Andreas Thuronius – kyröläissyntyinen 1600-luvun tiedemieskomeetta

Minulla oli hyvä lukupää 

Olin papin poika
ja nain valtaporvarin tyttären,
mutta pysyin silti köyhänä.

Olin kreivien suosima
ja kollegoitteni kadehtima.
Minua syytettiin noituudesta
mutta pääsin silti professoriksi.

Nautin palkkaa kahdesta virasta,
ja velkani kasvoivat.
Yksi minulta puuttui ja sen mukana kaikki:
paikka ritarihuoneessa.
Unohdinko sanoa,
että, nimi, jonka toivottavasti tein tunnetuksi,
on Andreas Thuronius.

Näin johdatti historianopettaja ja kirjailija Tuure Vierros lukijan Andreas Thuroniuksen elämästä kertovaan romaaniin Komeetta. Vierros kirjoitti 1972 ilmestyneen teoksensa Thuroniuksesta historiantutkimukseen nojautuen. Mutta kuten hän esipuheessaan totesi, romaanin Thuronius ”ei ole enempää kuin yksi mahdollisuus monien joukossa”. Kenties niin ei ollut kuin Vierros kirjoitti, mutta olisi voinut olla. Hämeenkyrön suurmiehiä aktiivisesti käsitellyt Panu Rajala muokkasi Vierroksen teoksesta kuvaelmanomaisen näytöskappaleen Komeetta. Vierroksen ja Rajalan tekstit ovat helpoin tapa käydä tutustumaan tähän kyröläislähtöisistä suurmiehistä kai vähiten tunnettuun.

Kyröstä koulutielle

Andreas Thuronius syntyi 31.10.1632 Hämeenkyrössä. Hänen isänsä oli Hämeenkyrön Ikaalisten Kurkelasta lähtöisin ollut Thuro Theodori eli Tuure Theodorinpoika. Tuuresta tuli Hämeenkyrön kappalainen ilmeisesti 1634. Hän avioitui pitäjän kirkkoherrana vuoteen 1615 saakka toimineen Abraham Henrikinpojan (Abrahamus Henrici) tyttären Vapun kanssa. Kappalaisena ollessaan hän viljeli Kuotilan taloa noin 1646 – 51 ja osallistui ainoana Hämeenkyrön papeista Turun Akatemian vihkiäisjuhliin 1640. Juhla teki häneen ilmeisen suuren vaikutuksen. Thuro Theodori eteni edeltäjänsä Henrici Jacobin kuoltua 1652 Hämeenkyrön kirkkoherraksi. Siinä tehtävässä hän toimi kuolemaansa saakka vuoteen 1668.

Ruotsista tehtiin 1600-luvun alkupuoliskolla määrätietoisesti suurvaltaa. Köyhästä pohjoisesta maasta oli irrotettava resurssit suurvallan rakentamiseen. Tämä vaati tehokkaampaa niin valtiollista kuin kirkollista hallintoa. Virkamiesten määrää oli lisättävä, että suurvallan tarvitsemaan armeijaan saataisiin miehiä, ja että armeija pystyttäisiin varustamaan. Niinpä suuria seurakuntia jaettiin, esimerkkinä Ikaalisten erottaminen Hämeenkyröstä 1641. Kaupunkeihin perustettiin kouluja ja Turkuun peräti akatemia eli yliopisto tyydyttämään kirkollisen ja maallisen hallinnon virkamiestarpeita.

Andreas lähetettiin vanhemman veljensä Johanneksen kanssa 1641 Hämeenlinnan pari vuotta aiemmin perustettuun kaupunkikouluun. Anders oli varsin nuori opintielle lähtiessään, mutta opinhaluinen poika tahtoi kiihkeästi kouluun. Hämeenlinnasta pojat siirtyivät vastikään perustettuun Porin triviaalikouluun 1642 ja sitten Turkuun yliopistoon 1648.

Turun Akatemiaan opiskelijaksi – ja professoriksi

Yliopistossa Andreas osoittautui ahkeraksi ja nopeaoppiseksi nuorukaiseksi. Hän valmistui maisteriksi jo 1653 kaksikymmenvuotiaana. Maisterina Thuronius jäi akatemian piiriin. Konsistori määräsi hänet laatimaan uudet almanakat Turun horisontin mukaan. Seuraavana vuonna Andreas lähti kuitenkin Tukholmaan kotiopettajaksi kreivi ja sotamarsalkka Arwid Wittenbergin perheeseen. Siellä hän pääsi Wittenbergin välityksellä tutustumaan Pietari Braheen. Brahe oli toiminut Suomen kenraalikuvernöörinä ensiksi 1637 – 40 ja sitten uudelleen 1648 – 54. Hän oli vaikuttanut ratkaisevasti Turun akatemian perustamiseen. Brahe otti älykkään ja komeaksi luonnehditun Thuroniuksen sihteerikseen 1655. Brahen sukukartanossa Visingborgissa Thuronius sai tutustua suuren maailman vaurauteen, tyyliin ja henkeen. Valtaneuvokseksi Brahe tuli 1630 ja 1641 hänet nimitettiin drotsiksi eli oikeuslaitoksen ylimmäksi valvojaksi. Valtansa huipulle Brahe nousi 1660 kuningas Kaarle X Kustaan kuoltua. Hänestä tuli joksikin aikaa holhoojahallituksen johtaja, käytännössä Ruotsin merkittävin vallankäyttäjä. Brahe oli nuoruudessaan Euroopan yliopistoissa opiskellut avarakatseinen, laajasti sivistynyt hallintomies.

Pietari Brahen sukukartano Visingborg. Täällä asuessaan Thuronius sai maistaa ylhäisaatelin elämäntapaa. https://fi.wikipedia.org/wiki/Pietari_Brahe#/media/Tiedosto:Suecia_3-082_;_Visingsborg.jpg

Akatemian kanslerina Brahe päätti pian sijoittaa nuoren suosikkinsa ja uskottunsa Turkuun filosofian eli logiikan ja metafysiikan professoriksi. Päätöksen taustana oli ensinnäkin halu osoittaa, että Turun yliopiston virkoihin voidaan nimittää suomalaislähtöisiä miehiä. Toisaalta Brahe halusi myös rajata teologien runsasta osuutta muissa tiedekunnissa. Upsalan yliopistolle annettiin 1651 määräys, jonka mukaan filosofiseen tiedekuntaan ei tule vastaisuudessa hyväksyä jumaluusoppinutta professoriksi. Upsalassa jo virassa ollut teologi sai pitää tehtävänsä, mutta Turussa Brahe oikoi mutkat ja määräsi patriarkaalisesti filosofian professorina olleen teologi Johannes Pratanuksen siirtymään Paraisten kirkkoherraksi. Näin Thuroniukselle avautui logiikan ja metafysiikan professorin paikka 1656 vain 23-vuotiaana. Virkaansa hän alkoi hoitaa seuraavan vuoden puolella.

