Kohti joulukuun kuudetta

(Julkaistu Kyrön Joulussa 2016)

Milloin alettiin puhua itsenäisestä Suomesta Suomessa – ja Hämeenkyrössä? Itsenäistymisen jälkeisinä vuosikymmeninä oli ymmärrettävästi tarve löytää itsenäiselle Suomen valtiolle juuret kaukaa menneisyydestä. Kansallinen historiankirjoitus katsoi menneisyyteen joulukuun kuudennen päivän muodostaman tirkistysluukun kautta. Itsenäistyminen oli vuosisataisen ellei vuosituhantisen vapaudenkaipuun luonnollinen lopputulos. Siihen päädyttiin Jumalan kaitsemana. Ruotsin valta katkaisi jo menneillään olleen kehityksen kohti suomalaista valtiota.  Kansallismielisessä historiankirjoituksessa nuijasota nostettiin suomalaisuuden symboliksi. Se esitettiin kernaasti suomalaisten nousuksi vierasta sortajaa edustanutta aatelistoa vastaan. Historiantutkijoista Pentti Renvall käsitteli sotaa käänteisestä kansallismielisestä näkökulmasta: nuijasota oli henkisesti kehittymättömien Pohjois- ja Itä-Suomen talonpoikien hyökkäys aatelin johtamaa puoli-itsenäistä "Suomen valtiota" vastaan.

Todelliset ajatukset itsenäisestä Suomen valtiosta voitaneen viedä Yrjö Maunu Sprengtportenin tiliin. Tämä aikanaan Kustaa III:n vallankaappausta tukenut aatelismies ja upseeri joutui riitoihin kuninkaan  ja monen muunkin kanssa,  osittain varmasti hankalan ja äkkiväärän luonteensa takia. Sprengtporten erosi Ruotsi armeijan palveluksesta ja siirtyi 1787 Venäjän keisarinnan Katariina II:n palvelukseen vieden mukanaan kopiota Savon kartoista ja puolustussuunnitelmista. Hänen ajatuksenaan oli tehdä Suomesta itsenäinen puskurivaltio Ruotsin ja Venäjän väliin. Tätä Suomea sitten hallitsisi ja johtaisi Sprengtporten aatelitovereineen. Hän sai ajatuksilleen vähäistä kannatusta upseeriston ja muutamien Savon aatelismiesten keskuudesta. Sprengtporten osallistui Kustaan sotaan 1788 – 90 Venäjän puolella haavoittuen Porrassalmen taistelussa. Sodan jälkeen hän menetti Katariinan suosion, koska ei onnistunut taivuttelemaan suomalaisia suosiolliseksi ajatuksilleen.  Hetkeksi Spregtporten palasi vielä parrasvaloihin: hänet nimitettiin Suomen ensimmäiseksi kenraalikuvernööriksi 1.12.1808. Hän ei enää saavuttanut suomalaisten suosiota, ja erosi siksi tehtävästään jo seuraavana vuonna. Viimeiset kymmenen vuottaan Sprengtporten vietti eläkkeellä ja unohdettuna Pietarissa.

Venäjään liitettynä Suomi sai autonomian. Tämä ei ollut sinänsä yllättävää: Venäjällä ei tuohon aikaan ollut sellaista hallintokoneistoa, että valloitettuja alueita olisi voitu hallita Pietarista käsin. Uusia alueita hallittiin aina hyödyntäen paikallista yläluokkaa ja hallintorakenteita. Yllättävää oli autonomian laajuus ja se, miten taitavasti suomalainen yläluokka venytti autonomian rajoja entistä laajemmaksi. Puolan kapinoidessa Venäjää vastaa syveni Suomen autonomia. Oman lainsäädännön, valtiontalouden ja valtiopäivien lisäksi onnistuttiin hankkimaan oma rahayksikkö, markka. Ja lopulta 1878 Suomi sai jopa oman asevelvollisuuden ja armeijan, jonka tehtävä oli puolustaa nimenomaan Suomen aluetta.

Sortovuodet herättävät

Keisari Nikolai II:n julistama helmikuun manifesti 1899 aloitti sortokauden Suomessa. Venäjän kannalta kyse oli yleisvaltakunnallisten lakien ulottamisesta Suomeen, voitiin puhua yleisvaltakunnallistamisesta tai yhtenäistämispolitiikasta. Kyse oli kahden nationalismin yhteentörmäyksestä. Suomessa haluttiin säilyttää autonomiset oikeudet ja mielellään laajentaakin niitä. Venäläisnationalistit halusivat poistaa Suomen ja muidenkin autonomisten alueiden erityisoikeudet.

