Kylmäkosken saha - Hämeenkyrön ensimmäinen vesisaha

 

Hämeenkyröstäkin kuljetettiin 1800-luvun alkupuolella runsaasti käsin sahattuja lautoja ja lankkuja Poriin. Johtavat porilaiskauppiaat alkoivat perustaa 1830-luvulta lähtien vesisahoja Ylä-Satakunnan koskiin. Sahoilla valmistetusta puutavarasta saatiin vientikaupassa selvästi parempi hinta kuin käsin sahatuista. Porilaiskauppias Johan Jacob Tortberg yritti perustaa sahan Lavajoen Kattilakoskeen. Hän perkautti Kattilakosken lisäksi Vuohikosken, jonka vuoksi Lavajärven pinta laski 3 tuumaa. Hän ennätti rakentaa padonkin Kattilakoskeen, mutta Tie- ja vesikulkulaitos katsoi patoamisen aiheuttavan liikaa tulvia joen yläjuoksulle ja Lavajärvelle. Maanviljelys kärsisi, joten lupaa sahan perustamiselle ei tullut.

Pitäjän ensimmäinen saha perustettiin hieman myöhemmin Kylmäkoskeen. Porilaiskauppias Adolf Fredrik Tillman osti koskessa olleen vanhan kotitarvemyllyn ja aloitti luvan hankkimisen perustaakseen sen tilalle yksiraamisen sahan ja tullijauhomyllyn. Suurin osa vesimyllyistä oli talonpoikien yhteisiä kotitarvemyllyjä. Tullimyllyssä omistaja jauhatti korvausta vastaan ja maksoi siitä valtiolle veroa. Katselmuksessa 1847 vain Taavetti Eljaala vastusti hanketta, koska katsoi sen kilpailevan Kyröskoskessa sijaitsevan tullimyllynsä kanssa. Tillman hankki suurimman osan muistakin Kylmäkosken osuuksista luvaten jauhattaa maksutta 71 tynnyriä jäljellejääneiden omistajien viljoja. Lisäksi hän lupasi maksaa vanhan myllyn veron ja lisäksi 6 ruplaa vuokraa. Sahan perustamiseen tarvittiin myös lupaus tukkien myymisestä sahalle. Tillman sopi muutamien seutukunnan talonpoikien kanssa 1848 tukkien toimittamisesta sahalle. Metsissä arvioitiin olevan yhteensä 116950 sahatukiksi kelpaavaa honkaa (pituus vähintään 50 jalkaa eli noin 15 metriä). Lisäksi metsissä oli runsaasti sahapuuksi kelpaavia kuusia.

Tillman kuoli kesken sahanperustamispuuhien. Hänen leskensä myi rakenteilla olleen sahan Kattilakoskelle epäonnistuneesti sahan perustamista yrittäneelle Tortbergille. Mies oli jo aiemmin ostanut Ala-Kominmaan tilan Kylmäkosken läheltä. Senaatti antoi lopulta 1851 sahalle perustamisluvan. Sen mukaan siellä voitiin sahata 2900 tukkia vuodessa. Määrä oli melko vaatimaton, sillä laitosta oli tarkoitus käyttää vain syksyin keväin. Vedenpuute muina vuodenaikoina haittasi useimpien Suomen vesisahojen toimintaa. Kylmäkosken sahaa vainosi huono onni, sillä laitos paloi 1852. Tortberg myi yrityksen ja Ala-Kominmaan tilan kolmelle porilaiskauppiaalle. Uudet omistajat Isak Carström, Wilhelm Rosenlew ja J.G. Holmberg hankkivat saman tien luvan toisen raamin asettamiseksi sahaan. Saha alkoi toimia täydellä teholla vihdoin vuonna 1854. Käytännössä siellä sahattiin harvoin toimiluvan sallimaa määrää tukkeja. Vuotuinen tuotanto 1854-64 vaihteli 75 ja 130 standardin välillä (standardi = 4,672 kuutiometriä).

