Maria Mielosen sukujuuria

Isän äitini Maria Pennanen syntyi Kuokkalassa 3.11.1873. Hän kuoli 15.3.1916, muutaman tunnin isäni syntymän jälkeen. Selvitän tässä hieman isoäitini suvun vaiheita Kerimäellä.

Yrjö Pennanen on tallentanut kirjaansa Kerimäen Pennasten vaiheista sukutarinan siitä, kuinka Pennaset saapuivat Kesälahdelta Kerimäelle. Kertomus sijoittaa sijoittaa tapahtumat isonvihan aikaan. Pennasen emäntä oli saanut viestin miehensä kaatumisesta Syrjäsalmella. Suurista tappiosta ärtynyt vihollinen yllätti kylän asukkaat ja telkesi väen riiheen, joka sytytettiin tuleen. Savun noustessa jo riihestä raahasi eräs kasakka vieä Pennasen emäntää sinne. Raskaana oleva emäntä lankesi polvileen rukoilemaan armoa itselleen ja pian syntyvälle lapselleen. Kasakka muisti silloin oman vaimonsa ja lapsensa, sääli raskaana olevaa naista ja päästi tämän pakoon. Etteivät toiset sotilaat olisi huomanneet tätä, neuvoi kasakka emäntää: "Puti puti savun alle." Näin emäntä pelastui savun suojiin. Metsiä ja Puruveden rantoja kierrellen hän saapui Kerimäen  puolelle Raikuun kylään. Raikuussa Pennasen emäntä synnytti esikoisensa. Pojan nimeksi annettiin Heikki. Emäntä avioitui sittemmin Riikonen-nimisen miehen kanssa. Sittemmin Heikin aikuistuttua ja avioiduttua Pennasen emäntä osti Kuokkalasta Sairalanmäen tilan, joka on edelleen suvun hallussa.

Miltä tämä pelastustarina näyttää historiallisten lähteiden valossa? Pennasen suvun tulosuuntana Kesälahti on todennäköinen: Kesälahdella Pennasia asui sekä kirkonkylässä että varsinkin Totkuinniemessä. Yritin aikanani yhdistää Pennasen suvun 1703 Kuokkalassa autiotilan ottaneeseen viljelyyn ottaneeseen Heikki Spanniseen. Arvelin sukunimen muuttuneen Spannisesta Pennaseksi. Tämä ei kuitenkaan pidä paikaansa, sillä Spannisen sukua on ollut Kerimäellä jo 1600-luvun puolella. Spannisia löytyy Kerimäen lisäksi vain pari henkilöä Säämingistä ja Kangasniemeltä. Spannisten suvussa näkyy olleen 1700-luvulla tyttöonnea. Esim. vuosina 1770-1795 kastettiin Kerimäellä lapsia, joiden äidin sukunimi oli Spanninen, kaikkiaan 26. Vastaavasti Spanninen oli isän sukunimenä vain Antti Spannisen lapsilla, kolmeen kertaan, Tämä johti sukunimen harvinaistumiseen niin, että kun Alakuonassa asustellut loismies Antti Spanninen tuli avioduttuaan isäksi vuonna 1853, sai hänen lapsensa sukunimen Spanninen ensimmäistä kertaa Kerimäellä vuoden 1777 jälkeen. Antinkin lapset olivat tyttäriä, joten sukunimi näyttää sammuneen Kerimäellä.

Samoin kävi koko maassa. Väestötietojärjestelmään sijoitettiin kaikki elossa olleet suomalaiset 1960-luvulla, samalla heille annettiin henkilötunnus. Henkilötietojärjestelmä ei tunne yhtään Spanninen-nimistä henkilöä, ei elävää eikä kuollutta.

Pennaset Sairalanmäen Heikki Riikosen talossa

Pennasten suvun vanhimpien vaiheiden selvittämistä hankaloittavat kirkonkirjojen puutteet. Kastettujen ja haudattujen luetteloita on säilynyt vuodesta 1707, mutta niissä on aukkoja ja puutteita. Vanhin rippikirja, jossa Sairalanmäen Pennaset ovat mukana, on vuosilta 1775-87. Siinä mainitaan Sairalanmäen isäntänä 1725 syntynyt Erkki Riikonen ja hänen vaimonaan Anna Nousiainen. Lisäksi perheeseen kuului ottopoika (stiufson) Antti Pennanen, joka oli syntynyt 1737. Kastettujen luettelosta ei löydy vuodelta 1737 Antti Pennasta, joten syntymäpäivä ei ole tiedossa. Antin vaimo oli 1740 syntynyt Walpuri Kiiskinen. Heillä oli seitsemän lasta: Mauno (s. 24.12.1763), Anna (s.1766), Kristiina (s. 10.4.1769), Erkki (s. 29.5.1774), Katariina (s. 28.2.1776), Matti (s. 5.11.1777) ja Antti (s. 19.1.1781). Annan nimeä en löytänyt kastettujen luettelosta, ainoastaan rippikirjasta. 

