Hiidenmaljoja ja taikoja

Edellisessä blogikirjoitelmassani käsittelin kahta Kerimäellä käytyä oikeudenkäyntiä, joissa epäitiin taikuutta. Olipa toisessa kyse jopa noituudesta. Nyt pari käräjätarinaa lisää taikuudesta.

Joiko Pekka Turunen Hiidenmaljan?

Tuvat nurkittain asuvat Pekka Heikinpoika Turunen ja Juho Lassinpoika Haverinen olivat huonoissa väleissä keskenään. Riita yltyi sellaiseksi, että Turunen haastoi Haverisen yhdistettyihin kesä- ja syyskäräjiin 1672. Turusen mukaan Haverinen oli polttanut hänen riihensä puimattomine viljoineen edellisenä syksynä ennen Mikkelinpäivää. Molemmat puhuivat pahaa toisistaan pahaa pappien kuullen niin, että kirkkoherra esti heidän pääsynsä ehtoolliselle. Haverinen myönsi ilkeät puheet, mutta kielsi jyrkästi riihen polttamisen, vaikka Turusen todistaja Martti Antinpoika Massinen selitti yöllä palaneen riihen nurkan alta sytytetyksi.

...Fanens skåhl eller på finska till att seija: Hijen Malia,...

Lisäksi Haverinen oli Turusen mukaan syyttänyt häntä lautamies Pekka Makkosen ja lukkari Heikki Toivasen kuullen Hiidenmaljan (Pöytäkirjassa Fanens skåhl, suomeksi Hijen Malia) juomisesta. Tämä oli tapahtunut ennen Mikkeliä kirkkoherra Olaus von Borgenin kerätessä voisaataviaan. Turusen taloon tultuaan kirkkoherra piti jumalanpalveluksen. Haverinen oli sanonut pihalla, ettei Turusen tulisi osallistua ehtoolliselle, koska tämä toistuvasti juonut Hiidenmaljan yhdessä rantasalmelaisen Niilo Koikkalaisen kanssa markkinamatkoilla Lappeenrantaan. Käräjäsalissa Haverinen perui puheensa Hiidenmaljan juomisesta. Kun miehiä vaadittiin oikeudessa valalle asiasta, äityi Haverinen lausumaan: ”Turunen on niin kova, ettei laki pure häneen.” Tästä lausumasta Haverinen joutui heti tilille: hän ymmärsikin oitis myöntää sanansa pikaistuksissa tokaistuksi ja pyysi anteeksi sanomisiaan.

"Turuin är så hårdt at lagen icke bijtar på honom."

Tämän jälkeen tuomari tiedusteli lautamiehiltä ja käräjäväeltä, oliko heillä tietoa Turusen mahdollisista noitamenoista. Käräjärahvas kielsi mitään sellaista tietävänsä, ja nimismies sekä siltavouti olivat samaa mieltä. Lautamiehet lausuivat käsityksenään, että Turusella ja Haverisella oli vanhoja vihoja. Haverisesta lautamiehet antoivat huonon todistuksen: tämä oli ”ränkkä”, hänen kansaan ei kukaan toimeen tullut. Oikeus vapautti lopuksi Turusen taikuussyytteistä. Tuomio alistettiin vielä hovioikeudelle.

Mikä tarkoitettiin Hiidenmaljalla? Hiidenmaljan sijaan useimmiten puhuttiin Ukon maljasta tai Ukon vakoista, tapa, jota Agricolakin paheksui tähän tapaan:

Ja kun kevätkylvö kylvettiin
silloin ukon malja juotiin
Siihen haettiin ukon vakka
niin juopui piika että akka

Savon talonpojat joutuivat maksamaan 1540-luvulla 32 tynnyriä viljaa sakkoina siitä, että olivat juoneet Ukon maljan. Ruotsinkieliset kirjurit nimesivät tuolloin Ukon skandinaavisen ukkosen jumalan mukaan Thoriksi. Hauholla juotiin suuren kuivuuden vallitessa Ukon vakkoja kesällä 1662. Yhdeksän kannua olutta varattiin riittiin ja menoja johtanut Sigfrid Antinpoika lausui vyötäisiään myöten vedessä seisten tarvittavat sanat:

Pyhä Vcko ilman isä
Jumalan käskyläinen
sadetta sinä meilen suo,
ettei kuivuis Kucka kaunis
wilia wihelä waipuis…

Kyse oli siis hedelmällisyysriitistä, joka toteutettiin kylvöaikana tai esim. kuivuuden uhatessa. Joskus Ukon vakat järjestettiin hiisissä eli pyhissä lehdoissa. Jos Turunen todellakin joi Hiidenmaljan, lienee ollut kysymys enemmänkin markkinamatkaan liittyvästä hummailusta kuin varsinaisista palvontamenoista. Voi olla myös kyse siitä, että Haverinen keksi koko jutun aiheuttaakseen vaikeuksia vihamiehelleen. Joka tapauksessa kerimäkeläiset tiesivät Hiidenmaljojen juomisen merkityksen.

