Decamerone (61 – 70)

Seitsemäs päivä. Sen kuluessa kerrotaan onnistuneista tai epäonnistuneista kepposista, joita aviovaimot ovat tehneet miehelleen joko rakkauden vuoksi tai pelastaakseen nahkansa.

Ensimmäinen kertomus. Emilia. (61)

Firenzessä asui aikoinaan villankarstaaja nimeltään Gianni Lotteringhi. Hän oli taitava työssään, mutta älynlahjoiltaan vaatimaton. Santa Maria Novellon kirkkokuoro oli valinnut hänet useaan otteeseen johtajakseen. Gianni oli tehtävästä hyvin ylpeä, koska ymmärsi saaneensa sen vaurautensa takia: hän kykeni tarjoamaan munkeille usein oivan aterian. Munkit käyttivät häntä muutenkin hyväkseen vaurasta miestä. Gianni Lotteringhilla oli harvinaisen kaunis vaimo, jonka nimi oli Monna Teresa. Rouva Tessa tunsi mainiosti miehensä typeryyden. Rouva oli rakastunut komeaan nuoreen mieheen Federigo di Neri Pagolottiin ja tämä yhtä kiihkeästi häneen. Rouva Tessa oleili kesät Cameratassa kauniissa huvilassa miehensä viettäessä aikaansa pääasiassa kaupungissa. Hän kutsui Federigon huvilalle viettämään lemmenyötä. Sen jälkeen he sopivat, että Federigon tuli aina ohi kulkiessaan vilkaista huvilaan rajoittuvaan viinitarhaan. Siellä oli salon päässä aasin pääkallo. Jos sen turpa oli kohti Firenzeä, sopi Federigon saapua iltasella rouva Tessan luo vierailulle. Jos turpa osoitti pois Firenzestä, oli aviomies kotosalla.

Kerran, kun Federigon piti tulla Teresan luo illalliselle ja tämä oli sitä varten laittanut ruuaksi kaksi lihavaa salvukukkoa, Gianni sattuikin yllättäen tulemaan kotiin. Harmistunut rouva nautti miehensä kanssa illalliseksi vain vähän suolalihaa. Hän käski palvelijansa viedä salvukukot, muutamia tuoreita munia ja pullon hyvää viiniä puutarhaan, missä Tessa joskus illallisti Federigon kanssa. Rouva oli niin tohkeissaan, ettei muistanut käskeä tyttöä odottamaan Federigon saapumista ja ilmoittamaan tälle, että aviomies on kotona ja Federicon pitäisi ottaa eväät mukaansa puutarhasta.

Talonväen nukahdettua saapuikin Federigo koputtelemaan ulko-oveen. Gianni huomasi koputuksen heti, mutta Tessa oli nukkuvinaan. Koputuksen toistuttua Gianni herätteli nukkumista teeskentelevän rouvansa, joka sanoi, että koputukset aiheuttaa kummitus, jota hän pelkää tavattomasti. Gianni sanoi, ettei Tessan tarvinnut pelätä, koska aviomies oli lukenut monta hyvää ja suojelevaa rukousta ennen makuulle asettumista.

Tessan mieleen tuli kuitenkin, että Federigo saattaisi tulla epäluuloiseksi ja katkaista suhteensa häneen. Hän päätti siksi nousta ja antaa Federigon tietää, että Gianni on kotona. Tessa sanoi miehellensä oppineensa eräältä nunnalta loitsun kummitusten karkottamiseksi. Yksin hän ei ollut uskaltanut sitä koettaa, mutta nyt hän miehensä tuella uskaltautuisi siihen. He hiipivät oven taakse ja Tessa aloitti loitsun:

Kummitus! Kummitus!

Niin kuin tänne tulitkin,

mokoma, häntä ojolla,

nyt painu täältä tiehesi. 

Kummitus, puutarhassa

on sulle ruuan runsaus: 

syö kukkoa, syö munia

ja kulauta pullosta

- näin pyytää Tessa, Gianni

Tessan ohjeen mukaan Gianni vielä sylkäisi oveen. Tessa luki loitsun vielä kolmeen kertaan ja meni sitten Giannin kanssa vuoteeseen. Federigo, joka oli luullut saavansa illallisen Tessalta eikä siksi vielä ollut syönyt, ymmärsi hyvin, mitä Tessa tahtoi loitsullaan ilmoittaa. Hän meni puutarhaan ja löysi sieltä persikkapuun juurelta salvukukot, munat ja viinipullon. Hän vei ne kotiinsa ja söi siellä kaikessa rauhassa.

Seitsemäs päivä, toinen kertomus. Filostrato. (62)

Muuan köyhä napolilainen mies oli ottanut vaimokseen kauniin ja viehättävän tytön, jonka nimi oli Petronella. Kun mies oli muurari ja nainen kehräsi, tulivat he jotenkuten toimeen vähäisillä ansioillaan. Sitten muuan nuori keikari sattui näkemään Peronellan ja rakastui häneen. Tämä Giannello Strignario piiritti tyttöä niin kauan, että pääsi suhteisiin hänen kanssaan. Giannello tapasi aamuisin pitää silmällä, koska aviomies lähti töihin. Sen jälkeen hän saapui taloon tapaamaan Peronellaa. 

Eräänä aamuna mies palasikin kotiin ennen aikojaan.  Havaitessaan oven olevan lukossa sisältä päin kiitteli hän Jumalaa siitä, että oli köyhyydestään huolimatta saanut uskollisen vaimon. Tämä lukitsi oven heti miehen lähdettyä, ettei kukaan pääsisi häntä häiritsemään. Sisällä hätääntynyt Peronella komensi rakastajansa piiloon tyhjään viinitynnyriin. Peronella avasi oven ja alkoi moittia miestään siitä, että tämä tuli kotiin kesken työpäivän. Edelleen hän valitti joutuvansa kehräämään yötä päivää kynnet verillä, että saisi edes öljyä lamppuun. Monet vaimot pitivät rakastajaa, heillä on niitä useampiakin, mutta Peronella sanoi saavansa palkaksi uskollisuudestaan vain vaivaa ja onnettomuutta. Moni nuori herra oli tarjonnut hänelle rahaa tai vaatteita, mutta hän oli säilyttänyt siveytensä. Mutta nyt mies oli tullut kotiin, vaikka hänen pitäisi olla töissä.