Suomalaiset koettivat vedota tsaariin kansalaisvaltuuskunnan Pietariin toimittaman Suuren adressin avulla. Pian kävi selväksi, ettei keisarin pää ollut käännettävissä. Suomalaisten oli ratkaistava suhtautumisensa Venäjään. Hämeenkyröläisille tutun Yrjö-Sakari Yrjö-Koskisen johtama vanhasuomalaisten myöntyväisyyssuunta katsoi venäläistämistoimien vastustamisen mahdottomaksi: suurvaltana Venäjä voi joka tapauksessa alistaa Suomen. Tuli taipua, vaan ei taittua. Suomen kieltä ja suomalaisuutta oli suojeltava. Sortotoimet voisivat päättyä keisarin tai poliittisten suhteiden vaihtuessa. Nuorsuomalaisten ja ruotsalaisen puolueen muodostama perustuslaillinen rintama puolestaan luotti passiiviseen vastarintaan: virkamiehet eivät saaneet panna toimeen laittomina pidettyjä määräyksiä. Tämä johti pian perustuslaillisten virkamiesten erottamiseen ja korvaamiseen myöntyväisyyssuunnan kannattajilla. Jyrkimmät perustuslailliset katsoivat, että passiivinen vastarinta ei riitä. He muodostivat aktivistijoukon, joka hyväksyi väkivallan ja poliittiset murhat taistelukeinona sortoa vastaan.  Tunnetuin väkivallanteko oli Eugen Schaumanin suorittama Bobrikovin murha, josta tieto Hämeenkyröön saapui kesken Kyröskoskella järjestettyjen laulujuhlien. Tieto kirvoitti juhlakentälle kokoontuneen väkijoukon keskuudesta eläköönhuutoja.

Aktivistit muodostivat ensimmäisen ryhmän, joka asetti selkeästi tavoitteeksi Suomen itsenäisyyden. He eivät uskoneet, että suomalaisille keskeisten oikeuksien palauttaminen olisi mahdollista Venäjän yhteydessä. Aktivistien toiminnan pohjalta syntyi sitten ensimmäisen maailmansodan mahdollistamana jääkäriliike.

Uuden poliittisen voiman muodosti työväenliike. Vuonna 1899 perustettu Suomen Työväenpuolue muutti neljä vuotta myöhemmin Forssan kokouksessa nimensä Sosialidemokraattiseksi puolueeksi omaksuen samalla jyrkän marxilaisen sosialismin linjan. Rinnan puoluetoiminnan kanssa eteni työväestön ammatillinen järjestäytyminen. Maaseudun tilaton väki ja torpparit olivat Hämeenkyrössä jo 1890-luvulla ilmaisseet tyytymättömyytensä vallitseviin yhteiskunnallisiin oloihin. Aloite työväen järjestäytymiseen lähti kuitenkin Kyröskosken tehdasyhteisöstä. Hämeenkyrön Työväenyhdistyksen nimellä perustettu yhdistys muutti nimensä Kyröskosken Työväenyhdistykseksi ensimmäisessä kokouksessaan 1904. Työväenliikkeen varsinainen tavoite oli sosialismi, mutta käytännön toimina vaadittiin heti kahdeksan tunnin työpäivää sekä yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta.  Sortotoimiin sosialidemokraatit omaksuivat perustuslaillisen kannan.

Suuri adressi ja asevelvollisuuskysymys

Hämeenkyrössä yhdyttiin 1899 nopeasti keisarin helmikuun manifestia vastustavaan suureen adressin. Hämeenkyrön adressikokouksessa puhetta johti kunnallislautakunnan puheenjohtaja W. Iso-Kauppila ja sihteerinä toimi Kyröskosken kansakoulun opettaja Kustaa Paavola. Kunnan edustajaksi suurta adressia Pietariin viemään valittiin talollinen Kalle Tarri. Adressin allekirjoitti viikon kuluessa 1613 kyröläistä eli 31,8 % yli 15-vuotiaista. Talollisista mukaan lähti noin kaksi kolmesta, mutta torppareista ja mäkitupalaisista vain 17,9 %. Kyröskoskella adressiin panivat nimensä nähtävästi kaikki tehtaalaiset johdosta työläisiin, mutta vain noin kolmannes työmiesten vaimoista. Arvattavasti nimet kerättiin tehtaalla, joten vaimoista tavoitettiin vain osa.

Suuri adressi ei sortotoimia lopettanut. Vaikutusta ei ollut myöskään 1901 Hämeenkyrössäkin kerätyllä asevelvollisuusadressilla, jolla yritettiin saada keisari perumaan päätöksensä Suomen oman asevelvollisuusarmeija lakkauttamisesta ja liittämisestä Venäjän armeijaan. Mieltä lakia vastaan osoitettiin etukäteen suunnitellusti täälläkin: kun asevelvollisuuslaki kuulutettiin 1.9. Hämeenkyrön ja Viljakkalan kirkoissa, poistui kirkkokansa viimeistä kuulijaa myöten täyden hiljaisuuden vallitessa.