Rippikirja 1775-1787. Linkki toimii vain, jos olet SSHY:n jäsen

Runsas lapsikuolleisuus oli tyypillistä 1700-luvulle. Pennasten esikoispoika Mauno kuoli 1778, Erkki eli vajaan vuoden ja Matti seitsenvuotiaaksi (kuoli 25.6.1785). Tytär Katariina lienee kuollut heti synnyttyään. Kuolinpäiväksi on merkitty 14.10.1776. En löytänyt hänen nimeään syntyneiden luettelosta. Siten seitsemästä lapsesta vain kolme eli aikuisikään. Taloa jäi aikanaan pitämään nuorin poika Antti.

Kirkonkirjoista ei saa enempää tietoa Erkki Riikosen ja Antti Pennasen välisestä suhteesta. Henkikirjoista on hieman apua. Antti Pennanen ilmestyy henkikirjaan 1755.

Henkikirja 1755

Henkirahaa maksoi tuolloin Erkki Juhonpoika Riikosen ja hänen vaimonsa lisäksi ensimmäistä kertaa ottopoika Antti, joka mainitaan 15-vuotiaaksi. Juuri tuossa iässä alkoi henkirahan maksaminen. Rippikirjan mukaan Antti oli tosin jo 18-vuotias. Niin hän varmaan olikin, mutta talonpoikainen säästäväisyys lie lykännyt verollepanoa. Henkikirjoittajalla ei ollut mahdollisuutta tarkistaa Antin ikää, olihan kahtiajaetun pitäjän pappila asiakirjoineen Venäjän puolella. Ottopoika otettiin tuohon aikaan yleensä siinä tapauksesessa, ettei avioparilla ollut omia lapsia. Heikki ja Anna Riikosella ei näytä olleen omia lapsia.

Lähteet siis vahvistavat Riikosten ja Pennasten sukujen välillä olleen jonkinlaisen yhteyden. Asiakirjoista ei voi tosin päätellä tarkempaa tästä suhteesta. Sukutarinan maininta siitä, että Sairalanmäki olisi ostettu suvun esiäidin Kesälahdelta tuomin rahoin, näyttää mahdottomalta. Riikoset asuivat hankikirjojen mukaan talossa viimeistään 1688. He eivät olleet kylässä vielä 1682, mutta vuosien 1683-87 henkirjat ovat kadonneet.

Seuraava rippikirja on vuosilta 1787-1801. Erkki Riikonen oli edelleen talon isäntä, mutta vaimo Anna oli kuollut 65-vuotiaana 1786. Erkki kuoli viisi vuotta myöhemmin, haudattujen luettelon mukaan 73-vuotiaana. Rippikirjan mukaan hän oli syntynyt 1725, mutta haudattujen luettelon mukaan seitsemisen vuotta aiemmin. Moiset ristiriitaisuudet ovat perin yleisiä Kerimäen kirkonkirjoissa 1700-luvulla.

Rippikirja 1787-1801.  Linkki toimii vain, jos olet SSHY:n jäsen.

Antti Pennasen isännyys

Antti Pennanen oli nyt Sairalanmäen talon isäntä. Vaimo Valpuri Kiiskinen kuoli marraskuussa 1768. Onneksi talossa oli kuitenkin naisväkeä. Tytär Kristiina avioitui 1793 Pekka Käyhkön kanssa. Anna oli solminut avioliiton Taavetti Kososen kanssa joskus ennen vuotta 1787. Sitä aiemmilta vuosilta ei ole säilynyt tietoa vihityistä. Tytärten aviopuolisot olivat kotivävyjä. Työtä varmasti riitti talossa, sillä viljely perustui edelleen osittain runsaasti työvoimaa vaativaan kaskeamiseen. Antti Pennanen lahjoitti puolet tilasta Pekka ja Kristiina Käyhkölle. Lahjoitus vahvistettiin käräjillä 5.12.1795. Tämä käy ilmi eräästä myöhemmästä asiakirjasta. Pekka Käyhkö toi mukanaan taloon oman osuutensa kotitalostaan (Alakuona 3). Myös poika Antti ennätti avioliittoon 1802 Kerimäen kylästä kotoisin olleen Anna Ollintytär Tynkkysen kanssa.

Antti Pennanen oli jossain vaiheessa ottanut Kuokkalan kestikievarin hoidettavakseen, kuten oheisesta henkikirjakuvasta näkyy. Lähdeaineiston aukkojen vuoksi ei ole tietoa siitä, minä vuonna hän tämän toimen aloitti, mutta kestikievarinpitäjänä hänet mainitaan viimeisen kerran 1797.

Henkirja 1794. Sairalanmäen kylässä oli kaksi taloa. Numeron 1 omisti Kerimäen Ruotsin puolen nimismies, asessori Isaac Falck. Talon numero 4 omisti kestikievaria pitänyt Antti Pennanen.

Yrjö Pennanen on tallentanut kertomuksen hevosmiehenä tunnetun Antti Pennasen mustasta orista. Eräänä kesäisenä aamuna kuultiin kovaa töminää ja hevosen hirnahtelua. Musta ori tuli kotiinsa täyttä neliä. Karhu oli hypännyt hevosen selkään upottaen kyntensä syvälle lihaan. Hevonen säntäsi kotiinsa avunhakuun ja laukkasi avoinaisen kujan läpi. Hevonen mahtui avoimista ovista sisään, mutta karhun otsaluu murskautui oviaukon ylähirteen. Hevonen selvisi haavoilla, ja talonväki sai karhupaistia kotiin tuotuna.