Mies selitti aikoneensa kyllä mennä töihin, mutta huomanneensa sitten, että on pyhän Galeonen päivä, jolloin ei tehdä työtä. Mutta aviomiehellä oli mukanaan mies, jolle hän oli myynyt tarpeettoman viinitynnyrin viiden gigliaton hinnalla. ”Nytpä vasta suutunkin”, vastasi Peronella ja selitti myyneensä tynnyrin seitsemän gigliaton hinnalla miehelle, joka oli paraikaa tutkimassa tynnyrin eheyttä. Tyytyväinen aviomies lähetti häneltä viinitynnyriä ostatelleen miehen tiehensä. Tynnyrissä puheita korvat höröllään kuunnellut Giannello tuli ulos tynnyristä ja kyseli rouvaa. Aviomies kertoi, että Giannello voisi hoitaa kaupan loppuun hänen kanssaan. Giannello totesi, että tynnyri on ehjä, mutta sen pohjalla on sakkaa. Hän ei voisi ottaa tynnyriä, ellei se olisi puhdas. Petronella totesi siihen, että hänen miehensä kyllä kaapii tynnyrin puhtaaksi. Aviomies riisui takkinsa, otti kynttilän ja kaapimen, ryömi tynnyriin ja alkoi kaapia. Mutta Petronella työntyi olkapäitään myöten tynnyrin suureikään muka katsoakseen mitä mies teki ja antaakseen tälle neuvoja.

Hänen seisoessaan tässä asennossa Giannello, joka ei miehen yllättävän kotiintulon takia ollut päässyt toiveittensa perille, päätti koettaa päämäärään mahdollisuuksien mukaan. Hän siis lähestyi tynnyriä vasten painautunutta Petronellaa ja tyydytti nuorekkaan halunsa samalla tavoin kuin hurjat ja kiimaiset oriit käyvät tammojen kimppuun aroilla. Petronella piti koko ajan tynnyrin reikää ummessa. Giannello oli tuskin saavuttanut tarkoituksensa ja etääntynyt Petronellasta, kun tynnyrikin oli kaavittu puhtaaksi. Petronella vetäisi päänsä reiästä ja aviomies ryömi tynnyristä. Giannello vilkaisi tynnyriin ja sanoi olevansa tyytyväinen. Hän maksoi sitten sovitut seitsemän gigliatoa ja käski tuoda tynnyrin kotiinsa.

Seitsemäs päivä, kolmas kertomus. Elisa. (63)

Sienassa eli aikoinaan hauskan näköinen ja arvossa pidettyä sukua oleva nuori mies, jonka nimi oli Rinaldo. Hän rakasti naapurissa asuvaa hyvin kaunista, rikkaan miehen kanssa naimisissa ollutta naista. Kun hän ei keksinyt muuta keinoa lähestyä rouvaa, ryhtyi hän tämän pojan kummiksi. Näin hän sai tilaisuuden kertoa tunteistaan rouva Agnesalle, joka ei Rinaldon aikeille lämminnyt. Vähän ajan kuluttua Rinaldo ryhtyi jostain syystä munkiksi. Jonkin aikaa näytti siltä, että hän oli unohtanut rouva Agnesan kokonaan. Mutta pian hän esiintyi taas hienosti pukeutuneena ja sirostelevana. Kuitenkaan hän ei luopunut munkinviitastaan, vaikka oli taas yhtä maailmallinen kuin ennenkin – niin kuin tosin kaikki muutkin munkit ovat.

Omaksuttuaan taas entiset himonsa veli Rinaldo alkoi käydä kummiuden varjolla sangen usein rouva Agnesan luona. ja alkoi entistä itsepäisemmin vaatia tätä taipumaan tahtoonsa. Rouva sanoi kuitenkin, että ryhtyminen suhteisiin lapsensa kummin kanssa olisi suuri synti. Rinaldo vastasi, että Jumala antaa suuremmatkin synnit anteeksi. Sitten hän kysyi, kumpi on läheisempää sukua pojalle: hänet siittänyt isä vai lapsen kasteelle vienyt kummi. Agnesa vastasi miehensä tietysti olevan läheisempi. Veli Rinaldo totesi aviomiehen makaavan Agnesan kanssa, joten miksi hän ei voisi maata rouvan kanssa, kun on paljon kaukaisempaa sukua. 

Rouva Agneta ei harrastanut erityisemmin logiikkaa, mutta oli halukas leikkimään lemmellä, ja oli ottavinaan munkin todistelun todesta. Kummisuhteesta huolimatta hän tyydytti munkin toiveet, vieläpä moneen kertaan. Niinpä Rinaldo saapui kerran ystävänsä kanssa rouva Agnesan luo. Kotosalla oli rouvan lisäksi vai nuori, sievä palvelustyttö. Rinaldo lähetti ystävänsä tytön kanssa kyyhkyslakkaan opettamaan tytölle isämeitää ja siirtyi itse rouvan kanssa makuuhuoneeseen pelehtimään leposohvalla. Mutta äkkiä rouvan aviomies ilmestyi kotiin koputtelemaan oven taakse kesken lemmentouhujen. Rinaldo oli alusvaatteisillaan, mutta kauhistunut rouva keksi pikaisesti pelastuskeinon. Munkin piti pukeutua ja ottaa sitten lapsi käsivarsilleen. Samalla hänen piti kuunnella tarkoin rouvan puheita, että osaa puhua samalla tavalla aviomiehelle.

Rouva meni ovelle ja selitti miehelleen, että veli Rinaldo oli paikalla – Luojan kiitos. He olisivat menettäneet äkisti sairastuneen poikansa, ellei munkki olisi sattunut paikalle. Munkki oli havainnut, että pojalla oli matoja, jotka ovat pääsemässä sydämeen ja saattaisivat aiheuttaa kuoleman. Mutta Rinaldo osasi manata madot tiehensä. Aviomiestäkin olisi tarvittu, mutta kun hän ei ollut paikalla, niin veli Rinaldo lähetti seuralaisensa rukoilemaan talon korkeimpaan paikkaan. Rouva ja munkki taas sulkeutuivat makuukamariin, koska vain lapsen äiti saa olla paikalla tällaisessa manaustapauksessa. 

