kantansa siinä. Lehdessä väitettiin, että nuorsuomalaiset olivat värvänneet kokoukseen "sosialistiräyhääjiä ja pikkupoikia", joiden möykkäämisellä estettiin Koskimiestä viemästä kokousta loppuun. "Viikinkilipun" käyttöä keskellä supisuomalaista maaseutua pidettiin vallan törkeänä. Tampereen Sanomissa nimimerkki "Joukko seuran jäseniä"  valitteli Aamulehden kirjoituksen kiehuvan sappea ja etikkaa. Punakeltaisesta lipusta huomautettiin, että punainen ja keltainen olivat Suomen vaakunan värit. Tämän vastapuolikin myönsi. Kirjoittajien mielestä muutamien pitäjän suomettarelaisten mahtimiesten "Kyrön-Sarveksi" nimetty epävirallinen seura oli lippuriitojen alullepanija. 

Kannattaa muistaa, että myös punakeltaisella lipuilla oli vahvasti kannatusta tuohon aikaan. Itse asiassa punakeltainen leijonalippu oli ensimmäinen itsenäisen Suomen lippu. Vasta toukokuussa 1918 otettiin käytöön siniristilippu. Punakeltalipulla oli vankka kannatus varsinkin ruotsinkielisten keskuudessa.

Vanhasuomalaiset katsoivat hävinneensä kiistan nuorisoseurasta ja päättivät rakentaa oman toimitalon entiselle pappilan tontille. Suomelaksi nimetyn rakennuksen avajaisia pidettiin maaliskuussa 1910. Urakoitsijan jätettyä rakennustyön kesken vuokrasi Hämeenkyrön Säästöpankki osan huoneista toimitilakseen. Lopulta pankki osti koko kiinteistön. Se palveli sittemmin myös kunnantoimistona, sairaalana ja asuntolana. Oman toimitila innotti myös perustamaan ilmeisen kilpailijan paikalliselle nuorisoseuralle. Kansallismielisen nuorisoliiton nimeksi annettiin juhlavasti Kyrön Karhu. Sen toiminta taisi jäädä vähäiseksi alkuinnostuksen jälkeen.

Suomela myytiin Säästöpankille ja se palveli myös kunnantoimistona, sairaalana ja asuntolana. Suomela purettiin vuonna 1960-luvun loppupuolella. Kuva Hämeenkyrön Vanhan Keskustan historiakierros.

F. E. Sillanpää kirjoitti 1920 paikallislehteen Nuorisoseuran historiikin sen täyttäessä 25 vuotta. Hän totesi tuolloin seuran olleen välillä pahoissa talousvaikeuksissa. Hädän hetkellä oli apua saatu paikalliselta tehdasyhtiöltä, apteekkari Victor Törnwallilta ja Jalmari Raipalalta. Tehdasyhtiön omistajat ja johto olivat ruotsinkielisiä, samoin apteekkari Törnwall. Nuorsuomalaisten linja sai siis tukea ruotsinkielisiltä, yhdistihän heitä vanha perustuslaillinen näkemys. Myös sosialistien keskuudesta oli tukea, vuokrattiinhan Kyrölää heidänkin kokouksiinsa.

Aktivismia Hämeenkyrössä

Jyrkimmät perustuslailliset hylkäsivät passiivisen vastarinnan 1903 ja katsoivat, että oli aika siirtyä väkivallan tielle. Eugen Schauman murhasi Bobrikovin oma-aloitteisesti, mutta aktivistit olivat jo valmistautuneet murhaamaan kenraalikuvernöörin. Toiminnan vakiinnuttamiseksi perustettiin Suomen aktiivinen vastustuspuolue 1904. Höyrylaiva John Grafton toi Suomeen japanilaisten rahoittaman aselastin. Laiva ajoi karille ja upotettiin hankkeen salaamiseksi venäläisiltä. Aktivistit saivat osan aseista, osa joutui venäläisten haltuun. 

Suomen aktiivinen vastustuspuolue perusti 1906 Voimaliiton taistelujärjestökseen. Sen oli tarkoitus olla urheilujärjestöksi naamioitunut poliittinen järjestö, jonka jäsenet harrastaisivat sotilaallista harjoitusta, ampumaharjoituksia ja mm. hiihtoa, jota tarvittaisiin sotaretkillä. Voimaliitto sai käyttöönsä John Graftonin aseiden lisäksi heinäkuussa 1906 Närpiöön salakuljettetuja kiväärejä. Tästäkin aselastista osa jäi venäläisten käsiin ja saman tien Voimaliitto lakkautettiin.

Venäjän sisäministeri, kenraalikuvernööri ja maaherrat määräsivät syksyllä 1907 alaisensa virkamiehet etsimään sotilasaseita alueeltaan. Näitä aseita riitti myös Hämeenkyröön ja Ikaalisiin. Tullihallituksen kanneviskaali haastoi Tampereen raastuvanoikeuteen Hämeenkyröstä Jalmari Raipalan ja Väinö Tuokkolan sekä Ikaalisista piirieläinlääkäri Eräsen ja agronomi Wegeliuksen  kiellettyjen sotilaskiväärien säilyttämisestä. Kävi selville, että Väinö Tuokkolan veli, teknikko Juho Tuokkola oli ostanut aseet Vaasasta kesällä 1906 noin 25 markan kappalehintaan. Vastaajat tietysti vakuuttivat, etteivät kuuluneet Voimaliittoon. Kiväärit oli ostettu "osaksi kuriositeetin takia niiden oudon rakenteen ja muodon vuoksi", osaksi hirvenmetsästystä varten. Ostaessaan vastaajat eivät tienneet moisten aseiden olevan kiellettyjä, eivätkä saattaneet tietää, että niitä ei oltu asianmukaisesti tullattu... Vastaajien asiamies todisteli mm. aseiden takavarikointiin johtaneen kotietsinnän olleen laiton. Monimutkaiset lainopilliset perustelut vakuuttivat raastuvanoikeuden, joka kumosi aseiden takavarikon ja palautti ne omistajilleen. Tullihallituksen edustaja valitti tietysti tuomiosta hovioikeuteen. Hovioikeus oli asiasta eri mieltä, vastaajat hävisivät ja menettivät kiväärinsä.