Suku kasvaa - talo jaetaan

Antti Pennanen kuoli syksyllä 1805. Kuollessaan hän oli 68-vuotias. Kuolinsyyksi mainitaan "ålder", siis vanhuus. Antti Antinpoika Pennasesta tuli isäntä 24-vuotiaana. Antille ja hänen vaimolleen Annalle syntyi viisi lasta. Vanhin tytär Maria avioitui yläkuonalaisen Pekka Hirvosen kanssa 1825 ja toinen tytär Magdaleena Kuokkalan Matti Luostarisen kanssa viisi vuotta myöhemmin. Pojista vanhin, isänsä mukaan nimetty Antti Antinpoika, syntyi 1810. Hän kuoli kuitenkin jo 1829. Seuraavana syntyi 1814 Mauno, joka Antin kuoltua jäi vanhimpana poikana pitämään taloa. Kolme vuotta myöhemmin syntynyt Petter rakensi avioduttuaan talon Sairalanmäen ulkopalstoille Kattilamäkeen. 

Sairalanmäen talo jaettiin virallisesti 1855 ja Petter Pennasen osuus sai maarekisteriin numerokseen Kattilamäki 7. Talon nimeksi tuli Pennala. Kun Kattilamäessä ei ollut rakennuksia, sai Petter vielä tasingoksi Pennaloiden rajalla sijainneen Toramäen tilan (Kattilamäki 6). Kuokkalan Pennasten talon nimettiin myös Pennalaksi, sen rekisterinumeroksi tuli Kuokkala 6. Isonjaon yhteydessä koko Sairalanmäen kaksitaloisen kylän nimi hävisi. Pennasten tilojen lisäsi Sairalanmäen maista muodostettiin talot Haapalahteen, Riikolaan, Kumpurantaan, Savonrannan Hankavaaraan ja Säämingin Haapalaan. Kuokkalan ja Kattilamäen Pennasten yhteistyö jatkui kiinteänä 1800-luvulla jo käytännön syistäkin. Taloilla oli yhteisiä kaskimaita ja kalavesiä. Pennasilla oli maanomistuksia Savonrannalla ja sitä myötä kalavesiä Orivirran lähellä.  Kalastusmatkaa kertyi hyvinkin 25 kilometriä, josta osa jouduttiin kulkemaan järvien kannasten kautta venettä vetäen.

Antti Antinpoika Pennanen kuoli 1822 vain 42-vuotiaana kuumetautiin. Alaikäisten lasten holhoojaksi määrättiin Olli Tynkkynen, luultavasti Anna-äidin veli. Talossa tarvittava miesvoima oli paljolti Pekka Käyhkön ja hänen poikiensa harteilla. Työvoimapulaa helpottivat torpparit: heitä oli 1830 peräti kuusi. Pekka Käyhkön kuoltua 1828 hänen poikansa hallitsivat puolta talosta. Vuoden 1840 henkikirjan mukaan Antti Pennasen leskelle kuului tilasta puolet, Niilo Pekanpoika Käyhkön osuus oli 1/6 ja Pekka Pekanpoika Käyhkön osuus 1/3.  Rippikirjassa Pennaset ovat omana perhekuntanaan ja Käyhköt omanaan. Käyhköt näyttävät sittemmin isonjaon yhteydessä siirtyneen Hankavaaraan Savonrannalle. Tarkempi asian selvittely vaatisi Kerimäen isojakoasiakirjoihin tutustumista. Niitä ei ole digitoitu, enkä koronaepidemian takia ole lähtenyt Kansallisarkistoon mikrokortteja penkomaan. 

Kuokkalan Pennalan isännäksi jäänyt Mauno Pennanen avioitui 1839 Katariina Antintytär Haverisen kanssa. He saivat neljä lasta. Tyttäret Anna ja Katariina avioituivat. Pojista vanhempi, vuonna 1841 syntynyt  Pekka Juhana Maunonpoika jäi talon isännäksi ja avioitui Enonkosken Hanhivirralta kotoisin olleen Maria Abrahamintytär Östringin kanssa. 

Nuorempi veljeksistä, vuonna syntynyt 1846 Antti Albin Maunonpoika, jäi hänkin taloon ja avioitui 1871 Wilhelmiina (Miina) Redsvenin kanssa. Antille ja Miinalle syntyi kolme lasta. Antti kuoli jo 1880 vain 33-vuotiaana keuhkotautiin, siis luultavasti tuberkuloosiin. Lapsista vuonna 1879 syntynyt Otto kuoli ennen isäänsä: hän eli vain nelisen kuukautta kuollen hinkuyskään (kikhosta). Isättömäksi jääneet tyttäret Emilia (s. 1871) ja Maria (s. 1873) jäivät sittemmin myös vaille äidin huomaa. Miina nimittäin solmi avioliiton Olli Haverisen kanssa 1883, ja pariskunnalle syntyi sittemmin neljä lasta. Olli Haverinen oli tuossa vaiheessa talollinen, mutta myöhemmin hänet merkittiin Miinan kanssa tilattomaan loisväkeen kuuluviksi. Emilia ja Maria jäivät Pennalan taloon, heillehän kuului isänsä osuus tilasta. Tytöille määrättiin ulkopuolinen edunvalvoja. Muistan tätieni aikoinaan moittineen holhousta: tytärten etua ei hoidettu parhaalla mahdollisella tavalla. Emilia sairastui 1888 lavantautiin, johon sitten kuolikin, Maria selviytyi aikuiseksi: hän avioitui 1895 isoisäni Paavo Mielosen kanssa. Paavon ja Marian myöhemmistä vaiheista toisaalla blogissani.