Veli Rinaldo, joka oli pukeutuessaan kuullut kaiken ja ottanut lapsen syliinsä, kutsui avioparin nyt katsomaan pelastunutta poikalasta. Tyhmä aviomies uskoi kaiken, otti pojan syliinsä ja kiitti veli Rinaldoa, joka oli pelastanut kummipoikansa. Veli Rinaldon seuralainen, joka oli opettanut palvelustytölle ainakin neljä isämeitää, lahjoittanut joltain nunnalta saamansa pienen kukkaron sekä tehnyt tämän rippilapsekseen, oli kuullut äänet ja hiipinyt kuuntelemaan puheita. Niinpä hän todettuaan asioiden järjestyneen hyvin tuli alas ja kertoi lukeneensa ne neljä rukousta, jotka Rinaldo oli antanut hänelle tehtäväksi. ”Veljeni”, vastasi Rinaldo, ”se oli reippaasti tehty, mutta sinulla onkin vahvat keuhkot. Minä olin päässyt vasta kahteen, kun poikasen isä tuli. Mutta Herra on palkinnut ponnistuksemme tekemällä pojan terveeksi.”

Petetty aviomies käski yksinkertaisuudessaan tuoda hyvää viiniä ja leivoksia. Ovelat hengenmiehet olivatkin epäilemättä virkistyksen tarpeessa. Kestittyään heidät hän saattoi kovasti kiitellen ja hyvää toivotellen talosta.

Seitsemäs päivä, neljäs kertomus. Lauretta (64).

Arezzossa asui aikoinaan rikas mies, nimeltään Tofano. Hänellä oli hyvin kaunis vaimo Ghita, josta hän kävi kovin mustasukkaiseksi. Vaimo huomasi tämän ja kysyi närkästyneenä syytä mustasukkaisuuteen.  Tofano vastasi siihen aivan ylimalkaisesti ja kehnoilla perusteluilla, joten rouva päätti antaakin miehen nauttia sitä myrkkyä, mitä tämä oli aiheettomasti pelännyt. Ghita oli huomannut erään kunniallisen nuoren miehen tavoittelevan hänen rakkauttaan ja alkoi pyrkiä yhteisymmärrykseen tämän kanssa. Pian he olivat valmiita aloittamaan suhteen, mutta miten selvitä aviomiehestä?

Ghita oli huomannut, että hänen miehensä oli muiden heikkouksien ohella taipuvainen juomiseen. Ghita alkoi kaikin keinoin houkutella miestään juopottelemaan. Pian hän saikin miehen juomaan päänsä täyteen milloin vain. Miehen tultua juovuksiin hän lähetti tämän nukkumaan ja tapasi sitten rakastajansa joko kotonaan tai tämän asunnossa. Vaimon jatkaessa tällaista elämää mies tuli epäluuloiseksi. Eräänä päivänä hän teeskenteli juovansa, mutta oli illalla olevinaan täydessä humalassa. Vaimon poistuttua Tofano nousi, lukitsi oven sisältä ja kävi ikkunan ääreen odottamaan vaimon paluuta.

Vaimon palattua Tofano kieltäytyi laskemasta tätä sisälle. Hän vaati Ghitaa tunnustamaan häpeälliset tekonsa kaikkien kaupunkilaisten kuullen. Vaimo keksi nyt uhata hyppäävänsä kaivoon. Sieltä hänet löydettäisiin kuolleena ja Tofano saisi syytteen murhasta. Tofano ei heltynyt, joten Ghita riensi kaivolle, otti sen vierestä suuren kiven ja paiskasi sen kaivoon huutaen vielä kerran: ”Jumala suokoon sinulle anteeksi!” Tofano luuli vaimonsa todella hypänneen kaivoon ja hänelle tuli kiire rientää avuksi köysi ja sanko mukanaan. Ghita pujahti nyt sisään ja lukitsi oven. Tofano pyrki puolestaan sisälle, mutta vaimo huusi ikkunasta kovalla äänellä, ettei moisella juopporatilla ole mitään asiaa kotiin.

Tofano alkoi nyt suureen ääneen sättiä vaimoaan, niin että naapuri alkoivat availla ikkunoitaan. Ghita selitti puolestaan, että aikoi jättää juoppolallimiehensä ulos yöksi nähdäkseen, parantaisiko tämä tapansa. Aasimainen Tofano puolestaan kertoi, mitä todella oli tapahtunut ja uhkaili vaimoaan. Mutta vaimo sanoi naapureille, että nyt nämä näkivät, millainen mies Tofano oli. Jos mies olisi ollut sisällä ja vaimo ulkona, naapurit varmaan olisivat uskoneet Tofanon puheet. Nyt kaikki näkivät, ettei mies ollut tolkuissaan. Hän oli heittänyt kivenkin kaivoon pelotellakseen Ghitaa.

Naapurit alkoivat moittia Tofanoa ja sanoivat tämän olevan väärässä. Huhu tapahtumista kiiri myös Ghitan sukulaisten korviin. He saapuivat paikalle ja naapurien selostuksen perusteella antoivat Tofanolle aikamoisen selkäsaunan. Sitten he keräsivät Ghitan tavarat ja veivät hänet mukanaan kotiinsa uhaten kostavansa Tofanolle vielä pahemmin.

Tofano totesi mustasukkaisuutensa johtaneen hänet ikävyyksiin. Koska hän piti edelleen vaimostaan, sai hän eräät ystävänsä sovittelijoiksi, ja niin vaimo palasi lopulta hänen luokseen. Tofano lupasi, ettei ole enää koskaan mustasukkainen, ja antoi vaimolleen vapaan vallan tehdä mitä halusi, kunhan tämä menettelisi niin varovasti, ettei aviomies huomaisi mitään. Näin tämän typeryksen täytyi syyttä selkäänsä saatuaan vielä nöyristelläkin. Eläköön siis rakkaus, mutta riitely älköön menestykö!

Seitsemäs päivä, viides kertomus. Fiammetta (65).

Ariminossa eli aikoinaan rikas kauppias, jolla oli harvinaisen kaunis vaimo. Kauppias oli tavattoman mustasukkainen, vaikka siihen ei ollut mitään syytä. Mustasukkaisuuden tautiin sairastunut kauppias vartioi vaimoaan niin ankarasti, että vanginvartijat tuskin vartioivat kuolemaantuomittujakaan yhtä tiukasti. Vaimo ei voinut edes lähestyä ikkunaa eikä vilkaista kadulle. Tämän vuoksi hänen elämänsä oli hyvin synkkää.