Jalmari Raipalalla ja Tuokkolan veljeksillä oli tietysti yhteydet aktivisteihin. Tärkeä side aktivistien toimintaan oli Jalmari Raipalan vanhin veli Vihtori Adrian Raipala. Hän oleili Yhdysvalloissa ilmeisesti vuodet 1900 - 1904. Muistokirjoituksen mukaan Raipala oli joutunut santarmien vangitsemaksi, mutta hänet onnistuttiin vapauttamaan ja saattamaan maanpakoon. Vihtori Adrian Raipala näyttää olleen "nuori kapinallinen", hän ei innostunut Raipalan isännyydestä, vaikka olisi siihen vanhimpana poikana ollut oikeutettu. Suomeen palattuaan hän toimi Turussa liikemiehenä, nähtävästi vaihtelevalla menestyksellä. Sisällissodan jälkeen hän oli Suomen yleisesikunnan tiedustelun palvelussa toimien Karjalassa, päätukikohtana ilmeisesti Viipuri. Tiedustelun arkistot on hävitetty, joten Raipalan toimista on hankala saada tarkempaa selkoa. Turkulaislehteen hän antoi haastattelun erään tapauksen tienoilta. Myös miehen kuolema 1923 tapahtui epäselvissä olosuhteissa. Joka tapauksessa hänet ammuttiin. Ampuja oli joidenkin tietojen mukaan "hänen paras ystävänsä Metsäpirtissä" tai "polseviikit Raudussa".

Perustuslaillisuus oli yhdistänyt nuorsuomalaisia ja työväenliikettä. Jalmari Raipala kelpasi vielä 1907 puhujaksi sosialidemokraattien Kyröskosken Seurahuoneella pitämään juhlaan. Sittemmin välit viilenivät, osaltaan varmaan niiden käräjillekin menneiden riitojen vuoksi, joita Raipalalla oli torppareidensa kanssa. Nuorsuomalaisten ja suomettarien kiistat hiljenivät, kun työväestö ja maaseudun tilattomat punalippujen alle järjestäytyessään alkoivat muodostaa uhkatekijän talollisille ja muulle säätyläisväelle. Suomettarelaisen ilmapiirin hallitsevuus pitäjässä näkyy mm. siinä, ettei Hämeenkyröstä ollut lainkaan lähtijöitä jääkäriliikkeeseen.

Vuoden 1917 kiihkeissä tunnelmissa Jalmari Raipala, Väinö Tuokkola ja nahkuri Jalmari Helo menivät 28.8. työväenyhdistysten kokoukseen Kurjenmäelle. Raipala luki yleisölle Satakunnan Järjestyskunnan säännöt ja ehdotti niiden mukaisen porvarien ja työväestön yhteisen järjestyskaartin perustamista. Raipala buuattiin alas sellaisella vimmalla, että miehet katsoivat parhaaksi poistua kokouksesta ripeästi.

Vasemmalla Jalmari Raipala, keskellä J.V. Tuokkola ja oikealla tuntematon kyröläismies. Lammi, s.58.

Kun ei yhteistä suojeluskuntaa saatu aikaan, kutsui Raipala 15.9.1917 joukon isäntiä omistamalleen Lintolan tilalle perustamaan Hämeenkyrön Suojeluskunnan. Sen johtomiehiä päällikkönä toimineen Raipalan lisäksi olivat eläinlääkäri Gotthelm Klenberg, apteekkari Victor Törnwall ja maanviljelijät Evert Kauppi, V. Seppälä, Eero Koskimies sekä Osaran kartanon omistaja Artur G. Hildén. Kaikki Koskimiestä lukuunottamatta olivat vanhaa perustuslaillista rintamaa, siellä oltiin aktiivisia toimimaan. Tosin vastakkainasettelu nuorsuomalaisten ja vanhasuomalaisten välillä oli jo väistynyt: puolueet olivat jo Hämeenkyrössä 1917 eduskuntavaaleissa vaaliliitossa. Sisällisotaan johtava kehitys oli käynnissä. Paikallispolitiikassakin tuli jako kahtia: porvarit vastaan sosialistit.

Lähteitä:

Esko Lammi: Isänmaan parhaaksi II.

Matti Lähteenmäki: Hämeenkyrön suojeluskunta 15.9.1917 - 31.12.1930.

Terhi Nallinmaa-Luoto: Hämeenkyrön historia III.

Hämeenkyrön Vanhan Keskustan historiakierros.

Viitteet sanomalehtiin merkitty linkkeinä tekstiin.

 

Kyröskosken silta valmistui monien vaiheiden jälkeen 1955

 Kyröskosken sillalle lienee ollut tarvetta 1500-luvulta lähtien. Tuolloin valmistuivat ensimmäiset kosken voimaa hyödyntäneet myllyt. Hannu Hannunpoika piirsi kartan Hämeenkyrön pitäjästä noin 1650. Siihen hän merkitsi Kyröskoskelle neljä myllyä ja jonkinlaisen sillan kosken alapuolelle. Silta lienee ollut varsin vaatimaton rakennelma.

Pitäjän keskusseutu Hannu Hannunpojan kartassa.

Kirkkoherra Rubellius sai luvan 1678 rakentaa omalla kustannuksellaan sillan kosken yli, jotta Viljakkalan puolella olevien myllyjen osakkaat voisivat tarvittaessa jauhattaa jyvänsä hänen myllyssään. Viljakkalan puoleiset myllyt olivat näet olleet välillä seisauksissa vedenpuutteen tai liiallisten tulvien takia. Yrjö Koskinen kertoi 1852 ilmestyneessä teoksessaan Kertomus Hämeenkyrön pitäjästä seuraavasti: "Patakalliolla on ahtain paikka, 11 kyynärää, johonka usein rakennetaan hirsiportaat rannasta rantaan." Manninsaaressa asuneen omaperäinen kansanperinteen kerääjän E.N. Karhiston mukaan silta rakennettiin viiden hirren levyiseksi. 