Sahan tarvitsemat tukit otettiin osaksi omistajien Ala-Kominmaan tilan metsistä, osa ostettiin Hämeenkyrön ja Viljakkalan talonpojilta. Huippuvuonna 1863 ostettiin 4798 tukkia. Jos ne sahattiin samana vuonna. ylitettiin sahauskiintiö. Tässä ei olisi ollut mitään yllättävää, valtaosa maan vesisahoista ylitti kiintiönsä, joskus törkeästikin. Tukit olivat tavallisimmin 12 – 18 tuumaa paksuja. Kuutiojalalta maksettiin sitä enemmän, mitä paksumpi tukki oli. Vuosina 1855-64 vedettiin Kylmäkoskelta Poriin vuosittain noin 80 – 200 standarttia sahatavaraa, suurin osa 11x3-tuumaista lankkua. Vain järeää tavaraa kannatti kuljettaa maitse vientisatamaan. Sanottiin, että suomalaisen sahatavaran Euroopan satamissa tunnisti tuohon aikaan hongan punertavasta väristä. Lautatavaran vienti alkoi kukoistaa vasta höyrysahojen myötä. Sahalta myytiin myös kyröläisille ja viljakkalaisille erilaista sahatavaraa, esim. 1859 kaikkiaan 185 tolttia (toltti = 12 lankkua tai lautaa).

Rosenlew-yhtiö hankki omistukseensa koko Kylmäkosken sahan 1867 ja lopetti sen toiminnan seuraavana vuonna. Yhtiö oli ostanut vesisahoja myös Ikaalisista ja hankki Aureskosken vesioikeudet 1863. Rosenlew perusti Aureskoskeen vesisahan ja suunnitteli sinne myös höyrysahaa. Höyrysahojen perustaminen oli sallittu 1857, ja tämä muutti pian sahateollisuuden sunnan. Rosenlewin kannalta Kylmäkosken kaltaisen pienen sisämaan vesisahan toiminta oli kannattamatonta. Osittain yhtiö hankki vesisahoja sen vuoksi, että sai sitä kautta hakkuuoikeuksia sahan ympäristön metsiin. Samalla yhtiö osteli metsiä taatakseen puunsaannin. Aureskosken vesisahan Rosenlew myi 1872 saadakseen rahaa Poriin perustettavaan Seikun höyrysahan rakentamiseen. 

Juha Koskimaa rakensi Kylmäkoskeen uuden myllyn 1910. Sahan taas omisti 1914 Vihtori Virola. Hän rakensi tuolloin sahan uudelleen. Se lienee palvellut lähinnä paikallisia tarpeita.

Kylmäkoski ja joen yläjuoksu kartoitettiin 1847 sahan perustamista suunniteltaessa. Kartoittaja oli Gustaf Mohell.

Kylmäkoski ja Kylmäkosken talo sekä Ylinen Kylmäkoski.

Koivistokoski.

Valkilankosket.

Hyrylänkosket ja Karhejärvi

Edit. 6.9.2023. Vanhojen asiakirjojen digitointi etenee. Nyt Kylmäkosken sahaan liittyvä kartoitus löytyy netistä täältä.

Lähteet: Kansallisarkisto, Hämeenlinna. Hämeen läänin maanmittauskonttorin arkisto I. Toimituskartat.  Hämeenkyrö 24:3 Karta öfver Kylmäkoski forss jemte vattendraget ofvan- och nedanom densamma uti Kyro socken öfre Satakunda öfredels härad ( 1847-1847 )

Hämeenkyrön historia II - III.

