Into Konrad Inha Punkaharjulla

Punkaharjulla paistaa aurinko aina – ainakin matkailumainoksissa. Kyllä ei eilen (12.6) paistanut. Kun tallasin eilen Tuunaansalmen siltaa pitkin, iski tuuli vaahtopäiseltä Puruvedeltä kimppuun. Tuntui, että olisi pitänyt laitella kiviä tuulipuvun taskuun maakosketuksen varmistamiseksi. Lämpömittari plussan puolella kuitenkin, Suomen suvi suloisimmillaan. Hyviä puolia unohtamatta: ei itikan itikkaa. Mutta sadetta pidellessä esiin Kostulan kansakoulun opettajakirjaston teos numero 43 vuodelta 1921. Nimilehdelle on präntätty:

SUOMEN MAISEMIA

NÄKEMÄNSÄ MUKAAN KUVAILLUT

I.K. INHA

PORVOOSSA, 1909

WERNER SÖDESTRÖM OSAKEYHTIÖN KIRJAPAINOSSA

Into Konrad Inha, syntyään Konrad Into Nyström, kävi Punkaharjulla useamman kerran. Hän kertoi saapuneensa paikalle niin keväällä, kesällä kuin syksyllä. Kiireinen matkustaa Punkaharjulle junalla, mutta paras tapa on vesitie. Syvimmälle Inhan mieleen painui syksyinen matka iloisten tovereiden kanssa. Tuolloin ”kesän hekkuma oli silloin jo luonnosta kadonnut, mutta syksyn raikkaus tullut sijaan”.  Matkaa taitettiin tähtikirkkaana yönä aikaan. Inha kertoi, ettei olisi osannut matkasta nauttia niin paljon, ellei olisi aiemmin päiväsaikaan matkaa taittanut. Vaikka reitti oli vilkkumajakoilla viitottu, ylisti Inha laivamiesten taitoja, kun he pimeässä ja sumuissa selvisivät saarten ja karikkojen sokkeloissa törmäämättä maahan tai toisiin laivoihin. Mutta tuolle retkelle sattui kuulakas ilma. Öiseen aikaankin liikennettä väylällä riitti:

”Täydellä vauhdilla kiidettiin eteenpäin, rikottiin selillä tähtikenttä toisensa jälkeen, tähyttiin mustia maanhaamuja, joita liikkui ohitsemme, katseltiin vastaantulijain tuli. … Toinen valoryhmä toisensa jälkeen ilmestyi eteemme, punaisia, viheriäisiä, valkoisia tulia, ikään kuin olisi vastaamme uinut kokonaisia kyliä, milloin matkustajalaivoja, valaistuna kuin palatsi, milloin hinaaja, perässään puolenkymmentä lotjaa.”

Venetsialaiseksi illaksi tätä näytelmää muuan matkustajista nimitti.

Inha kiersi kameransa kanssa Suomen perusteellisesti. Hän väitti käyneensä jokaisessa Suomen tuolloisessa pitäjässä. Hän tunsi tietysti kirjallisuudesta ja osin maalauksistakin kuuluisimmat Suomen maisemat ennen kohteisiin saapumistaan. Usein hän näyttää jännittäneen ensikokemusta maisemaisänmaallisuuden maineeseen nostamista paikoista: onko paikka ennakkomainetta vastaava, tarjoaako se merkittävän kokemuksen?

Punkaharjusta Inha totesi, ettei siellä ole oikeastaan mitään, joka tekisi vaeltajaan paikan maineen mukaisen vaikutuksen ensisilmäyksellä. Ensimmäiseksi mieleen painuu viihdykäs rauhallisuuden tunne. Mutta hiekkarannat, harjunpyöreä selänne, kanervikot, oksattomat hongikot on katsoja nähnyt jo monella Suomen kankaalla. Kävelyretkillä Punkaharjun ominaisluonne vähitellen selviää:

”Se on luonnon erottama kappale yksinkertaisinta vanhinta luontoa, muistomerkiksi jäänyt selkien ja mantereitten välille. Luonto on siihen kasannut vain hietikoita ja kivikoita, varta vasten jättänyt pois hyötymaat, jotka ihmistä houkuttelisivat, ja tälle karulle maaperälle kylvänyt pelkkää petäjää, kaikkein vaatimattominta, mutta siitä suolimatta melkein kauneinta puutamme. Punkaharjulla ihminen on kerrankin käsittänyt luonnon viittauksen ja jättänyt tuon yksinkertaisen puiston häiritsemättä kasvamaan. Mitä on tehty, avattu siellä täällä vähän näköalaa, johdettu harjun selkää mutkitteleva maantie, on tehty vain siinä tarkotuksessa, että luonnon aikomukset sitä paremmin esiintyisivät.”