Italialainen aatelisnuorukainen Giuseppe Acerbi suunnisti Italiasta pohjoiseen 1798. Hän sai Tukholmasta seurakseen eversti A.F. Skjöldebradin. Miehet olivat menossa Jäämerelle, mutta päättivät kulkea sisämaan kautta tutustuakseen talviseen Kyröskoskeen. Se tekikin miehiin suuren vaikutuksen. Acerbi kertoi, kuinka pakkanen oli luonut kaksi jääsiltaa kosken yli: 

"Ankarassa, jopa kuohut ja vesihöyrynkin jäätävässä pakkasessa oli vähitellen muodostunut putouksen poikki kaksi niin vahvaa jääsiltaa, että niitä myöten saattoi turvallisesti kulkea yli. Alla vaahtosivat raivopäiset aallot kumeasti jylisten ja olivat niin hurjassa liikkeessä, että ne silloin tällöin pärskyttivät vettä sillan harjalle asti; tästä syystä sen pintajää oli käynyt ylen määrin liukkaaksi, joten talonpoikien täytyi ryömiä käsillään ja polvillaan mennessään siitä ylitse."

A.F. Skjöldebrad puolestaan piirsi ensimmäiset luonnokset Kyröskoskesta. Yhdessä niistä näkyy kaksi talonpoikaa ylittämässä varovasti koskea jääsiltaa pitkin.

Skjöldebrandin matkakertomuksen kuva Kyröskoskesta.

Yksityiskohta edellisestä.

Acerbi ja Skjöldebrand otaksuivat, että sillat olivat muodostuneet kokonaan jäästä. Taisi olla kuitenkin niin, että rakenteeltaan yksinkertainen hirsisilta sai talveksi paksun jääpeitteen. Hirret katosivat lumen ja jään alle, vaikutelma jääsillasta oli valmis.

Tehdas tarvitsi siltaa

Kyröskosken puuvillatehdas aloitti toimintansa 1861. Sen toiminta edellytti tukemvampaa siltaa kosken yli. Taidemaalari Johan Knutson ikuisti Kyröskosken maalauksiinsa sekä 1849 että 1865. Vanhemmassa maalauksessa ei näy siltaa, mutta myöhemmässä on nähtävissä silta ja puuvillatehdas rakennuksineen.

Johan Knutsonin maalaus 1865.

Vielä varhempi näkemys on tuntemattoman tekijän piirustus tehtaasta vuodelta 1862. Sillasta oli tietysti hyötyä myös paikallisille talonpojille. He eivät tiettävästi osallistuneet sillan rakentamiseen tai kunnossapitoon.

Tehdas siltoineen 1862.

Puuvillatehdas ajautui vararikkoon 1860-luvun lopulla. Tamperelaiskauppiaat Sumelius, Hammaren ja Nyberg hankkivat tehtaan omistukseensa. Heidän tarkoituksenaan oli alusta pitäen laajentaa yrityksen toimintaa metsäteollisuuteen. Hiomo alitti toimintansa 1872 ja ensimmäinen paperikone 1878. Uudet omistajat teettivät kartan tehdasalueesta. Sitä tarvittin, kun haettiin lupia laitoksen laajentamiseen. Kartassa näkyy sillan sijainti. Tämäkään silta ei ollut vielä kovin vankkatekoinen: se kärsi vaurioita uittopuiden iskemistä ja jäälauttojen iskuista. 

Tehdasalue 1870.

Myöhemmin silta näkyi useissa maalauksissa ja valokuvissa. Ajan kaiketi tunnetuin valokuvaaja I.K. Inha kuvasi koskea ja tehdasta ilmeisesti 1892.

Inhan kuva koskesta 1892.

Inha kuvasi kosken myös alavirran puolelta.

Kyröskosken myllyille vievät myllytiet olivat iänikuisen vanhoja. Niiden ylläpito oli melko epäselvää, kunnes Hämeenkyrön kunnalliskokous 1883 uuteen asetukseen nojautuen määritteli Ikaalisten valtamaantieltä Kyröskoskelle johtavan  Myllytien yhteisesti ylläpidettäväksi tieksi. Nyt yhteisten teiden ylläpitoon joutuivat osallistumaan myös teollisuuslaitokset ja tullimyllyt. Viljakkalan kuntakokous lienee tehnyt saman päätöksen Myllytien itäisen puolen osalta. Siellä Myllytie päättyi Uskelasta Viljakkalan kirkonkylään johtavaan maantiehen.

Tehdasyhtiön kannalta sen alueen läpi kulkeva vilkasliikenteinen tie siltoineen oli hankala. Tehtaan laajentaessa toimintojaan ja rakennuksiaan tilanne vaikeutui. Toisaalta puunhankinta ja tuotteiden kuljetus kulutti heikkorakenteisia teitä; tämä tietysti ärsytti muitakin tienkäyttäjiä. Tilanne kävi entistä vaikeammaksi, kun tehdas alkoi vähitellen1920-luvun lopulla siirtyä  autokuljetuksiin. Jalankulkijat käyttivät sillan lisäksi ns. lussia, kosken ylivievää patosiltaa. Oikaisu kannatti, vaikka moni tunnusti pelänneensä ylittäessään talvella kosken liukasta ja kaiteetonta siltaa pitkin. Kuulemma lussia käytti sokea mieskin, tosin opaskoiran avustamana. Kyröskoskelaiset käyttivät nimeä Lussi patoon liittyvistä lussialtaasta (aaltoiluallas kai nykykielessä) ja muista oheisrakennelmista.

Talolliset uuden tien ja sillan maksajiksi?

Myllytien huonokuntoisuus Kyröskosken puolella ei muodostanut tehtaalle ongelmaa enää 1890-luvun jälkeen. Tuolloin nimittäin siirrettiin Ikaalisiin johtava maantie kulkemaan Kyröskosken kautta. Vuodesta 1921 lähtien valtio piti yllä kaikkia maanteitä. Sen sijaan Viljakkalan puoleinen Myllytie oli huonokuntoinen. Varsinkin sillalle johtava mäki oli suorastaan vaarallinen. Hämeenkyrö ja Viljakkala huolehtivat aluksi teidenpidosta yhdessä, mutta lainsäädännön muuttuessa 1900 ne erotettiin itsenäisiksi tienpitovelvollisiksi. Kosken itäpuolen tieosakkaat solmivat 1901 lääninhallituksen vahvistaman sopimuksen tien ylläpitämisestä.

