Lautturin Priitin vaiheita

 "Olen sitä mieltä, että vanha ystäväni ja kylänmieheni - ja jo isävainaan ystävä - Lautturin Priiti on saavuttanut sellaisen iän ja ansiomäärän, että hänet voidaan julkisessa kirjallisuudessa esitellä ja käsitellä. ... Priiti on läpikotaisin kunnon mies, eikä hänellä liene muuta vihollista kuin se vanha röttelö kapitalistis-militaristinen yhteiskunta, joka viisi vuotta sitten pisti hänet kymmeneksi päiväksi paikalliseen vankileiriin kaiken maailman hampparien ja rotupunikkien seuraan. Minusta se oli törkeää, enkä lakannut nilvimästä esikuntaherroja tämän johdosta, ennenkuin he vapauttivat Priitin ja hän pääsi lautalleen ja sai kouraansa tutun vetolusan."

Näin aloitti F.E. Sillanpää pakinansa Muuan lähimmäiseni. Se ilmestyi Suomen Kuvalehdessä heinäkuussa 1923. Pakina on myös Panu Rajalan toimittamassa Sillanpään koottujen teosten osassa 3.

Laitilansalmessa oli aikoinaan silta. Se lienee tuhottu isonvihan aikana. Sittemmin salmeen järjestettiin lauttayhteys. Neljän lähikylän talot maksoivat vuosittain kapan viljaa lautturille vastineena kyydeistä, muut lossin käyttäjät maksoivat rahalla. Priitin edeltäjä oli Sillanpään sanoin Jussi, kirkonkirjoissa 1820 Viljakkalassa syntynyt lauttari Juho Mikonpoika (kirjoitusasu lauttari sekä kirkon- että henkikirjoissa). Myös Jussilla ja hänen vaimollaan Eevalla oli yhteys Sillanpäähän. Ensinnäkin he olivat Frans Emilin äidin kummeja. Sen lisäksi syyskuussa 1882 vihityt Pransu ja Miina viettivät ensimmäisen yhteisen talvensa Lauttarin Jussin pirtissä Laitilansalmen rannassa. Kesäkuun he ponnistautuivat omaan mäkitupaansa Myllynkoluun. 

Kirjailija Sillanpää kuvaa tätä elämänmuutosta novellissa Kuinka isäni ja äitini saapuivat Sillanpäähän. Lähtöpäivän aamuun sisältyi dramatiikkaa: vikurin orivarsan äkkinäiset liikkeet lautalla olivat katkaisseet vitsaköyden. Lautturin tehtävää hoitanut Eeva ja hevonen omistajineen olivat kadonneet alavirtaan.  Pransu sai avukseen tutut tukkimiehet: kahden veneen voimin hinattiin lautta paikalleen. Vanha Jussi oli  ennättänyt jo nauttia aamuviinat ja huuteli hävyttömyyksiä toisella rannalla kyytiä odottavalle jahtivouti Henrik Fransenille eli Ruusille. Jussi menetti juopotellessaan jalkojensa liikuntakyvyn, joten lautan hoito oli usein hänen vaimonsa varassa.

Huonokuntoisen lautturin vaimo Eeva kuoli 1887 ja Jussi itse 1889. Priitinä tunnettu Juho Alfred Juhonpoika Jokinen avioitui lokakuussa 1888 Karviassa syntyneen Elisabet Juhontytär Rehnblomin kanssa. Priitille avioliitto oli toinen. He asettuivat heti vihkimisen jälkeen Laitilansalmeen. Lautturin toimesta Priiti teki sopimuksen Vanhan Jussin kanssa ja saatteli tämän hautaan.

