Orivirran saarto Savonrannalla

Viime kesänä pistäydyin pitkästä aikaa vilkaisemassa Orivirran saartoa. Edellisestä käynnistä taisi vierähtää aikaa noin kolme  vuosikymmentä. Vähän on näkyvää jäljellä tästä erämaalinnakkeesta. Kartalta löydät Orivirran saarron täältä. 

Linnakkeen rauniot jäisivät satunnaiselta ohikulkijalta todennäköisesti huomaamatta, ellei paikalla olisi infotaulua ja muistomerkkiä. Tässä selkein osa muurirakenteesta.

Savonrannan kunta pystytti arkkitehti H. Havaksen suunnitteleman saarron muistomerkin paikalle 1965. 

Muistomerkkissä on linnoituksen pohjapiirros.

Pähkinänsaaren rauhassa 1323 vedettiin epämääräinen rajalinja Ruotsin ja Novgorodin välille. Savolainen asutus alkoi varsin pian levitä rajan itäpuolelle. Asemiaan vahvistaakseen Ruotsi aloitti Olavinlinnan rakentamisen 1475. Novgorodin tilalle samoihin aikoihin itäiseksi mahdiksi Iivanana III:n johdolla noussut Moskovan suuriruhtinaskunta protestoi ja väitti Olavinlinnan nousevan väärälle puolelle rajaa.

Orivirran saarto rakennettiin Olavinlinnan etuvartioksi. Erämaalinnoituksen rakentamisajankohta on epäselvä. On arvioitu, että se rakennettiin jo 1400-luvun lopulla yhtaikaa Olavinlinnan kanssa. Historiallisista lähteistä tiedämme, että saartoa rakennettiin ainakin 1540-luvulla. Venäläiset nimittäin valittivat 1546, että ruotsalaiset ”hakkaavat metsää ja keräävät kiviä” Orivedellä ja Orivirrassa. Ruotsin aseman vahvistumista alueella kuvaa myös se, että Olavinlinnan päällikkö Kustaa Fincke alkoi jakaa Savonrannan maa-alueita talonpojille vuodesta 1547 lähtien. On tietysti mahdollista, että 1400-luvun lopussa Orivirralle rakennettiin vain vaatimaton vartiopaikka, jota alettiin 1540-luvulla vahvistaa kivilinnakkeeksi. Joka tapauksessa Orivirran saarto oli vielä 1540-luvullakin kaukana kiinteästä savolaisasutuksesta sijaitseva erämaalinnake, jonka huoltaminen aiheutti varmasti ongelmia. Linnoituksen pystyttäminen Orivirran Pyyveden puoleiseen päähän oli strategisesti tärkeä. Samalla se oli myös varsin arkaluonteinen toimi, koska sillä katkaistiin kulkureitti Orivedeltä Haukivedelle.

Orivirran linnake oli 1500-luvun puolivälissä noin 60 x 20 -metrinen, luonnonkivestä rakennettu suljettu kehämuuri, johon liittyi puuvarustus. Se sijaitsi saarella, jonne johti luultavasti puusilta. Päälinnan lounaisnurkassa oli neliönmuotoinen puolustus- tai tykkitorni, jota käytettiin tietysti myös tähystykseen. Päälinnan alueella oli yksi tai useampia varasto- ja miehistörakennuksia; oletettavasti myös kaivo. Päälinnan luoteisnurkasta lähti matala esilinna ympäröivä kehämuuri. Esilinna oli kooltaan 65 x 75 metriä. Linnaketta miehitti noin 300 – 400 sotilasta ja nostomiestä, joilla oli aseistuksena kevyitä tykkejä.

Linnake tuhotaan 1592

Pohjoismaisen 25-vuotsen sodan aikana (1570 – 1595) linnake koki karun kohtalon. Lokakuun lopussa 1592 läksi atamaani Maksima Rätsinin johtama 102 kasakan ratsuosasto Sumasta kohti linnaketta. Matkalla joukkoon yhtyi karjalaisia metsäsissejä. Edetessään kasakat onnistuivat yllättämään savolaisten rajavartion. Sateessa kastuneet miehet olivat alastomina nuotiolla kuivattelemassa vaatteitaan. Leirin ympärille ei ollut asetettu vartiota. Yksitoista sotilasta ja neljätoista talonpoikaa kaatui taistelussa. Harvat pakoon päässeet eivät ehtineet varoittaa linnaketta, vaan vihollinen pääsi yllättämään sen täydellisesti. Hälytystä yrittänyt ”hätäkellon soittaja” Lassi siepattiin vangiksi. Karjalaississit valtasivat satamasta laivan ja hälyn turvin kasakat ryntäsivät linnakkeeseen.