Hammarén & C:o Aktiebolag anoi valtiolta 1926 yhdystien rakentamista Tampere-Ikaalinen ja Hämeenkyrö-Viljakkala välille Kyröskosken kohdalla. Valtio hylkäsi anomuksen 1927. Samana vuonna voimaan tullut uusi tielaki jakoi yleiset tiet maanteihin, kunnanteihin ja kyläteihin. Maanteiden kunnossapidosta vastasi valtio, kunnanteistä kunta ja kyläteistä niiden käyttäjät. Tämän lain perusteella tehdasyhtiö Hammarén & C:o Aktiebolag ryhtyi uusiin toimiin tie- ja silta-asian ratkaisemiseksi. Perusteluina esitettiin, että useimmat vuoden 1901 solmitun sopimuksen useimmat silloiset tieosakkaat ovat kuolleet ja tienpito on siitä syystä osaksi laiminlyöty. Lisäksi pidettiin välttämättömänä jatkaa tien läntistä päätä paremman liikenneyhteyden saavuttamiseksi Tampereen - Ikaalisten maantielle saakka. Myllytie piti julistaa kylätieksi, jonka rakentamisesta ja ylläpidosta vastaisivat sen käyttäjät. Nimismies kokosi luettelon maanomistajista, liikkeenharjoittajista ja muista, joita asia koski. Asiaa valmisteltaessa tehdas esitti tien ja sillan siirtämistä pois tehdasalueelta. Tämän jälkeen maanmittausinsinöörit kävivät työhönsä, mittasivat ja paaluttivat tiepohjan ja tekivät esityksen tieyksiköiden jakamisesta tienkäyttäjien kesken. Työt tehtiin vuosina 1933-36. Taustana hankkeelle oli myös se, että valtio myönsi avustuksia kunnanteiden ja kyläteiden rakentamiseen, mutta ei niiden kunnossapitoon. 

Myllytien piti lähteä Tampereen ja Ikaalisten väliseltä maantieltä.

Silta olisi tullut reilusti tehtaan alapuolelle,

Myllytie yhtyisi Hämeenkyrön ja Viljakkalan väliseen maantiehen

Hankkeen valmisteluun liittyvät kartat ja toimituskirjat tulivat asianomaisten tutkittaviksi helmikuussa 1937. Siitä kuulutettiin mm. Hämeenkyrön Sanomissa. Nimismiehen kansliassa oli varmasti melkoinen tungos. Samaan aikaan Hämeenkyrössä - kuten kaikkialla Suomessa - oli menossa useita kylätiehankkeita

Hämeenkyrön Sanomat 12.2.1937.

Valitustulva

Kuukauden kuluesssa lääninhallitus sai vastaanottaa 25 valituskirjelmää. Näistä 23 oli yksityishenkilöiden allekirjoittajia, lisäksi Osuusliike Oma ja Viljakkalan seurakunta laativat valituskirjelmän. Valittajia oli huomattavasti enemmän, peräti 117. 

Enin määrä allekirjoittajia yhdessä valituksessa oli 58. Siinä Viljakkalan kunnan Inkulan, Viljakkalan, Harhalan, Hiiroisten. Särkän, Sonnun sekä Hämeenkyrön Turkkilan ja Pappilan kylien maanomistajat Kustaa Muotila ensimmäisenä allekirjoittajana kritisoivat perusteellisesti kylätiehanketta. Vanhan Myllytien kunnostaminen maksaisi vain murto-osan suunitelusta uudesta tiestä. Siitä ei sitäpaitsi koituisi merkittävää hyötyäkään valittajille: he voisivat kulkea harvoin tapahtuville vierailuilleen Kyröskosken taajamassa yhtä hyvin kirkonkylän kautta. Matka olisi vain 4 - 5 kilometriä uutta tietä pitempi. Lisäksi jouduttaisiin kuitenkin pitämään yllä vanhaa Myllytietä niiltä osin, joilta se ei korvautuisi uudella. 

Toimitusmiehet olivat pitäneet tietä tärkeänä valtamaantieden välisenä yhdysliikennetienä (siis Tampere-Ikaalinen ja Hämeenkyrö-Viljakka -teiden yhdystienä). Siinä tapauksessa tietä olisi pitänyt ehdottaa yleiseksi maanitieksi tai ainakin vaatia tiestä hyötyviä ikaalislaisia osallistumaan kustannuksiin. Valittajat myös esittivät, että kirkonkylän maatiesilta siirrettäisiin uudelle paikalle (siis nykyiselle), jolloin tämä silta korvaisi sekä kirkonkylän vanhan sillan että nyt suunnitellun. Vielä huomauttivat valittajat, että jos uusi silta Kyröskoskelle rakennettaisiin, pitäisi se tehdä kosken yläpuolelle, missä missä rannat olivat korkeat ja kovat eikä ollut haittaa laivaliikenteestä. Toinen vaihtoehto olisi rakentaa silta välittömästi kosken  alapuolelle. Edelleen huomautettiin, että tientekorasitus jakautui epätasaisesti, koska tehdaskylästä oli jätetty hankkeesta pois monia suuret määrät maata omistavia ja hallitsevia yksityisiä sekä liikkeitä. Samoin oli Vilpeestä jätetetty 21 tien vaikutuspiiriin kuuluvaa taloa pois tien osakkuudesta. Kun vielä valittajien liikenneyhteydet suuntautuivat pääasiassa Viljakkalan ja Hämeenkyrön kirkonkyliin sekä Tampereelle, vastustivat he tehtyä suunnitelmaa ja vaativat esittämiensä vaihtoehtoisten suunnitelmien tutkimista.