Pesuvati Kirkkojärven laineilla

Tampere – Pori –radan valmistuminen 1895 aloitti laivaliikenteen Kirkkojärvellä. Laivareitti kirkonkylästä Siuron asemalle ruopattiin vähin syvennyksin valtion 1895 antaman määrärahan turvin. Väylä ja Siuron satamalaituri valmistuivat helmikuussa 1896. Jo tammikuussa laivaa Kirkkojärvelle puuhaavat yksityiset pitivät kokouksen ja pian uskalsivat tilata aluksen Tampereen konepajalta. Laiva sai nimen Kyrö. Se oli rautarunkoinen, 13,25 metriä pitkä, 3,43 metriä leveä ja varustettu 8 hevosvoiman höyrykoneella. Laiva tuotiin osina rautateitse Siuroon, jossa se koottiin. Laiva katsastettiin 16.7.1896. Se saapui seuraavana yönä Hämeenkyrön kirkonkylään sille rakennettuun laituriin Kyrösjoen suuhun. Pappilanjokeahan saatettiin tuolloin vielä kutsua vanhalla nimellään. Somalta, sirotekoiselta ja kaikin puolin tarkoitustaan vastaavalta näytti laiva Aamulehden kirjeenvaihtajan mielestä. 

Neitsytmatkalla Kyrö joutui  ensimmäiseen onnettomuuteen: se ajoi merkitsemättömälle karille Enonselällä. Potkuri vaurioitui, mutta se ei estänyt matkantekoa. Potkuri korjattiin ilmeisen nopeasti Siurossa, sillä tiistaina 21.7. laiva oli vihkiäismatkallaan. Vihkiäisistä kirjoitti Tampereen Sanomiin kaksiosisen jutun sujuvakynäinen kirjoittaja, luultavasti opettaja Frans Enok Nyman. Hän korosti laivayhteyden merkitystä Hämeenkyrön lisäksi Ikaalisille. Joki tehtaalle oli ruopattava oitis, jotta pitäjien välinen yhteys paranisi. Reportteri kertoi, että s/s Kyrö on "koko sukkela": se pyyhkäisi yli puolitoista peninkulmaa tunnissa. Siuron ja Hämeenkyrön kirkonkylän välinen matkan alus viiletti tunnissa ja 20 minuutissa. Miehistöä tarvittiin lämmittäjä ja koneenhoitaja, joka toimi myös "katteina" eli kapteenina. Laivaan sai ottaa 50 matkustajaa. Kello 16 kaikki kutsuvieraat olivat saapuneet, joten Kyrö pääsi matkaan. Väkeä oli kertynyt niin paljon, että laivan perään köytettiin soutuvene, johon sijoitettiin muutama matkustaja, ettei ylitettäisi 50 matkustajan rajaa laivalla.

Kirjoittaja ylisti laivareittiä Siurosta kirkonkylään yhdeksi maan kauneimmista. Hän kertoi myös lyhyitä tarinoita mm. Linnavuoresta, Murhasaaresta, Purimosta ja Huupon verokivestä. Viktor Vilhelm Raipala oli laivayhtiön isännöitsijä, nykyisin termein kai toimitusjohtaja. Raipala oli kerännyt tietoja kuulusta Pylsyn penkistä ja kertoi niitä yleisölle. Läheisen Pylsyn talon ukko oli saanut emännäkseen äkeän eukon. Aviopari lähti jouluaattona sulaan salmeen nuottaa vetämään. Paluumatkalla akka vaati päästä katsomaan kallion penkkiä, todeten "woihan tuossa istuakin". Ukko totesi, ettei jouluaattona ennätä, voihan sitä joskus muulloin istua. Akka ärjyi, torui ja reuhtoi niin, että ukko totesi, ettei tuosta pääse kuin tottelemalla. Ukko päätti kuitenkin tehdä pienen kepposen. Hän laski veneen liki kalliota. jolloin eukko loikkasi ketterästi kallionkielekkeelle istumaan. Ukko lähti soutelemaan kotiinsa välittämättä akkansa nostamasta hirmuisesta metelistä. Ukon sydän ei ollut vielä kokonaan kivettynyt, vaan hän lähti illalla katsomaan eukkoaan. Emäntä ei ollut vielä lannistunut, totesi vaan: "Jopa täytyi, jopa täytyi". "Eihän toki täydykään", totesi ukko ja souteli kotiinsa. Aikaisin aamulla hän taas souteli eukkonsa ohi. Tämä oli yön aikana maltillistunut ja ystävällistynyt: "Auta ukkokulta minut täältä!" Ukko auttoi, ja sen jälkeen he elivät sovinnollisesti. Paikka sai nimen "Pylsyn penkki", ja sitä alettiin pitää paikkakunnan ensimmäisenä emäntäkouluna. Raipalan mukaan emäntäkoulua ei ole tarvittu sen koommin, koska "meidän eukot kilttiä ja leppeitä kun owat siitä asti olleet". Neitsytmatkalla esitettyä tarinaa toistettiin vielä yli 100 vuotta myöhemmin Purimo-laivalla matkustajien iloksi. 