 Mestari Samuel Lindstedtin elämäkerta

Muistellessani menneitä elinpäiviäni kun olen jo täyttäny 83 ikävuotta, piirrän vähäsen mitä vanha muistoni riittää. Olen syntynyt Urjalassa 6 päivä heinäkuuta 1824, ehkä kiiruimpana heinäaikana, siällä sitten olen kävellyt ne Pikku jälkene vähä varasen Äidin poika kun olin, muistan kuitenkin ne kaksi Lehtelä nimistä torppaa jotka olivat silloin rakkaimmat minulle, iso isäni ja iso äitini asuivat toisessa jossa minullakin oli koti heidän luonaan – toisessa asuivat kummisukuni, siis rakkaudessa elin heidän parissaan, ja siinnä vietin ne lapsuuteni ensi vuodet. Muistan äidin kertoneen, että isoisä myös oli käyny ja ollu kolme vuotta siinnä Pommerin sodassa ja sitten palatessaan tuonut laukussaan perunoita Suomeen josta ei silloin vielä paljon tiedetty mitään. En varsin paljoa muista niistä ajoilta kun olin niin nuori sen vaan muistan, että olin 8-vuotias kun ensi kertta lähdin vieraan palvelukseen. Paimeneksi kun ensin kelpasin ei siihen aikaan syöty leikin leipää sen hyvin muistan, en paimenennakaan paljoa ollu sillä en pitänu niin yksinäisestä elämästä, vaikka olin pieni kasvultani. Rupesin miettimään toista uraa ja rupesin pyrkimään Kraatarin työalalle ne työkalut jota siinnä näin viljeltävän mielyttivät minua ja arvelin että niitähän minäkin voisin käyttää ja niin pääsin eräälle Kraatarille oppilaaksi jossa sitten jo oppimestarini johdolla tein työtä usean vuoden, pieni tosin silloin oli palkka vaan tultiin silläkin toimeen.

-----

Mutta kun kirjoitettiin vuosi 1842, silloin heräsi taas uusi ajatus että jättää Urjala ja niin se kävikin, että lähdin Tampereelle, jossa vielä tekin samaa työtä 4 vuoden vaiheille, mutta taaskin kirjoitettiin 1846 pääsin työhön puuvillatehtaalle ja silloin alkoi elämä tekemään käännettä toiseen sorttiin, satuin tutustumaan erääseen Tampereen syntyperään olleeseen tyttöön Maria Gristiina Granguist joka oli minua jotakuta kuukautta vanhempi ja niin se kävi, että minulla oli häämme Mikon päivänä ja silloin alkoi perhe-elämän huolet.

Työni puuvillatehtaalla oli ensiksi valkoisen kankaan kutominen mutta vuoonne 1848 Englannista yksi 6 loodanen kone jolla aljettioin kutomaan raitasta kankasta ja se olin minä joka olen kutonu ensimmäiset raitaset kankaat puuvillatehtaalla Tampereella – sitten taas minulle vaihtui työ. Täyty opettaani mies sijalleni että aloin toista tointa kun tuli vuosi 1852 tuotiin taas 13 uutta raitasta kankas konetta Englandista ja silloin alko minulle siinnä uusi työ että laittaa ne ylös ja käynti kuntoon ja niin sain kaikki hyvään kuntoon vaikka oli suomalainen. Minulla oli Englantilainen mestari nimeltä Shöbles ja hän puhui ainoastaan Ruotsin kieltä työpaikalla ja se oli hyvin haitallista täyty aina olla tulkki vaan kun en siihen ollu tyytyväinen sillä me tarvittiin paljon toisiamme olin ja rupesin opettelemaan Ruotsin kieltä ja se oli alku kun hankin ruotsalaisen ja suomalaisen uuden testamentin rinnakkain ja niistä se oli kun ensin harjottelin ruotsin kielen taitoa ja opin niin että olin jo itsekin 10 vuoden vaiheilla mestarin tulkkina ja kun kirjoitettiin vuosi 1859 oli jo 90 raitasta masinaa käynti kunnossa joita hoiti jo 3 laittaja miestä hyvällä ahkeruudella mutta sittenpä se loppu minunki työni puuvillatehtaalla.