Kaikki akatemian viranhaltijat eivät nuoren miehen professuurista iloinneet, ohittihan Brahe konsistorin kannan nimityksessä. Thuronius osoitti pian luovimistaitonsa ja suositteli Brahelle kilpahakijansa Aksel Kempen nimittämistä historian ja politiikan professoriksi. Kempe saikin viran, ja nähtävästi moni Thuroniuksen työtovereista ymmärsi nyt nuoren professorin suhteiden Braheen antavan tälle merkittäviä vaikutusmahdollisuuksia.

Thuronius sai 1657 vain puolet professorin palkastaan. Tämä vaikeutti hänen muutenkin tukalaa rahatilannettaan. Osaltaan rahapulaan vaikutti Thuroniuksen solmima avioliitto. Hänen puolisonsa Sara Meissner oli vauraan tukholmalaisporvarin tytär. Sara oli tottunut elintasoon, jota ei professorin palkalla pidetty yllä. Parantaakseen tukalaa taloudellista asemaansa Thuronius käytti hyväkseen suhteitaan Braheen ja järjesti itselleen toisen professuurin: hän hoiti myös fysiikan professorin tehtäviä vuodesta 1660 lähtien. Akatemian varakansleriksi nimitetty piispa Johannes Terserus tosin valitti kansleri Brahelle, ettei Thuronius voinut hoitaa menestyksellisesti kahta suuritöistä virkaa. Konsistori totesi kuitenkin lausunnossaan, että Thuronius huolehti fysiikankin opetuksesta kiitettävällä ahkeruudella. Sittemmin Thuronius sai vielä Savosta tuomiokunnan lisätulonlähteeksi. Tuon ajan tavan mukaan Thuronius sai tuomarin tulot itselleen, mutta käräjät istui hänen palkkaamansa lainlukija, joka sai osan tuomarin palkkaeduista.

Lisäpalkoista huolimatta Thuroniuksen talousahdinko ei helpottunut. Hän pyrki vielä saamaan äitinsä ilman rintaperillistä kuolleen enon aatelisarvon ja tilukset itselleen. Hanke epäonnistui.

Per Brahen (1602 – 1680) tuki mahdollisti osaltaan Thuroniuksen nopean akateemisen nousun. David Beckin maalaus on noin vuodelta 1650. https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Portr%C3%A4tt._Per_Brahe_d.y._Beck_-_Skoklosters_slott_-_13452.tif

Syytöksiä noituudesta

Syytteet noituudesta tulivat muotiin Ruotsissakin 1600-luvun puolivälissä. Opiskelujensa loppuvaiheessa Thuronius joutui epäillyksi taikakeinojen käyttämisestä. Vuoden 1653 maisterinpromootiossa oli maistereiden määrä rajoitettu pieneksi. Eräät hylätyt valittivat joidenkin suomalaisten opiskelijoiden käyttäneen mustaa magiaa päästäkseen promovoitavien joukkoon. Nopeasti valmistunut Thuronius kuului epäiltyjen joukkoon. Peräti 26 Thuroniuksen toveria todisti konsistorissa hänen puolestaan, joten Thuronius vapautui syytteistä. Jutun yhteydessä konsistori ehti erottaa professori Martin Stodiuksen virastaan, mutta kansleri Brahe perui päätökseen. Thuronius oli tuolloin jo tutustunut Braheen ja vaikutti ilmeisesti kanslerin päätökseen. Epäilykset noituudesta varjostivat jonkin verran Thuroniuksen mainetta myöhempinä vuosina.

Kokemukset aiheettomista taikuussyytteistä vaikuttivat ehkä siihen, että Thuronius ryhtyi 1661 kunniakkaasti puolustamaan ylioppilas Henricus Eoloniusta, jota syytettiin maagisten taitojen harjoittamisesta. Varakansleri Terserus ja rehtori Enevaldus Svenonius ajoivat Eoloniukselle kuolemantuomion jopa äänestystulosta vääristelemällä. Brahe ei tyytynyt päätökseen, vaan pyysi tarkemman selityksen luottomieheltään Thuroniukselta, joka katsoi Eoloniuksen syyllistyneen enintään poikamaiseen kerskailuun ja varomattomiin puheisiin. Thuroniuksen mielestä varakansleri oli syyllistynyt joutavanpäiväiseen liioitteluun ja tehnyt kärpäsestä härkäsen. Lopulta Eolonius tuomittiin vain häpeärangaistukseen kirkossa, mutta hänen tulevaisuutensa oli tuhottu. Brahe suhtautui noituusintoiluun kriittisesti, mutta ei hänkään voinut mitään Ruotsissa syntyneelle noitahysterialle, joka ulottui jonkin verran Suomessakin Ahvenanmaalle ja Pohjanmaalle. Eoloniuksen vainoojista jyrkkää puhdasoppisuutta edustanut Svenonius syytti myöhemmin Terserusta harhaoppisuudesta. Thuroniusta inhonnut Terserus pakotettiin eroamaan Turun piispan tehtävästä 1664.

Komeetta

Brahen ja Thuroniuksen yhteinen harrastus oli astronomia ja tuon ajan muotitiede, astrologia. Astrologia ja astronomia eivät vielä olleet selvästi toisistaan erossa, olihan vielä Isaac Newtonillakin harrastusta astrologiaan. Jouluna 1664 Thuronius perheineen tuli tapaamaan vanhempiaan Hämeenkyrön pappilaan. Sieltä Thuronius jatkoi joulun jälkeen matkaansa Ikaalisten pappilaan tapaamaan opiskelutoveriaan, Abraham Ikaliensista, joka toimi Ikaalisen kappalaisena. Siellä Thuronius havaitsi vuoden lopussa komeetan Härän tähtikuviossa. Keuhkotautia jo tuolloin potenut mies havainnoi kovilla pakkasilla komeetan lentoa henkensä kaupalla. Pyrstötähti oli näkyvissä monen viikon ajan, ja Thuronius pyrki laskemaan sen radan.

Tammikuun lopulla Thuronius raportoi komeetasta Brahelle. Huhtikuussa Brahe vastasi Thuroniukselle. Maaliskuussa 1665 taivaalle oli ilmestynyt toinen komeetta, ja Brahe pyysi Thuroniusta arvioimaan, oliko kyseessä sama komeetta vai oliko liikkeellä kaksi pyrstötähteä.
Jotkut talonpojat olivat jo ilmoittaneet Thuroniukselle, että koillisella taivaalla näkyy keskiyön jälkeen joku harvinainen tähti. Thuronius lähti huhtikuun ensimmäisen päivän yönä liikkeelle muutamien muitten oppineitten kanssa. Heti puoliyön jälkeen nousi pohjoiskoilliseen aivan tavaton pyrstö. Komeetta oli paljon suurempi kuin joulu-tammikuussa nähty. Se eteni erittäin nopeasti koillisesta etelään. Thuronius päätteli, että komeetta ei ollut sama kuin aiemmin nähty. Matematiikan professori Simon Kexlerus oli samaa mieltä. Thuronius seurasi komeetan kulkua huhtikuun kolmena ensimmäisenä yönä. Sitten pilvet estivät tarkkailun, eikä komeettaa enää myöhemmin näkynyt.