Jutun toinen osa ilmestyi Tampereen sanomissa 27.2. Kirjoittaja kuvasi kauniisti, miten matkalla "wasta niitetyt wihreät niityt laiwaa kummastelewine karjoineen, ruiswainiot wasta pystytettyine kuhilaineen, tuulen hengessä lainehtiwat kaurapellot,  ja wälimain weteen kuwastuwat metsiköt tuowat yhdessä muhkeitten rakennusten kanssa kuwia, joita ei wäsy katselemasta". Kyrö saapui kirkonkylän laituriin klo 18.30. Tavalliset matkustavaiset nousivat maihin, ja laivaan astui kutsuvieraita viihdyttämään kanttori Kupilaisen johtama torvisoittokunta. Laiva suuntasi nyt Jumesniemeen Kärjen taloon, jossa pidettiin vihkiäisjuhla. Laivan omistajat olivat kutsuneet paikalle säätyläisiä, joista huomattavin oli senaattori, vapaaherra Samuel von Troil. Senaatin talousosaston varapuheenjohtajana aiemmin toiminut von Troil oli tukenut Kirkkojärven ruoppaushanketta. von Troil saapui Siuroon laivalla Kuloveden kautta Pirkkalasta kesähuvilaltaan. Viktor Raipala piti puheen von Troilille kiitellen tämän ansioita vesiväylän kunnostamisessa. Puheensa hän päätti nostattamalla kolminkertaisen eläköön-huuden senaattorin kunniaksi. Vastauksessaan von Troil toivotti laivaliikenteelle onnea ja menestystä ja omisti maljansa Kyrö-laivan omistajille ja koko paikkakunnalle.

Vieraiden puolesta puhui toimittaja Törnqwist, joka korosti hyvien liikenneyhteyksien merkitystä niin taloudelliselle kuin henkiselle vaurastumiselle. Laivan omistajat ovat tehneet suuren palveluksen sekä paikkakunnalleen että isänmaalle. Lopuksi Törnqwist kiitti isäntiä vieraanvaraisuudesta ja esitti eläköön-huudon yhteiselle isänmaalle. Viimeiseksi puhui nimismies Väinö Nyström laivan rakentajalle, Tampereen Pellavatehtaan konepajan johtajalle, insinööri Carl Munsterhjelmille. Tämä oli tehnyt kyröläisille kaikin puolin hyvän laivan, johon he olivat kaikin puolin tyytyväisiä.

Juhlien lopuksi tanssittiin vielä kanttori Kupilaisen torvisoittokunnan tahdittamana. Soittokunta oli kajautellut säveliä jo laivamatkan aikana ja koko  juhlapäivällisen ajan. Mieliala juhlissa oli hilpeä, ja s/s Kyrö saatteli vieraat koteihinsa vasta aamuyöstä niin, että ehti parahiksi klo 5.30 vakinaiselle vuorolleen kirkonkylästä Siuroon. Hieman myöhemmin nimimerkki "Kyröläinen" huomautti Aamulehdessä, että väkijuomat olisivat saaneet olla juhlasta poissa, tai ainakin "melkoista vähemmässä". Nimimerkki näyttää olleen mukana nuorisoseura- ja raittiustoiminnassa.

Sillanpääkin seurasi vihkiäisristelyä!

Kirjailija F.E. Sillanpäähän törmää yllättävän usein Hämeenkyrön historiaa tutkaillessaan. Ja eikös Sillanpää onnistu sekaantumaan tähänkin tapaukseen: hän pääsi ihmettelemään Kirkkojärven ensimmäistä höyryalusta. Ansio siitä kuului hänen äidilleen. Kirjailija kertoi vanhoilla päivillään värikkäästi tapauksesta professori Pertti Virtarannalle, joka nauhoitti ja analysoi nobelistin käyttämää puhekieltä:

"Minä, minä muistan erinomasen hyvin kun ensimmäinel laiva meni Kyröv vesiä… Juu, se oli semmonen Kyrö-niminen semmonenm pesuvati sittej joka sinne ensinnä tehtiin. Siä se koottiin siä Kyröskoskella. En tiäm misä ne valantatyät, ne oli Tampereella tietystij jossain siä masuunilla tehty. Ja siä se stej ja …Stä mentiin stek kattoon ku se ensi kerram meni sittes se laiva. Se Kyröskoskelta meni sitte alaspäin, se oli nii … Siä Kyröskosken tehtaalla tietystis siä oli asianomaisia ammatinharjoittajia, semmosia sopivia. Se oli siä … sittem monteerattu ja, ja, pantu … ja, ja, vesilllel laskettu. 