Inha kuvaili Punkaharjun vaihtelevia näköaloja innostuneesti löytäen lopulta maiseman keskeisimmän elementin:

”Mutta mitä olisi tämä kaikki ilman korkeata hongikkoa, joka ehjänä, tasaisena kattaa koko harjun ja seisoo rannoilla mitä uljaimpina rintamina. Kun vesi on tyynenä ja nämä rintamat kuvautuvat veden kalvoon, hohtavat kauas selälle, kun illan ruskot loistavat rungoilla ja koko luonto on vaipunut hartauteen, silloin on Punkaharju ihaninta.”

Inha kommentoi myös Punkaharjulle rakennettua rautatietä, jota yleisesti hänen mukaansa kiitetään siitä, ettei se mainittavasti häiritse harjun maisemia. Hän myöntää, että rautatie on istutettu maisemaan sitä pahemmin rikkomatta. Inha arvosti ja kuvasi kulttuurimaisemia, mutta piti kai koskematonta luontoa ja erämaata vielä tärkeämpänä. Mutta paremmin olisi Punkaharju luonteensa ja ominaisuutensa säilyttänyt, jos rautatietä ei olisi rakennettu ja Tuunaansalmea ja Punkasalmea silloitettu:

”Se (Punkaharju) on menettänyt rauhansa, sidottu jokapäiväisen elämänlevottomaan kiireeseen. Vaikkapa rata olisikin melkein näkymättömissä, niin muistuttavat kimakat vihellykset sen läsnäoloa. Leikkaukset, penkereet ja komeat kaarisillat häiritsevät luonnon yksinkertaista, mutta kuitenkin sanomattoman arkaa rakennetta”.

Vaan kuinka ollakaan, ilmastonmuutos saapui Punkaharjulle tätä kirjoittaessani. Kävely harjulle todistaa, että Inha oli oikeassa. Punkaharjun kruunu on korkea, ilta-auringossa kylpevä ja veden kalvoon heijastuva hongikko.

Aurinko paistaa, on taas kesä. Ja itikat.

Kuvailun lisäksi Inha tietysti kuvasi Punkaharjua. Voit hakea Inhan kuvia täältä: https://www.finna.fi/Search/Results?lookfor=inha+punkaharju&type=AllFields

Punkaharjulla kävellessäni otin itsekin muutaman kuvan. Huomattavasti helpommalla pääsin kuin Inha, kännykkä tuulipuvun taskussa ei paljon painanut. Samoille paikoille huomasin hakeutuneeni kuin Inha. Hänen ajoistaan on metsä selvästi kasvanut ja tahtoo joissain paikoissa peittää järvinäköalan.

Valtionhotellista Inha otti useampia kuvia. Saimi Hoyer ja kumppanit avaavat hotellin 23.6.2016 Nimeksi tulee Hotelli Punkaharju, Valtionhotelli-nimi saa väistyä historiaan.

Punkaharjulla on lukuisa määrä vaeltajien tallaamia polkuja. Niiden lisäksi on Metsähallitus ilahduttanut kulkijoita kivituhkalla päällystetyllä polulla, jolla kelpaa huonojalkaisemmankin turistin astella. Pariin kohtaan on rakenneltu kiviset portaat. Nämä kai kestävät seuraavaan jääkauteen, jos pohjatyöt on kunnolla tehty.

Runebergin kummulta lienee otettu eniten Punkaharjuaiheisia kuvia. Tässä näköalaa Puruvedelle päin.

Tämä kuva on Takaharjulta. Varsinainen Punkaharju on jorpakon toisella puolella.

Uuttakin on Punkaharjun luontoon ilmestynyt Inhan vierailujen jälkeen. Itkukuusi toivottaa tervetulleeksi arboretumiin.