Jouduttuaan aiheetta epäilysten kohteeksi, päätti rouva järjestää epäilyksille sijan. Hän löysi talon muurista pienen halkeaman, josta pääsi näkemään läpi. Hän sai siten yhteyden nuoreen mieheen, Filippoon, joka omalta puoleltaan laajensi aukkoa niin, että he saattoivat pitää toisiaan kiinni kädestä. Joulunpyhien lähestyessä nainen pyysi lupaa mieheltään päästä ripille. Mies kyseli vainonsa syntejä, mutta tämä sanoi kertovansa ne vain papille. Mies antoi luvan ripittäytymiseen, mutta sen piti tapahtua heidän kotikappelissaan. Rouva aavisti jo, mihin mies tällä tähtäsi.

Jouluaamuna nainen lähti ripittäytymään miehensä määräämään kirkkoon. Mies ennätti sinne ennen häntä ja veti ylleen papin kaavun. Rippituoliin asettunut nainen tunsi miehensä, vaikka tämä oli pannut suuhunsa pieniä kiviä, ettei vaimo tuntisi hänen ääntänsä. Ripissä rouva tunnusti, että on rakastunut pappiin, joka käy öisin makaamassa hänen kanssaan. Pappi saa kaikki ovet aukenemaan itsestään ja osaa vaivuttaa hänen miehensä uneen. Mustasukkainen mies ilmoitti lopuksi rukoilevansa rouvan puolesta ja lisäksi hän lähettäisi nuoren papin ajoittain tiedustelemaan, ovatko rukoukset auttaneet.

Kotiin palattuaan rouva kohtasi pahantuulisen miehen, joka illalla ilmoitti poistuvansa yöksi muualle. Nyt rouva otti yhteyden Filippoon ja kehotti tätä tulemaan luokseen katon kautta, sillä hän arvasi miehensä vartiovan ulko-ovea. Nuorukainen hiipi rouvan luo ja he iloitsivat päivän koittoon saakka. Mies puolestaan palasi kylmästä kohmeisena aamiaiselle. Hänen lähettämänsä nuori pappi kävi kysymässä, oliko rouvalla käynyt vieras edellisyönä. Rouva vastasi tietysti, että pappia ei ollut näkynyt. Mustasukkainen mies odotteli vielä monta yötä vierailijaa oven ulkopuolella, kun rouva ja Filippo samaan aikaan hauskaa keskenään.

Viimein aviomies menetti kärsivällisyytensä ja vaati tietää rouvan luona öisin vierailleen papin nimen uhaten muuten katkaista puolisonsa kaulan. Samalla hänen oli myönnettävä esittäneensä pappia rouvan ripittäytyessä. Rouva sanoi nyt kyllä tunteneensa mustasukkaisuutta sairastavan miehensä. Rouva sanoikin rakastavansa pappia, ja mies hän oli tuolloin papin puvussa. Ovet eivät aviomiestä kodissa pidättänet ja hän makasi rouvansa kansaa joka yö. Mustasukkaisuuttaan mies vaaniskeli ulko-ovella pappia, ja rouva kertoi, että pappi ei ole yöllä käynyt. Vain mustasukkaisuuden typerryttämä mies ei käsittänyt, että öisin vieraileva pappi oli aviomies itse. Rouva kehotti miestä menemään itseensä ja yrittämään tulla mieheksi jälleen.

Mustasukkainen aviomies myönsi olleensa typerys epäillessään uskollista pikkuvaimoaan. Nyt kun hänellä olisi ollut syytä olla mustasukkainen, hän luopui siitä. Viekas vaimo sai nyt melkein täyden vapauden tyydyttää mielihalujaan. Rakastajan ei tarvinnut enää hiipiä kissan tavoin katon kautta, vaan voi tulla sisään pääovesta. Varovaisuutta noudattaen hän saattoikin viettää usein hauskoja hetkiä tämän kanssa.

Seitsemäs päivä, kuudes kertomus. Pampinea (66).

Firenzessä eli nuori ja hyvin kaunis aatelisnainen, joka oli naimisissa urhoollisen ritarin kanssa. Mutta usein käy niin, että ihminen kyllästyy samaan ruokaan. Niinpä rouva rakastui Leonetto-nimiseen nuorukaiseen ja tämäkin häneen. Ei kestänyt kauan, kun he jo soivat tyydytyksen lemmenkaipuulleen. Mutta rouva Isabetta oli kaunis ja hurmaava nainen, ja myös muuan herra Lambertuccio rakastui häneen kiihkeästi. Lambertuccio ahdisteli rouvaa lemmensuhteeseen uhaten lopulta häväistä Isabettan, ellei tämä tekisi hänelle mieliksi. Rouvan oli suostuttava, sillä hän tiesi Lambertuccion kykenevän mihin tahansa.

Kesällä Isabetta oli kauniilla maatilallaan, ja hänen miehensä poistui matkoille useaksi päiväksi. Isabetta kutsui Leonetton luokseen. Mutta myös Lambertuccio sai kuulla aviomiehen poissaolosta ja saapui paikalle. Onneton Isabetta pyysi Leonettoa piiloutumaan vuodeverhon taa. Lambertuccio ja rouva alkoivat siten huvitella makuuhuoneessa. Heidän ollessaan näissä puuhissa Isabettan mies palasi yllättäen kotiin. Palvelija saapui varottamaan Isabettaa, jolla oli kaksi miestä talossaan. Kaiken lisäksi Lambertuccion ratsu oli pihassa, joten hän ei voinut piiloutua. Isabetta luuli jo olevansa hukassa, mutta teki nopean päätöksen ja antoi ohjeen Lambertucciolle. Tämän piti syöksyä tikari kädessään portaita alas ja huutaa mennessään: ”Jos hän ei ole täällä, vannon, että etsin hänet käsiini muualta!” Sitten miehen piti syöksyä ratsunsa selkään ja karauttaa tiehensä. Lambertuccio menettelikin ohjeen mukaan. 

Isabetta oli peloissaan vastassa miestään portaiden yläpäässä ja ihmetteli, ketä Lambertuccio niin kauheasti uhkaili. Samalla hän siirtyi lähemmäs huonetta, että Leonetto kuulisi hänen puheensa. Isabetta kertoi miehelleen, että taloon oli paennut nuori mies, jota Lambertuccio ajoi takaa tikari kädessään. Nuorukainen huomasi makuuhuoneen oven olevan auki ja rukoili Isabettaa piilottamaan hänet, muuten hän joutuisi Lambertuccion surmaamaksi. Samassa Lambertuccio syöksyikin paikalle huutaen: ”Missä sinä olet, petturi?” Isabetta esti häntä tulemasta huoneeseen ja lopulta mies rauhoittui sen verran, että poistui uhkauksia ladellen tiehensä.