Ja äiteni sittet tää runollinen mökin akka ni stem meni kansap pani parempaa päällensä. Se oli yhtenä pyhänä stek ku se meni, sunnuntaina, ja Eemeli sitte oli käsipuolesa  kum mentiin sinne stes sinner rantaan, ja siinä ste sen, sel Laitilan salmen … salmen kohdalla sten ni … sin siinä stev varrottiin koska se siältä se onkari tulee ja … nin siä oli torvisoittokunta ste … juhlllisuudev vuaks, kirkolla oli sitten semmonej johonka ne … hantvärkkärit ja semmonej joku herrakik kuulu – ja sittem minun järkyttävimpiä semmottia kultuurimuistamuksiani on tän … ylirunollinen äiteni sitten … ihan semmonen … tunnettila, helottavine silmineen ku sieltä palattiin, ku se sittek koko matkar rallatti sitä ”Meil Pohjola luminen on kotimaa”! Nää, nää, nää … torvensoittajat oli stes siinä salmesa virittäneent sen … marsin, marsi, yhdellä ässällä. Ja … se toi … äiteni sitten muisti sen siältä … plikka-ajoiltansa, ja se laulo (FES laulaa): ”Aasemmarei, ja rannallet toi, ja Tonavasta keisari maljoja joi”. Se Tonava on ninkuj joku pikari! Ja ”asemmarei” oli niinku hellerei, semmonen … huudahdus. ”Asemmarei, ja rannallet toi, ja Tonavasta keisari maljoja joi”, perkule! Siin olikin Pyreneap pois. Ja tää jäi sten niinku kuvasta kuuluu ni, mulle aivan, aivan noin, syöpyi, ja se onki hyvi hauska ihan noin … tieteelsel- … vissillä tavalla tommoner rippikoulusivistynys senaikanen akka, ei hän tiennym mistäär Reinin rannoista mutta se oli niinju hellerei se ”asemmarei” asemma, siis kaks ämmää, niinku ”aseemme” siinäkin oli. mutta ”a-, (laulaa:) aasemmarei, ja rannalt toi, ja Tonavasta keisarin maljoja joi …!” Sopii panna … miäleen se, se ov vähä tiädettä!"

Soittokunta siis tuuttasi Laitilansalmessa Suomalaisen ratsuväen marssia 30-vuotisessa sodassa. Sanat olivat Z. Topeliuksen, säveltäjästä ei ole tietoa. Ja näinhän säkeet kuuluivat: "Ja ratsuamme Nevan vuossa juotettihin/Se ui kuni häihin yli Veikselinkin/Se kalpamme kostavan Reinille toi/ja Tonavasta keisarin maljan se joi!" Seitsenvuotiaan Eemelin korviin ja mieleen tallentui ikiajoiksi "ylirunollisen äitensä helottavine silmineen" omin sanoin rallattama"aasemmarei". Vielä taatana Sillanpää muisteli tapauksen olleen "järkyttävimpiä semmottia kultuurimuistamuksiani". Äidin pukeutuminen parempiin vaatteisiin sai kaiketi Taatan muistelemaan päivää sunnuntaiksi, vaikka kyseessä oli tiistai. Kyrö-laivaa ei myöskään koottu Kyröskosken tehtaalla, vaan Siurossa. Mutta nobelistin määritelmä laivasta "pesuvatina" on sen verran osuva, että kelvatkoon tämän tarinan otsikoksi.

F.E. Sillanpää ehti luultavasti matkustaa Kyrö-laivalla, mutta enemmän tehdasyhtiön paateilla. Kuvan Kyröskoski-laivalta käynnistyi Sillanpään novelli Erään hulikaanin joulunvietto. 

Kyrön myöhempiä vaiheita

Kyrö alkoi heti välittää säännöllista matkustaja- ja tavaraliikennettä kirkonkylän ja Siuron rautatieaseman välillä oheisen aikataulun mukaan.

Tampereen Sanomat 24.7.1896.

Laiva poikkesi tarvittaessa Frigårdin, Soinilan, Laitilan, Vanajan, Kujalan, Taivallahden, Purimon, Jumesniemen ja Myllykylän laitureilla. Laivamiesten työpäivän pituudeksi tuli varmasti yli 12 tuntia. Sunnuntaisin tehtiin kirkkomatka. 

Kyrön potkuri oli vaurioitunut karilleajossa jo ensimatkalla Siurosta kirkonkylään. Syyskuun alussa paattia kohtasi toinen "pieni merionnettomuus". Laivan perässään vetämän proomun virkaa toimittanut isokokoinen soutuvene upposi matkalla kirkonkylään. Lastina olleet 10 - 12 öljytynnyriä jäivät kellumaan veteen, mutta puolentusinaa kalatynnyriä vajosi pohjaan. Myös suolasäkit vajosivat pohjaan. Onnettomuudesta antoi nimen kiville, jotka on tunnettu sittemmin nimillä Suolakivi, Suolasärkkä tai Suolaluoto. Tavarat oli tilannut kaippias Alve. Nähtävästi lotjaan oli pakattu liikaa tavaraa. Tapauksesta lisää täällä. Vastoinkäymisiä riitti, sillä viikkoa myöhemmin Kyrön potkuri vaurioitui Laitilan laiturissa. Varapotkurin asentamisen jälkeen voitiin kuitenkin jatkaa matkaa. Syksyllä purjehduskautta jatkettiin mahdollisimman pitkään. Maanantaina 9.11. pakkasta oli jo 16 astetta, mutta laiva liikennöi vielä seuraavan päivän. Sitten oli lopetettava.