Toisessa runsaasti allekirjoittajia saaneessa valituksesesa oli mukana 18 Viljakkalan kylän ja yksi Inkulan maanomistaja, joista lähes kaikki käyttivät kosken myllyjä. He huomauttivat, että uusi tie kulkisi vain 1300 metriä vanhaa myllytietä, jota he käyttivät vain jauhatusmatkoillaan. Aiemmin he olivat käyneet enintään kerran viikossa Kyröskosken torilla viemässä tuotteitaan, mutta olosuhteiden muututtua vähentäneet kulkemistaan eivätkä vastaisuudessa käyttäisi siltaa lainkaan, vaan ainoastaan myllyille vievää tien osaa. Tiehanke oli aivan liian kallis ja sen toteuttaminen johtaisi osakkaat taloudelliseen perikatoon. Valittajat katsoivat, etteivät tarvitse suunniteltua tietä, vaan se oli tarpeellinen ainoastaan tehdasyhtiölle, jota he pitivät hankkeen todellisena alkuunpanijana. Valittajista Kalle Ollila-Markkolalle oli määrätty tie- ja siltaosuuksia, koska hän oli vuokrannut vuoron kosken länsipuolella olevaa Paskon myllystä. Hän ilmoitti kuitenkin vuokrasopimuksen päättyvän 1.5.1938. Sen jälkeen hän ei käyttäisi Paskon myllyä. Vihtori Koivuniemellä taas oli myllyosuus Kylmäkosken myllyssä, joten hän ei käyttänyt Myllytietä lainkaan. Valittajat vaativat, että heille ehditetut siltaosuudet poistettaisiin kokonaan. Ollila-Markkolalta ja Koivuniemeltä tuli poistaa tieosuudetkin kokonaan, kun he eivät myllymatkoja tehneet. Muiden osalta piti tieosuudet alentaa ainakin neljäsosaan suunnitelluista.

Seitsemän Inkulan kyläläistä puolestaan ilmoittivat asuvansa 9 - 10 kilometrin päässä suunnitellusta tiestä, jota käyttävät enintään satunnaisesti. Viljansa he jauhattavat Huopion sähkömyllyssä ja myyvät viljansa ja karjatuotteensa paikallisille kauppiaille tai tamperelaisille keskusliikkeille. Kyröskosken toripäivilläkään he eivät enää käyneet. Kun takavuosina siellä talvisin kävivät, menivät jäitse Kyrösjärven yli. Siksi heidät pitäisi vapauttaa tieosuudesta.

Jokseenkin samoilla perusteilla kahdeksan Sarkkilan, Harhalan ja Mahnalan maanviljelijää vaati vapautusta tieosuudesta. Kenelläkään ei ollut myllyosuuksia Kyröskoskessa, vaan he käyttivät Komin ja Rokkakosken myllyjä. Talot olivat 9 - 10.5 kilometrin päässä tiestä ja maataloustuotteen vietiin Tampereen suuntaan. 

Muissa yksittäisten tai muutamien henkilöiden valituskirjelmissä tuotiin esille samoja asioita kuin edellä esitellyissä. Lisäperusteluja esitti mm. Väinö Koski, joka totesi tien halkaisevan hänen viljelysmaansa kahtia ja siten heikentävän tilan arvoa. Palon kylässä asuva maanviljelijä Iivari Seppä taas kertoi kotinsa sijaitsevan Lavajärven rannalla, 16 kilometrin päässä Kyröskoskelta. Sieltä liikenneyhteydet johtivat Tampereelle. Seppä toimitti kunnalliset ja seurakunnalliset asiansa kirkonkylässä, Kyröskoskelle ei hänellä ollut tarvetta mennä. Kirkkoherra K.V. Lehtonen ihmetteli hänelle määrätty tieyksikköä. Hän totesi, ettei tietä niin paljon kulje, että sen käyttöä voitaisiin säännöllisenä pitää. Hän katsoi, että tiekustannukset kuuluvat seurakunnalle virkatalon omistajana eikä hänelle virkatalon haltijana. Lisäksi Lehtonen arveli,  että yli 75-vuotiaana hän tuskin on virkatalon haltijana sitten, kun tieyksiköt tulevat laillisesti voimaan. Kirkkoherra yhtyi paikkakuntalaisten yleiseen toiveeseen, että suunnitelma raukeaisi. Lisäksi hänet tuli vapauttaa tierasituksesta.

Viljakkalan seurakunta totesi, ettei sillä ole viljelyksiä suunnitellun kylätien vaikutuspiirissä eikä mitään tarvetta käyttää siltaa Pappilanjoen yli. Seurakunta yhtyi Kustaa Muotian ym. esittämään valitukseen siitä, ettei kylätiesuunnitelmaa vahvistettaisi. Jos se toteutettasiiin, tulisi seurakunnan silta- ja tieyksiköt pudottaa viiteen prosenttiin suunnitellusta.

Osuusliike Oman mielestä tiesuunnitelma oli kallis eikä lyhentäisi matkaa esim. Viljakkalan kirkonkylään kovinkaan paljon. Valittajan mielestä tie tulisi rakentaa Kyröskosken taajamasta ja ylittää joki tehdasyhtiön sataman alapuolelta suoraan vanhalle myllytielle. Silta olisi maaston vuoksi edullisempi rakentaa sataman alapuolelle ja vanhan myllytien kunnostaminen tulisi halvaksi verrattuna uuden rakentamiseen. Lisäksi Oma ihmetteli sitä, että sille oli ehdotettu 12,3 % tieyksiköistä ja 10,2 % siltayksiköistä, kun monet tiestä hyötyvät oli jätetty vapaaksi tierasituksesta. Monille tiestä hyötyville on laskettu liian alhainen jyvitys osuusliikkeeseen verrattuna. Näillä perusteilla Oma pyysi, ettei tietä rakennettaisi suunnitelman mukaisesti tai valittaja ainakin vapautettaisiin sen osakkuudesta.

Valituksia yhdisti se, että hanketta pidettiin aivan liian kalliina tieosakkaaksi määrättyjen taloudelliselle kantokyvylle. Tien ja sillan tarpeettomuutta perusteltiin monin tavoin. Erityisesti sillan osalta valittajat selittivät, etteivät ole käyttäneet siltaa kuin korkeintaan pyörällä ajaen tai kävellen. Käynti torilla oli lopetettu, länsipuolen myllyjen käyttö oli lopetettu tai loppumassa. Sonnun Eino Jutila ilmoitti lopettaneensa maidon viennin Kyröskosken meijeriin toukokuussa 1936. Sillan itäpuolen myllyjen osakkaat katsoivat, että vanhan Myllytien kunnostaminen riittäisi. Siltaa hekään eivät tarvitsisi.