Syyskuun lopulla 1859 siittä olin taas verkatehtaalla vapun päivään asti laittamassa verkamakasiinia ylös sillä kykenin silloin jo useampaan työhön ja siittäpä johtuikin epäsuosiollisuus tirehtöörini Herra Gungen kanssa sillä ei suomalainen olis saanu olla niin taitava ja se oli syy että jätin jo syyskuulla puuvillatehtaan, vaikka kaupat oli meillä vappuun asti kun meitä oli 5 suomalaista miestä jotka olimme keskenämme miettineet että eiköhnä me voitais saada toimeen pientä teollisuutta josta oli seurauksena että rupesimme esittämään miälipiteitämme parempi osaisille eli rahamiähille, sillä rahasta kun oli ensin kysymys me kun olimme vaan siihen asti ollut laittaja miähiä eikä oltu voitu viälä paljon rahoja koota sillä meillä kaikilla oli jo perhettäkin edespäin viätävänä mutta kun meillä oli vaan se asia pääelin kysymyksenä johti kai Jumala sen niin että ilmaantu rahamiehiä ja niin jo vuonna 1859 me käytiin katsomassa sitä Kyröskosken mahtavaa putousta, se oli silloin niin paljon puhuva putous ja siksi me sen silloin katsoimme että se on tuleva paikka johonka me rupeamme sitä teollisuuttamme  rakentamaan ja saman vuoden syyskäräjillä Tarrin talossa Mahnalassa tehtiin kauppakirjat valmiiksi, kyllä hallitus tiedusteli Tampereen maistraatilta uskaltaako sellaisille miähille antaa lupaa Tehtaanperustamiseen vastasi Maistraatti että kullakin heistä oli säästettyä omaisuutta ja heiltä erinomaisen hyvin tunnettuja kun ovat ei puutu keinoja mainitun tehtaan aikaan saaminen eikä puutukaan. Hallitus ei voinut kieltää pyydettyä perustamislupaa joka sitten saatiinkin. Vähillä rikkauksilla mutta taidolla ja suurilla toiveilla varustettuna läksimme me Tampereen miehet näitä Kyröskosken portaita myllistämään.