Sekä Brahe että Thuronius uskoivat, että komeetat olivat Jumalan lähettämiä enteitä. Brahelle lähettämässään kirjeessä Thuronius arvioi komeetan merkitsevän ”suuria ja verisiä sotia” ja ”vahingollisia kapinoita ja kansanliikkeitä, salaisia ja kavalia hankkeita ja salaliitoja korkeita viranomaisia ja henkilöitä kohtaan”. Lisäksi odotettavissa oli ”välttämättömästi kauheita tauteja, äkillistä kuolemaa ja ruttoa”.

Aikalaiskuva vuoden 1665 komeetasta. Monet pitivät jälkikäteen komeettaa enteenä vuosina 1665 – 66 Lontoossa raivonneelle rutolle ja vuoden 1666 suurelle Lontoon palolle. https://www.sciencephoto.com/media/633931/view/comet-of-1665-historical-illustration

Havaintoja tehdessään Thuronius oli jo kuolemansairas. Kirjeissään hän valitti rintatautia, joka ilmeisesti oli keuhkotuberkuloosia, ja pyysi siirtoa johonkin kevyempään työhön. Myös hänen Tukholmassa asunut lankonsa Henrik Tawast pyysi Brahelta Thuroniuksen siirtämistä Tukholmaan kevyempään toimeen. Elokuussa 1665 Thuronius lähti laivalla Tallinnaan hakemaan lääkkeitä tautiinsa, mutta kuoli miltei heti laivan satamasta lähdön jälkeen.

Akateeminen menestys ei tuottanut taloudellista turvaa Thuroniukselle. Hänen perheensä jäi suuriin velkoihin miehen kuoltua. Perheeseen oli syntynyt kuusi lasta, joista vain kaksi tytärtä jäi eloon. Brahe myönsi leskelle kaksi armonvuotta.

Tiedemiehen jälkimaine

Andreas Thuronius saavutti lyhyen elämänsä aikana suurta mainetta. Häntä pidettiin poikkeuksellisen terävänä ajattelijana. Hän oli esimiehenä 33 väitöstilaisuudessa. Thuronius ehti toimia kahdesti akatemian rehtorina ja kirjoitti logiikan oppikirjan, jossa oli lähes tuhat – tosin pienikokoista – sivua. Lisäksi hän julkaisi oppikirjan metafysiikasta. Teoksia käytettiin pitkään oppikirjoina Ruotsin yliopistoissa. Hän suunnitteli myös tähtitieteen oppikirjaa, mutta se jäi tekemättä varhaisen kuoleman takia.

Jälkimaailma on hieman himmentänyt Thuroniuksen mainetta tiedemiehenä. Hänen teoksensa eivät olleet kovin omaperäisiä. Uudempi tutkimus on osoittanut, että logiikan oppikirja oli kokoonpantu pääasiassa ulkomaisista teoksista ja hänen edeltäjänsä opetuksista. Tosin omaperäisyyttä ei tuohon aikaan edes edellytetty yliopiston opettajilta, pikemmin heitä siitä varoiteltiin. Turun akatemia ei ollut mikään tieteellisen edistyksen pesäpaikka. Edellä mainittu matematiikan ja tähtitieteen professori Simon Kexlerus näki paljon vaivaa puolustaakseen maakeskeistä maailmankuvaa. Aurinkokeskeinen maailmankuva vakiinnutti paikkansa Turussa vasta 1700-luvulla.

Andreas Thuronius nousi nuorena komeetan tavoin Suomen nuoren tiedeyhteisön huipulle. Valitettavan varhainen kuolema esti häntä saavuttamasta kykyjensä ylärajaa.

Andreas Thuroniuksen nimikirjoitus. Kuva Heikki Impiwaara 1940.

Kirjallisuutta

Heikki Impiwaara: Antti Thuronius kirjeittensä valossa. Varsinais-Suomen Maakuntakirja 7. Turku 1940.

Heikki Impiwaara: Antti Thuronius ja hänen sukunsa. Suomen sukututkimusseuran vuosikirja 26. Helsinki 1942.

Iiro Kajanto: Thuronius, Andreas (1632–1665) Kansallisbiografia. 22.5.2000. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 13.8.2019.

Matti Klinge ym.: Kuninkaallinen Turun akatemia 1640 – 1808. Otava 1987.

Panu Rajala: Kyrön komeetta. Kuvaelmanomainen näytöskappale Tuure Vierroksen romaanista ”Komeetta” (1972). Hämeenkyrö 1982.

Tuure Vierros: Komeetta. Andreas Thuroniuksen tarina. Kirjayhtymä 1972.

Tämä juttu Thuroniuksesta om ilmestynyt alun perin Kyrön Joulussa 2019. Lehden myyntipaikat löydät täältä.

Tapantipukit retkillään

Manninsaaressa 1930-luvulla asustellut E.N. Karhisto keräsi runsaasti kansanperinnettä vanhan Kyrön alueelta, lähinnä Hämeenkyröstä, Ikaalisista ja Viljakkalasta. Tapaninpäivä on ollut Suomessa perinteisesti hevosten ja hevosmiesten päivä. Päivään kuului olennaisena osana Tapanin ajelu; hiljaisesti kirkossa ja kotona vietetyn joulupäivän jälkeen lähdettiin Tapanina iloisesti rekiretkelle. Tapanin ehtoopäivänä talojen ovia saattoivat kolkutella tapaninpukit, joita siis vanhan Kyrön alueella kutsuttiin tapantipukeiksi. Tapaninpukkiperinne lienee saanut alkunsa kekristä, mutta se sekoittui osaksi nuuttipukkiperinnettä. Terminä tapantipukki on melko harvinainen. Karhiston mukaa Kyrössäkin - varsinkin Viljakkalassa - puhuttiin yleisemmin nuuttipukista.

Karhiston mukaan tapanti- eli nuuttipukit kulkivat täällä minä tahansa päivänä Tapanin- ja Nuutinpäivän välillä keräämässä "joulunjättöjä". Pukiksi valittiin kylän reippain poika. Pukille tehtiin oljista punotut sarvet päähän, aivinasta pellavainen parta ja vihdasta häntä. Hevosen luokki sidottiin kainaloiden alitse hartioille ja sen yli heitettiin nurin käännetyt turkit tai vällyt. Taloon tultua kysyi pukki: "Saako tapantipukit taloon tulla?" Jos lupa saatiin, laulettiin "Hyvälaulu". Jos mukana oli hyviä laulajia, lauloivat kaikki. Muuten valittiin vain paras laulaja:

"Minä laulan tapantin taloon,

tammen keskelle pihaa, 

oksat sahtia juomaan,

vitsaat viinasta tiukkimaan.