Asevelvollisuuslain perustuslailliset vastustajat perustivat salaisen kagaaliksi nimetyn järjestön, jonka päätehtävä oli kutsuntalakkojen aikaansaaminen ympäri maan. Kagaalin toiminta ulottui myös Hämeenkyröön. Sen paikallisena asiamiehenä toimi Osaran isäntä, maanviljelysneuvos A.G.Hildén. Hämeenkyrön propagandatoimintaa hoiti Kyröskosken tehtaan johtajisto, olihan yksi kagaalin Tampereen johtoryhmän jäsenistä tehtaan omistajiin kuulunut Gösta Sumelius. Talonpojiston johtomiehistä kagaalin toimintaan osallistuivat Jalmari Raipala ja Tuokkolan veljekset Juho, Jeremias sekä Väinö. Tavoitteena oli mm. se, etteivät papit lukisi kutsuntakuulutuksia kirkossa, jolloin ne eivät saisi lainvoimaa.

Hämeenkyrössä myöntyvyyslinja oli kuitenkin hallitseva porvariston keskuudessa. Tähän oli osasyynä varmasti vanhasuomalaisten johtajan Yrjö-Sakari Yrjö-Koskisen vaikutusvalta pitäjän johtomiehiin.  Niinpä kirkkoherra Juho Ilvonen ja muut papit lukivat kutsuntailmoitukset kirkossa pohtimatta niiden lainmukaisuutta, ja suurin osa asevelvollisista osallistui kutsuntoihin. Myös nimismies Väinö Nyström ja suuri osa talollisista lukeutui vanhasuomalaisten kannattajiin. Ylioppilas Eero Forsman (myöhemmin Koskimies) vastusti aluksi kutsuntoja, mutta sittemmin Laitilan maisterina tunnettu Eero käänsi kelkkansa setänsä Yrjö-Koskisen vakuutettua hänet siitä, että suvun perinteet vaativat osallistumista kutsuntoihin.

Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen 1890-luvulla kuvattuna. Museiviraton kokoekmat, kuva löytyy Finnasta.

Ensimmäinen sortokausi päättyi loppuvuodesta 1905 Venäjän kärsittyä tappion sodassa Japania vastaan. Venäjällä syntynyt suurlakko levisi Suomeen ja Hämeenkyröönkin. Kyröskoskella pantiin tehdas seisomaan ja ”kaikki maantiemiehiä myöten olivat lakossa”, kuten työmies Väinö Aalto myöhemmin muisteli. Kyröskoskella pidettiin luultavasti työväenyhdistyksen aloitteesta kansalaiskokous, jossa vaadittiin mm. myöntyvyysmiehistä koostuneen senaatin eroamista ja väliaikaisen, isänmaallisista miehistä koostuvan, asettamista sen tilalle. Myös nelisäätyisistä valtiopäivistä tuli luopua, niiden tilalle tuli saada yksikamarinen eduskunta. Viikon kestänyt suurlakko tuotti tuloksen: keisari perui helmikuun manifestin ja kaikki sen perusteella tehdyt Suomen autonomiaa loukanneet määräykset.

Nämä valtiolliset kysymykset kiinnostivat pitäjän säätyläistöä, johtavaa talonpojistoa ja työväestön valveutuneimpia edustajia. Heidän kauttaan melkoinen osa pitäjän väestöstä sai ainakin jonkinlaisen käsityksen ajan suurista poliittisista kysymyksistä. Mutta eivät kaikki.  Sillanpää tiivistää Hurskaassa kurjuudessa yhden katsannon sortovuosien kokemiseen:

”Eipä voisi juuri keksiä keinotekoisempaa tutkimuksen esinettä kuin mikä oli Toivolan Juhan suhde siihen kansalliseen kärsimysten jaksoon, joka tunnetaan nimellä sortovuodet”.

Eduskuntauudistuksesta toiseen sortokauteen

Suomen vanhaa nelisäätyistä valtiopäivälaitosta voi pitää 1900-luvun alun Euroopassa jopa maanosan vanhanaikaisimpana. Yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen ja yksikamariseen eduskuntaan perustunut radikaali uudistus teki Suomen kansanedustuslaitoksesta maailman moderneimman ja demokraattisimman. Uudistus tuskin olisi ollut mahdollinen ilman taustalla väijyvää venäläistämisen uhkaa. Etuoikeutetuimmat – aateli, papisto ja ruotsinkieliset – luopuivat asemistaan, koska kansa oli pidettävä yhtenäisenä mahdollisten uusien sortotoimien varalta.

Ensimmäiset eduskuntavaalit järjestettiin 1907. Vaalien tulos oli murskavoitto sosialidemokraateille, jotka saivat 80 kansanedustajaa vaaleissa. Hämeenkyrössä puolue korjasi 66,1 % äänistä. Hämeenkyröön oli ennätetty perustaa 12 työväenyhdistystä, joiden voimin vaalityötä saatettiin harjoittaa. Ennen itsenäistymistä järjestettiin kahdeksat eduskuntavaalit, sillä keisari käytti valtaoikeuksiaan ja hajotti eduskunnan peräti neljästi. Sosialidemokraattien ääniosuus Hämeenkyrössä ylitti aina 60 % ja oli ylimmillään 1916 vaaleissa 68,7 %.  Hämeenkyröläinen Pakkasen kartanon torppari Frans Mustasilta valittiin eduskuntaan 1913 vaaleissa puolueen listoilta.