Aviomies sanoi Isabettan toimineen oikein, kun esti murhan, sillä siitä olisi koitunut paljon ikävyyksiä heillekin. Sitten hän kysyi, missä nuori mies oli. Isabetta sanoi, ettei sitä tiennyt, joten ritari huusi miestä tulemaan esiin kaikessa rauhassa. Leonetto ilmestyi vapisevana piilopaikastaan ja selitti, ettei ymmärtänyt Lambertuccion käytöstä. Tämä oli nähdessään hänet linnansa lähistöllä tempaissut tikarinsa esiin ja huutanut, että nyt pääset petturi hengestäsi. Leonetto arveli Lambertuccion tulleen hulluksi tai luulleen häntä joksikin toiseksi mieheksi. Leonetto osui pakoon juostessaan talolle ja Isabettaa hän sai kiittää henkensä pelastamisesta. Aviomies lupasi saattaa nuorukaisen turvallisesti kotiinsa. 

Heidän syötyään yhdessä päivällistä lainasi aviomies nuorukaiselle hevosen ja saattoi tämän sitten turvallisesti Firenzeen saakka. Rouva Isabettalta saamansa ohjeen mukaisesti Leonetto tapasi vielä samana iltana salaa herra Lambertuccion ja järjesti tämän kanssa asian niin, että vaikka siitä puhuttiinkin paljon jälkeenpäin, aviomies ei koskaan saanut tietää, miten hänen vaimonsa oli puijannut häntä.

Seitsemäs päivä, seitsemäs kertomus. Filomena. (67).

Pariisissa asui aikoinaan firenzeläinen aatelimies, jonka köyhyys oli pakottanut kauppiaaksi. Kaupalla rikastunut mies halusi antaa ainoalle pojalleen, Ludovicolle, aatelikasvatuksen. Siksi hän toimitti pojan Ranskan kuninkaan palvelukseen. Eräänä päivänä Ludovicon keskustellessa tovereineen eri maiden kaunottarista, liittyi seuraan muuan pyhältä haudalta palannut aatelismies. Tämä sanoi paljon maailmalla liikkuneena miehenä, ettei yksikään nainen vetänyt kauneudessa vertoja bolognalaisen Egano de Galuzzin vaimolle, rouva Beatricelle. Ludovico, joka ei ollut vielä rakastanut ketään naista, alkoi ajatella Beatricea niin, ettei muuta mahtunutkaan enää hänen mieleensä. Niinpä hän ilmoitti isälleen menevänsä pyhälle haudalle, mutta aikoikin oikeasti Bolognaan.

Hän otti nimekseen Anichino ja saapui Bolognaan. Onnekseen hän näki jo seuraavana päivänä naisen, joka osoittautui vielä kauniimmaksi kuin hän oli rohjennut kuvitella. Hän päätti, ettei lähde kaupungista ennen kuin on saanut osakseen naisen rakkauden. Päästäkseen tämän lähelle hän onnistui pestautumaan Eganon palvelukseen. Hän palveli aatelismiestä niin hyvin, että tämä alkoi pitää hänestä eikä pian tullut toimeen ilman häntä. 

Eräänä päivänä Egano lähti linnustamaan ja Anichino jäi kotiin. Rouva Beatrice alkoi pelata shakkia Anichino, joka rouvaa miellyttääkseen antoi tämän taitavasti voittaa. Heidän jäätyään kahden tunnusti Anichino monin kauniin sanoin palavan rakkautensa rouvalle. Rouva katsoin Anichinoa tämän puhuessa ja uskoi täydellisesti tämän sanat. Miehen rukoukset herättivät hänen sydämessään kiihkeän rakkauden. Beatrice kertoi, että lukuisat aateliset ja mahtimiehet olivat tavoitelleet hänen rakkauttaan, mutta Anichinon sanat tekivät häneen niin suuren vaikutuksen, että tämä saisi toteuttaa toiveensa jo seuraavana yönä. Anichinon piti tulla puolenyön aikaan makuuhuoneeseen ja tarvittaessa herättää Beatrice, joka nukkui omalla puolellaan sängyssä.

Anichino saapui sovittuun aikaan ja hiipi sille puolelle sänkyä, missä rouva makasi. Tämä tarttui tiukasti hänen käteensä ja sitten kääntyili vuoteessa niin, että sai miehensä heräämään. Rouva kertoi miehelleen, että tuo uskolliseksi palvelijaksi luultu Anichino oli tehnyt hänelle hävyttömiä ehdotuksia heti miehensä lähdettyä linnustamaan. Ettei rouvan tarvitsisi todistella Anichinon hävyttömyyttä, oli hän suostuvinaan ja kehotti palvelijaa tulemaan puolenyön jälkeen puutarhaan pinjapuun juurelle tapaamaan häntä. Nyt aviomies voisi rouvaksi pukeutuneena itse mennä puutarhaan tarkistamaan, miten uskollinen palvelija todellisuudessa oli. Miehen poistuttua rouva lukitsi oven ja nautti hyvän aikaa lemmenhuumasta Anichinon kanssa.

Vihdoin Anichinon piti rouvan mielestä lähteä. Hän kehotti tätä pukeutumaan ja sitten menemään puutarhaan kepillä aseistautuneena. Anichinon piti teeskennellä esittäneensä vaatimuksia Beatricelle vain testatakseen tämän uskollisuutta ja sitten haukkua ja pieksää Egano pitäen tätä muka rouvana. Niin Anichino menettelikin. Egano palasi makuuhuoneeseen hyvän selkäsaunan saaneena. Egano totesi ihmetelleensäkin, miten hän Anichino oli voinut tehdä häpeällisiä ehdotuksia vaimolle, mutta palvelija oli tehnytkin sen vain koetellakseen Beatricea, tämä kun oli niin iloluonteinen ja huimapäinen. Rouva totesi, että miehen pitäisi palkita Anichino, kun tämä oli osoittanut niin suurta uskollisuutta isäntäänsä kohtaan. – ”Niin aion tehdäkin”, vastasi Egano, joka oli iloinen siitä, että hänellä oli mitä hyveellisin vaimo ja mitä uskollisin palvelija. 

Anichino ja Beatrice nauroivat usein myöhemmin tälle onnistuneelle keksinnölle. Sen ansiosta heillä oli, niin kauan kuin Anichino oli Bolognassa Eganon palveluksessa, entistä suurempi vapaus pitää hauskaa keskenään. 

Seitsemäs päivä, kahdeksas kertomus. Neifile. (68).