Seuraavana talvena Tampereen Uutiset kertoi laivan tuottaneen noin tuhannen markan voitot. Seuraavan kesäkauden kapteeniksi alukselle oli päätetty pestata tamperelainen herra Brandhin. Kyrö jatkoi liikennöintiään edelliskesän aikataulun mukaisesti.

Aamulehti 4.5.1897.

Liikenne pääsi alkamaan 6.5. Pari päivää myöhemmin aluksen kone vioittui Purimonsalmessa. Matkustajat myöhästyivät aamujunasta, mutta jo päivällä laiva oli kunnossa. Nimimerkki "Matkalla ollut" moitti kesäkuuss Tampereen Sanomissa voimakkaasti Kyrön liikennöntiä. Aikatauluista ei pidetty kiinni, laitureilta ei aina noudettu väkeä ja varsinkin Kirkonkylän sekä Laitilan laiturit olivat hengenvaarallisessa kunnossa. Matkustajia kuitenkin riitti erinomaisen paljon, todisti Aamulehden kirjeenvaihtaja pari viikkoa myöhemmin. Syksy oli edellisvuotta lauhempi, sillä sekä Kyrö että paikallisen tehtaan hankkima Kyröskoski olivat liikenteessä vielä 23.11.

Tehtaan hankkima laiva taisi pelästyttää kilpailullaan Kyrön alkuperäiset omistajat. He myivät aluksen proomuineen. Uusiksi omistajiksi tulivat maanviljelijä V. Heikkilä, kanttori Heikki K. Kupilainen ja liikemies K. Pirjola. Kauppahinta oli 12 500 markkaa. Kanttori Kupilainen näyttää toimineen laivan isännöitsijänä.

Aamulehti 5.6.1898

Liikenne näytti kannattaneen, sillä kesällä laivan uudet omistajat suunnittelivat uuden ja isomman aluksen hankkimista Kirkkojärvelle. Kyrö olisi siirretty Kyrösjärvelle liikennöimään Kyröskosken ja Ikaalisten väliä. Tässä asiassa tehdas oli nopeliikkeisempi. Se tilasi uuden aluksen, joka sai nimen Kyröskoski. Entinen Kyröskoski siirrettiin 1901 ylävesistön puolelle ja nimettiin Kyrösjärveksi. Tämän laivan vaiheista enemmän toisaalla blogissani.

Kyröön hankittiin talvella 1899-1900 uusi, 30 hevosvoiman höyrykone. Sen valmisti tamperelainen Dunderbergin konepaja. Laivan aikataulu muuttui niin, että se teki vain yhden matkan päivässä kirkonkylän ja Siuron välillä. Lähtö kirkonkylästä tapahtui 10.15 ja paluumatkalle lähdettiin klo 15. Laivayhtiön taloudellinen asema alkoi vähitellen heiketä uusien omistajien aikana. Isännöitsijänä toiminut kanttori Kupilaista on luonnehdittu turhan suureelliseksi mieheksi. Laivan aikatauluja ei enää julkaistu Tampereen lehdissä, ainoastaan ylimääräisistä vuoroista esim. helluntain ja juhannuksen aikoihin tiedotettiin. Vuonna 1903 ilmoitettiin tylysti, että kiireellisten hinaustöiden vuoksi Kyrö lopettaa arkivuoronsa  1.9. lähtien. Tämän jälkeen ei aikatauluja enää julkaistukaan Tampereen lehdissä vuosikausiin.

Eräiden osakkaiden viinatarve horjutti yhtiön taloutta niin, että korjauslaskuihin täytyi pyytää apua emäntäväeltä. Apuun kutsuttiin lopulta San Franciscosta saakka osakas K.A. Heikkilän poika Kalle, menestynyt merikapteeni. Hän ryhtyi laivan kapteeniksi, muta kannattavaa liiketoimintaa ei enää saatu aikaiseksi. Laivaa huutokaupattiin jo talvella 1907. Hevosvoimien kohdalle näkyy lipsahtaneen painovirhe.

Aamulehti 18.2.1907

Riittävän hyvää tarjousta ei saatu, sillä keväällä Kyrö jatkoi liikennöintiään. Tällä kertaa aikataulu ilmoitettiin Aamulehdessä. Seuraavana keväänä laiva myytiin Kuhmalahden-Oriveden -reitille.Tosin Kyrö jatkoi liikennöintiä Kirkkojärvellä elokuun puoliväliin saakka, vasta sitten laiva siirrettiin rautateitse Pyhäjärvelle. Pesuvati oli poistunut Kirkkojärven laineilta.

Kyrölle etsittin korvaajaa

Syyskuussa laivayhtiö huutokauppasi huoneistonsa, liiterinsä ja irtaimet tavaransa kirkonkylässä. Hämeenkyrössä ja Ikaalisissakin oltiin huolestuneita Kyrön poistumisesta vesiltä. Kyröskoski-laivan liikennöintiä saneli tietysti tehtaan etu. Aamulehdessä nimimerkillä "Osuustoiminnan harrastajia" esiintyneet ehdottivat osuuskunnan tai osuuskuntien perustamista, jotta saataisiin sekä Kirkkojärvelle että Kyrösjärvelle tehtaasta riippumaton säännöllinen alus yhdysliikennettä harjoittamaan. 