----  

Siis Kyröskosken tehtaan ensimmäiset perustajat olimme me 5 Tampereen puuvillatehtaassa palvelevaa päällys miästä nimittäin mekanikko Karl Adolf Björkpum. kirjuri Juhana Kustaf Stolström, kehruumestari Juhan Freedrik Eequist, roovimestari Juhana Wilhelm Dalgreen ja kankurimestari Samuel Lindstedt ja kun niin tiesimme kankaamme lähetimme jo talvella 1860 ystävämme rakennuttajan nerokkaan Juho Alenjuksen rakennusaineita ostaan, vaikka hän oli rakentanu talon itselleen Tampereella myi hän sen että hänkin tuli rahamiehenä osakkaaksi meidän yhtiöömme vaan palkalla meille töitä teki. Niipä Alenus toimitti että se rakennus joka viäläkin on jäljellä ja kutsutaan alapykninkiksi ynnä pakari ja talli. Rakennukset olivat ensimmäisiä rakennuksia vaan se asuinpykninki oli jo hyvällä alulla kun me toiset viis tultiin keväällä kolmatta päivää vasten toukokuuta kello 1 yöllä ja kello 5 aamulla oltiin jo taas liikkeellä, perheemme sai tuoda vasta juhannuksena ja siihen asti saimme asua 6 miästä yhdessä kammarissa ja tehdä kaikki toimet mitkä kuulu taloudenkin tehtäviin, silloin oli jo tehtaammekin rakennus hyvässä mitassa siittä osan jo niin valmiiksi että tammikuun 28 päivä eli Karlon päivänä 1861 pidettiin suuri kokous toisessa kerroksessa joka oli jo lämmin. Tehtaamme valmistuttua oli meillä se mielipire että otamme ainoastaan työväkeemme omia kanslaisia. Sillä olimme Suomen mielellä ja viälä oli meirillä se mieli että ne ovat ainoastaan tyttöjä joita me opetamme raitasta kankasta kutomaan, sillä puuvillatehtaalla Tampereella ei ollu ainoatakaan tyttöä raitasten kutojaa vaan kaikki miähiä. Tehtaamme oli avattu täydelliseksi kehräämö ja kutomo liikkeeksi aluuksi kumminkin Tehtaassa ainoastaan kudottiin ja langat hankittiin Turuusta. Tehtaamme valmistui ja kaikin puolin olimme itse tehneet ja Karttauskoneenkin jolla valmistimme ja pumpulivedia ja nii tehimme itse kuten puola masiinin, pupiinamasiinin, kiärämasiinin ja suuret loinpuut ja viälä vedellä käyvän mangelingin, joka kävi alakerrassa ja jota kutsuttiin kolmanneksi kerrokseksi, ja oli meillä jo oma tekemä kaasuhuonekkin josta jo saimme valon tehtaaseen 1862 mutta mitäs tapahtuikaan. Emme saanutkaan koskaan tehtaassamme kehrätä. Ajat muuttuivat toisiksi kuin olimme ajatelleet. Vastain käymisen päivät alkoivat sarastaa meille sillä Ameriikan orjasota joka 1860-luvun keskuvuosina saattoi koko maailman pumpuli teollisuuden suureen hätään raaka-aineen puutteen vuoksi sillä pumpulipaalit käytettiin patteriksi sodan keskuudessa ja viälä lisäksi koski meille ne kovat katovuodet 1867-68 ja olivat suurena esteenä meidän toimillemme ja suuri oli sekin koitto joka tuli osaksemme kosken perkauksesta 1865 ja nämät kaikki vastaankäymiset tekivät loppusurman kaikille meidän pyrkimyksillemme niin sitten yhtiö kokouksessa kesällä 1868 päätettiin myydä seuran sekä kiinteän että irtain omaisuus jonka jälkeen seura tulisi hajoomaan. Mutta sittenkin emme vaipuneet epätoivoon ja seuraavana vuonna pilkisti vielä toivo esille. Tehdas joka oli jo kokonaan seisonut päätettiin panna uudelleen käyntiin. Uudet miähet saatiin taas asiamiehiksi. Tampereelta valittiin kauppias Laureen ja Lukkarin oppilas Monpom sekä tirehtööriksi eli vaatimattomammin käyttäjäksi minä Samuel Lindstedt. Monet vaikeat ole nähnyt tällä rakkaaksi käyneellä Kyröskoskella ja silloinkin oli jo välillä Tampereen Liinatehtaan palveluksessa, mutta niinhän ei voitu taas pitkälle taistella vaikka tehtaaseen saatiin 4000 markan laina valtiolta ja taaskin tuli vastus ja Tampereen kauppiaitten täytyi tulla uudelleen apuun ja kesäkuussa 1870 myytiin tehdas kaikkineen päivineen kauppiaille G.O. Sumeljus ja L.J. Hammareenille 18 000 markalla, kyllä se oli meille kova isku että täytyi antaaksemme Tehdas niin pienellä hinnalla, sillä siinnä meni kaikki meidän työmme vaiva mutta se oli kaikki kärsittävä ja lohdutus oli vaikka kokee eipä hylkää herra ja se oli sentään onnellinen aika uusille ostajille- he alkoivat heti isännöimään pumpulitehdas alkoi taas elää ja lisäksi laitettiin puuhiomo jotka vielä yhdessä olivat käynnissä vaan ei kauvan sen jälkeen lakkautettiin pumpulityö ja laitettiin pelkästään paperitehtaaksi. Ja nin vietiin kaikki ne kangasmasiinat, joita olin hajottamassa, makasiiniin, josta sitten kaikki joutuivat sen suuren tulipalon kulutettaviksi, joka tapahtui 18 päivä Elokuuta kello 9 aamulla vuonna 1880. Mutta taaskin palon jälkeen ruvetiin rakentamaan Uutta paperitehdasta jossa minäkin olen työskennelly useammalla työalalla kuten rakkaaksi käyneessä kodissa ainakin paljo on ollu Elämälläni ollu pilvistä joskin kirkkaitakin päiviä paljo on elämänkokemus opettanu, mutta työtä olen tehnyt ja itseni hyväksi ja koittanu palvella niitä hyviä isäntiäni rehellisellä ahkeruurella joskin on suurella palkalla sen olen saanut ansioistani säästöön yli elon tarpeiden että olen saanu itselleni oman joskin vähältä näyttävän asunnon ja siihen olen varsin tyytyväinen sillä jätän senkin kerran. Niin tällä pitkällä oloajallani kun olen Kyröskoskella ollu viälä näillä patruun Sumeljus ja kauppaneuvos Hammareen palveluksessa olen nauttinu isäntäini luottamusta josta olen saanu vastaanottaa. Ensiksi 25 vuotisesta palveluksesta sain 15 päivä kesäkuuta 1895 Suomen talousseuran pienemmän hopeamitalin rinnassa kannettavaksi isäntäni toimesta ja taas täyttäessäni 80 ikävuoteni sain rahalahjan vastaan ottaa josta kaikesta ole kiirtollisella miälellä.