Firenzessä asui rikas kauppias Arriguccio Berlinghieri, joka typeryyttään meni naimisiin hänelle huonosti sopivan nuoren aatelisnaisen kanssa parantaakseen yhteiskunnallista asemaansa. Nainen, jonka nimi oli Sismonda, rakastui pian miehen ollessa kauppamatkoilla erääseen nuoreen mieheen, Rubertoon. Arriguccio pääsi tästä selville ja hänestä tuli maailman mustasukkaisin mies. Hän laiminlöi liiketoimensa ja alkoi vahtia vaimoaan. Sismonda keksi pitkään tuumittuaan keinon päästä taas lempimään rakastettunsa kanssa. Hän huomasi miehensä aina vihdoin uneen päästyään nukkuvan hyvin sikeästi. Sismonda sitoi langan isovarpaaseensa ja vei langan toisen pään ikkunasta ulos. Ruberton piti vetäistä langasta. Jos aviomies nukkuisi, Sismonda päästäisi langan irti ja tulisi avaamaan oven. Miehen valvoessa hän vetäisi langan takaisin huoneeseen, ettei Ruberton tarvitsisi suotta odotella. Järjestely toimi hyvin kotvan aikaa.

Eräänä yönä Arriguccio sattui vaimonsa nukkuessa ojentamaan jalkansa ja tunsi langan tarttuvan siihen. Hän katkaisi langan salavihkaa ja sitoi sen isovarpaaseensa. Hetken kuluttua Ruberto saapui ja nykäisi langasta. Arriguccio oli kiinnittänyt langan huonosti, joten se jäi Ruberton käteen. Hän jäi odottamaan oven avautumista. Oven riuhtaisikin auki miekkansa hakenut Arriguccio, joka lähti jahtaamaan Rubertoa. Tällä välin meteliin herännyt rouva näki katkaistun narun varpaassaan ja arvasi, mitä oli tapahtunut. Hän haki paikalle puuhistaan perillä olevan palvelijattarensa ja suostutteli tämän palkkiota vastaan jäämään sijalleen vuoteeseen ja ottamaan vastaan odotettavissa olevan selkäsaunan. Itse hän sammutti makuuhuoneen valot ja jäi viereiseen huoneeseen seuraamaan tapahtumien kehitystä.

Takaa-ajettu Rubertokin veti esille miekkansa ja alkoi taistella Arrigucciota vastaan. Taistelusta nousi sellainen melske, että naapurit alkoivat heräillä. Arriguccio pelkäsi, että hänet tunnettaisiin, ja joutui palaamaan kotiin saamatta selville nuoren miehen henkilöllisyyttä. Kotiin päästyään hän syöksyi makuuhuoneen vuoteen äärelle pimeässä huoneessa. Luulleen sängyssä makaavaa naista puolisokseen pieksi hän tämän pahanpäiväisesti, potki tämän kasvot turvoksiin ja repi tältä tukan sättien tätä koko ajan. Sitten hän sanoi lähtevänsä kertomaan vaimonsa veljille tapahtuneesta; nämä voisivat sitten hakea vaimon pois menetellä tämän kanssa haluamallaan tavalla.

Rouva Sismonda kuuli piilossaan kaiken tämän. Hän maksoi palvelijattarelle hyvät kipurahat Arriguccion kassasta. Siten hän pani makuuhuoneen vuoteen kuntoon ja istui ompelemaan portaiden yläpäähään, ikään kuin ei olisi vielä käynyt nukkumaan. Sillä välin Arriguccio oli rientänyt vaimonsa kotitaloon. Siellä hän kertoi tapahtumista todisteenaan hiustukko. Hän vaati veljeksiä hakemaan Sismondan pois, sillä hän ei sallinut tämän enää asuvan luonaan. Veljekset lähtivät matkaan mukanaan itkevä äitinsä, joka kehotti heitä ottamaan asiasta tarkemman selon, ennen kuin tekisivät mitään. Arriguccion taloon saavuttuaan he hämmästyivät, koska tämä istui ompelemassa, eikä hänen kasvoissaan näkynyt merkkejä Arriguccion mainitsemasta löylytyksestä. Myös Arriguccio töllisteli hölmönä vaimoaan, jota muisti lyöneensä satoja kertoja kasvoihin ja repineensä tämän tukankin. Sismonda osoitti nyt kasvojaan, otti hunnun päästään ja näytti, ettei tukasta ollut poissa suortuvaakaan. Arriguccio oli äimän käkenä, eikä osannut selittää, mitä oli tapahtunut.

Sismonda kääntyi veljiensä puoleen ja selitti, että hänen miehensä olikin juoppo, joka joi itsensä humalaan kapakassa harva se ilta ja seurusteli sitten milloin kenenkin huonomaineisen naisen kanssa. Sismonda sai odotella häntä puoleen yöhön, joskus aamuunkin asti. Nytkin Arriguccio oli taas mennyt humalassa jonkun huonomaisen naisen luo, löytänyt langan tämän varpaasta ja sitten tehnyt mainitsemansa sankarityöt, palannut taloon, peitonnut naisen ja repinyt tämän tukan. Olipa Arriguccio puhunut vaimostaan mitä tahansa, on se ollut vain humalaisen puhetta. Sismonda oli kuitenkin valmis antamaan anteeksi miehelleen.

Silloin Sismondan äiti nosti metelin ja haukkui Arriguccion aivan pataluhaksi. Mies oli moukka, maalainen ja ahne törkysaksa, jolle veljesten ei olisi pitänyt ikinä naittaa Sismondaa, jolle aatelinen aviomies olisi ollut paljon sopivampi. Tämä kelvoton kauppiaanrähjä oli tullut haukkumaan keskellä yötä syyttä hänen tytärtään portoksi. Pojilleen äiti sanoi, että jos hän olisi mies, hän hoitaisi hengiltä mokoman juopporatin kamasaksan, joka ei osaa edes hävetä. Sismondan veljet alkoivat nyt myös sättiä aviomiestä niin törkeästi kuin ikinä osasivat. He antoivat tämän kerran Arrigucciolle anteeksi, koska tämä oli humalassa. Mutta jos tämä rakasti henkeään, ei toista kertaa saisi tulla. Tämän sanottuaan he lähtivät.

Arriguccio jäi seisomaan kuin puusta pudonneena. Sanaakaan sanomatta hän jätti vaimonsa rauhaan. Mutta Sismonda ei ollut ainoastaan oveluudellaan pelastunut uhkaavasta vaarasta, vaan hankkinut itselleen mahdollisuuden menetellä tästä lähtien mielensä mukaan miestään pelkäämättä.