Todellisiin vaikeuksiin joutui Raipalan tiilitehdas, sillä vain matalakulkuinen Kyrö oli pystynyt hinaamaan sen proomua. Jostain saatiin Kirkkojärvelle pieni puurunkoinen Aallotar, joka ryhtyi vetämään tiiliproomuja. Se ajoi myös Kyrön aikataulun mukaiset vuorot Hämeenkyrön ja Siuron välillä suuskuun loppuun saakka. Sitten laiva, jonka omistajaa ei tiedetä,  poistui Kirkkojärveltä. Seuraavan vuoden heinäkuussa tuli uusi laiva Hämeenkyrö-Siuro -reitille. Pieni puinen alus oli nimeltään Ahto. Paatti oli yrittänyt liikennäidä Kuloveden puolella huonoin tuloksin, joten se oli siirretty Siuronkosken yläpuolelle. Tämänkään laivan omistajaa ei tiedetä.

Tampereen Sanomat 22.7.1909.

Ahto liikennöi syksyyn saakka. Vuonna 1910 laiva huutokaupattiin. Sen osti ilmeisesti laivuri A. Laiho, joka julkaisi toukokuussa 1911 Ahton aikataulun. Laihokaan ei saanut Ahtoa kannattavaksi Kyrösjärvellä. Laiva siirrettiin sunnuntaita 20.8. edeltävänä yönä Kuloveden puolelle. Sunnuntaina se höyrysi jo Mouhijärvelle. Ahto aloitti Siuron ja Häijään välisen reittiliikenteen 26.8. Laivan poistuminen Kirkkojärveltä lienee osaltaan vaikuttanut siihen, että Viktor ja Jalmari Raipalan perustama tiilitehdas lopetti toimintansa.

Keväällä 1910 kutsuttiin Aamulehdessä ilmoituksella koolle hämeenkyröläisiä perustamaan uutta yhtiötä laivan hankkimiseksi Kirkkojärvelle. Sen pitemmälle hanke ei edennyt. Seuraavina vuosinakin napistiin tehtaan laivaliikennemonopolista, mutta kilpailijaa varsinkaan matkustajaliikenteelle ei saatu aikaiseksi.

----

Kyrön kapteenista ja lämmittäjästä ensimmäisenä purjehduskesänä en ole löytänyt tietoa. Kesällä 1897 kapteeniksi oli palkattu aiemmin mainittu herra Brandhin. Lämmittäjästä löytyi tieto yllättävästä lähteestä, Juhani Aaltosen ja Seppo Sivosen teoksesta Kongon Akseli. Kesällä 1897 klapuja s/s Kyrön höyrykoneen pesään heitteli tosiaan Kongon Akseli eli Akseli Leppänen, tuolloin 18 vuotta täyttänyt nuorukainen. Hänen isänsä Kaarlo Juho Leppänen muutti perheineen Hämeenkyröön 1890. Isä toimi Kyröskosken tehtaan valurina. Akseli oli saanut työkokemusta harjoittelijana konepajoilla ja laivoissa. Tampereelle muuttanut Akseli palasi kesäksi 1900 Hämeenkyröön s/s Kyrön koneenhoitajaksi. Koneenhoitaja toimi tuolloin myös paatin kapteenina. Samana vuonna Akseli suoritti perämiehen tutkinnon Tampereen Teollisuusoppilaitoksessa ja sai oikeuden "pienempiä höyrylaivoja päällikkönä kuljettamaan".

Akseli Leppänen siirtyi sitten Nokian paperitehtaalle töihin lähes kymmeneksi vuodeksi. Sen jälkeen jatkuivat opinnot Tampereen ja Helsingin teollisuuskouluissa. Lisäkokemusta hän hankki vielä 1912  Tukholmasta Diesel-Motorerin konepajalta. Leppänen oli rakastunut Hämeenkyrössä 1880 syntyneeseen Tyyne Johanna Mäkipäähän. Akseli kai suunnitteli avioliittoa sitten, kun saisi opintonsa valmiiksi. Tukholmasta palattuaan hän havaitsi Tyynen menneen naimisiin toisen miehen kanssa. Yksin jäänyt Akseli vastasi Belgian valtion kutsuun. Belgian Kongossa tarvittiin konemestareita. Moni suomalainen oli jo lähtenyt. Sinne lähti Akselikin 1913.

Menestyksekkään uran Kongossa luonut siirtomaainsinööri Akseli Leppänen sai Belgian valtiolta täyden eläkkeen ja palasi Suomeen 1931. Hän avioitui Tyyne Mäkipään nuoremman sisaren Sanni Mäkipään kanssa. Akseli kuoli heinäkuussa 1938. Hänet haudattiin Hämeenkyrön hautausmaalle. Paikallislehdessä oli muistokirjoitus.

Kongon Akselista on myös Aaltosen ja Sivosen dokumenttielokuva. Se löytyy täältä. Elokuva alkaa kohdasta 23.02.

Kirjallisuus:

Jouko Aastonen ja Seppo Sivonen: Kongon Akseli. Suomalaiset ja skandinaavit kolonialisimin rakentajina. Into Kustannus Oy 2022.

Hämeenkyrön historia III. Otava 2003.

Höyrylaivojen aika. 100 vuotta laivaliikennettä Kyrösjärven reitillä. Lahti 1989.

Pertti Virtaranta: F. E. Sillanpään puhetta. Helsinki: Otava, 1967.