Vehkajoen myllyn vaiheita

Kerimäen Alakuonassa sijaitsevan Vehkajoen myllyn perusti Leppävirralta 1792 kylään muuttanut Henrik Lentz. Lentz ryhtyi tuolloin rajan kahtia jakaman Kerimäen Ruotsinpuoleisen osan siltavoudiksi. Hän toimi samaan aikaan myös Enonkosken sahan kirjurina. Lentzin hankkima tila oli maa- ja henkikirjojen mukaan Simanalan talo numero 4, mutta kirkonkirjat osoittavat miehen perheineen asuneen Alakuonassa. Isonjaon jälkeen tästä Simanalan tilasta muodostettiin yksi talo Alakuonaan ja toinen Simanalaan. Lentzin tila sai maakirjanumerokseen Alakuona 8, ja talo nimettiin omistajasuvun mukaan Lentsiläksi.

Lentz rakennutti Vehkajokeen myllyn 1800-luvun alkuvuosina. Tuolloin hän oli jo luopunut tai luopumassa siltavoudin tehtävistä ikänsä vuoksi. Tuon ajan myllyistä ei ole yleensä säilynyt paljon tietoja, mutta onnettomuudeksi Lentzille ja onneksi historiasta kiinnostuneille mylly sattui palamaan joulukuun lopussa 1808. Paloavun määrittelemiseksi myllyn raunioilla suoritettiin nimismies C.M. Claudelinin johdolla tammikuussa 1809 katselmus, jossa myllyn todettiin olleen kivijaloille pystytetty 8 x 11 metrin suuruinen kaksikerroksinen hirsirakennus. Lentzin yhteydet Enonkosken sahaan näkyvät siinä, että myllyn katto oli sahalautaa. Myllykoneisto oli omassa, noin 5 x 5 metrin kokoisessa tilassa. Myllyyn kuului myös tamppi ryynien valmistamista varten.

Useimmat tuon ajan myllyt olivat vielä yksinkertaisia jalkamyllyjä eli härkinmyllyjä, jossa voima myllyn pyörittämiseen saatiin pystystä siipitukista, jonka alapäähän oli kiinnitetty siivet eli härkinlaudat. Vehkajoen mylly oli jo ratasmylly, jossa myllynkiviä pyöritettiin vesirattaan avulla. Myllyssä oli kaksi raudoitettua vesipyörää ja seitsenrattainen koneisto, yksi kivipari ja viisi tamppia. Lentz oli rakentanut myllyn ansaintatarkoituksessa; se oli tullimylly. Tullimyllyn oli maksettava vuotuista veroa, pienet kotitarvemyllyt selvisivät verotta. Tullia varten kerätyt viljat paloivat, samoin melkoinen määrä Lentzin omia viljoja.

Katselmuksessa selvisi, että kaikkiaan 12 talonpoikaa ja torpparia menetti palon yhteydessä jauhettavia viljojaan. Myllyä käyttivät tietysti alakuonalaiset. Heistä suurimmat tappiot koki Tahvo Turtiainen: 20 kappaa ruista, 6 kappaa vehnää, 12 kappaa kauraa ja 14 kappaa sekaviljaa (kauraa ja ohraa sekaisin). Muut vahinkoja kärsineet oman kylän miehet olivat talolliset Heikki Kosonen, Tahvo Käyhkö ja Akseli Käyhkö sekä torpparit Pekka Jantunen ja Erkki Karvinen.

Naapurikylä Yläkuonan talollinen Niilo Nousiainen menetti palossa 21 kappaa sekaviljaa ja 26 kappaa kauraa. Jouhenniemestä olivat myllylle matkanneet talolliset Heikki Silvennoinen ja Heikki Herttuainen sekä torppari Pekka Seppänen. Heistä tunnetusti vauras kuudennusmies Heikki Herttuainen kärsi isoimman vahingon: kaksi tynnyriä 16 kappaa valmiita ruisjauhoja ja sekä tynnyri kuusi kappaa sekaviljaa meni palossa. Toroppalasta saakka oli jauhatettavaa tuonut Niilo Silvennoinen.

Käräjäpöytäkirjan luetteloa myllyrakennuksen vaurioista.

Lentz oli pestannut mylläriksi Antti Strömdahlin. Hän menetti palossa irtainta omaisuuttaan. Elintarpeista viljaa meni 17 kappaa, kappa herneitä ja neljä sianpotkaa, lisäksi vaatetavaraa paloi. Talonpojat saivat paloapunsa, mutta torpparit ja mylläri eivät olleet korvauksiin oikeutettuja.

Paloavun turvin Lentz rakennutti myllyn uudelleen vanhalle paikalleen Vehkajärven lähelle maantien viereen. Vaivana oli sama ongelma kuin useimpien tuon ajan myllyjen kohdalla: vesi ei tahtonut riittää jauhattamiseen. Keskimääräistä parempi tilanne oli, koska myllyä pystyttiin käyttämään talvisinkin. Henrik Lentz kuoli 78-vuotiaana syyskuussa 1816. Mylly purettiin käytöstä jääneenä ilmeisesti omistajanvaihdoksen yhteydessä.

Mylly uuteen paikkaan

Kulmakuntaa vaivasi ilmeisesti puute myllyistä, joten Lentsilän tilan hankkinut Antti Mohell rakensi uuden myllyn noin 300 metriä entisestä alavirtaan. Vuonna 1847 katsastettu kotitarvemylly kärsi sekin vesipulasta. Parantaakseen myllyn toimintaa aloitti Mohell lapiomiehineen melkoisen urakan. Hän kaivatti lähes sata metriä pitkän ja yli kahden metrin levyisen kanavan Vehkajoen alkupäähän turvatakseen myllyn vedensaannin. Maantien alittavassa kanavassa oli patoluukku.

Mohellin kaivattaman kanavan suu. Maantie kulki tuohon aikaan näillä paikkeilla, joten Mohell joutui kustantamaan paikalle sillan. 

Vanha jokiuoma on nykyään täysin umpeutunut. Mökkitie on katkaissut veden kulun kokonaan.

Näkymä nykyiseltä maantiesillalta Mohellin kanavaan.

Mohellin kaivuutyöt paransivat myllyn vedensaantia, mutta johtivat vanhan jokiuoman vähittäiseen umpeutumiseen. Samalla vesi nousi pilaamaan Mohellin omia ranta- ja jokiniittyjä. Vehkajärven pinnanousu uhkasi myös Simanalan ja Kuokkalan suoviljelmiä, joten Vehkajoen suuhun hakattiin kiintokiveen ylimmän vedenpinnan merkkiviiva, jota Mohell ei saanut patojensa avulla ylittää. Turvattuaan vedensaannin hän alkoi jauhattaa vieraille. Vehkajoen myllystä tuli tullimylly 1858. Vuotuista veroa Mohellin piti maksaa yksi tynnyri 15 kappaa. Mylly näyttää toimineen Mohellien hallussa 1880-luvulle saakka. Sittemmin Lentsilä siirtyi Falckin suvun omistukseen.

Vehkajoen suun kiintokiveen 1850-luvulla hakattu korkein järven pinnantaso on näkyvissä edelleen. Valokuva Lassi Hirvonen.

Viimeinen kukoistus

Henkikirjojen mukaan 1900-luvun alkupuolella Lentsilän omistanut Otto Falck ei asunut talossa, vain vuokralaisia on merkitty asukeiksi. Maanviljelijä Felix Turtiainen hankki Lentsilän omistukseensa 1936. Hän muutti talon nimen Vehkalaksi ja kohensi tilan maanviljelyksen uudelle tasolle. Myös myllyn tila kohennettiin lisäämällä siihen pärehöylä. Sitten Turtiainen hankki myllyyn generaattorin sähkötuotantoa varten. Sähköistämisessä oli mukana myös samoihin aikoihin Alakuonaan kyläsepäksi muuttanut Paavo Sairanen. Myllyltä vedettiin sähkölinja Vehkalaan ja Sairasen taloon. Myllärinä toiminut Albin Makkonen antoi iltaisin ”valomerkin” ennen kuin kytki generaattorin yöksi pois päältä. Paavo Sairasen tupaa valaisi yksi peräti 25 watin lamppu... . Myös Heikki Rinkisen ja Onni Loikkasen talouksiin saatiin sähköä myllyltä.

Sähkölinjat vedettiin Alakuonaan 1940- ja 1950-lukujen vaihteessa. Vähitellen talolliset alkoivat hankkia sähkökäyttöisiä myllyjä. Vesimyllyjen aika alkoi olla ohi. Viimeiset vuodet Vehkajoen myllyäkin pyöritettiin sähköllä. Myllyn toiminta loppui 1955. Lahoamaan jäi myös myllyn viereen rakennettu uittoränni, josta viimeinen pölli ui 1948. 

Nimi Vehkajoki on päässyt unohtumaan: Myllyjoesta puhutaan, vaikka virallinen nimi on tietysti edelleen Vehkajoki. Lapsuusvuosilta muistan hatarasti sen, miten korkealla vesi oli keväisin. Maantien ympäristössä oli luhtaa kalamiestä miellyttävä määrä.  Mylläri Albin Makkonen oli jo tuolloin siirtynyt asumaan kotitaloni naapuriin. Tarinoita myllystä lienee vielä iäkkäämpien alakuonalaisten mielissä. Ja varmasti myös viimeisestä mylläristä: Albin Makkonen oli jokseenkin omanlaisensa persoona. Albinin vasemman käden sormet puutuivat. Vain peukalo oli tallella, piipun pesän kohentamistarpeisiin miehen itsensä mukaan. Lopuksi vielä pieni anekdootti Albinista. Kerran hän istui kylätien pientareella hieman liikuttuneessa tilassa. Paikalle sattui pyöräilemään Yrjö Pennanen, maanviljelijä ja kunnanvaltuuston puheenjohtaja. Hieman huolestuneena Yrjö tiedusteli, että selviääkö se Albin siitä kotiinsa. Albinin vastaus meni jokseenkin näin: "Kyllä se seleviää. Jos ei seleviäis, tän kylätien pientareet ois täynnä Albin Makkosia." Laittamattomasti sanottu.

Kuva myllystä kesältä 1960. Kuvassa Vehkalan tyttäristä ilmeisesti Riitta Turtiainen. Valokuva Kari Mielosen kokoelmista.

Myllyrakennus oli pystyssä pitkään toiminnan loppumisen jälkeen. Nämä kuvat ovat joulukuulta 1981. Kuvat Kari Mielosen kokoelmista.

Paljon ei ole jäljellä Vehkajoen myllystä. Tämäkin akseli katoaa vähitellen maan poveen. 

Lähteet

Asko Mielonen: Vanhan Kerimäen historia I:1. Jyväskylä 1993.

Palokorvausasia käsiteltiin Kerimäen entisen Ruotsin puolen syyskäräjillä 1809, luettavissa täältä.