Seitsemäs päivä, yhdeksäs kertomus. Panfilo. (69).

Argoksen kaupungissa eli muinoin ylhäinen mies nimeltään Nikostratos. Hänellä oli onni avioitua vanhalla iällään erään arvossa pidetyn, kauniin ja intohimoisen naisen, Lydian kanssa. Nikostratoksella oli suuri joukko palvelijoita, joiden joukossa oli komeavartaloinen ja tehtäviinsä pystyvä nuori mies, Pyrrhos. Lydia rakastui Pyrrhokseen niin intohimoisesti, että ajatteli tätä yötä päivää. Pyrrhos ei kuitenkaan kiinnittänyt rouvaan mitään huomiota. Niinpä Lydia kutsui luokseen kamarineitonsa Luscan, johon luotti suuresti. Hän antoi Luscan tehtäväksi viedä sanaa Pyrrhokselle toiveistaan. Kamarineito vei emäntänsä terveiset Pyrrhokselle, joka epäili rouvan ehkä puheillaan vain koettelevan häntä. Niinpä hän sanoi, ettei Luscan pitäisi puhua moisia. Lusca piti Pyrrhosta nautana, joka ei osannut käyttää tilaisuutta hyväkseen. 

Saatuaan kuulla Pyrrhoksen vastauksen tunsi rouva kuolevansa ikävään. Muutaman päivän kuluttua hän lähetti Luscan uudelleen asialle. Lusca perustelikin nyt kaunopuheisesti, miksi Pyrrhoksen kannattaisi ryhtyä suhteisiin rouvan kanssa. Pyrrhoksen pitäisi ymmärtää tarjous kohteliaisuutena ja kunnianosoituksena ja ottaa hyvin mielin vastaan rakkauttaan avosylisesti tarjoava kaunis ja ylhäinen nainen. Vain pölkkypää ottaisi omalletunnolleen sen, että rakkautta ikävöivä rouva riutuu hengiltä.  Pyrrhos oli jo päättänyt suostua rouvan tarjoukseen, jos voisi olla varma, ettei se olisi pelkkä koettelua. Siksi hän asetti Lydialle kolme ehtoa: Ensinnäkin rouvan oli otettava hengiltä isännän läsnä ollessa tämän erinomainen varpushaukka, toiseksi Lydian piti lähettää Pyrrhokselle tupsu miehensä parrasta ja kolmanneksi samoin lähetettävä yksi miehen eheimmistä hampaista. Lydia piti ehtoja ankarina, mutta lupasi toteuttaa ne ja sen lisäksi hän vieläpä lupasi ilahduttaa Pyrrhosta lemmellään Nikostratoksen läsnä ollessa ja saada Nikostratoksen uskomaan nähneensä harhanäkyjä.

Muutamaa päivää myöhemmin Nikostratos järjesti suuret pidot aatelisille ystävilleen. Aterian päätyttyä Lydia astui saliin, meni vieraiden nähden haukan luo ja murskasi sen pään seinään. Lydia selitti käytöksensä niin, että lintu oli vienyt kaiken sen ajan, mikä Nikostratoksen olisi pitänyt käyttää vaimonsa huvittamiseen. Mies on rientänyt aamuisin lennättämään haukkaansa, kun taas Lydia on jäänyt yksin ja tyydyttämättömänä saanut jäädä vuoteeseensa. Hän pyysi nyt aatelismiehiä arvioimaan puolueettomasti menettelyään. Aatelismiehet nauroivat ja sanoivat vielä vihaiselle Nikostratokselle rouvan menetelleen oikein kostaessaan syrjäyttämisensä tappamalla haukan. He laskivat leikkiä asiasta ja saivat lopulta aviomiehenkin nauramaan.

Varpusen tappamisesta oli kuulunut vasta muutama päivä, kun Lydia ollessaan huoneessa Nikostratoksen kanssa alkoi hyväillä tätä ja kujeilla tämän kanssa. Nikostratos tuli nykäisseeksi häntä tukasta. Lydia käytti tilaisuutta hyväkseen täyttääkseen Pyrrhoksen toisen ehdon ja nykäisi nauraen miehensä partahaivenista irti tukon. Nikostratos valitti sen tehneen kipeää, mutta Lydia sanoi, että Nikostratos vetäessään häntä tukasta aiheutti enemmän kipua. Niin he jatkoivat kisailuaan Lydian pannessa salaa partatupsun talteen.

Kolmannen vaatimuksen täyttäminen tuotti Lydialle eniten päänvaivaa, mutta lopulta hän löysi sopivan keinon. Rouva kutsui luokseen kaksi poikaa, jotka tarjoilivat Nikostratokselle ruuan. Hän uskotteli pojille näiden hengityksen haisevan pahalle. Siksi heidän piti isännälle tarjoillessaan pitää päänsä mahdollisimman kaukana hänestä. Pojat menettelivät käsketyllä tavalla. Lydia kysyi sitten mieheltään, huomasiko tämä poikien käytöksen tarjoillessa. Nikostratos oli huomannut sen, ja Lydia kertoi sen johtuvan miehen pahanhajuisesta hengityksestä. Lydia katsoi sitten miehensä suuhun ja kertoi, että siellä oli yksi poskihammas, joka näytti olevan ihan madonsyömä. Edelleen Lydia sanoi, ettei hammasta pois vetämään tarvittu lääkäriä, hän vetäisi pois moisen löyhän hampaanjätöksen. Lydia käski tuomaan tarvittavat välineet ja yhdessä Luscan kanssa hän kiskoi rouhimalla hampaan ulos. Lydia piilotti tämän hampaan ja näytti puolikuolleelle Nikostratokselle toista, madonsyömää, mikä hänellä oli valmiina kourassaan. Ehyen hampaan hän lähetti Pyrrhokselle, kuten oli lähettänyt partatuponkin.

