Kyrön kuulu Käräjäkuusi

Kyröskoski pääsi Kalevalaan, kolmanteen runoon. Nuori Joukahainen, laiha poika lappalainen, esitteli tietojaan Väinämöiselle:

”Kolme on koskoa kovoa, kolme järveä jaloa,

kolme vuorta korkeata tämän ilman kannen alla:

Hämehess´ on Hälläpyörä, Kaatrakoski Karjalassa;

ei ole Vuoksen voittanutta, yli käynyttä Imatran.”

Kyröskoski on kai aika yksimielisesti hyväksytty Hämeen Hälläpyöräksi. Kyrön Käräjäkuusta ei Kalevalassa mainita, mutta kansanrunokatkelmissa siihen viitataan kaukana Karjalassa saakka. Tosin seuraavassa Kiihtelysvaarassa 1895 muistiinmerkityssä runossa puhutaan hongasta:

”Kuulin kummat, näin immeet

Hämmeessä käyvessäni

Kyrön suaren honka kuatu..”

Toinenkin, Suojärvellä 1845 kirjattu kansanruno, näyttää viittaavan tänne:

”Annas tuosta riistan juosta,

Rahan karvan katkoella

Poikki Pohjolan joesta

Kanasaarten kainaloitse”

Juuri Kanaensaaren kainaloitse kuljettiin poikki Kyrösjoen (eli Pappilanjoen) Hämeenkyrön ja Pohjanmaan välistä ikivanhaa tietä. Se olikin ainoa maakuntia yhdistävä maantie aina 1600-luvulle saakka. Asiakirjojen perusteella tiedämme, että Käräjäkuusi on sijainnut Kanaensaaressa. Tosin nimitystä Käräjäkuusi ei asiakirjoissa käytetty. Oheisessa J. Hornborgin kartassa vuodelta 1768 puhuttiin vain” kuusesta, joka paikalla on muinoin seissyt” (hwarest fordom en gran stådt). Heikki Yrjönpoika Käkelä ja Heikki Yrjönpoika Heiska osoittivat kuusen paikan, sillä siitä oli vielä kanto jäljellä (hwaraf stubben ännu ses kunde).

Kartta on kopioitu Pentti Jokisen teoksesta Hämeenkyrön kirkon 200 vuotta 1782 - 1982 (s. 12 -13.)

Tuokkolan isojakokartassa 1769 näkyy rajamerkki Kanaensaaren päässä. Kirkko on vanhalla paikallaan.

Kanaensaari oli selvästi vielä saari vuoden 1797 isojakokartassa. Kirkko on tässä jo nykyisellä paikallaan. Lähde: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=10448125

Suuri kuusi asiakirjoissa

Hornborgin kartta liittyi seurakunnan ja Tuokkolan rusthollin sitkeään maariitaan. Laamanninoikeuden määräyksestä syyskäräjillä 1768 kuultiin todistajia asian taustojen selvittämiseksi. Kantajana jutussa oli kirkkoherra Arvid Taulerus ja vastaajana Tuokkolan rusthollia hallinnut hovioikeuden auskultantti Gustav Sahlberg. Osapuolten todistajiksi haastamista henkilöistä osa ilmoittautui jääveiksi. Lopuksi oikeus kuuli seitsemää todistajaa, jotka varsin yksimielisesti selittivät, että Tuokkolan pellot ovat ulottuneet heidän muistinsa ajan aivan kirkkopihan aitaan saakka. Kiista koski lähinnä karttaan kirjaimilla e ja C merkittyjä maakappaleita Kirjaimen e osoittamalle alueelle olisi pitänyt rakentaa kellotapuli, mutta vähitellen alue oli muuttunut Tuokkolan pelloksi. C-kirjaimella merkitty Tuokkolan pelto sijoittui kirkon ja Kirkkojärven väliin. Se oli nykymitoissa noin 50 metriä pitkä, leveys toisella sivulla 23 metriä ja kapeammalla puolen 15 metriä. Alueen nurkassa oli kirjaimella d merkittynä entisen pitäjäntuvan tontti, jonka Tuokkolan aiemmat omistajat olivat ottaneet viljelykseen.