Isännän mä ensin kiitän, 

jok on suosta suojan tehnyt,

pannut penkit pensahille,

alentanut ansahille.

Ovisenät orhin luista,

peräseinät peuranluista, 

sivuseinät sirkanluista,

halkoparret halapajuista.

Isännän mä ensin kiitän, 

jok on ohrat aitast tuonut, 

Emännän mä sitten kiitän,

jok on ohrat olveks tehnyt,

Makujuomat maltahista.

Lehmäsi sun lypsäkööt,

vasikkas maitoo maistakoot,

Hevoses sun hirnukoot, 

karittas sun määkikööt,

häntänsä katolle heittäkööt,

korkealle hyppikööt."

Jos talonväki ei antanut tapantipukeille lupaa tulla taloon, niin laulettiin "pahalaulu":

"Lehmäs sun verta lypsäkööt, 

vasikkas sun kuolkoot.

Toisen talon hevoset potkikoon

sun valakkasi ottikoon,

Kanas sun hautokoon,

lampaanvillas huopukoon,

nuottasperäs haljetkoon, 

ohrahalmees poutikoon,

pyylyksesi lauetkoon.

Isännän ennen muita,

emännän sitäkin enempi."

Palkaksi tapantipukeille annettiin tavallisesti juhlaruokia sekä sahtia. Evääksikin voitiin sahtia antaa. Lekkeristä kylän nuoret miehet sitten joivat sahdin talojen saunoissa - ellei niissä sitten ollut vanhempia miehiä sahtia juomassa.

Vuonna 1847 syntynyt K.O. Sarkola Ikaalisten Luhalahdesta oli Karhiston mukaan viimeinen, joka osasi laulaa Tapantirunon. Laulussa oli yksitoikkoinen ikivanha sävel. Sarkolan laulun mukaan Karhisto kirjasi runon. Muutamat muutkin osasivat osia runosta, mutta Sarkolan versio oli täydellisin.

Eivät ole tapantipukit viime aikoina ulko-oveamme kolkutellet. Eikä taida löytyä perinteen elvyttäjiäkään.

Toivo Kaukorannan 1928 kuvaama nuuttipukki Tammelan pitäjässä. Kuva löytyy Finnasta, ks.https://www.finna.fi/Record/musketti.M012:KK2102:255?lng=sv 

Vanhoja karttoja Kyröstä

Hannu Hannunpojan kartta

Maanmittari Hannu Hannunpoika piirsi kartan vanhasta Hämeenkyrön pitäjästä noin 1650. Ikaalinen oli erotettu Hämeenkyröstä 1641. Karttaan Hannu Hannunpoika piirsi pitäjien välisen rajan, joka on säilynytkin jokseenkin samanlaisena. Hämeenkyrön puolella sijainnut Osaran kartano kuului kuitenkin Ikaalisiin. Kartassa Kyrö näkyy koko laajuudessaan. Pohjoisessa rajana oli Pohjanmaa ja Ilmajoen pitäjä. Idässä naapurina on Ruovesi, etelässä Pirkkala. Lounaan suunnalla Kyrö rajoittui Karkkuun ja Mouhijärveen, lännessä naapurina oli Närpiön suurpitäjä.

Kartta on julkaistu Jyväskylän yliopiston JYX-julkaisuarkistossa. Alkuperäinen kartta Kansallisarkiston kokoelmissa. Kartta löytyy täältä.

Hannu Hannunpojan kuvasi karttaansa tiet sekä kylät taloineen. Lisäksi karttaan merkittiin kirkot (Hämeenkyrö, Ikaalinen ja Viljakkala), herraskartanot, myllyt ja suoalueet. 

Hämeenkyrön pitäjän keskusseutuja tarkasteltaessa näkyy muutama kiinnostava seikka. Laitilansalmessa oli tuolloin vielä silta. Se oli välttämätön, koska nimismiehen virkatalo sijaitsi Laitilassa. Sotajoukot, upseerit ja virkamiehet kulkivat sitä kautta ja saivat talossa tarpeellisen kestityksen. Nimismiehen virkatalo siirtyi kuitenkin 1600-luvun lopulla kirkonkylään Tuokkolaan. Vuonna 1708 raju tulva vei mennessään sekä Pappilanjoen että Laitilansalmen sillan. Pappilansilta oli rakennettava uudestaan, mutta talonpojat pääsivät eroon Laitilansalmen sillasta. Se korvattiin lossilla vasta 1830-luvulla. Uusi silta salmeen valmistui sitten 224 vuotta myöhemmin.

Hämeenkyrö pitäjän keskustaa edellisestä kartasta.

Hannunpoika merkitsi sillan myös Kyröskoskelle. Kyseessä lienee ollut hyvin vaatimaton rakennelma, kuten olen toisaalla arvellut. Kyröskoskessa oli tuolloin neljä myllyä, kaksi kummallakin rannalla.

Hannunpoika merkitsi kylien talot yhteen kimppuun, aivan naapureiksi. Näin ei todellisuudessa ollut. Kartoittaja ei käynyt sijoittamaan jokaista taloa kohdalleen karttaan.

Jonas Strengin kartta

Huomattavasti suurpiirteisempi on Jonas Strengin kartta. Sekin on tehty noin 1650. Kartassa on esitetty pitäjän kylät taloineen. Ilmeisesti Hannu Hannunpojan kartta on ollut pohjana tälle esitykselle. Kartassa ei ole sen kummpia selityksi. Oletan, että kylän nimen perään on kirjattu maakirjatalojen määrä, sitten veroamaksavien luku ja lopuksi autioiden määrä.

Kartta on julkaistu Jyväskylän yliopiston JYX-julkaisuarkistossa. Alkuperäinen kartta Kansallisarkiston kokoelmissa. Kartta löytyy täältä.

Kirkonkylän seutua tarkasteltaessa huomaa muuten, että tässä kartassa ei ole piirretty siltaa yli Kyröskosken.

Hämeenkyrön keskusseutua edellisestä kartasta.

Jääsilta yli Kyröskosken?

Italialainen aatelisnuorukainen Giuseppe Acerbi suunnisti Italiasta pohjoiseen 1798. Hän sai Tukholmasta seurakseen eversti A.F. Skjöldebradin.  Turussa oleiltuaan miehet suuntasivat kulkunsa pohjoiseen. H.G. Porthanin neuvoa noudattaen he koukkasivat sisämaahan nähdäkseen Kyröskosken putouksen. Maalis-huhtikuun vaihteessa 1799 miehet saapuivat Hämeenkyröön ja majoittuivat Järvenkylään. Tarkemmiin heidän matkastaan täällä. 