Vanhasuomalaisen puolueen paikallisosasto perustettiin Hämeenkyröön 1905. Sen puheenjohtajan toimi kirkkoherra Johan Henrik Ilvonen. Sihteerikin oli pappismies, kappalainen Kaarlo Töyry.  Vanhasuomalaiset ottivat ohjelmaansa jo 1906 mm. torpparien ja mäkitupalaisten sekä työväestön aseman parantamisen. Puolue menestyikin oikeistopuolueista parhaiten. Vanhasuomalaiset saivat eduskuntaan 59 kansanedustajaa. Hämeenkyrössä puolue sai 24,6 % äänistä. Vanhasuomalaisiin kuulunut pitäjän nimismies Väinö Nyström valittiin kansanedustajaksi 1909 vaaleissa.

Nuorsuomalainen yhdistys perustettiin Hämeenkyröön kauppias D.A. Lehtosen ja Vihtori Lehtosen johdolla. Nuorsuomalaisten menestys vaaleissa jäi vaatimattomaksi, se sai vain 26 kansanedustajaa. Hämeenkyrössä äänisaalis oli 6 prosenttia. Puolueen toiminta ja kannatus Hämeenkyrössä jäi vähäiseksi, syynä siihen oli kai osaltaan toiminnan Helsinki-keskeisyys: paikallisia ja sosiaalisia ongelmia tärkeämpi oli Suomen suhde Venäjän ja tiukkojen laillisuusperiaatteiden noudattaminen. Nuorsuomalaisten kannattajat saivat kuitenkin käsiinsä nuorisoseuratoiminnan, josta suivaantuneina vanhasuomalaiset ryhtyivät rakennuttamaan omaa toimitaloa, Suomelaa. Urakoitsija jätettyä työn kesken vuokrasi paikallisosasto talosta huoneita Hämeenkyrön Säästöpankille ja myi sille lopulta koko rakennuksen.

Vanhasuomalaisten varovainen linja hallitsi Hämeenkyrön säätyläisten ja talonpoikien keskuudessa. Tämä vaikutti siihen, että aktivismi ei saanut kannatusta pitäjässä. Siten jääkäreiksikään ei lähdetty Hämeenkyröstä.

Kun keisari oli saanut vakiinnutettua valtansa Venäjällä, alkoi toinen sortokausi alkoi Suomessa 1908. Suomalaiset joutuivat katsomaan oikeuksiensa asteittaista karsimista. Virkakuntaa venäläistettiin ja yleisvaltakunnallinen lainsäädäntö ulotettiin Suomeen. Suomen täydellinen venäläistämisohjelma jäi 1914 alkaneen maailmansodan vuoksi toteuttamatta. Mutta sota toi tietysti mukanaan kansalaisoikeuksien minimoimisen ja sensuurin.

Suomen talous ei sodan alkuaikoina joutunut vaikeuksiin. Venäjän sotatarviketilaukset ja linnoitustyöt estivät laajamittaisen työttömyyden. Hämeenkyröstäkin lähdettiin näihin ns. vallitöihin. Lähimmät työmaat löytyivät Pispalan ja Pitkäniemen suunnalta. Maailmansota kuitenkin paljasti Suomen riippuvuuden viljantuonnista. Elintarvikkeiden hintojen nousu ja suoranainen puute johti jo 1916 säännöstelytoimien ja teuraskarjan pakko-ottoihin. Vuoden 1917 alussa Hämeenkyrön elintarvikehuolto oli jo vaikeuksissa. Helmikuussa perustettiin Kyröskosken asukkaiden vaatimuksesta kuntaan elintarvikelautakunta vastaamaan erityisesti tehdastaajaman ja kirkonkylän ruokapulaan.

Maaliskuu kaiken muuttaa

Venäjällä nopeasti edennyt maaliskuun vallankumous johti keisarin vallasta luopumiseen 16.3. Uusi väliaikainen hallitus kumosi 20.3. kaikki Suomen perustuslakien vastaiset lait ja asetukset. Kyrön Sanomat julkaisi 23.3. manifestin kokonaisuudessaan ja selosti laajasti muitakin vallankumoukseen liittyviä tapahtumia. Lehden pakinoitsija Eero Alpi oli lähtenyt näytelmäkiertueelle, ja hänen sijallaan pakinoi nimimerkki v.t. sarvi eli Frans Emil Sillanpää. Ajankohtaisten tapahtumien vuoksi pakina jäi tavallista lyhyemmäksi. ”Tila ei anna myöten minun nyt laverrella”, kirjasi Sillanpää. Vallanvaihtoa Sillanpää ennätti kommentoida muistuttamalla vanhan ukon papinvaalikommentista: ”Pappi on valittu – paista akka toinenkin silakka.”