Pitäjäntupa oli siis aikanaan ollut omalla tontillaan, ei kirkkopihassa. Tämän vahvisti todistajista mm. vanha talonpoika Matti Antinpoika Raipalasta. Vastaaja Sahlberg yritti jäävätä 85-vuotiaan Matin tämän iän vuoksi, mutta oikeus piti todistajaa selväjärkisenä. Matti kertoi palvelleensa Tuokkolassa renkinä 15 vuotta ennen isovihaa. Tuolloin isäntänä oli jo 1720 edesmennyt nimismies Karl Hacks. Matti Antinpoika ei kysyttäessä muistanut Kanaensaaressa kasvaneen suurta kuusta. Hänen aikanaan siellä oli kasvanut pientä kuusikkoa. – Matti Antinpojasta siirtyi rengin tehtävistä Raipalan isännäksi 1722 -41. Sen jälkeen hän ikänsä vuoksi jätti isännän tehtävät vävylleen Heikki Sipinpojalle.

Yrjö Jaakonpoika Papunen oli 15 vuotta Matti Antinpoikaa nuorempi. Hän oli palvellut renkinä Tuokkolassa kahdeksan vuotta ja todisti talon peltojen ulottuneen kirkkomaahan saakka, vain vähän yli kyynärän (60 cm) väli erotti pellon kirkkomaan aidasta. Matti Antinpojalla ei ollut muistikuvaa pitäjäntuvasta eikä Kanaensaaren suuresta kuusesta.

Todistajista 45-vuotias itsellinen Yrjö Juhonpoika oli palvellut Tuokkolan edellistä isäntää Erik Litanderia. Yrjökin kertoi Tuokkolan peltojen ulottuneen kirkkopihan rajaan saakka. Lisäksi hänen äitipuolensa, 88-vuotiaana kuollut Marketta Yrjöntytär, oli kertonut näin olleen aiemminkin. Marketta oli myös kertonut kuulleensa pitäjäntuvasta ja Käräjäsaaren isosta kuusesta.

Muiden todistajien lausunnoista ei enempää selvinnyt. Käräjillä kyselty pitäjäntupa oli rakennettu noin 1630, ja sitä oli korjattu ainakin 1659 ja 1675 kirkonkassan varoilla. Yrjö Koskisen mukaa pitäjäntupa oli purettu jo ennen vuotta 1700.

Tässä pöytäkirjaa Matti Antinpojan todistuksesta. Matti kertoo, ettei hän tiedä Kanaensaaren suuresta kuusesta. (Widare frågades witnet om han den tiden sedt någon stor gren på Kanansari holme etc). Lähde http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=24400530

Oliko suuri kuusi Käräjäkuusi?

Kyrö oli järjestäytynyt muinaispitäjäksi ehkä jo 1100-luvulla, viimeistään seuraavalla vuosisadalla. Kyröläisille kristinusko oli jo tuttua, kun katolinen kirkko perusti tänne seurakunnan joskus 1260 – 1270 – luvuilla. Kirkko ja pappila rakennettiin entisen hiiden ja polttokalmiston tienoille, sillä vanhoja palvontapaikkoja ei voitu jättää kilpailemaan uuden uskonnon kanssa. Riitoja ja rikoksia käsiteltiin edelleen pitäjänkäräjillä, joista Hämeenkyrössäkin on merkkejä. Käräjäkuusi voisi olla muisto muinaisista kansanomaisista käräjistä, vaikka 1700-luvulla se tunnettiinkin lähinnä suurena kuusena, rajamerkkinä. Varhaisella keskiajalla pitäjänkäräjiä istuttiin usein kirkkojen läheisyydessä joko taivasalla tai niitä varten rakennetuissa pitäjäntuvissa. Kihlakunnanoikeudet muodostettiin 1400-luvun alussa, ja ne syrjäyttivät pitäjänkäräjät. Vanhan pitäjänkäräjäperinteen jatkamisesta tai ainakin isäntien epävirallisista neuvonpidoista on säilynyt tietoja. Rovastintarkastuksessa 1560 päätettiin, että ”ne käräjät, joita heillä (kyröläisillä) on tapana pitää kirkonmäellä jumalanpalveluksen jälkeen, kielletään kolmen markan sakon uhalla mieheen”. Syytä kieltoon olikin, sillä yhteisistä asioista piti tuolloin jo päättää kihlakunnan käräjillä Laitilan nimismiestalossa, eikä talonpoikien omissa kokouksissa. Lähipitäjistä Vesilahdelta ja Pirkkalasta on tietoa 1500-luvun pitäjäntuvista, joten on mahdollista, että Kyrössäkin on sellainen ollut jo ennen noin 1630 rakennettua.

