Olaus Krogerus syntyi 1650. Hänen isänsä oli Samuel Olai Krogerus ja äitinsä Anna Bertilintytär Kettunius. Isä Samuel oli pappissukua, hänet nimitettiin Säämingin kirkkoherraksi 1643. Samuelilla ja Annalla oli ainakin seuraavat lapset: Bertil, Karin, Brita, Olaus, Maria ja Johan. Pojista Bertil ja Olaus seurasivat isänsä jälkiä pappisuralle. Maria avioitui isäänsä Säämingin kirkkoherrana seuranneen Matthias Erici Molleniuksen kanssa. Karinin, Britan ja Johanin kohtaloista emme tiedä juuri mitään.
Olaus Krogerus valmistui ylioppilaaksi Turusta 1671. Hän lienee toiminut aluksi opettajana, kunnes sai 1680 nimityksen Viipurin triviaalikoulun rehtoriksi. Kuningas nimitti Olauksen Kerimäen kirkkoherraksi 1692. Tehtävään häntä houkutti varmasti rehtorin tointa parempi palkkaus. Lisäksi häntä houkuttelivat synnyinseuduille sukuyhteydet viereiseen Sääminkiin: sisar Maria oli Säämingin kirkkoherran puoliso. Tosin puoliso oli ehtinyt vaihtua jo kahteen otteeseen. Marian ensimmäinen puoliso Matthias Erici Mollenius kuoli 1680 ja hänen seuraajansa Matthias Hangelius 1684. Maria oli nyt naimisissa kirkkoherra Thomas Jacobi Aganderin kanssa. Myös sisaret Karin ja Brita oleskelivat Säämingissä.
Krogeruksen ensimmäinen vaimo oli Anna Tuomaantytär. Annan ensimmäinen aviomies oli ollut Kerimäen kirkkoherrana 1659-1679 toiminut Olaus Herman von Borgen. Krogeruksen ja Annan avioliiton solmimisajankohta ei ole tiedossa. Joka tapauksessa Anna oli selvästi puolisoaan vanhempi, ikäeroa saattoi olle parikymmentä vuotta. Annalla oli edellisestä avioliitosta ainakin poika Herman, joka ylioppilaaksi tultuaan päätyi virkaurallaan voudiksi.
Olaus Krogeruksen toimiessa Kerimäen kirkkoherrana Suomea koettelivat ankarat nälkä- ja tautivuodet 1696-98. Kerimäki näyttää menettäneen väestöstään kolmanneksen. Ennen nälkäkatastrofia pitäjässä oli asukkaita noin 2700, kuolonvuosien jälkeen enintään 1800. Tällainen väestökato vaikuttu tietysti kirkkoherran palkkaetuihin, kun papinverojen maksajien määrä väheni dramaattisesti. Krogerus näyttää pitäneen tilanteessa huolen eduistaan, sillä hän pyrki ottamaan kappalaiselta eräitä tämän vanhoja tulolähteitä mm. lastenhautaamisesta ja ristiäisistä.
Seurakuntalaistensa kanssa Krogerus näyttää tulleen toimeen hyvin. Hän peri edeltäjiltään muutaman maariidan, jotka olivat Savon sekavista maanomistusoloista johtuen perin tavallisia. Krogeruksen virkatoimista ei valituksia esitetty. Mutta tuskin suurista nälkävuosista oli selvitty, kun Krogerukselle ja koko pitäjälle alkoi nousta uusia uhkia,
Venäjä, Tanska ja Puola solmivat 1600-luvun lopussa liiton Ruotsin kukistamiseksi. Ruotsin nuori soturikuningas Kaarle XII kukisti Venäjän joukot Narvan taistelussa 1700. Tämän jälkeen hän vei armeijansa Puolaan. Suomen suunta jäi avoimeksi Venäjän tsaari Pietari Suurelle, joka miehitti Ruotsille kuuluneen Inkerinmaan ja perusti sinne Pietarin kaupungin. Jo tuolloin Inkerinmaalta saapui jokunen sotapakolainen Kerimäen ja Savonlinnan suunnalle. Sota merkitsi myös ylimääräisiä väenottoja. Kun sato jäi ainakin 1703 ja 1705 heikoksi hallojen takia, kävi siviiliväestön tilanne ahtaaksi.