Kyrön Sanomat kertoi laajasti Venäjän maaliskuun vallankumouksesta. Kuva lehdestä otettu Hämeenkyrön Sanomien arkistossa.

Viikkoa myöhemmin vietettiin Kyröskosken Seurahuoneella vallankumouksen uhrien muistojuhlaa, josta Kyrön Sanomat kertoi 6.4. ilmestyneessä numerossaan. Seurahuone oli aistikkaasti kukilla koristettu. Juhla alkoi Kyröskosken jousiorkesterin soitolla. Insinööri Rafael Fraser käsitteli avauspuheessaan päivän merkitystä, ja neiti Anna Alho lausui runon. Opettaja Matti Lähteenmäki puhui kansamme sivistyselämästä ja teknikko M. Alho taas kertoi Suomen uudestaan koittavasta vapaudesta. Välillä laulettiin isänmaallisia lauluja, ja juhla päätettiin seisaaltaan laulettuun Maamme-lauluun. Juhla jätti mielii ”pysywäisen muiston”.

Seurahuoneella ei tehtaan työväkeä näkynyt. Työväki läksi Kyröskosken työväentalolta kahtena osastona lippuineen kohti kirkonkylää viettämään omaa muistojuhlaansa.. Matkalla kulkueeseen yhtyi muista kylistä saapuvia työväenyhdistysten joukkoja. Kirkonkylässä työväenyhdistykset juhlivat Nuorisoseuran talolla, jonne arvioitiin kokoontuneen 1500 henkeä. Työväenyhdistysten juhlaan kuului yhteislaulun, puheiden, runojen ja kertomusten lisäksi ajankohtaisten poliittisten kysymysten käsittely. Yleisten sosialidemokraattien vaatimusten tukemisen lisäksi nimismieheltä ja poliisilta vaadittiin, että heidän on takavarikoitava elintarvikepulan vuoksi kaikki kunnasta löytyvät viljavarastot sekä ryhdyttävä tarmokkaisiin toimiin salapolton, kapakoiden ja porttoloiden hävittämiseksi.  Kyrön Sanomat ei työväen kokouksesta raportoinut, siitä kiinnostuneet saivat lukea tapauksesta tamperelaisesta Kansan Lehdestä, joka oli Työmiehen ohella tärkein tänne levinneistä työväenlehdistä.

Lippukiista

Kyrön Sanomat kuvauksen mukaan pitäjässä vietettiin vallankumouksen uhrien muistojuhla – kuten muuallakin maassa – sangen perusteellisin toimin.

”Juhlapäivänä – perjantaina – oliwat pitäjämme kaikki työt seisauksissa, tehdaslaitokset ja myymälät suljettuina ja kaikilla kouluilla oli lupa. Yleisten ja yksityisten rakennusten katoille oli kohotettu lippu puolitankoon – useimmissa taloissa punainen, kuten oli asianmukaista ja toiwomuksena lausuttu.”

Osa kirkonkylän herrasväestä ei halunnut punalippuja käyttää, vaan veti salkoihinsa siniristilipun. Tämä ei jäänyt huomaamatta Nuorisoseuran talolle kokoontuneelta työväeltä.  Kokouksessa valittiin komitea, jonka tehtäväksi tuli mennä puhuttamaan herroja, ja vaatimaan heitä käyttämään punalippua. Kyrön Sanomissa 6.4. nuorsuomalaisiin kuulunut ja heidän kansanedustajaehdokkaanakin 1908 ollut kunnanlääkäri J.H. Vuorinen protestoi siniristilipun puolesta. Hän kertoi nuoruus- ja opiskeluaikansa vuosina suomalaisuusaatteen puolesta taistelleena tottuneensa käyttämään siniristilippua.

”Siihen aikaan tuli siniwalkoinen lippu suomalaisuuden merkiksi ja sen wärit Suomen kansalliswäreiksi. Minäkin nuoruuden innolla kiinnyin sekä suomalaisuuden asiaan, että siniwalkoiseen lippuun ja heti mieheksi tultuani sen itselleni hankin. …Onko todellakin Suomen kansa jo nykyään hylännyt siniwalkoisen lipun ja unhoittanut sen merkityksen, ettei se tuollaisena suurena wapauden ja rauhan juhlana siedä edes silmäinsä edessä nähdä sitä liehumassa, waan waatii sen heti raastamaan alas.”

J.H. Vuorinen esitti kantansa lippukiistassa Kyrön Sanomissa. Kuva lehdestä otettu Hämeenkyrön Sanomien arkistossa.