Paljo on ollu isännilläkin kovia kokemuksia kun tehdaski paloi toinen kertta 24 päivä elokuuta 1889 mutta aina vaan on eteenpäinkin rakennettu aina isompi paperitehdas ja se käy nyt täydellä voimalla ollen isoimpia tehdasliikkeitä ja sillä vain minäkin nyt itseeni lohduttaa että ei enää koskaan jyty katoa tältä paljo puhuvalta Kyröskoskelta.

----  

Niin vuosia on kulunut ja minun ensimmäiset isäntänikin ovat jo jättäneet tämän katooavaisuuden maan. Patruun G.O. Sumeljus kuoli 3 päivä tammikuuta 1895 ja sitten kauppaneuvos L.J. Hammareen kuoli elokuussa 1906 ja kävin minäkin rakasta vainjata saattamassa Tampereen kalmistoon hänen viimeiseen lepokammioonsa 22 päivä elokuuta. Siis ovat kaikki ne suuret toimet tulleet nuorempain haltuun jotka kuitenkin ovat samaa sukua ja niin mennään aina eteenpäin, vaika aina tuleekin muutoksia. Sitten ovat ne kaikki minunkin ensimmäiset 4 työkumppaniani jo kauvan sitten jättäneet tämän katoavaisuuden maan, minä yksin olen niistä enää elossa, ja paljo olen saanu kokee näinä pitkinä eloni vuosina. Olen ollu leski jo lähelle 18 vuotta. Kun vaimoni Maria kuoli 2 päivä tammikuuta 1890 sairastettuaan vuoteen omana 9 päivää vaille puoli toista vuotta kovaa luukleiniä. Perehettä on minulla ollu 8 lasta joista 4 lasta on Herra ottanu nuorena pois ja 4 on ollu elossa joista vanhin poikani Samuel on nykyään Karstulan piirin nimismiehenä. Kaksi tytärtä Olga ja Hanna ovat luonani ja kolmas tyttäreni Karolina on waimona Tampereen Nykysellä vesilaitoksen putkimestarilla Aksel Sälällä. Olen nyt jo vanha etten voi paljoa työskennellä. Voimani vei minulta kova tauti vuonna 1904 sairastuin 25 päivä kesäkuuta kovaan kivitautiin joka teki minut voimattomaksi enäät toimiin tehtaan palveluksessa ja niin olen ollu vaan omissa pikku toimissani nauttien eläkettä tehdas yhtiöltä ja ja olen toivossa että minun maallinen evääni kestä siksi kun matkaa on määrätty ja olenkin jo aivan lähellä elämäni loppua. Kuinka perin toisella mitalla kuin täällä mitataan tulevassa maailmassa maallista vaikutustamme. Ei loistava menestys vaan pyrkimyksen puhtaus siälläkin missä pyrkimyksen tulokset tuskin ulkonaisesti tulee ratkaisemaan ihmis elämän arvon. Mikä merkillinen arvonylennys ja alennus tuleekaan tapahtumaan siinä suuressa loppu tilissä.

Kyröskoskella 5 päivä joulukuuta 1907

Samuel Lindstedt

Edesmennyt Hämeenkyrön lukion rehtori Raimo Ijäs kirjoitti puhtaaksi Samuel Lindstedtin omin käsin kirjoittaman elämäkerran. Se ilmestyi Hämeenkyrön Sanomissa 29.5.1997. Jäljensin Raimo Ijäksen tekstin vuoden 2020 Kyrön Jouluun. 