Laiton avioliitto ja kuolemantuomio
Olaus Krogeruksen puoliso Anna sairasteli vuoden ajan ja kuoli joskus alkuvuodesta 1705. Kirkkoherra selitti taloutensa menneen aivan hunnigolle leskeysaikana, joten hän solmi uuden avioliiton 14.10.1705 edesmenneen vaimonsa sisarentyttären Kristina Schmidtin kanssa. Lisäsyynä avioliitolle Krogerus mainitsi venäläisten Sortavalaan tekemän hyökkäyksen. Se säikäytti hänet, koska hänellä ei ollut ketään vanhuuden varalle hoitamaan ja auttamaan häntä ja omaisuuttaan pakoon vihollisen hyökkäykseltä. Vihkimisen suoritti ilman kuulutuksia Inkerinmaalta sotaa paennut pappi Simon Agander, joka oleskeli tuolloin Joutsenossa. Agander tutki lankoussuhteen ja katsoi, ettei se muodosta avioestettä. Piispan johtama Viipurin konsistori oli eri mieltä: se erotti 18.4.1706 Krohgeruksen virastaan.
Asiaa käsiteltiin Kerimäen kesäkäräjillä 1707. Nimismies Elias Burman vaati kuolemantuomiota Krogerukselle ja Kristinalle sekä Mooseksen lain että maallisen lain perusteella. Krogerus puolustautui sanomalla, ettei tiennyt kyseenalaista avioliittoa niin ankarasti kielletyksi. Kun avioliiton voi solmia kuninkaan luvalla serkusten kesken, olisi hänen avionsa tullut sallia, koska kysymys ei ollut verisukulaisuudesta vaan enemmänkin lankoudesta.
Kristina puolestaan selitti, että hän joutui edellisen miehensä kuoleman jälkeen pakenemaan vihollista Kerimäelle. Olaus Krogerus oli puhunut hänelle 8 päivää ennen vihkimistä avioliitosta, johon Kristina ei ollut antanut suostumustaan. Seuraavana sunnuntaina Simon Agander oli kutsunut hänet syytä kertomatta kirkkoherran pappilaan. Siellä Agander oli tiedustellut, kuinka läheistä sukua hän oli Krogerukselle. Kristina oli kertonut olevansa vaimovainajan sisarentytär. Tämän kuultuaan Agander oli sanonut Kristinan ja Krogeruksen voivan solmia avioliiton. Tällä perusteella Kristina oli suostunut vihkimiseen, jota ei siis tiennyt kielletyksi. Hän jätti asian "Jumalan ja korkean esivallan käsiin, odottaen miehensä kanssa armollista anteeksiantoa". Paikalla oli runsaasti Kerimäen rahvasta, joka valitti suuresti menettäneensä hyvän ja uskollisen sielunpaimenen. Väki pyysi, että valituksen lisäksi pöytäkirjaan merkittäisiin esirukous papin puolesta.
Käräjäoikeuden päätös oli ankara. Avioliittoa ei voinut hyväksyä jumalallisen eikä maallisen lain perusteella, ja tämä Krogeruksen olisi pappismiehenä pitänyt tietää. Moinen avioliitto oli kielletty Leviittain kirjan 18 luvun 14:ssä ja 20 luvun 20:ssä jakeessa ja tämän mukaan myös maallisessa laissa, jotka yhdessä säätivät teosta kuolemanrangaistuksen. Päätös alistettiin hovioikeuden tarkastettavaksi.