Tämän lippuepisodin Sillanpää sovitti mukaan Hurskaaseen kurjuuteen. Kirkonkylään matkaava Toivolan Juha komennetaan kyröskoskelaisten marssirivistöön. Näin hän saapui Nuorisoseuralla pidettävän kokoukseen. Ärtyneenä siitä, miten hänet on marssirivistöön komennettu, käytti Juha kokouksessa elämänsä ensimmäisen puheenvuoron lippuasiaa käsiteltäessä. Juhan puheenvuoro oli lyhyt, eikä edes käsitellyt lippuasiaa. Puheen seurauksena hänet valittiin kuitenkin siihen komiteaan, joka lähti vaatimaan lippujen poistamista. Komitean jäsenenä Juha innostui sanomaan sanansa herroillekin, jotka jälkikäteen tapauksesta jutellessaan sanoivat:

– Kuka se takkunaamainen äijä oli? Se nyt vasta aika riesa oli.

Tässä tilanteessa Toivolan Juha ”varsinaisesti joutui ajan paisuvaan huminaan ja pysyi siinä uskollisena lähes loppuun asti”.

Kiristyvät suhteet

Maaliskuun jälkeen yhteiskunnalliset suhteet kiristyivät edelleen niin koko maan mitassa kuin Hämeenkyrössäkin. Kevään maatalouslakoilla maaseudun työväki ajoi kahdeksan tunnin työpäivää. Kesken kiireisimpien kevättöiden pidetty lakko saatiin loppumaan 25.5. paikallisella työehtosopimuksella, joka toteutti lakkolaisten vaatimukset. Lakon aikana nähtiin meijerillä välikohtaus, joka onneksi rajoittui kiivaaksi sanasodaksi lakkolaisten ja talonisäntien välillä.

Yhteiskunnallisten suhteiden kiristymistä yksi taustatekijä oli yltyvä elintarvikepula. Venäjältä oli saatu sotavuosina 60 % Suomen leipäviljasta; nyt päättyi viljan tuonti sieltä kokonaan. 

Kunnallislautakunta ja elintarvikelautakunta organisoivat vapunaattona tarkastuksen, jossa kierrettiin tutkimassa pitäjän vilja-aitat ja perunakuopat. Tutkimuksen tulos oli tyly: viljavarastot syötäisiin loppuun elokuun puoliväliin mennessä. Monilla leipä loppui jo ennen juhannusta. F.E. Sillanpää kuvaili 22.6. Kyrön Sanomissa, miten hänen kotikylässään kulki jo keväällä epätoivoisia miehiä, jotka olisivat ostaneet viljaa kalliilla, jos vain talolliset olisivat sitä suostuneet myymään. Jo toukokuussa Sillanpää näki pakinassaan nälän uhkatekijänä ja suuntasi sanansa kaikille kyröläisille: ”Se kansalainen, joka nälän maata uhatessa säilyttää omaatuntoansa rahakukkarossaan, tekee isänmaallisen ja siveellisen rikoksen, kuuluipa hän sitten mihin kansalaisryhmään tahansa.”

Kesän kuluessa Hämeenkyrön elintarvikelautakunta toteutti hallituksen määräyksiin perustuvan viljan myynnin valvonnan. Samalla säännösteltiin voi, sokeri ja juusto. Niitä myytiin vain ostokortteja vastaan. Vähävaraisia jouduttiin lisäksi avustamaan voin, juuston ja maidon saannissa.

Kesän kuluessa synkistyivät syksynkin näkymät, sillä kylmyys ja kuivuus vikuuttivat viljaa paitsi Hämeenkyrössä myös muualla Suomessa. Hämeenkyrössä perustetun elintarvikelautakunnan ja kunnallislautakunnan välisen työnjaon ja valtuuksien epäselvyys vaikeutti osaltaan huoltotoimia. Suurempi hankaloittava tekijä oli kuitenkin alati kärjistyvä yhteiskunnallinen tilanne. Maanviljelijät perustivat Hämeenkyrön Maataloustuottajat yhdistyksen valvoakseen etujaan säännöstelyolosuhteissa. He viittasivat kernaasti kevään maatalouslakkoihin väittäen niiden pahentaneen viljapulaa. Kuluttajat taas uskoivat maanviljelijöiden salaavan osan viljastaan odotellessaan hintojen nousua ja myyvän elintarvikkeita salakaupassa.

Maassa olevien kurittomien venäläissotilaiden ja levottoman ilmapiirin vuoksi Hämeenkyrössäkin heräsi ajatus paikallisen suojelukaartin perustamisesta. Sortovuosina ja niiden jälkeenkin työväen johtomiehiin yhteyttä pitänyt Jalmari Raipala uskoi vielä mahdollisuuteen perustaa työväen ja porvariston yhteinen kaarti järjestystä valvomaan. Useimmat pitäjän työväenyhdistykset suhtautuivat aloitteeseen kielteisesti. Raipalan yrittäessä esitellä asiaa 28.8. työväenyhdistysten kokouksessa Kurjenmäellä, huudettiin hänet esityksineen alas sellaisella voimalla, että hän katsoi parhaaksi poistua paikalta hyvin nopeasti seuranaan olleiden Jalmari Helon ja Väinö Tuokkolan kanssa. Hämeenkyrön Suojeluskunta perustettiin sitten Lintolassa Raipalan johdolla 15.9. porvarillisin voimin. Työväen puolella järjestäytyminen sujui hitaammin. Ensimmäinen kaarti perustettiin tiettävästi 28.10. Kyröskoskella.