Talvinen Kyröskoski teki suuren vaikutuksen matkalaisiin. Miehet kuvasivat matkakertomuksissaan koskea mainiten myös sen yli kaartuvat jääsillat. Näin Acerbi:

"Vedet syöksyvät suunnattomien jäämassojen keskelle, jotka siellä täällä kaartuvat kuin synkiksi, ihmeellisten kristallikoristeiden reunustamiksi holveiksi. Ankarassa, jopa kuohut ja vesihöyrynkin jäätävässä pakkasessa oli vähitellen muodostunut putouksen poikki kaksi niin vahvaa jääsiltaa, että niitä myöten saattoi turvallisesti kulkea yli. Alla vaahtosivat raivopäiset aallot kumeasti jylisten ja olivat niin hurjassa liikkeessä, että ne silloin tällöin pärskyttivät vettä sillan harjalle asti; tästä syystä sen pintajää oli käynyt ylen määrin liukkaaksi, joten talonpoikien täytyi ryömiä käsillään ja polvillaan mennessään siitä ylitse."

Näin kuvasi puolestaan Skjöldebrand koskimaisemaa: 

"Etualalla peitti hangen pintaa tumma pöly, jonka tuuli oli kuljettanut keskipäivän auringon lämmittämältä hiekkaiselta ylänteeltä. Kosken kummallakin sivulla törrötti kolme pientä myllyä, jotka on rakennettu halvasti, koska ne ovat alituisessa vaarassa huuhtoutua virtaan... . Mäeltä näkyi myös kaksi ankarien talvipakkasten synnyttämää jääsiltaa, jotka yhdistivät toisiinsa joen rannat. Meitä vavisutti katsoa, kun kaksi talonpoikaa ylitti nämä hauraat ja liukkaat sillat veden ryöpytessä ärjyen heidän alitseen."

Skjöldebrand piirsi myös ensimmäiset luonnokset Kyröskoskesta. Yhdessä niistä näkyy kaksi talonpoikaa ylittämässä koskea jääsiltaa pitkin.

Skjöldebrandin matkakertomuksen kuva Kyröskoskesta.

Yksityiskohta edellisestä.

Acerbin ja Skjöldebrandin mukaan jääsillat olivat luonnonolosuhteiden muovaamia. Mutta olisiko ihminen ollut avustamassa? Kirkkoherra Rubellius sai luvan 1678 rakentaa omalla kustannuksellaan sillan kosken yli, jotta Viljakkalan puolella olevien myllyjen osakkaat voisivat tarvittaessa jauhattaa jyvänsä hänen myllyssään. Viljakkalan puoleiset myllyt olivat näet olleet välillä seisauksissa vedenpuutteen tai liiallisten tulvien takia. Silta lienee ollut vaatimaton, eikä se varmasti pitkään kestänyt kosken vesien voimallisia hyökkäyksiä. Yrjö Koskinen kertoi puolestaan 1852 ilmestyneessä teoksessaan Kertomus Hämeenkyrön pitäjästä seuraavasti: "Patakalliolla on ahtain paikka, 11 kyynärää, johonka usein rakennetaan hirsiportaat rannasta rantaan." Manninsaaressa asuneen omaperäinen kansanperinteen kerääjän E.N. Karhiston mukaan silta rakennettiin viiden hirren levyiseksi. Tällainen kohtuullisen helppotöistä rakennelmaa ei varmasti käyty talveksi purkamaan. Se sai olla paikallaan niin pitkään kuin koski sille aikaa antoi.

Acerbin ja Skjöldebandin mukaan jääsiltoja oli kaksi. Olisiko nähty sellainen vaiva, että tehtiin kaksi kulkua yli kosken? Voi olla, että jotkut myllylahkot halusivat sillan myllynsä kohdalle. Siksi siltoja saattoi olla kaksikin. Selvää on, että rakenteeltaan yksinkertainen hirsisilta sai talveksi paksun jääpeitteen. Hirret katosivat lumen ja jään alle, vaikutelma jääsillasta oli valmis.

Mestauspaikalla

Karkumatkalla ollut sotilas Simo Matinpoika Storm tappoi 1797 kirveellä uudistalokas Erkki Kankaanpään kymmenvuotiaan tyttären Pulkkilan pitäjän Launolan kylässä. Hänet tuomittiin kuolemaan.

Lääninpyöveli Heikki Louhuanmäki mestasi Stormin lokakuussa 1798 Siikajoella. Tuomiopäätöksen mukaisesti pyöveli hakkasi Stormin oikean käsen irti, katkaisi kaulan ja sijoitti ruumiinosat teilipyörien päälle. Mestauspaikka sijaitsi Oulusta etelään johtavan rantatien varrella.

Vajaata vuotta myöhemmin paikan ohi kulki englantilainen tutkimusmatkailija Edward Daniel Clarke. Hän kiinnostui näkemästään ja pysähtyi piirtämään luonnoksen teloituspaikasta. Kotimaassaan hän viimesteli piirroksen ja julkaisi sen matkakertomustensa kolmannessa osassa 1819. Se on ilmeisesti ainut piirros Suomen mestauspaikoista.

Mestauspaikka teki unohtumattoman vaikutuksen Clarkeen. Näin hän kuvasi näkemäänsä:

"Juuri ennen Olkijokea näkyi eräällä varta vasten metsään hakatulla aukealla kolme kärrynpyörää ja niiden päällä teilattu ruumis. Se kuului eräälle suomalaispoloiselle, joka juovuspäissään oli katkaissut erään naisen kaulan kirveellä. Hänen päänsä oli asetettu yhdelle kärrynpyörälle, oikea käsi toiselle, ja loput ruumiista, puettuna säätynsä tapaan liinalla vyötettyyn valkeaan paitaan, lepäsi kolmannella pyörällä. Ruotsalaisessa kuolemantuomiossa määrätään, että oikea käsi hakataan irti ennen kaulan katkaisua. ... Keskellä synkän metsän yksinäisyyttä, missä äänettömyys tuntui kuoleman hiljaisuudelta, puhutteli näky meitä hirveällä tavalla. Ihmisruumis asetettuna sillä tavoin lintujen ruuaksi yleisen tien varteen ei voi olla sävähdyttämättä jokaista ohikulkijaa, ja sillä on epäilemättä ihmisiin myönteinen vaikutus, vaikka rikoksen suuruus sinänsä melkein hukkuukin pelottavan rangaistuksen synnyttämään sääliin."