Samuel Lindstedtin asunto. Valokuva Helge Hakalan kokoelmista, kuva A. Väisäsen ottama.

Samuel äänestämässä satavuotiaana eduskuntavaaleissa. Tätä otsikkoa on usein  käytetty kuvan yhteydessä. Pikkaisen on liioteltu, sillä vaalit pidettiin 1. - 2.4.1924, jolloin Samuel oli vasta 99-vuotias. Valokuvan omistaa Harri Osara, skannattu teokseen Hämeenkyrön historia III.

Samuel sai satavuotiskuvansa Suomen Kuvalehteen numero 31/1924.

Samuelin 100-vuotispäiviltä julkaistiin Suomen Kuvalehdessä myös toinen kuva, numerossa 32/1924.

  

. Samuel Lindstedtin muotokuvan veisti Evert Yli-Porila 1924. Muotokuva on Hämeenkyrön pitäjänmuseon kokoelmissa. Valokuva A. Mielonen.

Samuel Lindstedtin hauta Hämeenkyrön vanhalla hautausmaalla. Valokuva A. Mielonen.

Samuel Lindstedtin ja Kyröskosken teollistumisen vaiheita

1824	Samuel syntyy Urjalassa 6.7.
1832	Työura vieraan palveluksessa paimenena alkaa kahdeksanvuotiaana, sittemmin räätälin oppipojaksi.
1842	Muutto Tampereella räätälintöihin.
1846	Töihin Finlaysonin puuvillatehtaalle ja naimisiin Maria Cristina Granquistin kanssa.
1848	Aloittaa työskentelyn tehtaan ensimmäisellä raitakangasta kutovalla koneella.
1852	Siirtyy tehtaassa kokoamaan Englannista tuotuja kangaspuita.
1859	Eroaa Finlaysonin palveluksesta ja alkaa suunnitella Kyröskoskelle puuvillatehdasta Johan Gustaf Ståhlströmin, Karl Adolf Björkbomin, Johan Wilhelm Dahlgrenin ja Johan Fredrik Ekqvistin kanssa.
1860	Kyröskosken puuvillatehtaan rakentaminen alkaa ja toiminta käynnistyy seuraavana vuonna.
1867-68	Puuvillatehtaan toiminta lakkaa. Vaikeuksia aiheutti mm.  Yhdysvaltain sisällissota (1861-65). Se nosti raaka-aineen hintaa. Lopullisen iskun tehtaalle aiheuttivat nälkävuodet 1867-68.
1869	Tehtaan perustajista vain Lindstedt jää Kyröskoskelle. Hänen aloitteestaan perustetaan uusi yritys, joka ei kuitenkaan saa tehdasta kannattavaksi.
1870	Tamperelaiset kauppiaat Gustav Oskar Sumelius, Lars Johan Hammaren ja August Nyberg ostavat puuvillatehtaan. Jo yhtiösopimukseen sisältyy päätös puuhiomon rakentamisesta Kyröskoskelle. Puuvillakutomo jatkaa toimintaansa ja Lindstedt toimii siinä jonkinlaisena esimiehenä.
1872	Hiomo aloittaa toimintansa kevättalvella.
1878	Puuvillakutomo lakkautetaan ja ensimmäinen paperikone käynnistetään. Lindstedt jatkaa paperitehtaassa erilaisissa työtehtävissä.
1880	Tuli tuhoaa paperitehtaan. Se rakennetaan uudelleen.
1889	Tuli tuhoaa paperitehtaan toistamiseen. Se rakennetaan uudelleen.
1904	Samuel Lindstedt sairastuu kesäkuussa ja joutuu jäämään eläkkeelle 80 vuoden iässä.
1912	Timinsaaren saha aloittaa toimintansa.
1919	Tehdasyhtiön 50-vuotisjuhla. Lindstedt osallistuu juhlaan virkeänä.
1927	Samuel Lindstedt kuolee 103 vuoden iässä. Juhlalliset hautajaiset pidetään 9.12.1927.