Kesällä Venäjän väliaikainen hallitus hajotti eduskunnan. Oikeistopuolueet hyväksyivät toimenpiteen, koska arvioivat voitattavansa eduskuntavaalit. Niin kävikin lokakuussa pidetyissä vaaleissa. Sosialidemokraatit olivat luonnollisesti katkeria vaalitappiostaan.

Venäjällä vanhan ajanlaskun mukaan nimetty lokakuun vallankumous alkoi 7.11. Lenin johtamat bolsevikit kaappasivat vallan käsiinsä. Suomessa tapahtumat johtivat sosialidemokraattien organisoimaan suurlakkoon14.11. Se levisi Hämeenkyröön seuraavana aamuna. Kyröskosken paperitehdas pysäytettiin, puhelinkeskukset miehitettiin ja paperitehtaan virkailijoilta ja järjestysmiehiltä takavarikoitiin aseet. Kolme päivää myöhemmin Siuron ja Hämeenkyrön punakaartilaiset riisuivat aseista Lintolaan kokoontuneen Hämeenkyrön Suojeluskunnan. Samana päivänä Työväen Vallankumouksellinen Keskusneuvosto Helsingissä päätti lopettaa lakon eduskunnan hyväksyttyä 8 tunnin työpäivän sekä yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden taanneen uuden kunnallislain.

Kyrön Sanomat oli toukokuussa ilmoittanut olevansa ”jyrkästi puolueeton lehti”. Työväestön puolella tämä puolueettomuus ei tyydyttänyt. Lehden suurlakkoa Kyröskoskella koskevaan kirjoitukseen vaati Hämeenkyrön järjestyskaartin johtava toimikunta oikaisun. ”Kyrönsanomain herrat toimittajat näkewät ainoastaan herrain porwarien levottomuuden. Mutta eiwät näe työläisten lewollisuutta, mikä on suurin silloin kun ei tehdä työtä.” Lopuksi toimikunta vaati kirjoituksen julkaisemista uhaten muussa tapauksessa estävänsä lehden julkaisemisen.

Hämeenkyrön järjestyskaarti vaati kovasanaisessti kirjoituksensa julkaistavaksi Kyrön Sanomissa. Kuva lehdestä otettu Hämeenkyrön Sanomien arkistossa.

Sillanpään pakinat lehdessä saivat syksyn mittaan entistä vakavampia ja pessimistisempiäkin sävyjä. Suurlakon jälkitunnelmissa pakinassa Polttavia kysymyksiä hän spekuloi tulevaa:

”Saa nähdä kummallako kapitalistien ja työläisten välit selvitetään, rymäkällä vai järjellä. Se riippuu niin monista asioista. Niin moni isäntä on aikojen kuluessa ollut häpeemätön torpparilleen ja moni emäntä häpeemätön piialleen. Niin moni työläinen on ollut häpeemätön isännälleen. Eikä mikään noista häpeämättömyyksistä huku olemattomiin vaan tulee esiin kolmannessa ja neljännessä polvessa.”

Itsenäisyysjulistus jäi vähälle huomiolle

Eduskunta julisti Suomen itsenäiseksi 6.12.1917 äänin 100 – 88. Oppositiossa olleet sosialidemokraatit äänestivät porvarillisen senaatin esitystä vastaan, koska olisivat halunneet itsenäisyyden toteutuvan Neuvosto-Venäjän bolsevistisen hallituksen kansaa neuvotellen. Hämeenkyrössä ei itsenäisyysjulistus juuri huomiota herättänyt. Kyrön Sanomissa kerrottiin 7.12., että senaatti on kolme päivää aiemmin esittänyt eduskunnalle Suomen julistamista itsenäiseksi. Itsenäisyyden hyväksyminen eduskunnassa ei tähän numeroon luonnollisesti ennättänyt. Sen sijaan lehti kertoi, miten maanviljelijä Vuorenmaan taloon Oksalammilla oli yritetty murtautua ja miten kaksi sarkkilalaista työmiestä oli pidätetty syyllisinä aseelliseen ryöstöön maanviljelijä Jalmari Rautajoen talossa Muotialassa. Muotialan Turvalan aitasta taas oli varastettu 15 hehtolitraa viljaa kairaamalla lattiaan reikä ja valuttamalla jyvät siitä säkkeihin.