Juho Alfred Juhonpoika syntyi 3. kesäkuuta 1854. Isä oli renki Juho Malakias Juhonpoika ja äiti Ester Sofia Juhontytär. Vuonna 1902 syntynyt tytär Sanna kertoi, että hänen isänsä vanhemmat kuolivat nälkävuosina 1867-68. Juho joutui tuolloin kerjuulle 12-vuotiaana. Neljä vuotta vanhempi sisar Eeva Loviisa oli tuollin pikkupiikana Eljaalalan talossa. Priiti elätti itseään renkinä, mutta kertoi Sillanpäälle käyneensä myös Helsingissä ja Turussa, missä toimi vossikkarenkinä parin viikon ajan. Toiset vossikkarengit ajoivat hänet kuitenkin toimestaan liiallisen ahkeruuden ja tunnollisuuden vuoksi. Sillanpäälle Priiti kertoi tarkasti vanhempiensa sukujuuret ja selitti heidän pirtinsä paikan. Sannan muistelujen mukaan talolliset myivät vanhempien kuoltua mökin irtaimistoineen.

Lautturiksi ryhdyttyään Priiti rakensi mökin rannalle, Vanhan Jussin tölli lienee tuolloin ollut jo asumiskelvoton. Priiti ja hänen vaimonsa saivat kuusi lasta, joista yksi kuoli pienenä. Eloon jäivät Hilma, Jaakko, Kaarle, Verner ja Sanna.

Jokisen perhe rippikirjassa 1902-1911.

Sisällisodan jaloissa

Priiti oli mukana työväenliikkeessä, tyttärensä muistikuvien mukaan hän oli yksi Mahnalan työväenyhdistyksen perustajajäsenistä. Yhdistys perustettiin jo 1905. Sillanpääkin kertoo, että Priiti ennen kapinaa sen jokaisessa kokouksessa "hartaana ja rehtinä käydä paaksasi". Sitten alkoi se kapina: Hämeenkyrössä punakaarti aloitti avoimen toimintansa 29.1.1918 ja sai saman tien hallintaansa pitäjän keskusseudut. Jokisten perheestä veljekset Jaakko ja Kalle liittyivät heti punakaartiin, Hilma oli punaisessa ristissä ja keittäjänä. Nuorimmat lapset Verner ja Sanna jäivät kotiin.

Punaisten rintama Kyröskosken suunnalla romahti illalla 22.3. Kalle ja Jaakko poikkesivat kotona paetessaan. "Kallen näin viimeisen kerran, kun vesikelkkaan lyötiin vähän kampetta ja leipää", muisteli Sanna pakoa. Kelkkaa tarvitsivat Priiti, Verner ja Sanna, jotka katsoivat myös parhaaksi piiloutua. He vetäytyivät muutamaksi päiväksi tuttuun metsätorppaan. Palatessaan he näkivät ammuttuja punaisten ruumiita lähimetsässä. Sanna kertoi isänsä olleen niin hermona, että hän "meinasi vetää itsensä naruun".

Tyttären kertomuksen mukaan Priiti läksi kirkonkylään kunnantoimistolle hakemaan lautturinpalkkaansa. Tuolloin hänet pidätettiin ja vietiin Lintolaan vankileirille. Siellä kokoontui toukokuun alussa rintamaoikeus, jonka pöytäkirjat on hävitetty. Se tuomitsi kuolemaan ilmeisesti 18 henkilöä. Sen toiminnasta tarkemmin täällä.

Jonkin verran kuulustelupöytäkirjoja on säilynyt nimismiehen arkistossa, jota säilytetään Kansallisarkiston Turun toimipisteessä. Siellä on myös Priitin kuulustelupöytäkirja, jonka mukaan hänet vangittiin 27.4. ja vapautettiin 7.5. Kuulustelu pidettiin 6.5.

Alfred Jokisen kuulustelu. Kansallisarkisto, Turku: Hämeenkyrön nimismiespiirin arkisto Hb:1.2. Punakaartilaisia koskevat kuulustelupöytäkirjat.

