Vielä kuntavaaleista

 Edellisessä pakinassani pohdin perussuomalaisten kuntavaalimenestyksen syitä Hämeenkyrössä. Hieman historiaa taustaksi nykyiselle äänestyspassiivisuudelle. Kuntavaalien äänestysprosentti Hämeenkyrössä 1964 oli 86,0, historian korkein. Tuolloin äänestysaktiivisuutta kiritti tiukka oikeisto-vasemmisto -asetelma. Vaaleissa Hämeenkyrö sai viimeisen vasemmistoenemmistöisen kunnanvaltuuston numeroin 16 – 15. Hämeenkyrön äänestysprosentti oli seutukunnan korkeimpia, mutta ei sentään korkein: Keikyällä äänesti 89,3 prosenttia äänioikeutetuista. Tuolloin käytettiin yleisesti jakoa ei-sosialistit ja sosialistit. Pidin tuota jakoa nimien puolesta jo tuolloin outona: miksi ei yhtä hyvin ei-vasemmisto ja vasemmisto… Suomi oli tuolloin monin tavoin toisenlainen kuin nykyään: vaaleissa 12325 valtuutettua, heistä peräti 968 oli naisia.

MITÄ-MISSÄ.MILLOIN 1966, s. 160.

Vuosikymmenten mittaan äänestysaktiivisuus Hämeenkyrössä on romahtanut, tämän vuoden vaaleissa äänesti vain 52,6 prosenttia äänioikeutetuista. Miksi? Yksi vastaus lienee se, että 57 vuotta sitten kunta oli asukkaidensa kannalta läheisempi kuin nyt. Moni kunnan toiminnoista oli vielä paljolti kuntalaisten ja valtuustossa, hallituksessa ja lukuisissa lauta- sekä johtokunnissa toimivien luottamushenkilöiden aktiivisuuden varassa. Kunnallinen päätöksenteko oli lähellä äänestäjää. Mutta byrokratia oli jo vahvistumassa, hallinto keskittymässä ja tehostumassa. Hämeenkyröönkin valittiin 1963 ensimmäinen kunnanjohtaja. Nykyään kunta on tietysti edelleen asukkailleen tärkein peruspalveluiden tuottaja. Kuntalainen tietää kuitenkin, että byrokraattinen ja kasvoton koneisto tuottaa näitä palveluja valtuustosta ja äänestäjistä riippumatta.

Joka tapauksessa kunnan merkitys vähenee toteutuvan sote-ratkaisun myötä. Se ruokkinee äänestysprosentin alenemista jatkossakin. Enkä kadehdi tulevien kuntapäättäjien tehtävää: säästää pitäisi. Eikä paljon muuta leikattavaa jää kuin kasvatus ja koulutus. Koskilinnan, kansalaisopiston, lukion ja kai esiopetuksenkin voi ulkoistaa. Jos perusopetusta pitää käydä ulkoistamaan, lienee syytä lyödä lappu luukulle ja lakkauttaa kunta.

Toisaalta kunnallinen itsehallinto on osoittautunut sitkeäksi: Hämeenkyrössä sille kertyy ikää 2021 kunnioitettavat 155 vuotta. Päättäjien pitäisi tehdä niukentuvien resurssien puitteessa tulevaisuuteen katsovia päätöksiä. Helppoa se ei ole. Vaihtoehto on se, että päättäjien katse rajoittuu, jää konservatiiviseksi ja taaksepäin katsovaksi.

Yllättikö?

 

Yllättikö? Mikä? Perussuomalaisten tulo Hämeenkyrössä kuntavaalien suurimmaksi puolueeksi? Ei yllättänyt yhtään. Selitän miksi ei yllättänyt. Opetin historiaa ja yhteiskuntaoppia Hämeenkyrön yläasteella 1980-luvun lopulla. Pari kertaa koko ikäluokalle, noin 110 – 120 oppilaalle. Siinä sai hyvän tilaisuuden kurkistaa kyröläisteinien sielunmaisemaan. Muistanpa, kuinka yhteiskuntaopin tunnilla keskusteltiin kuolemanrangaistuksesta. Yhtenä vuonna koko ikäluokasta löytyi peräti yksi oppilas, joka vastusti kuolemanrangaistusta – vieläpä hyvin järkevästi argumentoiden. Ilmeisesti asia jäi kiinnostamaan joitakin oppilaita, varsinkin muutamia poikia. He nimittäin ilmoittautuivat myöhemmin kuolemanrangaistuksen vastustajiksi. Koska se oli liian lievä rangaistus. Parempi rangaistus olisi eli elinkautinen vankeus ilman armahdusmahdollisuutta. Vankilaolosuhteiden pitäisi olla mahdollisimman kauheat, ymmärtääkseni jonkinlainen kidutus olisi sopiva lisämauste lusimiselle.