Useat valittajat pitivät tieosuuksien jyvitystä epäoikeudenmukaisena. Katsottiin, että moni tiestä ja sillasta hyötyvä oli vapautettu tieosakkuudesta. Ihmetystä herättääkin Osuusliike Omalle jyvityksessä laskettu ronski osuus. Mainittakoon, ettei tehdasyhtiö valittanut suunnitelmasta. Se oli tehtaan mielen mukainen.

Suunnitelma kaatuu

Lääninhallitus kuuli TVH:n ja rakennushallituksen kannan suunnitelmaan. Asian käsittely vai aikansa, eikä talvisota varmaankaan nopeuttanut aikataulua. Lääninhallitus julkaisi kantansa valituksiin vasta 15.9.1941. Sen mukaan huomattava enemmistö tieosakkaiksi ehdotetuista vastusti tien julistamista kylätieksi. Tien rakentaminen toimitusinsinöörin mukaisen suunnitelman ja kustannusarvion mukaan tulisi liian kalliiksi valittajien varallisuuden ja toisaalta tien heille tuottaman hyödyn suhteen. Niinpä lääninhallitus päätti hylätä kylätiehakemuksen ja jättää tehdyn maanmittaustoimituksen vahvistamatta. Valituksissa esitetyistä muista seikoista ei lääninhallitus antanut lausuntoa. Valittajien esittämät kuluvaatimukset hylättiin.

Koska kylätiehankkeen oli pannut vireille valtion viranomainen, jäivät maanmittaustoimituksista syntyneet kulut valtion maksettaviksi.

Valitusten käsittelyn aikana kunta pyrki saamaan tien valtion rakentamaksi yhdystieksi. Lääninhallitus tätä kannattikin, kuten oli tehnyt jo vuonna 1926. Asian eteneminen oli kiinni Tampere - Ikaalinen - Vaasa -valtatien lopullisen suunnan määrittelystä. Muuten tuolle ajalle tyypillistä  oli se, että kyläteitä yritettiin saada kunnanteiksi ja kunnanteitä vastaavasti maanteiksi.

Uusi siltahanke

Sodan aikana tie- ja siltahanke oli jäissä, kansakunnan voimavarat oli sidottu toisaalle. Tehdasyhtiö unohti kylätiesuunnitelman ja etsi uutta ratkaisua. Vuonna 1948 se antoi TVH:lle 50 000 markan avustuksen Viljakkalaan vievän maantien ja koskenniskaan sijoittuvan sillan suunnittelemiseksi. Kaksi vuotta myöhemmin tehdas päätti luovuttaa tien rakentamiseksi tarpeelliset osat maistaan maksutta käytettäviksi. Vielä samana vuonna sai TVH:n yli-insinööri Backman tehtäväkseen toteuttaa 250 000 markan hintaiseksi arvioidun siltasuunnitelman.

Sillan rakentaminen edellytti sen saamista valtion budjettiin. Asiaa lienee auttanut se, että Hämeenkyröstä oli tuohon aikaan eduskunnassa kolme kansanedustajaa: Arvo Pentti (maalaisliitto), Matti Raipala (kokoomus) ja Pertti Rapio (SKDL). Miehet olivat varmasti monissa asioissa erimielisiä, mutta siltahanketta he tukivat yksimielisesti. Työmaa käynnistyi 1954. Sillan lisäksi siihen kuului maantien rakentaminen Viljakkalan suuntaan.

Siltahankkeeseen liittyen tehdasyhtiö lunasti 1954 Ylisen, Keskisen, Paskon ja Poltin myllyjen myllyosuudet niiden osakkailta. Sopimuksen mukaan yhtiö rakennutti kosken itäpuolelle uuden myllyn. Sittemmin käytöttä jäänyt mylly tuhoutui tulipalossa 2025. Kosken alaosan yli johtanut silta jäi pois yleisestä liikenteestä, joten tehtaan lähiympäristö rauhoittui. 

Keskellä taajamaa tapahtuneet sillan rakennustyöt herättivät suurta kiinnostusta. Aina valppaiden pikkupoikien lisäksi vanhempi äijäväki seurasi ja arvioi työn etenemistä. Erityistä kiinnostusta herätti mm. vedenalaisten rakenteiden pystyttämisessä avustanut sammakkomies. Rakennustyöt herättivät myös urheilumieltä. Ennen siltakannen valamista motoristina tunnettu Matti Järvenpää ylitti moottoripyörällään sillan kaaren. Muistitiedon mukaan Oiva Heikkonen ensimmäisenä ylitti sillan kaidetta pitkin kävellen. Muitakin tasapainoilijoita löytyi sittemmin.

Sillan rakentamisvaiheita myös valokuvattiin.

Sillan kaaren rakennus alkuvaiheissaan. Etualalla lussi (ruotsin sanasta sluss), patosilta, jota jalankulkijat käyttivät kosken ylittämiseen. Kuva Tapani Ekstamin kokoelmista

Sama rakennusvaihe menossa. Kuva Tapani Ekstamin kokoelmista.

Talvi tekee tuloaan, työmaa edistyy. Kuva Tapani Ekstamin kokoelmista.

Talvinen siltatyömaa. Kuva Tapani Ekstamin kokoelmista.

Sillan vihkiäisiä vietettiin 2.11.1955. Rahvaan lisäksi tilaisuutta kunnioitti arvovaltainen vierasjoukko pääkaupungista saakka, mm. kansanedustaja Eino Raunio ja Rakennushallituksen pääjohtaja Jussi Lappi-Seppälä. Vihkiäistilaisuus pidettiin uudella sillalla ja se alkoi klo 12. Vihkiäispuheen piti TVH:n pääjohtaja Aku Kuusisto. Lisäksi puhuivat sekä Hämeenkyrön että Viljakkalan kunnanvaltuustojen puheenjohtajat. Kyröskosken kansakoululaisista koottu kuoro lauloi. Muutama jonkinasteisiin kolttosiin syyllistynyt poika jätettiin kuulemma pois kuorosta. Tämän vastoinkäymisen he muistavat vieläkin. Rouva Benita Åström sai kunnian leikata poikki sillan yli pingoitetun sinivalkoisen nauhan. Ensimmäisten autojen ylitettyä sillan jatkovat kutsuvieraat juhlia tehdasyhtiön juhlahuoneistossa tarjotulla lounaalla. Toimitusjohta Jarl Åström toivotti vieraat tervetulleiksi. Sen jälkeen pidettiin useita puheenvuoroja, joissa korostettiin uuden sillan hyödyllisyytta ja tähdennettiin Tampere - Kyröskoski -junaradan rakentamisen tärkeyttä.