Kanaensaari liittyy myös tarinoita Hämeenkyrön kirkon paikan valinnasta. Yhden kertomuksen mukaan Untilan kylästä työnnettiin vesille tukki, joka Kyröskosken läpi ajauduttuaan pysähtyi Kanaensaaren rantaan. Siihen tehtiin kirkko. Toisen tarinan mukaan Kyrösselän pohjoispäästä laskettiin vesille hirsi, jolle oli aseteltu kana. Tuuli sitten kuljetti hirren kanoineen kosken kautta Kanaensaarelle, joka sai näin nimensäkin. Kanaensaari ei pienuutensa ja vetisyytensä vuoksi kelvannut kirkon paikaksi, mutta nämäkin tarinat kertovat paikan erityismerkityksestä. Saari lienee ollut pakanuuden aikainen pyhä paikka. Saaren pienuuden huomioon ottaen on pakanuuden aikainen hiisi tai kalmisto sijainnut mantereen puolella. Käräjäkuusikin on ollut eräänlainen opaste tai maamerkki. Käräjiä pidettiin vielä 1400-luvulla mantereen puolella joka avotaivaan alla tai myöhemmin kenties pitäjäntuvassa. ”Suuri kuusi” on asiakirjatietojen mukaan lahonnut ja kaatunut 1600-luvulla. Se on voinut siis kasvaa jo 1400 –luvulla ja erottua muista kuusista.  Puu saattoi siis olla hyvinkin Kyrön kuulu Käräjäkuusi.

Kanaensaari nykyään

Saarena Kanaensaari voi huonosti. Se ei nimittäin ole enää saari, kuten kartasta näkyy:

https://www.google.fi/maps/@61.6318353,23.195899,18z Vielä 1811 isojakokartassa Kanaensaari oli nimensä mukaisesti saari. Vuonna 1816 perustettu koskenperkausjohtokunta otti Siuronkosken perkaamisen kohteeksi hämeenkyröläisten aloitteesta. Vuosina 1818 - 1819 syvennettiin ylintä koskea niin,  että Kirkkojärven pinta aleni melkoisesti. Pitäjänkokous päätti 1823 jatkaa kosken perkaamista tulvien ehkäisemiseksi. Työ tehtiin 1824 - 25. Lopuksi Siuronkoskeen rakennettiin hirsinen pato vedenkorkeuden säätelemiseksi. Tässä vaiheessa Kanaensaaren saarielämä lopahti.

Koskenperkauksen seurauksena Tuokkolan kylän kylän vesijättömaat jaettiin 1852 talojen kesken. Jakoa kuvaavassa kartassa Kanaensaari oli osa kiinteää maata.

Tuokkolan kylän vesijättömaiden jako 1852.

Kartassa näkyvä maakappale 27 oli selitteen mukaan kivetöntä savimaata, ympäröivä maa (26) oli hyvätuottosta niittyä. Savimaa oli entinen Kanaensaari.

Kartoissa käytetään maakappaleesta nykyään nimeä Kanainsaari, mutta käytän nimeä Kanaensaari, jota myös Hämeenkyrön historian I osassa käytetään. 1700-luvun asiakirjoissa käytettiin sekaisin muotoja Kanaensaari, Kanainsaari, Kanansaari ja Kanasaari. 

Lähteitä

Hämeenkyrön syyskäräjät 1768 (§ 120) http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=24400526

Hämeenkyrön historia I. Vammala 1983.

Pentti Jokinen: Hämeenkyrön kirkon 200 vuotta 1782 - 1982. Saarijärvi 1982.