Lassi Makkonen koettaa voittaa maariidan taikuudella

Nimismies Elias Burman haastoi Kupialan Lassi Makkosen talvikäräjiin 1707. Syytteen mukaan Makkonen oli edelliskesänä 21.6. Pulkkilassa pidetyssä Laamanninoikeuden istunnossa heittänyt tuomarin pöydän alle pussin, jossa oli muutamia jyviä, kaksi pientä lastua ja hieman kartattua villaa. Makkonen ei saattanut syytettä kiistää. Hän sanoi, ettei mihinkään pahaan pyrkinyt, yritti vain voittaa maariidan, jota kävi naapurinsa Lassi Nylanderin kanssa. Taikaneuvon Makkonen oli saanut joltain tuntemattomaksi jääneeltä karjalaiselta talonpojalta. Asia erikseen, oliko kerimäkeläisillä tarvetta hakea taikaoppeja Karjalasta asti. Nimetön karjalainen talonpoika oli käräjätuvassa toki sopivampi taikakeinojen osaaja kuin esim. oman kylän asukas.

Kun Makkonen oli ensikertalainen eikä häntä muutenkaan tunnettu taikuuden harjoittajana, selvisi hän 40 kuparitaalarin sakolla. Päätös alistettiin vielä hovioikeudelle.

Hävisikö taikuus?

Makkosen tapauksen jälkeen ei Kerimäen käräjillä tietääkseni käsitelty taikuusjuttuja. Taikominen ja loitsiminen ei tietenkään loppunut. Valistuksen myötä 1700-luvulla valtiovalta alkoi menettää kiinnostustaan noituuteen ja taikuuteen. Taikuusjutuissa pitäjäläiset tuntuivat suojelevan epäiltyjä, ellei ollut kyse vahingoittamiseen pyrkivästä taikuudesta. Vihamiehen vahingoittamiseksi tehdyt ilmiannot vähenivät kai siksi, että väärästä ilmiannosta saattoi saada melkoisen rangaistuksen.

Kirkko jatkoi taisteluaan vanhoja uskomuksia vastaa. Daniel Juslenius kyseli piispantarkastuksessa 1737 kuudennusmiehiltä ja isänniltä, oliko Kerimäellä harjoitettu noituutta, taikuutta, juopottelua tai muuta huonoa elämää. Aiheen kysymykseen Juslenius sai huomattuaan seurakuntalaisten kristinuskon taidot heppoisiksi. Siksi saattaisivat pitäjäläiset vähäisten tietojensa takia sortua moisiin synteihin. Seurakuntalaiset luonnollisesti vakuuttivat kyseisten syntien olevan Kerimäellä tyystin tuntemattomia. Kuitenkin jo seuraavana keväänä armovuoden saarnaaja ja myöhempi kirkkoherra Henrik Brunnerus kyseli tuomiokapitulilta, voiko hän päästää ehtoolliselle henkilöitä, jotka eläimiä kuohitessaan lukuja ja puhalteluja, ts. lukivat loitsuja. Myös pyhien lehtojen ja uhripuiden palvojia oli edelleen. Tuomiokapituli vaati Brunnerusta toimittamaan pakanuuteen syyllistyneet oikeuden eteen, ehtoolliselle heitä ei saanut päästää ennen oikeudenkäyntiä. Brunnerus arvioi neuvon mahdottomaksi noudattaa: ei hän ketään oikeuteen haastanut.

Yrjön eli Jyrin päivää vietettiin 1600-luvulla – kuten nykyäänkin – huhtikuun lopulla, 23.4. Silloin oli tapana laskea karjaa laitumelle. Päivä ei enää luterilaisena aikana ollut kirkkopyhä, mutta Savonlinnan ympäristössä ei sinä päivänä edelleenkään tehty töitä. Muutenkin päivään liittyi erityisiä menoja. Matti Hakon mukaan Kumpurannassa kerrottiin, että vielä 1800-luvun lopulla vanhat miehet kävivät Yrjön päivän vastaisena yönä pitämässä jyrinhuutoa suuren kuusen luona mukanaan evästä ja viinaa. Toimituksella pyrittiin suojelemaan karjaa pedoilta ja edistämään viljankasvua. Tavalla lienee suora yhteys Ukon maljoihin tai Hiidenmaljoihin.

Noituuteen ja taikuuteen liittyvät oikeudenkäynnit vähenivät ajan mittaan ja näyttävät loppuneen Kerimäellä kokonaan varsin varhaisessa vaiheessa. Usko noituuden ja taikuuden hyvää tai pahaa tekevään voimaan ei hävinnyt pitkiin aikoihin. Liekö hävinnyt nytkään?

Lähteitä

Matti Hako: Voi maailma, sanoi sepän Iita.

Asko Mielonen: Vanhan Kerimäen historia I:1

Ukon vakoista: https://fi.wikipedia.org/wiki/Vakkajuhlat

Juttu Hiidenmaljasta: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3872256

Lassi Makkosen juttu: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=24171510