Puolustajat kärsivät täydellisen tappion: noin 200 miestä menetettiin kaatuneina ja vangittuina. Tämä lienee ollut hyvinkin puolet linnakkeen miehistöstä. Sotavankien kerrotaan päätyneen Moskovaan saakka. Orivirran saarto poltettiin. Venäläis-karjalainen osasto sai saaliikseen laivan lisäksi neljä kevyttä tykkiä, neljä laivatykkiä, tykinkuulia ja ruutia sekä muita aseita ja tarvikkeita. Laiva lienee ollut tyypiltään joko lauttavenettä muistuttava kavassi tai avoin lotja, joka voitiin varustaa myös purjeella. Venäläiset veivät laivatykit mennessään, mutta jättivät sotapurren karjalaisille. Orivirran tuhoaminen oli viimeinen merkittävä sotatoimi Savon ja Karjalan rajamailla tässä sodassa: välirauha solmittiin 1593 ja kaksi vuotta myöhemmin allekirjoitettiin Täyssinän rauhansopimus. Ruotsalaiset käyttivät tuhotun linnakkeen paikkaa vartioasemana vielä 1610-luvulla.

Uusi linnake 

Stolbovan rauhassa 1617 itäraja siirtyi itään, nykyisen rajan paikkeille. Venäjä oli tuolloin heikkouden tilassa, ja Ruotsi käänsi katseensa kohti Keski-Eurooppa keskittyen suurvalta-asemansa rakentamiseen. Suomi jätettiin sotilaalliseksi tyhjiöksi; Venäjän ei kerta kaikkiaan uskottu kykenevän hyökkäämään Suomeen. Kun Venäjä kuitenkin aloitti sodan 1656, oli Savon puolustus laiminlyöty. Olavinlinnassa oli kuusi taistelukuntoista miestä, loppu pienestä sotajoukosta makasi kulkutaudin lannistamina. Venäläis-karjalainen osasto kävi linnanporteilla, ja ryösti samalla retkellä 146 kerimäkeläistä taloa, joista 92 poltettiin.

Syksyn mittaan Ruotsista saatiin apuvoimia ja puolustusta Kerimäen suunnalla alettiin vahvistaa. Orivirran linnake rakennettiin uudestaan. Vanhan linnakkeen kunnostamisesta luovuttiin ja uusi päälinna (17 x 53 metriä) rakennettiin pohjois-eteläsuuntaiseksi. Sen toisen pään alta jouduttiin purkamaan vanhan linnakkeen muureja.  Linnakkeen kivimuurin korkeus oli noin 1 metri ja sen päällä oli 3-5 metriä korkea puuvarustus. Linnakkeessa oli useita torneja, jotka ovat olleet tärkeitä sen puolustukselle. Taisteluita linnakkeesta ei käyty tämän sodan yhteydessä.

Ruptuurin nimen Itä-Suomessa saanut sota päättyi 1658. Lopullinen rauhansopimus tehtiin 1661 Kurdisissa rajamuutoksitta. Orivirran saarron miehitys purettiin jo 1658, eikä linnakken kunnostamisesta tuon jälkeen ole tietoja. Saarto menetti merkityksensä viimeistään 1743 Turun rauhan  jälkeen, kun Olavinlinna siirtyi Venäjän hallintaan. Vuodelta 1748 peräisin olevassa kartassa Orivirran saarto mainitaan rauniolinnana. Linnoituksen muurirakenteiden poikki rakennettiin 1880-luvulla maantie ja sen yhteyteen Linnosaaren kärkeen lossi. Töiden yhteydessä tuhoutui melkoinen osa linnakkeen raunioista.

Karttoja Orivirran saarrosta https://www.savonranta.fi/orivirran-saarto/

Tähän suuntaan sopi 1500-luvulla tähystää mahdollista vihollista. Kesällä 2019 ainoa vihollinen oli sade.

Lähteet tekstin linkkien lisäksi:
Asko Mielonen: Vanhan Kerimäen historia I:1. Jyväskylä 1993.
Piia Puntanen ym.: Savonrannan historia. Savonlinna 2001.