Henki säilyi, köyhyys koitti
Hovioikeuden päätös ei ole tiedossa, sen pöytäkirjat katosivat sodan melskeissä tai tuhoutuivat viimeistään Turun palossa 1827. Voimme kuitenkin päätellä, että hovioikeus lievensi tuomiota, sillä aviopari säilytti päänsä mestaajan pölkyltä. Virkansa Krogerus menetti, ja siitä alkoivat pahat talousvaikeudet. Köyhyydessä kitunut kirkkoherra vetosi vielä kuninkaaseen saadakseen virkansa takaisin. Hän selitti, ettei tiennyt aviota laittomaksi ja vetosi siihen, että kuninkaan luvalla serkutkin voivat avioitua. Hänen tapauksessaan kyse oli lähinnä lankoudesta. Mukana vetoomuksessa oli myös Kristina Schmidtin äidin Maria Tuomaantyttären kirje kuninkaalle. Hän kertoi Kristinan syntyneen kauan ennen edellistä avioliittoa, joten hän oli samaa sukua kuin tätinsä, mutta eri sukulinjaa. Maria kertoi, että venäläiset olivat ryöstäneet koko hänen omaisuutensa Narvassa, tappaneet lapset ja lapsenlapset, vain Kristina oli elossa. Kerimäelle Maria oli paennut Sortavalasta. Nyt Maria oli "vanha, vaivainen ja koviakokenut leski". Hän pyysi kuningasta palauttamaan vävylleen kirkkoherran viran.
Käräjäpöytäkirjassa mainitaan, että Krogerus ja Kristina olivat ehtineet saada jo lapsenkin. Lapsi oli poika Samuel, joka seurasi sittemmin isänsä jälkiä pappisuralle ja päätyi Kangasniemen kappalaiseksi. Perheen elämä oli niukkaa, kun isä jäi viran menetettyään vaille tuloja. Jo talvikäräjillä 1707 Paavo Honkanen velkoi Krogerukselta hevosenhinnasta jäänyttä velkaa. Krogerus tuomittiin poissaolevana maksamaan vaaditut 13 kuparitaalaria. Vuotta myöhemmin kauppias Henrik Sachlin velkoi entiseltä kirkkoherralta pitemmän ajan kuluessa syntynyttä 168 kuparitaalarin velkaa. Krogerus ei ollut paikalla, häntä edusti vaimo Kristina. Hän myönsi saatavan, mutta pyysi lykkäystä, koska aviopari ei köyhyytensä vuoksi kyennyt maksamaan. Oikeus ei voinut lykkäystä myöntää, vaan Krogeruksen oli maksettava velka viivytyksettä. Samoilla käräjillä Krogeruksen puolesta selitettiin, että hänellä oli saatavia kerimäkeläisiltä. Kuudennusmiehet määrättiin auttamaan Krogerusta saataviensa keräämisessä.
Krogerus saapui paikalle 1709 syyskäräjille velkomaan kruununvouti Carl Thielin leskeltä Elisabeth Strengbergiltä rästisaatavia vuosilta 1703-1706 Pulkkilan ratsutilalta. Krogerusta vaadittiin vannomaan saatavansa todeksi. Sen hän tekikin.
Vuonna 1707 Krogerus ja Kristina henkikirjoitettiin Kerimäellä. Heillä oli tuolloin taloudessaan apuna vielä renki ja piika. Vuonna 1708 he olivat siirtyneet asumaan Tynkkylänjoelle Sääminkiin. Palveluväkenä oli piika. Seuraavien vuosien henkikirjoissa avioparista ei löydy merkintää. Ilmeisesti he olivat vajonneet niin pahaan köyhyyteen, etteivät kyenneet maksamaan edes henkirahaa. Tynkkylänjoella he kuitenkin asuivat edelleen, sillä 6.4.1709 avioparille syntyi tyttölapsi, joka sai nimen Anna Maria.
Ruotsi joutui Baltiassa ja Suomen suunnalla entistä ahtaammalle 1709. Pakolaisia saapui nyt joukottain. Ensimmäinen nälkäänkuolleiksi mainittujen joukkohautaus tapahtui Kerimäellä 4.4.1709. Tuolloin haudattiin 44 kylille ja maanteille kuollutta vainajaa. Vuoden loppuun mennessä haudattiin kaikkiaan 145 nimettömäksi jäänyttä pakolaista joukkohautoihin. Kerimäkeläisiä haudattiin 241, kolminkertainen määrä edellisvuoteen verrattuna. Seuraavana vuonna nimittäminä haudattiin 200 pakolaista, heistä peräti 145 huhtikuussa. Vainajia saattoi olla enemmänkin, tuskinpa kaikkia saatiin kristillisesti haudatuiksi. Kuolleet on mainittu yleensä nälkään nääntyneiksi, mutta varmasti pakolaisten mukana tulleet kulkutaudit aiheuttivat yhtä lailla kuolemia. Luultavasti Itä-Suomeenkin tuli pakolaisvirran myötä ruttoa, keskiajan pahamaineisen Mustan surman ajan mittaan lieventynyttä versiota. Ruttoa esiintyi tuolloin Suomessa viimeistä kertaa.