Rintamaoikeus jakoi sylliseksi todetut kolmeen ryhmään: teloitettavat, vankileireille lähetettävät ja ne, jotka tuomittiin enintään vuodeksi pakkotyöhön suojeluskunnan valvonnassa. Priiti määrättiin vuodeksi pakkotyöhön. Sitä tämä 65-vuotias mies suoritti ainakin Pakkasen kartanossa lannan levityksessä kahdeksan kilometrin päässä kodistaan. Tytär kertoi muonasta: "Ruokana kivikovaa leipää, muutama härski silakka ja tippa hapanta joppia mukana".

Priitin ollessa pidätettynä poika Verner toimi lautturina. Tytär Sanna kertoi, että naapurin isäntä tuli aseistettuna, kuristi Verneriä kurkusta ja sanoi: "Käys tuonne mäkeen". Tilanne keskeytyi, kun naapurin tyttö tuli tuomaan korttia postista. Kortissa kerrottiin, että Jaakko on haavoittunut Epilän taistelussa ja vankina Tampereella.

Jaakko selvisi nääntyneenä kotiin Tampereen vankileiriltä. Samoin Hilma, joka oli jäänyt vangiksi Lahdessa. Huonommin kävi Hämeenlinnassa vangiksi jääneelle Kallelle, jonka kohtaloa Sillanpää päivitteli: "Jokisen Priitin paras poika, jossa ei milloinkaan nähty pienimpiäkään punahuligaanin oireita, kuoli nälkään vankileirillä."

Vanhus ja lautta

Priiti jatkoi lautturin tointaan sisällisodan kuohujen jälkeen. Kesäisin työtä häiritsi vain tukinuitto, mutta syksyllä jäiden tultua ahtoi tehtaan jäissä kulkua varten vahvistettu Kyröskoski-laiva salmen täyteen jäälohkareita. Näin kuvasi Sillanpää: "Salmen yli on yritettävä ja silloin vanha Jokinen kiroo ja möyryää, kun hän kekseillä ja kangilla yrittää syteä lautallensa kulkuväylää. Siinä voi mennä tunti jopa kaksikin, jotka tuo vanha mies saa viettää ponnistellen jäisellä lautalla kosteassa joen hengessä."

Pakinoitsija tuomitsi Priitin tuolloiset lauttavehkeet vallan kelvottomiksi, eikä uusia pystytty laittamaan. Tämä ei ollut pelkästään Sillanpään mielipide. Hämeenkyrön Sanomat kertoi lokakuussa 1924, että lautta alkoi vajota kesken matkan. Onneksi uppoaminen tapahtui lähellä rantaa, niin että matkustavaiset selvisivät "puolikylvyllä". Joka tapauksessa salmen ylittäminen lautalla alkoi olla varsinkin hevosella liikkuville hengenvaarallista. Lopulta Hämeenkyrön Osuusmeijeri ryhdistäytyi kai maitokuljetustensa takia 1925 hankkimaan oikean rautalautan salmeen. Vanajan kyläläiset kustansivat jopa rannalleen sähkölampun valaisemaan lauttasiltaa; toista rantaa valaisi Osuusmeijerin kustantama sähkövalo.

Hämeenkyrön Sanomissa moitittiin kertaalleen lautturia melko kovasanaisesti. Priiti vastasi kirjoitukseen 1928 selvittäen omalta kannaltaan lautan liikennöintiin liittyviä hankaluuksia. Lehti vastasi Priitille äreähkösti. Tässäkin tapauksessa oli kyse erityisesti tehtaan laivan talviliikennöinnin aiheuttamista hankaluuksista. Sen pysyväisempää välirikkoa paikallislehden kanssa ei tainnut syntyä. Hämeenkyrön Sanomat onnitteli lämpimästi Priitiä tämän täyttäessä 75 vuotta kesällä 1929. Tuolloin mies oli häärinyt lautallaan vetolusa kädessä 43 vuotta.

Juho Alfred Jokinen kuoli 28.9.1930. Muistokirjoituksen Hämeenkyrön Sanomiin laati  päätoimittaja U.W. Walakorpi. Hän korosti Priitin pitkää uraa, vuoden- ja vuorokaudenajoista riippumatta tehtyä työtä ja lautturin persoonaa: "Tietysti hänelläkin oli omat inhimilliset heikkoutensa. mutta niistä huolimatta hänestä pidettiin suuresti, sillä sisimmältään hän oli rehti, kunnon mies, sydämellinen, vilpitön ja suora, eheä ja kaunis persoonallisuus, joita nykyaikana ei enää kovin usein tapaa. Ja hän ja Laitilansalmi kuuluivat ikäänkuin yhteen, he olivat kuin kaksi eroittamatonta".

Eräänlaiset muistosanat Priitille lausui jo Sillanpää pakinassaan, jonka lopuksi hän kuvaa pistäytymistä lautturin pirttiin juhannuksen tienoilla: "Nurkat ja pielet ovat lehditettyinä, Priiti on yksin jäätyään nukahtanut sängylle; voit puoliavoimesta ovesta päästä sisälle hänen huomaamattaan. Vanha mustunut seinäkello mittaa salaperäistä aikaa seinien kuvapaperien, puulinnun ja leijonapiipun kuunnellessa. Leijonan pysty pää julistaa terhakkaasti Priitin vaarivainaan muistoa, niinkuin tämä pakina kerran jossain arkistojen kätköissä on julistava Priitin muistoa."

Lauttakaan ei hengissä pysynyt kovin pitkään. Paikallislehti julisti sen vainaaksi elokuussa 1932 kauan kaivatun ja odotetun Laitilansalmen sillan avauduttua.

Sillanpään pakinaa täydensi kuva Priitistä. Toinen kuva Priitistä ja lautasta täällä.

Priitin tyttäret tuurasivat ainakin kesäisin usein isäänsä. Kuvan lähde Hämeenkyrön historia III, s. 419.

Priitin vaatimattomaan asuntoon kuului pirtti ja kamari. Oheinen kuva on 1920-luvulta. Vasemmalta Hilma, Sanni, Priiti, Jaakko ja Verner. Tytär Sanna alkoi hoitaa tässä rakennuksessa Simunen postipysäkkiä 1927. Toimipaikasta tuli postiasema II vuonna 1931 ja postiasema I vuonna 1937.

Kuva on Postimuseon kokoelmista.

Asumus pieneni entisestään, kun Laitilansalmen silta vihdoin valmistui 1932. Alemmassa kuvassa on Sanna Jokisen kotitalo  vuoden 1932 jälkeen, jolloin siitä oli purettu pirttiosa sillan valmistumisen takia. Simunan postiasema II:n käyttöön ja Sanna Jokisen asunnoksi jäi kuvassa oleva kamari. Posti toimi tässä rakennuksessa vuoteen 1944. Sanna Jokinen toimi postinhoitaja 42 vuotta.

Kuva on Postimuseon kokoelmista.

Laitilansalmen sillan avajaiset elokuussa 1932. Priitin asumus näkyy vasemmalla. Kuvan lähde: Höyrylaivojen aika. 100 vuotta laivaliikennettä Kyrösjärven reitillä.

Lähteet 

Kansallisarkisto, Turku: Hämeenkyrön nimismiespiirin arkisto Hb:1.2. Punakaartilaisia koskevat kuulustelupöytäkirjat.

Työväen Arkisto:  Muistitietokeräelmä 3871/252: Vuosi 1918 Hämeenkyrössä. Sanna Jokisen muistelut.

Hämeenkyrön historia III. Otava 2003.                                                                                  

Höyrylaivojen aika. 100 vuotta laivaliikennettä Kyrösjärven reitillä.

F.E. Sillanpään kootut teokset osa 3 (Muuan lähimmäiseni). Toimittanut Panu Rajala. Otava 1988.

F.E. Sillanpään kootut teokset osa 6 (Kuinka isäni ja äitini saapuivat Sillanpäähän). Toimittanut Panu Rajala. Otava 1991.