Myös Helsingin Sanomat uutisoi sillan vihkimisestä (Helsingin Sanomat 3.11.1955).

Kyröskosken uuden sillan pituus oli 69 metriä ja sen holvin jänneväli 33 metriä. Sillan ajokaistan leveys oli 6 metriä ja ajoväylän molemmilla puolilla oli 1½ metrin levyiset jalkakäytävät. Uutta maantietä tehtiin 2,9 kilometriä. Silta teineen maksoi 58 miljoonaa markkaa silloista rahaa. Hämeenkyrön kunnan osuus oli 2 miljoonaa, Viljakkalan kunnan 500 000 ja Oy Kyro AB:n 3 miljoonaa markkaa. Hämeenkyrön kunnan kustannukset olivat kaikkiaan 11 miljoonaa euroa, kun otettiin huomioon maanlunastukset ja muut kustannukset. Silta palveli liikennettä vuosikymmenet. Perusteellinen korjaustyö tehtiin vasta 2008. Siinä sillan pintarakenteet, reunapalkit, liikuntasaumalaitteet ja kaiteet uusittiin. Samalla sillan pohjoisreunan kevyen liikenteen väylä levitettiin kaksimetriseksi.

Lähteet

Turun ja Porin lääninhallituksen päätös kylätien perustamisasiassa 15.9.1941. Sonnunkylän Mäkelän talon papereita, jotka nykyisin Taskisen perheen hallussa.

Kansallisarkisto Hämeenlinna. Hämeen läänin maanmittauskonttorin arkisto I. Toimituskartat Hämeenkyrö. 17:9 2-osainen kartta Kyröskosken myllytiestä Myllymäen ja Pappilan kylissä Kyrön kunnassa (1933-1936).

L.G. Bonsdorff: Vuosisata puunjalostusta Kyröskoskella. Pori 1970.

Terhi Nallinmaa-Luoto - Marja Agge: Hämeenkyrön historia III. Keuruu 2003.

Sanomalehdet: Helsingin Sanomat 3.11.1955.

Hämeenkyrön Sanomat 4.11.1955

Muiden lehtien osalta tektissä linkit uutisiin. 

Valokuvat: Finna.fi ja Tapani Ekstamin kokoelmat.

Monia hedelmällisiä suullisia tiedonjyväsiä kirjoittaja on saanut ns. Nappulaliigan kokouksissa.

Mikä ihmeen Nappulaliiga?

Setlementti Kyröskoskela perustettiin jatkosodan aikana 1943. Setlementtiliikkeen alkuperäinen arvopohja on kristillinen, mutta liike on ollut alusta alkaen kirkollisesti ja poliittisesti sitoutumaton. Kyröskoskelan toiminnan vetovastuun otti tehtaan sosiaalipäälliköksi palkattu filosofian maisteri Arvo Autio. Setlementin aloittamasta kurssitoiminnasta kehittyi Kyröskosken Työväenopisto, joka vaihtoi sittemmin nimensä Kyröskosken Kansalaisopistoksi. Vuonna 1945 aloitti toimintansa opiston pitkäikäisin opintopiiri, äitikerho. Jossain vaiheessa perustettiin myös miehille tarkoitettu perinnepiiri. Sen alkuaikojen toiminnasta ei ole säilynyt tietoja. Kyröskosken kansalaisopiston arkistot tuntuvat kadonneen, ja miesten perinnepiirin ensimmäiset osanottajat eivät ole enää keskuudessamme.

Miesten perinnepiirin vetäjäksi kutsuttiin 1990-luvulla Ahti Lindberg. Kerran viikossa kokoontuneen miesten perinnepiirin nimeksi vakiintui Nappulaliiga. Sen jäsenet ovat olleet työelämän taaksensa jättäneitä eläkeläisiä, joilla on ollut halua ja energiaa puuhata monella tapaa omaksi ratoksi ja myös koko tehdaskylän yhteiseksi hyväksi. Viimeksi nappulat ovat talkoilleet Vaivian ilmaradan muistomerkin kunnostamistyössä. Nappulaliiga on julkaissut kaksi painotuotetta, joita on edelleen myynnissä Seurahuoneella. Jäsenistö on tutustunut moniin luontokohteisiin ja osallistunut myös niiden hoitamiseen. Nappulat ovat pitäneet yhteyttä koulunuoriin ja palkitsevat nykyään stipendeillä Kyröskosken koulun parhaat historiantuntijat. Aktiivinen toiminta johti siihen, että Hämeenkyrön Sanomat palkitsi Paikallislehtien liiton Antti-patsaalla. Tunnustus annetaan yhteisölle, joka on toiminnallaan edistänyt paikallislehdille tärkeitä arvoja.                                                           

    
Nappuliigan tuotoksia myydään Seurahuoneella.

Erilaisiin matkailukohteisiin tutustuminen on ollut kiinteä osa Nappulaliigan toimintaa. Viime vuosina on tutustuttu mm. Hämeenlinnaan ja Hämeen linnaan, Lepaan viinitilaan, Tarinmaan taistelun muistomerkkiin Janakkalassa ja Tarastenjärven jätekeskukseen. Teatterivierailut ovat osa toimintaamme: viimeksi katsastimme Tuntemattoman sotilaan Pyynikin kesäteatterissa.

Vihdanteon Suomen- ja maailmanmestari Pentti Hakola opastaa nappuloita vihdantekoon.

Kirkkoherra Osmo Ojansivu esitteli Pyhän Olavin kirkkoa Nappulaliigalle kesällä 2023.