Venäläisjoukot valtasivat kesällä 1710 Viipurin ja Käkisalmen. Elokuussa vihollinen tunkeutui ensimmäistä kertaa Kerimäelle, mutta joutui peräytymään nopeasti. On epäselvää, milloin Krogerus perheineen päätti lähteä pakoon venäläishyökkäyksiä. Viimeistään tämä lienee tapahtunut sen jälkeen, kun kasakkajoukko vei vangikseen 23.1.1711 Kerimäen kappalaisen Petter Salmeniuksen. Salmenius ei päässyt palaamaan Suomeen, mutta säilytti henkensä, sillä hän toimi pappina Inkerissä muutaman vuoden ennen kuolemaansa.
Pakoon vihollista
Olaus Krogerus pakeni perheineen Joroisten suuntaan, siellä hänellä oli turvanaan sukulaisia. Ainakin pitäjän kappalainen Henrik Krogerus lienee ollut jotain sukua Olaukselle. Olaus Krogeruksen matka päättyi Joroisiin, missä hän kuoli helmikuussa 1711. Kuolleiden luettelossa mainittu päivämäärä 19.2. lienee ollut hautauspäivä.
Olaus Krogerus lienee ollut jo Kerimäelle saapuessaan jotenkin sairaalloinen mies, sillä hän piti apupappia lähes jatkuvasti. Apulaisen palkka hänen piti maksaa itse. Vaivaisuuteen viittaa myös se kiire, jota hän piti naidessaan Kristinan ensimmäisen puolison kuoltua. Kristina oli miehelleen tuki ja turva, hän hoiti myös miehensä asioita käräjillä esim. 1708. Kristiinan piti olla myös 16. - 17.2.1711 Leppävirran käräjillä vastaamassa kiistassa neljästä heinäkuormasta. Sopimuksen heinistä oli tehnyt Kristina, ei hänen puolisonsa. Miehensä kuoleman vuoksi Kristina ei päässyt paikalle eikä saanut edustajaakaan käräjille. Hänet tuomittiin korvauksiin, mutta kesäkäräjillä hän sai tuomion oikaistuksi ja vielä kolmen kuparitaalarin korvauksen kuluistaan.
Olauksen ja Kristinan avioliitto oli kai melko pian vuoden 1707 oikeudenkäynnin jälkeen katsottu lailliseksi, koska kuolemantuomio oli peruttu ja Kristinaan suhtauduttiin laillisena aviovaimona. Tämä ei auttanut Krogerusta saamaan takaisin virkaansa, sillä Kerimäen kirkkoherraksi oli nimitetty jo 1707 Lars Brunnerus.
Miehensä kuoltua Kristina Schmidt jatkoi pakomatkaa lastensa Samuelin ja Anna Marian kanssa. Hän tapasi leskeksi jääneen Viitasaaren kappalaisen Israel Benedicti Cuneliuksen, jonka kanssa hän meni naimisiin 27.5.1712. Tämä oli siis Kristinan kolmas papin kanssa solmittu avio. Sekin jäi lyhytaikaiseksi, sillä Israel Cunelius haudattiin 13.9.1713 Viitasaarelle. Kristinan kuolinajasta ei ole tarkkaa tietoa, hänen tiedetään olleen elossa vielä 1727. Kristinan tytär Anna Maria avioitui 16-vuotiaana Israel Cuneliuksen pojan Pentin kanssa vuonna 1725. Sekä Anna Maria että hänen veljensä Samuel saivat lapsia, joten Olauksen ja Kristinan suku jatkui.
 |
| Olaus Krogeruksen nimikirjoitus 1702 henkikirjassa. |
Kirjallisuutta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti