Vapriikissa oli pitkään avoinna Tampere 1918 -näyttely (nykyään verkossa). Ehdin pistäytyä katsomassa sen useamman kerran. Jokaisella kerralla jäin tuijottelemaan näyttelyn loppupäässä olevaa kuvataulua. Siinä olivat nämä kaksi poikaa: Onni Kokko ja Arvo Koivisto.
 |
| Onni Kokko |
 |
| Arvo Koivisto |
Helsinkiläinen 14-vuotias juoksupoika Onni Kokko toimi aluksi jääkäriluutnantti Ossi Peltokankaan adjutanttina ja oli mukana useissa taisteluissa. Onni haavoittui Tampereella 25.3.1918 ja kuoli Vaasan sairaalassa 22.4. ennätettyään saada Mannerheimin myöntämän IV luokan Vapaudenristin. Sodan jälkeen Onni Kokon tarinasta syntyi valkoisten puolella eräänlainen legenda. Sitä pohjusti mm. Ilmari Kianto jutullaan Suomen Kuvalehdessä. Tyrvääläinen Arvo Koivisto palveli punakaartin lähettinä. Hänet vangittiin Lahdessa 1.5. ja toimitettiin sittemmin Tyrväälle. Siellä häntä kuulusteltiin ja pahoinpideltiin valkoisten esikunnassa. Lopulta Arvo Koivisto teloitettiin joko 7. tai 8. kesäkuuta 1918.
Onni ja Arvo olivat lapsisotilaita. Lasten osuutta ja asemaa sisällissodassa on tutkittu melko niukasti. Tuulikki Pekkalaisen 2014 ilmestynyt teos Lapset sodassa 1918 valaisee lasten kohtaloa perusteellisesti. Pekkalaisen mukaan taisteluissa kaatui 63 punaisten ja 22 valkoisten riveissä taistellutta. Lisäksi tiedossa on 18 kaatunutta, joiden osapuolta ei ole määritetty. Punaisten lapsia surmattiin 56, valkoisten 7 ja lisäksi 13 lasta, joiden vanhempien osapuolta ei ole selvitetty. Lisäksi 87 lasta kuoli harhaluoteihin, vahingonlaukauksiin, kraanatinräjähdyksiin ja muihin sodan aiheuttamiin onnettomuuksiin. Kadonneiksi on tilastoitu 35 sodassa lasta. Sodassa menehtyi siten ainakin 301 lasta. Pekkalaisen tutkimuksen jälkeen ovat tiedot sisällisodan aiheuttamista kuolemista vielä tarkentuneet. On mahdollista, että lapsiuhreja oli hieman enemmän.
Sodan jälkeen yli 80 000 punaista sijoitettiin vankileireille. Joukossa oli lähes 1500 lasta, joista 104 kuoli vankeudessa. Pekkalaisen teoksen liitteenä on luettelo suurten leirien lapsivangeista. Kaikista sisällissodan jälkeen pystyyn polkaistuista pienistä ja lyhytaikaisista vankileireistä ei ole säilynyt tietoja, joten todellinen lapsivankien luku lienee ollut jonkin verran suurempi.
Pekkalaisen laatimasta luettelosta löytyy myös hämeenkyröläisiä. Hämeenlinnassa heitä oli kolme. Toivo Mäkinen (s. 1.8.1902) oli vangittu Vesalassa Lahden lähellä vapunpäivänä. Hänet on ilmeisesti vapautettu ennen kuin vankileirien olosuhteet kävivät todella hankaliksi, arvio Leila Niemenmaa blogikirjoituksessaan. Torpantyttö Lempi Elina Salminen oli vangittu samalla kuin Mäkinen. Lempi mainitaan 15-vuotiaaksi. Hämeenkyrön syntyneiden luettelon mukaan Lempi oli syntynyt 6.4.1902. Vangitsemishetkellä hän oli siten 16-vuotias. Torpan kasvatti Kalle Toivonen (Nurminen) oli syntynyt 8.7.1902. Hän oli Sasista ja työskennellyt Jokelan torpassa. Kalle oli vangittu Janakkalassa 9.5.
Leila Niemenmaa kertoo myös Hämeenlinnassa vankina olleen16-vuotiaan haukijärveläisen Otto Söderlingin kohtalosta. Hän sai valtiorikosoikeudessa kahden vuoden ehdollisen tuomion. Pekkalaisen kirjassa ei mainita Söderlingiä, koska hän oli yli 15-vuotias.
Riihimäen leirissä oli poikaseksi mainittu saksalaisten vappuna Hollolassa vangitsema Uskelasta kotoisin ollut Kalle Pietari Uusimalmi. Vankileirin papereissa syntymäaika on Pekkalaisen mukaan 3.2.1904. Syntyneiden luettelon mukaan Kalle syntyi aviottomana lapsena Wanajan kylään 3.2.1903. Äidin sukunimeksi on kirjattu Nymalm. Kalle oli vangittaessa siis 15-vuotias. Hän ei oman ilmoituksensa mukaan kantanut asetta, ja hänet ehdotettiin vapautettavaksi 14.5.
Lappeenrannan vankileirille päätyi 4.12.1902 syntyneen, kyytipojaksi ja sekatyömieheksi mainitun Aarne Viktor Idanpoika Laineen taival. Aarne oli vangittu Lahdessa 1.5. Vankileirin papereissa hänen nimensä on virheellisesti Aarne Vihtor Kallenpoika Laine. Aarne oli ollut töissä Hämeenkyrön Leppäsilla. Nähtävästi hänet oli pakotettu kyytipojaksi ja sitä myötä sotilaaksi punakaartiin. Aarne Laine kuoli Lappeenrannan vankileirillä 15-vuotiaana isorokkoon 15.6.1918.
Työmiehen poika Aimo Arvid Pihl (Piili) joutui Raahen vankileirille. Hän oli syntynyt 3.6.1903, joten vangitsemisen aikaan hän oli 14-vuotias. En löytänyt Arvia Hämeenkyrön syntyneistä, hän lienee muualta muuttaneita. Hämeenkyrön rippikirjaa 1912-21 ei ole vielä digitoitu, joten en ole pystynyt tarkistamaan Arvin enkä muidenkaan tässä mainittujen asuinpaikkaa tai perhesuhteita sisällissodan aikoihin.
Huomiota kiinnittää se, että sekä Lempi Salminen että Kalle Uusimalmi on merkitty vankileiripapereissa vuotta tosiasiallista nuoremmiksi. Olisi esim. Kalle saanut aikuisilta punakaartilaisilta neuvon esiintyä alle 15-vuotiaana? Aikuiset luultavasti tiesivät, että alle 15-vuotiaat eivät ole rikosoikeudellisesti vastuussa teoistaan. Toukokuussa ei vangittujen henkilötietoja ehditty tarkastamaan. Valtiorikosoikeuksien aloittaessa toimintansa syytetyistä kyllä hankittiin papintodistus mainelauseineen.
Tuulikki Pekkalainen on ottanut tutkimukseensa mukaan 15-vuotiaat. Tätä voi kritisoida, sillä 15 täyttäneet olivat jo lain edessä vastuullisia teoistaan. Pekkalainen huomauttaa, että alle 15-vuotiaat määrättiin vapautettavaksi leireiltä kesäkuussa. Heinäkuussa tämä määräys ulotettiin koskemaan myös 15-vuotiaita. Sotavankilaitoskin piti heitä ilmeisesti lapsina ikärajasta piittamatta. Tosin tämä määräys ei toteutunut leireillä kovin hyvin. Tietysti 15-vuotiaiden mukanaolo tutkimuksessa tarjoaa vertailukohdan heitä nuorempien kohteluun.
Jonkin verran alle 15-vuotiaita joutui myös Valtiorikosoikeuksiin syytetyiksi. Siellä heidät vapautettiin, mutta moni joutui odottamaan vapautustaan kuukausikaupalla, pahimmillaan puolisen vuotta. Onnistuipa Porin valtiorikosoikeus (osasto 141) tuomitsemaan 14-vuotiaan Viljo Salmisen lainvastaisesti kahdeksi vuodeksi kuritushuoneeseen.
Käsite "lapsi" oli tuohon aikaan juridisesti määritelty. Alle 15-vuotiaita ei tuomittu rangaistukseen, tarvittaessa heidät voitiin sijoittaa kasvatuslaitokseen. Toisaalta alle 7-vuotiaita ei saanut määrätä kasvatuslaitokseen. Mutta lapsuutta sanan nykyaikaisessa merkityksessä ei ollut olemassa. Alle 12- vuotisten lasten työ teollisuuslaitoksissa oli tosin kielletty 1889 ja samalla 12-14 -vuotiaiden lasten työpäivä oli rajoitettu seitsentuntiseksi. Aivan valtaosa väestöstä eli maataloudessa. Maaseudulla kymmenvuotiaat ja nuoremmatkin osallistuivat maatöihin. Talollisten lapset joutuivat töihin kotonaan. Tilattoman väen jälkeläiset olivat heikommassa asemassa: he saattoivat joutua pikkupiioksi ja -rengeiksi vieraisiin oloihin alle kymmenvuotiaina. Ja 15-vuotias joutui maksamaan jo henkirahaa, hallitsi ansaitsemaansa omaisuutta ja tuli monessa suhteessa kohdelluksi aikuisena. Olipa siihen fyysisiä ja henkisiä edellytyksiä tai ei.
Sotakokemukset aiheuttivat lapsille väjäämättä pitkäaikaisia traumoja. Jälkihoitoa henkisiin vammoihin ei tuona aikana ajateltu eikä tunnettu. Sisällissodan lapsille aiheuttamia traumakokemuksia ei ole myöskään tieteellisesti tutkittu. Esim. Tampereen piirityksessä suuri joukko lapsia altistui sodan hirveyksille riippumatta siitä, olivatko heidän vanhempansa punaisia vai valkoisia vai sivustakatsojia. Huonoimmassa asemassa olivat vankileireille viedyt lapset. Äitien mukana oli aivan pieniä lapsia, ja raskaana olevat naiset myös synnyttivät vankileireillä. Monia hävinneen puolen lapsia kohdeltiin sisällisodan jälkeen kaltoin. "Punikkien kakaroiksi" leimatut lapset kärsivät syrjintää ja huonoa kohtelua niin koulussa kuin työelämään siirtyessäänkin.
Tuulikki Pekkalainen on tehnyt valtavan työn etsiessään hajanaisista lähteistä tiedot lasten kohtaloista. Hän on koonnut teoksen liiteosaan sodan molempien osapuolten lapsiuhrit, -vangit ja -tuomitut, samoin valtiorikosoikeuksissa istuneet jäsenet ja syyttäjät. Suuren tietomassan käsittely johtaa lukijan kannalta raskaaseen esitystapaan. Pekkalainen höystää runsasta tilastoaineistoa esittelemällä perusteellisesti lukuisia yksittäistapaksia. Karsiminen ja tiivistäminen olisi helpottanut lukemista. Sukutukijoille ja paikallishistoriasta kiinnostuneille Pekkalaisen pohjatyö mahdollistaa sisällisodan lapsikohtaloiden tarkemman tutkimisen.
Tähän loppuun tunnetuin kuva sisällissodan lapsiuhristä. Pojan henkilöllisyyttä on yritetty selvittää moneen otteeseen siinä onnistumatta. Hän on vain kuollut poika kadulla Tampereen taistelun jälkeen.