Nappulaliiga kokoontuu keskiviikkoisin. Kahvikupin ääressä muistellaan usein huumorin sävyttämiä tapauksia menneisyydestä tai pohditaan nykyajan uusia, eläkeläisiä pohdituttavia muotivirtauksia. Maailmanmenoa pohdittaessa pidättäydymme puoluepolitiikasta. Usein kahvinautintoa ryydittää tietokilpailu. Kahvihetkissä kristallisoituu Nappulaliigaa yhdistävä avoin veljeyden henki.

Viiniasiantuntija Seppo Leskinen opasti nappuloita viininmaistelun saloihin.

Vuonna 2018 nappuloiden pitkäaikainen puheenjohtaja Ahti Lindberg siirtyi rivijäseneksi. Uudeksi puheenjohtajaksi valikoitui Tapani Ekstam. Vuodesta 2025 lähtien puheenjohtajana on toiminut Ilkka Jyväsjärvi. Nappulaliigasta on kehittynyt itseään täydentävä seura. Jäseneksi ei voi hakea, jäseneksi kutsutaan. Jäsenyydestä poistutaan vain kuoleman kautta.

Seurahuone kokoontumistilaksi

Kyröskosken kansalaisopiston opintopiirinä Nappulaliiga kokoontui vuosikymmenet Setlementti Kyröskoskelan tiloissa. Sen jouduttua konkurssiin vuoden 2022 lopussa oli löydettävä uusi ratkaisu. Nappulaliiga päätti hankkia omatoimisesti uuden tilan toiminnalleen ja vuokrasi torin vierestä ns. Saunantalosta (Sepänkatu 3) huoneiston. Kerhotilalle tarvittiin nimi. Keskusteluissa tuli esille ehdotuksena Seurahuone, jolloin nappuloiden vanhat paikallishistoria tuntijat muistivat oitis kylän historiaan oleellisesti kuuluneen vanhan Seurahuoneen. Uusi kokoontumistila sai nimen Kyröskosken Seurahuone saman tien. 

Nappulaliiga jatkoi jo edellisissä toimipaikoissa torikahviperinnettä. Lauantaiset torikahvit tarjotaan Seurahuoneelle lauantaisin klo 9 – 12. Torikahveilla rahoitetaan osaltaan tilan vuokrakustannuksia. Seurahuonetta myös vuokrataan edulliseen hintaan yhdistyksille kokoontumistilaksi. 

Nappulaliiga pyrkii toiminnassaan tukemaan kyröskoskelaista kulttuurielämää. Seurahuoneella on julkistettu Detlev Liebingin teos Hämeenkyrön kunnan puistotiimin projekteista ja Erkki Luumin kuvateos Kyröskoski Ennen ja Nyt. Samoin Antero Kaasalaisen muistelmateos Aikuistunut evakkopoika ja Merja Ahlgrenin runokirja Länsituuli lupaa muistojen tulla julkistettiin Seurahuoneella. Panu Rajala esitteli teostaan Suomussalmen sulttaani ja Tuija Sironen kirjaansa Tuohilintu.

Seurahuoneelle järjestettiin jopa päivätanssit kesäkuussa 2023. Lauluyhtye Helmi esitti joululauluja kolmannen adventin aattona 2024 ja uudelleen vuotta myöhemmin. Äitienpäivien etkot pidettiin 10.5.2025. Tuolloin Sirpa Myllymäki tulkitsi Sanni Törmän runoja kakkukahvien lomassa. Kunnan kesätapahtumaan eli Landefestiin osallistuttiin 2023 kertomalla sahdin historiasta ja esittelemällä sahdintekovälineitä. Vuotta myöhemmin taas järjestettiin Seurahuoneelle näyttely, jossa oli esillä puhelimia 1800-luvun lopulta lähtien. Vuonna 2025 avattiin Landefestin yhteydessä Matti ja Pirre Pitkon taidenäyttely. Se on ollut menestynein Seurahuoneen tilaisuuksista. Avajaisissa vieraili yli 200 henkeä.

Seurahuoneen seinillä on ollut taidetta ennen Pitkojen näyttelyäkin. Erkki Luumin valokuvia on ollut esillä ja kyröläisten harrastetaiteilijoiden näyttely koristi seiniä viime kevään ja kesän ajan. 

Tämän vuoden syksyllä Seurahuoneella ilahduttivat lauantaikahveilla pakinoitsija Matti Pitko ja Aamulehden eläköitynyt pilapiirtäjä Juha Sihto. Sihto kuvitti Pitkon pakinoita Aamulehdessä vuosikymmeniä. Miehet kertoilivat yhteistyöstään ja Juha Sihto esitteli vuosien varrella laatimiaan pilakuvia. 

Pitko ja Sihto Seurahuoneella 27.9.2025

 Aleksis Kiven päivän jatkoilla paikallishistorian tuntijat Anssi Hirvonen ja Ahti Lindberg kertoivat matkasta Osaralta Kyröskoskelle vanhaa tietä pitkin. Pohjana oli Paavo Hakalan runo Palokunnan juhlat, jonka Merja Ahlgren lausui. 

Seurahuoneen taidenäyttelyt saivat jatkoa 10.1.2025. Tuija Sirosen näyttelyssä on esillä hänen grafiikkaansa ja rakukeramiikkaa. Tuija esitteli kiinnostavasti teoksissa käyttämiään tekniikoita. Taidenäyttely on avoinna lauantaisin klo 9 - 12. Ja tuolloin Nappulaliiga tarjoaa kavia ja pulla 3 euron hintaan. Tervetuloa!

--- 

Usein esitettyjä kysymyksiä: Mistä tulee nimi Nappulaliiga? Miesten perinnepiiriin tarjoutui aikoinaan kansalaisopiston lukuvuoden alkaessa mukaan kolme rouvasihmistä. Perinnepiirin miehet eivät oikein tienneet, millä perusteella torjua tulijat. Lopulta Matti Järvenpää totesi: "Tämä kun on paremmin sellanen nappulaliiga". Nimitystä pidettiin osuvana ja se vakiintui miesten perinnepiirin kutsumanimeksi.

Valokuvat kirjoittajan ottamia.