Kuva Clarken teoksesta https://www.doria.fi/handle/10024/69441

Tämä mestauspaikka oli raivattu metsään, joten teilinpaalut saatiin kätevästi jättämällä kolme puuta pitkiksi kannoiksi. Muuten teilinpaalujen pystyttämissä olikin melkoinen vaiva. Pitäjäläisten tuli toimittaa tarvikkeet mestauspaikan rakentamiseen. Kyläsepältä haettiin parrunauloja, joilla ruumis ja irtihakatut ruumiinosat naulattiin teiliin. Ruumiin kiinnittämiseen tarvittiin pitkät naulat (70 - 80 cm), pään ja käden naulaamiseen riittivät lyhyemmät. Teilipyöräksi kelpasi vanha kärrynpyörä, tai erikseen nikkaroitu kärrynpyörää muistuttava tellinki. Mestauspaikat sijoitettiin kulkuteiden varrelle, usein tienristeyksiin tai pitäjien rajoilla. Tuskin kukaan ohikulkija saattoi kauhistumatta ohittaa teilinpuussa roikkuvat, haisevat ja mätänevät mestatun jäänteet. 

Siitä, miten pitkään mestatun ruumiinosien piti olla teilinpyörissä, ei ollut tarkkaa määräystä. Simo Stormin jäännökset roikkuivat haaskalintujen ravintona ja säiden armoilla neljättä vuotta. Vuonna 1802 levisi uutinen siitä, että kuningas Kustaa IV Aadolf on tulossa Suomeen. Majesteetti kulkisi samaista rantatietä pitkin. Kuninkaan kesäistä matkaa varten käytiin kunnostamaan tietä lähiympäristöineen. Maaherra Meinander arveli teloitetun jäännökset ympäristöhaitaksi, joka oli poistettava. Pyöveli Louhuanmäki sai määräyksen purkaa teilirakennelman ja haudata Stormin luut maahan majesteetin katseen ulottumattomiin.

Lähteet:

Edward Clarke: Napapiirin takaa alas Pohjanmaalle 1799.
Mikko Moilanen: Suomen pyövelit. Docendo 2019.

E.N. Karhiston runo Kyröskoskesta

Käsittelin E.N. Karhistoa aiemmin blogissani. Esittelen nyt muutamin kommentein lisäiltynä hänen runonsa Kyröskoskesta. Runon lähtökohtana on Karhiston kyröskoskelaiselta Konstu Salolta tallettama tarina Kyröskosken Alisesta myllystä:

Kyröskosken Alanen mylly

Konstu Salon osa

Kun nimeäni mainitaan,

mua Alaseksi usein sanotaan.

Olen satoja vuosia seisonut

ja kyröläisiä palvellut

kolkossa kallion kolossa, -

kosken kuohuissa kovissa.

Olen viljaa paljon jauhanut

josta Kyrö on leipää paistanut.

On vielä muitakin muistoja, -

miespolven aikana saatuja.

Halla usein viljat kadotti, -

petun silloin miehet myllytti.

Monet liedet sammui, kylmeni

ihmiset hautaan katosi.

Tavat oli yksinkertaiset, -

pettuineen, - koivunkuorinen.

Tanokkaat oli silloin jalassa, -

kaikki parhaat oli salassa.

Nyt käydään silkkisukissa, -

ja jauhaa myllyt nisua.

Ei kukaan muista entistä, -

aikaa jäyhää, visua.

Tämän jälkeen Karhisto alkoi runoilla itse. Olen säilyttänyt Karhiston omaperäisen välimerkkien käytön muuttamattomana. En ole myöskään puuttunut hänen nykyisestä poikkeavaan tapaansa käyttää yhdyssanoja. Aivan selvät lyöntivirheet olen korjannut:

Myllärillä kukko lauloi laskullensa aurinkoa helmikuista,

päivänkerän painuessa korpeen, - neljän aikaan.

Kirkas on pakkaspäivän iltarusko.

Kullankeltaiseksi kuvitti se

Kyröskosken jylhät rotkot.

Isopauhu kuohui maata järisyttäin.

Suuret luppokuuset, - rotko syrjäin,

talviusmaisessa puvussansa korottivat

latvojansa kohden korkeutta; -

Kuin varjoa synkkää kammoten, ja kalpea,

jonka heittää helmikuinen iltayö.

Koski Suomen kuulu, - maailman kuulu, -

Satakunnan suurin, -

väsymättä, pelkäämättä uursi

ikivanhaa kiviperustaansa

Vuohikoskin, Isopauhuin sekä Patakuohuin.

Kirkontornin korkeudesta se viersi

Kyrösselän tuulten myllertämät -,-

syvät -, rautapito vesiryöpyt.

Pyöritteli mennessänsä Kyröskosken

neljättoista myllynkivet; -

jauhain viljaa, pelua ja kertaa.

Ehkä usein jauhoi pettuakin silloin

koska kyröläiset sodasta sai palkaksi ja

arvomerkeiksensä autuuden ja arvet, -

virkamerkki- eli ”nappiherrain”

huoltaessa tarkoin siitä, että

heille sekä jälkeläisillensä riitti

olemista sekä valtaa.

Pelusta ja petustakin antoi mylly voimaa silloin, -

koska Kyrönakat kolmin kynti pellot; -

kaksi hevosena, yhden ohjatessa sahraa, -

Isonvihan kaadettua miehet Kyrönmaasta; -

Isonryssän tsaari Pietari, kun käski

tappaa sukupuuttoon kyröläiset, - -

jotka aina Satakunnassa ja Pohjanmaalla

oli harmina ja vastuksena silloin,

koska Höökariikin maata kurittaa ja lannistella

tahtoi Noukorodi, Moskova ja Isoryssä.

---------------------------------------------------

Ehtoin alkaa myllyvuorot, -

huomenehtooseen ne loppuu. –

Sellainen on ollut ikivanha myllylahkoin tapa.

------------------------------------------------

Runon alkuosassa Karhisto mukailee Malakias Kostianderin runoelmaa Jaako Kyröskosken Poltissa kerran. Kostianderin teokseen voi tutustua täällä. Runossa esiintyvä kansan käyttämä Höökariikki (usein myös Hooperiikki) tulee Karhiston mukaan ruotsin sanoista ”Höga Riket”, siis korkea valtiovalta vapaasti suomentaen.

Koskenkara, - Kyröskosken musta talvipääsky.

joukkoansa johti myllyjalkaan yöksi, -

samalla kun saapui myllyttäjä myllyvuorollensa.

Myllyttäjän tavat tiesi talvipääsky, -

- eivät ahdistele, eivät vainoo.

Paitsi kerran, - jolloin vonkanokka roomalainen saapui

Italiasta ja Englannista katsoon

Kyröskosken talviriehumista. Silloin

Acerbille näytti eräs myllyttäjä, -

kuinka talvipääskyn tapaa pieni kuula, -

kyrönmiesten pyssynkäynnistä kun tuleekin, -

Tappaa silloin, niin kuin peto, - eli tekisitkö

niin kuin tekee kotitöitään.

----------------------------------------------

Karhisto marssitti sitten näyttämölle ”vonkanokka roomalaisen”, Giuseppe Acerbin. Lähdeluettelossaan hän mainitsee Jooseph Acerbin teoksen Travels (London 1802). Acerbin teos ilmestyi suomeksi vasta 1953 (Matka halki Suomen v. 1799), tuolloinkin lyhenneltynä. Uusi suomennos julkaistiin 1983. Runoon on kuvattu Acerbin kokemukset kyröläisestä tarkkampujasta, joka järjesti lähes vahingoittumattoman koskikaran Acerbin tutkittavaksi. Näin Acerbi kertoi tilanteesta:

”Kohta näimmekin, miten eräs heistä haki pyssynsä, ampui laukauksen ja ryömi sitten sillan yli tuomaan meille yhtä tällaista lintua. Kiitin häntä, mutta huomattuani, että lintu oli päätön, koetin selittää hänelle, etten välittänyt sellaisesta, vaan halusin eheän linnun. Tarkastelin samalla hänen pyssyään; se oli vanha rihlapiippuinen, hyvin pienikaliiberinen ase, joten hän oli siis ampunut linnun luodilla. Näytin hänelle silloin pieniä hauleja ja tai merkkejä, että hän lataisi aseensa niillä. Kelpo mies hämmästyi aika tavalla nähdessään pienet lyijyhaulini, jommoisiin hän ei ollut ilmeisesti aiemmin tutustunut. Hän kieltäytyi tarjouksestani ja latasi pyssynsä tavalliseen tapaan luodilla, mutta ilmoitti aikovansa nyt tuoda minulle linnun eheänä. Niin ystäväni lähti, ampui laukauksen ja toi minulle toisen samaa lajia olevan linnun; hän oli halunnut saada sen niin eheänä kuin suinkin ja oli ampunut sillä tavoin, että kuula oli vain hiukan raapaissut sen kurkkua. Olin hyvin ihmeissäni hänen tarkasta ampumataidostaan, mutta jälkeenpäin minulle selvisi, että kaikki talonpojat käyttivät sellaisia rihlapyssyjä eivätkä juuri koskaan ampuneet harhaan; tällä tavoin ammuttuja viiriäisiä ja muita lintuja he lähettivät suuret määrät Tukholmaan.” 

Tarkemmin Acerbin ja kumppanien vierailusta Kyröskoskella voit lukea tästä.

Myllykuorman kanssa myllyttäjä laskee

huiman mäen puoliväliin, - helereellä

Koskeen menikin sekä juhta että kuorma, -

mutta hevonen on raju liinaharja, -

isäntänä sillä itse Lempi, --

luinen, pystypäinen, miehenmitta.

------------------------------------------------

Reestä kantaa viljan myllyyn, -  alas

ahteesta joka monen päätä huimaa.

Kantaa myöskin myllyyn lämmitys- ja tarvepuunsa, -

sekä ison eväskontin.

Hevosensa huollettuaan, laskee veden myllynsiipiin; -

alkaa mylly kolkkaan.

Veistellessä tekopuitaan, - kuunteleepi

myllyttäjä myllyn ääntä, -

ettei tyhjää pääse jauhaan, huhtoon

kipeniä, - myllyn polttaan.

-----------------------------------------------

Muistaa veistellessään eväskontin,

kaivaa siitä nauriit, -

peittää kuumaan kiukaan tuhkaan.

Odotellen naurishaudan kypsymistä

muistuu mieleen hiiliin katsellessa

monet tarut sekä muistot. Hymähtelee:

Itse kaivoin Kyröskosken uoman, -

Kun en vanhaan myllyyn Kirmonmaassa

saanut myllyvuoroani.

Kuivui vanha uoma Kyrösvetten. –

menettivät hiidet kulkutiensä

Siuroon ja Pohjanmaalle.

Suistui hiitten paasipurret haaksirikkoon

Virren vaarin laulaessa ristin Kristuksesta,

Nyt on minua vastaan hiidenkansa.

---------------------------------------

Tässä Karhisto ottaa runoon mukaan runoon Taavetti Heleniukselta ja ilmeisesti muiltakin kuulemansa tarinan miehestä nimeltä Lempi (tai Lempo), joka kaivoi Kyröskosken uoman. Kertomuksen mukaan Kyrösselän vedet purkautuivat Kirmonmaan (eli Kaitojärven tai Korpisillan) kautta Lavajärveen, ja sieltä edelleen Kirkkojärveen. Mennessään Kirmonmaahan myllyyn ei Lempi päässyt jauhattamaan, koska ei ollut hänen ”vooronsa”. ”Pyydelköön perkele teidän myllyjänne, saan minä myllyn itsellenikin”, tokaisi Lempi. Meni sitten ja kaivoi Kyröskosken uoman ja rakensi koskeen ensimmäisen myllyn, Viljakkalan Alasen myllyn.

Kyrösjärven pinta putosi rajusti, kun Lempi (toisten mukaan Sankari) oli avannut Kyröskosken. Hiidet eli pirut pelästyivät veden pakenemista ja sysäsivät suuret kallionlohkareet vesille purjehtiakseen niillä. Kesken matkan alkoivat upotettuna olleet Kyrön kirkonkellot soida, pappi saarnata ja Virren vaari laulaa virsiä. Hiisien kivipurret tekivät silloin haaksirikon.

Lempin Karhisto yhdistää Viljakkalan Lemmon taloon. Ja ehkä hieman humoristisesti Kalevalan Lemminkäiseenkin…

Yrjö Koskinen ja muutama muu tutkija oletti 1800-luvulla, että Kyrösjärvi olisi todella purkanut vetensä aikoinaan Lavajärven kautta. Kyröskoski olisi syntynyt myöhemmin. Maantieteilijät osoittivat kuitenkin 1900-luvulla kiistattomasti, että noin 8000 vuotta sitten maanpinnan kohotessa järveksi eriytyneen Kyrösjärven laskureitti on aina kulkenut Kyröskosken kautta.

Viimein rupes naurishauta kypsyyn, -

tuntuu niin kuin vaimenisi kosken pauhu.

Lakkaa mylly jauhamasta viljaa, -

hällättäen niin kuin jauhais männynkuorta.

Aukeneepi myllynovi kirahtaen, -

lentää vaajat myllynsammakosta, -

pidättäen mylly jauhamasta.

Kuulee turski myllyttäjä

äänen mäkisevän kuin vuohen, -

inisevän niin kuin yökön, --

kukan mielipuolisen hekotuksen:

”Myllytulta mä tulin ottaan.

Rokkaa kiehuvaa kun annat, eli

naurishautaa paistunutta, -

jatkaa saat sä jauhatustas”.

-----------------------------------------

Katsoi myllyn ovisuuhun myllyttäjä.

Näki myllyn ovenkamanassa ylähuulen

niin kuin kukon nokan.

Kynnyksellä lepäs alahuuli

niin kuin kontinkieli eli sian alaleuka.

Vastasipa turski myllyttäjä puhujalle:

”Minulle ne maksaa tullin, -

jotka eivät lahkoon kuulu.

Sinulla ei ole vuoroa eikä jauhamista”.

----------------------------------------------

Olet suurisuinen, - ähkyi peikko, -

katso sentään, - onko kukaan, - koskaan,

nähnyt suuta suurempaakaan?

----------------------------------------------

Hairas puisen myllylapionsa Lempi.

Työnsi asun tulisimpaan hiilustaan, -

jota heitti lapionsa täyden peikon kitaan, -

ärjähtäen: Oletkohan suurisuinen koskaan

syönyt kuumempaakaan naurishautaa?

---------------------------------------------

Ryntäs Horna myllynoventiestä, -

ryönähti kuin kulovalkee kuivaan ryteikköön. –

-- Vuoret lellui, - koski kuivui, -

Hataraharjun kangas kaikui.

Sieppas riena Manninharjun kalliosta

suuren paaden, -

myllyn kokohisen kivenkaikaleen.

Heittää sinkahutti kiven, -

myllyä tavoitti takansa, - ei tavannut. Ulvoi:

”Poltti Lemmenvilja suussa, -

tässä hiittenviljaa jauhaa polton myllyn”.

---------------------------------------------

Siitä asti Hiidenkivi, -

Poltinkivi, Pirunkivi, Kuohunkivi,

antoi taruaiheet monet.

Nimitettiin Poltinkiven mukaan

Poltin mylly sekä Poltin ahde.

Myllyssä kun jauhoi kostulaiset, -

kuuli vanhat tarut Costiander, -

yhdisteli niitä Poltin myllyyn,

pani Utera Jaakon mylläriksi, -

vaikka Rokkakoskelta on taru

saanut alkunsa sinämielessä kun

mitä kertoo Costiander, kuten

saamme tietää Yrjö Koskiselta, -

kun hän kertoo ”Kyröskosken syntyasiasta”.

--------------------------------------------------

Karhisto jatkoi runoelmaansa yhdistelemällä Costianderin teosta ja Yrjö Koskisen Kertomusta Hämeenkyrön pitäjässä, joka ilmestyi 1852. Näin Yrjö Koskinen Rokkakoskea koskevassa alaviitteessään:

”Tässä maininnen seuraavan kansan tarinan: Rokkakosken myllyssä kerta mies jauhatti, papupata kiehumassa. Tuli peikko myllyn oveen, pani alihuulensa kynnykselle, ylihuulensa päälykselle; »oletkos semmoista suuta nähnyt?» kysyi. Mies otti padan rokkanensa ja paiskoi peikon kitaan, kysyen: »Oletkos semmoista lientä maistanut?» Peikko uikuen parkuen mä'elle hyppäämään. Tästä saatiin nimeksi Rokkakoski.”

Karhisto pyrki siis kuulemiensa tarinoiden avulla osoittamaan, että Poltin mylly sai nimensä Yrjö Koskisen kertomasta tarinasta. Poltinkivi, Pirunkivi ja Kuohunkivi olivat siis toisintonimiä koskea jakavalle mahtavalle Patakalliolle. Costianderin kertoma tarina olisi alun perin viitannut Rokkakoskeen.

– Karhiston mainitsema ”Utera Jaakko” tarkoittaa uutteraa Jaakkoa.

Mitä kertoa olis voinut tietäjälle mylly, -

jonka ovi sekä seinät oli kriipusteltu täyteen

kuvioita, puumerkkejä eli ”tavaimia”?

Kaikki kokoontuivat sinne myöskin trullit, -

punnitessaan villojansa.

Mitä tunsivatkaan ihmisrukat, -

jotka taikuuteensa saattoi uskoon,

että paholaisen kanssa olivat he aviossa.

Uskoi moni, - ehkä löylynlyömä, - trulli, että

Pitkäperjantaita vasten yöllä, - Pääsiäisenäkin

sekä Pyhäänpäivän-, niinkuin muina juhlaöinä,

ajoivat he luudanvarrenpäällä ratsastaen

Karkun Pirunvuoreen, - taikka Väinänmaahan Inkulassa,

jossa Kööpeliksi nimitettiin vuorta

jonne trullit sekä noidat ennen kulki

seurustellessansa paholaisen kanssa, -

kuten myöskin vanhatpiiat.

Usein parhaat trullit saivat isännältään, -

Lusifeerukseslta, Peltsepuupilta ja Perkeleeltä

luvan mennä Turunmaahan, - luuta ratsunansa.

Siellä korkeen vuoren päällä näkyi Turuun linna, -

sekä arkkipiispan kirkko, - joissa

noituus oli mahtavampaa maassa, -

vaikkei siellä vallinnutkaan musta noituus, - -

Pirin väkitiedot siellä

taistelivat Lusiferin valtaa vastaan.

------------------------------------------

Tuskin Lempi, - pystypäinen myllynrakentaja tiesi

mitä viljaa joutuu jauhaan mylly; -

taikauskoa, tarua ja vanhaa tietoakin.

Muualla kun vaan Kyrönmaassa

täytynyt on käydä myllyttäjän joka myllyn oveen

kriipusteli viat, viat, viatinsa tähden alle.

Kerran tapahtunee, että nousee ”tähti”.

Katoavat silloin eksytykset, pimeys ja uskottelut.

Fiat! Fiat! Fiat! Tapahtukoon! Tapahtukoon! Tapahtukoon!

Runonsa loppusäkeissä Karhisto kertoo myllyjen oviin ja seiniin ”kriipustelluista” kuvista, puumerkeistä, runoista ja myllyttäjien nimistä, joista myös Costiander puhuu teoksessaan. Karhiston väittämän mukaan Alasen myllyn oven yläpulmassa oli ollut noidan ”tavain” ja sen yläpuolella tähden alla ”väkisanat”: ”viat. viat. viat”. Karhisto arveli muilla mailla käyneen myllyttäjän näin kirjoittaneen tarkoittaen latinan sanaa ”fiat”.  Mitä sitten tulisi tapahtumaan, kun eksytykset, pimeys ja uskottelut kerran katoavat ”tähden” noustessa? Ehkä silloin nousisi Karhiston ajattelussaan suosima muinaisusko noituuksineen uudelleen esiin ja valtaan.

Lähteet:

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kirjallisuusarkistossa säilytettävästä Kyrön Kirjasta olen saanut lainaksi kopiot Mikko Rajalalta ja Pentti Lehtiniemeltä.

Malakias Kostiander: Jaako Kyröskosken Poltissa kerran. Helsinki 1845.

Yrjö Koskinen: Kertomus Hämeenkyrön pitäjästä. Näköispainos 1981.