Viikon kuluttua lehti noteerasi tapauksen mm. siteeraamalla laajasti Helsingin Sanomia: ”Maailmanhistoria tuskin osoittaa yhtään esimerkkiä siitä, että sorrettu kansa itsenäiseksi julistautuessansa olisi ilmaissut niin vähän riemun tunteita kuin Suomen kansan kohdalla.” Itsenäisyyttä ei sen kummemmin juhlittu Hämeenkyrössäkään. Ihmisten mieliä kalvoivat yhä syvenevät yhteiskunnalliset ristiriidat ja jyrkentyvät asenteet. Edessä aukeava vuosi oli alkamassa pahojen aavistusten vallassa. Työttömyys, elintarvikepula ja epätietoisuus tulevasta täyttivät ihmisten mielen itsenäisyyden juhlinnan sijasta. Oltiin matkalla kohti kansallista onnettomuutta, sisällissotaa.

Joulukuun kuudes juhlapäiväksi

Suomessa käytiin 1918 verinen sisällissota ja sen jatkeeksi vielä valtiomuototaistelu monarkistien ja tasavaltalaisten välillä. Itsenäisyyden alkuvaiheessa itsenäisyyspäivästä oli eri mielipiteitä. Oikeistossa ajateltiin Suomen irtautuneen Venäjästä kokonaan vasta sisällissodan päätyttyä, ja itsenäisyyttä haluttiin juhlia valkoisen armeijan voitonparaatin päivänä 16. toukokuuta. Vasemmisto puolestaan ajoi itsenäisyyspäiväksi marraskuun 15. päivää, koska eduskunta oli julistautunut korkeimman vallan käyttäjäksi 15. marraskuuta 1917. Kun itsenäisyysjulistuksen hyväksymisestä oli kulunut vuosi 6. joulukuuta 1918, akateemiset piirit juhlistivat vuosipäivää.

Laajemmin joulukuun 6. päivää on vietetty itsenäisyyspäivänä vuodesta 1919 lähtien. Valtioneuvosto määräsi päivän tuolloin vapaapäiväksi valtion virastoissa, kouluissa ja tuomioistuimissa. Vuonna 1929 päivä säädettiin lailla yleiseksi palkalliseksi vapaapäiväksi ja 1937 säädettiin laki itsenäisyyspäivän viettämisestä yleisenä juhla- ja vapaapäivänä.

Itsenäisyyden alkuaikoina itsenäisyyspäivä oli selvästi oikeistolainen juhla. Jo 1930-luvulla sosialidemokraatit alkoivat kiinnittyä mukaan juhlamenoihin. Sotien jälkeen mukaa päivän juhlintaa tuli sotien ja sodassa kaatuneiden muistaminen. Itsenäisyyspäivästä kehkeytyi Suomessa valtiojohtoinen ja hyvin vakavamielinen juhla.

Itsenäisyyspäivän vieton ovat vakiintuneet vuosikymmenien mittaan. Valtakunnalliset tilaisuudet toistetaan pienimuotoisempina lähes jokaisessa Suomen kunnassa. Lipunnostot, juhlajumalanpalvelukset, seppeleenlaskut sankarihautausmaille kunniavartioineen, kunnan järjestämä itsenäisyysjuhla ja kynttilöiden poltto ovat pitkäaikaista perinnettä. Kunniamerkkejä jaetaan, puolustusvoimien paraatia seurataan ja itsenäisyyspäivän vastaanotto presidentinlinnassa taitaa kerätä vieläkin lähes puolet kansasta vastaanotinten ääreen. Ja silloin tällöin uudempia traditioitakin syntyy: Laineen Tuntematon sotilas on nähty kuvaruudussa itsenäisyyspäivänä vuodesta 2000 lähtien.

Mitä merkitsee itsenäisyyspäivä kyröläisille nyt? Varmasti paljon enemmän kuin 1917.  Mutta mitään yhtenäistä kyröläistä merkitystä emme joulukuun kuudennelle löydä. Joillekin liittyminen Euroopan unioniin merkitsi itsenäisyyden menettämistä. He ehkä viettäisivät kansallispäivää itsenäisyyspäivän sijaan. Mikä on siirtolaisten ja pakolaisten asema itsenäisessä Suomessa? Miten vastaamme taas kiristyvään sotilaspoliittiseen tilanteeseen: liittoutumalla vai pysymällä omillemme? Tällaiset itsenäisyyden luonteeseen ja tulkintaan liittyvät kysymykset leijuvat traditioon nojaavan yhtenäisen itsenäisyyspäivän vieton taustalla.

Lähteet

Raimo Ijäs: 70 vuotta työväenliikettä Hämeenkyrön pitäjässä. Kyröskosken Työväenyhdistys ry, 1974.  

Terhi Nallinmaa-Luoto – Marja Agge: Hämeenkyrön historia III. Keuruu 2003.

F.E. Sillanpää: Kootut teokset 2. Keuruu 1988

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_itsen%C3%A4isyysp%C3%A4iv%C3%A4  Luettu 2.5.2016.