Tuumailin tuolloin itsekseni, että kyllä Pähkinäsaaren rauhanrajan länsipuolella nuoriso on aika paljon tylympää kuin esimerkiksi Punkaharjulla ja Kiteellä. Siellä nimittäin puuhastelin opettajana ennen Kyröön saapumista. Kyröläinen mentaliteetti oli selvästi enemmän halkipoikkipinoon -meininkiä. Ellei tunnuslauseena jopa raaka peli ilman rakkautta. Nyt tuolloiset oppilaat ovat nyt viisikymppisiä. Monen ajatusmaailma oli tavallaan perussuomalaisia jo 80-luvulla, varsikin poikien. Oletan, että Hämeenkyrössäkin perussuomalaisten äänestäjistä enin osa on miehiä.  Nuoremmista ikäluokista en osaa sanoa, kun en vuoden 1994 jälkeen opettanut yläkoulussa. Lukiossa tutustui vain ikäluokan puolikkaaseen.

Oppilaiden halkipoikkipinoon -mentaliteetin taustoja pohtiessani törmäsin paikkakunnan vuoden 1918 veriseen perintöön. Vielä 1980-luvulla ulkopuolelta tullut aisti asian käsittelyn liittyvän kireyden. Toisaalta Kyröskoski oli perinteinen sisäänlämpiävä tehdasyhteisö, joille pehmoilu ei ole kovin tyypillistä. Eikä agraarinen pitäjänpuoli tuon – ajan maaseudun tapaan – mikään liberalismin kehto ollut. Maaseutu on väkisinkin konservatiivisempi kuin kaupunki. Subjektiivinen mielipiteeni (tosin kaikki mielipiteethän lienevät subjektiivisia ja minun mielipiteeni ei voi olla väärä, koska se on mielipiteeni) mukaan monet kyröläiset löytävät perussuomalaisissa sen puhe-, ymmärrys- ja tulkintatavan, jota ovat kannattaneet vuosikymmeniä. Ja tarkoitan nimenomaan Halla-ahon perussuomalaista puoluetta, en Soinin perussuomalaisuutta.

Sinänsä on kai turha puhua kyröläisestä sielunmaisemaa, pitäjässä on lukuisa joukko tapoja katsoa maailmaa – ja Kyröä. Nobelisti Sillanpään on väitetty kuvanneen kyröläistä sielunmaisemaa. Itse olen hänen kirjojaan lukiessani arvellut katselevani vain Sillanpään sielunmaisemaa.

Mutta yhdessä suhteessa tunnistan hyvin yhden perussuomalaisen katsontatavan. Vanhemmiten tunnistan nostalgisen ja selittämätön kaipuu johonkin menneeseen. Jota ei ole koskaan ollut olemassa.

Otto Reinhold Spoof - vaatimaton hengenpelastaja

 

John Wilson Carmichael: Venäläinen laiva Dygden pelastamassa englantilaisen Caledonia-laivan miehistöä.

Lueskelin venäläisen lehtimiehen ja kirjailijan Faddei Bulgarinin (1789-1859) muisteluita osuudestaan Suomen sotaan. Mies ihastui Suomeen ja palasi tänne ja Ruotsiin kolmen viikon pituiselle matkalle kesällä 1838. Matkatessaan höyrylaivalla Helsingistä Turkuun hän huomasi nuoren mieheen, joka oli työntänyt liiviensä päälle sinisen nauhan, jonka päät oli työnnetty taskuun. Bulgarinin matkalla tapaama tuomari Ahrenberg kertoi, että nauhan päässä oli ansiomerkki. Sen oli antanut hänelle englantilainen hyväntekeväisyysyhdistys. Kävi ilmi, että perämies Otto Reinhold Spoof oli todellakin ansainnut merkkinsä.

Spoof oli perämiehenä suomalaisella Dygden-laivalla, joka oli matkalla Arkangelista Englantiin. Kaukoputkella nähtiin 1.11.1837 vaurioitunut laiva, joka oli uponnut lähes kokonaan. Vain osa rungosta oli vedenpinnan yläpuolella, ja siellä istui muutamia ihmisiä. Voimakas aallokko ja ankara tuuli tekivät pelastusyrityksestä vaikean. Pelastusvene laskettiin vesille ja Spoof laskeutui siihen erään matruusin kanssa. Matruusin mielestä yritys oli toivoton ja hän kiipesi köyttä pitkin takaisin laivaan. Spoof läksi kuitenkin yksinään liikkeelle ja onnistui pääsemään hylyn luo. Hän sai kuusi henkihieverissä ollutta haaksirikkoista veneeseen, mutta paluu Dygnetille ei ollut helppo: veneen hinausköysi oli jäänyt hylyn alle, kun Spoof joutui ottamaan haaksirikkoiset veneeseen toiselta puolelta hylkyä. Lopulta miehet saatiin turvaan laivaan.

Haaksirikkoutunut englantilaisalus Caledonia oli ollut puutavaralastissa matkalla Kanadasta Skotlantiin. Se oli menettänyt ankarassa myrskyssä ruorinsa ja mastonsa ja kääntynyt kyljelleen. Puutavaralasti pelasti laivan uppoamiselta. Miehistön jäseniä oli alkujaan 12. Heistä 9 onnistui pelastautumaan. Miehet saivat odottaa apua lähes kaksi viikkoa. Muonatavarat olivat joutuneet veden alle, joten lopulta epätoivoiset miehet päättivät tappaa yhden joukosta kerrallaan ja juoda hänen verensä. Heikoimmassa kunnossa olleet miehet olivat antaneet luvan murhaamisekseen. Pelastettujen joukossa oli nuori laivapoika James Rimer, joka kertoi, että hänet olisi surmattu seuraavaksi – saman päivän iltana.

Dygnet saapui Bristoliin 24.11.1837. Haaksirikkoiset toimitettiin St. Peterin sairaalaan. Laivan kapteeni Thornberg ja perämies Spoof pääsivät suurten huomionosoitusten kohteeksi pelastustoimiensa ansiosta. Eikä syyttä, sillä tuon ajan kauppalaivoissa oli hankala saada venettä vesille myrskysäässä. Vene saattoi helposti rikkoutua vesille laskettaessa, joten moni kapteeni olisi myrskyn aikana jättänyt pelastusyrityksen sikseen. Kauppalaivojen miehityskin oli minimaalinen: ei ollut yhtään ylimääräistä miestä menetettäväksi. Kapteeni Thornberg sai lahjaksi kronometrin ja 30 puntaa sisältäneen rahakukkaron, perämies Spoof taas palkittiin kiikarilla ja 90 punnan kukkarolla. Sanomalehtiuutisen mukaan Spoofin saamien lahjojen arvo ylsi noin 4000 paperiruplaan. Spoofin saama ansiomerkki lähetettiin myöhemmin Suomeen hänelle ojennettavaksi. Lisäksi kapteeni ja perämies saivat mukaansa suosittelukirjeen Englannin konsuleille käytettäväksi Euroopan satamissa. Kun keisari Nikolai I kuuli urotyöstä, palkitsi hän Spoofin kultaisella mitalilla, jota kannetaan kaulassa Vladimirin nauhassa.

Spoofista tuli myöhemmin merikapteeni ja turkulainen kauppias. Spoofin vaatimattomuutta – ansiomerkki taskussa – ihmetellyt Bulgarin pysähtyi Turkuun. Sieltä hän jatkoi Tukholmaan, jossa tapasi vapaaehtoiseen maanpakoon vetäytyneen A.I. Arwidssonin. Miehet muistelivat hetken aiempaa tapaamistaan vuonna 1809. Bulgarin oli tuolloin nuori ulaanikornetti Venäjän armeijassa ja Arwidsson opiskelija. Nuorukaiset tapasivat Rautalammin pappilassa kesken sotatoimien ja ehtivät ystävystyä, vaikka olivat sodassa eri puolilla.

Lehtiuutiset Caledonian-laivan haaksirikosta ja kannibalismista pitivät paikkaansa. Epäselväksi jäi, oliko ehditty surmata yksi vai useampi miehistön jäsen. Joka tapauksessa laivapoika James Rimer olisi tapettu seuraavaksi. Nähtävästi kukaan ei pitänyt tarpeellisena käydä oikeutta surmista laivan kapteeni David Cockia ja muita henkiin jääneitä vastaan.

Haaksirikosta maalauksen tehnyt John Wilson Carmichael keskittyi urallaan merimaalauksiin. Krimin sodan aikana hänet lähetettiin Itämerelle tekemään piirroksia The Illustrated London News lehteen. Täällä syntyi yksi hänen tunnetuimmista teoksistaan, taulu Suomenlinnan pommituksesta.

Lähteitä

Faddei Bulgarin. Sotilaan sydän. Suomen sodasta Engelin Helsinkiin. SKS:n toimituksia 645. Pieksämäki 1996.
Brian Simpson: Cannibalism and Common Law.
Helsingfors Tidningar 21.3.1838.

https://en.wikipedia.org/wiki/James_Wilson_Carmichael