Lydia päätti viimeisen Pyrrhokselle antamansa lupauksen ja lähetti tälle sitä varten ohjeet. Lydia tekeytyi sairaaksi ja pyysi miestään ja Pyrrhosta viemään hänet vaihtelun vuoksi puutarhaan päärynäpuun alle. Nyt Lydia kehotti Pyrrhosta nousemaan puuhun ja heittämään sieltä alas muutamia päärynöitä. Pyrrhos nousi puuhun ja muutaman päärynän viskattuaan aloitti Lydian ohjeiden mukaisen metakan. Hän ihmetteli, kuinka Lydia ja Nikostratos saattoivat hänen nähtensä antautua moiseen toimintaan. Olihan sisällä runsaasti huoneita, siellähän he voisivat säädyllisemmin lempiä ilman että Pyrrhos on näkemässä. Lydia ja Nikostratos ihmettelivät Pyrrhoksen puheita. Rouva sanoi lopulta, että kipeäisi itse puuhun katsomaan, ellei sattuisi olemaan sairas. Pyrrhos jatkoi puheitaan, kunnes Nikostratos käski hänet alas puusta. Pyrrhos vakuutti, että hän oli nähnyt puussa ollessaan Nikostratoksen makaavan vaimonsa päällä. Nikostratos halusi nyt ottaa selville, oliko puu noiduttu. Hän kiipesi vuorostaan puuhun, mutta ylhäälle päästyään hän näki Pyrrhoksen ja Lydian alkavan huvitella keskenään. Nikostratos nosti suuren metelin ja laskeutui alas puusta. Kun hän ehti alas, istuivat Lydia ja Pyrrhos samassa paikassa kuin olivat olleet hänen lähtiessään.

Nikostratos oli nyt vakuuttunut, että puu oli noiduttu. Hänen vaimonsakin tokaisi vihaisesti, ettei mies kai voinut pitää häntä niin typeränä, että kävisi moisiin toimiin miehensä nähden. Nikostratos alkoi puhua siitä, kuinka harvinainen tapahtuma oli. Lydia, joka edelleen oli olevinaan loukkaantunut, sanoi ettei halua päärynäpuun enää koskaan tekevän häntä tai jotain muuta siveellistä naista epäilyksenalaiseksi. Siksi hän määräsi Pyrrhoksen kaatamaan puun. Nähdessään sen kaatuvan Lydia totesi hyvän maineensa vihollisen menneen. Enää hän ei ollut vihainen miehelleenkään. Nikostratos pyysi anteeksi epäilyjään. Rouva asetti anteeksiannon ehdoksi sen, ettei Nikostratos enää koskaan saisi luulla Lydiasta mitään niin halpamaista. Petetty miesparka palasi vaimonsa ja tämän rakastajan kanssa palatsiin. Siitä lähtien huvittelivat Pyrrhos ja Lydia keskenään niin usein kuin halusivat. Suokoon Jumala meille saman ilon!

Seitsemäs päivä, kymmenes kertomus. Dioneo. (70).

Vain Dioneo oli vuorossa, ja hän pääsi aloittaman naisten hieman rauhoituttua ja lakattua valittelemasta päärynäpuun kaatamista.

Sienassa eli kaksi rahvaaseen kuuluvaa nuorukaista, Tingoccio Mini ja Meuccio de Tura. Erottamattomilta näyttävät ystävykset kävivät usein kirkossa ja kuulivat pappien puhuvan siitä autuudesta tai piinasta, mikä tulee vainajien osaksi ansionsa mukaan. Kun he halusivat päästä asiat varmuuteen, vannoivat he valAn: ensiksi kuolleen on tultava kertomaan – jos se suinkin oli mahdollista – eloon jääneelle kuolemanjälkeisestä elämästä.

Sitten tapahtui, että muuan Tingoccion tuttava pyysi häntä kummiksi. Tingoccio kävi silloin tällöin Meuccion kanssa katsomassa kummilastaan, jonka äiti Mita oli poikkeuksellisen kaunis nainen. Kumpikin mies rakastui Mitaan, mutta salasi sen huolellisesti. Tingoccio siksi, että oli sopimatonta rakastua kummilapsen äitiin ja Meuccio siksi, että oli huomannut Tingoccion tunteet Mitaa kohtaan. Tingocciolla oli kummiasemansa vuoksi mahdollisuus puhua enemmän rouvalle, ja hän hoitikin asian niin, että rouva soi hänelle sen, mitä hän halusi. Lopulta kävi niin, että Tingoccio, joka totesi maaperän Mita-rouvan tiluksilla muheaksi, kaivoi ja ahersi niin innokkaasti, että sai sairauden, johon sitten kuoli.

Kolmantena päivänä kuolemansa jälkeen Tingoccio saapui yöllä Meuccion luo ja herätti hänet unesta. Kauhistuksesta selvittyään Meuccio kävi kyselemään, millaista oli tuonpuoleisessa. Tingoccio selitti, ettei ole joutunut helvetin tuleen, mutta kärsii siitä huolimatta suuria tuskia syntiensä takia. Meuccio alkoi kysellä yksityiskohtaisesti, millaisia rangaistuksia toisessa maailmassa annetaan mistäkin synnistä, ja Tingoccio vastaili. Meuccion kysyessä voiko hän tehdä jotain Tingoccion hyväksi, vastasi tämä Meuccion voivan luettaa rukouksia ja antaa almuja, koska tämä lasketaan suureksi ansioksi toisessa maailmassa. Lopuksi Meuccio kysyi, millaisen rangaistuksen Tingoccio sai maatessaan kummipoikansa äidin kanssa tässä maailmassa. Tingoccio kertoi olleensa palavassa tulessa, kun hänen mieleensä juolahti tämä synti, josta hän pelkäsi saavansa vielä hirmuisemman rangaistuksen. Tingoccio alkoi vapista kauhusta, jolloin muuan vierustoveri kysyi, mitä Tingoccio pelkäsi niin paljon, että värisi tulessakin.  Tingoccio vastasi olleensa lihallisessa suhteessa kummilapsensa äitiin ja tehneensä sitä niin usein, että menehtyi sen takia. Vierustoveri nauroi ja vastasi: ”Älä ole peloissasi, typerys! Ei täällä pidetä kirjaa kummisiskoista”. Tämä rauhoitti Tingoccion.

Koska päivä alkoi jo valjeta, poistui Tingoccio toiseen maailmaan. Mutta Meuccio, joka oli kuullut, ettei toisessa maailmassa pidetä lukua kummisisarista, alkoi nauraa tyhmyydelleen. Hän oli jo säästänyt useita sellaisia ja päästyään tietämättömyydestä hän päätti olla vastaisuudessa viisaampi. Ja jos veli Rinaldo olisi kuullut tämän tarinan, hänen ei olisi tarvinnut todistella kummilapsensa äidille toiveittensa sopivuutta. 

(Rinaldon todistelu kertomuksessa 63)